[Kielimafia juo iltakahvia. Sitä ennen se oli kohentanut mm. ensimmäisen kappaleen rakennetta + PS., ym. - klo: 22.40. - Tämä on sellainen teksti, jonka voisi editoida kokonaan uusiksi. Mutta olkoon - onhan olennainen jo sanottu.]
I
Tämäkin päre alkoi jälleen vastauksena kommenttikysymykseen - tällä kertaa siitä, löytyykö Hegelin filosofiaan kunnon esittelyä kirjan muodossa. Ei löydy suomeksi, kuten edellisen päreen kommentissa jo totesin, mutta täytyy heti lisätä, että suomenkielisten filosofian historian yleiskatsauksiin toki aina kuuluu Hegel-esittely, sillä kyse on niin vaikutusvaltaisesta ajattelijasta, ettei hän tule koskaan putoamaan filosofien ykkösketjusta kuten ehkä kävi esim. Schopenhauerille.
Viittaan seuraavassa kahdeksaan suomeksi julkaistuun länsimaisen filosofian historiaan. En kuitenkaan puutu nyt niiden Hegel-katsauksiin vaan sisällöllis-rakenteelliseen yleiskuvaan. Filosofian historian kehityslinjojen (4) suhteen pohdin kuitenkin myös, miten kyseisestä kirjasta voinut rakentaa toimivamman kokonaisuuden.
Kyseisen teoksen toimituksellinen perusidea on nimittäin erinomainen - ja jopa lopputuloskin on lähes erinomainen - mutta silti vasta erinomainen synopsis tai 'demo', ei suinkaan loppuun asti harkittu, kirjoitettu ja sovitettu kokonaisuus.
II
1) Todella tarkka ja siten vaativana lähdeteoksenakin yhä edelleen käypä mutta rutikuiva tiiliskivi Gunnar Aspelinin Ajatuksen tiet (alunperin Tankens vägar, 1958), jossa ei tosin mainita 1900-luvun alun filosofiasta juuri mitään, eikä 1800-luvun jälkimmäistä puoliskoakaan käsitellä kuin hyvin ylimalkaisesti.
2) Esa Saarisen yksittäisiin filosofeihin keskittyvä, tyylillisesti liioitteleva mutta silti pätevä ja lukijan mukaansa tempaava Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle.
3) Aspelinin didaktisen fakta-pedanttisuuden vastakohta mutta lukijoihinsa huomattavasti pedagogisemmin asennoituva (kohderyhmänä 'viisikkoikäiset' sekä jo 'kypsät' murkut ;\) Jostein Gaarderin Sofian maailma on nuorisokirjamaisesta kehyskertomuksestaan huolimatta asiasisällöltään melko pätevästi kirjoitettu juonellinen tutustumismatka tunnetuimpien filosofien ajattelu-ongelmiin.
4) Filosofian historian kehityslinjoja-teoksesta löytyy siitäkin tietysti saksalaiseen idealismiin kytkeytyvä Hegel-esittely. Kummallisena pidän kuitenkin sitä, ettei kustantaja, kun kerran projektiin oli ryhdytty, julkaissut samalla puolet laajempaa esitystä filosofisen ajatteluperinteen eri kehitysteemojen ympärille.
Teos on kyllä tällaisenaankin kiinnostava ja tematiikkansa vuoksi tavanomaisia esittelyjä hiukan vaativampi. Se ei kuitenkaan voi lunastaa lupauksiaan kokonaisvaltaisuudesta vaan jää (kirjoittajien pätevyydestä huolimatta) toisistaan hieman irrallisten artikkelien kokoelmaksi.
Jo otsikossa luvattu kehitystemaattinen käsittely, joka alaotsikoistakin päätellen on myös aiottu toteuttaa, jää silti väistämättä keskeneräiseksi. 460 sivua ei kerta kaikkiaan riitä täyttämään kunnianhimoisen projektin vaatimuksia tavalla, joista kirjaan, ei siis pelkästään otsikoihin, on toki jäänyt vakuuttavia 'näyttöjä'.
Olisi tarvittu nimenomaan kokonaisvaltaisempaa suunnittelua ja viimeisteltyä näkemystä sisällön suhteen. Mainituille 460:lle sivulle mahdutettu aineisto on vasta ikäänkuin 'demo' tai synopsis - tosin erinomainen sellainen, jonka pohjalle olisi voitu rakentaa kaipaamani laajempi kokonaisuus, jossa osat nivoutuvat toisiinsa idea- ja oppihistoriallisesti joustavammin ja perustellummin kuin nyt.
Sopiviin kohtiin olisi tietenkin sijoitettu syväluotauksia todella merkittävinä pidetyistä ajattelun innovaatioista(*), ajattelujärjestelmissä ilmenneistä/tapahtuneista ruptuureista/katkoksista tai jatkuvuuksista sekä analogisista yhtenevyyksistä ja eroista eri aikakausina esiintyneiden yleisimpien tiedon 'aprioristen' muotojen/episteemien välillä (Foucault'n Sanat ja asiat, joka toimii ehdotukseni vahvana lähtökohtana, on suomennettu juuri äskettäin).
[(*) Sikäli kuin perustavasti uudentyyppisistä (muttei välttämättä metafyysisesti uusista) filosofisista teoria-aksoomeista voidaan käyttää konnotaatioltaan pragmaattista innovaatio-nimitystä].
Mutta kaiken tämän toteuttaminen vaatisi ilman muuta perusteellisen suunnittelun ohella toteutuakseen ainakin tuplasti lisää sivuja, joten hahmottelemani noin 1000-sivuinen opus jouduttaisiin julkaisemaan joko 2- tai jopa 3-osaisena, mitä (sitäkään) ratkaisua yksikään kustantamo nykyään tuskin pitäisi kannattavana, ellei projekti sitten saisi noin 1½ promillen osuutta Aalto-yliopistolle jaetusta tuesta (tämä on tietenkin vitsikkäästi fiktiivinen määrä).
Joka tapauksessa projektin ideaalina tulisi olemaan sen lopputuloksen soveltuminen paitsi aineopintojen perusoppikirjaksi myös syventävien arvosanojen suorittajien käyttöön. Tutkijakoulutuksen piirissä olevat käyttävät lähdemateriaalinaan tietysti englanninkielistä ja ylipäätään mieluummin alkuperäiskielellä kirjoitettuja tutkimuksia, mikä vaatii jo laajempaa kielitaitoa - (englannin lisäksi yleensä joko saksa, ranska ja/tai ruotsi - ellei satu osaamaan kaikkia näitä plus ties mitä muita).
[(Balkanin bete noir ;\), sloveni Slavoj Zizek hallitsee sujuvasti kuutta kieltä (ja pystyy ilman muuta lukemaan/ymmärtämään vielä useampia): sloveniaa, serbo-kroatiaa, englantia, saksaa, ranskaa ja vielä yhtä muuta kieltä, josta en ole varma - italia, espanja, venäjä? - Zizek oli ainut, joka ei tarvinnut/käyttänyt korvakuulokkeita pikatulkkaukseen Berliinissä viime huhtikuun lopun konferenssissa: Idee des Kommunismus. Philosophie und Kunst/Volksbühne, Berlin, 25-27.4, joten hän ymmärsi ilman tulkkausta myös Anthony Negrin italiaksi pitämän puheen)].
5) Mainittakoon vielä Svante Nordinin Filosofian historia: länsimaisen järjen seikkailut Thaleesta postmodernismiin, joka lienee kokonaisuutena ja kirjallisesti paras näistä neljästä esimerkki-oppikirjastani. Nordinin filosofian historia painottuu näkökulmaltaan vähintäin yhtä paljon aate- tai idea-/oppihistoriaan kuin filosofian/fien systematiikkaan (Nordin onkin juuri aate- ja oppihistorian professori).
Tietyissä yksittäisissä painotuksissaan ja tematiikassaan edellä mainitut kirjat saattavat hyvinkin olla pätevämpiä, mutta Nordinin teoksessa nuo painotukset ja tematiikat ovat kokonaisvaltaisemmin ja sopusuhtaisemmin esillä, mihin sen mahdollinen paremmuus yleisesityksenä perustuu. Filosofian historian perusopintojen kurssikirjana Nordin lienee tälläkin hetkellä käytetyin.
*
Itse olen lukenut kaikista tässä päreessä manitsemistani filosofian historioista kokonaan kuusi, skolastis-analyyttista tiiliskivi-Aspeliniakin (1) pitkin hampain melkoisen siivun ja Russelia (7) sieltä sun täältä.
Tenttiä minun ei aikoinani ole tarvinnut näistä kuin Saarisen alunperin Helsingin yliopistossa pitämistä suosituista luennoistaan kokoamansa 'Filosofian historian huipulta huipulle-hypyt'.
[Hieman yllätyin, kun prof. Timo Airaksinen suostui (1994) siihen, että pystyin vaihtamaan hänen määräämänsä alkuperäisen tenttikirjan eli Aspelinin Saariseen, joka oli selvästi helpompi luettava. - Esa Saarinen oli tietysti ollut aiempina vuosina suosittu luennoitsija yliopistolla ja suosittua tentittävää oli sittemmin myös hänen filosofian historiansa. - Airaksisen didaktinen asenne ja vaatimustaso oli kuitenkin kuulemma joka suhteessa perinteisesti jossain vittumaisen pilkunviilannan ja epärealistisen ulkoaosaamisen välimaastossa - - joskin pettämättömän fiksu ja humoristinenkin hän kai silti sisimmältään on - - . - Mutta on tietenkin tosiasia, että valinnaiset tehtävät kirja- ja luentotenteissä auttavat enemmän niitä, jotka ovat lukeneet huonosti. Toinen juttu taas on se, miten mitataan tietyn aiheen/aineen kokonaisvaltaista, siis todellista oppimista. Sitä eivät yksittäiset tentit ja ylimitoitettu vaatimustaso pysty noin vain osoittamaan - enitään ne erottelevat fakki-idiootti-spesialistit tietoa toisella tavalla konstruoivista].
6) Vanhemmista julkaisuista kannattaa mainita ja lukea myös J. E. Salomaan sujuvasti kirjoitettu Filosofian historia 1-2 (1936) sekä hänen Kant-, Schopenhauer- ja Nietzsche-esittelynsä.
Uuskantilaista näkemystä tieto-opillisesti edustanut, laajasti lukenut filosofi ja kasvatustieteilijä (pääaine alunperin yleinen historia, opiskeli Saksassa psykologiaa Wundtin johdolla ja kävi Lamprechtin historian luennoilla 1910-luvulla) Salomaa oli arvostettu luettavien ja laajaa aatehistoriallista asiantuntemusta osoittavien filosofisten esittelyjen sekä oppikirjojen tekijänä. Myös Salomaan loogis-empiristinen antipodi Eino Kaila myönsi tämän taidot filofisista erimielisyyksistä huolimatta.
Arvostuksesta kertoo myös se, että Salomaan Filosofian historiaa on käytetty tenttikirjana aina 1990-luvulle asti ja että siitä sekä hänen filosofeja käsittelevistä kirjoistaan on otettu jopa uudet painokset 1999.
7) Suomeksi julkaistuista pitää tietenkin muistaa vielä Bertrand Russelin Länsimaisen filosofian historia 1-2, joka on sekä luettavasti (kansantajuisesti ja ajoittain jopa humoristisesti) että systemaattisten ongelmien suhteen pätevästi kirjoitettu. Kyseessä on ilmeisesti Russellin suosituin ja kuuluisin teos.
8) Kulttuurihistorioitsija/-filosofi Will Durantin Suuria ajattelijoita julkaistiin jo 1926/1933 ja käännettiin suomeksi 1950-luvun puolessa välissä, mutta se tuntuu edelleen lukemisen arvoiselta ja mielenkiintoiselta (siinä on tyyliä).
Kuitenkin alunperin matemaatikko ja loogikko Russellin tietoisesti kieli poskessa vasemmalla kädellään kirjoittama populaaripokkari täyttää alaansa erikoistuneen ammattifilosofin tarkkuusvaatimukset kohtuullisen hyvin (*), kun taas Durantin teksti ei painotu niinkään systematiikkaan kuin filosofien perusideoihin ja filosofiseen temperamenttiin. Näin ollen Durantin kirjoitustapa muistuttaa etäisesti Nietzschen psykologista asennetta ja esseistiikkaa ollen siten tavallaan aikaansa edellä ainakin mitä älyllisen mentaliteetin kuvaamiseen tulee.
[(*)Sitäpaitsi Russelin silloinen vaimo Patricia tarkisti tarvittavat historialliset faktat, kun taas Durant itse oli perimmältään ammattihistorioitsija, joka tunsi kulloisenkin ympäristön ja sen kulttuurisen atmosfäärin, jossa hänen henkilönsä elivät].
Durantin teoksessa on esitelty joitain sellaisia nimiä, joita ei ainakaan nykyään lueta filosofien 12 arvostetuimman joukkoon, mutta heistä on totta kai mukava saada tietoa Durantin sympaattisella tyylillä. Olen esim. itse pitänyt Durantin osuvasta ja ironisen ymmärtävästä Nietzsche-kritiikistä.
Toisaalta, vastaavasti, Durantilta puuttuu muutama sellainen nimi, jotka nykyään yleensä aina mainitaan noitten 12 arvostetuimman filosofin esittelyssä. Heidegger ja Wittgenstein eivät vielä 1933 olleet nousseet kansainväliseen kuuluisuuteen, mutta listasta puuttuu todella kovia nimiä aiemmilta vuosisadoilta.
Silti tämä ensimmäinen lukemani filosofian historia on tietyin varauksin pitänyt pintansa, ja siitä näyttää otetun viimeisin painos englanniksi vielä 1999.
PS.
Yhden kaikkein arvostetuimmista ja laajimmista filosofian historioista on kirjoittanut Frederick Copleston. Sarja on toiminut monien suppeampien esitysten (kuten Saarisen) perustana. Minultakin löytyvät kaikki sen 11 osaa - pölyyntymässä (?)
http://en.wikipedia.org/wiki/A_History_of_Philosophy_(Copleston)
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Sophia_(wisdom)
http://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4nsimaisen_filosofian_historia
http://en.wikipedia.org/wiki/Western_philosophy
http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_philosophy
http://sv.wikipedia.org/wiki/Gunnar_Aspelin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Esa_Saarinen
http://fi.wikipedia.org/wiki/J._E._Salomaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sofian_maailma
http://www.tammi.fi/kirjat/ISBN/9789513130695/alue/906,907,912,956,911/navi/Aiemmin/navi2/9035/
http://www.netn.fi/398/netn_398_kirja1.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Filosofian_historian_kehityslinjoja
http://fi.wikipedia.org/wiki/Svante_Nordin
http://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4nsimaisen_filosofian_historia_(kirja)
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Story_of_Philosophy
http://www.volksbuehne-berlin.de/praxis/en/idee_des_kommunismus__philosophie_und_kunst/?id_datum=2532
http://www.aquabooks.ca/newbooks0115.php
No comments:
Post a Comment