Lisäys 1.8
Viagra on kallista, mutta eikö se ole aina hintansa väärti kuten viinakin..?
Kommentti Saaran edelliseen päreeseeni kirjoittamaan kommentiin.
*
Rauno oli ajan hermolla. Siellä on Hesarissa iso juttu tästä Viagran kyseenalaisesta markkinoinnista ja erektiolääkkeitten hulvattomasta popsimisesta.
*
RR
Hesarista en tiedä, koska minulle ei sitä tule, mutta nämä asiathan ovat itsestään selvyyksiä sille, joka vähänkin ymmärtää, minkälaisiin, parlamentaaristen kulissien takana lymyileviin valtasuhteisiin länsimainen liberaalidemokratia(kin) perustuu.
Ei se ole vielä mitään todellista kansanvaltaa (mikäli sellaista nyt voi edes olla olemassa), jos meille annetaan äänioikeus eli vapaus valita ne, jotka meitä edustavat/hallitsevat.
Huom! Yhtä vähän - saman logiikan mukaisesti - vapaus valita osallistuako johonkin kamppailulajiin vai ei sen sääntöjen puitteissa tekee ko. lajista ei-väkivaltaisen.
Yhtä vähän on oikein tappaa ihminen, vaikka laki sen sallisikin jne. jne.
*
Jos ihmiset tiedostaisivat edes murto-osan siitä, miten massiivisesti heitä huijataan, manipuloidaan ja käytetään hyväksi niin lääketeollisuuden kuin politiikan piirissä, tuloksena olisi kansalaisten täydellinen vieraantuminen puoluepolitiittisesta todellisuudesta, mikä saattaisi johtaa kansalaisyhteiskunnan irtaantumiseen parlamentarismista ja sitä kautta uudenlaisten valta- ja vaikutusryhmien syntyyn (esimerkiksi radikaalin osuuskuntatoiminta-ajatuksen läpimurtoon).
Tällaista kansalaisreaktiota pelkäävät sekä pääministeri että business-maailma kuin ruttoa, ja mm. sen vuoksi lakien täytyykin säädellä vahvasti kansalaisyhteiskunnan omia aktiviteetteja.
Vapaasta lehdistöstä ei ole kovin paljon hyötyä asioitten todellisen tilan raportoinnissa, mikäli/koska niiden ylivoimaisesti tärkein pyrkimys on kerätä maksimaalinen ja kasvava voitto mahdollisimman nopeasti.
Miten ne voisivatkaan kertoa totuutta, mikäli se uhkaisi tuhota niiden talouden?
Voiton sumeilematon maksimointi ja koronkiskonta (etenkin korkoa korolle) on valheen, epäoikeudenmukaisuuden ja sodan ISÄ.
*
Lopuksi omassa blogissani "julkaisematon" ote Kemppiselle kirjoittamastani kommentista liittyen hänen "Sahajauhoteoriaansa", jota olen edellä jo käsitellyt.
Lisään sen tähän, koska on syytä tiedostaa, miten vahvasti kaikki ihmiset ovat koukussa hyvää oloa ja nautintoa lisääviin "lääkkeisiin".
Lisäys 1.8
Tosiasiallisesti kyse onkin "huumaus-/nautintovaikutteisista" (vertaa terveysvaikutteinen) "lääkkeistä", joiden määräämistä tietyn diagnoosin perusteella voi pitää pelkästään lääkäreitten noudattamana "protokollana".
Viagra-reseptin kirjoittaminen erektiohäiriöön on siis hiukan samaa kuin, jos kirjoittaisi pirtua sialle (sikoja putsattin/desinfioitiin ennen vanhaan pirtulla)....Isäntä sen pirtun kuitenkin joi.
Yhtä lailla viagravetoinen, keski-ikäinen mies nappaa erektiotabuja kuin karamelleja vahvistakseen ja pitkittääkseen omaa nautintoaan sekä tehdäkseen vaikutuksen partneriinsa, joka "viagragigolonsa" jäljiltä alkaa työllistää yhä suuremmassa määrin gynekologiaan ja lonkkaortopediaan.
Lääkäreillä riittää duunia ja lääkkeillä kysyntää. Markkinatalous kukoistaa. Kaikki on "hyvin".
*
Fenomenologisella selkokielellä sanottuna diagnoosi nimeltä erektiohäiriö tarkoittaa vähentynyttä seksuaalista nautintoa, jota pyritään kemiallisesti lisäämään täsmälääkkeellä.
###
Saatuaan luvan lääketestien jälkeen lääketeollisuus tietenkin mainostaa kyseistä tuotetta ihmeaineena - täysin häpeilemättömästi. Money talks.
Viagraakin myydään likipitäen parisuhteen pelastajana - ikäänkuin jatkuva erektio tekisi naisista täysin arvostelukyvyttömiä miesten suhteen.
Lääketeollisuus ja mainostus onnistuvat todella tehokkaasti manipuloimaan ja yksipuolistamaan käsityksiämme mielialasta ja nautinnosta - ylipäätään terveydestä - ja kuten edellä vihjattiin jopa sukupuolirooleista.
Mutta mitä emme tekisi ja uskoisi nautinnon ja hyvän olon eteen...
*
Death by viagra
viagracures.com/viagra_cartoons.html.
www.erectionnews.com/.
July 31, 2006
July 29, 2006
Halki, poikki ja pinoon
Kommentti Saaran kolumniin "Nyt pärettää".*
Tää oli hyvä päre. Olen itse ajatellut asiaa hieman samasta perspektiivistä ja tulen varmasti kirjoittamaan siitä jossain vaiheessa.
Mitä muuta Viagran myyntikään on kuin sovinistinen projekti!
Lääketieteellisillä syillä ei sen "lääkkeen" kehittämisessä ole koskaan ollut juuri mitään merkitystä.
En toki sano, että kyseessä on turha keksintö. Valitettavasti vain sen myynti vaikuttaa taas entisestään lukkiuttavan sovinistisia sukupuolikäsityksiä.
Tämä ei ole itse tuotteen vaan sitä markkinoivan stereotyyppisen machoseksikulttuurin ansiota, jossa naisella on vain yksi vaihtoehto miehen suhteen.
Oleellista Viagra-buumissa on ollut business sekä viihteen tosi-TVeistyminen ja tätä mallia apinoivien ihmissuhdetrendien täydellinen seksistyminen/pornoistuminen.
Pornolla voi hallita ihmisiä ja heidän käyttäytymistään sekä kulutustottumuksiaan, sillä porno on omanlaatuistaan huumetta.
Vaikka minulla onkin tässä asiassa tavallaan "oma lehmä ojassa", en voi olla ihmettelemättä juuri samaa kuin sinä.
Vaikuttaisi tosiaankin siltä, että USA:ssa kokonainen nuorten (eikä vain nuorten) naisten sukupolvi on valmis hakemaan ja saamaan hyväksyntää sekä kelpaamisen tunnetta vain kuoriutumalla vaatteistaan joka toisen himosta kuolaavan miehen tai miesporukan edessä/kanssa.
Luulevatko nämä - varsinkin nuoret naiset, että kun tosi-TV on nyt hottia, niin myös seksuaalisen käyttäytymisen pitää noudattaa tosi-TV:n vapaata hällä väliä linjaa?
Epäilen syvästi, että pelkkä uteliaisuus ja silkka nautinnon etsiminen voisivat tuoda kestävämpää tyydytystä, jonka päämäärä lopulta on yhteenkuuluvuuden tunne - olkoonkin, että avoin ja intohimoinen seksi on sen tunteen biologinen perusta.
Ranskalaiset ovat ärsyttävää porukkaa koppavuudessaan, mutta heillä on se jokin, jota amerikkalaisilla ei ole - he pystyvät yhdistämään aistillisuuden ja henkevän snobbailun.
Tuloksena on erotiikkaa, eli miehen ja naisen välillä vallitsevan jännitteen pelin-/leikinomaista ylläpitämistä - piirre, joka esim. usalaisesta "halki-poikki ja pinoon" pornosta puuttuu lähes tyystin.
Pornossakin on selvästi kansallisia eroja, vaikka tietyt - hyvinkin samankaltaiset - äärimmäisyydet käydään läpi joka maassa ja kulttuurissa.
Jatkuu.
http://www.divus.cz/umelec/en/pages/umelec.php?id=411&roc=2005&cis=1.
ceciestuntest.over-blog.com/article-424920.html
Auttaako placebo "conspiracy-paranoiaan"?
Kommentti Kemppisen kommenttiin päreessään Sahajauhoteoria.
*
Ad Rauno Rasanen et alii:
Siis - myös lääkkeisiin ja huumeisiin voi sekoittaa jopa 90 % sahajauhoa, kunhan pitää hinnan pilvissä? Tämä vastaisi suhteellisen pitkälle omaa käsitystäni.
*
RR
Tässä on nyt kaksi hieman eri linjaa, joilla "sahajauhon" voi selittää.
Tietenkin lääketuotteet itsessään sisältävät konkreettisesti ikäänkuin sahajauhoa, koska vaikuttava aine on "leivottu" esim. tabletteihin jonkun muun aineen sekaan tai sitä on lantrattu vedellä jne.
En kuitenkaan mene sanomaan, että joissain tapauksissa lääketeollisuudessa kirjaimellisesti valehdeltaisiin itse lääkkeen vaikuttavan aineen/aineitten koostumus tai määrä.
Jos näin tapahtuu, sen täytyy olla äärimmäisen korkean tason huijausta. Mahdotonta se ei ole, mutta törkeydessään sen verran kovaa luokkaa sekä teknisesti että business-poliittisesti, etten usko kenenkään pystyvän osoittamaan konkreettisia todisteita väitteen puolesta.
Itse ajattelen, että sahajauhoefekti saadaan aikaan ovelan ja joskus lähes mystifioidun mainoskielen avulla. Myydäänhän jo ruokaakin vetoamalla sen terveysvaikutteisuuteen.
Tässä kohtaa on hyvä määritellä, mitä placebolla käytännössä todella tarkoitetaan.
*
Hieman yksinkertaistaen voidaan sanoa, että placebo merkitsee lumelääkettä, jota lääketestien yhteydessä annetaan kontrolliryhmälle.
Toinen ryhmä saa oikeaa testattavaa lääkettä, mutta vaikka kaikkia koehenkilöitä kyllä informoidaan lumelääkkeen käytöstä, niin kukaan ei tiedä saako juuri hän lumelääkettä vai testattavaa lääkettä.
Lopuksi sitten vertaillaan, miten ryhmät ovat reagoineet eli, mikä on ollut testattavan lääkkeen vaikutus.
Vertailuja on kuitenkin usein hyvin hankala arvoida kvantitatiivisesti varsinkin psyyken lääkkeiden kohdalla, koska ihmisten antama palaute on subjektiivista ja ristiriitaista.
Monesti nimittäin myös placebon syöjät ovat kokeneet saaneensa "lääkkeestä" apua.
Tulosten tarkentamiseksi voidaan soveltaa ns. sokkotestiä, jossa käytetään kolmatta koeryhmää, jonka jäsenille annetaan sekä oikeaa koelääkettä että lumelääkettä, mutta joille ei tarkemmin kerrota, mihin vaivaan sen pitäisi auttaa.
Tämä versio sokkotestistä on tietenkin eettisesti hieman kyseenalainen.
Ylipäätään tällaiset psyykelääketestit ovat - kuten jo sanoin - erittäin hankalasti tulkittavia, ja juuri tässä kohtaa tutkimusta (palautteitten keruu) on mahdollista ryhtyä myös huijaamaan eli kääntämään koehenkilöiltä saatujen palautteiden tulkintaa lääketehtaalle ja sen "sponsoreille" (poliittinen ja taloudellinen eliitti) edulliseen suuntaan.
Mutta myös antibioottien massiivinen käyttö tavallisten hengitystieinfektioitten hoidossa on kyseenalaistettu jo vuosia sitten.
Silti yhä edelleen vallitsee yleinen käytäntö ellei suorastaan "protokolla", jonka mukaan lääkäri kirjoittaa flunssaa potevalle antibioottikuurin ja muutaman päivän sairaslomaa. Vasta tämän jälkeen henkilö on "virallisesti ja oikeuskelpoisesti" sairas.
Ja kuitenkaan ei ole mitään etukäteen varmaa näyttöä, että juuri kyseinen, kirjoitettu ja ostettu antibioottikuuri paransi flunssan, joka saattoi johtua ties mistä viruksista.
Lääkärit toimivat hengitystieinfektioitten suhteen lähinnä oletusarvoilla ja aina hieman epävarman epidemiologisen informaation varassa.
*
Placebovaikutus itsessään perustuu kyllä ikäänkuin sahajauhoon eli ei-mihinkään lääkkeellisesti vaikuttavaan ainesosaan.
Se on psykologinen - uskomuksiin ja odotuksiin liittyvä tekijä, joka siis on eräänlaista "taikauskoa" verrattuna lääkeaineen kausaaliseen vaikutukseen.
Lääketeollisuus kuitenkin myy psyyken lääkkeitä tavalla, joka manipuloi ihmiset asettamaan niiden tehoavuuteen aivan liikaa odotuksia.
Kyse ei ole valehtelusta vaan ihmisten uskomuksiin ja odotuksiin vaikuttamisesta - eräänlaista poliittista propagandaa siis.
Mutta mitä tekemistä poliittisella propagandalla on tiukasti luonnontieteellisen lääketutkimuksen kanssa?
Sitä sopii kysyä ja pohtia - kaksikin kertaa...
*
Koska näen itse kaikkialla salaliittoja (saanpahan sillä tavoin aina selityksen oudoille asioille ja ilmiöille), väitän, että maailman lääketeollisuus on täysin korruptoitu/nut eli USA:n poliittisen ja taloudellisen eliitin talutusnuorassa.
USA:n republikaanien olisi syytä kehittää lääke demokraattien "conspiracy-paranoiaan", mikäli se haluaa säilyttää uskottavuutensa.
Ja mieluummin sellainen lääke, joka todella tehoaa, koska mitään placebo-vaikutusta ei tässä asiassa enää ole mahdollista saada aikaan, sillä diplomaattisiin valheisiin (=poliittiseen propagandaan) ei voi uskoa loputtomiin...
*
Salaliittoteoria
Conspiracy theory
*
Ad Rauno Rasanen et alii:
Siis - myös lääkkeisiin ja huumeisiin voi sekoittaa jopa 90 % sahajauhoa, kunhan pitää hinnan pilvissä? Tämä vastaisi suhteellisen pitkälle omaa käsitystäni.
*
RR
Tässä on nyt kaksi hieman eri linjaa, joilla "sahajauhon" voi selittää.
Tietenkin lääketuotteet itsessään sisältävät konkreettisesti ikäänkuin sahajauhoa, koska vaikuttava aine on "leivottu" esim. tabletteihin jonkun muun aineen sekaan tai sitä on lantrattu vedellä jne.
En kuitenkaan mene sanomaan, että joissain tapauksissa lääketeollisuudessa kirjaimellisesti valehdeltaisiin itse lääkkeen vaikuttavan aineen/aineitten koostumus tai määrä.
Jos näin tapahtuu, sen täytyy olla äärimmäisen korkean tason huijausta. Mahdotonta se ei ole, mutta törkeydessään sen verran kovaa luokkaa sekä teknisesti että business-poliittisesti, etten usko kenenkään pystyvän osoittamaan konkreettisia todisteita väitteen puolesta.
Itse ajattelen, että sahajauhoefekti saadaan aikaan ovelan ja joskus lähes mystifioidun mainoskielen avulla. Myydäänhän jo ruokaakin vetoamalla sen terveysvaikutteisuuteen.
Tässä kohtaa on hyvä määritellä, mitä placebolla käytännössä todella tarkoitetaan.
*
Hieman yksinkertaistaen voidaan sanoa, että placebo merkitsee lumelääkettä, jota lääketestien yhteydessä annetaan kontrolliryhmälle.
Toinen ryhmä saa oikeaa testattavaa lääkettä, mutta vaikka kaikkia koehenkilöitä kyllä informoidaan lumelääkkeen käytöstä, niin kukaan ei tiedä saako juuri hän lumelääkettä vai testattavaa lääkettä.
Lopuksi sitten vertaillaan, miten ryhmät ovat reagoineet eli, mikä on ollut testattavan lääkkeen vaikutus.
Vertailuja on kuitenkin usein hyvin hankala arvoida kvantitatiivisesti varsinkin psyyken lääkkeiden kohdalla, koska ihmisten antama palaute on subjektiivista ja ristiriitaista.
Monesti nimittäin myös placebon syöjät ovat kokeneet saaneensa "lääkkeestä" apua.
Tulosten tarkentamiseksi voidaan soveltaa ns. sokkotestiä, jossa käytetään kolmatta koeryhmää, jonka jäsenille annetaan sekä oikeaa koelääkettä että lumelääkettä, mutta joille ei tarkemmin kerrota, mihin vaivaan sen pitäisi auttaa.
Tämä versio sokkotestistä on tietenkin eettisesti hieman kyseenalainen.
Ylipäätään tällaiset psyykelääketestit ovat - kuten jo sanoin - erittäin hankalasti tulkittavia, ja juuri tässä kohtaa tutkimusta (palautteitten keruu) on mahdollista ryhtyä myös huijaamaan eli kääntämään koehenkilöiltä saatujen palautteiden tulkintaa lääketehtaalle ja sen "sponsoreille" (poliittinen ja taloudellinen eliitti) edulliseen suuntaan.
Mutta myös antibioottien massiivinen käyttö tavallisten hengitystieinfektioitten hoidossa on kyseenalaistettu jo vuosia sitten.
Silti yhä edelleen vallitsee yleinen käytäntö ellei suorastaan "protokolla", jonka mukaan lääkäri kirjoittaa flunssaa potevalle antibioottikuurin ja muutaman päivän sairaslomaa. Vasta tämän jälkeen henkilö on "virallisesti ja oikeuskelpoisesti" sairas.
Ja kuitenkaan ei ole mitään etukäteen varmaa näyttöä, että juuri kyseinen, kirjoitettu ja ostettu antibioottikuuri paransi flunssan, joka saattoi johtua ties mistä viruksista.
Lääkärit toimivat hengitystieinfektioitten suhteen lähinnä oletusarvoilla ja aina hieman epävarman epidemiologisen informaation varassa.
*
Placebovaikutus itsessään perustuu kyllä ikäänkuin sahajauhoon eli ei-mihinkään lääkkeellisesti vaikuttavaan ainesosaan.
Se on psykologinen - uskomuksiin ja odotuksiin liittyvä tekijä, joka siis on eräänlaista "taikauskoa" verrattuna lääkeaineen kausaaliseen vaikutukseen.
Lääketeollisuus kuitenkin myy psyyken lääkkeitä tavalla, joka manipuloi ihmiset asettamaan niiden tehoavuuteen aivan liikaa odotuksia.
Kyse ei ole valehtelusta vaan ihmisten uskomuksiin ja odotuksiin vaikuttamisesta - eräänlaista poliittista propagandaa siis.
Mutta mitä tekemistä poliittisella propagandalla on tiukasti luonnontieteellisen lääketutkimuksen kanssa?
Sitä sopii kysyä ja pohtia - kaksikin kertaa...
*
Koska näen itse kaikkialla salaliittoja (saanpahan sillä tavoin aina selityksen oudoille asioille ja ilmiöille), väitän, että maailman lääketeollisuus on täysin korruptoitu/nut eli USA:n poliittisen ja taloudellisen eliitin talutusnuorassa.
USA:n republikaanien olisi syytä kehittää lääke demokraattien "conspiracy-paranoiaan", mikäli se haluaa säilyttää uskottavuutensa.
Ja mieluummin sellainen lääke, joka todella tehoaa, koska mitään placebo-vaikutusta ei tässä asiassa enää ole mahdollista saada aikaan, sillä diplomaattisiin valheisiin (=poliittiseen propagandaan) ei voi uskoa loputtomiin...
*
Salaliittoteoria
Conspiracy theory
July 28, 2006
Miten hautausmaat pysyvät siisteinä
Isoäiti ja kolmevuotias pikkupoika palaavat hautausmaalta. Poika kommentoi näkemäänsä: "- Kaikki ne siellä nukku, mutta kaksi oli noussut haravoimaan."Kaupunkilehti VARTTI 27.7
kokkola.seurakunta.net/?sid=52.
July 27, 2006
Harakan pelimoraali
Kommentti Timo Harakan Plaza.fi kolumniin Harakka: Sankarini Materazzi.
*
Nyt meni Harakka jeesusteluksi tämä kolumnisi. Ei sananvapautta ole annettu ihmiselle siksi, että hän saisi siihen vedoten jatkuvasti ja joka paikassa solvata lähimmäisiään.
Zidane ei tietenkään ole sankari. Hän rikkoi törkeästi pelin sääntöjä, mutta episodin moraalinen syyllinen on Materazzi. Muussa tapauksessa "täsmävittuilu" voidaan tulkita tiettyjen lajien viralliseksi taktiikaksi, ja silloin se pitäisi huomioida myös ko. lajin pelisäännöissä.
Eli että törkeä vittuilu osoittaa taktista pelin hallintaa ja korkeaa pelimoraalia..?
*
Kamppailu-urheilua ammattilaistasolla voi ylipäätään pitää rahanahneitten sadomasokistien "orgioina"...
Esimerkiksi jääkiekossa sekä jalkapallossa kyse on tietenkin ensisijaisesti sopimuksesta - mitä saa tehda ja mitä ei. Kuitenkin näiden lajien riskeihin kuuluu vahingoittuminen vastustajan toimesta.
Ja kun tällaiset riskit ovat todella suuria, ei mikään sääntö-ja kontrollikäytäntö voi ikäänkuin taikoa pois sitä tosiasiaa, että tietyt lajit todella ovat (ainakin ajoittain) väkivaltaisia - eivät ainoastaan näytä siltä.
Kyse ei ole juridisesta vaan esteettisestä ja fenomenologisesta tosiasiasta, jos hienoja termejä käytetään.
Juridiikka on kuin analyyttista filosofiaa. Määritellessään teon ja tapahtuman loogiset ehdot, se mitätöi niiden fenomenologian. Ikäänkuin keisarilla muka olisi päällään ne uudet vaatteet.
Mutta lapsikin ymmärtää, että kyynärpäästä tai mailasta kasvoihinsa iskun saaneen pelaajan irvistys johtui nimenomaan iskusta, eikä sitä mikään sääntömomenttien kokoelma kokemisen tasolla muuksi muuta.
En kysy nyt oliko edellä mainittu isku intentoitu (tarkoituksellinen) vai ei. Totean vain, että veri roiskuu ja luita katkeilee...
Ja jos tästä hillittömyydestä tulee väkivaltaa vasta, kun sääntöjä/lakeja on rikottu, niin eikö tällainen argumentointi ole mitä ilmeisimmin dialektisesti jotakuinkin pielessä.
Ei moraalinen autonomia (vapaus valita osallistuuko vai eikö osallistu) takaa sitä, että säännöt/lait, joiden puitteissa ja ehdoilla peli juridisesti toimii, poistaisivat itse pelin fenomenologisesti ja käytännöllisesti väkivaltaisen luonteen.
*
Matti Nykänen on tehnyt diilin paholaisen (viina ja 7-päivää) kanssa ja maksaa siitä nyt hintaa...
*
Nyt meni Harakka jeesusteluksi tämä kolumnisi. Ei sananvapautta ole annettu ihmiselle siksi, että hän saisi siihen vedoten jatkuvasti ja joka paikassa solvata lähimmäisiään.
Zidane ei tietenkään ole sankari. Hän rikkoi törkeästi pelin sääntöjä, mutta episodin moraalinen syyllinen on Materazzi. Muussa tapauksessa "täsmävittuilu" voidaan tulkita tiettyjen lajien viralliseksi taktiikaksi, ja silloin se pitäisi huomioida myös ko. lajin pelisäännöissä.
Eli että törkeä vittuilu osoittaa taktista pelin hallintaa ja korkeaa pelimoraalia..?
*
Kamppailu-urheilua ammattilaistasolla voi ylipäätään pitää rahanahneitten sadomasokistien "orgioina"...
Esimerkiksi jääkiekossa sekä jalkapallossa kyse on tietenkin ensisijaisesti sopimuksesta - mitä saa tehda ja mitä ei. Kuitenkin näiden lajien riskeihin kuuluu vahingoittuminen vastustajan toimesta.
Ja kun tällaiset riskit ovat todella suuria, ei mikään sääntö-ja kontrollikäytäntö voi ikäänkuin taikoa pois sitä tosiasiaa, että tietyt lajit todella ovat (ainakin ajoittain) väkivaltaisia - eivät ainoastaan näytä siltä.
Kyse ei ole juridisesta vaan esteettisestä ja fenomenologisesta tosiasiasta, jos hienoja termejä käytetään.
Juridiikka on kuin analyyttista filosofiaa. Määritellessään teon ja tapahtuman loogiset ehdot, se mitätöi niiden fenomenologian. Ikäänkuin keisarilla muka olisi päällään ne uudet vaatteet.
Mutta lapsikin ymmärtää, että kyynärpäästä tai mailasta kasvoihinsa iskun saaneen pelaajan irvistys johtui nimenomaan iskusta, eikä sitä mikään sääntömomenttien kokoelma kokemisen tasolla muuksi muuta.
En kysy nyt oliko edellä mainittu isku intentoitu (tarkoituksellinen) vai ei. Totean vain, että veri roiskuu ja luita katkeilee...
Ja jos tästä hillittömyydestä tulee väkivaltaa vasta, kun sääntöjä/lakeja on rikottu, niin eikö tällainen argumentointi ole mitä ilmeisimmin dialektisesti jotakuinkin pielessä.
Ei moraalinen autonomia (vapaus valita osallistuuko vai eikö osallistu) takaa sitä, että säännöt/lait, joiden puitteissa ja ehdoilla peli juridisesti toimii, poistaisivat itse pelin fenomenologisesti ja käytännöllisesti väkivaltaisen luonteen.
*
Matti Nykänen on tehnyt diilin paholaisen (viina ja 7-päivää) kanssa ja maksaa siitä nyt hintaa...
Ilmestyskirja. Huomenna.
Kommentti Kemppisen päreeseen Meitä on monta.
*
Evoluutio hoitaa meidät pois yhtä suurella todennäköisyydellä kuin miljoonat aiemmat lajit - mukaan lukien ne, jotka itse olemme onnistuneet tappamaan sukupuuttoon.
Jatkuvan kasvun ajatus, joka on koodattu "geenin itsekkyyteen", tekee lopulta ihmisestäkin selvää jälkeä. Vain torakat ja muutamat matelijat saattavat lajina elää miljoonia vuosia muuttumatta miksikään.
Tosin niilläkin oli ollut hieman tuuria, joka viimein loppui, kun teollinen vallankumous alkoi toteutua eksponentiaalisella nopeudella 150 vuotta sitten.
Mutta kuten olen kirjoittanut - ei edes lähestyvästä ekokatastrofista ja uusiutumattomien luonnonvarojen yhä nopeutuvasta vähenemisestä voi syyttää vain ja ainoastaan ihmislajia.
Ihmislaji tosiaankin toteuttaa biologiaansa koodattua toimintaohjetta: "lisääntykää ja täyttäkää maa", jota siis voi pitää sekä geenin itsekkyyden että luomiskertomuksen "imperatiivina".
*
Huomataan, etten ole "puhdasoppinen" linkolalainen, koska en pidä ihmistä vastuullisena vaan väitän, että tuhomme on luonnon itsensä "makrosyklisyyteen" kuuluva episodi, eli kohtalomme oli determinoitu jo alkuräjähdyksestä alkaen...
En ole näin ollen myöskään tosissani kiinnostunut luonnonsuojelusta, koska miksi turhaan jarruttaa kehityksen vääjäämätöntä lopputulosta - eihän se lopulta mitään hyödytä.
Jos olisin kiinnostunut, ilmaisisin suuren kauhistukseni Kiinan ja Intian talouskasvun vauhdista maapallon kestokyvyn kannalta, ja sen ekologisesti täysin vastuuttomasta toteuttamisesta etenkin Kiinassa (mm. massiiviset patohankkeet).
Tämä on teknodeterministisen pessimistin ja hieman surumielisen kyynikon asenne, jonka ainoa lohtu - ironista ja paradoksaalista kyllä - on juuri tuo luonnossa ja siten myös ihmisessä vaikuttava pyrkimys laajentaa ja manipuloida elinpiiriään niin kauan, kunnes tapahtuu romahdus, joka johtuu suoraan resurssien loppumisesta ja bio-/ekosfäärin rappeutumisesta.
Yksittäisten lajipopulaatioiden muutoksia tutkiville biologeille tällaiset muutokset ovat paljon pienemmässä mittakaavassa pelkkää arkipäivää, ja myös ihmislaji on kokenut vastaavia esim. tautipandemioitten muodossa.
Mutta kun luonnon resurssit TODELLA alkavat loppua, ja ilmastonmuutos, jota teknologiamme on ollut nopeuttamassa pääsee todella vauhtiin - meitä ei voi enää pelastaa kuin Jumala - periaatteessa ei-kristillisen filosofi Martin Heideggerin hieman ironista ja pateettista toteamusta lainatakseni.
Varmaa siis on, että sodat yhä vain lisääntyvät maailmassa, varsinkin siinä yhteydessä, kun makeasta vedestä ja öljystä alkaa olla huutava pula, kun ilmasto lämpenee ja aiheuttaa meren pinnan nousun sekä muuttaa ratkaisevasti maatalouden harjoittamisen edellytyksiä joka puolella maailmaa.
Eikä näistä ongelmista enää selvitä pelkällä hinnoittelulla.
Taloustieteilijät ovat nykyään linnoittautuneet monetaristisiin norsunluutorneihinsa, eivätkä ota juuri lainkaan huomioon (kuten vielä Adam Smith ja Marx) praktisen filosofian ongelmia - siis (talous-) etiikkaa ja (talous-) ekologiaa.
Heidän norsuutorninsa kuitenkin "räjähtävät ilmaan" kuin bunkkerit nykypäivän Libanonissa, kun taistelu eloonjäämisestä muuttuu lopulta ainoaksi motiiviksemme selvitä maapallolla, jonka onnistuimme "imemään kuiviin" kuin vampyyri uhrinsa.
*
Mad Max elokuvat ovat olleet minulle tulevaisuuden peili - samoin Tarkovskin Stalker.
*
Evoluutio hoitaa meidät pois yhtä suurella todennäköisyydellä kuin miljoonat aiemmat lajit - mukaan lukien ne, jotka itse olemme onnistuneet tappamaan sukupuuttoon.
Jatkuvan kasvun ajatus, joka on koodattu "geenin itsekkyyteen", tekee lopulta ihmisestäkin selvää jälkeä. Vain torakat ja muutamat matelijat saattavat lajina elää miljoonia vuosia muuttumatta miksikään.
Tosin niilläkin oli ollut hieman tuuria, joka viimein loppui, kun teollinen vallankumous alkoi toteutua eksponentiaalisella nopeudella 150 vuotta sitten.
Mutta kuten olen kirjoittanut - ei edes lähestyvästä ekokatastrofista ja uusiutumattomien luonnonvarojen yhä nopeutuvasta vähenemisestä voi syyttää vain ja ainoastaan ihmislajia.
Ihmislaji tosiaankin toteuttaa biologiaansa koodattua toimintaohjetta: "lisääntykää ja täyttäkää maa", jota siis voi pitää sekä geenin itsekkyyden että luomiskertomuksen "imperatiivina".
*
Huomataan, etten ole "puhdasoppinen" linkolalainen, koska en pidä ihmistä vastuullisena vaan väitän, että tuhomme on luonnon itsensä "makrosyklisyyteen" kuuluva episodi, eli kohtalomme oli determinoitu jo alkuräjähdyksestä alkaen...
En ole näin ollen myöskään tosissani kiinnostunut luonnonsuojelusta, koska miksi turhaan jarruttaa kehityksen vääjäämätöntä lopputulosta - eihän se lopulta mitään hyödytä.
Jos olisin kiinnostunut, ilmaisisin suuren kauhistukseni Kiinan ja Intian talouskasvun vauhdista maapallon kestokyvyn kannalta, ja sen ekologisesti täysin vastuuttomasta toteuttamisesta etenkin Kiinassa (mm. massiiviset patohankkeet).
Tämä on teknodeterministisen pessimistin ja hieman surumielisen kyynikon asenne, jonka ainoa lohtu - ironista ja paradoksaalista kyllä - on juuri tuo luonnossa ja siten myös ihmisessä vaikuttava pyrkimys laajentaa ja manipuloida elinpiiriään niin kauan, kunnes tapahtuu romahdus, joka johtuu suoraan resurssien loppumisesta ja bio-/ekosfäärin rappeutumisesta.
Yksittäisten lajipopulaatioiden muutoksia tutkiville biologeille tällaiset muutokset ovat paljon pienemmässä mittakaavassa pelkkää arkipäivää, ja myös ihmislaji on kokenut vastaavia esim. tautipandemioitten muodossa.
Mutta kun luonnon resurssit TODELLA alkavat loppua, ja ilmastonmuutos, jota teknologiamme on ollut nopeuttamassa pääsee todella vauhtiin - meitä ei voi enää pelastaa kuin Jumala - periaatteessa ei-kristillisen filosofi Martin Heideggerin hieman ironista ja pateettista toteamusta lainatakseni.
Varmaa siis on, että sodat yhä vain lisääntyvät maailmassa, varsinkin siinä yhteydessä, kun makeasta vedestä ja öljystä alkaa olla huutava pula, kun ilmasto lämpenee ja aiheuttaa meren pinnan nousun sekä muuttaa ratkaisevasti maatalouden harjoittamisen edellytyksiä joka puolella maailmaa.
Eikä näistä ongelmista enää selvitä pelkällä hinnoittelulla.
Taloustieteilijät ovat nykyään linnoittautuneet monetaristisiin norsunluutorneihinsa, eivätkä ota juuri lainkaan huomioon (kuten vielä Adam Smith ja Marx) praktisen filosofian ongelmia - siis (talous-) etiikkaa ja (talous-) ekologiaa.
Heidän norsuutorninsa kuitenkin "räjähtävät ilmaan" kuin bunkkerit nykypäivän Libanonissa, kun taistelu eloonjäämisestä muuttuu lopulta ainoaksi motiiviksemme selvitä maapallolla, jonka onnistuimme "imemään kuiviin" kuin vampyyri uhrinsa.
*
Mad Max elokuvat ovat olleet minulle tulevaisuuden peili - samoin Tarkovskin Stalker.
July 26, 2006
Kesäyö, Unelma ja Romantiikka.
Take this quiz! via Sanat.
*
You are A Midsummer Night's Dream by the affluent William Shakespeare. You are a hopeless romantic.
Willing to do anything for love, you have even defied authority in the name of romance. You believe in all things love, and sometimes it can confuse your judgement.
These harsh dreams confuse reality, but you somehow know that the real truth is that you will be healed when you lie in the arms of your lover.
*
Shakespearelainen romantikko/romantiikka on mielestäni jonkinlainen oxymoron. Shakespeare on nimittäin melko kaukana myöhemmästä, varsinkin saksalaisesta romantiikasta, jonka perusjuonteena voisi pitää "henkis-esteettistä" ylevyyttä.
Shakespearen skeptis-naturalistinen luonne ymmärsi romantiikan aistien - etten sanoisi peräti sukupuolihormonien vaikutuksen - ylivallaksi, mutta saksalainen romantiikka puolestaan korosti tunteen ja metafyysisen järjen yhteyttä/ykseyttä (esim. Hegel).
Myös Shakespearen maanmiehen John Keatsin romanttinen runous on pikemminkin kielellisesti orientoitunutta (toki aistillista) mielikuvitusta ja muinaisen antiikin muisteloa sekä haaveilua kuin Kesäyön unen osittain deliriööttistä hassuttelua.
No - romantiikkaa on monenlaista...
*
You are A Midsummer Night's Dream by the affluent William Shakespeare. You are a hopeless romantic.
Willing to do anything for love, you have even defied authority in the name of romance. You believe in all things love, and sometimes it can confuse your judgement.
These harsh dreams confuse reality, but you somehow know that the real truth is that you will be healed when you lie in the arms of your lover.
*
Shakespearelainen romantikko/romantiikka on mielestäni jonkinlainen oxymoron. Shakespeare on nimittäin melko kaukana myöhemmästä, varsinkin saksalaisesta romantiikasta, jonka perusjuonteena voisi pitää "henkis-esteettistä" ylevyyttä.
Shakespearen skeptis-naturalistinen luonne ymmärsi romantiikan aistien - etten sanoisi peräti sukupuolihormonien vaikutuksen - ylivallaksi, mutta saksalainen romantiikka puolestaan korosti tunteen ja metafyysisen järjen yhteyttä/ykseyttä (esim. Hegel).
Myös Shakespearen maanmiehen John Keatsin romanttinen runous on pikemminkin kielellisesti orientoitunutta (toki aistillista) mielikuvitusta ja muinaisen antiikin muisteloa sekä haaveilua kuin Kesäyön unen osittain deliriööttistä hassuttelua.
No - romantiikkaa on monenlaista...
Voimaeläin
Unenkulkijan Suomalainen voimaeläin-testi via Sanat.
*
Voimaeläimesi 4:llä pisteellä on Kissa.
Voimaeläin on määritelty siten mitkä eläimen piirteet ja sinun piirteesi vastasivat lähiten toisiaan. Pistemäärä tarkoittaa miten omat piirteesi osuivat eläimen piirteisiin.
Viisi seuraavaksi voimakkainta eläintä olivat:
pst
eläin
3
Käärme
2
Kettu
1
Ilves
0
Pöllö
0
Kilpikonna
Heikommat osumat tulivat eläimille:
pst
eläin
0
Korppi
-1
Susi
-1
Hevonen
-1
Hiiri
-1
Kotka
-1
Lepakko
-1
Karhu
-3
Majava
-4
Kauris
-4
Kani
-5
Kurki
-5
Koira
-5
Delfiini
-6
Perhonen
-7
Orava
-7
Muurahainen
*
Voimaeläimesi 4:llä pisteellä on Kissa.
Voimaeläin on määritelty siten mitkä eläimen piirteet ja sinun piirteesi vastasivat lähiten toisiaan. Pistemäärä tarkoittaa miten omat piirteesi osuivat eläimen piirteisiin.
Viisi seuraavaksi voimakkainta eläintä olivat:
pst
eläin
3
Käärme
2
Kettu
1
Ilves
0
Pöllö
0
Kilpikonna
Heikommat osumat tulivat eläimille:
pst
eläin
0
Korppi
-1
Susi
-1
Hevonen
-1
Hiiri
-1
Kotka
-1
Lepakko
-1
Karhu
-3
Majava
-4
Kauris
-4
Kani
-5
Kurki
-5
Koira
-5
Delfiini
-6
Perhonen
-7
Orava
-7
Muurahainen
The perfect rock star
Let's build the perfect rock star, shall we?
For looks, we'll start with David Bowie.
For sheer stage presence, you gotta go with Mick Jagger.
For guitar pyrotechnics: Eddie Van Halen, of course.
And for voice? Well, that's the easiest choice of all: John Fogerty.
And I'm talking present-day Fogerty, too.
He may be 62, but the rock god's pipes haven't aged a day since his 1968 coming-out party with Creedence Clearwater Revival. Fogerty's well-worn voice has always had that ragged strain, that born-on-the-bayou twang, that high-note howl that can still send shivers.
I was lucky enough to see Fogerty in an intimate D.C., club a couple years back, and I was astounded at how he can still sound so remarkably relevant, especially when he performed Fortunate Son and Who'll Stop the Rain, antiwar roundhouses as vital and cutting today as they were during Vietnam.
Slow songs, fast tracks, monumental jams: Fogerty's voice forever sounds on the verge of breaking down, of blowing out. But it doesn't. It just keeps raging.
- SEAN DALY, Times pop music critic
sptimes.com/2006/07/20/Weekend/Hot_Ticket__Fogerty_s.shtml
For looks, we'll start with David Bowie.
For sheer stage presence, you gotta go with Mick Jagger.
For guitar pyrotechnics: Eddie Van Halen, of course.
And for voice? Well, that's the easiest choice of all: John Fogerty.
And I'm talking present-day Fogerty, too.
He may be 62, but the rock god's pipes haven't aged a day since his 1968 coming-out party with Creedence Clearwater Revival. Fogerty's well-worn voice has always had that ragged strain, that born-on-the-bayou twang, that high-note howl that can still send shivers.
I was lucky enough to see Fogerty in an intimate D.C., club a couple years back, and I was astounded at how he can still sound so remarkably relevant, especially when he performed Fortunate Son and Who'll Stop the Rain, antiwar roundhouses as vital and cutting today as they were during Vietnam.
Slow songs, fast tracks, monumental jams: Fogerty's voice forever sounds on the verge of breaking down, of blowing out. But it doesn't. It just keeps raging.
- SEAN DALY, Times pop music critic
sptimes.com/2006/07/20/Weekend/Hot_Ticket__Fogerty_s.shtml
Sieppari ruispellossa
Testi via Dionysoksen kevät.*
Result
You're Holden Caulfield! You're a troubled boy who is alienated from everyone else.
You're bitter and angry and you accuse everyone of being fakes and phonies. You frequently hide in your own shell though and wish you had friends. Eventually, you run away and attempt to begin your own life living alone in the city.
You find a particularily strong connection with people younger than you, and you make it your life's goal to keep them pure and innocent. English class is the only class you're not failing.
You are from "The Catcher in the Rye."
*
Sieppari ruispellossa
July 25, 2006
Humanisti ja Elämänlanka
Kommentti Kemppisen päreeseen Aunus harmaasilmä.
*
Tämä oli ristiriitaista tekstiä.
Humanisti-lakimies puolustamassa yhtä aikaa sekä luonnon arvoja että jatkuvan kasvun kulttuuria/sivilisaatiota. Kyseessä taitaa olla kaikkien humanistien sokea piste.
Jatkuva kasvu on itse luonnon sokeaa etenemistä ja laajenemista. Tässä mielessä "geenin itsekkyys" kyllä ilmaisee kohtaloamme oikean suuntaisesti.
Ei ihmisellä ole edes valinnan mahdollisuutta. Se tuhoutuu niinkuin "Elämänlanka"-niminen, kaunis ja äärettömän sitkeähenkinen, rikkaruohoksi luokiteltu köynnöskasvi, joka kietoutuu vaikkapa pensaaseen päästäksen valoa kohti.
Viimein pensas tukahtuu, koska se itse ei saa enää tarpeeksi valoa, mutta samalla tuhoutuvat myös "Elämänlangan" elämisen edellytykset.
Populaatiot eivät voi lisääntyä ja laajentaa elinpiiriään loputtomiin, vaikka juuri tämä pyrkimys niihin on koodattu. Muun muassa tämän vuoksi jonkun lajin populaation määrä vaihtelee suuresti jopa muutaman vuoden välein.
Miksi tämä evoluution laki ei pätisi ihmiseen, jonka sitäpaitsi on onnistunut tuhota omaa elinympäristöään katastrofaalisella tavalla aina maanviljelyskulttuurin kehittymisestä lähtien.
Metsät hakattiin paljaiksi ja eroosio alkoi vaikuttaa. Kastelujärjestelmät pilasivat veden ja maan laadun (suolapitoisuuden lisääntyminen).
Toki ihminen on nerokas otus kehitti uusia menetelmiä viljelyn tehostamiseksi, mutta jatkuvan kasvun ideologia sisältää aina oman tuhonsa siemenet.
Jos nyt mietitään, miksi luomakunta on kehittynyt sellaiseksi kuin on, ja etenkin ajatusta siitä, että Jumalan luomisteko ja evoluutio voitaisiin jollain uskottavalla tavalla samaistaa - kuten Alister McGrath ajattelee - niin mitä järkeä on siinä, että Jumala/Evoluutio loi/kehitti todellisuuden/maailman, joka syntyy ainoastaan kuollakseen?
Ja että tämä kuoleman läsnäolo on kaikkein lähimpänä silloin, kun eliö kaikkein voimakkaimmin pyrkii elämästä hurmioituneena omaa olemassaoloaan laajentamaan?
*
Todellakin. Mitä merkitystä on jollain kaunosieluisella kulttuuriretoriikalla tällaisten tosiasioitten ja kysymysten edessä?
En halua enkä etsi nyt runollisia vastauksia enkä teologiaa. On sitten kokonaan toinen asia, voinko niitä välttää, kun mennään tällä tavoin asioitten ytimeen...
*
Kuvahaku, Luonnonkuva-arkisto
Viherpiha
www.kolumbus.fi/niittyvilla/perennials1.html
*
Tämä oli ristiriitaista tekstiä.
Humanisti-lakimies puolustamassa yhtä aikaa sekä luonnon arvoja että jatkuvan kasvun kulttuuria/sivilisaatiota. Kyseessä taitaa olla kaikkien humanistien sokea piste.
Jatkuva kasvu on itse luonnon sokeaa etenemistä ja laajenemista. Tässä mielessä "geenin itsekkyys" kyllä ilmaisee kohtaloamme oikean suuntaisesti.
Ei ihmisellä ole edes valinnan mahdollisuutta. Se tuhoutuu niinkuin "Elämänlanka"-niminen, kaunis ja äärettömän sitkeähenkinen, rikkaruohoksi luokiteltu köynnöskasvi, joka kietoutuu vaikkapa pensaaseen päästäksen valoa kohti.
Viimein pensas tukahtuu, koska se itse ei saa enää tarpeeksi valoa, mutta samalla tuhoutuvat myös "Elämänlangan" elämisen edellytykset.
Populaatiot eivät voi lisääntyä ja laajentaa elinpiiriään loputtomiin, vaikka juuri tämä pyrkimys niihin on koodattu. Muun muassa tämän vuoksi jonkun lajin populaation määrä vaihtelee suuresti jopa muutaman vuoden välein.
Miksi tämä evoluution laki ei pätisi ihmiseen, jonka sitäpaitsi on onnistunut tuhota omaa elinympäristöään katastrofaalisella tavalla aina maanviljelyskulttuurin kehittymisestä lähtien.
Metsät hakattiin paljaiksi ja eroosio alkoi vaikuttaa. Kastelujärjestelmät pilasivat veden ja maan laadun (suolapitoisuuden lisääntyminen).
Toki ihminen on nerokas otus kehitti uusia menetelmiä viljelyn tehostamiseksi, mutta jatkuvan kasvun ideologia sisältää aina oman tuhonsa siemenet.
Jos nyt mietitään, miksi luomakunta on kehittynyt sellaiseksi kuin on, ja etenkin ajatusta siitä, että Jumalan luomisteko ja evoluutio voitaisiin jollain uskottavalla tavalla samaistaa - kuten Alister McGrath ajattelee - niin mitä järkeä on siinä, että Jumala/Evoluutio loi/kehitti todellisuuden/maailman, joka syntyy ainoastaan kuollakseen?
Ja että tämä kuoleman läsnäolo on kaikkein lähimpänä silloin, kun eliö kaikkein voimakkaimmin pyrkii elämästä hurmioituneena omaa olemassaoloaan laajentamaan?
*
Todellakin. Mitä merkitystä on jollain kaunosieluisella kulttuuriretoriikalla tällaisten tosiasioitten ja kysymysten edessä?
En halua enkä etsi nyt runollisia vastauksia enkä teologiaa. On sitten kokonaan toinen asia, voinko niitä välttää, kun mennään tällä tavoin asioitten ytimeen...
*
Kuvahaku, Luonnonkuva-arkisto
Viherpiha
www.kolumbus.fi/niittyvilla/perennials1.html
July 20, 2006
After Vio-Lente eli "tasa-arvoisen väkivallan jälkeen"
(Korjattu, täydennetty ja tarkennettu 21.7, klo: 20.10)
*
Läheisyys (yksinäisyydessäkin), hellyys (kovasta ulkoisesta käyttäytymisestä huolimatta), yhteenkuuluvuus (vaikka kansallisuus, klaani, suku ja lopulta seksi yhtä aikaa sekä yhdistää että erottaa meidät).
Näitä asioita kaipaan omassa elämässäni ja tiedän, että niitä kaipaavat myös monet muut - ainakin sisimmässään...
***
Jos et hiffannut - otsikko viittaa epäsuorasti uskonnolliseen paastoon (Lent), jossa jokainen meistä voi - jos haluaa - kohdistaa itseensä "voimatoimia".
Kieltäytyminen haluamastaan on nimittäin tahdon itseensä kohdistama - väkivallan kaltainen eli ei-vapaaehtoinen - voimatoimi (Act of Violence).
Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa tahdon käytön nerokas ja intuitiivinen analyytikko - kirkkoisä Augustinus, joka käski tahtoaan oman järkensä avulla, mutta tahto ei tahtonut totella.
Tarvittiin siis "korkeampi" eli jumalallinen tahto, joka sai hänen oman tahtonsa tottelemaan järkensä ääntä.
Tietenkään tässä ei ole kyse ihmisen ja Jumalan välisestä "kilpailusta", jossa Jumala "pelaa samoilla säännöillä" kuin ihminen, vaikka jonkinlainen sopimus Jumalan ja ihmisen välillä Vanhan testamentin mukaan olikin tehty - ja jopa sittemmin uudistettu Kristuksessa.
Kuitenkin kyse on fyysisestä voimatoimesta - ikäänkuin vapaaottelijan potkusta vastustajan päähän rehdissä kamppailussa, joissa säännöistä on sovittu - paitsi, että Jumala on joko yli- tai alivoimainen vastustaja, joka ei vapaaehtoisuuden perään kysele - esimerkkinä Paavalin kokema kääntymys Damaskoksen tiellä.
Mutta samalla tavoin kuin vapaaottelija-nyrkkeilijä pyrkii suuntaamaan iskunsa vastustajan päähän, samalla tavalla Jumala pyrkii saamaan sinne ("päähän") kriittisen asenteen, joka ei vastusta hänen tahtoaan.
Jumala on ("täysin") Vapaa Ottelija...
*
Läheisyys (yksinäisyydessäkin), hellyys (kovasta ulkoisesta käyttäytymisestä huolimatta), yhteenkuuluvuus (vaikka kansallisuus, klaani, suku ja lopulta seksi yhtä aikaa sekä yhdistää että erottaa meidät).
Näitä asioita kaipaan omassa elämässäni ja tiedän, että niitä kaipaavat myös monet muut - ainakin sisimmässään...
***
Jos et hiffannut - otsikko viittaa epäsuorasti uskonnolliseen paastoon (Lent), jossa jokainen meistä voi - jos haluaa - kohdistaa itseensä "voimatoimia".
Kieltäytyminen haluamastaan on nimittäin tahdon itseensä kohdistama - väkivallan kaltainen eli ei-vapaaehtoinen - voimatoimi (Act of Violence).
Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa tahdon käytön nerokas ja intuitiivinen analyytikko - kirkkoisä Augustinus, joka käski tahtoaan oman järkensä avulla, mutta tahto ei tahtonut totella.
Tarvittiin siis "korkeampi" eli jumalallinen tahto, joka sai hänen oman tahtonsa tottelemaan järkensä ääntä.
Tietenkään tässä ei ole kyse ihmisen ja Jumalan välisestä "kilpailusta", jossa Jumala "pelaa samoilla säännöillä" kuin ihminen, vaikka jonkinlainen sopimus Jumalan ja ihmisen välillä Vanhan testamentin mukaan olikin tehty - ja jopa sittemmin uudistettu Kristuksessa.
Kuitenkin kyse on fyysisestä voimatoimesta - ikäänkuin vapaaottelijan potkusta vastustajan päähän rehdissä kamppailussa, joissa säännöistä on sovittu - paitsi, että Jumala on joko yli- tai alivoimainen vastustaja, joka ei vapaaehtoisuuden perään kysele - esimerkkinä Paavalin kokema kääntymys Damaskoksen tiellä.
Mutta samalla tavoin kuin vapaaottelija-nyrkkeilijä pyrkii suuntaamaan iskunsa vastustajan päähän, samalla tavalla Jumala pyrkii saamaan sinne ("päähän") kriittisen asenteen, joka ei vastusta hänen tahtoaan.
Jumala on ("täysin") Vapaa Ottelija...
July 15, 2006
Väkivalta simulointina ja simulacrumina
Kommenttia Androgyynihullumiehelle, Petja Jäppiselle sekä Campolle.
AHM kommentoi: 'Nyrkkeilystä voisi kirjoittaa pitkäänkin, mutta päätän George Foremanin sanoihin: "Nyrkkeily on laji, jota jokainen muu urheilulaji jäljittelee."'
RR
Foreman osui aika nappiin, sillä hän kertoi sen, mikä on kaiken kilpaurheilun perusmotiivi - vastustajan eliminoiminen - tappaminen tai raaka alistaminen oman kunnian saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi.
Mutta vaikka jopa kaksintaistelussa oli/on sääntönsä, samoin venäläisessä ruletissa, niinsilti väitän, että näidenkin lajien pitäminen väkivallattomina on kategorinen virhe.
En väitä näin siksi, että kokisin nyrkkeilyn täysin vastenmieliseksi, vaan siksi, etten hyväksy esim. nyrkkeilyn väkivallatomuus-argumenttia Campon tai sinun määrittämälläsi tavalla.
Palautan kaiken kilpaluvietin agoniin, sillä agon on konfliktien perusmotiivi. Oman kunnian ja oman edun tähden tässä maailmassa on tehty mitä kaameimpia tekoja.
Kaksintaistelu on siirtymä primitiivisestä kostomallista, joka sekin toimii kirjoittamattomien (muttei laillisten) sääntöjen pohjalta, jo hiukan tarkempien ja molempia osapuolia koskevien sääntöjen alaiseen kamppailuun.
Toisessa "dead-play"-esimerkissäni, venäläisessä ruletissa on jo aivan selkeät ja yksinkertaiset säännöt, mutta siinä on kyse pikemminkin riskistä ja onnesta kuin henkilökohtaisesta kamppailusta.
On eripyyppisiä pelejä/kilpailuja, mutta aina niiden ääripäästä löytyy kovin mahdollinen panos - oma henki.
Kaikki kilpailu juontuu agonin ja leikin yhdistelmästä siten, että kilpailu on aina nollasummapeliä, mutta kaikki leikkiminen ei sitä ole.
Voisi sanoa, että kilpailu on kunnian ja etujen tavoittelua, kun taas leikki - niinkuin taide - on perimmältään hyödytöntä (mitä se ei tietenkään esim. lapsen kehityksen kannalta ole - päinvastoin) siinä mielessä, ettei leikin maailma on todellinen.
Juuri tämän vuoksi lapsen mielikuvitus(-maailma) voi myös olla äärimmäisen väkivaltainen.
Leikkijä ei joudu vastuuseen teoistaan kuin leikin sisällä, mutta päinvastoin kuin urheilussa, hänelle ei ole myöskään mitään hyötyä leikin lopputuloksista.
Hiekkalinnaa rakentava voi koska tahansa tuhota luomuksensa eli samalla rikkoa sen säännön, jonka puitteissa hän lähti sitä rakentamaan (leikkimään) ja siirtyä uusiin sääntöihin.
Kilpaurheilijan ei kuitenkaan ole enää mahdollista perääntyä, ellei hän sitten luovu koko kilpailusta, josta siitäkin seuraa negatiivinen sanktio - tappio.
Leikin - päinvastoin kuin kilpailun - seurauksista ei siis tarvitse välittää, vaikka siinäkin kilpaillaan usein ihan "tosissaan".
Pyrin tässä soveltamaan genealogista (syntyopillista) ajattelua ja pohdin, miten - jos kilpaurheilun väkivallattomuus perustellaan moraalilla ja kilpailijoitten hyväksymillä säännöillä - tämä kilpailumoraali on kehittynyt ja mikä on sen alkuperä.
En siis oleta, että kilpailumoraali olisi meille annettu ikäänkuin Jahven käskyt tai, että meidän tulisi omaksua säänöt rationaalisen päättelyn kautta kategorisena imperatiivina kuin Kantin moraalilaki, vaan on selvää, että historian kuluessa nuo säännöt ovat pikku hiljaa muokkautuneet kaiken yhteisöllisen kehityksen myötä.
Leikki ja kilpailu ovat molemmat ihmisen väkivaltaisen luonteen sosiaalistamis/-tumisprosesseja, jotka kuitenkin paradoksaalisella tavalla myös ruokkivat uutta kunniantavoittelua ja saattavat varsinkin kansalliskiihkon noustessa toimia sosiaalistumiskäytäntöä eli perimmältään yhteiskuntarauhan säilyttämistä vastaan.
Huomataan, että kilpaurheilu on aina kaksiteräinen miekka, koska sen panoksena toimii perimmältään kilpailijan henki ja kunnia, vaikka itse kilpaileminen perustuukin vapaaehtoisuuteen ja sääntöjen hyväksymiseen sekä noudattamiseen tuomarin valvonnassa.
Onko siis nyrkkeily, jääkiekko tai ylipäätään kamppailu-urheilu väkivaltaista?
Tuolla tavoin asetettuun kysymykseen voi vastata, että kamppailu-urheilu on monesti väkivaltaista (sekä sääntöjen vastaisesti että niiden puitteissa), mutta se ei ole "väkivaltaa".
Silti - kerta toisensa jälkeen kamppailu-urheilu ikäänkuin SIMULOI ja/eli UUSINTAA väkivallan - kuitenkin tavalla, joka meidän yhteiskunnissamme on hyväksytty.
Mistä muusta väkivaltaelokuvien tai kamppailu-urheilun suosio kertoo kuin siitä, että haluamme kiihkeästi kokea simuloitua väkivaltaa - heti lapsuudesta asti!
Kaikkein eniten väkivaltaa löytyykin juuri lapsille tarkoitetuista animaatioista. Mutta niinkuin lapset - niin me aikuisetkin seuraamme väkivaltaisia elokuvia ja väkivaltaisia urheilulajeja ikäänkuin tuo väkivalta ei olisi totta.
Vastustaja voi - hänen pitääkin! - irvistää tuskasta, kun nyrkki, kyynärpää tai maila osuu hänen kasvoihinsa.
Mutta katsojalle tämä ei siis ole väkivaltaa vaan väkivallan simulointia - pelkkä metafora, Jean Baudrillardin simulacrum.
Kun kuulan kalloonsa ampunut venäläisen ruletin pelaaja lyyhistyy kuolleena pelipöydälle (esim. Apokalypse. Now.), kyse ei ole väkivaltaisesta teosta vaan simulaatiosta. Mies otti sääntöihin ja pelin luonteeseen kuuluvan riskin ja hävisi.
Volte Face (Täyskäännös)
Mutta "kuka" helvetti soikoon keksi koko kaksintaistelun, nyrkkeilyn tai venäläisen ruletin ja niiden säännöt?
Jos haluamme löytää varsinaisen "sylttytehtaan" tässä väkivaltakeskustelussa, niin niitä ovat juuri tällaiset "tyypit" tai instituutiot".
SUMMA: Koska pelin säännöt kätkevät ja simuloivat väkivallan, joka ilman sääntöjä olisi aidosti ja tunnustetusti väkivaltaa, silloin myös itse pelin täytyy olla väkivaltainen...
*
Jos AHM tai Campo eivät hyväksy tätäkään versiota, lienee mahdotonta jatkaa väittelyä. Emme puhu silloin enää samasta asiasta.
AHM kommentoi: 'Nyrkkeilystä voisi kirjoittaa pitkäänkin, mutta päätän George Foremanin sanoihin: "Nyrkkeily on laji, jota jokainen muu urheilulaji jäljittelee."'
RR
Foreman osui aika nappiin, sillä hän kertoi sen, mikä on kaiken kilpaurheilun perusmotiivi - vastustajan eliminoiminen - tappaminen tai raaka alistaminen oman kunnian saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi.
Mutta vaikka jopa kaksintaistelussa oli/on sääntönsä, samoin venäläisessä ruletissa, niinsilti väitän, että näidenkin lajien pitäminen väkivallattomina on kategorinen virhe.
En väitä näin siksi, että kokisin nyrkkeilyn täysin vastenmieliseksi, vaan siksi, etten hyväksy esim. nyrkkeilyn väkivallatomuus-argumenttia Campon tai sinun määrittämälläsi tavalla.
Palautan kaiken kilpaluvietin agoniin, sillä agon on konfliktien perusmotiivi. Oman kunnian ja oman edun tähden tässä maailmassa on tehty mitä kaameimpia tekoja.
Kaksintaistelu on siirtymä primitiivisestä kostomallista, joka sekin toimii kirjoittamattomien (muttei laillisten) sääntöjen pohjalta, jo hiukan tarkempien ja molempia osapuolia koskevien sääntöjen alaiseen kamppailuun.
Toisessa "dead-play"-esimerkissäni, venäläisessä ruletissa on jo aivan selkeät ja yksinkertaiset säännöt, mutta siinä on kyse pikemminkin riskistä ja onnesta kuin henkilökohtaisesta kamppailusta.
On eripyyppisiä pelejä/kilpailuja, mutta aina niiden ääripäästä löytyy kovin mahdollinen panos - oma henki.
Kaikki kilpailu juontuu agonin ja leikin yhdistelmästä siten, että kilpailu on aina nollasummapeliä, mutta kaikki leikkiminen ei sitä ole.
Voisi sanoa, että kilpailu on kunnian ja etujen tavoittelua, kun taas leikki - niinkuin taide - on perimmältään hyödytöntä (mitä se ei tietenkään esim. lapsen kehityksen kannalta ole - päinvastoin) siinä mielessä, ettei leikin maailma on todellinen.
Juuri tämän vuoksi lapsen mielikuvitus(-maailma) voi myös olla äärimmäisen väkivaltainen.
Leikkijä ei joudu vastuuseen teoistaan kuin leikin sisällä, mutta päinvastoin kuin urheilussa, hänelle ei ole myöskään mitään hyötyä leikin lopputuloksista.
Hiekkalinnaa rakentava voi koska tahansa tuhota luomuksensa eli samalla rikkoa sen säännön, jonka puitteissa hän lähti sitä rakentamaan (leikkimään) ja siirtyä uusiin sääntöihin.
Kilpaurheilijan ei kuitenkaan ole enää mahdollista perääntyä, ellei hän sitten luovu koko kilpailusta, josta siitäkin seuraa negatiivinen sanktio - tappio.
Leikin - päinvastoin kuin kilpailun - seurauksista ei siis tarvitse välittää, vaikka siinäkin kilpaillaan usein ihan "tosissaan".
Pyrin tässä soveltamaan genealogista (syntyopillista) ajattelua ja pohdin, miten - jos kilpaurheilun väkivallattomuus perustellaan moraalilla ja kilpailijoitten hyväksymillä säännöillä - tämä kilpailumoraali on kehittynyt ja mikä on sen alkuperä.
En siis oleta, että kilpailumoraali olisi meille annettu ikäänkuin Jahven käskyt tai, että meidän tulisi omaksua säänöt rationaalisen päättelyn kautta kategorisena imperatiivina kuin Kantin moraalilaki, vaan on selvää, että historian kuluessa nuo säännöt ovat pikku hiljaa muokkautuneet kaiken yhteisöllisen kehityksen myötä.
Leikki ja kilpailu ovat molemmat ihmisen väkivaltaisen luonteen sosiaalistamis/-tumisprosesseja, jotka kuitenkin paradoksaalisella tavalla myös ruokkivat uutta kunniantavoittelua ja saattavat varsinkin kansalliskiihkon noustessa toimia sosiaalistumiskäytäntöä eli perimmältään yhteiskuntarauhan säilyttämistä vastaan.
Huomataan, että kilpaurheilu on aina kaksiteräinen miekka, koska sen panoksena toimii perimmältään kilpailijan henki ja kunnia, vaikka itse kilpaileminen perustuukin vapaaehtoisuuteen ja sääntöjen hyväksymiseen sekä noudattamiseen tuomarin valvonnassa.
Onko siis nyrkkeily, jääkiekko tai ylipäätään kamppailu-urheilu väkivaltaista?
Tuolla tavoin asetettuun kysymykseen voi vastata, että kamppailu-urheilu on monesti väkivaltaista (sekä sääntöjen vastaisesti että niiden puitteissa), mutta se ei ole "väkivaltaa".
Silti - kerta toisensa jälkeen kamppailu-urheilu ikäänkuin SIMULOI ja/eli UUSINTAA väkivallan - kuitenkin tavalla, joka meidän yhteiskunnissamme on hyväksytty.
Mistä muusta väkivaltaelokuvien tai kamppailu-urheilun suosio kertoo kuin siitä, että haluamme kiihkeästi kokea simuloitua väkivaltaa - heti lapsuudesta asti!
Kaikkein eniten väkivaltaa löytyykin juuri lapsille tarkoitetuista animaatioista. Mutta niinkuin lapset - niin me aikuisetkin seuraamme väkivaltaisia elokuvia ja väkivaltaisia urheilulajeja ikäänkuin tuo väkivalta ei olisi totta.
Vastustaja voi - hänen pitääkin! - irvistää tuskasta, kun nyrkki, kyynärpää tai maila osuu hänen kasvoihinsa.
Mutta katsojalle tämä ei siis ole väkivaltaa vaan väkivallan simulointia - pelkkä metafora, Jean Baudrillardin simulacrum.
Kun kuulan kalloonsa ampunut venäläisen ruletin pelaaja lyyhistyy kuolleena pelipöydälle (esim. Apokalypse. Now.), kyse ei ole väkivaltaisesta teosta vaan simulaatiosta. Mies otti sääntöihin ja pelin luonteeseen kuuluvan riskin ja hävisi.
Volte Face (Täyskäännös)
Mutta "kuka" helvetti soikoon keksi koko kaksintaistelun, nyrkkeilyn tai venäläisen ruletin ja niiden säännöt?
Jos haluamme löytää varsinaisen "sylttytehtaan" tässä väkivaltakeskustelussa, niin niitä ovat juuri tällaiset "tyypit" tai instituutiot".
SUMMA: Koska pelin säännöt kätkevät ja simuloivat väkivallan, joka ilman sääntöjä olisi aidosti ja tunnustetusti väkivaltaa, silloin myös itse pelin täytyy olla väkivaltainen...
*
Jos AHM tai Campo eivät hyväksy tätäkään versiota, lienee mahdotonta jatkaa väittelyä. Emme puhu silloin enää samasta asiasta.
July 13, 2006
Kenen väkivalta? Mitkä perustelut?
Tämä päre on kommentti Kemppisen juttuun Zizou ja tekopyhyys.
(Otsikko on mukaelma Alasdair MacIntyren kirjan Whose Justice? Which Rationality? otsikosta.)
*
Olen omassa blogissani, jonne olen siirtänyt Plaza.fissä käytyä keskustelua Lauri Hollon kolumnista "Merci Zidane fiasko", yrittänyt käsittellä hiukan analyyttisemiin mm. sitä, mikä on väkivallan ja sääntöjen puitteissa aiheutetun fyysisen tuskan välinen käsitteellinen eli ontologinen tai juridinen - vaikken juridiikkaa tunnekaan - ero.
Väitän, että tällaista eroa ei ole olemassa kuin keinotekoisena ("lakiteknisenä") konstruktiona, jolla sama ilmiö siirretään eri eri kategoroihin, tulkitaan siellä, jonka vuoksi samoista teoista seuraa aivan erityyppisiä sanktioita (tosin teknisesti perustelluista syistä).
Säännöt ovat kuitenkin keinotekoinen maailma, joka ei pysty muuttamaan ainakaan minun intuitiotani siitä, että sallittu fyysisen tuskan tuottaminen ei olisi yhtä lailla väkivaltaa kuin ei-sallitun - yhtä kipeästi sattuvan teon - seuraus.
Hurskastelijoita tässä ovat ne, jotka pitävät jääräpäisesti kiinni siitä, että sääntöjen puitteissa tehty fyysistä tuskaa aiheuttava taklaus ei olisi väkivaltaa, siinä missä yhtä kovaa tuskaa aiheuttava taklaus pelitilanteen ulkopuolella on.
Kärjistän. Valamiehistön hyväksymä teloitus ei ole väkivaltaa, mutta tappo/murha, jonka tuomittu teki sitä on. Ja kun viedään asia loogiseen päätepisteeseenä, kuolemanrangaistuksen hyväksyvä yhteiskunta hyväksyy tappamisen koston muotona, muttei pidä sitä väkivaltana.
(Tosin tässä olemme aina "pelitilanteessa", koska lait ulottuvat kaikkeen inhimilliseen toimintaan yhteisön sisällä - toisin kuin urheilun säännöt.)
Mutta käsitteelliseen sekaannukseen, jonka mukaan väkivalta sinänsä - an sich (ei siis motiiveiltaan ja seurauksiltaan) on pelkkä määritelmäkysymys - ei voi todeta muuta kuin: "Totisesti...antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät...
Muistutan vielä, että juristeille aiheuttanee tietysti päänvaivaa tuo Kemppisen mainitsema huomio, että Zidanen pukkaus tapahtui pelissä mutta ei pelitilanteessa.
Se saatetaan juristien eli noiden "momenttiverkkoa kutovien hämähäkkien "oikoslokerossa" (luit oikein: "oikoslokerossa") tulkita jopa tuomittavammaksi kuin itse pelitilanteessa tapahtunut teko, sillä juristit saattavat väittää, että pelissä pätee pikemminkin rikoslaki kuin ko. pelitilanteen (=pelin) säännöt...
*
Huomataan?, että yritän (puoliväkisin - tiedostan kyllä ongelmani) olla realisti väkivaltaisen käytöksen suhteen, ja korostan sen tulkinnassa ja tuomitsemisessa pikemminkin ihmisluonteessa vaikuttavaa AGONIA (kts. oma blogini - Herrasmiehiä ja sadomasokisteja sekä Colosseumin ja Coubertinin perilliset) kuin pelkästään sääntöä, motivaatiota/intentiota tai itse teon seurausta.
Esimerkiksi motiivin ja intention (hyvin tärkeiden teon indikaattorien) huomioiminen pelitilanteessa ei yleensä mahdollistu, sillä tuomari (avustajineen) ei inhimillisesti ottaen vajavaisen havaintokykynsä puitteissa kykene tekemään aina edes tyydyttäviä (toki usein myös oikeitakin) ratkaisuja tuomioita jakaessaan.
Kemppinen ironisoi oivallisesti (Kierkegaardin tapaan), pitäisikö meidän sitten yleistä mielipidettä kuunnellen äänestää totuudesta?
Siis siitä, oliko Zidanen teko moraalisesti tuomittavaa väkivaltaa, joka jopa alensi hänen jalkapallotaituruutena keskitason pulliaisten joukkoon.
Tällainen on vihonviimeisen typerää mediamyllytystä ihmisiltä, joilla ei ole älyllistä kykyä ymmärtää tai edes analysoida koko asiaa.
Mielipiteenvapaus näillä idiooteilla kyllä on - elämmehän demokratiassa...
Ehkäpä siis olisi syytä vaieta kuin Schopenhauer ja todeta, että on turha lyödä kättään pa...kesliin, koska niin sanottu yleinen mielipide - vaikka saattaa joskus ilmaista aivan oikean ja aidon kritiikin tietyistä epäkohdista - ei pääsääntöisesti ole kykenevä sitä analysoimaan ja ymmärtämään yksityiskohtia myöten.
Zidane tavallaan putosi kuolevaisten joukkoon, mutta /mek on oikeassa - ihmiset ovat erehtyväisiä - he tekevät yllättäviä virheitä. Sen Zidanen tapaus opetti ja tämä myös lapsien on syytä tiedostaa.
Zidane onkin julkisesti pyytänyt tekoaan anteeksi nimenomaan lapsilta ja nuorilta, joista monille hänestä on tullut puolijumalaan verrattava olio.
www.pyke-eye.com/ view/zida01.html.
(Otsikko on mukaelma Alasdair MacIntyren kirjan Whose Justice? Which Rationality? otsikosta.)
*
Olen omassa blogissani, jonne olen siirtänyt Plaza.fissä käytyä keskustelua Lauri Hollon kolumnista "Merci Zidane fiasko", yrittänyt käsittellä hiukan analyyttisemiin mm. sitä, mikä on väkivallan ja sääntöjen puitteissa aiheutetun fyysisen tuskan välinen käsitteellinen eli ontologinen tai juridinen - vaikken juridiikkaa tunnekaan - ero.
Väitän, että tällaista eroa ei ole olemassa kuin keinotekoisena ("lakiteknisenä") konstruktiona, jolla sama ilmiö siirretään eri eri kategoroihin, tulkitaan siellä, jonka vuoksi samoista teoista seuraa aivan erityyppisiä sanktioita (tosin teknisesti perustelluista syistä).
Säännöt ovat kuitenkin keinotekoinen maailma, joka ei pysty muuttamaan ainakaan minun intuitiotani siitä, että sallittu fyysisen tuskan tuottaminen ei olisi yhtä lailla väkivaltaa kuin ei-sallitun - yhtä kipeästi sattuvan teon - seuraus.
Hurskastelijoita tässä ovat ne, jotka pitävät jääräpäisesti kiinni siitä, että sääntöjen puitteissa tehty fyysistä tuskaa aiheuttava taklaus ei olisi väkivaltaa, siinä missä yhtä kovaa tuskaa aiheuttava taklaus pelitilanteen ulkopuolella on.
Kärjistän. Valamiehistön hyväksymä teloitus ei ole väkivaltaa, mutta tappo/murha, jonka tuomittu teki sitä on. Ja kun viedään asia loogiseen päätepisteeseenä, kuolemanrangaistuksen hyväksyvä yhteiskunta hyväksyy tappamisen koston muotona, muttei pidä sitä väkivaltana.
(Tosin tässä olemme aina "pelitilanteessa", koska lait ulottuvat kaikkeen inhimilliseen toimintaan yhteisön sisällä - toisin kuin urheilun säännöt.)
Mutta käsitteelliseen sekaannukseen, jonka mukaan väkivalta sinänsä - an sich (ei siis motiiveiltaan ja seurauksiltaan) on pelkkä määritelmäkysymys - ei voi todeta muuta kuin: "Totisesti...antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät...
Muistutan vielä, että juristeille aiheuttanee tietysti päänvaivaa tuo Kemppisen mainitsema huomio, että Zidanen pukkaus tapahtui pelissä mutta ei pelitilanteessa.
Se saatetaan juristien eli noiden "momenttiverkkoa kutovien hämähäkkien "oikoslokerossa" (luit oikein: "oikoslokerossa") tulkita jopa tuomittavammaksi kuin itse pelitilanteessa tapahtunut teko, sillä juristit saattavat väittää, että pelissä pätee pikemminkin rikoslaki kuin ko. pelitilanteen (=pelin) säännöt...
*
Huomataan?, että yritän (puoliväkisin - tiedostan kyllä ongelmani) olla realisti väkivaltaisen käytöksen suhteen, ja korostan sen tulkinnassa ja tuomitsemisessa pikemminkin ihmisluonteessa vaikuttavaa AGONIA (kts. oma blogini - Herrasmiehiä ja sadomasokisteja sekä Colosseumin ja Coubertinin perilliset) kuin pelkästään sääntöä, motivaatiota/intentiota tai itse teon seurausta.
Esimerkiksi motiivin ja intention (hyvin tärkeiden teon indikaattorien) huomioiminen pelitilanteessa ei yleensä mahdollistu, sillä tuomari (avustajineen) ei inhimillisesti ottaen vajavaisen havaintokykynsä puitteissa kykene tekemään aina edes tyydyttäviä (toki usein myös oikeitakin) ratkaisuja tuomioita jakaessaan.
Kemppinen ironisoi oivallisesti (Kierkegaardin tapaan), pitäisikö meidän sitten yleistä mielipidettä kuunnellen äänestää totuudesta?
Siis siitä, oliko Zidanen teko moraalisesti tuomittavaa väkivaltaa, joka jopa alensi hänen jalkapallotaituruutena keskitason pulliaisten joukkoon.
Tällainen on vihonviimeisen typerää mediamyllytystä ihmisiltä, joilla ei ole älyllistä kykyä ymmärtää tai edes analysoida koko asiaa.
Mielipiteenvapaus näillä idiooteilla kyllä on - elämmehän demokratiassa...
Ehkäpä siis olisi syytä vaieta kuin Schopenhauer ja todeta, että on turha lyödä kättään pa...kesliin, koska niin sanottu yleinen mielipide - vaikka saattaa joskus ilmaista aivan oikean ja aidon kritiikin tietyistä epäkohdista - ei pääsääntöisesti ole kykenevä sitä analysoimaan ja ymmärtämään yksityiskohtia myöten.
Zidane tavallaan putosi kuolevaisten joukkoon, mutta /mek on oikeassa - ihmiset ovat erehtyväisiä - he tekevät yllättäviä virheitä. Sen Zidanen tapaus opetti ja tämä myös lapsien on syytä tiedostaa.
Zidane onkin julkisesti pyytänyt tekoaan anteeksi nimenomaan lapsilta ja nuorilta, joista monille hänestä on tullut puolijumalaan verrattava olio.
www.pyke-eye.com/ view/zida01.html.
July 12, 2006
Herrasmiehiä ja sadomasokisteja
Dialogi Campon kanssa jatkuu.
(Lisäys klo: 16.10)
*
Campo
Olet oikeassa, mieletäni edes nyrkkeily ei ole väkivaltainen laji. Perustan näkemykseni kaikissa leikeissä ja peleissä oleviin sääntöihin. Kadulla tapahtuva mättäminen on ilman muuta ja varauksettomasti väkivaltaa, mutta yleisen sääntökoodiston sisällä toimiva kilpanyrkkeily ei ole väkivaltaa, vaan urheilua, peliä, eli pohjimmiltaan leikkiä.
Kun molemmat nyrkkeilijät ovat sitoutuneet noudattamaan sääntöjä, kunnioittamaan sekä niitä että toisiaan kilpakumppaneina ja kun he kilpailevat vapaaehtoisesti, emme voi pitää nyrkkeilyä väkivaltaisena lajina. Väkivaltaan sorrutaan sitten, kun aletaan lyödä vyön alle tai vaikkapa puremaan vastustajaa korvasta (Tyson).
Myönnän että tässä perustelussa on myös puutteensa. Kuvitellaan vaikkapa laji, jonka säännöissä lukee, että ainoastaan katkaisemalla vastustajan kaulan ottelun voi voittaa. Toisaalta, en olisi valmis pitämään urheilulajina mitään, jonka säännöt edellyttävät kilpakumppanin tappamisen.
Väkivallan problematiikka on eittämättä vaikea. En olisi kuitenkaan valmis pitämään lajeja väkivaltaisina pelkästään niiden fyysisen luonteen tai satunnaisten sääntörikkureiden vuoksi.
Olen samaa mieltä siinä, että vaikka ammattilaisfutiksessa on hyvät puolensa, siinä on myös paljon epäkohtia, etenkin nykyisinä miljoonapalkkioiden aikoina. Useassa maassa jalkapallo on ainoa keino nousta sosiaalisesta ja taloudellisesta kurjuudesta. Tällöin on suurempi vaara ”voitto hinnalla millä hyvänsä”- mentaliteettiin.
Ja vaikka ei olisikaan kotoisin kurjista oloista, rikastumisen mahdollisuus on aina houkuttelevaa. Mielenkiintoista on muun muassa ammattilaisliigojen suhde dopingiin. Tuntuu, että tosissaan dopingia vastaan ovat kamppailemassa lähinnä lajit, joissa ei liiku suuria palkkioita. Esim. FIFAn ja NHLn suhtautuminen antidoping-työhön on ollut laimeaa ja moraalitonta.
RR
Filosofiaksi menee. Vaikuttaa siltä, että sinun mielestäsi väkivaltaa on kahta lajia - rikollista ja ei rikollista. Mutta eikö tällainen määritelmä ole eräänlainen oxymoron ja contradiction in terms?
Sinun mukaasi ”rikollisena väkivaltana” voisi määritelmän mukaisesti pitää nimenomaan sääntöjen/käskyjen rikkomista, ei niiden noudattamista. Mutta niinhän ne natsitkin ajattelivat…
Entä jos määrittelemme väkivallan toisin. Esimerkiksi sen perusteella, miten paljon fyysisestä kontaktista aiheutuvia vammoja jonkun joukkuelajin pelaaminen aiheuttaa.
Silloin esimerkiksi jääkiekon ja jalkapallon voi sanoa olevan väkivaltaisia lajeja eikä ainoastaan sitä vaan, että ne jopa osaltaan väistämättä perustuvat väkivallalle, koska sen välttäminen on täysin mahdotonta kamppailu-urheilussa.
Asia on kuitenkin monimutkaisempi kuin pelkkään sääntöön tai vammojen määrään (seurauksiin) perustuva määrittely. Pohditaan seuravaa - kuvitteellista - esimerkkiä.
Herrasmies sanoo vastustajalleen ennen mahdollista taklausta: ”Anteeksi, mutta voisitteko väistyä - muussa tapauksessa joudun aiheuttamaan teille sääntöjen sallimaa fyysistä tuskaa”. Ja jos vastustaja pelaa samaa peliä kuin kysyjä, hän vastaa: ”Valitsen fyysisen tuskan.”
Mutta kas - fyysinen tuska ei tässä olekaan väkivaltaa sekä rikollisessa että ei-rikollisessa mielessä, kuten yritin väittää.
Tämä ei kuitenkaan johdu yksinomaan siitä, että pelin/kilpailun säännöistä on sovittu vaan myös siitä, että dialogimme henkilöt näyttävät avoimesti ja hyvin henkilökohtaisella tasolla hyväksyneen taklauksen aiheuttaman kivun mahdollisuuden. Heitä voisi täten hyvällä syyllä nimittää sadomasokisteiksi…
Tämä päättely vie merkilliseen johtopäätökseen.
Jos emme pysty hyväksyttävällä tavalla erottamaan käsitteellisesti toisistaan fyysisen tuskan aiheuttamista ja väkivaltaa, niin saman logiikan mukaisesti emme pysty myöskään tekemään eroa tuskan ja nautinnon välille.
Lisäys
Argumentointini alkaa lähestyä agonin eli kilpailuvietin ja kunniantavoittelun ydintä. Ja koska agonia ei voi johtaa säännöistä tai seurauksista vaan ihmisen ominaisuuksista, voi päättelyäni pitää pikemminkin ad hominen-typpisenä kuin deduktiivisena tai induktiivisena.
PS. Mutta kilpaileminen ei perustu ainoastaan agoniin. Sen olennainen osa on - kuten Campo muistuttaa - leikinomaisuus. Tähän tärkeään seikkaan on vielä syytä palata.
Huom! Valitettavasti en ole saanut kuvia siirtymään muutamaan viimeisimpään päreeseen.
(Lisäys klo: 16.10)
*
Campo
Olet oikeassa, mieletäni edes nyrkkeily ei ole väkivaltainen laji. Perustan näkemykseni kaikissa leikeissä ja peleissä oleviin sääntöihin. Kadulla tapahtuva mättäminen on ilman muuta ja varauksettomasti väkivaltaa, mutta yleisen sääntökoodiston sisällä toimiva kilpanyrkkeily ei ole väkivaltaa, vaan urheilua, peliä, eli pohjimmiltaan leikkiä.
Kun molemmat nyrkkeilijät ovat sitoutuneet noudattamaan sääntöjä, kunnioittamaan sekä niitä että toisiaan kilpakumppaneina ja kun he kilpailevat vapaaehtoisesti, emme voi pitää nyrkkeilyä väkivaltaisena lajina. Väkivaltaan sorrutaan sitten, kun aletaan lyödä vyön alle tai vaikkapa puremaan vastustajaa korvasta (Tyson).
Myönnän että tässä perustelussa on myös puutteensa. Kuvitellaan vaikkapa laji, jonka säännöissä lukee, että ainoastaan katkaisemalla vastustajan kaulan ottelun voi voittaa. Toisaalta, en olisi valmis pitämään urheilulajina mitään, jonka säännöt edellyttävät kilpakumppanin tappamisen.
Väkivallan problematiikka on eittämättä vaikea. En olisi kuitenkaan valmis pitämään lajeja väkivaltaisina pelkästään niiden fyysisen luonteen tai satunnaisten sääntörikkureiden vuoksi.
Olen samaa mieltä siinä, että vaikka ammattilaisfutiksessa on hyvät puolensa, siinä on myös paljon epäkohtia, etenkin nykyisinä miljoonapalkkioiden aikoina. Useassa maassa jalkapallo on ainoa keino nousta sosiaalisesta ja taloudellisesta kurjuudesta. Tällöin on suurempi vaara ”voitto hinnalla millä hyvänsä”- mentaliteettiin.
Ja vaikka ei olisikaan kotoisin kurjista oloista, rikastumisen mahdollisuus on aina houkuttelevaa. Mielenkiintoista on muun muassa ammattilaisliigojen suhde dopingiin. Tuntuu, että tosissaan dopingia vastaan ovat kamppailemassa lähinnä lajit, joissa ei liiku suuria palkkioita. Esim. FIFAn ja NHLn suhtautuminen antidoping-työhön on ollut laimeaa ja moraalitonta.
RR
Filosofiaksi menee. Vaikuttaa siltä, että sinun mielestäsi väkivaltaa on kahta lajia - rikollista ja ei rikollista. Mutta eikö tällainen määritelmä ole eräänlainen oxymoron ja contradiction in terms?
Sinun mukaasi ”rikollisena väkivaltana” voisi määritelmän mukaisesti pitää nimenomaan sääntöjen/käskyjen rikkomista, ei niiden noudattamista. Mutta niinhän ne natsitkin ajattelivat…
Entä jos määrittelemme väkivallan toisin. Esimerkiksi sen perusteella, miten paljon fyysisestä kontaktista aiheutuvia vammoja jonkun joukkuelajin pelaaminen aiheuttaa.
Silloin esimerkiksi jääkiekon ja jalkapallon voi sanoa olevan väkivaltaisia lajeja eikä ainoastaan sitä vaan, että ne jopa osaltaan väistämättä perustuvat väkivallalle, koska sen välttäminen on täysin mahdotonta kamppailu-urheilussa.
Asia on kuitenkin monimutkaisempi kuin pelkkään sääntöön tai vammojen määrään (seurauksiin) perustuva määrittely. Pohditaan seuravaa - kuvitteellista - esimerkkiä.
Herrasmies sanoo vastustajalleen ennen mahdollista taklausta: ”Anteeksi, mutta voisitteko väistyä - muussa tapauksessa joudun aiheuttamaan teille sääntöjen sallimaa fyysistä tuskaa”. Ja jos vastustaja pelaa samaa peliä kuin kysyjä, hän vastaa: ”Valitsen fyysisen tuskan.”
Mutta kas - fyysinen tuska ei tässä olekaan väkivaltaa sekä rikollisessa että ei-rikollisessa mielessä, kuten yritin väittää.
Tämä ei kuitenkaan johdu yksinomaan siitä, että pelin/kilpailun säännöistä on sovittu vaan myös siitä, että dialogimme henkilöt näyttävät avoimesti ja hyvin henkilökohtaisella tasolla hyväksyneen taklauksen aiheuttaman kivun mahdollisuuden. Heitä voisi täten hyvällä syyllä nimittää sadomasokisteiksi…
Tämä päättely vie merkilliseen johtopäätökseen.
Jos emme pysty hyväksyttävällä tavalla erottamaan käsitteellisesti toisistaan fyysisen tuskan aiheuttamista ja väkivaltaa, niin saman logiikan mukaisesti emme pysty myöskään tekemään eroa tuskan ja nautinnon välille.
Lisäys
Argumentointini alkaa lähestyä agonin eli kilpailuvietin ja kunniantavoittelun ydintä. Ja koska agonia ei voi johtaa säännöistä tai seurauksista vaan ihmisen ominaisuuksista, voi päättelyäni pitää pikemminkin ad hominen-typpisenä kuin deduktiivisena tai induktiivisena.
PS. Mutta kilpaileminen ei perustu ainoastaan agoniin. Sen olennainen osa on - kuten Campo muistuttaa - leikinomaisuus. Tähän tärkeään seikkaan on vielä syytä palata.
Huom! Valitettavasti en ole saanut kuvia siirtymään muutamaan viimeisimpään päreeseen.
July 11, 2006
Fyysisyyden ja väkivallan rajoilla
Vielä kerran jalkapallosta.
Campo
On toisaalta hurskastelua väittää, että jalkapallo on nyt 2000-luvulla muuttunut väkivaltaiseksi ja että se olisi seurausta urheilun ammattimaisuudesta. Väitän, että jalkapallo ei ole koskaan ollut niin vähän väkivaltaa kuin tällä hetkellä.
Esim. 1800-luvun puolella jalkapallossa oli säärille potkiminen sallittua. Moni entinen huippupelaaja on sanonut, että peli oli väkivaltaisempaa heidän aikanaan. Michel Platinin mukaan vielä 1980- luvulla kentät olivat täynnä ”teurastajia”.
1966 Englannin kisoja pidetään kovotteisimpina ja väkivaltaisimpina kisoina historiassa.
Amatööriurheilun ja ammattilaisuuden suhde on jalkapallossa ongelmallinen, koska heti alusta lähtien (1860-1870- lukujen tienoilla) alettiin perustaa ammattilaisliigoja. Eli varsinaista amatöörifutista ei ehditty huipputasolla harrastaa juuri lainkaan.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että ainakaan Suomessa amatöörifutis ei ole Veikkausliigafutista moraalisempaa. Pikemminkin päinvastoin. Joukkeiden ei tarvitse välittää imagostaan, koska ei ole isoja sponsoreita eikä juuri yleisöäkään. Lisäksi ammattilaisfutista heikommin organisoitu tuomaritoiminta mahdollistaa paremmin sikailun kentällä sekä vehkeilyn esim. kokoonpanotiedoissa.
p.s. Jääkiekko ei ole väkivaltainen peli, vaikka pelaajat saattavat olla. Fyysisyys ei tarkoita samaa kuin väkivalta.
p.p.s. Amerikkalainen jalkapallo ei todellakaan ole tyhmä laji, vaan se on yksi maailman taktisimmista (ellei jopa taktisin) joukkelajeista.
RR
Mikä on väkivaltaista urheilua? Sinun mielestäsi ilmeisesti ei edes nyrkkeily, jos sitä kutsutaan nimikkeellä ”urheilu”. Vapaaehtoisestihan ne äijät sinne neliöön menee toisiaan mätkimään…Sama juttu jääkiekossa, vaikka sen pelin tarkoitus onkin saada lätkä maaliin puisella ”viikatteella” eikä vastustajan tyrmäys kuten nyrkkeilyssä.
Mutta jos teemme tämänkaltaisen semanttisen siirron, koko keskustelu väkivallasta urheilussa vesittyy - siitä tulee pelkkä käsitteellinen ongelma, sillä argumentointi siirtyy silloin täysin analyyttiselle tasolle, jossa ei empiriasta juurikaan piitata.
Sellainen keskustelu ei kuitenkaan tätä asiaa käsitellessä ole kovin mielekästä, joten en jatka siihen suuntaan.
Kommenttisi palautti minut kuitenkin aika hyvin todellisuuteen, enkä ala jäynätä vastaan pelkän jäynäämisen takia.
Lienet nimittäin oikeassa, mitä tulee organisoidun ammattilaisjalkapallon parempaan turvallisuuteen verrattuna aikoinaan huonommin järjestettyihin amatööripeleihin.
Ja ammattilaispelit ovat nykyään luultavasti vähemmän väkivaltaisia kuin ennen.
Muistan kyllä, että 1966 MM-kisat olivat todellakin täynnä sikailua. Pele telottiin pelikyvyttömäksi ja viikate heilui muutenkin raskaasti. Mutta kas - 1970 kisoissa Meksikossa ei sitten annettu ainoatakaan punaista korttia, eli väkivaltainen peli onnistuttiin välttämään heti, kun sitä vain todella tahdottiin.
Tämä asia on käytännössä valmentajien ja tuomarien vastuulla, joskin pyrkimyksen väkivaltaisuuden vähentämiseen täytynee ensin käynnistyä Fifan korkeimman johdon taholta.
Mitä tulee jyrkkään jakoon amatööri-ja ammattilaisjalkapalloilun välillä, niin lienet oikeassa siinäkin asiassa. Coubertinin ideat eivät vaikuttaneet ainakaan Englannin jalkapalloiluun. Ja heti kun rahahanat aukesivat, ja laki antoi periksi, niin kaikki urheilulajit muuttuivat Suomessakin ammattilaisten leipäpuuksi.
Valitettavasti tiettyjen lajien huippu-urheilijoiden palkkiot ovat kohonneet mielettömyyksiin. Niitä voisi verrata suuryritysten omistajien valtaviin osinkosaamisiin, jotka eivät ole enää missään suhteessa näiden ihmisten osuuteen ”joukkueensa” tai ”lajinsa” hyväksi tekemiin palveluihin.
PS. Jäi sanomatta, että olen kyllä tietoinen amerikkalaisen jalkapallon taktisesta luonteesta. Siinä on taktiikkaa jopa niin paljon, etten pysty mieltämään sitä enää joukkuepeliksi, jossa yksilöillä ja sattumalla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta.
Ylipäätään pelit, joissa tietty erikoistunut urheilijatyyppi tulee vallitsevaksi, ei minua kiinnosta. Socceriin sentään kelpaavat vielä kaikki - niin pitkät, pätkät, atleetit kuin laihat - jopa ”pullukat” (Ronaldo).
Katsokaa nyt esimerkiksi babyface ja ”luuviulu” Kakaan peliä. Loistavaa pelinhallintaa, vaikka luulisi, että kaveri kaatuu pelkästään jo katsekontaktista Zidanen kanssa.
Campo
On toisaalta hurskastelua väittää, että jalkapallo on nyt 2000-luvulla muuttunut väkivaltaiseksi ja että se olisi seurausta urheilun ammattimaisuudesta. Väitän, että jalkapallo ei ole koskaan ollut niin vähän väkivaltaa kuin tällä hetkellä.
Esim. 1800-luvun puolella jalkapallossa oli säärille potkiminen sallittua. Moni entinen huippupelaaja on sanonut, että peli oli väkivaltaisempaa heidän aikanaan. Michel Platinin mukaan vielä 1980- luvulla kentät olivat täynnä ”teurastajia”.
1966 Englannin kisoja pidetään kovotteisimpina ja väkivaltaisimpina kisoina historiassa.
Amatööriurheilun ja ammattilaisuuden suhde on jalkapallossa ongelmallinen, koska heti alusta lähtien (1860-1870- lukujen tienoilla) alettiin perustaa ammattilaisliigoja. Eli varsinaista amatöörifutista ei ehditty huipputasolla harrastaa juuri lainkaan.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että ainakaan Suomessa amatöörifutis ei ole Veikkausliigafutista moraalisempaa. Pikemminkin päinvastoin. Joukkeiden ei tarvitse välittää imagostaan, koska ei ole isoja sponsoreita eikä juuri yleisöäkään. Lisäksi ammattilaisfutista heikommin organisoitu tuomaritoiminta mahdollistaa paremmin sikailun kentällä sekä vehkeilyn esim. kokoonpanotiedoissa.
p.s. Jääkiekko ei ole väkivaltainen peli, vaikka pelaajat saattavat olla. Fyysisyys ei tarkoita samaa kuin väkivalta.
p.p.s. Amerikkalainen jalkapallo ei todellakaan ole tyhmä laji, vaan se on yksi maailman taktisimmista (ellei jopa taktisin) joukkelajeista.
RR
Mikä on väkivaltaista urheilua? Sinun mielestäsi ilmeisesti ei edes nyrkkeily, jos sitä kutsutaan nimikkeellä ”urheilu”. Vapaaehtoisestihan ne äijät sinne neliöön menee toisiaan mätkimään…Sama juttu jääkiekossa, vaikka sen pelin tarkoitus onkin saada lätkä maaliin puisella ”viikatteella” eikä vastustajan tyrmäys kuten nyrkkeilyssä.
Mutta jos teemme tämänkaltaisen semanttisen siirron, koko keskustelu väkivallasta urheilussa vesittyy - siitä tulee pelkkä käsitteellinen ongelma, sillä argumentointi siirtyy silloin täysin analyyttiselle tasolle, jossa ei empiriasta juurikaan piitata.
Sellainen keskustelu ei kuitenkaan tätä asiaa käsitellessä ole kovin mielekästä, joten en jatka siihen suuntaan.
Kommenttisi palautti minut kuitenkin aika hyvin todellisuuteen, enkä ala jäynätä vastaan pelkän jäynäämisen takia.
Lienet nimittäin oikeassa, mitä tulee organisoidun ammattilaisjalkapallon parempaan turvallisuuteen verrattuna aikoinaan huonommin järjestettyihin amatööripeleihin.
Ja ammattilaispelit ovat nykyään luultavasti vähemmän väkivaltaisia kuin ennen.
Muistan kyllä, että 1966 MM-kisat olivat todellakin täynnä sikailua. Pele telottiin pelikyvyttömäksi ja viikate heilui muutenkin raskaasti. Mutta kas - 1970 kisoissa Meksikossa ei sitten annettu ainoatakaan punaista korttia, eli väkivaltainen peli onnistuttiin välttämään heti, kun sitä vain todella tahdottiin.
Tämä asia on käytännössä valmentajien ja tuomarien vastuulla, joskin pyrkimyksen väkivaltaisuuden vähentämiseen täytynee ensin käynnistyä Fifan korkeimman johdon taholta.
Mitä tulee jyrkkään jakoon amatööri-ja ammattilaisjalkapalloilun välillä, niin lienet oikeassa siinäkin asiassa. Coubertinin ideat eivät vaikuttaneet ainakaan Englannin jalkapalloiluun. Ja heti kun rahahanat aukesivat, ja laki antoi periksi, niin kaikki urheilulajit muuttuivat Suomessakin ammattilaisten leipäpuuksi.
Valitettavasti tiettyjen lajien huippu-urheilijoiden palkkiot ovat kohonneet mielettömyyksiin. Niitä voisi verrata suuryritysten omistajien valtaviin osinkosaamisiin, jotka eivät ole enää missään suhteessa näiden ihmisten osuuteen ”joukkueensa” tai ”lajinsa” hyväksi tekemiin palveluihin.
PS. Jäi sanomatta, että olen kyllä tietoinen amerikkalaisen jalkapallon taktisesta luonteesta. Siinä on taktiikkaa jopa niin paljon, etten pysty mieltämään sitä enää joukkuepeliksi, jossa yksilöillä ja sattumalla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta.
Ylipäätään pelit, joissa tietty erikoistunut urheilijatyyppi tulee vallitsevaksi, ei minua kiinnosta. Socceriin sentään kelpaavat vielä kaikki - niin pitkät, pätkät, atleetit kuin laihat - jopa ”pullukat” (Ronaldo).
Katsokaa nyt esimerkiksi babyface ja ”luuviulu” Kakaan peliä. Loistavaa pelinhallintaa, vaikka luulisi, että kaveri kaatuu pelkästään jo katsekontaktista Zidanen kanssa.
"Futebol"-fan and his "Balls"
Leevi Lehto: "Futebol" Poems
These poems were composed (the second one in part) and performed during "Jalkataidepallo", the Finnish National Television's digital YLE Teema channel's "alternative" report on the final match of FIFA World Cup, between France and Italy, July 9, 2006.
Ensimmäinen puoliaika
aika on sitten koittanut, ei haittaa jos otsalohko on kalju, epätasainen ja rikkonainen, että hitaampaa vähän heikottaa, Gattusollakin, hioutunut huippuvireeseen, hän näyttäisi olevan valmis ja halukas, hän on ainakin erittäin kostonhimoinen, ilme on kyllä aivan poissaoleva, ja kyllä siellä käsikin käy olkapäällä, ja nyt ei varmasti kannattaisi vetää liinoja kiinni, ja nyt kun on pää auki, ja nyt sitten tarvitaan kyllä todella nopeasti ensiapujoukkoja, ja se myös tuli, ja sen jälkeen nousee vastapäädyssä korkeimmalle, ja siinä ei kyllä kyyneleet ole kaukana miehen silmistä, ja sitten heittäydytään jälleen, ja sitten menee monitorit kaikki mykiksi, jälleen hän pääsee puskemaan, jätkillä oli kädet pystyssä, kaikesta Italian sopupeliskandaaleista huolimatta, kentällä pyöri joukko, keskimäärin 2,2 maalia, korttien lukumäärällä mitattuna, kun kaikki hyökkää ja kaikki puolustaa, kuva kertoo että, kyllä näin näin on, kyllä siinä kosketus syntyy, kylmän viileä ratkaisu, lyö olkapäänsä suoraan, lääkärin kanssa kentän reunalle, maalia kohti, Makelélé, Materazzi kyllä veti liinat kiinni, minkä mies varsin mielellään myös tekee, MM-loppuottelun muodossa, mutta hän kaatuilee omia aikojaan, mutta onko se terveyden kannalta viisasta, mutta tällä kertaa hän käyttää vääriä otteita, näin lähtee homma käyntiin, oma pelaaja, on ollu jopa Portugalilla, osoittelee hermostumisen elkeitä, otetaan se vielä, pallon alle tiukasti, pieniä teknisiä ongelmia, puskijana siis, pyristeli vastaan, Roy Hodsonin kanssa, se käytiin katsomassa skriiniltä, se on maali, se on maali, se on ninku positiivista, senkin takia että, siinä on pilkku, sitä on nyt aika paljon liikkeellä, tarkottaa sitä että, te saitte nauttia myös hidastuksesta, todellakin täällä oli pikku sähkökatko, todellakin silloin oikeudenkäynnin pitäisi päättyä, tunnelmaa riittää siksi sen voin vakuuttaa, tuskissaan kentän pinnalla, tuttuun tapaan, täysin tajuttomana, uskomaton henki päällä, vuonna 98 jolloin, yritetään syöttää, Zambrotta ottaa, Zidane antamaan, äkkiä tullaan siihen tilanteeseen että pitäis vähän niinku kärjistää
Nocturne rangaistuspotkukilpailulle
"Miksi miestä täällä kaikkialla kaatuu / kuin heinää..."
Gianluigi häärii koivissasi,
pähkäpäinen pallo käyttäytyy.
Käsityönä onnistu ei maali -
pakki apuun: kaatuu, heittäytyy.
En, Makelélé, pure, kuolaa,
mutta hetken hulluus mulle suokaa,
suunta sinne, missä Vieira nukkuu,
pallo maaliin, luulisin ma, hukkuu
,juoksen paitsioon tai katkon teen:
siitä etenenen laukaukseen.
Missä järki hurjan ähellyksen?
Että kansat kiillottavat kylkeään.
Miksi juuri Ranska vastaan Italia?
Koska kaikki ei voi saada mitalia.
Miksei aina potku osu palloon?
Koska vastapuoli kävi talloon.
Ratkaisiko pelin Zambrotta?
Ei kaikki mikä potkii, ole totta.
Mutta miksi Materazzi maassa, särys?
Koska Zinadinen käämi kärys.
Sulle laulan, Neiti Peräseinä,
elämäni futistilaisuus.
Luca Toni paikat säpäleinä,
ja myös Italia miestä kaas.
Vielä kysyy peli hieman tulta
ennen kuin on jaettu MM-kultta.
Se lienee syy, kun yhä pallo kiirii,
vahti seisoo, puuttuu eestä muuri:
edessänne syheröinen tie
rangaistuspotkukilpailuhun vie.
These poems were composed (the second one in part) and performed during "Jalkataidepallo", the Finnish National Television's digital YLE Teema channel's "alternative" report on the final match of FIFA World Cup, between France and Italy, July 9, 2006.
Ensimmäinen puoliaika
aika on sitten koittanut, ei haittaa jos otsalohko on kalju, epätasainen ja rikkonainen, että hitaampaa vähän heikottaa, Gattusollakin, hioutunut huippuvireeseen, hän näyttäisi olevan valmis ja halukas, hän on ainakin erittäin kostonhimoinen, ilme on kyllä aivan poissaoleva, ja kyllä siellä käsikin käy olkapäällä, ja nyt ei varmasti kannattaisi vetää liinoja kiinni, ja nyt kun on pää auki, ja nyt sitten tarvitaan kyllä todella nopeasti ensiapujoukkoja, ja se myös tuli, ja sen jälkeen nousee vastapäädyssä korkeimmalle, ja siinä ei kyllä kyyneleet ole kaukana miehen silmistä, ja sitten heittäydytään jälleen, ja sitten menee monitorit kaikki mykiksi, jälleen hän pääsee puskemaan, jätkillä oli kädet pystyssä, kaikesta Italian sopupeliskandaaleista huolimatta, kentällä pyöri joukko, keskimäärin 2,2 maalia, korttien lukumäärällä mitattuna, kun kaikki hyökkää ja kaikki puolustaa, kuva kertoo että, kyllä näin näin on, kyllä siinä kosketus syntyy, kylmän viileä ratkaisu, lyö olkapäänsä suoraan, lääkärin kanssa kentän reunalle, maalia kohti, Makelélé, Materazzi kyllä veti liinat kiinni, minkä mies varsin mielellään myös tekee, MM-loppuottelun muodossa, mutta hän kaatuilee omia aikojaan, mutta onko se terveyden kannalta viisasta, mutta tällä kertaa hän käyttää vääriä otteita, näin lähtee homma käyntiin, oma pelaaja, on ollu jopa Portugalilla, osoittelee hermostumisen elkeitä, otetaan se vielä, pallon alle tiukasti, pieniä teknisiä ongelmia, puskijana siis, pyristeli vastaan, Roy Hodsonin kanssa, se käytiin katsomassa skriiniltä, se on maali, se on maali, se on ninku positiivista, senkin takia että, siinä on pilkku, sitä on nyt aika paljon liikkeellä, tarkottaa sitä että, te saitte nauttia myös hidastuksesta, todellakin täällä oli pikku sähkökatko, todellakin silloin oikeudenkäynnin pitäisi päättyä, tunnelmaa riittää siksi sen voin vakuuttaa, tuskissaan kentän pinnalla, tuttuun tapaan, täysin tajuttomana, uskomaton henki päällä, vuonna 98 jolloin, yritetään syöttää, Zambrotta ottaa, Zidane antamaan, äkkiä tullaan siihen tilanteeseen että pitäis vähän niinku kärjistää
Nocturne rangaistuspotkukilpailulle
"Miksi miestä täällä kaikkialla kaatuu / kuin heinää..."
Gianluigi häärii koivissasi,
pähkäpäinen pallo käyttäytyy.
Käsityönä onnistu ei maali -
pakki apuun: kaatuu, heittäytyy.
En, Makelélé, pure, kuolaa,
mutta hetken hulluus mulle suokaa,
suunta sinne, missä Vieira nukkuu,
pallo maaliin, luulisin ma, hukkuu
,juoksen paitsioon tai katkon teen:
siitä etenenen laukaukseen.
Missä järki hurjan ähellyksen?
Että kansat kiillottavat kylkeään.
Miksi juuri Ranska vastaan Italia?
Koska kaikki ei voi saada mitalia.
Miksei aina potku osu palloon?
Koska vastapuoli kävi talloon.
Ratkaisiko pelin Zambrotta?
Ei kaikki mikä potkii, ole totta.
Mutta miksi Materazzi maassa, särys?
Koska Zinadinen käämi kärys.
Sulle laulan, Neiti Peräseinä,
elämäni futistilaisuus.
Luca Toni paikat säpäleinä,
ja myös Italia miestä kaas.
Vielä kysyy peli hieman tulta
ennen kuin on jaettu MM-kultta.
Se lienee syy, kun yhä pallo kiirii,
vahti seisoo, puuttuu eestä muuri:
edessänne syheröinen tie
rangaistuspotkukilpailuhun vie.
Colosseumin ja Coubertinin perilliset
Edelleen kommentointia HOLLO: Merci Zinedine fiasco- kommentaariin.
*
! kirjoittaa
”Rauno, sata vuotta sitten sai karttakepillä hakata oppilaitaan, nostaa korvista nurkkaan. Sata vuotta sitten Zidanen tekoa ei olisi huomatta, silloin ei ollut kentän kokoisia skriinejä jollain kentän kulmalla.”
RR
No olipa vertailu!
Mutta mitä tekemistä esittämilläsi faktoilla on sen kanssa, että jalkapallon ja ylipäätään koko nykyurheilun aatteelliset lähtökohdat - sen ”henki ja eetos” - perustuivat 1800-luvun lopulla hyvin toisenlaiseen ihmiskäsitykseen ja aivan erilaiseen kaupalliseen ajatteluun kuin nykyään?
Tulkitsen kommenttiasi niin, että sinun mielestäsi kaikki se materiaalinen hyvä, mitä elintason nousu vuosikymmenten mittaan on ihmiskunnalle (osalle siitä) tuonut, on koitunut pelkästään hyväksi myös urheilulle - ja tässä tapauksessa etenkin jalkapallolle. (Zidanea voi tässä vertailussa pitää ikäänkuin pisarana meressä.)
Premissit: ei lyödä karttakepillä, ei revitä korvista, on screenit ja muut teknologiat. Johtopäätös: jalkapallolla menee nyt paremmin kuin koskaan.
I cant´t see the point. Sorry.
PS. Poleeminen katsaus mm. historiaan.
Markkinatalousvaltaiset länsimaat ovat aatteellisesti hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin Rooma Colosseumin avajaisten aikaan vuonna 80 jkr. Verta pakkiin ja lakimiehet paikalle!
Mutta sitähän kansa haluaa…Mistäpä muusta ihmiset olisivat kiinnostuneempia kuin seksistä ja väkivallasta - ylipäätään päänsä sekoittamisesta kaikentyyppisten ”päihteiden” avulla?
Ja koska näillä asioilla voi tehdä paljon rahaa (kysyntää kun riittäää), niitä tulee sitten tuutin täydeltä kaiken maailman screeneistä.
Sekö on Edistystä?
*
Antiikin kreikkalaisesta draamasta löytyy laaja-alainen termi kilpailuvietin perustelemiseksi - agon. Sen alkuperäinen merkitys on mm. - ”Action,” in Greek; the root word for ”agony.” Agon refers to the major struggles and interactions of Greek tragedies”.
Toisaalta myös - ”a festivity in ancient Greece at which competitors contended for prizes.”
Agonin ja väkivallan suhde on varsin problemaattinen, mutta ei siitä nyt sen enempää. Vihjaan vain, että kilpaurheilu perustunee alunperin pyrkimykseen tehdä miesten väkivaltaisista yhteenotoista sääntöihin perustuvia koitoksia, joiden voitosta sai - kuten nykyään - kunniaa, etuoikeuksia ja rahaa.
Kyse oli siis kunnianhimon ”sosiaalistamisesta” - laajemmin: yhteiskuntarauhan säilyttämisestä.
(Mutta kuten nykyaikana usein tapahtuu varsinkin jääkiekon ja jalkapallon kyseessä ollen - pelit ja turnaukset muodostuvat pikemminkin kansalliskiihkoisten fanien (t)uhoamisjuhliksi kuin fair play-henkisiksi draamoiksi.)
Kristillisyys sitten kielsi tämän institutionalisoituneen käytännön korruptoituneena ja barbaarisena (sellaiseksi se olikin jo ehtinyt muuttua ajanlaskumme alussa), ja se palasi kristillisyyden maallisten johdannaisten - liberalismin ja demokraattisten aatteiden suodattamana ”kehiin” vasta Pierre de Coubertinin idealistisen amatööriaatteen myötä 1800-luvun lopulla.
En tietenkään voi varmasti tietää - koska minulla ei ole kokemusta asiasta, olivatko Coubertinin aikaiset amatöörikilpailijat tai varhaiset jalkapalloilijat sen hyveellisempiä ja parempia ihmisiä kuin tämä nykyinen sakki, mutta mitä tulee Coubertinin kasvatuksellisiin lähtökohtiin ja ideoihin, niin tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa urheilun kasvatuksellinen ja sen yleisesti liikuntaa motivoiva merkitys on vaarassa jäädä ammattilaisurheilun jalkoihin.
Urheilusta on tullut kaikkien viihdettä, mutta todella harvojen jatkuva elämäntapa - ammattilaisia tietenkin lukuunottamatta. Ja tämän onnettoman asiaintilan on saanut aikaan urheilun muuttuminen pelkäksi businekseksi.
Tilanne on patti ja paradoksi. Rahakkaita supertähtiä tarvitaan motivoimaan nuoria urheilijoita, mutta juuri rahojen keskittyminen huippu-urheiluun estää yhä useampien mahdollisuuden päästä huipulle.
Muun muassa varojen ja harrastusmahdollisuuksien puutteen vuoksi niin monet lopettavat sen vähäisenkin urheiluharrastuksen, mikä heillä teini-iässä mahdollisesti on ollut - ja ryhtyvät ”harrastamaan” urheilua tuijottamalla vain screeniä…
Colosseum
mceer.buffalo.edu/.../ 03/2/page_01.htm.
*
! kirjoittaa
”Rauno, sata vuotta sitten sai karttakepillä hakata oppilaitaan, nostaa korvista nurkkaan. Sata vuotta sitten Zidanen tekoa ei olisi huomatta, silloin ei ollut kentän kokoisia skriinejä jollain kentän kulmalla.”
RR
No olipa vertailu!
Mutta mitä tekemistä esittämilläsi faktoilla on sen kanssa, että jalkapallon ja ylipäätään koko nykyurheilun aatteelliset lähtökohdat - sen ”henki ja eetos” - perustuivat 1800-luvun lopulla hyvin toisenlaiseen ihmiskäsitykseen ja aivan erilaiseen kaupalliseen ajatteluun kuin nykyään?
Tulkitsen kommenttiasi niin, että sinun mielestäsi kaikki se materiaalinen hyvä, mitä elintason nousu vuosikymmenten mittaan on ihmiskunnalle (osalle siitä) tuonut, on koitunut pelkästään hyväksi myös urheilulle - ja tässä tapauksessa etenkin jalkapallolle. (Zidanea voi tässä vertailussa pitää ikäänkuin pisarana meressä.)
Premissit: ei lyödä karttakepillä, ei revitä korvista, on screenit ja muut teknologiat. Johtopäätös: jalkapallolla menee nyt paremmin kuin koskaan.
I cant´t see the point. Sorry.
PS. Poleeminen katsaus mm. historiaan.
Markkinatalousvaltaiset länsimaat ovat aatteellisesti hyvin samankaltaisessa tilanteessa kuin Rooma Colosseumin avajaisten aikaan vuonna 80 jkr. Verta pakkiin ja lakimiehet paikalle!
Mutta sitähän kansa haluaa…Mistäpä muusta ihmiset olisivat kiinnostuneempia kuin seksistä ja väkivallasta - ylipäätään päänsä sekoittamisesta kaikentyyppisten ”päihteiden” avulla?
Ja koska näillä asioilla voi tehdä paljon rahaa (kysyntää kun riittäää), niitä tulee sitten tuutin täydeltä kaiken maailman screeneistä.
Sekö on Edistystä?
*
Antiikin kreikkalaisesta draamasta löytyy laaja-alainen termi kilpailuvietin perustelemiseksi - agon. Sen alkuperäinen merkitys on mm. - ”Action,” in Greek; the root word for ”agony.” Agon refers to the major struggles and interactions of Greek tragedies”.
Toisaalta myös - ”a festivity in ancient Greece at which competitors contended for prizes.”
Agonin ja väkivallan suhde on varsin problemaattinen, mutta ei siitä nyt sen enempää. Vihjaan vain, että kilpaurheilu perustunee alunperin pyrkimykseen tehdä miesten väkivaltaisista yhteenotoista sääntöihin perustuvia koitoksia, joiden voitosta sai - kuten nykyään - kunniaa, etuoikeuksia ja rahaa.
Kyse oli siis kunnianhimon ”sosiaalistamisesta” - laajemmin: yhteiskuntarauhan säilyttämisestä.
(Mutta kuten nykyaikana usein tapahtuu varsinkin jääkiekon ja jalkapallon kyseessä ollen - pelit ja turnaukset muodostuvat pikemminkin kansalliskiihkoisten fanien (t)uhoamisjuhliksi kuin fair play-henkisiksi draamoiksi.)
Kristillisyys sitten kielsi tämän institutionalisoituneen käytännön korruptoituneena ja barbaarisena (sellaiseksi se olikin jo ehtinyt muuttua ajanlaskumme alussa), ja se palasi kristillisyyden maallisten johdannaisten - liberalismin ja demokraattisten aatteiden suodattamana ”kehiin” vasta Pierre de Coubertinin idealistisen amatööriaatteen myötä 1800-luvun lopulla.
En tietenkään voi varmasti tietää - koska minulla ei ole kokemusta asiasta, olivatko Coubertinin aikaiset amatöörikilpailijat tai varhaiset jalkapalloilijat sen hyveellisempiä ja parempia ihmisiä kuin tämä nykyinen sakki, mutta mitä tulee Coubertinin kasvatuksellisiin lähtökohtiin ja ideoihin, niin tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa urheilun kasvatuksellinen ja sen yleisesti liikuntaa motivoiva merkitys on vaarassa jäädä ammattilaisurheilun jalkoihin.
Urheilusta on tullut kaikkien viihdettä, mutta todella harvojen jatkuva elämäntapa - ammattilaisia tietenkin lukuunottamatta. Ja tämän onnettoman asiaintilan on saanut aikaan urheilun muuttuminen pelkäksi businekseksi.
Tilanne on patti ja paradoksi. Rahakkaita supertähtiä tarvitaan motivoimaan nuoria urheilijoita, mutta juuri rahojen keskittyminen huippu-urheiluun estää yhä useampien mahdollisuuden päästä huipulle.
Muun muassa varojen ja harrastusmahdollisuuksien puutteen vuoksi niin monet lopettavat sen vähäisenkin urheiluharrastuksen, mikä heillä teini-iässä mahdollisesti on ollut - ja ryhtyvät ”harrastamaan” urheilua tuijottamalla vain screeniä…
Colosseum
mceer.buffalo.edu/.../ 03/2/page_01.htm.
"Täsmävittuilu" - jalkapallon uusi taktinen aluevaltaus
Näyte Plaza.fi:n kommenteista Lauri Hollon Italia-Ranska-ottelun kommentaariin HOLLO: Merci Zinedine fiasco.
*
Campo kirjoittaa
Voidaan olla montaa mieltä, kuuluko hävyttömyyksien laukominen joukkueuhreilun henkeen. Tiettyyn rajaan asti mielestäni kuuluu, mutta rajansa toki kaikella.
Kuitenkin muutama tarkennus. Idea on juuri siinä, että pelin sisällä lauotut herjat eivät ole HENKILÖKOHTAISIA loukkauksia. On täysin normaalia, että pelin aikana herjataan vastustajaa vaikka kuinka pahasti, mutta pelin jälkeen paiskataan kättä ystävyyden merkeissä ja onnitellaan hyvästä pelistä. Tämä on usein vielä molemminpuolista. Herjauksella on siis välineellinen funktio, ja sillä ei ole tarkoitus loukata ketään ihmisenä.
On aivan eri asia, jos samankaltaisia loukkauksia sanottaisiin vakavalla naamalla siviilissä. Silloin siitä saa ja pitääkin loukkaantua. Sama koskee fyysiseen koskemattomuuteen. Pelin sisällä otetaan kovaa, (ja toivottavasti reilusti) mutta pelin jälkeen ollaan hyvää pataa. Pelissä on siis omat lainalaisuutensa, vaikkei sitä voi eristääkään kokonaan muun yhteiskunnan normeista.
Tämä ei ole kuitenkaan joko/tai- kysymys, koska herjauksiakin on monenlaisia.
Jos tieto Materazzin solvauksista pitää paikkaansa, ne eivät ole millään tapaa hyväksyttäviä, saati sitten ns. reilua peliä. Toisaalta ne olivat niin typeriä juttuja, että coolimpi kaveri olisi jättänyt ne omaan arvoonsa. Summa summarum: herjata saa ja sitä pitää kestää, kunhan pysytään hyvän maun rajoissa.
RR
Okei Campo - toisaalta hyväksyn kantasi, toisaalta en. Tuskinpa herjanheittoa voidaan välttää joukkueurheilussa, mutta mikään virallisesti hyväksytty asia se ei voi olla - ei edes perustelemassasi merkityksessä.
Minun mielestäni vihreällä veralla kun pitäisi kuitenkin pelata lähinnä jalkapalloa, eikä siihen kuulu ”täsmävittuilu” - ikäänkuin vastustajan mentaliteettia lannistavana taktiikkana.
Mutta jos kuuluu, niin silloinhan taktiikasta vastuullisen valmentaja Lippin suoranaisena velvollisuutena on ollut jopa opastaa Materazzia ennen jatkoaikaa solvaamaan Zizouta sopivan tilaisuuden tullen tietyillä sanoilla. Zidane mahdollisesti saadaan näin raivostumaan punaisen kortin verran ja rankkarikilpailu helpottuu Italian osalta.
Oivallista taktiikkaa! Hyvää jalkapalloa!
Havaitset Campo, että jos ”täsmävittuilu” (eli vain hieman jyrkempi versio sinun mielipiteestäsi) hyväksytään pelin henkeen kuuluvana, niin sen käytöstä voi totisesti tehdä melko merkillisiä johtopäätöksiä olematta loogisesti ristiriitainen…
Silloin saamme odottaa aikoja, jolloin valmentaja luo taktisen dramaturgian, johon kuuluu itse pelitaktiikan lisäksi aivan olennaisena osana tuomarin petkuttaminen (filmaukset) ja vastustajien persoonallinen halventaminen (”täsmävittuilu”).
Jalkapallosta on siis tulossa entistä ”mielenkiintoisempi” laji tätä menoa…
*
"No more diving" kirjoittaa
Kyllä se on Rauno sillä lailla,että jos mies on pelannut 13 vuotta huippu tasolla,niin hän on varmaan kuullut kaikki maailman herjat. Mitä niin pahaa läppää voi edes heittää,että mies tekee MM-finaalissa tuollaisen tempun.
Siitä paavipäähineestäkö oli kyse? VOI JUMA…TA. Olipa paha herja. Kai se nyt itsensä on peilistä nähnyt joka päivä. Kiekkoilijat kestää mitä vaan,potkupalloilijat itkuun pillahtaa.
Jalkapallo tuntuu olevan ihan neitien ja itkupillien laji. Ranska meni finaaliinkin heittäytymällä. Ja teki siinäkin maalinsa samalla kaavalla. En voi hirveästi arvostaa kyseistä joukkuetta.
RR
Materazzi kyllä tiesi, että se mitä hän sanoo, taatusti sattuu Zidaneen. Sen vuoksi on turha äimistellä, mitä hän lopulta sanoi, koska meidän on vaikea samaistua Zidanen kokemus- ja arvomaailmaan, jonka taas Materazzi näyttää tunteneen hyvin.
Jääkiekko on leimallisesti väkivaltainen peli alunperinkin, mitä jalkapallo EI ole. Väkivalta siis nimenomaan kuuluu sen pelin olemukseen - se on amerikkalaisen jalkapallon (maailman tyhmin joukkueurheilulaji!) ohella nykyajan gladiaattoritaistelua.
Muun muassa väkivaltaisuuden vuoksi jääkiekkoilijat tarvitsevat pelatakseen ”panssarikuoren”. Siten on päivänselvää, että heidän jopa kuuluukin laukoa vastustajalle törkeyksiä aina kun mahdollista.
Joten tuo rinnastuksesi eurooppalaiseen jalkapalloon (soccer) ontuu kyllä pahasti.
*
Campo kirjoittaa
Voidaan olla montaa mieltä, kuuluko hävyttömyyksien laukominen joukkueuhreilun henkeen. Tiettyyn rajaan asti mielestäni kuuluu, mutta rajansa toki kaikella.
Kuitenkin muutama tarkennus. Idea on juuri siinä, että pelin sisällä lauotut herjat eivät ole HENKILÖKOHTAISIA loukkauksia. On täysin normaalia, että pelin aikana herjataan vastustajaa vaikka kuinka pahasti, mutta pelin jälkeen paiskataan kättä ystävyyden merkeissä ja onnitellaan hyvästä pelistä. Tämä on usein vielä molemminpuolista. Herjauksella on siis välineellinen funktio, ja sillä ei ole tarkoitus loukata ketään ihmisenä.
On aivan eri asia, jos samankaltaisia loukkauksia sanottaisiin vakavalla naamalla siviilissä. Silloin siitä saa ja pitääkin loukkaantua. Sama koskee fyysiseen koskemattomuuteen. Pelin sisällä otetaan kovaa, (ja toivottavasti reilusti) mutta pelin jälkeen ollaan hyvää pataa. Pelissä on siis omat lainalaisuutensa, vaikkei sitä voi eristääkään kokonaan muun yhteiskunnan normeista.
Tämä ei ole kuitenkaan joko/tai- kysymys, koska herjauksiakin on monenlaisia.
Jos tieto Materazzin solvauksista pitää paikkaansa, ne eivät ole millään tapaa hyväksyttäviä, saati sitten ns. reilua peliä. Toisaalta ne olivat niin typeriä juttuja, että coolimpi kaveri olisi jättänyt ne omaan arvoonsa. Summa summarum: herjata saa ja sitä pitää kestää, kunhan pysytään hyvän maun rajoissa.
RR
Okei Campo - toisaalta hyväksyn kantasi, toisaalta en. Tuskinpa herjanheittoa voidaan välttää joukkueurheilussa, mutta mikään virallisesti hyväksytty asia se ei voi olla - ei edes perustelemassasi merkityksessä.
Minun mielestäni vihreällä veralla kun pitäisi kuitenkin pelata lähinnä jalkapalloa, eikä siihen kuulu ”täsmävittuilu” - ikäänkuin vastustajan mentaliteettia lannistavana taktiikkana.
Mutta jos kuuluu, niin silloinhan taktiikasta vastuullisen valmentaja Lippin suoranaisena velvollisuutena on ollut jopa opastaa Materazzia ennen jatkoaikaa solvaamaan Zizouta sopivan tilaisuuden tullen tietyillä sanoilla. Zidane mahdollisesti saadaan näin raivostumaan punaisen kortin verran ja rankkarikilpailu helpottuu Italian osalta.
Oivallista taktiikkaa! Hyvää jalkapalloa!
Havaitset Campo, että jos ”täsmävittuilu” (eli vain hieman jyrkempi versio sinun mielipiteestäsi) hyväksytään pelin henkeen kuuluvana, niin sen käytöstä voi totisesti tehdä melko merkillisiä johtopäätöksiä olematta loogisesti ristiriitainen…
Silloin saamme odottaa aikoja, jolloin valmentaja luo taktisen dramaturgian, johon kuuluu itse pelitaktiikan lisäksi aivan olennaisena osana tuomarin petkuttaminen (filmaukset) ja vastustajien persoonallinen halventaminen (”täsmävittuilu”).
Jalkapallosta on siis tulossa entistä ”mielenkiintoisempi” laji tätä menoa…
*
"No more diving" kirjoittaa
Kyllä se on Rauno sillä lailla,että jos mies on pelannut 13 vuotta huippu tasolla,niin hän on varmaan kuullut kaikki maailman herjat. Mitä niin pahaa läppää voi edes heittää,että mies tekee MM-finaalissa tuollaisen tempun.
Siitä paavipäähineestäkö oli kyse? VOI JUMA…TA. Olipa paha herja. Kai se nyt itsensä on peilistä nähnyt joka päivä. Kiekkoilijat kestää mitä vaan,potkupalloilijat itkuun pillahtaa.
Jalkapallo tuntuu olevan ihan neitien ja itkupillien laji. Ranska meni finaaliinkin heittäytymällä. Ja teki siinäkin maalinsa samalla kaavalla. En voi hirveästi arvostaa kyseistä joukkuetta.
RR
Materazzi kyllä tiesi, että se mitä hän sanoo, taatusti sattuu Zidaneen. Sen vuoksi on turha äimistellä, mitä hän lopulta sanoi, koska meidän on vaikea samaistua Zidanen kokemus- ja arvomaailmaan, jonka taas Materazzi näyttää tunteneen hyvin.
Jääkiekko on leimallisesti väkivaltainen peli alunperinkin, mitä jalkapallo EI ole. Väkivalta siis nimenomaan kuuluu sen pelin olemukseen - se on amerikkalaisen jalkapallon (maailman tyhmin joukkueurheilulaji!) ohella nykyajan gladiaattoritaistelua.
Muun muassa väkivaltaisuuden vuoksi jääkiekkoilijat tarvitsevat pelatakseen ”panssarikuoren”. Siten on päivänselvää, että heidän jopa kuuluukin laukoa vastustajalle törkeyksiä aina kun mahdollista.
Joten tuo rinnastuksesi eurooppalaiseen jalkapalloon (soccer) ontuu kyllä pahasti.
July 10, 2006
Proustin koetut konstruktiot
Kommentti Kemppisen päreeseen Recherche.
*
Tämä oli taas "Laatu-Kemppistä".
Monia eri aihealueita kytkettyinä toisiinsa ilman, että homma hajoaa käsiin.Näennäisesti hajanaista ja poukkoilevaa mutta silti tietyn punaisen langan (jota lukija/kuulija ei välttämättä aina heti tunnista) yhdistämää koherenttia puhetta...
Tätä juttua voisi kommentoida hyvin monesta eri näkökulmasta ja teemasta käsin.
John Searlen käsitys nimenomaan tietoisuuden ontologisesta statuksesta eroaa kuitenkin esim. Daniel Dennettin, Richard Dawkinsin ja EO Wilsonin vastaavasta.
Searlelle tietoisuus sosiaalis-intentionaalis-interaktiivisena konstruktiona "on todella olemassa" (redusoimaton emergentti taso - siten kyse ei itse asiassa ole antirealistisesta konstruktiivisuudesta), mutta em. naturalisteille tietoisuus sen sijaan on pelkkä epifenomeeni (seurannaisilmiö, (epäolennainen) oheisilmiö; näennäisilmiö), joka tulee "selittää" palauttamalla se perimmäiseen kemiallis-fysikaaliseen tasoonsa.
G. H. von Wrightin myöhempi näkemys tietoisuudesta on mielestäni sukua Searlelle. Wrightin mukaan tietoisuus ei ole aivoprosessi vaan "kykyä" reagoida sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin.
Kummankaan kohdalla ei voi olla tunnistamatta ainakin epäsuoria vaikutteita Wittgensteinilta, jonka oppilaat J. L. Austin and P. F. Strawson toimivat Searlen opettajina. Wrighthän oli suoraan Wittgenstein oppilas.
Muisti tietysti mahdollistaa tietoisuuden, mutta siihen pätee myös edellä esitetty jaottelu. Onko muisti/tietoisuus 1) naturalistinen epifenomeeni vai 2) koettujen historiallis-sosiaalisten realiteettien konstruktio.
Marcel Proustin tapauksessa romaanitaiteen ystävä varmasti preferoi jälkimmäistä (Marcel Proust).
En voikaan ymmärtää, mitä mieltä reduktiivisten naturalistien ylipäätään on harrastaa kaunokirjallisuutta - tuota "harhaista epifenomeenien maailmaa" - ikäänkuin heidän omat teoriansa voisivat totaalisti välttää epifenomenaalisuuden.
Mutta reduktionismi onkin tieteellistä "apokalyptiikkaa". Se osoittaa meille, mistä kaikki alkoi ja näin ollen myös, mihin ja miten kaikki loppuu. Tällainen missio ei tietenkään voi olla pelkkä epifenomeeni..? Eihän?
*
Ote wikipediasta: "Searle’s approach to social construction is quite distinct and divergent from those who would suggest that there is no such thing as a mind-independent reality – that what we call reality is a social construct.
Towards the end of The Construction of Social Reality Searle presents an argument for realism. His arguments are not for the social construction of reality but rather construction of social reality.
He claims that "all of social reality has a logical structure and that structure is linguistically constituted" in a paper titled Social Reality and Linguistic Representation.
perso.wanadoo.fr/.../ PortraitsProust.htm.
*
Tämä oli taas "Laatu-Kemppistä".
Monia eri aihealueita kytkettyinä toisiinsa ilman, että homma hajoaa käsiin.Näennäisesti hajanaista ja poukkoilevaa mutta silti tietyn punaisen langan (jota lukija/kuulija ei välttämättä aina heti tunnista) yhdistämää koherenttia puhetta...
Tätä juttua voisi kommentoida hyvin monesta eri näkökulmasta ja teemasta käsin.
John Searlen käsitys nimenomaan tietoisuuden ontologisesta statuksesta eroaa kuitenkin esim. Daniel Dennettin, Richard Dawkinsin ja EO Wilsonin vastaavasta.
Searlelle tietoisuus sosiaalis-intentionaalis-interaktiivisena konstruktiona "on todella olemassa" (redusoimaton emergentti taso - siten kyse ei itse asiassa ole antirealistisesta konstruktiivisuudesta), mutta em. naturalisteille tietoisuus sen sijaan on pelkkä epifenomeeni (seurannaisilmiö, (epäolennainen) oheisilmiö; näennäisilmiö), joka tulee "selittää" palauttamalla se perimmäiseen kemiallis-fysikaaliseen tasoonsa.
G. H. von Wrightin myöhempi näkemys tietoisuudesta on mielestäni sukua Searlelle. Wrightin mukaan tietoisuus ei ole aivoprosessi vaan "kykyä" reagoida sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin.
Kummankaan kohdalla ei voi olla tunnistamatta ainakin epäsuoria vaikutteita Wittgensteinilta, jonka oppilaat J. L. Austin and P. F. Strawson toimivat Searlen opettajina. Wrighthän oli suoraan Wittgenstein oppilas.
Muisti tietysti mahdollistaa tietoisuuden, mutta siihen pätee myös edellä esitetty jaottelu. Onko muisti/tietoisuus 1) naturalistinen epifenomeeni vai 2) koettujen historiallis-sosiaalisten realiteettien konstruktio.
Marcel Proustin tapauksessa romaanitaiteen ystävä varmasti preferoi jälkimmäistä (Marcel Proust).
En voikaan ymmärtää, mitä mieltä reduktiivisten naturalistien ylipäätään on harrastaa kaunokirjallisuutta - tuota "harhaista epifenomeenien maailmaa" - ikäänkuin heidän omat teoriansa voisivat totaalisti välttää epifenomenaalisuuden.
Mutta reduktionismi onkin tieteellistä "apokalyptiikkaa". Se osoittaa meille, mistä kaikki alkoi ja näin ollen myös, mihin ja miten kaikki loppuu. Tällainen missio ei tietenkään voi olla pelkkä epifenomeeni..? Eihän?
*
Ote wikipediasta: "Searle’s approach to social construction is quite distinct and divergent from those who would suggest that there is no such thing as a mind-independent reality – that what we call reality is a social construct.
Towards the end of The Construction of Social Reality Searle presents an argument for realism. His arguments are not for the social construction of reality but rather construction of social reality.
He claims that "all of social reality has a logical structure and that structure is linguistically constituted" in a paper titled Social Reality and Linguistic Representation.
perso.wanadoo.fr/.../ PortraitsProust.htm.
Zinedinen valinta
Kommentti jalkapallon MM-kisojen loppuottelusta Italia- Ranska, jonka Italia voitti rangaistuspotkukilpailussa 5-3.
(Alkuperäinen, lyhyempi versio on kirjoitettu Sediksen Italia-päreeseen, muokatumman taas pistin Plaza.fi:n kommentaattori Lauri Hollolle. Siihenkin olen tehnyt pieniä lisäyksiä tähän.)
*
Minä tekisin siitä Zidanelle ilmeisen törkeästi veetuilleesta italiaanosta (Materazzi vai mikä makarooni-klovni se nyt oli) jauhelihapizzaa.
Punainen kortti oli tietenkin aivan oikein Zidanelle (pelikieltoja ei tarvita - ura loppui muutenkin tähän), mutta nuo makaroonimaan berlusconit, joille urheilupetokset ovat yhtä tuttua arkipäivää kuin elekielinen pelleily, pitäisi panna jäähylle ja pitemmäksi aikaa.
Tarkoitan tietenkin lähinnä Juventusta.
Mitään moralismeja tässä ei tarvita. Vetäisit itse turpaan (jos uskaltaisit), mikäli joku alkaisi julkisella paikalla vinoilla arimmasta ja intiimeimmästä asiasta elämässäsi.
Materazzille olisi ilman muuta pitänyt nostaa keltainen kortti epäurheilijamaisesta kielenkäytöstä! Mutta todisteet puuttuivat - taas kerran. Toki niitä olisi ollut liki mahdoton edes osoittaa.
Mutta jos näytät tuomarille keskisormea, lennät heti ulos. Vastapuolen pelaajan niskaan voit sen sijaan heittää vaikka likasangollisen verbaalipaskaa, ja saat siitä yleensä jopa taputuksia selkään. Olet kova poika stressaamaan vastustajaa. Hienoa!
Italiaanon kommentit Zidanelle olivat siis mitä ilmeisimmin täysin harkittuja hävyttömyyksiä, eli vielä kerran: pelaaja saa päästää toiselle pelaajalle suustaan näköjään ihan mitä vain ilman, että siitä seuraisi minkäänlaisia sanktiota.
Mutta jos minulta kysytään, niin juuri Materazzi nolasi lopullisesti Italian tällä hetkellä muutenkin kyseenalaisen jalkapallomaineen - olkoonkin, että Cannavaro on ilman muuta kisojen paras pelaaja - suoranainen ihmemies puolustajaksi.
Siltikään Italia ei pelitapahtumiin nähden ollut parempi joukkue, ja rankkarikilpailua en ole koskaan arvostanut voittajan selville saamiseksi. Enkä aina jotain yhden maalin voittomarginaaliakaan.
Tasaiset pelit ratkaistaan hyvin pitkälle onnella ja tuomarien päätöksillä. Tämä nähtiin monesti näissäkin kisoissa.
Syvällisiin analyyseihin perustuvat ennusteet menivät asiantuntijoilta tälläkin kertaa niin monta kertaa täysin metsään, että en tiedä nauraisinko vai säälisinkö.
Jalkapallo on minulle kuitenkin edelleen rakas laji. Ja Zinedine Zidane on tämän lajin suurimpia legendoja mm. Pelen, Beckenbauerin ja Maradonan ohella.
Zizoun valinta tökätä Materazzia päällä rintaan oli tosi ruma temppu, mutta samalla se oli viesti siitä, että henkilökohtaisesta kunniastaan kiinni pitävän on joskus pakko vastata verbaalisiin sikamaisuuksiin tavalla, joka osoittaa, miten vakavaan ja epäurheilijamaiseen suunsoittamiseen toinen pelaaja voi alentua.
Zidane kantaa valinnastaan raskaan vastuun ja jälkipuheet, mutta toivon, että tuo valinta opetti meille jotain siitä, mitä olen edellä yrittänyt tuoda esiin eli, että kentällä myös pelaaja on omaan kunniaansa liittyviä oikeuksia omaava ihminen eikä pahimmillaan pelkkä sylkykuppi!
(Alkuperäinen, lyhyempi versio on kirjoitettu Sediksen Italia-päreeseen, muokatumman taas pistin Plaza.fi:n kommentaattori Lauri Hollolle. Siihenkin olen tehnyt pieniä lisäyksiä tähän.)
*
Minä tekisin siitä Zidanelle ilmeisen törkeästi veetuilleesta italiaanosta (Materazzi vai mikä makarooni-klovni se nyt oli) jauhelihapizzaa.
Punainen kortti oli tietenkin aivan oikein Zidanelle (pelikieltoja ei tarvita - ura loppui muutenkin tähän), mutta nuo makaroonimaan berlusconit, joille urheilupetokset ovat yhtä tuttua arkipäivää kuin elekielinen pelleily, pitäisi panna jäähylle ja pitemmäksi aikaa.
Tarkoitan tietenkin lähinnä Juventusta.
Mitään moralismeja tässä ei tarvita. Vetäisit itse turpaan (jos uskaltaisit), mikäli joku alkaisi julkisella paikalla vinoilla arimmasta ja intiimeimmästä asiasta elämässäsi.
Materazzille olisi ilman muuta pitänyt nostaa keltainen kortti epäurheilijamaisesta kielenkäytöstä! Mutta todisteet puuttuivat - taas kerran. Toki niitä olisi ollut liki mahdoton edes osoittaa.
Mutta jos näytät tuomarille keskisormea, lennät heti ulos. Vastapuolen pelaajan niskaan voit sen sijaan heittää vaikka likasangollisen verbaalipaskaa, ja saat siitä yleensä jopa taputuksia selkään. Olet kova poika stressaamaan vastustajaa. Hienoa!
Italiaanon kommentit Zidanelle olivat siis mitä ilmeisimmin täysin harkittuja hävyttömyyksiä, eli vielä kerran: pelaaja saa päästää toiselle pelaajalle suustaan näköjään ihan mitä vain ilman, että siitä seuraisi minkäänlaisia sanktiota.
Mutta jos minulta kysytään, niin juuri Materazzi nolasi lopullisesti Italian tällä hetkellä muutenkin kyseenalaisen jalkapallomaineen - olkoonkin, että Cannavaro on ilman muuta kisojen paras pelaaja - suoranainen ihmemies puolustajaksi.
Siltikään Italia ei pelitapahtumiin nähden ollut parempi joukkue, ja rankkarikilpailua en ole koskaan arvostanut voittajan selville saamiseksi. Enkä aina jotain yhden maalin voittomarginaaliakaan.
Tasaiset pelit ratkaistaan hyvin pitkälle onnella ja tuomarien päätöksillä. Tämä nähtiin monesti näissäkin kisoissa.
Syvällisiin analyyseihin perustuvat ennusteet menivät asiantuntijoilta tälläkin kertaa niin monta kertaa täysin metsään, että en tiedä nauraisinko vai säälisinkö.
Jalkapallo on minulle kuitenkin edelleen rakas laji. Ja Zinedine Zidane on tämän lajin suurimpia legendoja mm. Pelen, Beckenbauerin ja Maradonan ohella.
Zizoun valinta tökätä Materazzia päällä rintaan oli tosi ruma temppu, mutta samalla se oli viesti siitä, että henkilökohtaisesta kunniastaan kiinni pitävän on joskus pakko vastata verbaalisiin sikamaisuuksiin tavalla, joka osoittaa, miten vakavaan ja epäurheilijamaiseen suunsoittamiseen toinen pelaaja voi alentua.
Zidane kantaa valinnastaan raskaan vastuun ja jälkipuheet, mutta toivon, että tuo valinta opetti meille jotain siitä, mitä olen edellä yrittänyt tuoda esiin eli, että kentällä myös pelaaja on omaan kunniaansa liittyviä oikeuksia omaava ihminen eikä pahimmillaan pelkkä sylkykuppi!
July 8, 2006
The Little Drummer Boy
Amazing performance from 4 year old Isiaah Chevrier on the djembe, the African drum or membranophone.This kid has an incredible sense of rythm but his musical knowledge clearly extends far beyond just that, he has an intensity about him which, at four years old, is quite spooky.
Tässä on Carlos Santanan bändiin ihka valmis kaveri. Polyrytmiikka on jo nyt hanskassa.
Isiaah Chevrier (4 vuotta!) soittaa djembe-rumpua (via Kasa).
Video 1, Video 2.
*
Mike Power's Weblog - MrPower2 - The Little Drummer Boy
YouTube - 4 Year Old Plays Djembe Again...
Eino Leinoa - englanniksi
Leevi Lehto July 6, 2006 8:25 AM
Today being the 129th birthday of Eino Armas Leopold Lönnbohm, alias Eino Leino (1879-1926), generally considered to be one of the greatest bards of the "traditional" Finnish poetry, I put online "The Harp-of-the-Wind", my translation into English of "Tuulikannel" (1905), one of my favourite Leino pieces. Note that I'm also translating English to Finnish, trying to make it "stress the first syllable" as we Finns tend to do.
Eino Leino: The Harp-of-the-Wind
Translated into English by Leevi Lehto (stressing the Finnish stress on the first syllable of words)
The others got heart, I got the harp.
They grieved, had fun, me not, me not.
O wretched me, can't live, nor part:
my heart throbs not, but tingles, and rings!
O dire fate, the hardest lot:
no peace grants the night, the day no less,
no mercy shows time, nor eternity:
just a jeering and tingling heart-less-ness.
My heart is a harp-of-the-wind, of-the-wind,
its strings are a seat for a ceaseless song,
when in night, and in day, alone, alone,
it sounds to the air, ever-shivering.
Here on earth so cursedly familiarare
the yards of the clouds, the huts of the winds.
No brothers nor sisters I ever can have:
As strange is my self, just tingles and rings!
And the winds of the sky their music they play!
Comes the Spring, then Fall, after Summer so short.
One after one, generations decaese:
just the harp stays back, to tingle, resound.
Lo! the Northern wind! How it storms! How it storms!
Then the Western again, so soothing and warm,
Now the Eastern harsh brings weepings long,
from the tingling, for me, not a fleeting rest.
A window is opened by a virgin cute.
The moon it is shining, of gold is her hair.
What is this tingling in night, so mute?
She listens, and listens, her hand to her heart.
She looks back to her lover from a time gone by.
- Just the harp-of-the-wind there, nothing more!
No soul does it have, nor sense, oh my!
never weeps it, nor laughs, just tingles and rings!
My country of birth, it will listen too
- wake up one day, and rattle its chains.
Is it time for the freedom, so fair and fine?
No, the harp-of-the wind just tingles and rings.
O bitterest curse, O the cruelest gods:
Being slave, I of freedom keep harping on,
without love, for its praise I sing my song,
being numb, I give rice to feelings, sense.
*
TUULIKANNEL
Muut sydämen saivat, ma kantelen,
muut murehti, nautti, ma en, ma en,
en kurja ma elää, en kuolla voi,
kun sykä ei syömeni, soi, vaan soi!
Kova kohtalo, ankara arpa tuo:
ei rauhoa yö, ei päivä suo,
ei armoa aika, ei ijäisyys;
sama ilkkuva, helkkyvä sydämettyys.
Mun syömmeni tuulikannel on,
sen kielissä laulu on lakkaamaton,
se yössä, päivässä, yksinään
soi ilmahan ijäti väräjävään.
On tuomitun tuttuja päällä maan
pihat pilvien vaan, tuvat tuulien vaan,
en veljiä, siskoja omata voi,
kun outo on itseni, soi, vaan soi!
Ja tuulet taivahan soittelee!
Kevät saapuu ja syys, suvi pois pakenee,
sukukunnat kulkevat Tuonelaan,
jää kantelo jälkehen kaikumaan.
Kas, pohjainen, kuinka se myrskyää!
Taas läntinen lempeä leyhyttää,
itä ankara itkuja pitkiä tuo;
ei hetkeä helkkymätöntä ne suo.
Ja immyt ikkunan aukaisee.
Kuu loistavi, kutri kimmeltelee.
Mi helkkävi yössä niin himmeään?
Hän kuuntelee, käsi sydämellään.
Ja muistavi muinaista armastaan. –
Ah, tuulikantele on se vaaan!
Ei sielua sillä, ei tuntoa, oi,
ei itke, ei naura, se soi, vaan soi!
Myös kuulevi joskus synnyinmaa.
Se herää ja kahleitaan kalistaa.
Joko vapaus valkeni raikahtain?
Ei, tuulikantele kaikuu vain.
Kiro katkera, julmuus jumalien:
Itse orja, ma vapautta veisailen,
itse lemmetön, lemmestä laulan ma,
itse tunnoton, viritän tunteita!
*
http://www.helsinki.fi/historiallisethumanistit/leino_kult.html.
Today being the 129th birthday of Eino Armas Leopold Lönnbohm, alias Eino Leino (1879-1926), generally considered to be one of the greatest bards of the "traditional" Finnish poetry, I put online "The Harp-of-the-Wind", my translation into English of "Tuulikannel" (1905), one of my favourite Leino pieces. Note that I'm also translating English to Finnish, trying to make it "stress the first syllable" as we Finns tend to do.
Eino Leino: The Harp-of-the-Wind
Translated into English by Leevi Lehto (stressing the Finnish stress on the first syllable of words)
The others got heart, I got the harp.
They grieved, had fun, me not, me not.
O wretched me, can't live, nor part:
my heart throbs not, but tingles, and rings!
O dire fate, the hardest lot:
no peace grants the night, the day no less,
no mercy shows time, nor eternity:
just a jeering and tingling heart-less-ness.
My heart is a harp-of-the-wind, of-the-wind,
its strings are a seat for a ceaseless song,
when in night, and in day, alone, alone,
it sounds to the air, ever-shivering.
Here on earth so cursedly familiarare
the yards of the clouds, the huts of the winds.
No brothers nor sisters I ever can have:
As strange is my self, just tingles and rings!
And the winds of the sky their music they play!
Comes the Spring, then Fall, after Summer so short.
One after one, generations decaese:
just the harp stays back, to tingle, resound.
Lo! the Northern wind! How it storms! How it storms!
Then the Western again, so soothing and warm,
Now the Eastern harsh brings weepings long,
from the tingling, for me, not a fleeting rest.
A window is opened by a virgin cute.
The moon it is shining, of gold is her hair.
What is this tingling in night, so mute?
She listens, and listens, her hand to her heart.
She looks back to her lover from a time gone by.
- Just the harp-of-the-wind there, nothing more!
No soul does it have, nor sense, oh my!
never weeps it, nor laughs, just tingles and rings!
My country of birth, it will listen too
- wake up one day, and rattle its chains.
Is it time for the freedom, so fair and fine?
No, the harp-of-the wind just tingles and rings.
O bitterest curse, O the cruelest gods:
Being slave, I of freedom keep harping on,
without love, for its praise I sing my song,
being numb, I give rice to feelings, sense.
*
TUULIKANNEL
Muut sydämen saivat, ma kantelen,
muut murehti, nautti, ma en, ma en,
en kurja ma elää, en kuolla voi,
kun sykä ei syömeni, soi, vaan soi!
Kova kohtalo, ankara arpa tuo:
ei rauhoa yö, ei päivä suo,
ei armoa aika, ei ijäisyys;
sama ilkkuva, helkkyvä sydämettyys.
Mun syömmeni tuulikannel on,
sen kielissä laulu on lakkaamaton,
se yössä, päivässä, yksinään
soi ilmahan ijäti väräjävään.
On tuomitun tuttuja päällä maan
pihat pilvien vaan, tuvat tuulien vaan,
en veljiä, siskoja omata voi,
kun outo on itseni, soi, vaan soi!
Ja tuulet taivahan soittelee!
Kevät saapuu ja syys, suvi pois pakenee,
sukukunnat kulkevat Tuonelaan,
jää kantelo jälkehen kaikumaan.
Kas, pohjainen, kuinka se myrskyää!
Taas läntinen lempeä leyhyttää,
itä ankara itkuja pitkiä tuo;
ei hetkeä helkkymätöntä ne suo.
Ja immyt ikkunan aukaisee.
Kuu loistavi, kutri kimmeltelee.
Mi helkkävi yössä niin himmeään?
Hän kuuntelee, käsi sydämellään.
Ja muistavi muinaista armastaan. –
Ah, tuulikantele on se vaaan!
Ei sielua sillä, ei tuntoa, oi,
ei itke, ei naura, se soi, vaan soi!
Myös kuulevi joskus synnyinmaa.
Se herää ja kahleitaan kalistaa.
Joko vapaus valkeni raikahtain?
Ei, tuulikantele kaikuu vain.
Kiro katkera, julmuus jumalien:
Itse orja, ma vapautta veisailen,
itse lemmetön, lemmestä laulan ma,
itse tunnoton, viritän tunteita!
*
http://www.helsinki.fi/historiallisethumanistit/leino_kult.html.
Tarvitaanko jo punaista korttia?
Kommentti JM:lle. (Lisäys klo: 16.30)
*
Olisin tietysti voinut esittää saman argumentin täysin neutraalilla tyylillä, mutta sellainen kirjoittaminen on tylsää, varsinkin kun olen vakuuttunut siitä, että emme voi välttää ad hominem-tyyppisiä perusteluita eli sekoitamme kaikessa päättelyssämme keskenään oman tomintamme/ajattelumme motiivit sekä noita tekojamme/ajatuksiamme oikeuttavat argumentit...
*
Toisin sanoen - "Motiiveilla tarkoitetaan niitä vaikutteita, jotka syvimmältään saavat meidät toimimaan. Argumentit taas ovat niitä perusteita, joilla oikeutamme tekomme ja joilla yritämme saada muut hyväksymään tavoitteemme. Politiikassa motiivit ja argumentit sekoitetaan koko ajan."
("Historian kuolema ja kulttuurien taistelu" - Seikko Eskola, 2006)
Oletan, että esim. Tommipommi tai ANDROGYYNIHULLUMIES eivät motiivien ja argumenttien erottelemattomuutta hyväksy.
Hegel sen sijaan perusti koko filosofiansa muodollisesti siihen, että psykologiaa ei logiikassa voi välttää. Hengen fenomenologian ("ilmenemisen") ytimessä vaikuttavat ristiriita ja dialektiikka.
Frege ja Russell yrittivät contra Hegel kehittää muodollisesti pätevän (atomistis-analyyttisen ja ei-psykologisen) eli ristiriidattoman logiikan, mutta kumpikaan ei onnistunut täydellisesti. Eikä siinä onnistu kukaan - kuten Gödel(kin) osaltaan osoitti.
Riistiriidaton systeemi on aina sekä epätäydellinen että suljettu. Avoimet, täydelliset systeemit taas sisältävät induktiivisella väistämättömyydellä ristiriidan. Ihminen on avoin systeemi.
*
"Pakinani" esitteli nimenomaan liioittelun avulla höystetyn väittämän. Miksi nyt kavahdat sitä, vaikka kehut Tommipommia juuri liioittelevan argumentaatiostrategian käytöstä?
Ai että jossain menee tietty raja liioittelun ja henkilökohtaisuuksien välillä? No mutta joka tapauksessa - kirjoitin rehellisesti sen, mitä ajattelin.
Älä siis mene niin usein lymyämään oman "epäsyvällisyytesi tai tyhmyytesi" (joka ei ilmeisesti ole sama asia kuin tietämättömyys?) taakse ikäänkuin sen mainostaminen jotenkin vapauttaisi sinut vastuusta omien ja muitten tekstien tulkinnan suhteen - eli kääntäen: tekisi sinusta muka objektiivisemman, koska et ymmärrä asiaa.
Ikäänkuin "tyhmyys" (josta en ole sinua itse asiassa syyttänyt kertaakaan - sinähän teet sen itse) tekisi sinut yhtä aikaa syyntakeettomaksi ja "profeetalliseksi".
Edellinen kuulostanee hieman oudolta, mutta kaksoissokset ovat usein todella outoja.
Tyhmyyden ylistystä on ainakin kahta lajia - 1) sokraattista (ironista totuudettomuutta: emme tiedä mitään), 2) erasmuslaista (pedagogista tekopyhyyden pilkkaa).
Kolmanneksi voisin lisätä jonkilaisen alentuvuuden, jonka edustaja toteaa: "anteeksi, että olen itse olemassa, mutta mielestäni te olette rääväsuu..."
Voit valita, mihin luokkaan katson sinun kuuluvan.
Ei minun "päästöni" kuitenkaan ollut mitään henkilökohtaista ilkeilyä, vaikka Tommi sellaiseen näyttäisi vihjaavan. Jos pyrkisin runttaamaan jonkun johdonmukaisesti henkilökohtaisella tasolla, serauksena olisi kai käräjätupareissu. Nyt ollaan kaukana sellaisesta.
Joka tapauksessa Blogistania on eräänlainen pelikenttä, ja täällä kilpaillaan yhtä lailla kuin muillakin pelikentillä. Sijoitus listoilla ei kuitenkaan vielä määrittele blogia kuin yhden kriteerin puitteissa.
Jos minulle nyt näytetään keltaista korttia, niin se lienee jo vähintäin viides sellainen. Tällä kentällä ei nimittäin anneta punaisia kortteja, ellei joku nyt sitten anna sellaista itse itselleen eli lopeta blogiaan vapaaehtoisesti.
Mutta näyttäähän tuo Seppo Lehtokin huseeraavan jatkuvasti Blogistaniassa, vaikka hänen kielenkäyttönsä esim. Suomen presidenttiä kohtaan on törkeää.
*
Lisäys
Mutta jos ei Seppo Lehto enkä minä tule saamaan hymypoika-patsasta, niin ei sitä taida saada Kari Uotikaan. Uotilla saattaa kuitenkin olla enemmän paitsi omallatunnollaan myös hampaankolossa yhteiskunnan suhteen kuin meillä muilla (No...Lehdosta en tiedä).
Juristi Uoti teki kuitenkin vankilassa ollessaan jopa väitöskirjan (*).
Volvo Markkanen puolestaan opiskeli aikoinaan vankilassa sekä kieliä että kemiaa. Kummatkin herrat "hyötyivät" opinnoistaan.
(*) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin - lainkäyttäjä oikeuden tekijänä. Helsinki 2004 - linkki väitöskirjan sivuille.
*
Olisin tietysti voinut esittää saman argumentin täysin neutraalilla tyylillä, mutta sellainen kirjoittaminen on tylsää, varsinkin kun olen vakuuttunut siitä, että emme voi välttää ad hominem-tyyppisiä perusteluita eli sekoitamme kaikessa päättelyssämme keskenään oman tomintamme/ajattelumme motiivit sekä noita tekojamme/ajatuksiamme oikeuttavat argumentit...
*
Toisin sanoen - "Motiiveilla tarkoitetaan niitä vaikutteita, jotka syvimmältään saavat meidät toimimaan. Argumentit taas ovat niitä perusteita, joilla oikeutamme tekomme ja joilla yritämme saada muut hyväksymään tavoitteemme. Politiikassa motiivit ja argumentit sekoitetaan koko ajan."
("Historian kuolema ja kulttuurien taistelu" - Seikko Eskola, 2006)
Oletan, että esim. Tommipommi tai ANDROGYYNIHULLUMIES eivät motiivien ja argumenttien erottelemattomuutta hyväksy.
Hegel sen sijaan perusti koko filosofiansa muodollisesti siihen, että psykologiaa ei logiikassa voi välttää. Hengen fenomenologian ("ilmenemisen") ytimessä vaikuttavat ristiriita ja dialektiikka.
Frege ja Russell yrittivät contra Hegel kehittää muodollisesti pätevän (atomistis-analyyttisen ja ei-psykologisen) eli ristiriidattoman logiikan, mutta kumpikaan ei onnistunut täydellisesti. Eikä siinä onnistu kukaan - kuten Gödel(kin) osaltaan osoitti.
Riistiriidaton systeemi on aina sekä epätäydellinen että suljettu. Avoimet, täydelliset systeemit taas sisältävät induktiivisella väistämättömyydellä ristiriidan. Ihminen on avoin systeemi.
*
"Pakinani" esitteli nimenomaan liioittelun avulla höystetyn väittämän. Miksi nyt kavahdat sitä, vaikka kehut Tommipommia juuri liioittelevan argumentaatiostrategian käytöstä?
Ai että jossain menee tietty raja liioittelun ja henkilökohtaisuuksien välillä? No mutta joka tapauksessa - kirjoitin rehellisesti sen, mitä ajattelin.
Älä siis mene niin usein lymyämään oman "epäsyvällisyytesi tai tyhmyytesi" (joka ei ilmeisesti ole sama asia kuin tietämättömyys?) taakse ikäänkuin sen mainostaminen jotenkin vapauttaisi sinut vastuusta omien ja muitten tekstien tulkinnan suhteen - eli kääntäen: tekisi sinusta muka objektiivisemman, koska et ymmärrä asiaa.
Ikäänkuin "tyhmyys" (josta en ole sinua itse asiassa syyttänyt kertaakaan - sinähän teet sen itse) tekisi sinut yhtä aikaa syyntakeettomaksi ja "profeetalliseksi".
Edellinen kuulostanee hieman oudolta, mutta kaksoissokset ovat usein todella outoja.
Tyhmyyden ylistystä on ainakin kahta lajia - 1) sokraattista (ironista totuudettomuutta: emme tiedä mitään), 2) erasmuslaista (pedagogista tekopyhyyden pilkkaa).
Kolmanneksi voisin lisätä jonkilaisen alentuvuuden, jonka edustaja toteaa: "anteeksi, että olen itse olemassa, mutta mielestäni te olette rääväsuu..."
Voit valita, mihin luokkaan katson sinun kuuluvan.
Ei minun "päästöni" kuitenkaan ollut mitään henkilökohtaista ilkeilyä, vaikka Tommi sellaiseen näyttäisi vihjaavan. Jos pyrkisin runttaamaan jonkun johdonmukaisesti henkilökohtaisella tasolla, serauksena olisi kai käräjätupareissu. Nyt ollaan kaukana sellaisesta.
Joka tapauksessa Blogistania on eräänlainen pelikenttä, ja täällä kilpaillaan yhtä lailla kuin muillakin pelikentillä. Sijoitus listoilla ei kuitenkaan vielä määrittele blogia kuin yhden kriteerin puitteissa.
Jos minulle nyt näytetään keltaista korttia, niin se lienee jo vähintäin viides sellainen. Tällä kentällä ei nimittäin anneta punaisia kortteja, ellei joku nyt sitten anna sellaista itse itselleen eli lopeta blogiaan vapaaehtoisesti.
Mutta näyttäähän tuo Seppo Lehtokin huseeraavan jatkuvasti Blogistaniassa, vaikka hänen kielenkäyttönsä esim. Suomen presidenttiä kohtaan on törkeää.
*
Lisäys
Mutta jos ei Seppo Lehto enkä minä tule saamaan hymypoika-patsasta, niin ei sitä taida saada Kari Uotikaan. Uotilla saattaa kuitenkin olla enemmän paitsi omallatunnollaan myös hampaankolossa yhteiskunnan suhteen kuin meillä muilla (No...Lehdosta en tiedä).
Juristi Uoti teki kuitenkin vankilassa ollessaan jopa väitöskirjan (*).
Volvo Markkanen puolestaan opiskeli aikoinaan vankilassa sekä kieliä että kemiaa. Kummatkin herrat "hyötyivät" opinnoistaan.
(*) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin - lainkäyttäjä oikeuden tekijänä. Helsinki 2004 - linkki väitöskirjan sivuille.
July 7, 2006
Tyhmyyden ylistys ja muita kaksoissidoksia
Kommentoin tässä JM:n, Tommipommin ja Seppo Lehdon retoriikkaa sekä teen hyvin lyhyen loppukatsauksen Alister McGrathin projektista.
*
Niinpä niin JM. Alkaa kohta närästää tuo sinun taktiikkasi. "En ole syvällinen - olen tyhmä". En siis ymmärrä näistä asioista mitään, mutta ainahan sitä saa sanoa" jne.
Me tiedämme jo, että sinä olet tyhmä. Älä siis enää toista sitä tosiasiaa ad nauseam, koska toisto paljastaa taktiikkasi motiivin: mitä ilmeisimmin pidät itseäsi jollain tapaa salaviisaana, koska jatkuvasti lymyät tyhmyytesi taakse.
Kyllä sinä saat esittää mielipiteitäsi olitpa sitten tyhmä tai et.
Mitä Tommiin tulee, niin kärjistäköön vaan. Minä reagoin joka tapauksessa juuri siihen, mitä hän kirjoittaa, ja hänen linjansa on ollut yhtä ja samaa sisällyksetöntä merkkijonojen kanssa näpräilyä niin kauan kuin minä tuon linjan olen tuntenut.
Tommi on nostanut itsensä kommunikaation yläpuolella oleville kukkuloille, oraakkelimaiseen asemaan, siinä missä sinä puolustaudut "saavuttamattomissa" olevalla tyhmyydelläsi.
Teissä on siis erilaisuudesta huolimatta yhteistä se, että kumpikin pyrkii asemaan, jossa ollaan turvallisesti kritiikin ulottumattomissa.
Mutta eivätkö etenkin kritikoimanne, Jumala-korttia käyttävät, ihmiset toimi näin?
Itse en ole uskovainen, mutta minulla on selvittämättömiä asioita Jumalan kanssa...Ja tätähän sinä ja Tommi ette tule varmaan koskaan ymmärtämään.
Hybrisen kyynisyyden vallassa voisin jopa todeta, että minunhan ei tarvitse moisia norsunluutorneja - siis absoluuttisia asenteita ("merkkijonoja") tai absoluuttista jääviyttä ("tyhmyyden takia") rakentaa, koska olen niin helvetin fiksu - vai kuinka JM?
Ei, ei se niin mene.
Valittaessasi omaa tyhmyyttäsi joka kerta, kun käyt tässä blogissa tai Tommin ladellessa "mun mielestäni Jumala on pelkkä merkkijono, ja että marksit, niitset ja froidit on pintaliitäjiä (modifioitu sitaatti/RR)" -banaliteettejaan, kumpikin pyrkii kommunikoimaan eräänlaisella kaksoissidostasolla.
Väitteisiin sisällytetään kaksi viestiä, joista toinen on muka faktinen ja toisen avulla suojaudutaan totaalisti mahdolliselta kritiikiltä.
Miksipä siis menisin ansaan ja ryhtyisin kritisoimaan teitä sen tarkemmin. Iskisin silloin niin sanotusti käteni pa...aakelsiin, ja teidän terapeutiksenne en totta vieköön halua ryhtyä.
Aitoa keskustelua ei synny, kun yksi on "tyhmä", toinen "informaatioreduktionisti" ja kolmas muka "liian fiksu".
Ja kaiken kukkuraksi myös Seppo Lehto - tuo tynkä-Suomen Sven Tuuva - kansakuntamme virallinen (muttei ainut) ulkopoliittinen umpitollo haluaa samanaikaisesti saada mielipteensä kuuluviin.
*
En voi muuta kuin kainosti vihjaista, että yrittäkääpä nyt pysyä asiassa eli muistaa, mistä olen McGrath katsoi horisonttihin.... päreessä kirjoittanut.
Tulen nimittäin myös jatkossa palaamaan tähän McGrathin hieman merkilliseen projektiin, jota ei ainakaan toistaiseksi voi pitää pääasiallisesti teologisena vaan yleisesti aatehistoriallisena ja erityisesti tieteenfilosofisena esityksenä.
Aika näyttää, tuottaako McGrathin yritys luoda uusi metodi/systeemi eli teologian ja luonnontieteitten välisen kommunikaation mahdollistava paradigma myös merkittäviä teologisia innovaatioita.
Niihin McGrath on selvästikin pyrkimässä, mutta toistaiseksi hänen tuhatsivuinen projektinsa on - kuten hän toki itsekin vihjaa (vaikka teosta tosin virallisesti myydään systemaattisen teologian esityksenä) - eräänlainen massiivisen kattava prolegomena eli johdanto siihen, mitä tuleman pitäisi.
Mutta yksi on varmaa - McGrathilla on juuri nyt valtaisa työtahti päällä. Siitä meidän "maan matosten" on syytä olla enemmän kuin tyytyväisiä.
Jumala ottaa historian kuluessa aina joitain ihmisiä "keinuunsa" (kuten E. Leino kirjoitti), eikä päästä heitä siitä, ennenkuin nämä ovat viimeisenkin järjen pisaran itsestään antaneet...tai jotain siihen suuntaan...
*
Niinpä niin JM. Alkaa kohta närästää tuo sinun taktiikkasi. "En ole syvällinen - olen tyhmä". En siis ymmärrä näistä asioista mitään, mutta ainahan sitä saa sanoa" jne.
Me tiedämme jo, että sinä olet tyhmä. Älä siis enää toista sitä tosiasiaa ad nauseam, koska toisto paljastaa taktiikkasi motiivin: mitä ilmeisimmin pidät itseäsi jollain tapaa salaviisaana, koska jatkuvasti lymyät tyhmyytesi taakse.
Kyllä sinä saat esittää mielipiteitäsi olitpa sitten tyhmä tai et.
Mitä Tommiin tulee, niin kärjistäköön vaan. Minä reagoin joka tapauksessa juuri siihen, mitä hän kirjoittaa, ja hänen linjansa on ollut yhtä ja samaa sisällyksetöntä merkkijonojen kanssa näpräilyä niin kauan kuin minä tuon linjan olen tuntenut.
Tommi on nostanut itsensä kommunikaation yläpuolella oleville kukkuloille, oraakkelimaiseen asemaan, siinä missä sinä puolustaudut "saavuttamattomissa" olevalla tyhmyydelläsi.
Teissä on siis erilaisuudesta huolimatta yhteistä se, että kumpikin pyrkii asemaan, jossa ollaan turvallisesti kritiikin ulottumattomissa.
Mutta eivätkö etenkin kritikoimanne, Jumala-korttia käyttävät, ihmiset toimi näin?
Itse en ole uskovainen, mutta minulla on selvittämättömiä asioita Jumalan kanssa...Ja tätähän sinä ja Tommi ette tule varmaan koskaan ymmärtämään.
Hybrisen kyynisyyden vallassa voisin jopa todeta, että minunhan ei tarvitse moisia norsunluutorneja - siis absoluuttisia asenteita ("merkkijonoja") tai absoluuttista jääviyttä ("tyhmyyden takia") rakentaa, koska olen niin helvetin fiksu - vai kuinka JM?
Ei, ei se niin mene.
Valittaessasi omaa tyhmyyttäsi joka kerta, kun käyt tässä blogissa tai Tommin ladellessa "mun mielestäni Jumala on pelkkä merkkijono, ja että marksit, niitset ja froidit on pintaliitäjiä (modifioitu sitaatti/RR)" -banaliteettejaan, kumpikin pyrkii kommunikoimaan eräänlaisella kaksoissidostasolla.
Väitteisiin sisällytetään kaksi viestiä, joista toinen on muka faktinen ja toisen avulla suojaudutaan totaalisti mahdolliselta kritiikiltä.
Miksipä siis menisin ansaan ja ryhtyisin kritisoimaan teitä sen tarkemmin. Iskisin silloin niin sanotusti käteni pa...aakelsiin, ja teidän terapeutiksenne en totta vieköön halua ryhtyä.
Aitoa keskustelua ei synny, kun yksi on "tyhmä", toinen "informaatioreduktionisti" ja kolmas muka "liian fiksu".
Ja kaiken kukkuraksi myös Seppo Lehto - tuo tynkä-Suomen Sven Tuuva - kansakuntamme virallinen (muttei ainut) ulkopoliittinen umpitollo haluaa samanaikaisesti saada mielipteensä kuuluviin.
*
En voi muuta kuin kainosti vihjaista, että yrittäkääpä nyt pysyä asiassa eli muistaa, mistä olen McGrath katsoi horisonttihin.... päreessä kirjoittanut.
Tulen nimittäin myös jatkossa palaamaan tähän McGrathin hieman merkilliseen projektiin, jota ei ainakaan toistaiseksi voi pitää pääasiallisesti teologisena vaan yleisesti aatehistoriallisena ja erityisesti tieteenfilosofisena esityksenä.
Aika näyttää, tuottaako McGrathin yritys luoda uusi metodi/systeemi eli teologian ja luonnontieteitten välisen kommunikaation mahdollistava paradigma myös merkittäviä teologisia innovaatioita.
Niihin McGrath on selvästikin pyrkimässä, mutta toistaiseksi hänen tuhatsivuinen projektinsa on - kuten hän toki itsekin vihjaa (vaikka teosta tosin virallisesti myydään systemaattisen teologian esityksenä) - eräänlainen massiivisen kattava prolegomena eli johdanto siihen, mitä tuleman pitäisi.
Mutta yksi on varmaa - McGrathilla on juuri nyt valtaisa työtahti päällä. Siitä meidän "maan matosten" on syytä olla enemmän kuin tyytyväisiä.
Jumala ottaa historian kuluessa aina joitain ihmisiä "keinuunsa" (kuten E. Leino kirjoitti), eikä päästä heitä siitä, ennenkuin nämä ovat viimeisenkin järjen pisaran itsestään antaneet...tai jotain siihen suuntaan...
Horror, this fascinating and tremendous horror!
WHAT CLASSIC MOVIE ARE YOU?
Classic Movie Test Results (45 questions)
(Via Anita Konkka: Sanat, Egosurfailua)
Classic Movie Test Results (45 questions)
(Via Anita Konkka: Sanat, Egosurfailua)
Vai Einstein - kas kun ei Frankenstein...
What Famous Leader Are You?
personality tests by similarminds.com
Leader Test Results (45 questions)
personality tests by similarminds.com
Leader Test Results (45 questions)
(Via Anita Konkka: Sanat, Egosurfailua)
July 5, 2006
McGrath katsoi horisonttihin....
Kommenttia Tommipommin 27.6 "autismeihin". *
Kyllä oli taas niin onnettoman typeriä käsityksiä Jumalasta ja tämän "mokista", että lukekaa nyt jo ihmeessä Alister McGrathin pari äskettäin julkaistua ja suomennettuakin kirjaa: "Ateismin lyhyt historia" ja "Dawkinsin Jumala - geenit, meemit ja elämän tarkoitus".
Sen jälkeen suosittelen kirjaa "The Science of God, An Introduction to Scientific Theology", joka on siis johdatus kolmiosaiseen teossarjaan "A Scientific Theology" - 1) Nature, 2) Reality, 3) Theory.
Tämä on siitä erikoinen systemaattisen teologian esitys, että sen ymmärtääkseen on syytä tietää jotain varsinkin tieteenfilosofisesta keskustelusta - myös kommunitarismi-liberalismi väittelystä.
Teologiset peruslähtökohdat (joita ei ole kovin montaa) tulevat kyllä selviksi Introduction osassa, vaikka niitä huomattavasti tarkennetaankin itse pääteossarjassa (yhteensä noin 1000 sivua).
Samanaikaisesti kun itse paneudun tosissani tuohon teossarjaan, luen vielä McGrathin tänä vuonna julkaiseman lisäyksen - "The Order of Things. Explorations in Scientific Theology."
Saas nähdä, miten McGrathin kompiloima kriittinen realismi iskee meikäläiseen - nihilismin ja dekonstruktiivisten (Derrida) "kielen ulkopuolella ei ole mitään"- höpötysten kanssa flirttailleeseen, mutta niistä nyt jo luopuneeseen, skeptikko-relativistiin.
(Lisäys - Huom! skeptikko ja relativisti eivät tee samoja johtopäätelmiä tiedon epävarmuudesta!).
Haluan vain sanoa, että kommenttisi Jumalaan liittyvistä asioista vaikuttavat edelleen olevan yhtä suppea-alaisia ja historiallisesti epärelevantteja kuin Richard Dawkinsilla, jonka argumentit McGrath osoittaa täysin yksipuolisiksi ellei jopa vääriksi - ja vielä tämän omilla aseilla eli luonnontieteseen ja historiaan pohjautuvia faktoja sekä metodologiaa käyttäen!
McGrath on lukenut Dawkinsin tuotannon A:sta Ö:hön.
Muistutan, että tämä McGrath on paitsi historiallisen ja systemaattisen teologian professori mm. Oxfordissa, myös väitellyt nuorempana molekulaarisen biofysiikan tohtoriksi, ennenkuin alkoi tosissaan lukea teologiaa.
Lähtökohdat hänen skolaarisessa asenteessaan ovat siis luonnontieteellisiä.
Tommin kaltaisille "mopon virittäjille" (miksei myös "Tiedemiehelle") tämä "A Scientific Theology" voisi olla todella opettavainen - eikä välttämättä lainkaan vastenmielinen lukukokemus; - ovathan molemmat herrat sitäpaitsi ihan fiksuja sekä itsenäisiä ajattelijoita - honestly!
(Meikäläisen vinoilut ovat yhtä aikaa sekä luontaista että harkittua retoriikkaa.)
McGrathin esitystä lukiessa ei nimittäin tule tunnetta, joka ikäänkuin pakottaisi puoliväkisin omaksumaan kristillisen asenteen ymmärtääkseen lukemaansa.
Kuten hän kirjoittaa, kyseessä on yleispätevä systeemi, ei perinteinen collaboration between various (theological) ideas.
*
McGrath oli 18 ikävuoteensa asti marxilainen ateisti, joka rakasti intohimoisesti luonnontieteitä ja rakastaa yhä edelleen, vaikkei sitä tutkimusta enää itse teekään.
Lukiessaan ensimmäisenä yliopistolukukautenaan erästä tieteenhistoriaa ja -filosofiaa käsittelevää teosta, hän tajusi nopeasti, ettei ateismi ole luonnontieteitten ainoa/välttämätön vakaumuksellinen vaihtoehto, sillä tiede ei koskaan voi olla niin varmalla perustalla, että se voisi historiattomasti ja universaalisti aksiomatisoida edes tietyt peruskäsityksensä maailmankaikkeudesta.
Vanhempiensa yllätykseksi Englantiin kemiaa lukemaan lähtenyt pohjois-irlantilainen opiskelijanuorukainen toi ensimmäisiksi joululomalukemisikeen myös teologiaa käsittelevää kirjallisuutta...
*
Se vähä, mitä toistaiseksi olen lukenut McGrathia, osoittaa kyllä, että hänen "spirittinsä" teologian suhteen on viileän englantilainen (ei siis kuitenkaan antirealistinen a la Don Cupitt), eli jos joku odottaa, että Jumala sieltä kirjojen viime sivuilta putkahtaa "ilmoille" kuin itse Jahve Moosekselle vuorella, pettyy taatusti.
(Itse olen jo kieli poskessa miettinyt, josko lähettäisin McGrathille postia otsikolla - "Mutta missä se Jumala oikein luuraa? En havainnut sitä/häntä missään - en edes rivien välissä...")
McGrathin teologia perustuu kyllä vahvasti muiden muassa viime vuosisadan ehkä merkittävimpään teologiin - saksalais-sveitsiläiseen Karl Barthiin ja eräiltä osin (tuskin kuitenkaan soteriologisesti?) revisioituun Jean Calviniin, mutta mitään saksalaista metafysiikkaa (a la Hegel) tai hermeneuttista eksistentialismia (a la Bultmann ja Heidegger) häneltä ei juurikaan löydä.
Erittäin tärkeä vaikuttaja McGrathille on ollut tieteellisen teologian pioneeri Thomas F. Torrance, jonka innoittamana hän on lähtenyt kartoittamaan mahdollisuutta esittää luonnontieteitä ja teologiaa yhdistävä metodologinen systeemi (Hän on myös kirjoittanut Torrancesta intellektuaalisen biografian).
*
Mutta anyway - "A Scientific Theologyn" tehtävä on massiivinen yritys kääntää postmodernilla relativismilla ja äärireduktivistisella objektivismilla täytetyn supertankkerin (aatteellisen eetoksen) suuntaa. Tämä tankkeri nimittäin ohjautuu näistä näennäisesti vastakohtaisista malleista seuraavan ihmiskeskeisen ateismin mukaisesti.
Suunnan muuttaminen ei onnistu nopeasti, mutta jotta se olisi edes jotenkin mahdollista, täytyy ensin luoda sellainen systeemi ja ohjelma, joka voidaan syöttää tankkerin tietokoneohjelmaan, minkä jälkeen laivan peräsintä voidaan jo hieman kääntää uuteen suuntaan (se kun on jumittunut eikä liiku mihinkään) ja saada laiva kääntymään, ennenkuin se ajautuu suoraan matalikolle ja haaksirikkoutuu lopullisesti...
http://www.theage.com.au/news/general/the-suspension-of-disbelief/2005/06/30/1119724752102.html.
Subscribe to:
Posts (Atom)