May 10, 2006

Vakava huomautus

LISÄYS - lopputeksteissä.

Kommentti edellisen päreen kommentiin.

*
Ammut A-K.H nyt reippasti yli maalin.

Minusta näyttää aivan varmalta, että prekariaattiongelma ilmentää - eikä pelkästään pätkätyöläisyyden suppean määritelmän mukaisesti, vaan paljon suuremmassa mittakaavassa - poliittisen kentän uudelleen ryhmittymistä ja uudelleen rakenteistumista.

Leimaat prekariaatti-ideologit vain vasemmistolaisiksi. Miten olis tutustuminen Jussi Vähämäen "Kuhnurien kerhoon", joka ainakin minun mielestäni implikoi aivan äärimmäisen libertarismin.

Olen Vähämäestä kirjoittanut blogissani ensi kertaa jo lähes vuosi sitten.

Prekariaatti-kysymys siis myllää työkäsityksen, työn merkityksen sekä sen korvattavuuden logiikkaa aivan uudella tavalla.

On turha osoitella menneisyyden haamuja, jos nykyisyys ja tulevaisuus edellyttää aivan toisenlaista tietoisuutta yhteiskunnallisen/globaalin tilanteen ymmärtämiseksi.

Tietenkin tämä kritiikki pätee myös prekariaatti-ideologian äärivasemmistolaisiin utopisteihin.

Todellisuudessa prekariaatilla EI ole mitään utopiaa.

Prekariaatti-aate on puolustustaistelua siedettävistä elinehdoista, joihin eivät kuulu vain distribuutioon liittyvät rahoitusongelmat vaan työn mielekkyyden uudelleen konstruointi libertaristisen laissez-faire työnjaon - eli tulos tai ulos- guiljoniinissa.

Muun muassa tätä Holkeri ei ymmärrä.

*
Lisäys.

Luulen, etä Sasi&Syskowits ymmärtävät paljon paremmin Kokoomuksen olemuksen kuin Juha Rihtniemen liian isoihin saappaisiin aikoinaan (-71?) astunut nuori Harri Holkeri.

Tällä hetkellä dynaaminen konservatismi ja marxismi-leninistinen luokkataistelu ovat mennyttä aikaa.
Näitten sijaan on oikeistolaisella puolella tullut yksilöllinen yrittäminen ja samalla psykologiseen egoismiin pohjautuva yritysetiikka.

Vasemmistolaisella puolella liike on sosialidemokratisoitunut jopa niin pitkälle (ainakin Ruotsissa), että yksilöllisyyden ilmentymät voidaan kirjata yksisivuiseen kataloogin.

Jopa entisissä Itä-blokin maissa yksilöllisyys vastarintana loi enemmän ja suurempaa taidetta kuin sosiaalidemokratia Ruotsissa viimeisten 50-vuoden aikana.

Tämä asiaintila on minun mielestäni selitystä vaativa paradoksi!

4 comments:

Rauno Rasanen said...

Makasiinien paloa ei pidä sotkea prekariaatin aktiviteetteihin.

Kyse on ollut sekä spontaanista toiminnasta että ulkopuolisen tahon provokaatiosta, johon esim. Mayday-mielenosoituksen järjestäjä Eetu Virenillä tai Tapio Laaksolla ei ole mitään osuutta.

Media tarvitsi jälleen julkisuutta (lue: halusi rahaa), ja se myös sai sitä - ja myös TEKI sitä - taas kerran.

En ihmettelisi lainkaan, jos tulipalon sytyttäjiä olisi "sponsoroinut" media - Antti-Pekka Pietilän bunkkerista käsin.

Odotan mielenkiinnollla, keitä he poliisin tutkimusten mukaan ovat.

Mutta enää en luota pätkääkään Pietilään.
Hän on uuden ajan berlusconilainen mafioso!

a-kh said...

Sikäli kyllä, ettei tarkoitukseni ollutkaan olla oikeassa, ainakaan ehdottomasti.
Olen kuulunut tämän maan merkittävimpiin vasemmistopuolueisiin ja kuulun vieläkin yhteen, joka ei ole kommunistinen, edes nimellisesti. Olen osallistunut mielenosoituksiin ja niiden järjestämiseen, joten tunnen hiukan tätä puolta yksilö- ja ryhmäkäyttäytymisessä, mutta en julistaudu sosiologiksi enkä muunkaan tieteenalan asiantuntijaksi.
Silloin elettiin sitä kuuluisaa arvomurroksen aikaa, jonka vaikutukset tuntuvat vieläkin. Touhuissa oli paljon happeningia, mutta myös totisuutta. Olen puhunut Espalla ja tullut Suopon valokuvaamaksi varmaan useasti, mutta aika viatonta näin jälkikäteen ajatellen kaikki oli.
Ns. yhdenasianliikkeisiin en osallistunut, jollei nyt esim. Ydysvaltain sotaa Vietnamissa sellaiseksi katsota. Tulin Rauhapuolustajien keskutoimikuntaan samaan aikaan, kun Paavo Rintala valittiin puheenjohtajaksi, mutta en osallistunut kokouksiin. Muistaakseni olin jo lopettanut marssimisen niihin aikoihin, jolloin Erkki Tuomiojaa ängettiin poliisiautoon. Laulutaidottomana en osallistunut taistolaisten laululiikkeseen.
Myös minä odotan poliittisen kentän uudelleenorganisoitumista. Poliittinen puuro ei taida enää nykyisestään paljon paksuuntua. Huttu ei kuljeta ääntä, vaan vaimentaa.
Siimes ei ole sosialisti eikä edes leipomistyöläinen. Sosialismi on niin kuin se määritellään. Suomessa sillä on kirosanan asema, mihin on osin naapurihistoriallisetkin syynsä. Pääasiallisesti vasemmistolaisuutta edustaa kansanedustajien istumajärjestys.

Edublogi said...

Osittain hyvää tekstiä Raunolta, osittain myös naiivia. Mistä me tiedämme kuka tai ketkä olivat palon takana. Spekulaatiota. Jäljet kyllä vievät sylttytehtaaseen.
Työnteon uudelleen organisoiminen on juuri se tärkeä kysymys. Myös se ettei tässä ole oikeisto -vasemmisto -ulottuvuudesta kyse.

Rauno Rasanen said...

JM

Naivia ja naivia. No okei - hyväksytään...mutta syyllisiä eivät ole Eetu Viren ja/tai Tapio Laakso.

Tarkoitukseni oli kuitenkin taas kerran potkia mediaa ja mainosmaailmaa munille.
Ne kun sattuvat olemaan aggressioitteni pääkohteita ja syystä.

Media ei enää ole tiedon välitystä vaan tiedon viihteellistä (kaupallista) tuottamista - siten myös valheellista ja demokratian vastaista.

Tietenkin on hieman kyseenalaista sanoa, välittääkö media lainkaan tietoa. Informaation välitys lienee osuvampi termi.

Tiedoksi informaatio muuttuu vasta, kun sitä on kriittisesti ja monipuolisesti analysoitu - jos sittenkään.

Toinen vaihtoehto on siis tuotettu, lähes fiktiivinen mediaviihde - sosiaalipornoksi muuttunut informaation raiskaus.

Toki erinomaisia poikkeuksia löytyy, mutta informaation ja viihteen sekoittumista voi pitää vallitsevana "sivilisaation" tapana.