Kommentti A-K.H:n ja Etappisian kommentteihin päreessäni Hyvää Vappua köyhät!
*
Rawlsin - muodollisesti pätevältä vaikuttavan - teorian kompastuskivi on sen proseduraalinen luonne.
Eli hän haluaa ajatella Kantin tapaan, että kun teette niinkuin moraaliteoria sanoo, niin kaikki toimii.
Toisaalta - jopa Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoriassa piilee sama heikkous eli haluttomuus, kykenemättömyys tai kertakaikkisen akateemis-analyyttinen teoreettisen pätevyyden arroganssi, joka sulkee kaikki lähtökohtaiset arvovalinnat pois itse teoriasta, ja jättää ne varsinaiselle pelikentälle murjottaviksi ikäänkuin kyse olisi pörssikursseista.
Ei hyvä, sillä etenkin Rawlsin mallin suurin heikkous on juuri sen pyrkimys tietoisesti irtautua ideologioista, arvovalinnoista ja ylipäätään politiikasta.
Rawls ei nimittäin ottanut tarpeeksi vakavasti sitä väitettä, että kun arvot ja ideologiat heitetään ovesta ulos, tutkimusta "vääristävinä" ennakkoluuloina, ne salakavalasti tulevatkin takaovesta takaisin ja alkavat heijastaa filosofin - tämän sitä yleensä lainkaan tiedostamatta - omaa situaatiota ja maailmasuhdetta, eli Rawlsin tapauksessa amerikkalaisen, ylemmän keskiluokan poliittisia arvoja.
Tämä Max Weberin metodinen "dogmi" tieteen arvovapaudesta on sosiologi Matti Kortteisen käsitettä rääkätäkseni "vino". Fenomenologia antaa meille paremman metodin.
(Weberin omat tutkimukset ovat kyllä erinomaisen kiinnostavia.)
Nietzsche ja Marx olivat tällaisen - ei-ontologisen objektivismin, jossa arvot eivät muka kuulu teoriaan vaan vasta politiikkaan - suhteen intuitiivisesti paljon fiksumpia kuin nämä analyyttiset proseduralistit, joille filosofinen teoretisointi on kuin oikeudenkäyntiä eli tiettyjen aksioomien varaan rakennettu "dramaturgia", joka toimii kuin kone.
Mutta me tiedämme, etteivät ihminen ja maailma ole koneita. Siten ei myöskään filosofia voi olla input-output-järjestelmä, johon on syötetty muka "riittävä määrä" (mikä ihmeen määrä on riittävä?) muuttujia funktioineen, jotta se antaisi meille muka oikean vastauksen.
Tällaisessa ajattelussa on kaksi virhettä. Ensinnäkään mikään kone ei anna meille absoluuttisia vastauksia, ja vaikka me sellaisia luulisimme saavamme, me emme välttämättä toimi niiden vaan mahdollisesti joidenkin aivan toisten kannustimien ja motiivien mukaisesti.
Joten kiitti vaan Rawls. Theory of Justice oli miltei nerokas synteesiyritys, mutta valitettavasti kaikki "teoreettiset soutuveneet" uppoavat, mikäli niistä puuttuu tärkein eli tappi - siis se, mikä viime kädessä pitää ne pinnalla.
"Tappi" on tässä tietysti metafora vahvoista perusarvoista, jotka ovat aina pikemminkin uskon ja vakaumuksen asioita kuin peliteoreettisia malleja.
*
Mutta mitä minä kirjoitankaan? Emmekö me kaikki - eivät vain tiedemiehet ja filosofit - ole jo menettäneet uskomme ikuisiin arvoihin, Jumalaan ja sen kaltaiseen?
Entäpä jos ajattelemme Nietzschen tavoin, että usko Jumalaan ja moraalisiin arvoihin on lopultakin "makuasia" eikä totuusväittämä? Silloin tilanne muuttuu. Arvot palaavat - nyt vain relativoituneina - mikä ei ole kovin mukava tilanne sekään...
Arvorelativismista täytyy kuitenkin kirjoittaa ihan oma päreensä - ellei sitten useampiakin, sillä siihen kiteytyy poliittisten ja kulttuuristen kriisiemme sekä postmodernin ajattelumme ydinongelma.
1 comment:
Kiva kun palasit päreelle. Juutuin tuossa Nozickiin, jonka tiedetään omaksuneen proseduaalisen oikeudenkumaisuuskäsiteensä Rawlsilta.
PO vaatii vain sitä, että jokin toiminta tapahtuu oikean proseduurin mukaisesti, ei sitä, että se päätyy johonkin tiettyyn lopputulokseen. Tästä pääsemmekin mainitsemaasi Kantiin ja hänen utilitaristeja koskevaan kritiikkiinsä ja hänen formaaliseen, tyhjään kategoriseen imperatiiviinsa.
Tähtitaivas yllään ja moraalilaki sisimmässään mies lienee enimmältään muuttunut hyväksi ruokamullaksi. Meillä perässätulevilla on vielä lohtunamme hänen postulaattinsa.
Kant halusi pois Humen rakentamasta umpikujasta ja sen hän kyllä teki, teki sitten miten teki. Osa filosofian vakiintuneesta käsitesisällöstä meni rytäkässä uusiksi niin, että nykymaailman tietosanakirjoissa piti ruveta selittämään, miten jokin käsite määrittyi ennen Kantia ja miten hänen jälkeensä.
Tämä ei oikeastaan ollut kommentti, mutta olipahan mitä oli.
Miksi juuri vammalalaisten pitää ottaa selvää noista kirjainkoukeroista. Pääsen kommentilooraan yleensä kolmannella yrittämisellä.
Post a Comment