May 22, 2006

Da Vinci koodista Loordiin ja Retro-Mitroon

Kirjoitettu alunperin kommentiksi pseudomorfoosiblogin juttuun Hardrock ja hallelujaa.
(Alkuperäiseen on tehty lisäyksiä pitkin matkaa - viimeisimmät klo: 22.30)

*
Hyvä huomio.

Olen itsekin - aika vakavasti - ajatellut asiaa hieman samasta näkökulmasta, vaikken maltakaan pitää näppejäni irti parodiasta ja satiirista.

Koen Lordissa (hyvin) etäistä sukulaisuutta Da Vinci-koodin aiheuttamaan hämmennykseen ja närkästykseen tiukkapipoisimmissa uskovaisissa ja kirkollisissa piireissä.

Pelätään virallisen, kanonisoidun uskonharjoituksen puolesta. Osin syystäkin, sillä dV-koodi oli melkoista mielikuvituksella leikittelyä verrattuna viralliseen, dokumentoituun käsitykseen Jeesuksesta.

Da Vinci koodia ei pidä missään tapauksessa lukea vakavasti otettavana versiona Jeesuksen tarinasta.
Kehotan lukemaan ainakin yhden artikkelin tai raportin, jossa käydään läpi kirjassa esitettyjen "faktojen" fiktiivisyys.
Silti se kannattaa lukea - joskin hyvin kriittisesti. Ei siksi, että kyseessä olisi maailmankirjallisuuden helmi vaan aiheensa, mielikuvituksellisten väittämiensä ja miksei myös ajoittaisen mukaansatempaavuuden vuoksi.

Kirkon on joka tapauksessa kyettävä vastaamaan tällaisiin ilmiöihin joustavammin. Muuten suuret massat erkaantuvat siitä lopullisesti ja muodostavat omia "heimokulttiyhteisöjään", jotka vieraantuvat vallitsevasta uskonnosta päätyen ties minkälaiseen wicca-sekoiluun.

Ehdoton eksklusivismi tai inklusivismi olisivat kirkolta kuitenkin ilmeisiä virhestrategioita nykyään.

Väitteeni taustalla on kieltämättä - sanoisinko dialektinen - ajatus siitä, että vaikka tietynlainen uskonnon pseudomorfoosi on nyt tapahtumassa, se ei saisi olla täysin kontrolloimatonta.

Sanon näin silläkin uhalla, että minut leimataan konservatiiviksi.

Toisin sanoen - kirkko voi kääntää tilanteen itselleen edes hieman edullisemmaksi, jos se kykenee avoimeen keskusteluun ja kanssakäymiseen näitten uusien ilmiöitten kanssa.

Katolisen kirkon vallitseva jyrkkä ei da Vinci-koodin suhteen ja tiukkapipo-uskovaisten/-ortodoksien jyrkkä ei Lordille ei välttämättä edistä kirkon asiaa - päinvastoin.

*
Voi tietysti olla, että sekä katolinen että ortodoksinen kirkko ja tiukkapipo-luterilaisuus huumorintajuttomasti kieltäytyvät kommunikoimasta Da Vinci koodi - ja Lordi-ilmiön kanssa juuri niistä syistä, jotka minun mielestäni suorastaan pakottavat keskusteluun.

Maailma on joka tapauksessa viihteellistynyt, kaupallistunut ja mediateknologisoitunut. Myöskään uskonnoilla ei ole vaihtoehtoja tämän kehityksen suhteen.

Toisaalta - aika näyttää, oliko edellisen paavin - Johannes Paavali II vetämä medialinja sittenkin se oikea, eli uutta mediateknologiaa käytetään julkisissa esiintymisissä mahdollisimman tehokkaasti, mutta samalla vedetään varsin tiukkaa linjaa dogmaattisesti.

Tässä on kyse pudotuspelistä. Kristinuskon muodoista jäljelle jäävät vain ne muodot, joiden dogmaattinen identiteetti kyetään pitämään nimenomaan myös mediaa hyväksikäyttäen tarpeeksi vahvana.
Samalla kuitenkin pystytään torjumaan sulautuminen vallitsevan kaupallisen viihteen sätkynukeksi - pseudomorfoosi, joka Suomen luterilaiselle kirkolle ikävä kyllä näyttää olevan tapahtumassa.

PS. Olen varsin hämmästynyt, että isä Mitro Repo, jota tunnetusti voi pitää kirkollisena mediahenkilönä ja "linssiluteena" jos ketä, on hyökännyt Lordia vastaan.
Vastoin parempaa tietoako? Toivottavasti.

Toivon myös, että Mitro lukee Kotimaa-lehdestä tämän Juuso Hyvärisen Halleluja Kauas on tultu niistä ajoista, kun viel... jutussaan referoiman faktan. Mikäli ortodoksi nyt luterilaisen kirkon aviiseja selailee...

Lordi-yhtyettä on kuulemma kutsuttu saatanalliseksi. Varsin huvittavaa, kun juuri ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä yhtyeen rumpali, seurakunnan nuoriso-ohjaaja S. Astala korostaa kristillistä vakaumustaan ja samalla kehottaa nuoria karttamaan black metallia ja etsimään mieluummin elämän iloisia puolia.
Nimenomaan iloista, reipasta meininkiähän Lordin rock on. Yhtä kaukana tunkkaisesta öyhönmäkeläisestä örinähevistä kuin kovakromattu teräs ruostuneesta meltoraudasta, jos metalliaiheinen vertaus sallitaan.

*
Suomen evankelis-luterilainen kirkko 1)
Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2)

Matti Väisänen: Jumalan yleinen ilmoitus

1 comment:

hanhensulka said...

Teen Räsäset ja kopioin kommentin omasta blogistani tänne, enkä tähän hätään viitsi sitä laajentaa, vaikka se on täällä lievästi asian sivussa:

Mielestäni ortodoksinen kirkko on näistä kristikunnan kirkoista selkeästi mielenkiintoisin, ehkä juuri siksi kuin sanoit (opin historiallinen puhtaus). Papisto on (varsinkin reformoiduissa kirkoissa) liiaksi maallistunut (kuka uskoisi pappia, jonka kanssa käy kaljassa tai kalassa). Jopa paavi on menettänyt Jumalan edustajan osansa, koska hänestä tiedetään (henkilönä) aivan liikaa. JP II oli itseasiassa julkkis siinä kuin Halonen tai Karpela, kysymys on vain aste-eroista.

Organisation jonka tehtävänä on pitää yllä uskoa johonkin kokonaan tuonpuoleisiin, pitäisi pystyä pitämään kirjoitettu oppi puhtaana JA mystisenä, muuten sen uskottavuus menee, jos seurakuntalaiset menettävät luontaisen pelkonsa tuonpuoleisen edustajiin. Ja siinä mielessä tällainen Lordi (tai DVC) on kirkolle kiusallinen, hänhän leikkii juuri niillä asioilla, joihin omassa kommentissasi viittasit, tekee tuonpuoleista triviaaliksi, kupletinlaulannaksi.

Mutta kirkon itsensä kannalta on paras vastaisku lyhyt ja jyrkkä tuomio ja sen jälkeen pään pitäminen kiinni. Miten kummastakaan voisi keskustella samalla tasolla kuin joistakin kirkon perustana olevista dogmeista (monoteismi (vaikka Raamattu antaa epäilyksen siemeniä tähän tietysti), Pyhän Hengen "alkuun panema" neitseellinen Jumalan Pojan synnytys, kuolema kärsiminen syntien anteeksiantamiseksi, ylösnousemus ja iankaikkinen elämä)? Jos keskusteluun ryhdytään, myönnetään samalla, että on keskusteltavaa.

Muhametin uskossa kirjoitettu sana on ehdoton, usko on puhdas, ja joukot seuraavat johtajaa. Valitettavasti sillä uskolla ei ole keskitettyä sananpuhdistajaa ja kaiken maailman mullahit voivat päättää uskonoppien tulkinnasta.

Länsimaisen uskonnon kehitys voi olla nykyaikaan sopivampaa, ja hiljalleen kirkko murenee kokonaan, niin kuin ikivanhat rakennuksensakin.

Tilalle on aina tulossa jotakin muuta, Mao, Lenin, Putin, kunkku, keisari tai julkkikset-näyttelijät-rikkaat-laulajat jne. On vaikea aliarvioida "suurten joukkojen" uskomatonta - niin miksi sitä nimittäisi - tyhmyys on liian kliseinen ja epätarkka sana, koska nämä eivät tietenkään ole tyhmyreitä, ehkä uskonkiimaa olisi oikea sana.