May 20, 2006

"Koira ymmärtää muttei kerro"

Jatkoa edellisen päreen tiimoilta.

Iineksen kommentti a-k.h: lle

a-k.h, äläs nyt sotke ajatustani. En hengellistä koiraa, jos kysyn onko sillä henki/äly, eli jotakin muutakin kuin ruumis eli lihallinen vartalo.

Koirani ovat useinkin muodostaneet etukäteen toimintamallin ja toteuttaneet sen. Ne ovat mm. kaivanneet ja odottaneet ihmistä, jonka nimen olen sanonut ja joka ei ole ollut läsnä. Monet minuutit ulko-ovella, vikisten. Ne ovat siis ajatelleet tätä tuttua ihmistä ja muodostaneet hänestä aivoillaan mielikuvan.

Vielä esimerkki.Kun sanoin Rubenille, että "mennään mökille", se oli innoissaan ja otti tanssivia askelia eteenpäin kohden ovea, ja kun sanoin korostetusti "mennään autolla mökille" se kiihtyi ja oli innoissaan, mutta ottikin nyt askelia taaksepäin eli peruutti hassusti liikehtien ovesta poispäin, koska pelkäsi autokyytiä. Se ratkaisi ristiriidan siis näin nerokkaasti.
Mielestäni se tarvitsee tällaiseen toimintaan aivoja, pelkkä keho ilman aivosolujen viriliteettiä ei saa aikaan noin kiintoisaa tapahtumasarjaa.

RR

Koirat eivät opi semantiikkaa eli lauseen merkityssisältöä - puhumattakaan yhden ja saman lauseen erilaisia merkityssisältöjä.
Koirat eivät myöskään - toisin kuin ihmisapinat (esim. simpanssit) opi ymmärtämään (muodostamisesta puhumattakaan) syntaktisesti yksinkertaisia lauseita.

Koira reagoi aina vain yksittäisiin sanoihin, jotka toimivat sille signaalien tavoin. Näihin signaaleihin on oppimisen kautta kytkeytynyt, tiivistynyt tai ehdollistunut (miten asian haluammekin sanoa) käskyjä/viestejä, jotka koira pystyy muistamalla tajuamaan.
(Tajuaminen ei tässä merkitse samaa kuin tietoisuus.)

Koiralla on hyvä muisti ja muistin toiminta perustuu paljolti myös ehdollistumisen ja ristiriidattomuuden periaatteisiin.
(Koiran kouluttaminen onnistuu juuri tämän kyvyn ansiosta.)

Varsinainen ongelma nousee kuitenkin siitä, miten koira pystyy tajuamaan sanallisten signaalien "tarkoituksen", vaikkei se kykene itse spontaanisti tuottamaan tai reflektoimaan merkityksiä kuin erittäin alkeellisesti - enintään 1½-2 vuotiaan lapsen tasoisesti.

Signaalien kytkeytymisessä monimutkaisempiin käskyihin ja viesteihin lienee koiralle 1) ehdollistumisen ohella kyse eräänlaisesta kouluttajan tai koiran "perheenjäsenten" sanojen 2) ekstrapolaatiosta eli "laajentumasta".

1) Koiran kouluttaja käyttää rajattua sana-arsenaalia eri voimakkuudella, eri äänensävyllä ja intonaatiota muunnellen.

2) Toisaalta ihmiset kommunikoivat usein spontaanistikin hyvin ilmeikäällä tavalla - varsinkin leikkiessään ja pelatessaan.
Fiksu koira oppii sekä ehdollistamistarkoituksessa käytetystä että spontaanisti käytetystä sanojen ääntämismuuntelusta.

Tämä muuntelu yhdistyneenä enintään 3-4 sanan loputtomasti toistettuihin viesteihin/käskyihin luo perustan koiran "ymmärrykselle".

Kielen tajua se ei kuitenkaan ole.

Enempää en uskalla tästä asiasta sanoa, koska en tiedä. Nytkin liikun jo "hämärän rajamailla".

*
Esimerkkisi on mielenkiintoinen, koska "ilmoitukseesi" mökille menosta ei sisälly ristiriitaa annetun viestin/käskyn tasolla.

Et käske yhtä ja vaadikin (samassa käskyssä) jotain muuta.

Kyse on nyt koiran omista peloista, joita se joutuu "itse" käsittelemään - tai on kykenemätön niitä käsittelemään.

Nämä pelot kuuluvat joko jo alunperin koiran luonteeseen tai ovat (nekin) syntyneet voimakkaan ehdollistumisen - esim. pelästymisen - myötä.

*
Esimerkkisi "mennään autolla mökille" sisälsi tuon "autolla" eli koirasi kannalta epämiellyttävän signaalin sille muuten miellyttävältä kuulostavien signaalien yhteydessä.

Esimerkin perusteella vaikuttaisi siltä, että koiralla(si) oli paitsi viestiin sisältyvän ristiriidan taju, myös kyky prosessoida viestiin sisältyvää, mutta ei suoraan viestin antajasta riippuvaista - koiran omaa sisäistä dissonanssia.

Mutta en yhä edelleenkään tulkitse tällaista "oivalluskykyä" tietoisuudeksi, vaikka aika läheltä liippaakin.

2 comments:

A-K.H said...

Sinulla tuota jaksamista riittää. Minä jo kyllästyin päreen aiheeseen enkä edes lukenut tuota, mistä kirjoitat. Behavioristinen ohjailu puree ihmiseenkin.

Varmaan tunnet klassisen jutun Schopenhauerin koirasta, joka halutessaan sohvalle vinkui ulos ja kun isäntä nousi sohvalta, luikahti koira tilalle. En tiedä, toistettiinko tilanne, mutta Schopenhauer päätyi ajattelemaan, että koiralla täytyy olla johdonmukaista päättelykykyä.
Sitä en epäile ollenkan, etteikö koiraa voisi opettaa tällaiseen käyttäytymiseen.

Eräällä tuttavallani on koira ja jos sen edessä ottaa lippalakin päästään, se kavahtaa nopeasti taaksepäin ja siitä huomaa selvästi, että kyseessä on pelkoreaktio. Kaverini arveli, että luultavasti edellinen omistaja on läiminyt sitä hatulla kuonolle. Se reagoi jo käden liikkeeseen hattua kohti ja kavahtaa takuuvarmasti taaksepäin tai sivulle, jos vie liikkeen loppun.

Rauno Rasanen said...

Hehheh! Muistin kyllä heti tämän Schopenhauerin koiran tekemän jekun, mutta en sitä olinko kuullut sen Heikki Kanniston luennoilla vai lukenut jostain.

Schopenhauerilla oli elämänsä aikana useita samanlaisia villakoiria, ja kaikkien niiden nimeksi hän antoi Atman, joka tarkoittaa hindulaisessa ajattelussa "Maailmanhenkeä."

Kuvittele itämaisen ajattelun Euroopassa ensimmäisenä todella vakavasti ottanut filosofi kävelyttämässä "Maailmanhenkeään"!

Se on aikamoinen ja aikamoisen huumorintajun osoitus.

Arthur oli vittumainen mies ihmisiä kohtaan, mutta koiria ja lemmikkieläimiä ylipäätään hän rakasti.

Schopenhauerin etiikka perustuu merkillisellä tavalla säälin tunteeseen, joka pohjautuu siihen, että yksittäinen ihminen voi oivaltaa oman kärsimyksensä olevan samaa kuin kaikkien muidenkin - Tahdon riivaamien - ihmisten kärsimys.
Tämän tajuaminen synnyttää egoismin murenemisen.

Mutta Arthur ei siis itse ollut kovin sääliväinen toisia ihmisiä kohtaan. Pikemminkin hän halveksi ylivoimaisesti suurinta osaa ihmiskunnasta.

Eläimille aiheutettua kärsimystä (esim. vivisektio) hän sen sijaan vastusti jyrkästi.

Seuraavassa esittelemäni kirjan Schopenhauer-osion sen kirjoittajat otsikoivatkin mainiosti nimellä "Ilkeä Boddhisatva".

*
Filosofit ovat järjestään aika "hulluja", ja tämän oivaltaa, kunhan oppii tuntemaan heidän tapansa, luonteensa ja ajattelunsa ristiriidat sekä tuon ajattelun useinkin paradoksaalisen yhteyden heidän elämäänsä.

Luin äsken kirjan "Huonosti käyttäytyvät filosofit" (2006), jossa ei minulle ollut niin ihmeemmin uutta, mutta oli kuitenkin.
Kannatti siis hankkia ja lukea.

Siitä saa kahden useita kirjoja julkaisseen historioitsijan sekä filosofian ja teologian asiantuntijan mainiot ja myös faktisesti täysin pätevät kuvaukset kahdeksan filosofin elämästä ja heidän ajattelustaan.

Rousseau, Schopenhauer, Niezsche, Russell, Wittgenstein, Heidegger, Sartre (osin myös Simone de Beauvoir) ja Foucault.

Tästä pitää kirjoittaa joskus kunnon päre.