May 30, 2006

Vielä kerran Da Vinci-koodista

Kirjoitettu kommentiksi hanhensulan päreeseen Da Vinci code, fiktio ja totuus.

*
Ystäväni oli viime kesänä ostanut englanninkielisen pokkariversion DaVinci-koodista ja antoi sen ensin itse luettuaan minulle.
Koskaan en ole lukenut mitään englanninkielistä kirjaa niin nopeasti.

Heti alkuun minua hymyillytti sekä tekstin että juonirakenteen töksähtelevyys. Mitään ei viety loppuun asti, tapahtumia kuljetettiin hurjalla vauhdilla eteenpäin siihen asti, kunnes päästiin uskontohistorioitsija Leigh Teabingiin asti.
Tässä vaiheessa vauhti pysähtyi kuin seinään ja kirjailija alkoi lopullisesti vääntää ihan uutta pseudo-kristillistä uskonto- ja dogmihistoriaa.

(Tunnustan kyllä, että itsekin tajusin lopullisesti kirjailijan 'charlatan'maisuuden vasta alettuani tarkistaa kirjassa esitettyjen väitteiden taustoja. Suurin osa dV-koodin lukijoista ei tietenkään tällaisiin tarkistuksiin ryhdy.)

Kirjan tärkeys ei ole sen kirjallisissa ansioissa, koska niitä löytyy vähän vaan juuri sen viihteellisyydessä.

Toisaalta - juuri viihteellisyydessä ja varmaankin myynninedistämistarkoituksiin tähtäävässä alkuhuomautuksessa esitetty väite siitä, että vaikka kirja on fiktiivinen, se perustuu tosiasioihin, piilee eräs syy sen suosioon.

Alkuhuomautus ei kuitenkaan pidä paikkaansa vaan antaa nimenomaan väärän käsityksen kirjan luonteesta, mutta tällä tavoin ihmiset saatiin uskomaan toisin.
Silti en usko, että Brown oli täysin tosissaan myöntäessän aluksi itsekin uskovansa salaliittoteoriaansa. Myöhemmin hän on nimittäin korostanut kirjan viihteellisyyttä.

Dan Brown kehitteli sopan, jossa faktaa, fiktiota ja jopa aivan vääriä käsityksiä (esim. gnostilaisuudesta) sotketaan keskenään.

Brownin viihteellinen ja aika epäluotettaviin lähteisiin perustuva totuudentulkinta syrjäyttää asiaa tuntemattoman lukijan mielessä 2000:n vuoden aikana kehitellyn ja tutkitun kristinuskon kaanonin.

Ja koska ihmiset ovat laiskoja, ennakkoluuloisia, auktoriteettivastaisia ja hyväuskoisia, he pitävät Dan Brownin sillisalaattia totena - esim. väitteitä ja kuvauksia olemassaolevan Opus Dein ja katolisen kirkon hämäristä toimista ja pimityksistä - syytöksiä, joiden eettisyys ei ole ihan vankalla pohjalla sekään.

En puutu nyt enempää kirjan omassa kontekstissaan mielenkiintoisiin väitteisiin ja tulkintoihin tai siihen, että ihmiset osoittavat olevansa kiinnostuneita näistä asioista ostamalla kirjaa kymmeniä miljoonia kappaleita.

Painotan vielä kerran, että vaikka en olekaan mikään "tieteellisen historiankirjoituksen", joka on ainakin historiallisen totuuden suhteen eräänlainen "contradiction in terms", suuri ystävä, olen ainakin tässä tapauksessa valmiimpi luottamaan tutkittuun ja hyväksyttyyn tulkintaan kristinuskosta kuin Dan Brownin mielikuvituksen tuotteisiin - jotka siis viihteenä kyllä toimivat sujuvasti.

Mutta ehkäpä tätä kirjaa voisi pitää postmodernin tendenssin, jonka mukaan faktan ja fiktion välille ei muka voi tehdä perustavaa eroa, yhtenä huipentumana - 1900-luvun lopun ranskalaisen filosofian kirjallisena vastineena.

Sellaisenaan se on siis hauska mutta epäuskottava ilmiö/tuote - aivan kuten koko postmoderniin sisältyvä itsensä kumoava relativismikin.

3 comments:

Androgyynihullumies said...

Haaste: http://savant.vuodatus.net/blog/147177

Rauno Rasanen said...

Sorry. Olen kieltäytynyt näistä ennenkin.

Androgyynihullumies said...

Jees. Eihän nämä ole pakollisia.