Onko Kaarina Hazard mediakritiikin Mata Hari - kaksoisagentti?

Pidätyksen yhetydessä otettu virallinen 'passikuva' jo ikääntyneemmästä Mata Harista ilman meikkiä.

(Cofeiini kirvoitti K-mafian tekemään lisäyksiä/korjauksia tekstiin - viimeksi klo:19.35. - Nuo pikkuvirheet, jotka jäävät tekstiin joko puutteina, typoina tai toistoina ovat perkeleellisiä!)
*

Seuraavassa lyhyt vastaus Vaarin (ja Kemppisen) kommenttiin päreeni Impolite Observations kommenttilaatikossa. - Mielestäni tämä 'tunnustus' ansaitsee tulla päretetyksi, jotta mahdolliset lukijat voisivat seurata ja yrittää ymmärtää ajatuksieni sekä perustelujeni kehitystä Kaarina Hazardin motiivien suhteen, mitä hänen Tony Halme-'muistokirjoitukseensa' tulee. - Vaikka siis mielipeeni ehkä yllättästikin muuttuvat, niin tämä tapahtuu tietyn, tapahtumien kulkuun liittyvän logiikan pikku hiljaa avautuessa - ei suinkaan mielivaltaisesti.
*
Vaari siteeraa Kemppistä:
"Tämän päivän lehti ei hälvennä epäilyäni, että koko (Hazardin) kolumni olisi jotain merkillistä logiikkaa seuraavaa markkinointityötä, jota en halua edistää." - Ottakaa tai jättäkää.

Vaari kirjoitti:
'Ymmärrän hyvin, Rauno, että et vakaumuksellisena humanistina voi etkä halua nähdä Hazardin kirjoituksessa mitään kaupallisuuteen viittaavaa. Siis sellaista, että KH jotenkin siinä ajaisi omaa etuaan.'
*
Kiitos Vaari tästä muistutuksesta. Olen kai ollut hieman naivi ja yksipuolinen tai pikemminkin yksisilmäinen Hazard-Halme-pohdinnoissani. - - Tarkennan seuraavassa kolmea kohtaa kommentissasi.

Ensinnäkään: minä en ole kovin vakaumuksellinen minkään 'ideologian' tai maailmankatsomuksen suhteen. Vakaumus merkitsee minulle kritiikkiä ja vastarintaa tietyn ajatuksellisen viitekehyksen (metodin, ontologian, poliittisen näkökulman erotuksena dogmiin) puitteissa, ei johonkin aatteeseen tarkertumista.

Toiseksi: en ole järin humanistinen (humanismi on nykyään tyystin korruptoitu eli ideologis-mystifioitunut käsite) vaan melko raadollinen kriitikko, joka silti yleensä edes yrittää perustella vulgaarin kielenkäyttönsä ja oudot väitteensä.

Kolmanneksi: voin kyllä nyt, prosessin edettyä nähdä KH:n kirjoituksessa kaupallisen ketunhännän. - Hän on hyvinkin saattanut 'liittoutua' Iltalehden toimituksen kanssa omaa (ja lehden) etua ajaakseen - joap sen riskin uhalla, että löytää joku aamu tyhjän ruumisarkun oman ulko-ovensa edestä. Kovaa peliä.

Olen nyt, jonkun mielestä ehkä hieman nololla tavalla, joutunut muuttamaan mielipeitäni radikaalisti Hazardin suhteen. Mutta totuus on tärkeämpi kuin omat ensivaikutelmat.

Yhä silti Hazardin kolumni on mielestäni kirjallisesti erinomainen, ja tunnen itse vetoa samantyyppiseen satiiriseen tykitykseen - hieman maltillisemmassa muodossa tosin (vrt. em. päreen kemppis-kommenttini).

Mikäli Kemppinen ja Vaari tosiaan ovat oikeassa KH:n suhteen, kuten nyt oletan, niin sen verran myönnän 'tunnustaen' tapahtumien nykyisessä vaiheessa, että tässä taisi sitten mennä Hazardin maine minun silmissäni ainakin mediakriitikkona. - Huora mikä huora. Möi itsenäisen asemansa rahasta.

Vai huijattiinko meitä vielä ovelammin kuin, mitä Kemppinen ehkä olettaa: - ei pelkästään kaupallisen vaan myös mediakriittisen (!?) (tutkimus-)logiikan nimissä.

Olisi melkoinen temppu Hazardilta väittää olevansa eräänlainen mediakritiikin kaksoisagentti, joka toimii yhtä aikaa sekä tieteellisen tutkimuksen että kaupallisen median pussiin.

Sen verran ja siinä mielessä olen kuitenkin 'vakaumuksellinen', että lähettäisin tällaisen Mata Harin suoraan Pohjois-Koreaan harjoittamaan 'mediakritiikkiään'. Tulisi ainakin lisää 'haasteita'.

*
greatwardifferent.com/Great_War/Spies/Tales_of_Spies_01.htm

Yksin oot sinä ihminen, perse auki ja huutaen

Kuvat ilmentävät Toni Halmeen kahta elämää: apatiaa ja raivoa.

Kirjoitettu kommentiksi Androgyynihullumiehelle päreessään 140110.

(Kielimafia viilailee muskelit vinossa klo: 20.55)
AH siteeraa.
Päivän mietelause:
Saavuin tähän maailmaan huutaen perse auki ja täysin yksin.
Vaelsin elämäni polut vailla kenenkään ymmärrystä
Joten poistun tästä maailmasta täysin yksin perse auki ja huutaen.
(Tony Halme)
*
Ihan koskettavaa paatosta, muttei kolahda enää täysillä meikäläiseen - eikä ainakaan Halmeen suusta. Sitäpaitsi pelasin nuorena mieluummin jalkapalloa ja/tai shakkia.

Hmm - no jaa - ei kai urheilulajia sinänsä voi pitää tässä asiassa oleellisena 'kriteerinä' vaan elämänasennetta noin ylipäätään.

Minulla onkin nyt sellainen mutu-oletus, että jos toteuttaisin kuin höyryjyrä täysillä affekteilla tuota Halmeen vetämää Kalevalan Kullervon aggressiivisen toivotonta joskin myös perustellusti kostonhimoista linjaa (perkeleen paskiaiset, leikkasivat reiän mun leipään!), ampuisin kuulan kallooni jo viiden minuutin kuluttua.

Mutta sitäpä en tee, koska liiallinen uho-tempoilu ei johda kuin ennenaikaiseen hautaan, joten yritän hillitä itseäni, vaikka/koska tunnistan luonteessani taipumusta halmemaiseen kompromissittomuuteen.

En suostu vielä lopullisesti luuseriksi, jonka ainoa voima on hänen röyhkeän narsistinen ja naivi uhonsa, vaikka rappeutunut nietzscheläinen pateetikko yhä osittain olenkin.

Ajoittain jopa kiusaannuttavan ja naivin härskisti (kuten Halme) kirjoittava Nietzsche ei kuitenkaan ollut räksyttävä musta-tuntuu-populisti vaan brilliant-minded filosofinen provokaattori.

Itsemurhan kannalta on sitten asia erikseen, jos invalidisoidun tai rappeudun tästä vielä niin paljon, että jään täysin vuoteen omaksi. Siihen lienee toivottavasti vielä matkaa.

Hazard oli kieltämättä tosi hävytön, mutta asiaa sopii katsoa myös Iltalehden näkökulmasta. Sillä todellinen sylttytehdas löytyy lehden päätoimituksesta.

Ettäkö Iltalehdessä voidaan muka julkaista mediakriittisiä kolumneja? Sallikaa mun nauraa.

Hazardin murhaavasti mustaa, farssimaiseksi kääntyvää inhosatiiria hyödyntämä juttu julkaistiin pelkän rahastuksen takia, eli joko Hazard meni ikäänkuin ansaan, tai sitten hän ei kerta kaikkiaan tajunnut, mitä tuleman pitää. - Henkilökohtainen? kauna Halmetta kohtaan saattoi sumentaa mediakriittiset näköalat.

Ja sitä minä ihmettelen, koska Hazard on kokenut media-ammattilainen ja aiheesta väitöskirjaa tekevä tutkija. - Ei mikään tyhmä akka, vaikkei varmastikaan aina kovin miellyttävä ihminen, jos hänen kanssaan ajautuu erimielisyyksiin.
*
AH kysyi:
Halme vs. Cioran?

Minun mielestäni uhoava Kullervo-Halme on pessimisti Cioranin - ei vastakohta vaan ilmeinen kääntöpuoli, kuten kruuna on klaavan kääntöpuoli. Samaa kolikkoa silti kumpikin.

Cioranin aiempi ystävä Samuel 'Huomenna hän tulee' Beckett muuten pani ystävyyden poikki, koska ei enää voinut kestää Cioranin musertavan monotonista pessimismiä, josta ei lopulta löytynyt pilkahdustakaan (itse-)ironiaa.

Olen joskus itse ihaillut Ciorania suuresti (ja kunnioitan edelleenkin), mutta kokenut hänet jo muutamien vuosien ajan jotenkin samoin kuin Beckett.

Pelkkä synkkä valitus, joka ei kykene ymmärtämään, että kuolema on lopulta ehkä suurin (ja 'absoluuttisin') huumorimme lähde (Kierkegaard), ajaa itsensä lamaannuksen yöhön, josta ei ole paluuta.

Toni Halmeelle, josta löytyi traagisen 'yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin'- (kirjoitti koskettavasti natsimielinen äärikonservatiivi Koskenniemi) eksistentialismin lisäksi myös ylitse pursuavaa lihas- että tahdonvoimaa, taisi käydä antamaasi esimerkkiaforismiin viitaten loppupeleissä juuri näin.

Kun huumeetkaan eivät enää auttaneet, edessä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuula kalloon. Eikä siinä mitään. En vain pysty näkemään/kokemaan tämän poliittisen Ikaroksen kuolemassa mitään ylevää.
*
http://passages.blog.com/2008/03/

http://www.terraspirit.com/archives/2006/02/14/index.html

Hei tarjoilija! Saisinko yhden nekrologin jäillä.

Antigone hautaamassa veljeään Polynices'ta vastoin kuningas Creonin kieltoa, joka jätätti maanpetturina (virheellisesti) pitämänsä Polynikeen taivasalle, koirien syötäväksi.

*

Kirjoitettu kommentiksi Mikikselle ja Vaarille edellisessä päreessäni Impolite Observations.

I
Mikis kirjoitti:
'Minkä takia heitä [Halmeen äänestäjiä] nyt tolla tavalla pitää halveksia'

En minä noita ihmisiä halveksi. Enintään säälin - mikä tietysti on tietyssä mielessä halveksunnan toinen puoli.

Oleellista on, että tuo porukka itse elää nimenomaan ressentimentistä: rasistisesta halveksunnasta.

Hazardin 'hasardi' näyttäytyy vähäiseltä purkaukselta verrattuna siihen kollektiiviseen vainoharhaan, mikä Halmeeseen henkilöityi.

On valitettavaa, että poliittisesti oikeutettu, objektiivisia sosiaalisia epäkohtia korjaamaan pyrkinyt liike mystifioitui etenkin Halmeessa lähes erottamattomaksi osaksi maahanmuuttokielteisyyttä ja lopulta silkkaa rasismia (kyllä - natsikortti sopii tähän erinomaisesti).

Joten miksi en siis minäkin saisi asettua (as if) joitain ihmisiä vastaan eräänlaisen counter-contemptin, vastahalveksunnan muodossa? - - Enhän kuitenkaan suvaitse rasisteja - mutta en myöskään ilmeisen rikollisia ihmisiä, olivat he sitten keskiluokkaisia valkoisia naisia, mustalaisia tai somaleja.

Tämä ei ole psykologinen attitude vaan dialektiikaa. Siksi siitä voi oppia enemmän kuin pragmaattisista asennejaaritteluista tai mielipidetutkimuksista (tosin kummastakin voi toki päätellä, miten ovelasti/patologisesti ideologia toimii).

En kiellä perimmäistä arroganssiani, mutta mitä pahaa siinä on verrattuna Halmeen ja hänen kaltaistensa arroganssiin?

Sitäpaitsi 'riitelemässähän' täällä ollaan (aivan oikein Toni!) - ei hyssyttelemässä jotain valheellista yksimielisyyttä, joka dialektisesti aina kätkee vastakohtansa.

Esimerkiksi - kun rasistit väittävät halveksimansa ihmisryhmän olevan periaatteessa (huom. siis olemuksellisesti, mikä on silkkaa natsismia) negatiivisesti sitä tai tätä, he tekevät niin, olipa väestökoostumuksemme mikä tahansa.

Heidän psyykensä libidinaalinen talous (kuten pyskoanalyyttisesti sanottaisiin) on rakentunut ja toimii sellaisen patologian dynamiikasta, jonka olennainen piirre on paranoia - vrt. patologinen mustasukkaisuus, joka ei vähene, vaikka ihminen saisi varmat todisteet siitä, että kumppani ei häntä petä.

Tällaisen ihmisen persoonaa konstituoiva puute - kalvava tunne siitä, että häntä riistetään sisäisesti (identiteetti-deprivaatio/rr) tietyn/tiettyjen ihmisten taholta, ei täyty koskaan, vaihdettiinpa objektia toiseksi kuinka monta kertaa tahansa.

Nyt ei siis pelata, kuten rasismikeskusteluissa tavallista on, mitään pragmaattis-seuraamus-eetillistä peliä vaan tarkastellaaan dialektisesti ihmisen imaginaaris-fantasmaattisia (ideologisia) samaistumis-/torjumistapoja psyykkisen patologian erilaisina ja/tai säännönmukaisina ilmentyminä.

Silti tällainen tarkastelukäytänne ei anna kenellekään ihmiselle täysin ulkopuolisen tarkkailijan privilegioita, olkoonkin, että se, joka tosissaan pyrkii totuuteen, haluaa aina etsiä mahdollisimman riippumattoman (mutta ei puolueetonta) näkökulman.

II
Etenkin Vaarille:

Tässä nekrologien paskanheitossa tuppaa tietysti unohtumaan kiistan journalistinen ydin, eli miten on mahdollista olla perustellun kriittisesti (ei siis pelkästään räksyttävän populistisesti) totuudellinen ja siten myös julkaista pätevää mediakritiikkiä (kääntäen: journalismin omaa itsekritiikkiä) yhdessä kaikkein pahimmin kaikkia asioita mystifioivassa iltapäivälehdessä (ideologisen illuusion käärmeenpesässä).

Vaikka Hazardin itsekontrolli tapaus Halmeen kohdalla ei hälyttänytkään tarpeeksi lujaa journalistisen etiikan ideaalien mukaisesti (yhä silti pidän H:n juttua helvetin hyvin kirjoitettuna; Hazard-parodia ei yllä samaan mm. syistä, jotka mainitsin kommentissani), niin edelleenkin väitän vakaasti, että Kaarina Hazard meni ansaan, jonka Iltalehden toimitus, hyväksyessään kolumnin julkaisun, hänelle pragmaattis-kyynisesti viritti nostaakseen lehden myyntilukuja.

Olisi hauska tietää, tajusiko päätoimittaja, että lehdellä ei tässä ole muuta kuin voitettavaa, ja että jos joku uppoaa, niin se on Hazard. - Eikö Hazard, tiukan vasemmistolainen ja kokenut media-ammattilainen, puolestaan tajunnut, että juuri näin kapitalismi toimii? Se muuttaa kaiken rahaksi - jopa paskanheiton, piittamatta mitään mistään muusta.

Ja nyt Iltalehti sitten saa sitä, mitä on tilannut eli myyntiluvut nousemaan. - Entä saiko Hazard sen, mitä tilasi? Kuuliko 'tarjoilija' ehkä tilauksen väärin tarjoillessaan Hazardille hänen oman nekrologinsa?

No - minä en kuitenkaan usko, että K.H. alunperin tilasi juuri tällaisen 'aterian'. Nyt vain on aiemmin kirjoittamaani viitaten niin, että hän sai sen automaattisesti kylkiäisenä Iltalehden toimituksen hyväksyttyä 'muistokirjoituksen' julkistamisen.

Entä kuka tässä sitten lopulta on suurin syyllinen, jos nyt syyllisiä pitää välttämättä etsiä?

Ketä/mitä tässä loppujen lopuksi loukataan, eli kuka/mikä loukkaantuu silloin, kun jotain meille läheistä vainajaa kritisoidaan mielestämme aivan liian rankalla kädellä, niinkuin Kaarina Hazard nyt on tehnyt?

Jospa lukisimme tämän itsekriittisen eettisen pohdinnan aluksi ensin Antigonen tarinan. Väitän, että myös Kaarina Hazardilla, joka kyllä Sofokleen tragedian hyvin tuntee, on siitä vielä jotain opittavaa...
*
Ettei lopetus jäisi liian arvoitukselliseksi ja pateettiseksi kuittaan vielä, että olipa nyt miten tahansa, minä luen mieluummin Zizekiä kuin Iltalehteä yrittäessäni ymmärtää, miksi esineellistävä, kaunainen syyllistäminen (ressentimenttinen pahantahtoisuus) on niin paljon yleisempää kuin kunnon dialektis-dialoginen 'turpiinveto' (sokraattinen agon).
*
The Story Of Antigone.
http://www.gutenberg.org/files/14994/14994-h/14994-h.htm

Impolite Observations

Tony Halmeen ultra-fani on juuri lukenut Kaarina Hazardin 'muistokirjoituksen' tämän miehen (ja niin monen naisen, mitä asiaintilaa syvästi ihmettelen) sankarista. - - So you better run now Kaarina. Because this man has no self-control anymore.
*
Kielimafian coffeiinipitoinen korjaus otsikkoon + PS. sekä aiheeseen epäsuorasti mutta oleellisesti (puheakteihin sekä ylipäätään lingvistiikkaan) liittyvä 'strange?' PPS. klo: 11.35.
*
Kommentti Vaarin kommenttiin edellisessä päreessäni Tää onko niitä hazardihommia vaan?

Vaari kirjoitti:
Jos tämä nyt oli mediakritiikkiä niin mitä, tarkkaan ottaen, Hazard siinä kritisoi? Voisitko sinä, Rane, valaista minua pimeässä vaeltavaa?

En todellakaan osaa sanoa tai ainakin olen hieman 'metikössä' tällä hetkellä.

Luin Hazardin tekstin kolmanteen kertaan, kun olin katsonut tuon Iineksen linkkaaman Aamu-TV-pätkän, mutta kumma kyllä vasta sen jälkeen, kun olin jo ehtinyt kirjoittaa tämän päreen. Menin - sanoisinko äimän käeksi hetkiseksi aikaa.

Kyllä Hazard toisaalta oikeassa on. Mediakriittinen pointti löytyy, niinkuin sen minäkin olin aiemmin löytänyt, joskin nyt saatoin lukea/ymmärtää paljon paremmin, mitä K.H. tarkoitti.

Ja silti. Luettuani oman, hetkeä aiemmin julkaisemani päreen uudestaan, päädyin siihen tulokseen, että olkoon. En muuta sanaakaan, koska oleellinen tuli kuitenkin jo sanottua, vaikken ollutkaan yrittänyt asettua lukemaan po. 'muistokirjoitusta' nimenomaan tietoisesti mediakritiikin näkökulmasta.

Väitän yhä, että Hazard on intoutunut liikaa ja sekoittanut puurot ja vellit.

Kun kirjoitetaan mediakriittisesti ei voida lähteä painottamaan täysillä vain satiiris-parodis-sosiaalipornoista genreä (vaikka kirjoittaisi sitten miten taidokkaasti ja ikäänkuin vastaansanomattomasti kuten H. nyt) ellei sitten olla aivan hurjia neroja eli osata jollain ihme tavalla nivoa itse asia eli mediakriittinen näkökulma ilkeän satiiriseen, poleemiseen muttei ylirajussa tyylikkyydessän sentään pelkkiin mauttomuuksiin lankeavaan henkilökuvaukseen erään merkillisen pellen julkisesta ja hieman yksityisestäkin luonteesta/identiteetistä/roolista.

Eikä Hazard sentään sellaisen tason nero tässä (minun mielestäni) jo klassisessa tekstissään ollut (en siis pidä juttua tyylittömänä, vaikka tahditon se tietysti on).

Sanotaan nyt lopuksi vaikka, että Hazard arvioi kirjoituksensa puutteita Aamu-TV:n puhelussa aivan oikein.

On sitten eri asia, miten rehellisenä häntä voi pitää sen suhteen, kirjoittiko hän tahallaan vittumaisesti vai yrittikö hän tosiaan vilpittömästi ja tietoisesti sulauttaa keskenään mediakritiikin ja henkilöön kohdistuvan runttauksen.

Toistaiseksi Halme-purkauksen perimmäinen motiivi ei ole ainakaan minulle tullut Hazardin taholta kovin vakuuttavasti selvitetyksi - enkä, jos sitä minulta kysytään, usko, että siitä ikinä julkisesti loppuun asti rehellistä lausuntoa annetaankaan (Hazardin sisäpiiri toki tietää jo nyt, miten asian laita on).

Sanon näin, koska oletan Hazardilla olleen jotain pahasti kivistävää hampaankolossa Halmetta kohtaan. (Voin toki olla väärässä.)

Tuon kirjoituksen paatos huokuu joka tapauksessa ikäänkuin henkilökohtaista kostoa samalla, kun se yrittää vain hajanaisesti (eikä systemaattisesti kuten pitäisi) viitata median rooliin Halmeen nostamisessa jalustalle ja tiputtamisessa sieltä.

Mutta juuri tätähän on Iltalehden linja. Sensaatio- ja spektaakkelilehdistön (skandaalejahan ei nykyään enää tapahdu; - samaan tapaan on hysteria miltei kadonnut psykiatrisista luokituksista) julkaisuissa jopa mediakritiikin pitää näköjään olla nykymaailmassa sosiaalipornoa.

Muotoilen ja toistan päreeni toiseksi viimeisessä kappaleessa turhan monimutkaisesti esittämäni väitteen uudestaan seuraavalla tavalla:

Hazard astui työnantajansa Iltalehden eli keltaisen lehdistön sylttytehtaan virittämään ansaan. Ja sitä ei olisi uskonut (tätä H. tavallaan itsekin ihmetteli) alan pitkäaikaiselta ammatti-ihmiseltä, joka tekee paraikaa väitöskirjaa juuri mediakritiikistä.

Enkä minä uskokaan. Toisin sanoen - vielä kerran - Kaarinalla on siis täytynyt olla myös oma lehmä ojassa (ja tämä on se ainoa asia, miksi häntä saa/voi ruoskia: henkilökohtaisen (kosto-)motiivin naamioiminen mediakritiittiseksi polemiikiksi ) tuon useimmiten niin tyylittömän ja tahdittoman Tony Halme-nimisen uusnatsin suhteen, jonka hän runttaa iljettävän tahdittomasti mutta erinomaisen tyylikkäästi juuri sinne minne se kuuluukin!

En tiedä miellyttikö vastaukseni, mutta minulla ei valitettavasti tai onneksi ole tapana nuoleskella ketään säilyttääkseni tekopyhän ystävyyssuhteen ihmisiin jotain hemmetin kaksimielistä small talkia vääntämällä (ei se toki ole sinunkaan tapasi Vaari, vaikka oletkin maltillisempi kuin minä) - - joten revi siitä Pappa.

PS.
Teesini siitä, että Hazardilta karkasi mopo käsistä Halmeen suhteen - ei vahingossa vaan tietoisesti (mitä hän ei myönnä) - on yhtä lailla karkean poleeminen kuin Hazrdin oma kirjoitus Halmeesta.

PPS.
Englannin kielen, mielestäni performatiivisuuteen perustuva ja siten rakenteellisesti epäkoherentti (toisin kuin rakenteellisesti (joskus liian) rigoristisessa saksassa, joka on teoreetikoiden kieli par excellence), tapa käyttää prepositioita ja sijamuotoja on infuriatingly troublesome - as if you were an actor in some deeply hypocritical play (except Shakespeare).

Oscar Wilde was an excellent critic of this attitude of using language in the most 'earnest' (faked) way - - that is, in fact, without never saying what you really mean or even what you maybe want or would like to prefer to say - not necessarily because of you are only/perhaps incompetent to say it but actually not hypocritically allowed (small talk) or strategically refrained not to say it (=factual truth (if there are some) or your own impression/perspective of truth). - So you better play or fake/lie than speak straight.

I agree, of course, that this position of communication is not only a psychological matter but an incredibly difficult semantical (theoretical) problem too.

Anyway, in any case etc., that's why I think English is the most suitable language for shopkeepers and actors - for empiricists, you know (haha), because by this way of facing the world you learn to express unattainable facts (strictly speaking every empirical fact is unattainable) 'undirectly' (pracmatic-nominalistic way) but at the same time as if they were instrumentally useful (thus like truth).

No way! - philosophical pracmatics embodies basically ipso facto (intrisincally) always a (hidden) ideology: it is Lacan's Imaginary in the disguise of truth.
*
http://www.kontrolapparatus.com/

Tää onko niitä hazardihommia vaan?

Onko Kaarina Hazard nyt itse langennut kontalleen eli eksynyt samoilemaan jonnekin Matti-Esko Hytösen ja Jyrki Lehtolan harmaalle Stalker-vyöhykkeelle, missä on taannuttu 'ihmissyönnin' nautinnollisiin orgioihin? - - Jos näin käynyt, niin Kaarina onnistuu ainakin Halme-dissektiossaan tekemään tästä perversiosta hätkähdyttävää taidetta - päinvastoin kuin edellä mainitut tosikkoruikuttajat.
*

Kirjoitettu jälleen Iineksen kommenttiin päreessään Pahaa puhetta?.
*
Iines kirjoitti:
Jos kiinnostaa Hazardin oma selitys hänen kirjoittamisensa motiiveista, niin kannattaa katsoa tämä kolmiminuuttinen aamutelevisiosta.

Heheh. Ei vakuuta nyt Hazard täysin meikäläistä. Ymmärsin toki itsekin, että kirjoitus on totta kai myös mediakriittinen, mutta Hazardin valitsema näkökulma ja tarkastelupa oli äärimmäisen subjektikeskeisesti poleeminen - Halmetta vastaan hyökkäävä.

Tavallaan kyseessä on mitä tyypillisimmin iltalehtimäinen purkaus, mutta mikäli on haluttu kritisoida juuri iltapäivä- ja viihdelehtiä, niin tuloksena on ollut sekaannus.

Tekstistä puuttuu ikäänkuin eksegeettinen ulottuvuus tai sanoisinko vaikka tekstiin itseensä sisällytetty analyyttinen dekoodaus siitä, mitä tällä ad hominem-tyyppisellä kritiikillä todella tarkoitetaan. Mihin sen on implisiittisesti tarkoitus viitata?

Hazard on - mikäli uskomme sitä, mitä hän puhelimessa (Aamu-tv:n videopätkä) moneen kertaan painottaa - tavallaan mennyt helppoon tai langennut kiusaukseen ja kirjoittanut otollisesta aiheesta/julkkiksesta loistavan kolumnin mutta ei loistavaa mediakritiikkiä vaan sekoittanut puurot ja vellit.

Jos nyt sitten hyväksyn edellä sanomani, seuraa siitä, että olen myös itse erehtynyt Hazardin intentioitten selkeyden suhteen, koska pidin niitä pääosin sekä Halmeen poliittisen/julkisen että hänen yksityisen henkilönsä kritiikkinä ja vasta toissijaisesti kritiikkinä siitä, miten media käsitteli ja hyödynsi Halmetta (mikä siis sekin tarkoitus kyllä ilmenee tekstistä, mutta jää täysin varjoon henkilötykityksen rinnalla).

Mikäli Hazard haluaa tästä lähtien kritisoida mediaa nimenomaan iltalehtimäisesti silti samalla mediakriittisen missionsa säilyttäen, hänen täytyy tosiaankin kirjoittaa jollain tapaa tarkemmin ja ottaa enemmän etäisyyttä kirjoittamaansa. Muussa tapauksessa emme välty vastaavilta sekaannuksilta.

Vielä kerran: jos Hazardin selitys pätee, niin kyseessä on yhä edelleen kirjallisesti loistava kolumni, joka analyyttisesti tarkastellen näyttäytyy peräti omituiselta ainakin mediakritiikkinä.

Kutsuisimmeko tätä kriittisen intention tahatonta(?) kohteensiirtoa 'iltalehti-syndroomaksi tai peräti dilemmaksi'.

Tarkoitan tällä sitä, että Iltalehti ikäänkuin onnistui assimiloimaan jopa yhden parhaimman kolumnistinsa mediakritiikin niin hyvin poleemis-sosiaalipornoiseen linjaansa, että tämän huippukolumnin analyyttinen terä - ei ehkä tylsynyt mutta suuntautui tai alkoi osoittaa - - niin minne?

Halme-Hazard-kohun kuohunnassa lienee oikeutettua kysyä (eikä ainoastaan kieli poskessa), onko Kaarina Hazardista nyt tullut jäävi kirjoittamaan mediakritiikkiä Iltalehdessä? ; /\]
*
http://www.teos.fi/fi/kirjat/index.php?sub=2&id=102

Miksi äänestät, multa kysytään, vastausta en tiedä siihen itsekään

Demokratian kiusaannuttava paradoksi: 'itäkeskuslainen' islamilaisnainen äänestämässä ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissaan - perussuomalaisia - vapaaehtoisesti, sillä onhan kyse demokratiasta.

(K-mafian lisäys loppuun klo: 15.10)
*
Kirjoitettu jatkokommentiksi Iineksen päreeseen Pahaa puhetta? ja Sediksen päreeseen Gigantit kohtaavat.
*
Iines kirjoitti:

':Relanderin kolumniteksti ei ole mielestäni niin surumielinen ja lempeä kuin sinä sen näet, vaan siellä on samat kuvat kuin Hazardilla, joskin verhotusti, ja siinä mielessä hienotunteisemmin kuin Hazardilla, joka kirjoittaa kaiken "auki".'

Olet varmaan oikeassa, mitä Relanderiin tulee. Asenteeni hänen muistokirjoitukseensa vaikuttaa omasta mielestänikin nyt liian 'ohjelmalliselta'.

Olisin nimittäin odottanut Relanderilta rankempaa attakkia Halmeen suhteen, vaikka tiedän toki, ettei hän keskustelijana tai kolumnistina olekaan ehkä ihan niin kova niuhottaja kuin Tuomas Nevanlinna (Nevanlinna on Suomen 'positiivisin negativisti').

Sitäpaitsi Relanderin on oltava sanomisissaan kieli keskellä suuta etenkin perussuomalaisten suhteen, mikäli mielii saada heidän ääniään (vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset ovat Relanderin potentiaalisia äänestäjiä) ja tulla valituksi eduskuntaan ensi eduskuntavaaleissa (edellisellä kerralla paikka jäi vain parinsadan äänen päähän).

Mutta jotenkin vain ensilukemalta tuntui (viittaan myös sitaattiin), että kirjoittaja ikäänkuin pudistelee tässä vaivaantunutta sympatiaa kokien päätään, koska näkee Halmeessa potentiaalia, suuren lupauksen, joka toisaalta oli jo alunperin menetetty mahdollisuus (tai siis minä näen tuon jo alunperin menetetyn mahdollisuuden: projisoin tällä tavoin omaa asennettani Relanderin tekstiin - sorry JR).

Yksi juttu täytyy kuitenkin ehdottomasti huomata. Kun me nyt täällä Blogistanissa vouhkaamme Halmeen puolesta tai häntä vastaan näin kovalla tohinalla, niin onhan toki jo tämä polemiikki itsessään osoitus siitä ohittamattomasta tosiasiasta, että Halmeella oli ihan aitoa karismaa, jopa poliittista 'aistia' ja vaikutusvaltaa - ainakin mitä Itäkeskuksen hieman ehkä syrjäytyneeseen (edesmenneen) hyvinvointivaltiomme 'slummiväkeen' tulee, ja jonka äänistä nimenomaan sekä vasemmisto että populistinen oikeisto kilpailevat.

Vasemmistointellektuellejakin syytetään usein arroganssista - myös Zizekiä, joka toisaalta kyllä myöntää häikäilemättömyytensä, vaikkei hänessä ole vähäisintäkään halua korottaa itseään keinotekoisesti ihalun kohteeksi ja siten massan yläpuolelle esim. pukeutumisen kautta (toisin kuin joku konservatiivista rahaeliittiä hännystelevä pseudofilosofi: esim. Henri-Bernard Levy tai Esa Saarinen).

Mutta mitä muuta sitten oli Tony Halme kuin naiviuteen ja tahattoman kiusaannuttavaan koomisuuteen asti arrogantti narsisti, jolta kuitenkin puuttui (ainakin) yksi olennainen kulttuuri-ihmisen tunnusmerkki - itseironia.

Halmeelta puuttui myös merkittävässä määrin taviksien mielestä epäillyttävää tiedollis-symbolista pääomaa, josta vasemmistointellektuellit (osittain oikeutetusti) ovat ylpeitä.

Tonia oli opettanut elämän koulu, ja niinpä hänestä tulikin populistinen rasisti arvosanalla eximia.

Paradoksaalista tai ei - osittain myös tämän tiedollisen analyysikyvyn rajoittuneisuus tai suoranainen puute samalla takasi Halmeen aitouden ja katu-uskottavuuden. - 'Itäkeskus-luokan' kansalaisten oli helppo samaistua hänen tarzanmaiseen pelastajahahmoonsa. Hänessä haluttiin nähdä köyhien Messias - uusi Spartacus.

On todella ongelmallista tarjota ihmisille tietoa ja argumentteja, jos he eivät viitsisi panna tikkua ristiin pohtimalla omaa tilannettaan perusteellisemmin kuin baarin kuppilassa tai netin kaoottisilla keskustelupalstoilla.

Asioista saa (jos saa) jonkunlaisen tolkun vain lukemisen ja asiaan tiedollisesti paneutuvan keskustelun yhteisvaikutuksella - ei pelkän musta-tuntuu-pöpinän tuloksena, jota määrää perimmältään imaginaarinen/fantasmaattinen samaistuminen ehdokkaaseen ja hänen muka juuri meille osoitettamiinsa ja meitä varten räätälöityihin ehdotuksiinsa.

Näin ideologia toimii: me omaksumme institutionaaliset käytänteet, koska ne lupaavat/antavat ('viettelevät') meille illusorisen identiteetin (narsistinen identifikaatio), jonka kuvittelemme aidosti omaksemme (ks. jälleen Lacanin peilivaihe ja Althusserin Lacanin imaginaarista soveltava interpellaatio).

Ideologis-illusorisen samaistumisen takaa lopulta symbolisen järjestyksen (kielen, lain) fiktiivinen (erotuksena imaginaariseen/fantasmaattiseen/illusoriseen) Iso Toinen, joka toimii (symbolisesti) ideologian perimmäisenä legitimoijana (ks. PS.).

Tämänkin vuoksi (rehellinen) politiikka on mahdoton laji, jossa pärjäävän on oltava väistämättä ulospäin, potentiaalien kannattajiensa suuntaan, hyväntahtoinen indoktrinaattori, joka salaa aina jotain (sitäpaitsi ihmiset kai mieluummin haluavatkin tulla hyvällä tavalla huijatuiksi kuin kuulla totuuden; - tämä on toisaalta ymmärrettävää, toisaalta katastrofaalista demokratian kannalta).

Näin ollen hyvin monet äänestävät kansalaiset jo alunperin, haluttomuudessaan vakuuttaa itseään 'filosofisesti' valintansa perusteista, ovat otollinen kohde mille tahansa hyväksikäyttäjälle, joka haluaa tyydyttää politiikassa pikemminkin omaa narsistista kunnianhimoaan kuin äänestäjiensä todellisia tarpeita, oikeuksia ja toiveita.

Äänestäjäthän sitäpaitsi, siirtäessään vastuun edustajalleen, luovuttavat/menettävät siitä hetkestä väistämättä pois oman todellisen valtansa - olipa poliittinen järjestelmä muodollisesti mikä tahansa (ja juuri tämän vuoksi itse järjestelmän poliittinen sisältö on tärkeä; sitä ei pitäisi jättää markkinavoimien heiteltäväksi).

Kannattaa siis tutustua paremmin politiikan perustoihin. Jäisivät kaiken maailman kansankiihottajat valitsematta parlamenttiin - tai ainakaan heitä ei valittaisi niin heppoisin perustein kuin kautta historian on tehty.

Valittiinhan sitäpaitsi Hitlerkin kansanäänestyksellä valtaan, joskin hän muuttui diktaattoriksi vasta sitten, kun tekosyyllä lakkautti lailla ('pakotettu' enemmistöpäätös) kansalaisten vapausoikeudet Berliinin valtiopäivätalon palamisen jälkeen (vailla kunnon todisteita kommunisteja syytettiin tämän saksalaisille merkittävän itsenäisyys-symbolin polttamisesta).

Poikkeustila Saksassa kesti yhtämittaisesti vuodesta 1933 vuoteen 1945. - Seuraukset tunnetaan hyvin - jopa historioitsijoiden piirissä...

Toni Halme ehti onneksi lakkauttaa vain omat kansanedustajan oikeutensa ajautumalla itse henkilökohtaiseen poikkeustilaan, joka päättyi viime viikonloppuna. - Seurauksia ei tunneta - edes perussuomalaisten leirissä.

Juuri nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Kaarina Hazard tullaan tuomitsemaan Tony Halmeen ruumiin herjaamisesta, mistä on ollut traagisena seurauksena Halmeen kannattajien psyykkisen tasapainon horjuminen. - - Hazardin tekoa pidetään raskauttavana eikä siitä voi kafkalais-kemppisläistä oikeuskäsittelyä noudattaen saada kuin Linnaa.

PS.
Lacanilais-zizekiläinen subjekti- ja ideologiateoria rakentuu ontologisesti imaginaarisen ja symbolisen erotteluun. - - Pitää kuitenkin aina muistaa olennaisin: kumpikin kategoria on formaalinen/konstruktiivinen (kyseessä on ei-empiirinen joskin minimaalinen ontologia) ja toimii ainoastaan suhteessa siihen vastustukseen (resistance), minkä reaalinen eli perimmäinen/alkuperäinen murtuma tai katkos subjektin/tietoisuuden/identiteetin kehityksessä/konstituutiossa aiheuttaa.

Reaalinen toimii siten imaginaarisen ja symbolisen aiheuttajana/lähtökohtana vastustaen kuitenkin samanaikaisesti ilmenemistään fantasiassa/-na ja kielessä/-nä. - Siten reaalinen on aina alimäärää tai ylimäärää, joka joko puuttuu (jouissance imaginaarisessa) tai jää yli (indivisible remainder symbolisessa).

The big Other designates radical alterity, an otherness which transcends the illusory otherness of the imaginary because it cannot be assimilated through identification. Lacan equates the big Other with language and the law, and hence the big Other is inscribed in the symbolic order. Indeed, the big Other is the symbolic insofar as it is particularized for each subject. Thus, the Other is both another subject in its radical alterity and unassimilable uniqueness and also the symbolic order which mediates the relationship with that subject.

Other - No Subject

Journal of Public Deliberation

Kaipaamaan jäivät: - - -

Jumala antaa anteeksi - Tony ja Kaarina eivät.

Kirjoitettu kommentiksi sekä Iineksen päreeseen Pahaa puhetta? että Sediksen päreeseen Gigantit kohtaavat.
*
Kaarina Hazard kirjoitti Tony Halme-vainaasta aika hävyttömän joskin retorisesti loistavan tekstin, mutta puhui täyttä asiaa - suorastaan totta.

Tämän vuoksi kaikki taivastelu siitä, onko Hazardin kolumni sopimaton vai ei, paljastaa jollain tavalla tekopyhyytemme - lähinnä a) halumme unohtaa ja hyvittää menneet tai b) jopa glorifioida Halmeen vähintäinkin kyseenalainen muisto.

Emme ehkä pysty avoimesti myöntämään, että naureskelimme sääliä ja halveksuntaa äänessämme silloin, kun Halme mokasi (toiseksi) viimeisen kerran ja päätyi eläkkeelle.

Ne, jotka pitivät Halmetta aidosti sankarinaan, sen sijaan häpesivät sisimmässään (useimmiten muilta salaa) tämän aina vain pahempia mokauksia, koska ne murensivat häneen uskovien uskoa heidän seuratessaan ahdistuneina idolinsa itse aiheutettamaa via dolorosaa.

Hazard siis ikäänkuin säälimättömästi kirjoittaa auki sen, minkälainen oli todellinen Halme ja raapii siten verille jo osittain arpeutuneet muistojen ja tuntemusten haavat: - kun Halme putosi lopullisesti roolistaan, josta suoriutumiseen hänellä ei alunperinkään ollut uskottavaa kompetenssia.

Haluamme jotenkin sovittaa ja hyvittää vahingoniloisen ivailumme (jotkut saattavat kokea jopa syyllisyyttä) nyt yhtäkkiä uudestaan 'räväkkänä' pidetylle vainajalle. Siksi Halmeen pitää saada täydellinen hautarauha, joka kieltää rankan julkisen kritiikin häntä kohtaan heti kuoleman jälkeen.

Halmeen vankkumattomat kannattajat puolestaan haluavat muistaa hänet nimenomaan sankarina unohtaen aktiivisesti aiemmin tapahtuneen katastrofin. Maineen rehabilitoinnin ja reidolisoinnin vuoksi Hazardin kirjoitus koetaan ilman muuta pyhäinhäväistykseksi.

Halmeen uskottavuus perustui kuitenkin johonkin muuhun kuin hänen kyvykkyyteensä ymmärtää ja ennenkaikkea hoitaa poliittista mandaattiaan. Eli pelkkään narsistis-uhoavaan, traumaattisia ennakkoluuloja heijastavaan, pinnallisen populistiseen, kaikille vähän kaikkea lupailevaan hard-pop-retoriikkaan, joka oli poliittis-sisällöllisesti vailla loppuun asti pohdittua sisältöä.

Osan näistä syytöksistä voi kohdistaa Timo Soinille, joka hyväksyi ja lanseerasi Halmeen perussuomalaisten leiriin.

No - nykyään politiikkaan pääsee tietysti jokainen, jolla on tarpeeksi puhekykyä ja rohkeutta jopa röyhkeyteen asti (kuten Halmeella), paljon vaalirahaa ja puolue, joka tukee. Ei väliä, vaikka olisi minkälainen pintaliitäjä.

Tämä syytös menee puolestaan läpeensä viihteellis-kaupallistuneelle kulttuurillemme (siis meille kaikille - minullekin), jossa arvostetaan julkisesti nopeaa nautintoa ja koko ajan väkivaltaistuvaa sosiaali- ym. pornoviihdettä - toisin sanoen ei-ajattelua, koska ajatteleminen on työlästä ja aikaa vievää, eikä siitä saa kicksejä tai rahaa.

Jukka Relander sen sijaan kirjoitti häveliäästi ja surumielisen kauniisti kuin pikkupoika, jolle Halme saattoi alunperin edustaa jopa sankaruutta, ennenkuin mies sitten osoittautui pelkäksi retorikoksi ja kaiken lisäksi kaksinaismoralistiksi.

Pitäisikö nyt näiden kahden 'muistokirjoituksen' väliltä muka valita? - - Jos pitää, valitsen Hazardin. Epäröimättä sekuntiakaan - olkoonkin, että Relander kirjoitti sympaattisen tekstin.

Petri Sarvamaa vastaa Hazardille leimaamalla hänet demokratianvastaiseksi antihumanistiksi ja fasistiksi, keskitysleirin kaasuhanan vääntäjäksi, jota on syytä pelätä pimeällä Hesan katuja yksin kulkiessaan enemmän kuin itse moukarinyrkki-Tonya, jos tämä vielä eläisi.

Onpa setämäisen pateettista puhetta, ja silti jotenkin teennäisen ja väkinäisen tuntuista. Hazardin demonisoiminen ei nyt vain yksinkertaisesti toimi vaan siinä kirjoittaja itse asiassa paljastaa olevansa sellaisen mielenkuohun vallassa, jonka takia hän on kadottanut - päinvastoin kuin Hazard - intuition ja varmuuden siitä, mitä polemiikillaan lopulta haluaa sanoa ja tarkoittaa.

Sarvamaa mielii edustaa eettisen journalismin puhdasta pulmusta puhtaimmillaan. Voi hellanlettas sentään! Ettei nyt vain tulisi liian rumaa sanaa sanottua, jottei viaton pehmohumanisti saisi traumaa ylevän eettiseen ja ennenkaikkea demokraattiseen henkiruumiiseensa (selvästikin hän kammoaa vasemmistolaisia).

Mutta tiedottajat/toimittajat eivät ole hekään mitään puhtaita pulmusia. Tämä on vähintä, mitä voin pyhimys-Sarvamaalle tässä sanoa. - - Menköön siis media itseensä, mitä Halmeenkin poliittisen uran 'sponsoroimiseen' tulee. Mediassahan tärkeintä on viestin psykologinen teho ja vasta tämän jälkeen viestin informatiivinen totuus. Joka toista puhuu, valehtelee joko tietoisesti tai kyvyttömyyttään tajuta median parasiittinen luonne talouspoliittisen vallan suhteen.

Hazardin tekstissä tyyli, teho ja totuus sen sijaan menevät yksiin.- Jo pelkästään tämän vuoksi leimaan ne, jotka ovat siitä valittaneet Julkisen sanan neuvostoon hyvän esseistiikan ja purevan tyylikkään kolumnistiikan vihollisiksi.
*
Voisimme sanoa, että Tony Halme on ollut elävä (kuollut) totuus suomalaisen politiikan tekemisen rappiosta. Mutta vielä suuremmassa määrin sitä on Silvio Berlusconi.

Toivonkin, että Kaarina Hazard pääsee mahdollisimman pian kirjoittamaan 'muistovärssyn' myös tälle kasvokirurgialla ja ihmiselimistön varaosilla koossapidetylle kumiukolle, cyborgille (hän on kuin se vanha höppänä ruhtinas Dostojevskin romaanissa), joka on Halmetta paljon suurempi totuus koko länsimaisen, liberaalidemokraattisen politiikan teon saäädyttömästä tilasta - senkin vuoksi, ettei aivokirurgien ole toistaiseksi tarvinnut milloinkaan 'elvyttää' hänen kommunkatiivista uskottavuuttaan.

Berlusconista kun ei huomaa, milloin hänen poliittiset puheensa muuttuvat dementtiseksi fabulismiksi? Vai onko vika meissä äänestäjissä, jotka emme huomaa tuota eroa?

Entä Tony Halmeen tapaus? Eikö meidän olisi pitänyt ymmärtää ajoissa, että mies on hieman naivi ja vakavammasta narsistisesta häiriöstä (joka tosin lievemmässä muodossa on yleinen poliitikoiksi pyrkivillä) kärsivä fabulisti? - Ja miksi emme nyt uskalla tai edes saisi sanoa ääneen tätä totuutta? Niinkö tiukkaa tekee myöntää olleensa väärässä ja/tai sikamaisen vahingoniloinen Halmeen invalidisoitumisesta?

Menkää siis itseenne tekopyhät valittajat. Kuten edellä kirjoitin, Halmeen kohtalo muistuttaa teitä jostain itseenne liittyvästä häpeästä, jota te ette koskaan enää haluaisi muistaa. Tämän häpeänkö vuoksi Hazard, joka kirjoittaa totuuden rumasti mutta lähes sietämättömän ja musertavan tyylikkäästi, pitää eliminoida? - - - No - sillä tavoinhan Halmeen poliittinen perintö tietenkin pysyy elävänä - ainakin, mitä rasismiin tulee.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarina_Hazard
Härön posti tavoittaa katsojan
http://www.boxing.fi/sivu.php?lid=321&lan=2

Zizek kotikaupungissaan Slovenian Ljubljanassa

Yläkuvaa ette arvon naiset tule näkemään videokoosteessa, mitä puutosta/puutetta valitan syvästi. - Taitaa olla kuva otettu luentomatkalla jostain hotellihuoneesta 'Manhattanilla'.

*

Slavoj Zizek kotonaan Ljubljanassa (2004/5). Kyseessä on kooste dokumenttifilmistä Zizek!.

*
Žižek on Žižek! (1/7)
Some extra footage that goes with the Žižek! documentary.

PS.

Oliskohan videon alkupuolella (parkkihallissa) näkyvä nuori mies, punertavan ruudullinen flanellitakki päällään, Zizekin vanhin poika ensimmäisestä avioliitosta Renata Saleclin kanssa. Ikä kyllä sopisi, ehkä ulkonäkökin - vaikea sanoa.

*

Ljubljana – Wikipedia
Slovenia – Wikipedia
http://blogisisko.blogspot.com/2009/12/slavoj-zizek-suomessa.html
http://unpresentable.wordpress.com/2009/12/

Zizek tonkii kaatopaikkaa ja pohtii, miksi ideologiaksi/uskonnoksi muuttunut ekologinen aate ei pelasta ihmiskuntaa

Slavoj Zizek in Examined Life

http://www.downtownindependent.com/events/examined-life
http://www.austinchronicle.com/gyrobase/Issue/story?oid=oid%3A739682

Runo-Uutiset

Onko hän Runo-Uutisten tuleva lottotyttö?

I
Tuomas Nevanlinnan juttu on jälleen kaapattu kaikkia mahdollisia tekijänoikeuksia rikkoen Hesari.fi kulttuurisivulta. - Odotan oikeudenmukaista tuomiota.

Joka tapauksessa samanlaisia tuntoja T.N. jälleen kokee kuin minäkin tässä helvetin viihde-informaatioyhteiskunnassa, joka tunkee puoliväkisin joka tuutista aina vain yhä samankaltaisemapana läpi korvien.

Mitä enemmän tiedottamisen tekninen taso kasvaa ja sen muodot monipuolistuvat, sitä latteammaksi, turruttavammaksi ja banaalimmaksi elämämme muuttuu. Se on kapitalismin henki: informaatiostakin on tullut eräänlainen (viihteellis-kaupallisen) vaihdon fetissoitunut, abstraktisen tyhjä väline, koska/josta kaikki arvot on redusoitu vaihtoarvoiksi.
*
Tiesittehän muuten, että kielellisen viestinnän muodoista runo/runous sisältää ylivoimaisesti eniten informaatiota. Miksi siis Yle Radio Suomen sekä TV 1 ja 2:n uutisia ei alettaisi lähettää runomuodossa? Ainakin ne olisivat silloin lyhyitä ja ytimekkäitä.

Runo-Uutiset (klo: 07.33)

Viim' yönä itämailla tuhatsatakuusi kuoli
Patorakennelman murtumisest' suuri huoli
Dubain torni sortui fundamentalistin pommiin
Ahtisaari lähti heti Obamalle hommiin

Bad Moon is Rising, onko tämä lopullinen Icing?

Mitä vastas Runo-Uutisille Martin Heidegger
Tuo tekno-nihilisti-philosophein Phil Decker?

'Pelastaa voi meidät enää Jumala'
Sagte Der Näzi-Denker ja otti humala(n).

Kuten huomataan, riimitysten kanssa on oltava tarkkana, ettei langeta 'vahingossa' mauttomuuksiin vakavista asioista uutisoitaessa.

PS.
Runo-Uutisia satirisoivaa viihdeohjelmasarjaa nimitetään tietysti Runovuodoksi.

II
Lukekaa runoja!

Tuomas Nevanlinna

Maailma on kuulemma viihteellistynyt. Yhdentekevä hömppä täyttää tiedotusvälineet. Tätä säestää politiikan henkilöityminen. Yhdentekevät julkkisehdokkaat täyttävät puolueiden vaalilistat.

Analysoisin ilmiön toisin päin. Media on uutisoitunut. Joka helvetin raosta punkee uutisia. Sinfonioita keskeytetään niiden takia. Ja mitä muuta tekisimmekään kello 19.05 tai 21.50?

Uutisten tehtävä on vakuuttaa meidät siitä, että mitään ei ole tapahtunut. Tiedotusvälineet seuraavat kaoottista maailmaa, mutta – media on turvallisesti pystyssä. Katastrofi on katastrofi, mutta katastrofiuutisen lokeroon sijoitettu raportti ei ole katastrofi, vaan osa aikaansa seuraavan ihmisen turvallista päiväjärjestystä. Uutisten piiloviesti on edelleen: "Kello on 20.30 ja kaikki hyvin".

Uutiset eivät paljasta sitä mekanismia, jonka avulla "julkkisehdokkaasta" tulee vakavasti otettava poliitikko. Mikä tuo mekanismi sitten on? Juuri uutiset. Uutisten ja viihteen ero on vain se, että viihdejuoruissa puhutaan myös pikkujulkkiksista, uutisissa ainoastaan todella isoista staroista. Uutiset eivät myönnä tätä, vaan antavat ymmärtää, että kyse on ilmiöistä, jotka luonto ja Jumala ovat valinneet tärkeiksi. Viihde, jos ei muuta, tuo oman luonteensa näkyviin. Uutiset eivät, ja ovat siksi viihdettä salakavalampi osa uusintamista ja spektaakkelia.

Teknokratia ja elämys, asiantuntija ja kansalainen, uutiset ja viihde, asia ja henkilö, fakta ja mediasirkus – kaikkialla sama split. Tämä on ongelma, eikä se että hömppää on liikaa ja uutisia liian vähän.

En ehdota idioottimaisesti uutisten lakkauttamista. Liioin en kehota olemaan tykkänään niitä seuraamatta. Mikä sitten neuvoksi?

Toverit. Lukekaa aamuisin runoja! Kehotus ei tällä kertaa perustu siihen, että runot ovat daideellisin mahdollinen virike. Runot yksinkertaisesti sopivat paremmin unen ja valveen väliseen heräämisen tilaan. Runojen lukeminen pitää unien assosiatiivisuuden ja luovuuden yllä. Samalla se herättää, avaa ihmisen kohti maailmaa. Näin aamiaiselta pintautuu terävä ja moniulotteinen avantgardisti kättelyssä lannistetun ja lokeroonsa palautetun konttorirotan sijasta.

Kyllä puun kantohintaneuvotteluiden ja Lähi-idän tilanteen ehtii tarkistaa sitten myöhemmin.
*
http://meteo.vuodatus.net/blog/2307502

Kollektiivinen organisoituminen on nykyään myös kapitalismin märkä uni

Kuva Sami Syrjämäki

Tämä esittely: Žižek Helsingissä - on napattu Filosofia.fi Verkkolokista.
I
Vanhalla ylioppislastalolla julkaistiin 30. 11. kaksi Slavoj Žižek-teosta, ensinnäkin Kimmo Jylhämön ja Hanna Kuuselan toimittama Politiikkaa, idiootti! (Into) ja toiseksi Janne Porttikiven suomennosvalikoima Pehmeä vallankumous (Gaudeamus).

Aikaisempia suomennoksia ovat Janne Kurjen Ideologian ylevä objekti ja Tervetuloa reaalisen autiomaahan (molemmat Apeiron).

Politiikkaa, idiootti! on tyylilajiltaan mielenkiintoinen. Toimittajat ovat koonneet tekstin palasista, Žižekin nimenomaan poliittisista huomioista, jätteäen filosofiset ja psykoanalyyttiset teemat sivuun. Tätä yllättävän jäntevää tilkkutäkiä täydentää pitkä, viime keväänä tehty haastattelu, jossa puheeksi tulee myös Suomen geopolitiikka.

Pehmeä vallankumous on perinteisempi ja laaja artikkelikokoelma, joka on jaettu kolmeen osastoon, teoria, elokuva ja politiikka.

II
Lehdistötilaisuudessa ”kultuuriteorian Elvis” lähes ensitöikseen käänsi Marxin 11. Feuerbach-teesin ympäri. Žižekin mukaan maailmaa on nyt muutettu ja muutetaan tarpeeksi kovalla vauhdilla ja filosofien tehtävä olisi keskittyä parempaan muutosten tulkintaan. Itse hän aikoo toteuttaa omaa ohjettaan vetäytymällä seuraavaksi lukemaan ja kirjoittamaan Hegelistä.

Enemmän ja paremman tulkinnan tarve varmaankin miellytti suurta osaa kuulijakunnasta myös Porthaniassa, jossa Žižek iltapäivällä luennoi täydelle P1-salille. Kuulijoilta loppui happi paljon aiemmin kuin Žižekiltä ”alustavat esimerkit ja huomautukset.” - Tyylilleen uskollisena Slovenian höyryjuna ei kuitenkaan jättänyt asioita yksiselitteisiksi, vaan korosti ideologiakritiikin lisäksi poliittisen toiminnan tarvetta.
*
Luennon otsikko ”What does it mean to be a communist today?” sai vastauksekseen toteamuksen, että koska reformit eivät riitä pelastamaan kapitalismia sen omilta antagonismeilta, tarvitaan ”kollektiivista organisoitumista”, joka on sekä valtion että markkinoiden ulkopuolella. Organisoitumisen on Žižekin mukaan oltava poliittisen liikkeen organisoitumista, ja kommunismin nimen se saa kolmesta syystä.

Ensinnäkin hänen mukaansa antagonismit liittyvät asiaan nimeltä ”commons”; yhteiseen luontoon, geeneihin, yleisiin tietokykyihin, henkiseen ”omaisuuteen” ja niin edelleen.

Toiseksi ”kollektiivisen organisoitumisen” pitää olla riittävän radikaalia, jopa shokeeraavaa, nyt kun juuri ”kollektiivinen organisoituminen” on kapitalisminkin märkä uni.

Kolmanneksi Žižek nosti itsekritiikin merkityksen. Hänen mukaansa vielä ei ole esitetty vakuuttavaa teoriaa stalinismista; tarvitaan parempia tulkintoja ja juuri vasemmiston on esitettävä kritiikki paremmin kuin vastustajansa.

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää Zizekistä, mutta et ole uskaltanut kysyä Jeesukselta

Jeesus ja Maria Magdaleena? - eh - bad joke: - Slavoj Zizek ja Hanna Kuusela.
*
Päreen teksti on siteerattu Vihreän langan jutusta:

Ainakin 56 % Jeesusta.
Teksti: Lena Björklund
18.12.2009

Vihreä Lanka mittasi, täyttääkö Slavoj Žižek Jeesuksen kriteerit.

1. Hän rakastaa jopa vihollisiaan.

KYLLÄ. Kommunistiksi, leninistiksi, hegeliläiseksi ja lacanilaiseksi sekä ateistikristityksi itseään luonnehtiva Žižek pitää oikeistolaisista, kunhan he eivät ole totaalisen idiootteja. - ”Hyvä ystäväni, jonka ajatuksia en kyllä jaa”, on lause, jota hän usein toistaa.

2. Ainoa poika. Suhde isään kyseenalainen.

EHKÄ. Tiettävästi ainoa lapsi, joskin Youtubessa kummittelee lause: ”Tukkikaa siskoni suu!!!” Suhde sekä isään että äitiin kyseenalainen: ei omien sanojensa mukaan surrut vanhempiensa kuolemaa minuuttiakaan. Viittaa jatkuvasti Jumalaan kahdella kielellä: Mein Gott! ja My God!

3. Tekee ihmeitä.

Kyllä. Nuoret ihmiset odottivat kärsivällisesti tunnin Zizekin puhetilaisuuden alkamista varmistaakseen sisäänpääsyn. Lontoossa viime keväänä hänen finanssikriisiä käsittelevän kommunismikonferenssinsa 800 paikkaa myytiin loppuun, vaikka osallistumismaksu oli 115 euroa.

4. Kapinoi auktoriteette ja tekopyhyyttä vastaan, puolustaa oikeutta ja on uhka hallitseville.

Ilman muuta. Puhuu ajan ideologisia muotivirtauksia vastaan. Kapitalismi on iekin mielestä ryövännyt vuoden 1968 unelmat kaupallistaessaan ne tuote- ja palvelukonsepteiksi. Pahin esimerkki tästä on ihmiskunnan olohuoneeksi pyrkivä kahvilajätti Starbucks, maailman suurin Reilun kaupan kahvin ostaja. - - Väittää kirjassaan Pehmeä vallankumous, että kapitalismiin on sisäänrakennettu jatkuvan kriisiytymisen tauti. Kutsuu kapitalismia giganttiseksi parasiitiksi, jonka normaali tila on jatkuva ylituotanto ja ainoa tapa säilyä hengissä on laajentua. -Tekee töitä, että suututtaisi myös derridalaiset filosofit ja kaiken maailman feministit.

5. Askeettinen

KYLLÄ. Ei koreile vaatteilla.

6. Hän on Jumala ihmisen muodossa

Ehkä. Helsingissä istumapaikat eivät riittäneet opetuslapsille, vaan Žižek veti yliopiston ja Kiasma-teatterin salit ylitäyteen. Kuten myös Buenos Airesissa ja New Yorkissa. Toisaalta Zizek on selvästi ihminen. Esiintyessään hän hikoilee, sukii tukkaansa, pyyhkii nenäänsä, nyppii jatkuvasti t-paitansa kaula-aukkoa, kertoo härskejä juttuja ja puhuu tuntikausia.

7. Jousimies
EI. Zizek on horoskooppimerkiltään Oinas.

8. Nöyrä, epäitsekäs ja palvelee muita.

Kyllä. Oli presidenttiehdokas Sloveniassa 1990. Se on uhrautuva teko ihmiseltä, joka ei halunnut presidentiksi, vaan halusi vain estää maata luisumasta nationalistiseksi. - Žižek puolustaa homoja ja feministejä. Ja markkinoi epämuodikkaita projekteja, kuten ajatusta kollektiivisesta vaikuttamisesta, eli kommunismista. Zizekin mielestä sitä tarvitaan ekologisen kriisin, biogenetiikan, yhteisen älyn, eli immateriaalisten oikeuksien, ja miljardin yhteiskuntansa ulkopuolelle jätetyn ihmisen vuoksi. Kapitalismi ei kykene ratkaisemaan näitä keskeisiä ongelmia.

9. Juutalainen.

EI. Žižek ei ole juutalainen, eikä kotoisin Lähi-idästä. Hän on jugoslaavi. Vietti varhaislapsuutensa iäkkäille suomalaisille tutussa slovenialaisessa Portorozissa Adrianmeren rannalla.

10. Vetäytynyt erämaahan meditoimaan.

Tavallaan. Žižek erotettiin vuonna 1973 tutkijantyöstään Ljubljanan yliopistosta, koska häntä pidettiin ”epämarxilaisena”. Oli 1970-luvulla useita vuosia työtön. Ainakin oli aikaa ajatella.

11. On yhteiskunnan hylkimien ystävä.

KYLLÄ. Korostaa vallankäytön irvokkuutta ja julkisanottujen ideologisten viestien näkymätöntä taustahälyä: sitä mitä ei sanota. Juuri siitä valta ottaa voimansa. - Ei liikutu inhimillisyyden vakuutteluista. Inhimillisyys on Zizekistä mantra, johon vetoamalla tehdään pahimmat teot. - Žižekin mukaan kapitalismin arvojärjestys on sellainen, että aids-potilaat, nälkäiset lapset, uhanalaiset lajit ja maapallon pelastaminen ilmaston lämpenemiseltä joutuvat aina odottamaan. Ainoa, mikä vaatii välitöntä toimintaa, on pankkien pelastaminen.

12. Aloitti toimintansa 30-vuotiaana.

EI. Saavutti maailmanmainetta julkaistuaan ensimmäisen englanninkielisen teoksensa Ideologian ylevä objekti. Oli silloin jo nelikymppinen.

13. Opettaja ja saarnaaja.

Kyllä. Opettaja University of Londonissa ja vanhempi tutkija Ljubljanan yliopiston sosiologian laitoksella. Vieraillut professorina useissa yliopistoissa Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
Keskittynyt viimeiset vuosikymmenet valtarakenteisiin ja vallankäyttöön. Saarnannut pari viime vuotta enimmäkseen kommunismin ideasta, eli tarpeesta löytää uusi kollektiivinen toimintatapa, jolla ratkaistaan aikakauden keskeiset ongelmat.

14. Suhde seksualisuuteen epäselvä.

Kyllä. The Guardian kyseli viime vuonna iekiltä tämän seksielämästä. Žižek vastasi, että jos seksillä tarkoitetaan sitä pariskuntien tavanomaista yhdessä masturbointia, niin sitä hän pyrkii välttämään. - Žižekin mielestä hänen julkisen minänsä ja todellisen minänsä välillä on suuri kuilu. Yleisöluennoilla palvotuksi tulee hänen mediaminänsä, minkä Zizek kokee – Jacques Lacanin termein – symboliseksi kastraatioksi.

15. Tuomittu ristille jumalanpilkasta.

EI. 2000-luvulla Žižek on ollut myötätuulessa, vaikka hän kritisoi kapitalismia, eli Jumalaa. Zizekiltä ilmestyy jatkuvasti kirjoja, tänä vuonna kaksi. Kirjassa The Monstrosity of Christ Zizek debatoi teologi John Milbankin kanssa väittäen olevansa kristillisempi kuin Milbank. Helsingissä hän totesi olevansa kristitty ateisti. - - Toinen Zizekiltä tänä vuonna ilmestynyt kirja käsittelee finanssikriisiä: First As Tragedy, Then As Farce. Nimi viittaa Karl Marxin testeihin.
*
TULOS: Žižek on ainakin 56-prosenttisesti aikamme Jeesus.
*
Žižek turistina Suomessa Vihreä Lanka
http://www.amazon.com/Everything-Always-Wanted-about-Lacan/dp/0860915921

Zizek Suomessa

Kuva: Natalia Baer

(Lisäyksiä oman kommenttini loppuun viimeksi 13.1 klo: 01.30).

Koska tiedän, että blogiin kirjoitettua tai siirrettyä tekstiä luetaan 'helpommin' kuin linkitettyä, siirrän tähän jälleen yhden jutun Zizekistä. Tällä kertaa suomenkielisen koosteen hänen vierailustaan Suomessa 30.11-1.12 - 2009. - Siteerattu juttu löytyy Vihreä Langasta.

Olen lisännyt jutun alkupuolelle oman kysymykseni koskien kollektiivisten tekojen ja vallankumouksen suhdetta sekä sisältöä ja etenkin niiden motivaatiopohjan eli toivon mahdollisuutta, koska ilman apokalyptis-utooppista toivoa kenelläkään ei ole 'pelastusopillista kannustinta' sitoutua uskoon radikaalin poliittisen muutoksen mahdollisuudesta.
*
Žižek
Teksti: Lena Björklund

Vihreä Lanka seurasi palvottua filosofia Slavoj Žižekiä kaksi päivää ja selvitti, olisiko tästä miehestä vapahtajaksi.

Kuusikymppinen, hiukan nallekarhumaisesti rähjäinen slovenialainen filosofi ja psykoanalyytikko Slavoj Žižek saa massat liikkeelle kahtena ihan tavallisena arkipäivänä marras-joulukuun vaihteessa Suomessa.

Helsingin yliopiston Porthania-sali täyttyy ääriään myöten opetuslapsista, ja sama meno jatkuu Kiasma-teatterissa. Vihreä Lanka on tungoksessa mukana selvittämässä, onko Žižek aikamme uusi Jeesus.

Suurin osa Žižekin seuraajista on opiskelijaikäisiä. Hänen maailmanlaajuisessa suosiossaan on jotakin masokistista. Tai sitten nuoriso todella viihtyy huonosti nykyisessä maailmanjärjestyksessä.

Vaikka Žižek luennoi viihdyttävästi ja tiputtelee seksipainotteisia tarinoita juttelunsa lomaan, hänen sanomansa ydin on hyvin vakava. Zizekin ennustuksen mukaan länsimaat kulkevat kohti autoritaarista kapitalismia Kiinan esimerkkiä seuraten. Lännessäkin demokratiasta on tullut riippakivi, kun tavoitellaan entistä tuottoisampaa ja aktiivisempaa kapitalismia.

”Uskon, että jotakin aidosti uutta on kasvamassa esiin Kiinassa ja laajentumassa sieltä muualle. Se on paljon meidän läntistä kapitalismiamme dynaamisempi kapitalismi, joka samalla on mitä sopivin autoritaariselle hallinnolle”, Žižek sanoo suurelle Helsingin yliopiston Porthania-saliin kokoontuneelle kansanjoukolle.

Hän näplää jatkuvasti nenäänsä, mitä selitetään nuhalla. Saattaa hänellä sekin olla, mutta nenäänsä hän hypistelee aina. Niin kuin vaatteitaan ja tukkaansa. On kuin hänen sisällään olisi niin voimakastehoinen ajatuskone, että se liikuttaa käsiäkin.

”Autoritaarisesta kapitalismista on vähitellen tulossa globaali trendi. Kyse ei ole vain hullujen itämaalaisten touhusta.”

Venäjällä ja Italiassa eletään Žižekin mukaan jo politiikan jälkeistä aikaa. Niiden kapitalismi on mukautunut maan arvoihin. Italiassa julistettiin runsas vuosi sitten hätätila, joka mahdollisti sotilaiden tuomisen kaduille ja yksityiset siviilipoliisipartiot.

Žižek on viime vuodet työstänyt uusiksi kommunismin ideaa ja kiertänyt maailmaa se kainalossaan. Sosialistisessa Jugoslaviassa syntyneenä hän tuntee reaalisosialismin eikä markkinoi paluuta siihen.

Žižek ei kaipaa kommunistijohtoista valtiota siksikään, että sellainen on jo olemassa: Kiina. Ja juuri siitä ei hänen mielestään pidä ottaa mallia.

Žižek ei ole kiinnostunut sosialistisesta tai kommunistisesta yhteiskuntajärjestelmästä, vaan siitä, että ihmiskunta havahtuu tarttumaan aikakauden historiallisiin ristiriitoihin ja vastakkainasetteluihin. Erityisesti niin, että siitä seuraa uusia kollektiivisia toimintatapoja, joita valtiomahti tai markkinat eivät kontrolloi (mutta miksi hän sitten puhuu nimenomaan vallankumouksesta - ihan vain vertauskuvana vai?
*
[RR:n kommentti: - Tämä on eräs ydinkysymys pohdittaessa Zizekin ideologia- ja valtakritiikkiä: onko hänellä 'positiivista' vaihtoehtoa vai ei? Vai onko ainut positiivinen utooppinen mahdollisuus aina negatiivinen, kuten Benjamin ja Adorno ajattelevat: vain saavuttamaton voi pitää utopian elävänä(?) - - Mutta silti kysyn edelleen: miten 'kollektiivinen teko (Tapahtuma) voi olla mahdollinen ilman konstruoitua tavoitetta?

Se ei voi olla pelkkä symboli, koska toivon elementin, joka on tuon symbolin liikkeelle paneva voima, pitää väistämättä sisältää edes jollain tavoin reflektoidun skeeman siitä, mihin pyritään, millaista yhteiskunnallisen organisaation muotoa tavoitellaan. - Ja tähän kysymykseen Zizek ei (tietoisesti) anna oikeastaan minkäänlaisia vastauksia. - - Siksi onkin kysyttävä uudelleen: onko toiminta ilman muuta päämäärää kuin ('vain') epäoikeudenmukaisuuden herättämään vastarintaan sisältyvä epämääräinen toivo paremmasta riittävä motiivi kollektiivisten tekojen suorittamiseksi?

Zizek on perimmältään varsin rationalistinen ajattelija, joten senkin vuoksi minua ihmetyttää, ettei hän ainakaan vielä ole esittänyt mitään skemaattista synteesiyritystä noiden kollektiivisten tekojen tavoitteiden toteuttamisesta puhumattakaan siis tavoitteista itsestään (tai sitten en ole vielä lukenut niistä).

Minun mielestäni ei kuitenkaan ihan riitä, kun Zizek heittää vastaukseksi tähän kysymykseen, ettei hän halua tarjota mitään halpoja utopioita ihmisille - - olkoonkin, että ehkä kaikkein eniten Zizek kammoaa Utopiaa, joka edustaisi lacanilaisittain Isoa Toista. Sitä kun ei oikeasti ole olemassa. - Silti ihmettelen, mistä ihmeestä (sic) me sitten saamme voimaa apokalyptis-utooppiselle toivollemme oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta. - Vai onko muka olemassa toivoa ilman päämäärää ja päämäärää ilman tarkoitusta/merkitystä/symbolista järjestystä/Isoa Toista?

Toistan: onko toivo eli pelastusopillinen näkökulma mahdollinen ilman Isoa Toista? - Zizekiltä näyttäisi puuttuvan juuri poliittinen soteriologia. Siltä minusta vaikuttaa. Mutta tätä selvittääkseen pitäisi käydä (tarkemmin) läpi Zizekin teologiaa käsittelevien kirjojen ohella myös uusi, yleiskatsauksellinen:Theology and the Political: The New Debate by Creston Davis, John Milbank, and Slavoj Zizek (Paperback - 15 Jul 2005)]
*
Näin tiivistetysti Zizek ei ilmaise itseään Porthaniassa. Jos haluaa selkeyttä, on tartuttava hänen kirjoihinsa.

Porthaniassa hän naurattaa yleisöä muun muassa Silvio Berlusconilla, joka erään prostituoidun mukaan on impotentti. Yksi Berlusconin lakimiehistä on kuitenkin vakuuttanut, että Italian pääministeri on valmis todistamaan mieskuntonsa oikeudessa.

”Ihanaa! Olen mielelläni paikalla!” Žižek heittää vakavalla naamalla. Ja kansa nauraa taas.

Mutta aina välillä Žižek vakavoituu saarnaajaksi. Hän toivoo poliittista havahtumista ennen kaikkea vasemmistolta, jonka tavoitteiden pitäisi hänestä olla nykyistä korkeampia.

Žižekin henkisellä liitutaululla on neljä keskeistä asiaa, joihin pitäisi tarttua epäkapitalistisesti: a) ekologinen katastrofi, b) henkisen omaisuuden suoja, eli niin sanotut immateriaaliset oikeudet, c) biogenetiikan sosiaaliset ja eettiset seuraukset ja d) uuden sosiaalisen apartheidin muodot – slummit ja muurit (leksikointi, lihavointi ja kursivointi rr).

Näitä keskeisiä kysymyksiä kapitalismi ei iekin mielestä kykene ratkaisemaan. Tarvitaan uusia kollektiivisia toimintatapoja.

Elleivät nykyiset toimintatavat muutu, kaikki yhteinen hyvä ja koko yhteiselomme yksityistetään pikkuhiljaa. Ja muutama ihminen hyötyy siitä taloudellisesti. Niin kuin vuoden 1968 unelmille kävi.

Suuri katastrofi ei kuitenkaan uhkaa meitä aivan heti, Žižek lupaa. Ei vielä vuonna 2012, hän ironisoi, samannimiseen katastrofielokuvaan viitaten. Jokunen tirskahdus.

Jeesus puhui vertauskuvin, Žižekille on tyypillistä selittää elävää elämää elokuvien avulla.

”Muistatteko sen kohtauksen Casablancasta, kun Ingrid Bergman ja Humphrey Bogart seisoivat keskenään. Sitten kamera käy muualla ja palaa heihin, ja katsoja joutuu pohtimaan, että tekivätkö he sen siinä välissä vai eivät?” Žižek selittää opetuslapsilleen Kiasmassa.

Menossa on luento, joka on otsikoitu Cinema and ideology: report from a battleground, mutta Zizek pitäytyy myös tänä vierailunsa toisena päivänä kommunismissa, ideologioissa ja vallankäytön salattuissa viesteissä. Elokuva on sivuroolissa.

Naivatko vai eivät – Bogart ja Bergman saavat toimia esimerkkinä ideologisesta sensuurista. Tiettyjä asioita ei voi sanoa, muttei voi myöskään sanoa, ettei niitä voi sanoa.

Žižek puhuttelee Kiasma-teatterin yleisöään lempeästi idealisteiksi. Hän kehottaa heitä aina kurkistamaan ideologisen rakenteen taakse, tonkimaan sen rivoa taustaa ja siten havaitsemaan sallivuuden rajat.

Hän on juuri havainnut, että Helsingin Sanomissa raja kulkee siinä, ettei kommunismista saa puhua myönteisesti. Päivän lehdessä on hänen haastattelunsa, muttei mitään siitä, mistä hän puhui eniten.

Porthaniassa Žižek täsmentää autoritaarisen kapitalismin olemusta. Siinä on toisaalta samanlaista mielihyvän tavoittelua kuin nykykapitalismissa, mutta se tuo mukanaan myös uutta rasismia ja syrjäytyneisyyttä.

Demokratian rappio. Opetuslapset jonottavat messiaan luennolle Kiasmassa. Käytäville jouduttiin tuomaan kaksi videotykkiä, joista ulkopuolelle jääneet seurasivat lähes kolmituntista luentoa.

Esimerkiksi Dubaissa filippiiniläisiä, bangladeshilaisia, pakistanilaisia ja intialaisia siirtotyöläisiä kohdellaan jo kuin vankityövoimaa. Heillä ei ole minkäänlaista työsuojelua, ja työpäivän jälkeen he vetäytyvät eristetyille valvotuille asuinalueille.

Berliinin muurin murtumisen 20-vuotisjuhlinta on saanut Žižekin miettimään muun muassa sitä, että Itä-Euroopassa juuri entiset kommunistivirkamiehet sopeutuivat parhaiten uusiin kapitalistisiin sääntöihin ja julmaan markkinatehokkuuteen. He olivat eläneet häikäilemättömästi myös sosialismissa, tottuneet likaisten temppujen tekemiseen ja korruptioon.

Hyvän ihmisen ei käy kapitalismissa hyvin. Žižek antaa siitä Helsingissä esimerkiksi insinööri Viktor Kravtšenkon, bolševikin, joka 1940-luvulla loikkasi Neuvostoliitosta ja kirjoitti Yhdysvalloissa muistemansa I Chose Freedom.

Hän raportoi kirjassaan Stalinin vainoista ja Ukrainan kollektivisoinnin aiheuttamasta massiivisesta nälänhädästä.

Sitten amerikkalaisen Joseph McCarthyn kommunistivainot pelästyttivät Kravtenkon. Ne muistuttivat liikaa Stalinin vainoja, joita hän oli paennut. Kravtsenko vetäytyi julkisuudesta.

Kravtšenko tutustui Latinalaisen Amerikan köyhiin maihin ja luovutti kirjoituspalkkionsa bolivialaisille maanviljelijöille tukeakseen näiden taistelua suuria amerikkalaisia yhtiöitä vastaan. Hän kirjoitti toisenkin kirjan: I Chose Justice. Siinä hän kritisoi ankarasti länttä.

Ajan kuluessa Kravtšenko tuli yhä epätoivoisemmaksi ja teki itsemurhan vuonna 1966.

”Hän oli näettekös rehellinen ihminen”, Zizek painottaa suomalaisille. ”Kulki loppuun saakka valitsemaansa oikeudenmukaisuuden tietä.”

Žižekin mielestä meidän pitää seurata Kravtšenkon esimerkkiä. Ei tosin tehdä itsemurhaa, Žižek lisää, ja saa yleisön taas nauramaan.

Žižek muistuttaa, että hänen nuoruudessaan haaveiltiin ihmiskasvoisesta kommunismista. Sitten tankit vyöryivät Prahaan. Ehkä ne pelastivat Prahan kevään. Ties millaiseksi se olisi ajan mittaan tärveltynyt, Žižek sanoo. Tankkivyöry jätti eloon ainakin unelmat.

Nykyään jopa vasemmistolaisille riittää Žižekin mukaan globaali, nykyistä hiukan ihmiskasvoisempi kapitalismi. Vähän suvaitsevainen, ekologisesti suuntautunut, köyhiä maita auttava ja nykyistä versiota vähemmän rasistinen kapitalismi.

”Mutta onko se kylliksi?” Žižek kysyy seitsemältäsadalta kuulijaltaan. Ja vastaa tapansa mukaan itse: ”Väitän, ettei se ole.”

Žižekin mukaan autoritaarinen kapitalismi siirtää historian romukoppaan viimeisenkin hyvän syyn puolustaa kapitalistista järjestelmää, eli juuri sen, että kapitalismi on aina ennemmin tai myöhemmin virittänyt vaatimuksen demokratiasta.

Tämä kapitalismin ja demokratian välinen luonnollinen liitto on Žižekin mukaan nyt murtumassa.

”Väitän myös, että ne läntiset liberaalit ovat väärässä, jotka ajattelevat, että antakaamme kiinalaisille vielä toiset kymmenen vuotta aikaa ja vaikka toinen Tiananmenin verilöylykin, ja sitten Kiina demokratisoituu. Valitettavasti.”

Žižekin mielestä ei saa jäädä tyytyväisenä torkkumaan Berliinin murentuneelle muurille. On jaksettava puskea eteenpäin. Hän sparraa meitä kuin Jeesus, meille on varattu tehtävä.

Marxin proletaari saattoi yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta taistellessaan menettää vain kahleensa, mutta me olemme vaarassa menettää kaiken, väittää Žižek.

Joku yleisöstä taatusti haluaisi kysyä: mitä meidän on tehtävä? Leninisti Žižek ei kuitenkaan suostu työnjohtajaksi. Ennen maailman muuttamista on tehtävä vielä kosolti ajatustyötä.

”Emmehän me ole selvillä vielä siitäkään, miten stalinismi-niminen katastrofi oli mahdollinen”, väittää saarnaaja.

Slavoj Žižek, 60 v.

Slovenialainen filosofi ja psykoanalyytikko, kulttuurikriitikko.

Žižekin ideologiakritiikki nojaa Jacques Lacanin psykoanalyysiin, marxilaiseen teoriaan, Hegelin filosofiaan, populaarikulttuuriin ja elokuviin.

Avioitunut kolmesti. Viimeksi itseään puolet nuoremman argentiinalaisen Analia Hounien, lacanilaisen psykoanalyytikon tyttären, kanssa. Pari lienee jo eronnut.

Kirjoittanut yli 30 kirjaa. Suomeksi saatavilla neljä: Tervetuloa reaalisen autiomaahan (Apeiron Kirjat 2004), Ideologian ylevä objekti (Apeiron Kirjat 2005), Pehmeä vallankumous. Psykoanalyysi, taide, politiikka (Gaudeamus 2009), Politiikkaa, idiootti! Vastakkainasetteluja Zizekin kanssa (Into-pamfletti, Like 2009).

Alfred Hichcock -fani.

PPS. - Päättävä(?) poliittinen jälkikirjoitus

Voiko tämä slummien asukkaan näköinen mies olla “the most dangerous political philosopher in the West' (National Review)? - Kyllä, kyllä voi...
*
(Kielimafian lisäyksiä klo: 16.00)
*

Kommentoin seuraavassa edellisen päreeni Miten ideologia toimii? jälkikirjoitusta ja muokkaan siitä erillisen päreen, koska asian painoarvo ei ole vähäinen.

PS.
'Kontraarinen vastakohta tarkoittaa että molemmat vaihtoehdot ("mies on ruma ja kaunis") eivät voi samanaikaisesti olla tosia, vaikka kumpikin voi olla epätosi ("mies ei ole ruma eikä kaunis, vaan esimerkiksi komea"). Kontradiktio tarkoittaa että molemmat eivät voi olla tosia tai epätosia yhtä aikaa ("mies on kaunis eikä mies ole kaunis").

Suomessa oli 1930-luvulla oikeistolaisen sotilasvallankaappaiksen vaara. Oli Mäntsälän kapinaa ja muuta liikehdintää. Vähän aikaisemmin oli ollut vasemmistovallankaappaus.

Yksi yleisimpiä ajatteluvirheitä on ns. mustavalkoharha eli kontraarisen ja kontradiktorisen sekoittaminen. Ikäänkuin olisi vain kaksi vaihtoehtoa. Jollet ole meidän puolellamme olet meitä vastaan!'

PPS.
Toki on niin, että valintatilanteet ovat käytännössä ainakin psykologisella tasolla kontradiktorisia: joko tämä tai tuo - jompikumpi on suljettava pois ikäänkuin vain toinen olisi tosi. - Myöskään Zizek ei voi välttää tällaista asetelmaa, eikä hän sitä haluakaan - päinvastoin. Mutta hän tietää, että luokkien ja arvojen välisiä antagonismeja (luokat eivät ole kuolleet! - ks. esim. Bourdieun kenttä-habitus-distinktio-analyysi) ei ole syytä peitellä, mikäli haluamme tehokkaasti pystyä kontrolloimaan suurliikeyritysten rajatonta valtaa ja riistoa (struktuuriin, ei ainoastaan yksittäisiin oikeuksiin, puuttuen)

Zizek kritisoi nykyään melko poleemisesti mutta perustellen post-poliitikkoja/post-ideologeja, joiden mielestä poliittis-ideologinen vastarinta on aikansa elänyttä ja tehotonta. - Siten jopa 'arkkivasemmistolaiset' Antonio Negri ja Michael Hardt, joiden mielestä pääoma on globalisoitunut imperiumiksi, jota ei pysty enää vastustamaan perinteisen, kansallisen valtiopolitiikan keinoin vaan pikemminkin yksittäisten aktivisti-anarkisti-iskujen (esim. tarkoin organisoidut mielenosoitukset) kautta (zapatistinen paluu Che Guevaran nomadiseen ammattivallankumouksellisuuteen siis), ajatuu Zizekin mielestä yksittäisesti hyvin organisoiduista protesteistaan huolimatta (tai juuri sen takia) yhteiskuntakriittisesti tehottomaan konformismiin.

Kärjistetysti - (Zizek uskaltaa sanoa mielipiteensä perustellun poleemisesti, vaikka on toisaalta melko lähellä Negrin ja Deleuzen tiettyjä ajatuskulkuja) Deleuzen nietzscheläistä nomadismia voisi em. kritiikkiä vasten pitää yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan kuin aggresiivisen mutta hampaattoman rakkikoiran räksytyksenä/rr.

Zizekin mielestä Negrin metaforat ovat 'paskoja' - liian helppoja, eivätkä ne toimi käytännössä kuin lopulta itseään vastaan, koska yksittäinen aktivismi ei pysty välttämään pääoman kanssa liittoutuneen poliittisen vallan repressiotoimia. - On siis tartuttava todelliseen valtaan, jota yhä edelleen pitävät valtioiden poliittiset hallitukset. Tuo valta on viime kädessä otettava vaikka vallankumouksen (kollektiivisen teon/Tapahtuman) kautta, koska/mikäli sitä ei yksittäisten protestien tai edes parlamentaarisen äänestyksen tuloksena saavuteta.

Eräs Zizekin perustava pointti vallan ottamiselle on siinä, että vaikka liberaalidemokratia takaa kansalaisten yksittäiset oikeudet, se samalla estää heidän pääsynsä todellisten päätösten kontrolliin, jotka indoktrinoituvat tai lopulta pakotetaan toteutumaan suurpääoman taloudellisten intressien/arvojen auktoriteetilla.

Negrin ja Hardtin nomadismi on tätä näkökulmaa vasten pelkkää pyristelyä tai jopa 'rauhanneuvottelua' kapitalistin kanssa.

Zizekin ja Negrin välinen ero voidaan nähdä myös leninismin ja trotskilaisuuden välisenä erona. Trotski haaveili utooppisesta universaalista sosialismista jossain tulevaisuudessa, Lenin sen sijaan korosti sosialismia yhdessä maassa - nyt. Kyse on poliittisesta realismista - juuri tietyn hetken/Tapahtuman realismista.

Sosiaalidemokraattien eli Blairin ja Schröderin masinoima giddensiläinen 'kolmaslinjalaisuus' on sen sijaan jo myynyt itsensä kapitalismille, joka puolestaan on ottanut vaalikampanjoissaan käyttöönsä merkittävän osan perinteistä vasemmistolaista vokabulaaria ja tematiikkaa (tietenkin vesitettynä), kun taas demarit ovat tehneet myönnytyksiä pääomalle sosialistisen ideologian sijaan.

Näin ollen Zizekiä jos ketä voi nykyään pitää aidosti radikaalina vasemmistolaisena ('maailman vaarallisin filosofi'), kun taas Negrin sinänsä osuvat ja erinomaiset arvioinnit eivät käytännössä johda kuin enintään yksittäiseen kaaokseen, jonka hallituksen/pääoman tukema armeija väistämättä kukistaa (pääoma hallitsee, kuten kaikki valta, viime kädessä armeijan avulla).

Entä jos valta onkin niillä, jotka eivät tee kapitalistin kanssa kompromisseja perustavissa asioissa? - - Mutta vielä kerran - sitä valtaa ei anneta - se on otettava...
*

http://cruciality.wordpress.com/2009/12/04/slavoj-zizek-on-the-death-of-god-aar-annual-meeting-2009/
http://217.30.184.9/epaijanne/discussion.php?id=1&disc=2&thread=487