'Porakorven Akseli sen porno[taide]kuvan näytti'

Testis Logoi Spermatikoi [alkup./lat.+kreik./suom. 'Järjen siementen kivekset'] - Teos on esitteillä Mulkkenheim Shopping Centerissä sijaitsevan primitiivisen postmodernismin pornotaide-osastolla.

I
'Ihmisen sielu oli osa jumalallista logosta, ja täten kuolematon. Sielun yksilölliset piirteet olivat kuitenkin luonnoltaan tuhoutuvia, ja ne 'säilyvät jonkin aikaa ja muuttuvat sitten ja hajaantuvat ja syttyvät tuleen, kun ne otetaan takaisin kaikkeuden siemenenä toimivaan järkeen [logos spermatikos]'. - Koska järki on sekä ihmiskunnan että kaikkeuden taustalla, tästä seuraa, että inhimillisen elämän päämäärä on elää järjen johtamaa elämää, eli elää luonnon ja sen lakien mukaan [wiki]'.

II
Kirjoitettu kommentiksi Ironmistressin päreeseen Taidetta taiteen vuoksi.

1
Hyvä maku on yhtä aikaa sekä subjektiivinen että objektiivinen - siis tyrannimainen asenne.

Sen sijaan suurin osa taidehuutokaupoista, jotka toimivat taiteen talousarvo-kriteereinä nykyään [muita kriteerejähän taiteelle ei enää ole olemassakaan] kuten ylipäätään kaikki keinotekoinen mainos-brändäys [tarjonnan fantasia-tasolla tapahtuva markkina-manipulointi] on itse asiassa massiivisesti ylimitoitetuilla mielikuvilla myymistä [selkokielellä: harhauttamista ellei peräti huijausta], jonka kapitalistinen systeemi lakeineen mahdollistaa ja joka ilmentää siten aina jo omassa raadollisessa kaupallisuudessaan paitsi rahan reifikoimaa esteettis-teoreettista asennetta myös mitä alkeellisinta kokemuksellista käsitystä hyvästä mausta.

Mikäli oletetaan pelkästään kysynnän ja tarjonnan ilmaisevan taideteoksen esteettisen arvon, on päädytty ÄO:sta riippumatta henkiselle tasolle, jonka vain esimerkiksi joku kapitalisti-nörtti voi saavuttaa.

[Onneksi olkoon nörtti, sillä minä en kykene pintaliitämään noin fantastiseen tilaan, jossa mm. kaiken maailman hömppä-roolipelit koetaan syvällisimmäksi itseilmaisuksi].

Edellisestä seuraa väistämättä, että kun sanotaan kaupankäynnin vähentävän sotia ja demokratisoivan yhteiskuntia, se samalla myös standardisoi ja pinnallistaa [tyhmistää] niitä.

2
Totuus nykyajan taiteesta ja estetiikasta on raha, ja rahan takaa löytyy tietenkin valta, joka myy lopulta pelkästään pornoa ja huumeita, koska ne stimuloivat kaikkein voimallisimmin ihmisen nautinnon halua ja mielihyvän kokemusta.

Mutta onko jäätelön syöminen, seksuaalinen kiihottuminen [kohti ek-staattista orgasmia] tai huumetrippi esteettinen kokemus - ja siten myös hyvän maun tae [haha]?

Kirjoitti Tyranni

III
http://www.youtube.com/watch?v=p863xmUdclI
Simo Salminen - Pornolaulu
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stoalaisuus
http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/taidetta-taiteen-vuoksi.html
http://art-or-porn.com/
http://www.testetouch.com/

Anteeksi, mutta saisinko herjata teitä tyylikkäästi?

Loukkaako tämä satiirinen kuva Charles Darwinin perillisiä - tai esim. darwin-fanaatikko Richard Dawkinsia? - - Tai minua..?
*
Hyvin menee taas, kun Kätevä emäntä palasi ruutuun (ja Yle Areenaan) uusine jaksoineen. - - Mutta suraavaksi kommentoin Iineksen ja kommenttipersoona Tapanin keskustelua Iineksen hikikuumassa päreessä Pahaa puhetta?.

Tapani kirjoitti Kaarinan Hazardin Halme-muistokirjoituksesta (muka) mediakriittis-opettavaisen parodian, jossa kohde ja kohteen oninaisuudet oli muunnettu Halmeesta ja hänen ominaisuuksistaan Iinekseksi ja hänen (oletetuiksi) ominaisuuksikseen. Muilta osin on pyritty kopioimaan Hazardin tekstiä. Tällä tavoin Tapani haluaa osoittaa, että Hazardin hyvän maun rajoilla liikkuva Halme-satiiri oli kerrassaan sopimaton, tahditon, julkea ellei peräti herjaava.

Kriittisen journalismin kriteeriksi ei näin ollen riitä alkuunkaan, että kirjoittaa kirjallis-esteettisin kriteerein erinomaisesti, - on kirjoitettava myös tahdikkaasti (kuin kissa hietikolla jälkeen tarpeen teon).

Okei. Mutta onnistuiko Tapani Iineksestä kirjoittamassaan muistoparodiassa, jonka hän siis sanoo olleen vain hiukan muunneltu versio Kaarina Hazardin tekstistä, vakuuttamaan meidät siitä, että ihmisistä ei saa kirjoittaa liian ilkeästi - ei elävistä eikä varsinkaan äskettäin kuolleista?
*
Tapani,

ja mikä oikeastaan olikaan parodiasi varsinainen opetus? - - Esitän seuraavassa oman arviointini siitä asiasta.
*
Ensinnäkin: sinulta puuttuu parodiastasi "'hyvä' huono" maku, kun taas Hazardilla tuota hyvää huonoa makua eli esteettisesti vakuuttavaa satiiria löytyy - jopa farssiin asti - ainakin nyt, kun journalistien/tiedottajien tekopyhä kumileimasin, JSN, ryhtyy jääviydestään huolimatta arvioimaan itse itseään Hazardin tekstiä vasten.

JSN on menettänyt uskottavuutensa ja siten legitimoivuutensa, joten se pitäisi lakkauttaa antamasta valheellista kuvaa journalismin itsekritiikin toimivuudesta ja vilpittömyydestä. JSN on jo ajat sitten osoittautunut pelkäksi jesuiittamaisten itsensä puhdistajien ('-tyydyttäjien') salaseuraksi.

Toisekseen: mainitsemani esteettinen (uskottavuus-)puutos johtuu pitkälti myös siitä hyvin yksinkertaisesta, ikäänkuin tautologisesta syystä, että muokkaat halme-tekstistä iines-tekstin. Kirjoitat kontekstissa, joka kuvasi alunperin aivan eri ihmistä taustoineen ja ominaisuuksineen kuin mitä nyt teet siirtämällä Iineksen Halmeen paikalle. Kaiken lisäksi tämä ihminen on yhä elossa.

Vielä vakavampi näkökulman väärinasettelu ja tekstuaalinen puutos on se, että sinä et tunne Iinestä kuin ainoastaan välillisesti - vain hänen blogitekstiensä kautta - et esim. suoraan hänen aiemman työnsä, television, radion, lehdistön tai muun median kautta. Toisin sanoen tunnet hänet varsin huonosti verrattuna siihen, miten hyvin julkinen eläin nimeltä Toni Halme tunnettiin.

Parodiasi ei siten voi olla mikään onnistunut peilikuva Hazardin Halme-muistokirjoituksesta vaan kirjallista kikkailua, josta puuttuu perimmäinen totuuspohja. - Halme-muistokirjoituksesta sitä kyllä löytyy.

Eri juttu on sitten se, miten kirjoittajan/Hazardin intentio lopulta tulkitaan sekä se, mitä äskettäin kuolleesta vainajasta saa sanoa ja mitä ei. Mutta - ja harkitusti - tuohon asiaan en nyt aio kajota, eli en halua tässä kommentissa iskeä kättäni niin sanottuun reaaliseen käyttääkseni lacanilais-zizekiläistä vokabulaaria.

Sitäpaitsi voisin perustellusti (joskin täysin päinvastoin kuin, mitä näissä Hazard-kirjoitteluissa koko ajan on tehty) todeta, että koska tutkimukset ovat vielä kesken, en ota kantaa mahdolliseen syyllisyyteen (ks. PS.).

Juttusi ei ole uskottava myöskään omana kokemuksenasi (tai näin ainakin uskaltaudun olettamaan), koska teit parodian nimenomaan sillä tarkoituksella, että saisit sen 'opettavaisen pahantahtoisesti' kohdistumaan Iinekseen, et niinkään siksi, että olit Iineksestä ehdottomasti juuri sitä mieltä kuin kirjoitit. - Mutta jos olit, niin parodiasi uskottavuuspisteet ilman muuta nousevat silloin - paradoksaalista tai ei (haha).

Näin ollen medialukutaidon peräänkuuluttamisesi vaikuttaa jotenkin keinotekoiselta ja omahyväiseltä mestaroinnilta. Et vakuuta ainakaan minua siitä, että olisit kirjoittanut mallikelpoiseksi esimerkiksi kelpaavan näytteen siitä, miten tiettyä tekstityyppiä voi/pitää strukturaalisesti analysoida, dekoodata ja siten selittää.

Mutta mitäpä tässä kursailemaan: on joko hyviä, keskinkertaisia tai huonoja juttuja. Arvioi itse, mihin kategoriaan minä sinun 'didaktisen' parodiasi sijoitan.
*
Summa: Ihmisistä saa kirjoittaa ilkeästi, jos tekee sen osoittaen merkittävää kirjallista lahjakkuutta satiirisen tyylilajin hallinnassa. Tämän klisheemäisemmin, täydellisemmin ja 'tyhjemmin' en omaa mielipidettäni tässä asiassa osaa ilmaista.

Sitäpaitsi on syytä muistaa, ettei hyvä satiiri ja ironia koskaan ole perimmältään kyynistä vaan pikemminkin sukua ylevälle. - Uskokaa tai älkää.

PS.
Kuten havaitaan, en puhu tässä yhteydessä sanaakaan moraalista, koska sitä ei journalismista (Hazard ja tietysti Iltalehti mukaan lukien!) lopulta muutenkaan löydy kuin juuri sen verran, ettei lain kirjainta ainakaan tarkoituksella ja tietoisesti olla rikkomassa (lain henki onkin journalisteille arvattavasti pelkkää uskonnollista metafysiikkaa), mutta yleisen mielipiteen sietokykyä pyritään kyllä testaamaan, koska se tuo julkisuutta=rahaa.
*
http://hikipedia.info/wiki/Satiiri (kun satiiri satirisoi itseään)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ironia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyynikot
http://fi.wikipedia.org/wiki/Subliimi
http://www.solarnavigator.net/history/charles_darwin.htm

Hei tarjoilija! Saisinko yhden nekrologin jäillä.

Antigone hautaamassa veljeään Polynices'ta vastoin kuningas Creonin kieltoa, joka jätätti maanpetturina (virheellisesti) pitämänsä Polynikeen taivasalle, koirien syötäväksi.

*

Kirjoitettu kommentiksi Mikikselle ja Vaarille edellisessä päreessäni Impolite Observations.

I
Mikis kirjoitti:
'Minkä takia heitä [Halmeen äänestäjiä] nyt tolla tavalla pitää halveksia'

En minä noita ihmisiä halveksi. Enintään säälin - mikä tietysti on tietyssä mielessä halveksunnan toinen puoli.

Oleellista on, että tuo porukka itse elää nimenomaan ressentimentistä: rasistisesta halveksunnasta.

Hazardin 'hasardi' näyttäytyy vähäiseltä purkaukselta verrattuna siihen kollektiiviseen vainoharhaan, mikä Halmeeseen henkilöityi.

On valitettavaa, että poliittisesti oikeutettu, objektiivisia sosiaalisia epäkohtia korjaamaan pyrkinyt liike mystifioitui etenkin Halmeessa lähes erottamattomaksi osaksi maahanmuuttokielteisyyttä ja lopulta silkkaa rasismia (kyllä - natsikortti sopii tähän erinomaisesti).

Joten miksi en siis minäkin saisi asettua (as if) joitain ihmisiä vastaan eräänlaisen counter-contemptin, vastahalveksunnan muodossa? - - Enhän kuitenkaan suvaitse rasisteja - mutta en myöskään ilmeisen rikollisia ihmisiä, olivat he sitten keskiluokkaisia valkoisia naisia, mustalaisia tai somaleja.

Tämä ei ole psykologinen attitude vaan dialektiikaa. Siksi siitä voi oppia enemmän kuin pragmaattisista asennejaaritteluista tai mielipidetutkimuksista (tosin kummastakin voi toki päätellä, miten ovelasti/patologisesti ideologia toimii).

En kiellä perimmäistä arroganssiani, mutta mitä pahaa siinä on verrattuna Halmeen ja hänen kaltaistensa arroganssiin?

Sitäpaitsi 'riitelemässähän' täällä ollaan (aivan oikein Toni!) - ei hyssyttelemässä jotain valheellista yksimielisyyttä, joka dialektisesti aina kätkee vastakohtansa.

Esimerkiksi - kun rasistit väittävät halveksimansa ihmisryhmän olevan periaatteessa (huom. siis olemuksellisesti, mikä on silkkaa natsismia) negatiivisesti sitä tai tätä, he tekevät niin, olipa väestökoostumuksemme mikä tahansa.

Heidän psyykensä libidinaalinen talous (kuten pyskoanalyyttisesti sanottaisiin) on rakentunut ja toimii sellaisen patologian dynamiikasta, jonka olennainen piirre on paranoia - vrt. patologinen mustasukkaisuus, joka ei vähene, vaikka ihminen saisi varmat todisteet siitä, että kumppani ei häntä petä.

Tällaisen ihmisen persoonaa konstituoiva puute - kalvava tunne siitä, että häntä riistetään sisäisesti (identiteetti-deprivaatio/rr) tietyn/tiettyjen ihmisten taholta, ei täyty koskaan, vaihdettiinpa objektia toiseksi kuinka monta kertaa tahansa.

Nyt ei siis pelata, kuten rasismikeskusteluissa tavallista on, mitään pragmaattis-seuraamus-eetillistä peliä vaan tarkastellaaan dialektisesti ihmisen imaginaaris-fantasmaattisia (ideologisia) samaistumis-/torjumistapoja psyykkisen patologian erilaisina ja/tai säännönmukaisina ilmentyminä.

Silti tällainen tarkastelukäytänne ei anna kenellekään ihmiselle täysin ulkopuolisen tarkkailijan privilegioita, olkoonkin, että se, joka tosissaan pyrkii totuuteen, haluaa aina etsiä mahdollisimman riippumattoman (mutta ei puolueetonta) näkökulman.

II
Etenkin Vaarille:

Tässä nekrologien paskanheitossa tuppaa tietysti unohtumaan kiistan journalistinen ydin, eli miten on mahdollista olla perustellun kriittisesti (ei siis pelkästään räksyttävän populistisesti) totuudellinen ja siten myös julkaista pätevää mediakritiikkiä (kääntäen: journalismin omaa itsekritiikkiä) yhdessä kaikkein pahimmin kaikkia asioita mystifioivassa iltapäivälehdessä (ideologisen illuusion käärmeenpesässä).

Vaikka Hazardin itsekontrolli tapaus Halmeen kohdalla ei hälyttänytkään tarpeeksi lujaa journalistisen etiikan ideaalien mukaisesti (yhä silti pidän H:n juttua helvetin hyvin kirjoitettuna; Hazard-parodia ei yllä samaan mm. syistä, jotka mainitsin kommentissani), niin edelleenkin väitän vakaasti, että Kaarina Hazard meni ansaan, jonka Iltalehden toimitus, hyväksyessään kolumnin julkaisun, hänelle pragmaattis-kyynisesti viritti nostaakseen lehden myyntilukuja.

Olisi hauska tietää, tajusiko päätoimittaja, että lehdellä ei tässä ole muuta kuin voitettavaa, ja että jos joku uppoaa, niin se on Hazard. - Eikö Hazard, tiukan vasemmistolainen ja kokenut media-ammattilainen, puolestaan tajunnut, että juuri näin kapitalismi toimii? Se muuttaa kaiken rahaksi - jopa paskanheiton, piittamatta mitään mistään muusta.

Ja nyt Iltalehti sitten saa sitä, mitä on tilannut eli myyntiluvut nousemaan. - Entä saiko Hazard sen, mitä tilasi? Kuuliko 'tarjoilija' ehkä tilauksen väärin tarjoillessaan Hazardille hänen oman nekrologinsa?

No - minä en kuitenkaan usko, että K.H. alunperin tilasi juuri tällaisen 'aterian'. Nyt vain on aiemmin kirjoittamaani viitaten niin, että hän sai sen automaattisesti kylkiäisenä Iltalehden toimituksen hyväksyttyä 'muistokirjoituksen' julkistamisen.

Entä kuka tässä sitten lopulta on suurin syyllinen, jos nyt syyllisiä pitää välttämättä etsiä?

Ketä/mitä tässä loppujen lopuksi loukataan, eli kuka/mikä loukkaantuu silloin, kun jotain meille läheistä vainajaa kritisoidaan mielestämme aivan liian rankalla kädellä, niinkuin Kaarina Hazard nyt on tehnyt?

Jospa lukisimme tämän itsekriittisen eettisen pohdinnan aluksi ensin Antigonen tarinan. Väitän, että myös Kaarina Hazardilla, joka kyllä Sofokleen tragedian hyvin tuntee, on siitä vielä jotain opittavaa...
*
Ettei lopetus jäisi liian arvoitukselliseksi ja pateettiseksi kuittaan vielä, että olipa nyt miten tahansa, minä luen mieluummin Zizekiä kuin Iltalehteä yrittäessäni ymmärtää, miksi esineellistävä, kaunainen syyllistäminen (ressentimenttinen pahantahtoisuus) on niin paljon yleisempää kuin kunnon dialektis-dialoginen 'turpiinveto' (sokraattinen agon).
*
The Story Of Antigone.
http://www.gutenberg.org/files/14994/14994-h/14994-h.htm

'Värjättyä sika-nautaa', korkeakulttuurista ylevyyttä ja mystistä avantgardea

Kirjoitettu kommentiksi Iineksen kommenttiin päreessään "Mukavia ihmisiä".
(Lisäys/tarkennus klo: 17:00)

Iines kirjoitti

RR, minulla soivat aina hälytyskellot, kun joku sanoo, ettei hän katso tai lue koskaan roskaa. Oletko nyt aivan varma, ettet lue tai katso? Eikö pornokin ole roskaa? Pidä sekin mielessäsi, että moni maailmankirjallisuuden merkkiteos on ollut aluksi roskaa. Jokuset aikamme klassikoiksi nousseet rakkausrunot ovat myös joskus olleet kevyttä kauraa, sen ajan iskelmiä, joita sinä myös varmaan et kuuntele. Entä Kalevalan säkeet? Nehän on napattu suoraan laulavan rahvaan suusta?

Olen aina edustanut sitä linjaa, että roska on mielenkiintoista. Minä tahdon pöyhiä sitä, katsoa sen rakennetta ja miettiä, mikä siinä vetää. Eihän kansa voi olla väärässä? Norsunluutornissa on tietenkin viileää ja siistiä, kun kaikki on kontrolloitua ja valmiiksi paketissa, ja klassikot nimetty, siisteissä riveissä. Onhan se hienoa keskustella niistä.

RR

Ja höpöhöpö. Minä olen ihan oikeasti paljon tunteellisempi ihminen kuin teksteistäni ehkä välittyy. Kiinnitän ihmisissä huomiota samoihin asioihin kuin sinä nyt tuota Saulia kuvatessasi.

En minä ole ajatteleva kone, joksi nimitin Terho Pursiaisen - vaikka hän onkin verrattoman fiksu, ehkä jopa viisas - siitä huolimatta, että on ajatteleva kone ;)

Olet nyt saanut hieman väärän kuvan minusta - ainakin kärjistetyn.
*

Mitä roskaan tulee, niin 90% populaarimusiikin tuotannosta ja television sarjaohjelmista on teollisesti tuotettua - ehkei nimenomaan roskaa vaan sika-nauta-jauhelihaa, jota on punaisen värin (tuoreuden ja lihan merkki) korostamiseksi höystetty punajuurihakkeluksella.

Eli ne ovat tässä mielessä roskaa minun kielenkäytössäni. Mutta tutkijalle ne eivät sitä tietenkään ole.
Mikrohistorioitsijat suorastaan iloitsevat roskasta, koska se kertoo usein paljon rehellisemmin aikakauden tapahtumista kuin viralliset asiakirjat - ja tämä käsitys on kyllä totta!

Mutta minua ei todellakaan kiinnosta, mitä 'Kotikadulla ja Salatuissa eläimissä' tapahtuu tai minkälaisia 'ongelmia' niissä vatvotaan sillä pseudopsykologisella paatoksella, jonka laskelmoivat käsikirjoittajat näyttelijöitten repliikkeihin ja juoneen sijoittavat katsojalukemia nostaakseen tai ainakin ylläpitääkseen.

Tarvitsee vain katsoa Peteliuksen ja Kallialan 'Heikki-ja Kaija'-sarjaa parodioivat - miltei satitirisoivat - sketsit niin huomaa, miten teennäistä ja tyhjää touhua (meidän kaikkien) 'tavallisten ihmisten', tavalliset ongelmat ja huolet enimmäkseen ovat - reality-tyyppiseksi sarjaksi siirrettynä.

(En puhu nyt sisarusmurhista tai vastaavista perhetragedioista!)

Mitä kiinnostavaa niistä voi löytää draamallisessa mielessä? (Okei - viihdettähän sen tarkoitus on 'vain' ollakin...mutta viihdettäkin on hyvää ja huonoa.)
Koko siirtymä reality-tv-formaattiin sinetöi tämän 'tyhmennyskehityksen' - Big Brother tietysti mukaan lukien.

Ainakaan USA:ssa ei tehdä enää taiteellisesti korkeatasoisia, fiktiivisiä tv-sarjoja. En tosin ole seurannut esim. kehuttua Sopranosiakaan, joten aika heppoisin perustein tässä siinä mielessä kritisoin.

Ihmettelen silti joskus, mitä esim. sellainen tosi oppinut ja fiksu tutkijat kuin Veijo Hietala todella ajattelee television nykytilasta.
Julkisuudessa hän on esittänyt melko positiivisiakin käsityksiä television mahdollisuuksista yleensä - myös korkeampitasoisempien sarjojen suhteen.
(Okei taas. Ovathan Vladimir Bortkon ohjaamat ja käsikirjoittamat Idiootti (Dostojevski) ja Saatana saapuu Moskovaan (Bulgakovin 'Mestari ja Margarita') loistavia poikkeuksia.)

En kuitenkaan usko, että tutkijat privaatisti kautta linjan ylistävät tv:n nykytarjontaa, mutta kuten sanoin: tutkijalle mikään ei ole roskaa eli hyödytöntä ja mitäänsanomatonta tutkimusmielessä.

Nyt täytyy muistaa, että tiede ei esitä esteettis-moraalisia arvostelmia, ja jos se niin tekee, tiukan tutkimuksen motiivit sekoittuvat pahasti tieteen ulkopuolisiin - kaupallisiin ja poliittisiin intresseihin.
Tai sitten niistä tulee puhtaasti subjektiivisia makuarvostelmia - siis tieteen kannalta ikäänkuin ennakkoluuloja jotka perustuvat aina tuohon argumentoinnin 'mustaan aukkoon' tai 'roskakoriin': - intuitioon.
*

Emme ehkä kuitenkaan voi välttyä tieteen ja makuarvostelmien 'sekaannukselta' taiteen tutkimuksessa, mutta haluan tällä sanoa, että ainakaan uusia 'teoksia' arvioivien makuarvostelmien perusta ei ole muka valideissa kriteereissä vaan selkeässä intuitiossa, joka sanoo ihmiselle, että tämä ei kiinnosta, se on tylsää ja pinnallista, ei kosketa emotionaalisesti, vaikka siinä miten kovasti yritetään olla psykologisesti syvällisiä ja kosketella arkaluontoisiakin aiheita.

Sanalla sanoen: sarja ei osoita hyvää makua vaan on lähinnä mauton. Ja mauttomina sekä banaaleina minä pidän esim. juuri Kotikatua ja Salattuja eläimiä.

Amerikkalaisia sarjoja en viitsi tässä edes enempää hakkua, etten tulisi niitä silläkään tavalla mainostaneeksi.
*

Melko harvoin taiteen tuotannossa todella merkittävä ja syvällinen teos on myös kaupallisesti supersuosittu.

Myönnän, että näissä mielipiteissä heijastuu jonkun verran Adornon ja Frankfurtin Kriittisen koulukunnan 'radikaali konservatismi', ja että siinä lähdetään yhä - joskaan ei ohjelmallisesti! - kulttuurin jaosta korkeampaan ja alempaan eli vakavampaan ja pinnallisempaan (viihteellisempään).

Minulle tuo jako perustuu kuitenkin oletettuun tosiasiaan siitä, että on olemassa hyvää ja huonoa taidetta, mutta huom! - ei ole olemassa hyvää tai huonoa genreä - siis taiteen lajityyppiä.
Tässä mielessä populaarikulttuurin parhaat saavutukset ovat yhtä merkittäviä kuin ns. korkeakulttuurinkin.

Hyvä-huono ei siis ole ikäänkuin 'luokkajako' vaan pitkälti yksilön omaan esteettiseen intuitioon sekä hänen traditiotietoisuuteensa perustuva valinta.

Voimme kuitenkin perustellusti todeta, että (mielestäni siis radikaalisuudessaan aika porvarillisen; Nietzschellä oli samaa taipumusta) Adornon manaama populaarikulttuuri on muuttunut 2000-luvulle tultaessa valtakultturiksi.

Ihmiset katselevat teattereissakin mieluummin kevyempää, viihteellisepää tuotantoa.
Samoin klassisen musiikin puolella suurin osa satunnaisista harrastajista ja etenkin 'ensikertalaisista' kuuntelee ja katselee mieluummin musikaaleja kuin vaikkapa Wagnerin oopperoita - olkoonkin, että Wagnerilla ja ylipäätään 'raskaammalla' klassisella musiikilla on kyllä aina uskollinen mutta suppea kuulijakuntansa.
*

Sekä populaarikulttuurilla että klassisella kulttuurilla on tietty vastavoima avantgardessa, ja jokaisella ajalla on oma avantgardensa.
Modernismilla se on ollut dadaismi, jota on erittäin hankala paitsi määritellä myös esittää ja ilmaista ilman, että tulee sanotuksi tai ilmaistuksi jotain muuta, mitä oli tarkoitus - mikäli dadaismilla ylipäätään on mitään muuta tarkoitusta kuin osoittaa absurdin kautta kulttuuristen konventioiden ja tapojen keinotekoisuus sekä aina hiukan tekopyhä habitusreviiri-luonne (Bourdieu/RR - käännän habitusreviirin tarpeeksi osoittaa oman elämänmuodon paremmuus ja muista erottuva luonne.)

Jälkimodernissa ajassamme joku Leevi Lehdon kaltainen dadaistinen kokeilija on paitsi korkea- myös populaarikulttuurin omanlaatuisensa vastavoima.
Hän vie äärimmäisyyksiin ne kulttuuriset klisheet, joiden loputtoman uusintamisen ja muokkaamisen (viittaan tässä myös Walter Benjaminin merkittäviin käsityksiin teknologian ja modernin taiteen suhteesta) ällistyttävästi kehittynyt nykyteknologia mahdollistaa.

Tuloksena on ainakin ensilukemalta absurdia sanaleikittelyä, lähes pyhäinhäväistyksenomaista performanssia: esim. rappia Eino Leinon runojen sanoilla sekä runon tekemistä googlettamalla sattumanvaraisesti sanoja peräkkäin.

Kaikki tämä on radikaalimpaa kuin populaarikulttuurin tai klassisen taiteen modernistiset kokeilut.
Onko se hyvää - sitä älkää minulta enää kysykö. Putosin tämän uuden avantgarden kelkasta jo lähes 4 vuotta sitten.
*

PS. Tarkennus. Vihaan teollista iskelmätuotantoa, koska se on 'sikanautaa' liukuhihnalta, mutta aina löytyy yksittäisiä biisejä ja joitain ylivertaisia artisteja, joita arvostan lähes kritiikittömästi (esim. Olavi Virta, Laila Kinnunen jne.)

PPS. Tietenkin porno on roskaa. Sen arvo on pelkästään 'välineellinen' ;) 'Hyvä' on sen sijaan aina jotain itseisarvoista, ei yksinomaan välineellis-viihteellistä.

Tämä ei nyt kuitenkaan tarkoita sitä, että seksi olisi 'roskaa', vaikka pidänkin sitä perkeleellisen 'kiduttavana' ja ylimaallisen nautinnollisena samanaikaisesti.

koti.phnet.fi/kalevala/tepa.htm.