Solipsistista dialektiikkaa

Anaksimandros Rafaelin maalauksessa Ateenan koulu. Hän sanoo mahdollisesti: »ἐξ ὧν δὲ ἡ γένεσίς ἐστι τοῖς οὖσι, καὶ τὴν φθορὰν εἰς ταῦτα γίνεσθαι κατὰ τὸ χρεών· διδόναι γὰρ αὐτὰ δίκην καὶ τίσιν ἀλλήλοις τῆς ἀδικίας κατὰ τὴν τοῦ χρόνου τάξιν.»

1

Ironmistress on todistanut maailman todeksi tieteellisellä metodilla. Mitä se merkitsee - 'tosi'? 

Ei yhtään mitään niin kauan kuin 'todelle' keksitään tarkoitus. Toistan - keksitään. Tässä keksimisessä ei kuitenkaan ole kyse mistään relativistisesta, itsensä kumoavasta argumentti-kikkailusta vaan käytännön tarpeiden sanelemasta pragmatismista.

Vakuuttava relativistinen asenne hyvään ja pahaan [totuuteen ja epätotuuteen] ei sitäpaitsi voi muodostaa teoriaa, vaikka relativismi onkin muuten sopiva ei-teoreettinen asenne monissa tilanteissa. Mutta keksittävä meidän on, sillä jos keksiminen [joka on myös kapitalismin yksi peruskatalysaattori] loppuu, elämältä katoaa lopulta jopa tarkoitus. Jäljelle jää vain 'tosi', minkä jälkeen kuolemme sekä nälkään, tylsyyteen että inhoon.

2

Pitää myös muistaa, että teoria, joka pystyy todistamaan oman ristiriidattomuutensa on automaattisesti triviaali eli verifikaation ja falsifikaation tuolla puolen [eikä se lisää tietoamme].  Sitäpaitsi mitä merkitystä olisikaan 'todella' [erotuksena teoreettiseen totuuteen] eli esim. painovoimalla, ellemme ryhtyisi 'leikkimään' sen kanssa: hyödyntämään sitä ja kehittelemään sen mahdollistamassa todellisuudessa uusia käytännöllisyyksiä ja typeryyksiä elämämme sisällöksi.

Sen sijaan se, joka yrittää absoluuttisesti ja ristiriidattomasti verifioida tai falsifioida painovoiman ['toden'], on ymmärtänyt väärin sekä 'toden' että teorian [totuuden]. 'Tosi' eletään ja koetaan omakohtaisesti, mutta totuus on aina yleinen teoria 'todesta'.  

Totuuden [ylipäätään representaation] ansaan ajautuneen filosofin ja tiedemiehen pitäisikin 'toden' saavuttaakseen poistaa tutkimusprosessista 'todistusta' vakavimmin häiritsevä tekijä eli itsensä [subjekti] kyetäkseen pääsemään ulos itse itselleen rakentamastaan [myös jossain määrin autopoieettisesta/itseorganisoituneesta] umpikujasta.

Vasta subjektin 'likvidoinnin' jälkeen on mahdollista ilmaista/performoida 'tosi' yhtä aikaa 'totena' että teoreettisena totuutena. Tosin mikään inhimillisesti tietoinen ja kokeva subjekti ei ole enää silloin raportoimassa tästä maailmanhistoriallisesta tapauksesta, joten 'todistus' ei liene vielä silloinkaan pätevä tai itse asiassa edes mahdollinen - - [ellemme sitten ala uskoa Herakleitoksen, gnostilaisten ja Schellingin dialektiikkaan, mikä kyllä kovasti houkuttaa, joskin samalla myös vakavasti epäilyttää asubjektiivisen, ei-argumentatiivisen ja jopa ei-kielellisen 'hämäryytensä' takia].

3

Triviaali totuus on toki sellaisenaan täydellinen [joskin fenomenologisesti 'outo' ja vähintäinkin 'esineellistynyt'], koska se riittää itselleen eikä tarvitse representaatiota [subjektia].  Tämänkin vuoksi tutkija/subjekti, joka pyrkii ilmaisemaan ja performoimaan triviaalin totuuden aktuaalisesti eikä vain formaalisena representaationa, on loogisesti a] joko jotain liikaa tai b] liian vähän triviaalin todellisuuden totaalissa yhdentekevyydessä [indifferenssissä].  Hän ei voi kuulua kokonaisuuteen, jonka osa hän tutkijana on, mutta ei hän  myöskään ole jumala, joka on luonut kokonaisuuden.

Tutkija ei voi sisällyttää itseään tutkimuksen kohteena olevaan totaliteettiin eli/tai täydelliseen systeemiin, vaikka tuo systeemi mahdollisesta indeterminismistään [kontingenssista, subjektista] huolimatta periaatteessa oliskin aina laskettavissa. Kvantifikaatio ei pysty representoimaan sitä kvalitatiivista eroa, joka tekee kvantifikaatio-prosessin mahdolliseksi. Edes matematiikka ei ole mikään paroni von Munchausen [itseriittoinen aktuaalisuus].

Maailma maailmana [triviaali] ei siis lopultakaan ole subjektin maailma, mutta tätäkään tosiasiaa me emme voisi tietää, ellemme olisi tietoisia, representoivia subjekteja. Kyseinen metafyysinen positio jos mikä on paitsi fenomenologis-dialektis-argumentatiivisen kehämäisyyden pinnacle/huipentuma myös eksistentiaalisesti irvokas positio. Demiurgi nauraa meille: olette kuin kärpäset lasipullossa, oman läpinäkyvän maailmakuplanne vankeja! 

4

Kun rajatonta yritään väen väkisin rajata [subjektille tajuttavaksi], siitä seuraa rangaistus, tulkitakseni kryptisesti Anaksimandroksen kryptistä tekstiä. 

Mielestäni tämä tulkinta ihmisen rajattoman hybriksen [individuaatio metafyysisena muttei fenomenologisena käsitteenä] väistämättä kohtaamasta rangaistuksesta [nemesiksestä] on kuitenkin tietyin joskin vakavin varauksin oikean suuntainen ei ainoastaan uskonnollis-moraalisesti vaan myös, mitä tulee fysiikkaan, vaikka uskonnon ja fysiikan välille ei tunnukaan löytyvän selkeää yhteyttä [paitsi (tiede-)maagisessa ajattelussa].

Tiede on tuon rangaistuksen nimi. Siis pyrkimys loogisesti ja matemaattisesti todistettuun/rajattuun symboliseen [teknis-universaalis-eettiseen] totuuteen, joka on itse asiassa animistinen imaginaatio eli ei-kuvattavissa olevan energian kuva, johon yritämme samaistua, koska tuo samaistuminen antaa elämällemme [i]maagisen tarkoituksen.

Tieteellinen totuus on teistisen Jumalan eli transsendoidun oman kuvamme skientistis-animistinen vastine, paralleeli ja korvike. Se merkitsee aina lankeamista kivien, kuvien, mallien, kaavojen ja lukujen palvontaan, vaikka juuri niistä puuttuu se, mitä meidän todella pitäisi palvoa eli persoonallista itseämme teistisessä Jumalassa.

Kyseenalaista tulkintaa tai ei mutta minulle Anaksimandroksen tuomitsema hybris ei ole sitä, että palvotaan subjekti-Jumalaa ['ihmis-jumalaa'] vaan sitä, että ihminen kieltää itsensä ei-persoonallisten [tiedetotuuksina pidettyjen] epäjumalankuvien ['jumal-ihmisten'] edessä, vaikka juuri tuo kielto itsessään on subjektin autenttisin teko ja vaikka juuri se antaa hänelle ansaitsemattoman luvan tutkia substanssia, jonka osaksi hän harhaisesti ja imaginaarisesti tietoisen itsensä kuvittelee - - - [sillä subjekti ei ole substanssin huora, orja tai varjo vaan sen intohimoinen ja itsenäinen rakastaja(tar)].

5

Myöskään ja ehkä etenkään kristinusko ei ole ollut ekologisesti järkevä uskonto, mutta yhdessä asiassa se kuitenkin ylittää Jeesuksen eli yhtä aikaa kontingentin ja universaalin subjektin hahmon kautta kaikki aiemmat päänsekoituskultit. Se palvoo Jumalassa perimmältään itseään. Voiko loppuun asti rehelliseltä uskonnolta enempää toivoa? - - ?!

PS.

Lukijalle tiedoksi, että vaikka teksti saattaa ajoittain vaikuttaa vahvasti liioittelevalta, niin yhtään en ole kuitenkaan valehdellut - en ainakaan tietoisesti - [korkein oikeus ratkaiskoon syyntakeellisuuteni - - ;\[#].

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/06/monikulttuuri-freudilaisittain.html - - [tekstiä on alunperin aloitettu kirjoittaa kommentiksi eräisiin Ironmistressin päreen kommentteihin].

http://www.uunikustannus.fi/dialektiikkatiedot.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Anaksimandros