September 1, 2011

Filosofia ja elämä pelinä tai teatterina

Pärekuvassa 'näkyvä' huuto on kaikkien äänentaajuus-laskelmien tuolla puolen eli tavoittamattomissa. - Tämä Edward Munchin taulu on erinomainen esimerkki siitä, miten voimaton luonnontieteellinen selitys on verrattuna taiteen kokemukselliseen ilmaisuvoimaan. - Senkään vuoksi en voi tajuta, miten ja miksi idioottimaisen tyhjä avaruus pimeine aineineen voi tehdä suuren vaikutuksen johonkin tiede-ihmiseen etenkin, jos/kun hän samalla yrittää pakkomielteisesti selittää tämänkin taulun herzeillä ja wateilla pystyäkseen muka 'kokemaan' sen. Itse asiassa juuri tuolla tavoin kadotamme ja tuhoamme kokemuksen, jota yritimme ymmärtää - Edes partituuri ei voi ilmaista äänen ja kokemuksen välistä suhdetta kuin pelkkänä merkkinä, vaikka sillä onkin sovittu äänireferenssi. Nuotti on vain nuotti [ontologisesti eri kategoriassa kuin äänen kokemus] eikä itse ääni eikä varsinkaan kokemus äänestä. Muussa tapauksessahan olisimme kaikki Beethoveneita = kuuroja säveltäjä-neroja].
*
[Tarkennus koskien luonnontieteen 'kolonialistisia' yleistämis- ja levittämistavoitteita kaikkia tieteitä koskeviksi (metodinen monismi ja ontologinen reduktionismi) - klo: 11.35].

I
Kommentti Valkean kommenttiin edellisessä päreessäni Good times bad times.

1
Valkea kysyi: '[M]iten filosofinen tietosi on sinulle kertynyt?'

Vastaus: lukemalla, kirjoittamalla ja ajattelemalla. Hieman olen opiskellut filosofiaa pääaineena sekä historiaa pääsivuaineena - teologiaa, psykologiaa ja kasvatustiedettä muina eli 'hanttisivuaineina'.

Psykologiaa ja teologiaa on tullut luettua hiukan enemmänkin - ensinmainittua työn ja harrastuneisuuden, jälkimmäistä filosofisen kiinnostuksen takia.

Vaikka olenkin mielisairaanhoitaja jätin psykologian [vähäisen] opiskelun ja [pitkäaikaisen] harrastuksen jotakuinkin lopullisesti jo lähes 15-vuotta sitten, koska en löytänyt siitä vahvaa tieteellis-teoreettista enkä siten myöskään luotettavaa kliinistä perustaa - [itse asiassa psykologiasta muodostui minulle todella suuri pettymys alkuaikojen innostuksen jälkeen].

Psykoanalyysi ja etenkin psykoanalyysin valtava vaikutus taiteeseen ja mannermaiseen filosofiaan on kokonaan eri juttu. Vaikken 'usko' psykoanalyysiinkaan terapiamuotona, niin silti sen sosiologis-filosofiset implikaatiot ja 'johdannaiset' kiinnostavat jatkuvasti.

Kirjallisuuden kaanonin ja tyylikaudet sekä sosiologian perustiedot olen itseopiskeluna omaksunut välttävästi vuosien mittaan. Täysin amatöörimäistä puuhastelua siis.

Tärkeintä on kuitenkin ollut nimenomaan ajatteleminen [jopa yksin ääneen ajatteleminen] ja orientoituminen lopulta eli aivan viime vuosina vain ja yksinomaan siihen suuntaan, minkä olen kokenut itselleni omimmaksi. Siitä johtuu myös ajoittain ehdottomana kaikuva 'suuttunut' ääneni ;\]

Toki pitää tietää ja ymmrtää joitain perusasioita myös luonnontieteistä, joten mm. Kari Enqvistiäkin olen lukenut noin 3½ kirjan verran. Sitten kyllästyin.

Kun sama - ei ainoastaan metodologisen monismin vaan myös ontologisen reduktionismin [joita kumpaakin pidän tiede-fasismina ja kannatan metodologista pluralismia] periaate ulotettiin kaikkiin tieteisiin lopputuloksena yhä vain mielikuvituksellisemmiksi [ja ihmisen suhteen yhä vain reifikoivimmiksi] muuttuneet matemaattis-teoreettiset loppupäätelmät, vakuutuin siitä, että se, mitä tässä muka tiedetään, ei edes hipaise minun älyllistä ja luovaa mentaliteettiani. 'Tiede-ufojen' kanssa haluan olla tekemisissä vain 'teatraalisessa ulottuvuudessa' - jos sielläkään.

En ajattele kuin luonnontieteilijä, joka etsii matemaattista selitystä havainnoille, koska minua ei perimmältään kiinnosta fysiikan tai biologian evidenssi sellaisenaan [joskaan en tuota evidenssiä vakavasti kyseenalaista, enhän ole asiantuntija, en myöskään kreationisti] vaan se, miksi sen muka pitäisi minua kiinnostaa.

2
Elämän voi ymmärtää joko pelinä [analyyttinen filosofia, tiede] tai teatterina [taide, instituutiot, yhteisölliset roolit, leikki (palaan ehkä myohemnmässä päreessä pelin ja leikin tarkempaan eroon)].

Pidän kyllä paljon joistain peleistä [esim. shakki, jalkapallo], mutta siinä missä pelaaja pyrkii aina voittamaan kilpailun tai ylipäätään [matemaattisella insinööri-tekniikalla] ratkaisemaan teoreettisen ja käytännöllisen ongelman, siinä teatteri performaationa [fiktiona eli ikäänkuin valheena] pyrkii paljastamaan totuuden molemmat tasot eli pelaajan motiivit/intention esittämällä ihmisen pelaamassa pelejään.

Teatteri on siis kaikkein konkreettisin, välittömin ja suorin diskurssi [kokemuksellisen totuuden ja sitä representoivan metadiskurssin 'hybridi'], joka ei kuitenkaan pohdi, miten esim. maailma on olemassa tai edes sitä, miksi se on, vaan lopultakin 'vain' näyttää [show] ja esittää [perform] ihmisen pohtimassa näitä ongelmia tai elämässä niitä läpi.

Siinä missä tiede kysyy miten, teatteri ei oikeastaan kysy mitään vaan luo vaikutelman, joka sisältää mahdollisuuksia eri kysymys- ja vastausvaihtoehtoihin. Teatteri etsii paljastavinta tapaa, miten esittää ja problematisoida tuo miten- ja miksi-kysymysten mahdollinen mielekkyys tai epämielekkyys ihmisen toiminnassa ja ajattelussa.

Tässä mielessä [tekisi mieli sanoa: tämän vuoksi] esim. Hamlet tai 'Waiting for Godot' menevät syvemmälle kuin suhteellisuus- tai evoluutioteoria, koska luonnotieteen paradigmassa on mieletöntä kysyä 'ollako vai eikö olla' tai odottaa jotain 'pelastajaa' tulevaksi, mitä ikinä pelastajalla sitten tarkoitetaankin.

Tiede ei ole kiinnostunut eksistentiaalisesta ulottuvuudesta, koska se ei ole sellaista maailmasta löytänyt. Siinä missä aine on 'mykkää' ja merkitystä vailla olevaa energiaa, siinä eksistentiaalinen ulottuvuus on kuin Edward Munchin taulun 'mykkä huuto', jonka mieli ja merkitys iskee jokaisen vähänkin olemistaan ihmettelevän ihmisen ymmärykseen kuin riipaisevan sirkkelin ääni.

Teatterissa [kuten taiteessa ylipäätään] voidaan siis esittää loputtomiin tuo luonnontieteen tietyssä vaiheessa mielettömäksi julistama kysymys - 'miksi' - ja vielä enemmän: teatteri ei ainoastaan voi vaan sen pitää se esittää.

Teatterin velvollisuus on mennä syvemmälle siinä ulottuvuudessa, jota tiede ei edes kysy [koska se ei pysty sitä kysymään] tai jota se väistämättä jämähtää teorisoimaan numeroilla ja kaavoilla [eihän se muuten tuottaisi luotettavia tuloksia],

Eräät [etenkin metodista monismia ja ontologista reduktionismia edustavat] biologit ja fyysikot yrittävät kuitenkin Prokrusteen vuode-menetelmää soveltaen selittää numeroilla ja kaavoilla aivan kaiken ihmiseen ja hänen kokemukseensa sekä tietoisuuteensa liittyvän [nimitän tällaista tiede-uskovaisuutta tiede-imperialismiksi] - ikäänkuin esim. tuskaa ja autuutta kyettäisiin vähäisimmässäkään määrin representoimaan autenttisesti yhtälöillä - performaatiivisuudesta nyt puhumattakaan.

Tässä yhteydessä on jälleen hyvä muistaa, mitä Kuolleitten runoilijoitten seuran opettaja John Keating teki geometrisille runousselityksille. Hän repi itse ja revitytti myös oppilaillaan niitä esittelevät sivut irti estetiikan oppikirjasta. Kirjan kirjoittajan väärinkäsitys emootioiden ilmaisutavan arvottamis-kriteerien - ylipäätään ihmisen kokemuksellisen metaforiikan ymmärtämisen suhteen oli kategorinen virhepäätelmä, joten siitä oli turha edes keskustella.
*
Teatteri on varsinkin aikuisille suurta leikkiä [lapsille teatteri sitä vastoin on kirjaimellisesti totta eikä suinkaan leikkiä]. En kovin helposti voisi kuvitella leikille ja teatterille vieraampaa esimerkkiä kuin tiedemiehen tutkimassa ehdottoman tarkkojen sääntöjensä puitteissa aineen, energian ja maailmankaikkeuden arvoitusta - ellei hän sitten satu olemaan science-fictioniin ja mahdollisesti 'avaruus-roolipeleihin' hurahtanut tähtitieteilijä - [tiedemies ei kuitenkaan ole mikään 'tyhmä' lapsi vaan yleensä hyvin korkeasti oppinut aikuinen].

II
http://www.youtube.com/watch?v=xdRVRuLbp2w
Dave Edmunds - I hear you knocking
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/08/good-times-bad-times.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Waiting_for_Godot
http://en.wikipedia.org/wiki/Dead_Poets_Society
http://en.wikipedia.org/wiki/Edvard_Munch
http://fi.wikipedia.org/wiki/Huuto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Prokrustes
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monismi#Metodologinen_monismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Monismi
http://en.wikipedia.org/wiki/I_Hear_You_Knocking

4 comments:

ninni said...

oh these phsykologous. se ol iuskonto uskonnon jälkeen, entä sen jälkeen, demarit

a Finn said...

Ok, kiitos. Oletinkin, että olet lukenut muutakin kuin Wikipediaa. Selvensi myös myös ajattelusi kokonaisuutta. Kirjoituksesihan käsittelevät ymmärrettävistä syistä useimmiten jotain rajattua aluetta.

Itseäni filosofiassa kiinnostaa käytännön elämään tavalla tai toisella liittyvä loppuun asti viety kategorisointi ja kokonaisuuksien rakenteiden ja niiden yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksien selvittäminen. Tieteentekijät eivät usein tee tätä keskittyessään johonkin (mikroskooppisen) pieneen yksityiskohtaan, joka heidän mielestään kelluu tyhjiössä, ja koostuu pelkistä numeroista, jotka ovat tyhjyyteen saakka pelkistettyjä abstraktioita.

Toisaalta taas esim. abstraktin ja teoreettisen filosofian, ja olemisen ja olemassaolon merkitystä filosofiasta etsivä filosofia ei kiinnosta minua.

Filosofian lukemiseni onkin siten keskittynyt edeltävään.

Valkea said...

Hah, vaistomaisesti käytin englanninkielistä a Finn -nimimerkkiäni. Selvästikin syvämerkityksellinen freudilainen lipsahdus. ;)

Rauno Rasanen said...

1
Miten niin kirjoitukseni 'käsittelevät ymmärrettävistä syistä useimmiten jotain rajattua aluetta'?

Mitä tarkoittaa 'ymmärrettävistä syistä' tässä tapauksessa? Entä 'jotain rajattua aluetta'?

2
Oletko sinä joku kaiken tietäjä-besserwisser, minkä käsityksen intellektuaalisen kiinnostuksesi 'curriculum' näyttäisi antavan?

No - et ole ainakaan Kemppisen veroinen. Kemppisen kognitiivinen kapasiteetti, lukeneisuuden määrä ja kirjoittamisen helppous on nimittäin täysin ällistyttävää luokkaa.

Tosin Kemppisen stoalais-skeptinen maailmankatsomus paljastaa syvän henkisen resignaation ihmisten ja elämän haavoittamassa humanistisen lakiasiantuntijan sielussa [;\], joka tosin parhaimmillaan kohoaa Montaignen moni[laina]sanaisiin ja Camus'n musertavan lakonisiin korkeuksiin.

Stolaisethan olivat ylevän rationaalisia retorikko-hemmoja, jotka pitivät komean puheen aina ennen itsemurhaansa. Olisi jopa toivonut heidän voivan kuolla useampaan kertaan. Tosin juuri näinhän he itse ajattelivat syklisen ajan metafysiikassaan.

Itsekin myöhäiskaudellaan stoalaisia vaikutteita [ikuinen paluu, amor fati] omaksunut joskin sisimmältään perin epästoalainen Nietzsche sanoo Senecasta jotain, minkä voisin yleistää kaikkia stolaisia koskevaksi: 'Senecaa pitää lukea aina, mutta häntä ei pidä koskaan uskoa'

Tosin Nietzschellä taisi olla kritiikin kohteena etenkin Senecan mutatis mutandis kristinuskoa muistuttava 'altruismi' ja pakkomielle ohjeistaa ihmistä kuolemaan valmistautumisessa.

Mä vielä joskus kirjoitan tarkemmin näistä kemppis-tuntemuksistani koskien juuri Kemppisen waltarilaista eli 'kuolleitten saarnaajien kirjasta' omaksuttua kulttuuri-relativistista konservatismia, joka on saanut ajoittain suorastaan innokkaita muotoja Kemppisen blogin suoltaessa tosi-teevee-mäisesti joka päivä puukon [halun ja kiinnostuksen] ja tolkun [lain] aatehistoriaa - [vapautan taas ajatteluni perimmäisen (sekä ontologisen että psykologisen) ambivalenssin tihutöihinsä ;\]

3
On myös olemassa toisenlainen Räsänen, joka ehkä valitettavan harvoin tulee ja 'pääsee' julkisuuteen. Esimerkkinä vaikka:

http://actuspurunen.blogspot.com/2008/10/yllinen-tapaaminen-sadunomainen.html