September 30, 2011

Sivullinen Mersault on eettis-sosiaalista järjestystä uhkaava eksistentiaalinen 'valheenpaljastaja' sekä yhteisön tarvitsema syntipukki samassa persoonassa

Mersault väistämättömän sattumanvaraisuuden maailmassa.
*
[Kielimafian lisäyksiä, tarkennuksia ja muutoksia - 1.10]

I
The Stranger or The Outsider (L’Étranger) is a novel by Albert Camus published in 1942. Its theme and outlook are often cited as examples of existentialism, though Camus did not consider himself an existentialist; in fact, its content explores various philosophical schools of thought, including (most prominently and specifically) absurdism, as well as determinism, nihilism, naturalism, and stoicism.

The title character is Meursault, an Algerian ('a citizen of France domiciled in North Africa, a man of the Mediterranean, an homme du midi yet one who hardly partakes of the traditional Mediterranean culture') who seemingly irrationally kills an Arab man whom he recognises in French Algiers. The story is divided into two parts: Meursault's first-person narrative view before and after the murder, respectively.

II
Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen: 'Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osanottomme.' Samantekevää. Ehkä se tapahtui eilen.
*
Sitaatti toistaa Camus'n Sivullisen aloitussanat eli Mersaultin ensireaktion äitinsä kuolemaan. Nämä ovat koko romaanin ratkaisevimmat sanat, sillä itse asiassa juuri näiden sanojen tai niistä kumpuavan - vastuuttomaksi ja moraalittomaksi tulkitun - asenteen takia Mersault myös tuomitaan kuolemaan [olkoonkin hän tulee myöhemmin puolivahingossa tappaneeksi arabin].

Mersaultille elämä ja maailma on absurdi. Vastuullisuus ja moraali tulee vasta mielettömyyden kokemuksen jälkeen. Itse asiassa autenttisin moraalinen tietoisuus alkaa aina absurdista päätyäkseen takaisin lähtökohtaansa järkevän universaalin etiikan etsmisen jälkeen. Ja niin edelleen - aina uudestaan. Kyseessä on loputon kehä - [vrt. Camus'n tulkinta Sisyfoksen myytistä].

Oikeamielisyys, inhimillisyys, ihmisyys ja kaikki sen kaltaiset ylevyydet ovat viime kädessä vain hienostuneita nimityksiä tekopyhälle teeskentelylle, kateudelle, ennakkoluuloisuudelle ja vainoharhaisuudelle - kaikille lopultakin rasistisen asenteen psykologisille tunnusmerkeille.

Moraali absurdina on se kaikennielevä ja kaiken mahdollistava tyhjyys, jota oikeamieliset pakenevat kuin omaa loppuaan. He rakentavat kapitalistista kontrolli- ja poliisivaltiota ['eettistä politiikkaa'], jossa Camus'n Sivullisen kaltainen ihminen tuomitaan kuolemaan pelkästään siksi, että hänen totuudellista välinpitämättömyyttään pidetään moraalin, oikeuslaitoksen ja ihmisyyden pilkkana [järjestyneen yhteiskunnan uhkana].

Mutta Mersault ei ole psykopaatti ainakaan missään tavanomaisessa mielessä vaan pikemminkin Sokrateen ja Jeesuksen sukulaissielu. Ateenan lahjomattoman pilkkakirveen ja Jerusalemin apokalyptisen anarkistin tavoin hän elää moraalin tyhjässä ytimessä eikä kykene teeskentelemään tosissaan eli näyttelemään jotain roolia kuten ne, jotka hänet tuomitsevat.

On totisesti raakaa ironiaa, että juuri ne, jotka julistavat konservatiivista moraalia [moralismia], ovat oikeamielisyydessään valmiita kivittämään ne, joiden elämä ja ajattelu uhkaa tehdä oikeamieliset tietoisiksi siitä, että heidän oma moraalinsa on tyhjän päälle rakennettu egoistis-rasistinen korttitalo.

Ironisen kyynisesti voisi kuitenkin arvella, että ehkä kyseessä sittenkin on pelkästään 'normaali evoluution määräämä' reaktio, joka pelastaa nämä tietäväiset idiootit ajautumasta niin suuren hämmennyksen valtaan, etteivät enää kykenisi sopeutumaan mahdollisimman hyvin tähän kirottuun teeskentelijöitten ja barbaarien maailmaan, mikä merkitsisi heidän julkisen uskottavuuskuvansa kyseenalaistumista. Sokrates, Jeesus ja Mersault oli tapettava, jotta yhteiskunta 'pelastuisi' eli evoluutio toteutuisi ja vain 'parhaimmat' sopeutuisivat.

Universaali moraali toimii siis käytännössä edelleen uhrien ja syntipukkien varassa, eivätkä sellaiset ihmiset voi oikeamielisten maailmasta loppua, koska paradoksaalisesti juuri he 'tekevät' auktoriteettejaan tottelevien roolipelaajien moraalin yhteisöllisenä instituutiona mahdolliseksi. Jos syntipukkeja ei olisi olemassa, sellaiset pitäisi keksiä. Syntipukit ovat yhteiskunnallisen koheesion kannalta yhtä tarpeellisia ja jopa välttämättömiä kuin Jumala uskonnoille tai tieteen tosiasiat/luonnonlait insinööreille.

Juuri Sivullisen tapaus on tästä välttämättömyydestä mitä konkreettisin esimerkki poliittista korrektiutta [?], ihmisyyttä [?] ja ylipäätään kaikkea moraalista hyvää [?] lähes hysteerisesti hössöttävässä demokraattisessa ajassamme [taustalla siis piilee tiedostamaton, torjuttu ja ehdoton ideologia, joka kätketään semanttisesti suvatsevaisuuden vaatimuksella], jossa äitinsä kuolemaan muka välinpitämättömän tunteettomasti suhtautunut ja sittemmin arabin onnettomien yhteensattumusten seurauksena vahingossa tappanut [tosin laukauksia on enemmän kuin yksi] mutta tekoaan tyystin katumaton Mersault on skandaali sekä yleiselle mielipiteelle [massa-ennakkoluulojen moraalille] että oikeuslaitoksen edustamalle eettiselle systeemille, joka ei voi tunnustaa rakentuvansa tyhjän päälle ja juuri siksi 'tarvitsee' Mersaultia todistaakseen [ikuisesti salatun metafyysisen] legitimaationsa perustuvan elävän elämän 'vaarallisiin ennakkotapauksiin'.
*
Teknokraatit [olivatpa he demokraatteja tai konservatiiveja], jotka väittävät omantunnon olevan pelkkä hyötylaskelma ja peliväline ja että utilitaristis-kalvinistisen ihmiskäsityksen negatiiviselle perustalle voi rakentaa hyödyllisen ja toimivan etiikan [ihminen on paha, joka muuttuu hyväksi teknokapitalismin ansiosta], ovat siirtäneet moraaliset ongelmat 'poliisi-auktoriteetin' eli a] luonnontieteen antaman evidenssin [ikäänkuin luonnontieteillä olisi mitään tekemistä moraalin kanssa] ja b] lakimiestensä [ikäänkuin laki olisi muuta kuin sosiaalisesti konstruoitu enemmistö-kompromissi] ratkaistaviksi. Juuri he ovat Ivan Karamazovin katolisen suurinkvisiittorin henkisiä ja hengellisiä sukulaissieluja.

Sosiaalisesti vastuuttomiksi leimattuihin ['vapaisiin henkiin'/Nietzsche] eli Sokrateehen, Jeesukseen ja Mersaultiin verrattuna nämä konservatiiviset besserwisserit eivät ole enempää tai vähempää kuin sofistikoituneita kaappi-rasisteja, jotka haluavat hallita pyhään valheeseen ['tosiasioiden' kunnioittamiseen] perustuvien ikuisten ja luonnollisten hierarkioiden avulla - [yhteiskunta-filosofian teoriassa Platonin Valtion konservatiivinen 'reaalipolitiikka' lienee varhaisin esimerkki tästä utopiasta].

Camus'n mestariteokset, Sivullinen ja Putoaminen, ovat näille uhkakuvista eläville oikeamielisille käsittämättömiä kirjoja. Mitä itselleen 'ymmärrettävää' oikeamieliset sitten lukevat? Eivät he lue - he laskevat ikäänkuin matematiikka olisi paitsi moraalin myös järjen ja tunteitten kieli. Oikeamieliset rakentavat täydellistä tekniikkaa, joka tekee tarpeettomaksi myös Sokrateen, Jeesuksen ja Mersaultin, sillä koneet eivät enää kysy 'vääriä ja turhia' kysymyksiä, koska ne eivät tee virheitä ja tottelevat tiede-median auktoriteettia kuten Milgramin testin koehenkilöt - loppuun asti - kunnes käskyt on saatettu hirvittävään päätökseensä.

Ihmisyyden traagisesta ytimestä löytyy kuitenkin perimmältään aina Sokrateen, Jeesuksen ja Mersaultin totuuteen ja vain totuuteen kiinnittynyt vapauden ja determinismin välisen vastakohdan yksilöllisesti ylittänyt nihilismi/absolutismi. Tämän ihmisyyden perustan muuttumisesta koneeksi täytyy maksaa edellä kuvattu hinta, mutta tekno-optimisteille [esim. fyysikko-paavi Kari Enqvist, lapsekas scifi-tähtivaeltaja Esko Valtaoja sekä uhkakuvista elävä Ironmistress] kyseessä ei ole mikään omantunnon eettinen ongelma vaan evolutiivinen väistämättömyys, sillä heidän mukaansa täydellinen tekniikka kumoaa kumoaa ja 'täyttää' luonnon. Amen.

III
1
Syyllisyys

Mielenkiintoista on se, että Mersault näytetäänkin tuomittavan äitinsä murhasta. Paikalle tuodaan todistajiksi vanhainkodin henkilökuntaa, jotka todistavat, ettei Mersault tuntenut surua äidin kuolemasta. Mersaultin rikos on se, ettei hän toimi ja tunne, kuten on tapana. Hän ei tunne pelin sääntöjä, kuten Camus sen ilmaisee. (Camus s.21). Hän tunnustaa ilman muuta syyllisyytensä arabin tappoon, mutta ei tunne syyllisyyttä. Tuon tunteen puuttuminen ja se, ettei hän kykene edes valehtelemaan siinä, tuomitaan ympäristön taholta. Tekeekö hän oikein? Rehellisyytensä ansiosta häntä on pidetty Kristuksen veroisena, mutta muutenhan hän saattaa valehdella. Hän kirjoittaa Raymondin puolesta kirjeen Raymondia pettäneelle arabinaiselle, jolla hän houkuttelee hänet ansaan. Hän ei tunne omantunnon tuskia siitä, että Raymond pahoinpitelee naisensa. Se on yhdentekevää Mersaultille. Hän ei teeskentele säälintunteita. Siinä hän on rehellisempi kuin yleensä ihmiset. Mehän voivottelemme yhteisissä keskusteluissa ikäviä tapahtumia, jotka rehellisyyden nimissä eivät kosketa meitä lainkaan. Emmehän itse ole niihin syyllisiä. Asiat tapahtuvat meistä riippumatta, emmekä tunne syyllisyyttä. Tiedotusvälineet tulvivat mitä hirveimpiä vääryyksiä, mutta ne tapahtuvat meistä riippumatta. Tunnemme itsemme ulkopuolisiksi ja sivullisiksi - http://personal.inet.fi/koti/kaahakal/esseet/essee4.html

2
Joku voisi pitää herra Meursault'ia tyhmänä, mutta sitä hän ei todellakaan ole. Samoin häntä voisi pitää tunteettomana ja kylmänä, mutta ei hän ole oikeastaan sitäkään. Hän on vain vakaa ja rehellinen ihminen. Jos häntä voi jostaan syyttää, niin ehkä osaamattomuudesta käsitellä ihmisiä. Jos hän osaisi paremmin käyttää hyväkseen ihmisiä, hän ei olisi alunperinkään joutunut kirjassa kuvattuihin tilanteisiin; hänen ei olisi tarvinnut tappaa sattumalta. Hän olisi voinut puhua oikeudessa ja saada ihmiset omalle puolelleen, mutta ei. Rehellisyys ennen kaikkea - http://goethefi.wordpress.com/2007/04/25/albert-camus-em-sivullinenem/

IV
http://www.youtube.com/watch?v=W4ga_M5Zdn4
The Byrds - Turn! Turn! Turn!
*
Sanoitusta voisi kutsua Saarnaajan kirjan stoalaiseksi eksistentialismiksi. Elämä on turhuutta, jota ei koskaan voi unohtaa millään verukkeella [unohdus johtaa tekopyhään valheeseen, joka romahtaa aina]. Hyväksy siis eksistentiaalinen kohtalosi, mutta elä niinkuin siinä olisi järkeä. Camus'n sanoin: meidän on ajateltava, että kerta toisensa jälkeen alas vierivää kiveään vuoren harjalle ikuisesti työntävä Sisyfos on onnellinen.

Muistakaamme, että Camus kirjoitti 'Sivullisen' samanaikaisesti essee-kokoelmansa 'Sisyfoksen myytti' kanssa, joka on hänen absurdin filosofiansa perusesitys. Siten Mersault'ia voisi pitää Camus'n Sisyfos-tulkinnasta kumpuavana ja 1940-luvun alun henkisen atmosfäärin tiivistävänä puoli-fiktiivisenä omakuvana - [Camus itse kertoo eräässä englanninkielisen painoksen esipuheessa, että kirjassa on kolme henkilöä, kaksi miestä ja yksi nainen. Toinen miehistä on hän itse].
*
Words-adapted from The Bible, book of Ecclesiastes
Music-Pete Seeger
*
To Everything (Turn, Turn, Turn)
There is a season (Turn, Turn, Turn)
And a time to every purpose, under Heaven

A time to be born, a time to die
A time to plant, a time to reap
A time to kill, a time to heal
A time to laugh, a time to weep

To Everything (Turn, Turn, Turn)
There is a season (Turn, Turn, Turn)
And a time to every purpose, under Heaven

A time to build up, a time to break down
A time to dance, a time to mourn
A time to cast away stones, a time to gather stones together

To Everything (Turn, Turn, Turn)
There is a season (Turn, Turn, Turn)
And a time to every purpose, under Heaven

A time of love, a time of hate
A time of war, a time of peace
A time you may embrace, a time to refrain from embracing

To Everything (Turn, Turn, Turn)
There is a season (Turn, Turn, Turn)
And a time to every purpose, under Heaven

A time to gain, a time to lose
A time to rend, a time to sew
A time for love, a time for hate
A time for peace, I swear it's not too late
*
http://personal.inet.fi/koti/kaahakal/esseet/essee4.html
http://www.kiiltomato.net/albert-camus-sivullinen-letranger/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sivullinen
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Stranger_(novel)
http://en.wikipedia.org/wiki/Turn!_Turn!_Turn!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sisyfos
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Myth_of_Sisyphus
http://en.wikipedia.org/wiki/Milgram_experiment
http://fi.wikisource.org/wiki/Pyh%C3%A4_valhe
http://www.netikka.net/mpeltonen/platon.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Platon#Tetralogiat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Reaalipolitiikka
http://www.kritikmagazine.com/culture/the-stranger
http://sarahbbc.wordpress.com/2008/12/07/the-outsider-albert-camus/

7 comments:

Anonymous said...

Selityksessäsi on totta toinen puoli. Mutta kun absurdista mennään rationaalisen kautta takaisin absurdiin, kyse ei ole enää samasta absurdista lopussa kuin alussa. Universaali moraalilaki ei ole päätepiste, mutta silti tärkeä askel. Ja toisaalta, uusi absurdi ei sekään ole päätepiste vaan askel ennen seuraavaa sykliä.

Rauno Rasanen said...

1
Entä tapahtuuko tässä syklis-rationaalisessa liikkeessä todellista ontologista etenemistä ja muutosta? En usko. Opimme toki entistä paremmin ymmärtämään älylliset umpikujamme, mutta siinä kaikki. Maailman hiljaisuus murskaa meidät ellemme suostu kultaisiin ja pyhiin valheisiin.

Nihilismistäni huolimatta [mutta osaltaan myös sen ja terveen järjen takia] uskon absoluuttiseen moraaliin ex nihilo. Esimerkiksi: ihmistä ei saa tappaa eikä ylipäätään käyttää välineenä vaan hänen on oltava aina päämäärä itsessään. Tämä on luovuttamatonta mutta ei perustu mihinkään muuhun kuin omaan päätökseeni. Olen radikaali desisionisti ja velvollisuuseetikko aina absurdiuteen asti [minulla ei ole muita perusteita kuin oma päätökseni ja terve järki, mitä se ikinä lieneekään]. Meillä on perimmältään vain velvollisuuksia toisiamme kohtaan - ei oikeuksia.

Juristi-poliitikot räätälöiköön tilaustyönä oikeuksia jokaiselle tarpeen mukaan. Varmaa kuitenkin on, että oikeudet menettävät koko ajan praktista merkitystään mitä enemmän niitä maailmaan keksitään - jo senkin takia, että ihmisten yksittäisiä oikeuksia on lopulta mahdoton taata ja toteuttaa muuten kuin nimellisesti, mikä asiaintila jo itsessään todistaa, ettei oikeuksia [lakeina] viime kädessä 'tehdä' todellisesta tarpeesta eikä varsinkaan velvollisuudesta vaan samassa hengessä kuin insinööri rakentaa 'kätevää ja helpottavaa' tekniikkaa a] tekniikan itsensä ja b] sen markkina-arvon vuoksi.

2
Näyttää siltä, että teknokapitalistiselle kehitykselle [olkoon demokraattista tai ei] me emme mahda mitään. Se on saatanoista ovelin ja toteuttaa itsensä vääjäämättömästi. Loppu on oleva pelkkää tekniikkaa. Myös ja etenkin mersaultit saavat silloin päähänsä neuro-implantin, joka 'parantaa' [näin ovat 'asiantuntijat' päättäneet] heidän ajatteluaan evolutiivista sopeutumista silmälläpitäen. Loppu on hiljaisen koneen toimivan sopeutuvaa hiljaisuutta ['suhinaa'].

Sammalkieli said...

http://www.youtube.com/watch?v=TpMv0uZjJrM&feature=player_embedded


Rauno. Koskaan ei ole liian myöhäistä luopua taantumuksellisista eksistentialisti -filosoofioista ja ryhtyä kommunistiksi.

Sammalkieli said...

"Meillä on perimmältään vain velvollisuuksia toisiamme kohtaan - ei oikeuksia."

Onko tämä jostain sen taantumuksellisen naisen ja anti-marxistin, Simone Weilin, kirjasta? Vai peräti homofilosofi Jukka Hankamäen teoksesta [väitöskirjasta] Rakkauden välittäjä, joka siis käsittelee mainittua Simone Weilia.

Rauno Rasanen said...

1
'Se' on minulle desisionismin ydin. Velvollisuudet koskevat tahtoa eli kykyämme päättää [toisin]. Oikeudet sen sijaan ovat aina jo päätöksestämme enemmän tai vähemmän epäsuorasti johdettuja eli konstruoituja.

Oikeudet ovat loppumaton oikeutus-palapeli, jonka legitimiteetti räjähtää kappaleiksi, kun paljastetaan tuon pelin todellinen perusta, jota ei ole kuin harkinnan viimeisenä eli irrationaalina tekona - toisin sanoen päätöksen aktina = olisin voinut päättää toisin, mutta päätin niinkuin päätin, koska 'siltä tuntui'.

2
Kommunismi tarkoittaa minulle samaa kuin uskonto. Valitettavasti[?] minä en ole uskovainen - en sitten missään muodossa. Olen 'taantunuksellinen' nihilisti - ennen, nyt ja aina.

ninni said...

kyse tyylistä ja rakkaudsta, totuudesta, hyvästä
absurdi on vain yksi välivaihe

Palleko Bloger said...

nice info. Jam tangan murah online
Daeng Store