Aleksis Salusjärvi laskemassa ja arvioimassa nykykulttuurin kilohintaa sekä parasta ennen päivämäärää.
*
Suoraa puhetta-ohjelmasarjassa tutkitaan lauantaisin 20.8. - 22.10 [Radio 1] tuotteistamisen vaikutusta kulttuuriin ja taiteeseen otsikolla Nykykulttuuri on kaupankäyntiä! Juontajana on kuvataide- ja kirjallisuuskriitikko Aleksis Salusjärvi. Hän on myös Kritiikin Uutisten päätoimittaja ja kirjoittamisen tutkija.
1
Manifesti: Kirjamyynti kuristaa kirjallisuuden!
Aleksis Salusjärvi
15.9.2011
"Kirjasyksy" on muodostunut kymmenessä vuodessa tehokkaan markkinoinnin käsitteeksi. Turun kirjamessut avaa rahavirran, jonka turvin kustantamot tuottavat kaupallisen jokavuotisen evankeliuminsa. Matka jatkuu vuoden päätapahtumaan, Helsingin kirjamessuihin, jossa rummutetaan näkyvimpiä kirjapalkintoehdokkaita myynnin maksimoimiseksi.
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinto liittää debytantit osaksi kassavirtaa ja yhä henkilöityvämpää kirjallisuutta. Marraskuussa isänpäivän myyntipiikkiä jatketaan Finlandia-palkintosirkuksella. Liekkejä valellaan joulumyynnin kaupalliseen orgiaan asti, jonka kohmelosta toipumiseen kuluu sydäntalven viikot. Kirjailijan rooli rinnastuukin autokauppiaaseen, joka maalaa asiakkaan eteen viihtyisän, tuttavallisen ja edullisen mielikuvamaailman.
Kirjailijaliitto, isot kustantamot ja päämedia muodostavat kirjallisen kulttuurin monopolin, joka tuotteistaa ja annostelee teokset ennalta sovitussa optimoidussa päiväjärjestyksessä. Lukevasta yleisöstä on tehty asiakkaita.
Kirjan elinkaari on jatkuvasti lyhentynyt. Kirjallinen keskustelu on tullut riippuvaiseksi tuotteistamisesta, jonka valokiila on huomiotaloudessamme olemassaolon mittari. Samalla erilaisten kirjapalkintojen määrä on ryöstäytynyt naurettaviin mittoihin, niitä jaetaan vuosittain 80.
Elämme tasapaksussa näköalattomassa myyntikeskeisen kirjallisuuden maailmassa. Vain muutamassa vuodessa tärkeät ja turhat kirjat on saatu samalle viivalle, sillä kirjasyksy järjestetään joka tapauksessa, oli kirjavuosi tasoltaan miten heikko hyvänsä.
Edesmenneen Sanoma-WSOY:n myyntijohtaja Jacques Eijkens sanoi ääneen totuuden, jota ei oltu vielä valmiita hyväksymään: Kirjailijabrändi on nykyään kirjallisuuden sisältöjä tärkeämpi. Kirjailijanalut ovatkin jo vuosien ajan valmistelleet julkisuuskuvaansa ennen kustannussopimuksen allekirjoitamista. "Pitää osata käyttää mediaa", he puhuvat, vailla mitään kritiikkiä kaupallisia arvoja tai yksityisyyttään kohtaan.
2000-luku on muuttanut kirjallisuuden lopullisesti. Se näkyy jopa kirjastoissa, sillä myynti määrittää lainauslukuja. Klassikoista luovutaan poistomyynneissä harrypottereiden tieltä. Kirjallinen muisti oli ennen tuhansia vuosia pitkä. Enää se ei yllä edes vuoden taakse.
*
http://yle.fi/radio1/asia/suoraa_puhetta/
2
Manifesti: Muotoilijat ovat myyntimiesten juoksupoikia!
Aleksis Salusjärvi
8.9.2011
Teollinen muotoilu otti sata vuotta sitten kulttuurin suunnannäyttäjän paikan. Kehittyneet tuotantomenetelmät mahdollistivat monipuolisen materiaalikäytön. Muotoilun nähtiin tuolloin osallistuvan aktiivisesti ihmisten elämänlaadun parantamiseen nousevan elintason keskellä.
Nykyään muotoilijat työskentelevät myyntimiesten juoksupoikina. Kulutustavarat ovat halvempia kuin koskaan ja niitä markkinoidaan aggressiivisesti. Jopa huonekaluja ostetaan vain vuodeksi kerrallaan ja maailma hukkuu kaatopaikoille päätyvään rojuun. Elämme tavaranhimon ja kulutushysterian illankoittoa, jossa kiertokulku on tuntematon käsite. Uusien esineiden suunnittelu on heräteostosten ja leikkikalujen keksimistä aikuisia varten. Asuntojen koot kasvavat jatkuvasti, ja kodeissa on varastotilaa yhä enemmän.
Muotoilu on voittanut, kaikki esineet ovat nykyään kauniita. Sen sijaan ne ovat menettäneet merkityksensä, niitä luonnehditaan näteiksi tai kivoiksi. Elämme keveyden kertakäyttökulttuurissa. Muotoilu on yhdenmukaistanut koko planeetan. Kahvilat ympäri maailman ovat samannäköisiä, tuotteistettuja ja standardoituja. Monikansalliset yritykset ovat hävittäneet kulttuureista paikallisuuden ja muovanneet kaupunkien yleisilmeen niin yhteneväiseksi, että niitä on hankalaa erottaa toisistaan.
Muotoilijan tärkein taito on kyky havaita, eristää, määritellä ja ratkaista ongelmia. Sen sijaan, että hän suuntaisi kykynsä elämänlaadun ja luonnonvarojen vaalimiseen, hän tähtääkin voitontavoitteluun ja tuotteistamiseen. Hänen keskeisin ongelmansa on pääoman kasvattaminen.
Ihmisten suhde fyysiseen todellisuuteen on katkennut. Esineitä arvostellaan mielikuvien eikä käyttötarkoituksen perusteella. Filosofi Susan Sontag onkin kysynyt, että muuttuuko auringonlaskukin kauniista kivaksi tai nätiksi, kun tuotteistaminen lopulta valtaa myös kokemusmaailmamme.
”Kun sisältö katoaa nousee kuori ja pakkaus arvoon arvaamattomaan”, kirjoitti Paavo Haavikko. Sisältöjen sijaan muotoilijat ovatkin keskittyneet dekoraatioon. Muotoilun viimeisin suuri uudistaja Viktor Papanek pohti 1960-luvulla keinoja, joilla muotoilija voisi materiaalivalinnoillaan ja -työstöllään ohjata maailmaa paremmaksi. Hän julisti, että tavoite saavutetaan, mikäli muotoilija ei enää alistu teollisuuden työkaluksi vaan toimii kuluttajan puolustajana.
Papanekin ajatukset eivät ole vanhentuneet, mutta ne on lähes unohdettu. Muotoilu on kadottanut ihanteensa ja idealismin. Kodit täyttyvät valetakoista, einesruuasta, tekonurmikoista, viihde-elektroniikasta ja leluista. Muotoilijan näkökulmasta ihmisen tehtävä on kuluttaa ja hukkua tavaraan.
3
Manifesti: Teatteri ei enää vaikuta yhteiskuntaan!
Aleksis Salusjärvi
1.9.2011
Teatterin rooli kansallisena taiteenlajina on muuttunut puheenaiheiden herättäjästä ajankuluksi. Vaikka sen suosio on pysynyt korkealla, näytelmät eivät enää synnytä laajempia keskusteluja. Pääkaupunkiseudulla on joka päivä 50 teatteriksi luokiteltavaa esitystä, ja niille riittää yleisöä. Tästä huolimatta teatteri ei muuta yhteiskuntaa. Se ei ole kapinallista, vaan se luo kiltisti illuusioita ja elämyksiä.
Kalle Holmbergin 1966 ohjaama Lapualaisooppera aloitti yhteiskunnallisen taiteen ajan Suomessa. Teatteri löysi itsensä yhteiskunnan keskeltä aina 80-luvulle asti. Se menetti otteensa kulttuurin murroksessa, joka usein paikallistetaan Jumalan teatterin yleisöön heittämiin ulosteisiin. Ne olivat kansanteatterin hautajaiset.
Yhtenäiskulttuurin mureneminen on löydettävissä teatterin kaventuneista mahdollisuuksista vaikuttaa kansaan. Se tuntuu olevan nykyään mahdotonta. Kun Kansallisteatterin suurella näyttämöllä ammuttiin presidenttiä päähän, ei käyty keskustelua kulttuurista, vaan poliitikkojen koskemattomuudesta. Teatterin viimeisenä keinona herättää huomiota onkin enää Mannerheimin ja Väinö Linnan ikoniaseman ravistelu.
Samalla katseet ovat siirtyneet jo muualle: Pienet teatterit työskentelevät minimaalisilla resursseilla ja suurimmalla mahdollisella sitoutumisella. Niiden esityksiä ei tehdä kasvotonta yleisöä varten, vaan ne kasvavat yksilöllisiksi yleisönsä kokoisiksi tapahtumiksi. Laitosteattereiden viereen on syntynyt itsenäinen esitystaiteen muoto, joka ei tavoittelekaan massojen hyväksyntää. Yhden teatteriestetiikan sijaan on tullut monet estetiikat.
Suomi on Färsaarten kanssa maailman teatteripitoisin maa. Harrastajateatterit ja kesäteatterit ovat löytäneet pysyvän sijan joka pitäjässä, kaupunginteattereillakin on yhä vankka asemansa. Teatterin merkitykset ovat kuitenkin muuttuneet, luultavasti lopullisesti. Teatteri ei enää puhuttele meitä suomalaisina, vaan yksittäisinä ja yksityisinä katsojina.
Samalla suurtuotantoja markkinoidaan yhä voimakkaammin viihteenä, ne ovat turvallista ja eheyttävää oopiumia kansalle. Siksi näkyvin teatteri ei kaipaakaan ympärilleen pohdintaa yhteiskunnan tilasta. Se synnyttää elämyksensä yhä selvemmin viihdetuotantoina ja laadukkaana ajankuluna.
4
Manifesti: Runous on tärkein kirjallisuudenlaji!
Aleksis Salusjärvi
18.8.2011
Suomen kieli on iso kieli. Kansa on lukevaa. Sanomalehdet ovat suhteessa väestöön suurimpia maailmassa. Kielemme onkin käytössä monipuolisesti ja laaja-alaisesti. Jokaisen kirjoitetun kielen elinvoimaisuuden merkittävin edellytys on kuitenkin monimuotoinen kirjallisuus.
Tällä hetkellä vähälevikkinen runous on vahvin alue, jossa kirjallisuus kokeilee, on vitaalia, tuottaa uusia merkityksiä ja löytää uusia keinoja lähestyä kieltä. Runoutta luetaan vain vähän ja sitä pidetään kryptisenä. Näin on ajateltu jo 120 vuotta symbolismin synnystä lähtien – silti runous on noussut tuon tuostakin esiin kielellisen ilmaisun perustasona. Runouden nykyiset saavutukset ovat jäämässä pimentoon, sillä niitä on vaikeaa tuotteistaa.
Kirjan rooli myyntiartikkelina on ylikorostunut. Tuotteistetut kirjailijapersoonat ovat paketoitu kustantamoiden kansikuvatytöiksi ja -pojiksi. Kirjamessuproosaa kääritään lahjapaperiin ja palkitaan myyntipotentiaalinsa perusteella. Kustantamot ja kirjatukut haluavat pitää yllä kapea-alaista kirjallisuutta maksimoidakseen voittonsa.
Kustantamot ovatkin vähentäneet runouden julkaisemista, ja moni on jopa lopettanut sen kokonaan. Jo vuonna 1998 Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jarkko Laine sanoi, että kustantamot ovat menettäneet pelin runouden suhteen. Kirjallisuusinstituutiot syrjivät runoutta sen epäkaupallisuuden takia.
Samalla runoutta kirjoitetaan todennäköisesti enemmän kuin koskaan aiemmin. Se on vallannut alaa niin yliopistoista kuin kapakoistakin. Painotuotteiden lisäksi se on löytänyt paikkansa internetistä ja runoesityksistä, runous on myös kasvanut osaksi musiikkia ja kuvataidetta.
Runouden monipuolisuus estää näkemästä metsää puilta. Yhden runouden sijaan tulisi puhua useista runouksista. Samalla kirjallisuuden etujärjestöjen tulisi hylätä lyhyen aikavälin voitontavoittelu ja laajentaa käsityksiään kirjallisuudesta. Runous ei ole vain painotuotteita, vaan se edustaa kokonaista kielellistä todellisuutta.
*
http://yle.fi/radio1/asia/suoraa_puhetta/
II
http://www.youtube.com/watch?v=_hQh2yyzOFw
Hassisen Koneen sovitus Irwin Goodmanin klassikkoveisusta Raha ratkaisee.
*
http://yle.fi/radio1/asia/suoraa_puhetta/
http://poistyopoydalta.blogspot.com/2011/08/vaarallinen-runous.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kritiikin_Uutiset
http://www.sarv.fi/kritiikinuutiset.html
http://www.kultti.net/lehti/53/
No comments:
Post a Comment