Poliisi/Politiikka

Kuvion erilaiset ja ristiriitaiset ajatelmat ja määritykset osoittavat hyvin, kuinka vellovaa politiikkakeskustelu on. Jotkut korostavat politiikan ilmiön harkinnanvaraisuutta, sopimuksellisuutta ja rauhallisuutta, jotkut taas pitävät sitä taisteluna. Mediayhteiskunnassa politiikka määrittyy usein likaisena pelinä tai välttämättönä pahana, kun taas idealistisina aikakausina politiikka voi olla kansalaishyve ja maailmanparantamisen mahdollisuus. Myös politiikan toimijat voivat vaihdella: joskus vain valtion instituutiot hoitavat yhteisiä asioita; radikaalifeministit taas uskovat vain henkilökohtaisten tekojen ja tasa-arvon merkitykseen maailman muuttamisessa. Voidaan perustellen esittää määritelmiä, jotka lyövät toisiaan korville. Politiikan tutkijoidenkin keskuudessa uskotaan hyvin erilaisiin politiikan määrityksiin. Kansalaiskeskustelusta poiketen tutkijat ovat kuitenkin tietoisia omista perinteistään ja perspektiiveistään politiikkaan [Berndtson 1991,17-23.]

I
1
Sitaatti kirjasta Yhteiskuntateorioiden oikeus - luku Tasa-arvon demokratia - Jacques Rancière, erimielisyyden ajattelija [Ari Hirvonen].
*
Teksti kiteyttää erinomaisesti myös oman kritiikkini Jürgen Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoriaa kohtaan. Rancierelle Habermasin poliittinen diskurssi on aina jo etukäteen määriteltyä teknistä argumentointia ja siten eräänlaista poliisitoimen harjoittamista eikä tee mahdolliseksi avoimen ja ehkä silloittamattomankin erimielisyyden autenttista ilmentymistä, joka on kaiken todellisen politiikan ytimessä.
*
'Politiikka ei ole parlamentarismia ja edustuksellisuutta, vaaleja ja puoluepolitiikkaa ja kommunikatiivista tai deliberatiivista toimintaa. Myöskään se, että jossain on kyse vallasta ja valtasuhteesta ei tee asiasta politiikkaa. Se, mitä yleensä käsitämme politiikalla, kuuluu Rancieren käsitteistössä pääsääntöisesti poliisin toimialaan. Sen sijaan politiikan 'olemus' on erimielisyys, mikä on skandaali, jota poliittinen filosofia on aina pyrkinyt vähentämään, rauhoittamaan tai siirtämään pois politiikan alueelta vaikkapa talouteen.

Erimielisyys ei ole tietämättömyyttä, väärinymmärrystä, intressien ja mielipiteiden yhteenottoa tai asioista puhumista vaan kiistaa siitä, mitä puhe tarkoittaa ja mitä kielen ymmärtäminen merkitsee. Jos Jürgen Habermasin kommunikatiivisen rationalisuuden mallissa keskustelun säännöt, aiheet, osapuolet sekä heidän asemansa ovat jo ennakolta annettuja, niin politiikassa juuri nämä ovat kiistan kohteita.'

2
Jacques Rancière jakaa yhteis- ja yhteiskuntaelämän kahteen osaan, poliisijärjestykseen ja politiikkaan. Siinä missä poliisi järjestää yhteiskuntaa, jakaa aistittavaa ja perustuu näennäiseen konsensukseen, siinä politiikka kyseenalaistaa aistittavan jakoja ja yhteiskuntaa perustuen erimielisyydelle, konfliktille.

Poliisi ei tarkoita samaa kuin valtiokoneisto, vaan siinä on kysymys 'nähtävissä ja sanottavissa olevan järjestyksestä, jonka myötä tietty toiminta on näkyvää ja toinen ei ja tietyt sanat ymmärretään puheena ja toiset meluna'. Politiikaksi Rancière puolestaan kutsuu yhteiskunnallista toimintaa, joka on vastakkaista poliisitoiminnalle: politiikka 'murtaa osapuolten ja osien tai niiden puuttumisen määrittävän aistisen kokoonpanon tekemällä oletuksen, jolla ei voi määritelmän mukaan olla siinä paikkaa: osattomien osan oletuksen'. Näin hän antaa etusijan politiikkaan osattomille, heidän mahdollisuuksilleen elää ja kapinoida väittäen, 'ettei politiikkaa ole ilman kaikkien tasa-arvoa, joka ei kuitenkaan ole politiikan tavoite, vaan sen lähtökohta'.

Rancièreläisittäin sanoen politiikkaa on vasta kun poliisitoimen keskeyttää sille vieras 'oletus kenen tahansa tasa-arvosta kenen tahansa kanssa tai, loppujen lopuksi, kaiken järjestyksen puhtaan satunnaisuuden paradoksaalinen todellisuus' - [wiki].

3
Poliisi/Politiikka
[....]
Poliisi ei ole pelkästään poliisi- ja järjestysvoimat tai repressiivisten instituutoiden ja käytäntöjen muodostelma. Termin taustana voidaan pitää Foucault'n analyysia poliisista hyvinvoinnin ja terveydentuottamisen ja turvaamisen tekniikkojen kokonaisuutena. Poliisiin kuuluu yhtä hyvin hallinto- ja lainkäyttö kuin terveydenhuolto, sosiaaliturva ja kulttuuri. Se ei ole kuitenkaan sama kuin valtiokoneiston käsite, johon sisältyy erottelu [pahan] valtion ja [hyvän] kansalaisyhteiskunnan välillä.

Poliisi on ruumiiden organisointi. Se laskee yhteiskunnan osat yhteen sekä jakaa yhteiskunnan niin, että sen kaikki osat on otettu huomioon ja niille annettu omat roolinsa, paikkansa, tehtävänsä ja arvonsa. Poliisi määrittelee eri ryhmille ja yksilöille soveliaat tehtävät ja olemistavat sekä näille toiminnoille ja tavoille sopivat ajat ja paikat. Se määrittää, ketkä ovat osallisia ja ilmenevät yhteiskunnassa tehdessään jaon näkyvään ja näkymättömään, kuuluvaan ja kuulumattomaan, sanottuun ja sanomattomaan.

Poliisi on 'implisiittinen laki, joka määrittää osapuolen osan tai sen puuttumisen'. Tämä jako täyttää yhteiskunnan eikä tyhjälle tilalle ole tilaa, sillä se mikä 'ei ole', suljetaan ulos. Poliisin olemuksena ei ole siten repressio tai kurinpito vaan aistittavan jako.

Politiikka, la politique, on ratkeamattomassa konflkitissa poliisin kanssa. Näiden yhteenoton alueesta, jossa tasa-arvon todentaminen kohtaa vallitsevan järjestyksen, Ranciere käyttää maskuliinimuotoa le politique, joskaan ei aivan johdonmukaisesti. Seuraavassa politiikka ymmärretään pääsääntöisesti merkityksessä la politique. Kun kyse on nimenomaisesti kohtaamisesta, käytän termiä poliittinen ja suluissa le politique.

Politiikka ei ole parlamentarismia ja edustuksellisuutta, vaaleja ja puoluepolitiikkaa ja kommunikatiivista tai deliberatiivista toimintaa. Myöskään se, että jossain on kyse vallasta ja valtasuhteesta ei tee asiasta politiikkaa. Se, mitä yleensä käsitämme politiikalla, kuuluu Rancieren käsitteistössä pääsääntöisestä poliisin toimialaan. Sen sijaan politiikan 'olemus' on erimielisyys, mikä on skandaali, jota poliittinen filosofia on aina pyrkinyt vähentämään, rauhoittamaan tai siirtämään pois politiikan alueelta vaikkapa talouteen.

Erimielisyys ei ole tietämättömyyttä, väärinymmärrystä, intressien ja mielipiteiden yhteenottoa tai asioista puhumista vaan kiistaa siitä, mitä puhe tarkoittaa ja mitä kielen ymmärtäminen merkitsee. Jos Jürgen Habermasin kommunikatiivisen rationalisuuden mallissa keskustelun säännöt, aiheet, osapuolet sekä heidän asemansa ovat jo ennakolta annettuja, niin politiikassa juuri nämä ovat kiistan kohteita.

Poliittinen näyttämö on joka kerta ja joka asiassa luotava uudelleen rikkomalla juuri niitä diskurssin pelisääntöjä, jotka määrittävä sen, kenellä on kelpoisuus määritellä rationaalista poliittista konsensusta sovittelevan deliberaation yhteiset aiheet ja pätevöittää puhujat. Erimielisyyden kohteéna on aistittavan esittäminen ja kiistelijöiden asema sen esittämisessä, itse keskustelutilanne, jossa kielipelit ja - säännöstöt ovat aina sekoittuneet. Tämä on syytä pitää erillään Lyotardin erottavasta kiistasta, jossa kyse on kielipelien ja -säännöstöjen yhteensopimattomuudesta .
[....]

II
http://www.youtube.com/watch?v=lY_zxL8roDc
Simo - Politiikkalaulu - [Simo järjestää kunnallisvaaleissa]
*
http://www.booky.fi/kirja/toomas_kotkas/yhteiskuntateorioiden_oikeus/9789525169751
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jacques_Ranci%C3%A8re
http://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Ranci%C3%A8re
http://actuspurunen.blogspot.com/2011/09/kaikki-ihmiset-ovat-alyllisesti-tasa.html
http://en.wikipedia.org/wiki/J%C3%BCrgen_Habermas
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean-Fran%C3%A7ois_Lyotard
http://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/valtiooppi/avoin/osa1.htm