1
Suuntaan otsikon kysymyksen (ks. Schmitt-sitaatti) myös Pekka Himaselle, jota pidän kaikessa naiviudessaan ja positiivisessa hymistelyssään äärimmäisen taantumuksellisena pataporvarina ja Suomen taloudellista eliittiä hännystelevänä brändifilosofina, joka pyrkii ratkomaan suomalaisen laman ja masentuneisuuden ongelmia täysin väärästä näkökulmasta, ainakin mitä tulee uusliberalismin taloudellisen kilpailun nimissä kalvamien hyvinvointivaltion rippeitten säilyttämiseen tässä maassa.
Koska tiedän, että loputon keskustelu tästäkään aiheesta ei johda välttämättä muuhun kuin asioitten todellisen tilan ja ongelmien olennaisen pointin hämärtymiseen (mutta juuri tähän Himasen pääomaa nuoleskeleva trendi-brändi-uusliberalismi pyrkiikin: 'yhteisten-ongelmien-parissa-kaikilla-on-yhdessä-niin-kivaa'-effektiin) mikä ennakoitu mystifikaatio merkitsee minun dialektiikassani jo alunperin Himasen ja omien näkymysteni välisen eron kärjistymistä (siis tasan päinvastoin kuin Himanen ajattelee), tyydyn vain avoimesti halveksimaan tätä ylipositiivisen ajattelun tahattoman mutta säälittävän koomista lähettilästä.
Yhdessä asiassa Himanen kuitenkin edustaa minulle 'positiivista' ilmiötä: hänessä personoituu sellainen media-ajan ja kestävän ekokapitalistisen talouskehityksen iloisessa huumassa (illuusiossa) elävä ihmistyyppi, jossa voin avoimesti tunnistaa oman viholliseni. - - Sillä elämästä tulee aina hiukan selkeämpää ja siten ikäänkuin helpompaa, jos ja kun tietää kuka on vihollinen. Kiitos Pekka siitä, että annoit elämälleni poliittisen tarkoituksen.
Haluan kiittää Pekka Himasta vielä toisellakin, arvatenkin yllättävällä mutta harkitulla tavalla. Haluan nimittäin, lisätäkseni ihmiskunnan (tuon Himasen parhaan kaverin) didaktista ja pedagogista ymmärrystä, asettaa hänen edustamaansa, ei suinkaan sisällyksetöntä vaan zizekiläisessä mielessä ideologista (Himanen siis myy jotain sellaista, jonka todellista sisältöä hän ei paljasta eikä välttämättä edes tiedosta) eli kapitalismin talouspoliittisia totaliteetteja mystifioivaa dialogihömppää vastaan 1900-luvun poliittisen filosofian kiistellyn klassikko-kenraalin: Carl Schmittin.
Toki tiedostan, ettei Himanen filosofina ole tarpeeksi arvostettava kiillottamaan edes Schmittin saappaita saati sitten varteenotettava vihollinen hänen kannaltaan, mutta konstruoin tämän asetelman lähinnä siksi, että voitaisiin verrata, miten valtava mentaalis-intellektuaalinen ero vallitseekaan helppoheikkimäisen ihanteellista, newage-tyyppistä 'kiva-kaveri-kaikki-hyvin-toivotaan-toivotaan'-hömppää lanseeraavan, ulkomaita kiertämään päässeen lukiolaispojan ja Platonin Valtion, Machiavellin Ruhtinaan sekä Hobbesin Leviathanin korkeuksissa/syvyyksissä luontevasti liikkuvan maailmanluokan (olkoonkin 'pahamaineisen') poliittisen ajattelijan välillä.
2
"Kun hän (Donoso Cortes) puhuu ihmisen luonnollisesta pahuudesta, hän vastustaa poleemisesti ateistista anarkismia ja sen aksioomaa hyvästä ihmisestä; hän tarkoitaa 'agonikos' eikä 'dogmatikos' (taistelijana, ei dogmaatikkona). Vaikka hän näyttääkin tässä olevan samaa mieltä luterilaisten dogmien kanssa, hänen asennoitumisena on kuitenkin erilainen kuin luterilaisella, joka taipuu jokaisen esivallan alle; hän säilyttää myös tässä asiassa suurinkvisiittorien jälkeläisten itsetietoisen suuruuden.
Tosin se, mitä hän sanoo ihmisen hylätyksi joutuneisuudesta ja alhaisuudesta, on pelottavampaa kuin mikään, minkä absoluuttinen valtiofilosofia koskaan on ankaran hallitsemisen perusteluksi esittänyt. Myös de Maistre saattoi pelästyä ihmisen pahuutta, ja hänen lausumillaan ihmisen luonnosta on voimaa, joka syntyy illuusiottomasta moraalista ja yksinäisistä psykologisista kokemuksista.
Bonaldilla ei myöskään ole harhaluuloja ihmisen perustaltaan pahojen vaistojen suhteen, ja hän on huomannut hävittämättömän 'tahdon valtaan' yhtä hyvin kuin joku modernin psykologian edustajakin. Mutta se on pientä Donoson puuskiin verrattuna.
Hänen ihmishalveksuntansa ei tunne enää mitään rajoja: heidän sokea ymmärryksensä, heikko tahtonsa ja heidän lihallisten halujensa naurettava innokkuus näyttäytyvät hänelle kaikessa armottomuudessaan niin, etteivät kaikkien inhimillisten kielten kaikki sanat riitä ilmaisemaan tämän luodun olennon alhaisuutta kokonaisuudessaan.
Jollei Jumala olisi tullut ihmiseksi, niin matelija, jonka jalallani murskaan, olisi vähemmän halveksuttava kuin ihminen; 'el reptile que piso con mis pies, seria a mis ajos menos despreciable quel el hombre'. Joukkojen typeryys on hänestä yhtä hämmästyttävää kuin joukkojen johtajien tyhmä turhamaisuuskin. Hänen synnintietoisuutensa on universaalia, pelottavampaa kuin puritaanilla. Kukaan venäläinen anarkisti ei ole lausunut väittämäänsä niin, että 'ihminen on hyvä' samanlaisella perustavalla vakaumuksella kuin millä tämä espanjalainenn katolilainen sanoo: Mistä hän tietää, että hän on hyvä, ellei Jumala ole sanonut sitä hänelle? 'De donde sabe que es noble si Dios no se la ha dicho?'
Tämän miehen epätoivo, erityisesti hänen kirjeissään ystävälleen kreivi Raczynskille, lähentyy usein hulluutta; hänen historianfilosofiansa mukaan pahan voitto on itsestään selvää ja luonnollista, ja ainoastaan Jumalan ihme estää sen. Kuvat, joissa hänen käsityksensä inhimillisestä historiasta ilmenee, ovat täynnä kauhua ja inhoa; ihmiskunta kompuroi sokeasti labyrintissa, jonka sisään- tai uloskäyntiä tai rakennetta kukaan ei tunne, ja sitä me kutsumme historiaksi (Obras (Teokset) V, s 192,).
Ihmiskunta on laiva, jota meri paiskii päämäärättä sinne tänne ja joka on täynnä kapinoivaa, alhaista, pakolla värvättyä miehistöä, joka hoilaa ja tanssii siihen asti, kunnes Jumalan viha heittää koko kapinallisen roskajoukon mereen, jotta vaikeneminen jälleen vallitsisi (IV, s 102). Mutta tyypillinen kuva on toisenlainen: verinen ratkaisutaistelu, joka nykyään on leimahtanut katolisuuden ja ateistisen sosialismin välille.
Porvarillisen liberalismin olemukseen kuuluu Donoson mukaan pyrkimys olla tekemättä ratkaisua tässä taistelussa ja sen sijaan pyrkiä keskusteluun. Hän suorastaan määrittelee porvariston 'keskustelevaksi luokaksi, 'una clasa discutidora'. Se on suuntautunut keskusteluun, koska se tahtoo välttyä päätöksenteolta. Luokka, joka käyttää poliittisen aktiivisuutensa puheeseen lehdistössä ja parlamentissa, ei ole kykenevä toimimaan yhteiskunnallisten taistelujen aikakautena.
Tämän heinäkuun kuninkuuden porvariston epävarmuus ja puolinaisuus (Ranska 1830-1848/rr) voidaan havaita kaikkialla. Sen liberaali konstituutio yrittää halvaannuttaa kuninkaan parlamentin avulla jättäen hänet kuitenkin valtaistumelle, eli kyseessä on siis sama epäjohdonmukaisuus kuin deismillä, joka sulkee Jumalan maailmasta pitäen kuitenkin kiinni Jumalan olemassaolosta. (Tässä Donoso omaksuu Bonaldilta monia mittaamattoman hyödyllisiä metafysiikan ja valtioteorian rinnakkaisuuksia).
Liberaali porvaristo haluaa siis Jumalan, mutta hän ei saa olla aktiivinen: se haluaa monarkin, mutta tämän on oltava vailla valtaa; se vaatii vapautta ja tasa-arvoisuutta ja siitä huolimatta vaalioikeuksien rajaamista omistaviin luokkiin varmistaakseen sivistyksen ja omistuksen välttämättömän vaikutuksen lainsäädäntöön, ikäänkuin sivistys ja omistus antaisivat oikeuden alistaa köyhiä ja sivistymättömiä ihmisiä; liberaali porvaristo lakkauttaa veren ja suvun aristokratian mutta sallii kuitenkin raha-aristokratian häpeämättömän vallan, joka on aristokratian muodoista typerin ja alhaisin; se ei halua kuninkaan eikä kansan suvereenisuutta. Mitä se sitten todella tahtoo?"
Carl Schmitt: Poliittinen teologia (1922, toinen painos 1933; suomennos 1997, s. 105-107).
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Carl_Schmitt
http://en.wikipedia.org/wiki/Political_theology
http://www.ppl.nl/100years/author.php?subject=nazism&aulast=schmitt
http://majorityrights.com/index.php/weblog/C36/
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Concept_of_the_Political
http://en.wikipedia.org/wiki/Juan_Donoso_Cort%C3%A9s
http://en.wikipedia.org/wiki/July_Monarchy
http://pressblog.uchicago.edu/commentary/
http://www.press.uchicago.edu/News/election2008.html
10 comments:
Kiitos Pekka siitä, että annoit elämälleni poliittisen tarkoituksen.
Nimeni ei ole Pekk - mutta puupääksi voin luokitella myös itseäni. Mitkään juridiikan ns. oikeaoppiset tiet eivät olisi auttaneet vaikka diskuteeraavat ihmiset sitä kuvittelevat, eli että olisivat jättäneet lynkkaukset, sadismin, monivuotisen pattitilanteen seurata väärällä tavalla toisen mahdollisuuksia edetä eli eivät halunneet auttaa, kuunnella tai pyytää anteeksi. Olivat jo itse tulleet paitsi paljastetuksi myös kunnolla ravistetuksi ja siitä seuraa kuten Sveitsin maineelle paha taka-isku: ei voi sanoa ja luokitella ihan miten vaan ilman oikeaa ja oikeaoppista käyttäytymistä ja denotaatiota. Ei voi huiskia omahyväisesti mitä vaan ja sen jälkeen kun kymmenen tai 20 vuotta ollaan käyttäydytty kuin holtittomat amish-karjapaimenet nostamalla omaa nenää mutta lapioimalla sontaa kärpästen ympäröimänä - ei voi sanoa, että toisen olisi pitänyt vetää oikeuteen joku armottoman älytön ja pieni asia. Koska tiedän toisen naisen, jolle kohtelu on ollut vastaanvanlaista, joka on vetänyt oikeuteen ja voittanut joka kerta (näitä naisia on ainakin kaksi joita voisin nimetä) ja molemmat ovat edelleen yhtä pahassa paikassa.
Ei siis muutu vaikka ovat jälkeenpäin, kiusaamisen jälkimainigeissa, sitten sitä mieltä, että olisi ollut muka tie tai oikea suhtautuminen jos haluaa ns. auttaa yhteiskuntaa. Ei pidä paikkansa ja kiusaavat vastaisuudessakin koska tuo keskustelu ja pintamainen diskuteeraaminen on juuri siksi petollista, että se pitää pallot ilmassa ja voiton kodissa. Ja kun jäykistyy niska ja aivot eivät enää erota säveliä, ei värejä eikä mitään maailman oikeista asioista - niin oppivat kun kiusaavat. Joten, se ei tule loppumaan vaan tulee olemaan entistä sadistisempi. Ja sen jouduin minä tekemään joka on samalla puolustus ja syytös.
Ammatti-ihmsillä pitää olla sydän mukana ja erityisen tärkeät asiat tulevat aina odottamattomasta tai alahaisesta suunnasta: ei sieltä mistä raha: sieltä tulee paha.
ihmisen luonnollisen pahuuden voi unohtaa, kun han on saanut sen mita on kaivannut
ihmisen tarpeet tulevaisuudessa eiv't ole materiaalisia..
..eikä niistä enää tarvitse taistella
se ei ole pintamaista diskuteraamista, mutta tiedtähän itsekin, ettei totuuskia noin vain pidellä eikä asioista oikein voi keskustellakaa..siis...
parannussaarnaaja
http://www.youtube.com/watch?v=TrWEfAxnRp0
Et selvästi kertonut Miksi Himanen on eri leirissä, muuta kuin viittaamalla hyvinvointivaltion säilyttämiseen..enkä edes lauseesta ymmärtänyt miten Himnen hyvinvointivaltion purkaisi
Pekka Himasen Kukoistuksen käsikirjoitus tiivistää perustavat, fundamentaaliset haasteet kolmeen: clean, care ja cultur. Näillä Himanen viittaa ilmaston lämpenemiseen (produktion haaste), hyvinvoinnin haasteeseen (reproduktion haaste) ja kulttuurin monimuotoistumiseen (kulttuurin haaste). Himanen esittää muiden muassa myös koulutus 2.0 ohjelman, jonka kulmakivinä on myös kolme C:tä, confidence (luottamus), community of enrichment (rikastava yhteisö) ja luovuus (creativity) nämä yhdessä luovat säihkettä, kukoistusta (flourishing).
Himanen lähestyy Suomen ja maailman tilaa 2010 lapsten filosofiasta ja hän tietää antautuvansa kritiikille naiiviudesta. Himasen esityksessä on kuitenkin monia kohtia, joista kannattaa keskustella. Koulutuksesta ja oppimisen uudesta kulttuurista hän kirjoittaa pääasiassa hyvin, vaikka ehkä enemmän toisin esiin vielä yhteistoiminnallisuutta ja sosiaalisen konstruktivismin lähtökohtia. Tämä antaisi myös pohjan sille, että eri uskontojen ja Kantin filosofian rinnalle ja myös niiden kritiikiksi voisi kasvaa eettinen teoria, jossa korostetaan hyvän eetoksen rinnalle eettisten resurssien ja ryhmän toiminnan ja ryhmässä toimimisen etiikka. Kantilainen etiikka on yksinkertaisesti aivan riittämätön tämän päivän maailman lähtökohdaksi. Huolehtimisen etiikka lähtee enemmän yhteisöstä kuin yksilöstä tai tarkemmin yksilöstä yhteisön jäsenenä, ulottuvuus, joka kantilaisesta etiikasta uupuu.
Joka tapauksessa Himanen korostaa samoja seikkoja, joita kehittyneissä pedagogisissa teorioissa - ongelmalähtöisissä ja tutkivan oppimisen, käytäntöyhteisöjä luovissa malleissa on tuotu esiin. Henkilökohtaiset oppimisverkostot ovat samalla yhteisöä luovia ituja.
Himasen ystävänään mainitsema Anthony Giddens on suomenetussa teoksessaankin kehitellyt hienosti rakenteen ja rakenteistumisen teorioita. Himanen tuntuu "filosofisesti" kulkevan kovin ylärekisterissä, ideologioiden sfääreissä, ja tekee siltä paarmamaisia pistoja, joitain kätilömäisiä synnytyksiä ja pyrkii varmaan parittamaan erilaisia ihmisiä mahdollisimman laajalla rintamalla. Globaalista taloudesta on arvioita, samoin (luovien) yhteisöjen infrastruktuurista. Kaipaamaan jää kuitenkin politiikan analyysia, kansanliikkeiden mahdollisuuksia ja kansalaistoimintaa. Eli niitä yhteisöllisiä tekijöitä, joiden kautta yksittäiset toimijat saavat joukkovoimaa maailman muuttamiseen.
Keskustelua on siis hyvä jatkaa
pekka kalli,
kiitos hyvästä ja asiallisesta kommentista.
Olen samaa mieltä, mitä Kantin etiikkaan tulee, mutta samantyyppistä kritiikkiä esitti jo Hegel vain muutamia vuosia Kantin kuoleman jälkeen.
Hegelin yhteiskunnallis-yhteisöllis-poliittinen lähtökohta on pätevä yhä tänään eri muodoissaan, ja se kiteyttää erään Kantin ajattelun periaatteellisista ongelmista.
Kant pohtii pelkästään olioiden välisiä suhteita, ei niiden sisältöjä - ja pelkästään abstraktin autonomisen yksilön kannalta - olkoonkin, että Kantin innovaatio transsendentaalisesta subjektista, joka inkorporoi käsityksen vapaudesta ja sen antinomisista rajoista, oli jotakuinkin vallankumouksellinen ajattelun historiassa.
En kuitenkaan paneudu tässä sen enempää Himasen esittelemiin ideoihin, koska en ole lukenut hänen kirjaansa, mutta sen verran sanon (tai toistan), että Himasen projekti lähtee aivan väärästä poliittisesta näkökulmasta (joten kirjan tarkempi arviointi ei liene minun kannaltani edes välttämätöntä).
Yksilöiden ja yksilöllisten kykyjen löytäminen ja kehittäminen on toki olennaista ainakin subjektiivisesti, mutta siitä ei ole apua silloin, kun koko systeemi menee totaalisti päin helvettiä. Esimerkkinä Kööpenhaminan 'paskapörssin' lopputulema.
Kun tilanne on tämä, yksilöiden yhä edistyneemmät kyvyt vain nopeuttavat matkaa kohti ekologista tuhoa ja - paradoksaalista mutta väistämätöntä - kohti eksistentiaalista itsereflektiivisen kyvyn rappiota (kohti 'viimeistä ihmistä'/Nietzsche/, joka on kulttuurinen fiasko, sivilisoitunut barbaari ellei peräti marionetiksi reifikoitunut psykopaattinen nautinto/perversio).
Tämä väite ei tietenkään ole mikään tieteellinen fakta vaan ideologis-poliittis-moraalinen vakaumus, jonka tueksi minulla ei ole esittää kuin eräitten maailmanluokan ajattelijoiden (mm. Nietzsche, Schmitt, Heidegger, Adorno, Sartre, Foucault, Zizek jne.) synkähköt näköalat suhteessa ihmisen tulevaisuuteen.
Tulevasta (23.3) päreestäni saattaa kyllä epäsuorasti löytyä kritiikkiä Himasenkin Iloa kotiin-leirin retorista ja positiivista semantiikkaa hyödyntävää 'uuskieltä' (vrt. Orwell) ja myy itsesi kalliilla-ajattelua kohtaan.
Minä en kuitenkaan myisi itselleni kallisarvoisinta asiaa (itsenäistä ajattelua, perimmäistä arvoa tai vakaumusta) edes kolmestakymmenestä miljoona-bonusoptiosta (vrt. Juudas), mikäli joutuisin siten hyväksymään kapitalistisen järjestelmän toimintaehdot ajatteluni perustaksi.
Mutta Himasellehan tällaista kysymystä/ongelmaa ei nouse edes mieleen, koska hän nimenomaisesti on liittoutunut tuon systeemin kanssa, jonka minä koen vihollisekseni.
http://www.globaldignity.org/frontpage/
tää taitaa olla pekan sivu
Post a Comment