March 7, 2010

Arvoitus halun takana: 'lacanilainen' fallos

Lacan sanoo: Sigmund, kuten hyvin tiedät, falloksella on merkitys, mutta tuo merkitys ei ole johdettavissa kausaalisesti falloksesta peniksenä - siis materiaalisena kudoksena, jolla on tietty biologinen funktio vaan halun ja auktoriteetin yhdistävänä symbolisena merkitsijänä, johon halu kiinnittyy. Tällä tavoin  singulaarinen halu (libido) reaalisena eroaa biologisesta vietistä (joka on 'tyhjä, mykkä, predestinoitu' vaisto) reaalisena tulemalla imaginaarisen ja symbolisen - siis tietoisuuden eri tasojen piiriin/rr.
*
'Lacan ymmärsi [oidipus-]kompleksin siirtymiseksi kielen todellisuuteen. Oidipus ilmaisee kielellistä lakia, jonka tähden jokaisen on pakko tunnustaa rakastetun väistämätön poissaolo - jotakin ratkaisevaa on jo menetetty' (Juha Molari, s.4).
*
Seuraava teksti on kopioitu Janne Kurjen kirjasta Lacan ja kirjallisuus - Poe, Shakespeare, Sofokles, Claudel, Duras, Joyce (s. 93-96). Toivottavasti se selventää ja korjaa erästä yleisintä (myös Freudin itsensä aiheuttamaa) väärintulkintaa, joka psykoanalyysin teoriaan ainakin maallikoiden piirissä yhä edelleenkin sisältyy - olkoonkin, että omassa tulkinnassaan Lacan astuu radikaalisti toisenlaisen diskurssin piiriin (käsitteellinen symboliikka singulariteetin (halun) analysoimisessa), kuin mistä Freud alunperin yritti johtaa oman teoriansa pätevyyden (biologia, naturalismi).
*
Entä sitten fallos? Ensinnäkin on todettava, että Lacanille fallos ei ole biologinen penis, vaikka käsitteen aatehistorialliset juuret johtavat 1900-luvun alun psykoanalyyttiseen käsitteistöön, jossa fallos oli penis - tosin nimenomaan lapsen kannalta katsottuna. Tästä hyvänä esimerkkinä on pikku Hansin tapaus, jossa Hans ei uskalla poistua kotoaan hevospelkonsa takia. Taustalta paljastuu Hansin tapa samastaa hevoset ja isänsä keskenään muun muassa siksi, että molemmilla on isompi penis kuin hänellä itsellään. Näin ollen onkin ehkä paikallaan antaa alkukuvaus falloksesta psykoanalyysin aatehistoriallisista juurista käsin, vaikka falloksen käsitteellään Lacan irrottautuu aivan ratkaisevalla tavalla biologistisista taustoista.

Psykoanalyyttisen käsitteistön historiallinen syntytilanne tekee perinteisestä länsimaisesta perusasetelmasta (lapsi-äiti-isä) keskeisen kontekstin psykoanalyyttisten käsitteiden ymmärtämiseksi. Lapsen ja äidin kiinteä ja lapsen kehityksen kannalta äärimmäisen tärkeä suhde ei ole ollut kuitenkaan vain psykoanalyytikkojen mielenkiinnon kohteena. Jokainen lapsen ja äidin välistä suhdetta aikuisena todistanut on varmaankin todistanut myös tämän suhteen erikoisesta intensiteetistä. Tämän suhteen ongelmien heijastumisesta lapsen tulevaisuuteen niin sanottuina mielenterveyden häiriöinä onkin paljon empiirisluonteista todistusaineistoa. Freudin ja useimpien hänen seuraajiensa kannalta on kuitenkin keskeistä, että perhetilanteessa on äidin ja lapsen lisäksi kolmas tekijä - joko fyysisesti tai ainakin diskurssin tasolla. Itse asiassa kolmannen tekijän läsnäolo edes jossain muodossa on useiden psykoanalyyttisten teorioiden näkökulmasta lapsen henkisen kehityksen kannalta äärimmäisen tärkeätä. Juuri tähän kolmanteen tekijään liittyy falloksen käsitekin.

Kuten yllä totesin, äidin ja lapsen suhteelle on ominaista tiivis dualistisuus. Itse asiassa tällainen duaalinen suhde on malliesimerkki imaginaarisen rekisterin hallitsemasta suhteesta. Lapsen suhdetta äitiin luonnehtiikin eräänlainen pysyvä muuttumattomuus. Eräs tuntemani lapsi toi tämän hyvin esiin sanomalla äidilleen: 'Kun sinä pääset eläkkeelle, äiti, muutetaanhan me sitten maalle.' Tämän hän sanoi äidilleen mummolassa, siis isoisänsä ja isoäitinsä luona. Nämä asuivat omenapuiden ympäröimässä omakotitalossa, jossa lapsi viihtyi. Lapsi siis ajatteli, että ajan kuluminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että äiti pääsee eläkkeelle, ja muuten äidin ja lapsen suhde pysyy muuttumattomana.

Useimmat äidit kuitenkin haluavat muutakin kuin hoitaa lastaan - ja lapsen kannalta (psykoanalyyttisesta näkökulmasta) niin on hyvä. Lapselle tämä jokin muu, mitä äiti haluaa, on suuri arvoitus: 'Miten äiti voi haluta muuta kuin minua? Mitä se voi olla? Miten se voi olla enemmän kuin minä?' Saadakseen haltuunsa tämän arvoituksellisen elementin, jonka lapsi kokee paitsi arvoituksena myös uhkana, lapsella on kaksi loogista vaihtoehtoa: joko hänen tulee olla tuo elementti tai omistaa se. Tätä äidin ja lapsen ulkopuolista elementtiä, joka lapsen näkökulmasta hallitsee äidin halua (siinä määrin kuin äiti haluaa jotain muutakin kuin lastaan) Lacan kutsuu fallokseksi.

Tästä näkökulmasta isä onkin lapsen ja äidin kannalta oikeastaan neljäs tekijä: on lapsi, äiti, fallos ja sitten tulee isä, joka kieltää lasta olemasta tai omistamasta sitä fallosta, jonka äiti haluaa. Kolmiodraamassa onkin kyse tässä mielessä neliöstä. Kolmas tuo mukanaan neljännen - tematiikka, johon palaamme alla, Joyce-luentojen yhteydessä. Keskeistä on, että neljäntenä terminä isä asettaa lapsen - Lacanin termein - kastraation alaiseksi. Lapsen subjektiivinen rakenne ratkeaa siinä, kuinka hän vastaa tähän. Kuten yllä todettiin, Lacanin kuvaamat perusrakenteet - 'ratkaisut' kastraation uhkaan - ovat neuroosi, perversio ja psykoosi. Lacanin kannalta tämä koskee tyttöjä yhtä lailla kuin poikiakin. Tämä voidaan ymmärtää lähtien siitä, ettei fallos ole penis vaan arvoitus äidin halun takana.

Fallos, josta tässä puhutaan, on kuitenkin imaginaarinen ja se on erotettava symbolisesta falloksesta. Sukupuoliero muodostuukin, ei subjektien suhteesta imaginaariseen vaan symboliseen fallokseen. Imaginaarisen ja symbolisen falloksen lisäksi Lacan puhuu myös reaalisesta falloksesta.
*
http://www.apeironkirjat.com/Kurki_Lacan_ja_kirjallisuus.htm
http://www.apeironkirjat.com/
http://personal.inet.fi/business/molari/Lacan.pdf
http://filosofia.fi/node/2427
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jacques_Lacan
http://radiouniversidad.wordpress.com/category/fonoteca/page/2/

2 comments:

Valto Ensio (Heikkinen) said...

Nämä Freud and Lacan, ovat kuin savolaiset sanankääntäjät. Toisaalta hyvin viisaita ja pitkien työpäiviensä tuloksina syntyneiden päätelmiensä perustelevia, mutta toisaalta taas vain uusia käsitteitä luovia otuksia joita olisi maallikonkin pitänyt joskus osoittaa sormella ja sanoa, elä höpötä.

Enkä kait pitkästi harhaan hosune tällä savolaiskommentillani kun muistelen, että eikös Jagues Lacan venkoillut lingvistiikan suuntaan ihmisen tiedostumattomuuden muotoutumisesta...?

Muistelen varmaan ihan pöljiä ja nolaan näin itseni, mutta eipä minulla mitään menetettävää liene.

Freudia kyllä arvostan sen puitteissa, mitä häneltä periytyneen tiedon perusteella olen yrittänyt ymmärtää.

Katsos Rane, minullekin, älyttömälle, tuli dualistinen tunne jo otsikostasi koska halusin välttämättä lukea sen näin: "Karvoitus halun takana: lakanan alla fallos"

Rauno Rasanen said...

'Karvoitus on halun kohteen kätkevä arvoitus - varsinkin jos se löytyy lakanaen välistä.'