Kirjoitettu kommentiksi järveläisen päreeseen "Hurskaat kyyneleet ja ympäritunnustukset".
***
Hiukan mattimyöhäisesti liitän tähän keskusteluun pari alunperin Cupittista assosioitunutta mutta ilman muuta myös Derridaa koskevaa kysymystä.
Miten ihmeessä pappi, joka julkisesti kieltää uskovansa teistiseen Jumalaan, voi ylipäätään toimia pappina?
Ai että suvaitsevainen pitää olla...?
No - siinä meni kyllä lapsi (vakavasti otettava usko) pesuveden mukana, jos minulta kysytään...
*
Vielä yksi tarkentava kysymys.
Onko Cupitt äärimmäinen apofaatikko vai derridalais-nominalistinen "kieliakrobaatti", joka minun mielestäni edustaa maagis-esteettistä todellisuuskäsitystä siinä mielessä, että hänelle pelkkä kieli on yhtä kuin todellisuus?
Äärinominalistit ovat nimittäin minun ajattelussani eräänlaisia maagikkoja, kun taas apofaatikot eivät ole, sillä vaikka he nimeävätkin uskomansa jumalallisen todellisuuden ei-olevaksi, he eivät kuitenkaan väitä tietävänsä siitä mitään millään reflektoitavissa olevalla (kielellisen ajattelun) tasolla, vaan se jää ainoastaan "puhtaan eli mystisen kokemuksen" piiriin.
Puhtaan kokemuksen ainut "muoto" onkin nimenomaan mystinen; - toisin sanoen se on kielellisen argumentaation kannalta mieletön.
(Vielä kerran - mm. tätä asiaa Wittgenstein tarkoitti miltei Tractatuksen lopusta löytyvällä "tikapuu-vertauksella". Siinä yhdistyvät sekä skeptisimi, mystiikka että fideismi.)
Joku väittäisi asian maagisuuden määrittelyn suhteen olevan tasan päinvastoin, mutta eihän ole ensimmäinen kerta, jos/kun tieto/usko ymmärretään toisistaan täysin poikkeavilla tavoilla - vrt. jälleen Mooren ja Wittgensteinin realismi-idealismi-kiista Wittgensteinin Varmuudesta-muistiinpanoissa.
*
Derridan "Toiseus" vailla apofaatikkojen yhä referentiaalista ei-olevaa (ja ylipäätään "kielisentrismiä") muistuttaa Baudrillardin ajatusta todellisuudesta virtuaalina simulacrumina, jonka tiivistetyin esitys minun mielestäni löytyy Nietzschen kirjasta "Epäjumalten hämärä" otsikolla: "Miten tosi maailma muuttui taruksi?"
Tiivistän Nietzschen jo alunperin tiivistetyn esityksen seuraavasti.
Kun Kantin olio sinänsä, joka vielä ainakin I Kritiikin 1. painoksen Kantille oli eräänlainen jäänne tai "haamu" platonis-kristillisestä "todesta tai "takamaailmasta" ("tuonpuoleisesta"), hävisi sekin lopullisesti, jäljelle jäi vain näennäinen (ilmiö-)maailma.
(Ilmiöthän ovat "näennäisiä" eli sattumanvaraisia, ellemme voi asettaa niitä yhteyteen, jossa ne ilmaisevat jotain "todempaa" ja lainalaisempaa - lähinnä (kokeelliseen) havainnointiin perustuvan vastaavuuden mutta myös teoreettisen yhteensopivuuden merkityksessä.
Kantin oma filosofia on yritystä kehitellä ratkaisua tähän fataaliin ongelmaan transsendentaalisen idealismin periaatteella ja transsendentaalisen deduktion menetelmällä - äärimmäisen kiintoisa ajattelun suuntaumisen muutos, jonka pohdintaan vielä palaan.)
Mutta, toteaa Nietzsche (ohittaen Kantin filosofian tässä kohtaa "olankohautuksella"), kun me onnistuimme hävittämään toden maailman, katosi myös näennäinen (apparent) maailma.
Ja tässä tilanteessa todellisuudesta ei ehkä todellakaan voi enää puhua edes kieleSSä vaan kieleNä.
Mutta tähän asti päästyämme, olemme jo menettäneet jopa itse keskustelunaiheen.
"World - well lost", kirjoitti Richard Rorty ko. tilanteesta, jos se nyt enää antaa aihetta edes ironiseen hymyyn...
*
Joka tapauksessa - uusi "maaginen aika" on alkamassa, mutta missään tapauksessa se ei ole sama maailma, jossa kristinusko alkujaan syntyi ja kehittyi, ja sen vuoksi - vielä kerran: mitä ihmettä ateisti kuten esimerkiksi Cupitt tekee kristillisen kirkon pappina?
Vai onko tapahtunut uusi uskonpuhdistus (milloin?, missä?), jossa sekä Nikean että Khalkedonin "jumalallisen tieteen" filosofiset päätökset on kumottu, ja jonka periaatteita kirkko nyt niiden sijasta noudattaa?
Kysyn tämän ihan tosissani mutta silti ilman minkäänlaista tarvetta vaatia minkäänlaisia kerettiläisvainoja asiassa.
February 27, 2007
February 26, 2007
Pragmaattista solipismia + Second Coming - yhteensä 1100 pärettä
PRAGMAATTISTA SOLIPISMIA ja telakalla oleva, joskin käytännöllisesti katsoen toimintansa lopettanut, toinen blogini SECOND COMING ovat saavuttaneet 2 vuoden ja 1 kuukauden kuluessa yhteensä 1100:n päreen rajan.
Ja se siitä....
PS.
(Eikä Bloggerin tekstinkäsittely toimi vieläkään kuin "minimitehoilla".)
Ja se siitä....
PS.
(Eikä Bloggerin tekstinkäsittely toimi vieläkään kuin "minimitehoilla".)
February 25, 2007
Maagista kielenkäyttöä
KOMMENTTI EDELLISESSÄ PÄREESSÄ OLLEEN JUTUN JOHDOSTA.
*
Tommi
Perimmiltään kyse on siitä, että koen olevani voimaton kommenttiesi suhteen.
Olet kuin nuori Wittgenstein, joka eräällä kävelyretkellä raivostui arvokkaalle naishenkilölle (paronitar tai mikä lie) tämän alkaessa ihastella polkua ympäröivien puiden ääretöntä kauneutta.
Kauneus kun kuului Ludwigin mielestä niihin asioihin, joista ei älylliseen nonsenseen sortumatta voinut sanoa oikeastaan mitään.
Väittämä on tietyssä mielessä erittäin johdonmukainen ja samalla jotakuinkin mieletön, mikäli kielen eräs funktio ylipäätään on ilmaista myös emootioita.
Mutta Wittgenstein oli Tractatuksessa esittämänsä kuvateorian pohjalta päättänyt, että havaintokäsitteet - kuten esim. kauneus, joihin ei sisälly todellisuudessa itsessään aidosti ilmenevää ominaisuutta, ovat ainakin tieteen ja logiikan kannalta mielettömiä.
Keskustelu ihmisen kanssa, joka edustaa näin tiukkaa kantaa havaintolauseitten suhteen lienee - ellei mahdotonta, niin ainakin äärimmäisen hankalaa.
Wittgensteinin nuoruuden mielipiteet olivat siis äärimmillään hiukan samanlaisia kuin autismiin taipuvaisen skitsofreenikon ajattelu ja puhe.
Kirjoitin, että skitsofreenikolle on usein tyypillistä kykenemättömyys tehdä kognitiivista erottelua kirjaimellisen ja metaforisen, konkreettisen ja abstraktin - yleisesti sanoen: symbolisen ja ei-symbolisen välillä.
Hän ymmärtää kielen kirjaimellis-konkreettisesti - siis ei-symbolisesti silloinkin, kun hän käyttää sitä metaforis-abstraktis-symbolisesti.
Hän on kuin juuri puhumaan oppinut pieni lapsi, jolle maailma on äärimmäisen konkreettinen ja joka hahmottuu äärimmäisten vastakohtien kautta.
Mutta kuten hyvin ymmärretään, lapsen maailma on aikuisen kielelliseen kompetenssiin verrattuna lähestulkoon maaginen.
Puuttumatta siihen, onko maaginen ajattelu, jota vielä tavataan hyvin alkukantaisten heimojen kielellisissä ja kultillisissa käytännöissä, epärelevantimpaa kuin modernien kulttuurien kielelliset käytännöt, totean seuraavaa.
Kun kielen metaforinen luonne ja käyttö pyritään rajoittamaan pelkästään vallitsevien empiiristen asiaintilojen kuvaukseksi (mikä sekin on metafyysinen projekti!) ja kaikki muu metaforien käyttö kielessä joko julistetaan hölynpölyksi tai ainakin subjektiiviseksi ennakkoluuloksi, ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa kommunikointi minimoituu käsitteiden käytön ehtojen tiukentuessa ja erikoistuessa "maagiseksi".
En voi välttyä ajatukselta, että ajattelutapasi edustaa omalla tavallaan tuota nuoren Wittgensteinin "puhtaan kielen" magiikkaa.
*
Maagista ei siis olekaan yksinomaan vain puhuminen kummituksista peikoista tai jumalista, vaan myös yritys kuvata maailma merkkijonoina ja pelkästään peliteoreettisena kompleksina on maagista kieltä.
Maagista juuri siksi, että vain abstraktioasteeltaan erittäin korkealla kielellä, jonka ehdot on määritelty äärimmäisen tiukasti voidaan kuvata ja inhimillistä todellisuutta muka - näin "nämä asiantuntijat" väittävät - ainoalla oikealla tavalla.
*
Wittgenstein itse hylkäsi alkuperäisen kuvateoriansa ja tuli sihen tulokseen, että todellisuutta voi kuvata tarkoituksenmukaisesti monella eri tavalla (elämänmuodot, kielipelit), eivätkä luonnontiede, matematiikka ja logiikka) näin ollen edustaneet kuin yhtä mutta tietenkin omalla alueellaan kaikkein pätevintä kielenkäyttömallia.
Tämän myöntämiseen, Tommi, sinulla näyttää kuitenkin vielä olevan matkaa...
*
Tommi
Perimmiltään kyse on siitä, että koen olevani voimaton kommenttiesi suhteen.
Olet kuin nuori Wittgenstein, joka eräällä kävelyretkellä raivostui arvokkaalle naishenkilölle (paronitar tai mikä lie) tämän alkaessa ihastella polkua ympäröivien puiden ääretöntä kauneutta.
Kauneus kun kuului Ludwigin mielestä niihin asioihin, joista ei älylliseen nonsenseen sortumatta voinut sanoa oikeastaan mitään.
Väittämä on tietyssä mielessä erittäin johdonmukainen ja samalla jotakuinkin mieletön, mikäli kielen eräs funktio ylipäätään on ilmaista myös emootioita.
Mutta Wittgenstein oli Tractatuksessa esittämänsä kuvateorian pohjalta päättänyt, että havaintokäsitteet - kuten esim. kauneus, joihin ei sisälly todellisuudessa itsessään aidosti ilmenevää ominaisuutta, ovat ainakin tieteen ja logiikan kannalta mielettömiä.
Keskustelu ihmisen kanssa, joka edustaa näin tiukkaa kantaa havaintolauseitten suhteen lienee - ellei mahdotonta, niin ainakin äärimmäisen hankalaa.
Wittgensteinin nuoruuden mielipiteet olivat siis äärimmillään hiukan samanlaisia kuin autismiin taipuvaisen skitsofreenikon ajattelu ja puhe.
Kirjoitin, että skitsofreenikolle on usein tyypillistä kykenemättömyys tehdä kognitiivista erottelua kirjaimellisen ja metaforisen, konkreettisen ja abstraktin - yleisesti sanoen: symbolisen ja ei-symbolisen välillä.
Hän ymmärtää kielen kirjaimellis-konkreettisesti - siis ei-symbolisesti silloinkin, kun hän käyttää sitä metaforis-abstraktis-symbolisesti.
Hän on kuin juuri puhumaan oppinut pieni lapsi, jolle maailma on äärimmäisen konkreettinen ja joka hahmottuu äärimmäisten vastakohtien kautta.
Mutta kuten hyvin ymmärretään, lapsen maailma on aikuisen kielelliseen kompetenssiin verrattuna lähestulkoon maaginen.
Puuttumatta siihen, onko maaginen ajattelu, jota vielä tavataan hyvin alkukantaisten heimojen kielellisissä ja kultillisissa käytännöissä, epärelevantimpaa kuin modernien kulttuurien kielelliset käytännöt, totean seuraavaa.
Kun kielen metaforinen luonne ja käyttö pyritään rajoittamaan pelkästään vallitsevien empiiristen asiaintilojen kuvaukseksi (mikä sekin on metafyysinen projekti!) ja kaikki muu metaforien käyttö kielessä joko julistetaan hölynpölyksi tai ainakin subjektiiviseksi ennakkoluuloksi, ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa kommunikointi minimoituu käsitteiden käytön ehtojen tiukentuessa ja erikoistuessa "maagiseksi".
En voi välttyä ajatukselta, että ajattelutapasi edustaa omalla tavallaan tuota nuoren Wittgensteinin "puhtaan kielen" magiikkaa.
*
Maagista ei siis olekaan yksinomaan vain puhuminen kummituksista peikoista tai jumalista, vaan myös yritys kuvata maailma merkkijonoina ja pelkästään peliteoreettisena kompleksina on maagista kieltä.
Maagista juuri siksi, että vain abstraktioasteeltaan erittäin korkealla kielellä, jonka ehdot on määritelty äärimmäisen tiukasti voidaan kuvata ja inhimillistä todellisuutta muka - näin "nämä asiantuntijat" väittävät - ainoalla oikealla tavalla.
*
Wittgenstein itse hylkäsi alkuperäisen kuvateoriansa ja tuli sihen tulokseen, että todellisuutta voi kuvata tarkoituksenmukaisesti monella eri tavalla (elämänmuodot, kielipelit), eivätkä luonnontiede, matematiikka ja logiikka) näin ollen edustaneet kuin yhtä mutta tietenkin omalla alueellaan kaikkein pätevintä kielenkäyttömallia.
Tämän myöntämiseen, Tommi, sinulla näyttää kuitenkin vielä olevan matkaa...
February 23, 2007
Demoneita ja kummituksia jakomielitautisessa matriisissa
Kirjotettu kommentiksi Eufemian päreeseen "Demoni" ja etenkin tommin siellä esittämiin kommentteihin.
Siteeraan ensin koko käydyn kommentoinnin, jotta oma "raporttini" ei jäisi vallan oudoksi ja irrallisen tuntuiseksi.
***
tommi said...
Mikä on demoni? Onko se sama asia kuin kummitus tai peikko?
20.2.07
Eufemia said...
Johan se määriteltiin ainakin puoliksi: Jumalasta etäisin olento, olennoista heikoin. Koska puhe oli Spinozasta, niin Deus sive natura, eli Jumala on ihan kaikki. Tällöin demonikaan ei ole Jumalasta irrallinen, vaan nimen omaan olennoista heikoin, eli vähiten Jumalan kaltainen. Ei siis kuin kummitus tai peikko, sillä ne osaavat kaikenlaista nastaa kuten kahleiden kalistelua ja örisemistä.
20.2.07
tommi said...
Minulla tämän jutun lukeminen tosiaan tyssäsi siihen, että jo ensimmäinen sana oli tuntematon. En kyllä vieläkään tajua mitä tarkoittaa "jumalasta etäisin". Alkaa tuntua, että tämä kieli on lukuisine satuolentoineen tahallisen hämärää.
Vanhoissa kansansaduissa oli tosiaan juttuja jostain jumalista ja (aika varmasti fiktiivisistä) tyypeistä, jotka "uskoivat" sellaisiin, mutta ei kai niitä ämmien horinoita kukaan enää muista. Epäreilua vaatia, että pitäisi tutustua.
20.2.07
Eufemia said...
"Uskominen" ei ole minustakaan erityisen kiinnostavaa. Sen sijaan on usein hyvin kiinnostavaa ja opettavaista miettiä erilaisia menneitä ja nykyisiä tapoja jäsentää asioita.
20.2.07
Erastotenes Aleksandrialainen said...
Tommin asenne uskontoa kohtaan on mielenkiintoinen. Jos oletetaan, että länsimaisen kulttuurin piirissä voisi kasvaa yksilö, joka ei tunne Jumalan ja jumaluuden käsitteitä, on jokin mennyt koululaitoksella pieleeen.
Ihminen, joka oikeasti olisi noin tietämätön, ei kykenisi ymmärtämään mitenkään länsimaisen ajattelun valtavirtaa viimeisen parintuhannen vuoden ajalta. Spinoza, Platon, Aristoteles ja Kant ovat arvokkaita ajattelijoita niin ateistille kuin uskovallekin.
Toinen seikka on, uskooko jumalien tai Jumalan olemassaoloon. Minä uskon kolmiyhteiseen Luojaan, joten tommin näkemyksen mukaan lienen fiktiivinen olento.
20.2.07
tommi said...
Kyllä minä nyt Jumalan tiedän, kirkkoja on kaikkialla. Soitteli kannelta ja tökkäsi jonkinlaisen puutikun kykloopin ainoaan silmään.
20.2.07
RR
Niinpä niin Tommi.
Kuten sanottu - et sinä keskustele, etkä sinä kai edes halua keskustella, vaikka jotain kommentoitkin.
Ja vaikka yrittäisin miten hyväntahtoisesti ja ei-ruumistisesti löytää sinun käsittämättömän totaalista mutta toivottavasti teeskennellystä (sillä jos se on aitoa kyvyttömyyttä, lienet luultavasti avohoidossa?) mielikuvituksettomuudestasi jonkinlaisen satiirin pilkahduksen, niin ei onnistu.
Yritän silti perustella ymmärtämättömyyttäni kohteliaasti (kuten eufemia minun filosofisia pakerruksiani luettuaan) toteamalla, että mitä ilmeisimmin syy on minussa (siis lukijassa) - ei sinussa.
Tunnustan kuitenkin Tommi, että jostain merkillisestä syystä - vaikket sinä saakaan minua nauramaan mielipiteillesi (mikäli ne ovat mielipiteitä - sinä sen tietysti jälleen paremmin tiedät), saat minut kuitenkin lähes purskahtamaan itkuun kuten eräs 35 vuotta sitten tapaamani noin 30-vuotias, skitsofreniaa sairastanut mies, joka yritti suorittaa ylioppilastutkintoa Kotkan silloisessa iltalukiossa.
Yritimme useaan otteeseen keskustella aika vakavistakin asioista, mutta hänen tapansa argumentoida oli jotain aivan uskomattoman "tyrmäävää".
Hän pystyi esittämään vastaväitteitä, jotka eivät oikeastaan olleet osoitettavissa vääriksi, mutta jotka erittäin hämmentävällä tavalla sekoittivat keskenään tasot kirjaimellinen/vertauskuvallinen tai konkreettinen/abstrakti.
En silloin tajunnut, vaikka jotain jo mielisairauksista tiesinkin, että tämänkaltainen kyvyttömyys käsitellä kognitiivisesti symbolisen ja ei-symbolisen eroa liittyy monesti juuri skitsofreenikon mielen "häiriötilaan".
Muistan ne lähes kammottavat naurunpuuskat, joita hän sai aina, kun oli mielestään osoittanut jossain kommentissaan, että minun täytyi olla aivan pihalla väitteitteni kanssa esim. juuri Nietzschestä (jo silloin!).
Kammottavinta tuossa naurussa oli, etten ymmärtänyt siitä mitään - en liioin sitä, että hän nauroi, koska tunsi olevansa oikeassa (ja tietyssä mielessä, tietyllä mutta täysin epäadekvaatilla tavalla hän OLI oikeassa), vaikkei asiallisesti ottaen varmasti ollut.
Toisaalta tuosta naurusta ei löytynyt myöskään mitään ironista tai edes vahingoniloista. Se tuli ikäänkuin toisesta maailmasta, joka oli minulle täysin outo - lähes pelottava.
Kolme vuotta myöhemmin tyyppi oli tehnyt itsemurhan tyhjentämällä omista lääkkeistään purkillisen, jonka ilmeisesti tiesi varmuudella vievän hengen.
*
Että tällainen - suorastaan demoninen assosiaatio nousi muistini syövereistä kommenttejasi lukiessa.
Mutta ehkäpä se oli "vain" kummitus tai peikko...
Vielä kerran ja kuten sanottu - jos/kun en ymmärrä sinua, niin vika lienee kuitenkin kokonaan minun puolellani...
*
PS. Eufemian kommentin linkki opettavaista, jossa referoidaan Tuija Pulkkisen kirjan Postmoderni politiikan filosofia esittelemää saksalaisen idealismin (lähinnä Hegel) ja liberaalin angloamerikkalaisen (etenkin Locke) perinteen erilaisia käsityksiä vapaudesta ja kansalaisyhteiskunnasta, on varsin mainio.
Olen kirjan itsekin lukenut, ja se selvensi aika lailla eräitten muiden (mm. Fukuyaman Historian loppu ja viimeinen ihminen) ohella eurooppalaisen ja amerikkalaisen politiikan kulttuurin eroja.
Amerikkalainen, lähinnä Lockesta (ei niinkään Hobbesista) periytyvä negatiivinen vapaus merkitsee vapauden rajoitusten minimoimista, kun taas Hegelin kehittelemä positiivinen vapaus korostaa juuri yhteisön, valtion ja moraalin merkitystä vapauden mielekkyyden ja sisällön perustana.
Sillä jos me emme ole vapaita johonkin, ei ainoastaan vapaita jostakin, ei vapaudella ylipäätään ole juurikaan mitään mieltä, muotoili asiaa jopa Nietzsche Zarathustrassaan.
*
Mitä ruumismiin tulee, niin minulle se on yhä edelleen melko sisäistämätön termi, jolle en näe yleisempää käyttöä.
Ehkä rinnastukseni perustuu väärikäsitykseen, mutta ruumismi muistuttaa jossain suhteessa Dawkinsin meemiä, jonka analogia geenin suhteen oli alunperin varsin mielenkiintoinen ja lupaava, mutta joka ei sittemmin osoittautunut tieteellisesti kovinkaan käyttökelpoiseksi.
Kun pyysin Tommilta aiemmin "erotusdiagnostista" määritelmää ruumismista toivoin, että hän perustelisi, miten se eroaa käsitteistä, jotka jollain tavalla sivuavat tai ovat merkitykseltään ja/tai käytöltään sitä lähellä - kuten ehkä psykologinen egoismi tai joku vastaava.
Tällainen erottelu selventäisi tämänkin käsitteen käyttöä huomattavasti enemmän kuin pelkkä käsitteen kuvailu lisämääreiden avulla.
Siteeraan ensin koko käydyn kommentoinnin, jotta oma "raporttini" ei jäisi vallan oudoksi ja irrallisen tuntuiseksi.
***
tommi said...
Mikä on demoni? Onko se sama asia kuin kummitus tai peikko?
20.2.07
Eufemia said...
Johan se määriteltiin ainakin puoliksi: Jumalasta etäisin olento, olennoista heikoin. Koska puhe oli Spinozasta, niin Deus sive natura, eli Jumala on ihan kaikki. Tällöin demonikaan ei ole Jumalasta irrallinen, vaan nimen omaan olennoista heikoin, eli vähiten Jumalan kaltainen. Ei siis kuin kummitus tai peikko, sillä ne osaavat kaikenlaista nastaa kuten kahleiden kalistelua ja örisemistä.
20.2.07
tommi said...
Minulla tämän jutun lukeminen tosiaan tyssäsi siihen, että jo ensimmäinen sana oli tuntematon. En kyllä vieläkään tajua mitä tarkoittaa "jumalasta etäisin". Alkaa tuntua, että tämä kieli on lukuisine satuolentoineen tahallisen hämärää.
Vanhoissa kansansaduissa oli tosiaan juttuja jostain jumalista ja (aika varmasti fiktiivisistä) tyypeistä, jotka "uskoivat" sellaisiin, mutta ei kai niitä ämmien horinoita kukaan enää muista. Epäreilua vaatia, että pitäisi tutustua.
20.2.07
Eufemia said...
"Uskominen" ei ole minustakaan erityisen kiinnostavaa. Sen sijaan on usein hyvin kiinnostavaa ja opettavaista miettiä erilaisia menneitä ja nykyisiä tapoja jäsentää asioita.
20.2.07
Erastotenes Aleksandrialainen said...
Tommin asenne uskontoa kohtaan on mielenkiintoinen. Jos oletetaan, että länsimaisen kulttuurin piirissä voisi kasvaa yksilö, joka ei tunne Jumalan ja jumaluuden käsitteitä, on jokin mennyt koululaitoksella pieleeen.
Ihminen, joka oikeasti olisi noin tietämätön, ei kykenisi ymmärtämään mitenkään länsimaisen ajattelun valtavirtaa viimeisen parintuhannen vuoden ajalta. Spinoza, Platon, Aristoteles ja Kant ovat arvokkaita ajattelijoita niin ateistille kuin uskovallekin.
Toinen seikka on, uskooko jumalien tai Jumalan olemassaoloon. Minä uskon kolmiyhteiseen Luojaan, joten tommin näkemyksen mukaan lienen fiktiivinen olento.
20.2.07
tommi said...
Kyllä minä nyt Jumalan tiedän, kirkkoja on kaikkialla. Soitteli kannelta ja tökkäsi jonkinlaisen puutikun kykloopin ainoaan silmään.
20.2.07
RR
Niinpä niin Tommi.
Kuten sanottu - et sinä keskustele, etkä sinä kai edes halua keskustella, vaikka jotain kommentoitkin.
Ja vaikka yrittäisin miten hyväntahtoisesti ja ei-ruumistisesti löytää sinun käsittämättömän totaalista mutta toivottavasti teeskennellystä (sillä jos se on aitoa kyvyttömyyttä, lienet luultavasti avohoidossa?) mielikuvituksettomuudestasi jonkinlaisen satiirin pilkahduksen, niin ei onnistu.
Yritän silti perustella ymmärtämättömyyttäni kohteliaasti (kuten eufemia minun filosofisia pakerruksiani luettuaan) toteamalla, että mitä ilmeisimmin syy on minussa (siis lukijassa) - ei sinussa.
Tunnustan kuitenkin Tommi, että jostain merkillisestä syystä - vaikket sinä saakaan minua nauramaan mielipiteillesi (mikäli ne ovat mielipiteitä - sinä sen tietysti jälleen paremmin tiedät), saat minut kuitenkin lähes purskahtamaan itkuun kuten eräs 35 vuotta sitten tapaamani noin 30-vuotias, skitsofreniaa sairastanut mies, joka yritti suorittaa ylioppilastutkintoa Kotkan silloisessa iltalukiossa.
Yritimme useaan otteeseen keskustella aika vakavistakin asioista, mutta hänen tapansa argumentoida oli jotain aivan uskomattoman "tyrmäävää".
Hän pystyi esittämään vastaväitteitä, jotka eivät oikeastaan olleet osoitettavissa vääriksi, mutta jotka erittäin hämmentävällä tavalla sekoittivat keskenään tasot kirjaimellinen/vertauskuvallinen tai konkreettinen/abstrakti.
En silloin tajunnut, vaikka jotain jo mielisairauksista tiesinkin, että tämänkaltainen kyvyttömyys käsitellä kognitiivisesti symbolisen ja ei-symbolisen eroa liittyy monesti juuri skitsofreenikon mielen "häiriötilaan".
Muistan ne lähes kammottavat naurunpuuskat, joita hän sai aina, kun oli mielestään osoittanut jossain kommentissaan, että minun täytyi olla aivan pihalla väitteitteni kanssa esim. juuri Nietzschestä (jo silloin!).
Kammottavinta tuossa naurussa oli, etten ymmärtänyt siitä mitään - en liioin sitä, että hän nauroi, koska tunsi olevansa oikeassa (ja tietyssä mielessä, tietyllä mutta täysin epäadekvaatilla tavalla hän OLI oikeassa), vaikkei asiallisesti ottaen varmasti ollut.
Toisaalta tuosta naurusta ei löytynyt myöskään mitään ironista tai edes vahingoniloista. Se tuli ikäänkuin toisesta maailmasta, joka oli minulle täysin outo - lähes pelottava.
Kolme vuotta myöhemmin tyyppi oli tehnyt itsemurhan tyhjentämällä omista lääkkeistään purkillisen, jonka ilmeisesti tiesi varmuudella vievän hengen.
*
Että tällainen - suorastaan demoninen assosiaatio nousi muistini syövereistä kommenttejasi lukiessa.
Mutta ehkäpä se oli "vain" kummitus tai peikko...
Vielä kerran ja kuten sanottu - jos/kun en ymmärrä sinua, niin vika lienee kuitenkin kokonaan minun puolellani...
*
PS. Eufemian kommentin linkki opettavaista, jossa referoidaan Tuija Pulkkisen kirjan Postmoderni politiikan filosofia esittelemää saksalaisen idealismin (lähinnä Hegel) ja liberaalin angloamerikkalaisen (etenkin Locke) perinteen erilaisia käsityksiä vapaudesta ja kansalaisyhteiskunnasta, on varsin mainio.
Olen kirjan itsekin lukenut, ja se selvensi aika lailla eräitten muiden (mm. Fukuyaman Historian loppu ja viimeinen ihminen) ohella eurooppalaisen ja amerikkalaisen politiikan kulttuurin eroja.
Amerikkalainen, lähinnä Lockesta (ei niinkään Hobbesista) periytyvä negatiivinen vapaus merkitsee vapauden rajoitusten minimoimista, kun taas Hegelin kehittelemä positiivinen vapaus korostaa juuri yhteisön, valtion ja moraalin merkitystä vapauden mielekkyyden ja sisällön perustana.
Sillä jos me emme ole vapaita johonkin, ei ainoastaan vapaita jostakin, ei vapaudella ylipäätään ole juurikaan mitään mieltä, muotoili asiaa jopa Nietzsche Zarathustrassaan.
*
Mitä ruumismiin tulee, niin minulle se on yhä edelleen melko sisäistämätön termi, jolle en näe yleisempää käyttöä.
Ehkä rinnastukseni perustuu väärikäsitykseen, mutta ruumismi muistuttaa jossain suhteessa Dawkinsin meemiä, jonka analogia geenin suhteen oli alunperin varsin mielenkiintoinen ja lupaava, mutta joka ei sittemmin osoittautunut tieteellisesti kovinkaan käyttökelpoiseksi.
Kun pyysin Tommilta aiemmin "erotusdiagnostista" määritelmää ruumismista toivoin, että hän perustelisi, miten se eroaa käsitteistä, jotka jollain tavalla sivuavat tai ovat merkitykseltään ja/tai käytöltään sitä lähellä - kuten ehkä psykologinen egoismi tai joku vastaava.
Tällainen erottelu selventäisi tämänkin käsitteen käyttöä huomattavasti enemmän kuin pelkkä käsitteen kuvailu lisämääreiden avulla.
February 20, 2007
"Susan maistui paremmalta kuin uuniperuna..."
Kirjoitettu kommentiksi Plaza.fi:n Ajassa-palstalle Päivän lööpit syynissä otsikolla "”Per…kele tulee aina kun näen sinut!” (20.2)http://plaza.fi/ajassa/polttopisteessa/perkele-tulee-aina-kun-naen-sinut
(Otsikosta käy ilmi, että Matti Vanhanen arvosti Susan Kurosta jopa enemmän kuin suurta herkkuruokaansa uuniperunoita...)
*
Arvatkaas ketkä tässä Kuroskan ah niin ihanan raivostuttavassa mediapelleilyssä tai - laskelmoinnissa lopulta niitä suurimpia idiootteja ovat?
ME KOMMENTOIJAT ITSE. Siis minäkin, joka en malta olla ottamatta kantaa asiaan edes tällä Susanin ja Masan "uuniperunaseksin" halveksijoita mollaavalla kommentillani.
Olisit Räsänen siis sinäkin vaiti ja kommentoimatta, jos kyseinen mediashow ei mielestäsi ole edes yhden sylkäisyn arvoinen juttu, sillä juuri vaikeneminen osittaisi sinun noudattavan johdonmukaista linjaa, mitä tulee omaan mielipiteeseesi.
Mutta kun ei. Pitää päästä nyrpistelemään nokkaansa ja haukkumaan tätä yksinkertaista ellei peräti hävyttömällä(?) tavalla tyhmää "luonnonlasta", josta ei tiedä toimiiko hän enemmän oman kostonhalunsa ja business-vaistonsa kuin omien edusmiestensä/-naistensa talutusnuorassa, jotka (hekin) haluavat "lypsää niin kauan kuin lehmässä maitoa piisaa".
*
Eettisesti tämä projekti on kyseenalaistettu vähän joka suunnalla, ja kieltämättä ainakin Jacob Södermanin huomautus siitä, että Vanhanen voi haastaa "uuniperunaa paremmalta maistuvan Susanin"/RR/ kylmästi oikeuteen, mikäli tämä sallii kirjassa julkaistavan juridisesti kirjesalaisuuteen rinnastettavia, hyvin henkilökohtaisia tekstiviestejä.
Mutta suurin osa kritiikistä onkin sitten ollut kaikkea muuta kuin kirjan julkaisun kyseenalaistamista täysin asiallisiin perusteisiin vedoten.
Esitetyn julkisen kritiikin perustelut ovat mielestäni - kuten alussa pyrin osoittamaan - tuoneet esiin pikemminkin kriitikoitten henkilökohtaisia epäjohdonmukaisuuksia ja epävarmuuksia kuin jämerän objektiivisen, pohditun ja yksiselitteisen linjan suhtautumisessa tähän ilmiöön.
Vaikeneminen olisi varmasti ollut johdonmukaisin kannanotto ja keino torpetoida kirjan menestys tai ehkä jopa julkaisu, mutta juuri tästä strategiasta on ajauduttu äärimmäisen kauas.
Iltapäivälehtien toimitus on kyllä oivaltanut, että ihmisiltä löytyy niin merkillisen kiinnostava "viha-rakkaus"- suhde Susan Kurosen tapaan puolustaa itseään "maailman-Matin" yhtäkkiä ja yksipuolisesti sanelemaa eropäätöstä vastaan, että häntä voidaan jopa arvostella lööpeissä kuten Iltasanomat tänään teki.
Tuo ambivalentti viha/rakkaus-syndrooma on todellakin niin monimutkainen, ristiriitainen ja samalla kuitenkin jopa empaattisessa mielessä syvällinen tunnelataus, että sen psyykkistä vaikutusta ei otsikoiden kriittisempi ilmiasu enää miksikään muuta.
Sitäpaitsi media on jo pitkään ollut vähintäinkin korviaan myöten sotkeutunut tähän "Love Storyyn", josta luultavasti tullaan lähitulevaisuudessa tekemään myös elokuva!
Vaalien jälkeen "Saunamajuri" Vanhanen tulee nimittäin jatkamaan pääministerinä ennenkaikkea "Morsiameltaan" saamiensa äänien turvin, joten totta kai pitää takoa lisää, kun rauta on vielä tarpeksi kuumaa...
(Paljastan, että edellisen ennustuksen kuulin poliittisten toimittajien, valtio-oppineitten, vaalimatemaatikkojen sekä vaalikoneteknikkojen jalostamalta "digitaaliselta sammakolta".)
***
Panun Plaza. fi. blogilla 11.2 ilmestyneen jutun "Tahdikas kuin Susan Kuronen" - http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuoneesta/tahdikas-kuin-susan-kuronen - kommentissa kirjoitin muun muassa seuraavaa.
(Sitä sopii siteerata tässäkin, koska haluamme intohimoisesti kuulla sellaisia "tosi"-tarinoita, joiden päähenkilöihin pystymme helposti samaistumaan mielikuvituksessamme.)
"Mutta varsinkin Tolstoin Anna Kareninan lukenut ymmärtää, mikä voima tällaisilla tapauksilla ja ”tarinoilla” on ihmisiin. He tunnistavat niissä itsensä, vaikkeivät sitä välttämättä tule ajatelleeksi.
Myös Susanin ja Matti V:n ”jutussa” on niin paljon jokaiselle ihmiselle emotionaalisesti ja sosiaalisesti tuttuja aineksia, että ne koskettavat jokaista, ja tämän vuoksi jokainen voi myös pitää itseään asiantuntijana sen kommentoinnissa."
Eräät Iltalehtien esittämiin "Kuronen-Vanhanen-tapauksen" kysymyksiin vastanneet eduskunnan naispäättäjät edustavat "moraalista närkästystä tietysti jo pelkästään viran puolesta. Suoraan sanottuna olen kuitenkin hieman huvittunut.
Päivi Räsäsen ja Suvi Lindenin kommentit ovat mielestäni protokollaa, josta saattaa aistia pikemminkin lievän kateuden kuin vakavan ja aidon huolen sananvapauden väärinkäytöstä.
He lienevät vaistonneet aivan oikein, että "Riippakivi-Susanista" - kuten jo edellä ehdin hieman vihjata - saattaakin nyt olla tulossa "Maailman-Matin" eräs vahvimpia vaalivaltteja...
*
February 19, 2007
Mitä tekemistä John Rawlsilla ja Terho Pursiaisella on teologian kanssa?
(Kuvassa nuori Terho Pursiainen tempaisemassa povitaskustaan "Jeesus-Coltin" puolustautuakseen "Uusimman Testamenttinsa" kritikoijia vastaan (*).(Lähinnä tekstin alkupuolelle on tehty mm. linkkilisäyksiä klo: 10.00)
Tämä juttu sai inspiraationsa A-K.H:n päreen "Miten käy maailman?" kommenttilootasta sekä jarvelaisen eräistä jutuista. Olin tosin ehtinyt jo kirjoittaa valmiiksi luonnoksen ennenkuin luin hänen uusimman postauksensa Kyldyyri, jossa myös puututaan Tertullianuksen Ateena-Jerusalem vastakkain-asetteluun.
*
Terho Pursiaisen "Sokea äiti" teki minuun aikoinaan melkoisen vaikutuksen. Pidin sitä epäilevän papin puheeksi häikäisevän rehellisenä ja mietin, mihin suuntaan Pursiainen voisi ylipäätään tämän jälkeen ideologisesti kehittyä.
Kuulin 1980-luvulla erään hänen ystävänsä kautta, että miehestä oli tullut täysin kyyninen business-peluri, joskin viimeistään Rawlsin kääntäminen taisi pehmentää tuota kyynisyyttä ja asettaa Pursiaisen kieltämättä vahvan intellektuaalis-argumentatiivisen kompetenssin uusiin uomiin.
Nykyään TP on kunnianarvoisa yhteiskuntafilosofi, jonka luokittelisin lähinnä yhteiskuntapoliittiseksi saarnamieheksi - en teologiksi ja/tai papiksi, vaikka häneltä on 1994 julkaistun Syvyys syvyydelle jälkeen ilmestynyt parin viime vuoden aikana kaksikin teologiaan liittyvää kirjaa (Jumala ja Karitsan kiukku).
Mutta verrattuna Pursiaisen poliittisiin kirjoituksiin sekä yhteiskunta- ja moraalifilosofiseen tuotantoon ovat juuri teologiaa käsittelevät teokset jääneet selvästi vähemmistöön, vaikka hän aihetta hetkittäin muualla sivuaakin.
*
Tertullianus heitti aikoinaan teologian ja filosofian(kin) historiaan jääneen kysymyksen, jossa hän ihmetteli, mitä tekemistä Ateenalla ja Jerusalemilla on keskenään, eli mitä tekemistä kreikkalaisella rationalismilla ja juutalais-kristillisellä uskolla on toistensa kanssa?
Latinalaiset (lähinnä karthagolaiset) kirkkoisät eivät nimittäin arvostaneet Platonia lainkaan samassa määrin kuin esim. Origenes tai Kappadokian isät (esim. Gregorios Nyssalainen) ja olivat siten ymmärtäneet kristinuskon perusanoman "paremmin" kuin ideaoppiin ja subordinationismiin jämähtäneet kristilliset platonistit, joiden logiikan Nikeassa (325) hereetikoksi julistettu Areios vei johdonmukaisen päätepisteeseensä.
Nikean synodin kolminaisuusoppia koskeva päätös ei kuitenkaan käytännössä lopettanut areiolaisuuden vaikutusta. Vasta Khalkedonin kirkolliskokous (453), jossa päätettiin Kristuksen kaksiluonto-opista, ratifioi lopullisesti "latinalais-karthagolaisen" näkemyksen kristillisenä mainstream-tulkintana.
Tertullianus oli jo yli 200 vuotta ennen Khalkedonia osoittanut kolminaisuusoppiin ja Kristuksen kaksiluonto-oppiin sisältyvän ristiriidan, joka syntyi väistämättä, mikäli Uuden Testamentin tekstejä tulkittaisiin (200-luvun alussa uusplatonismi ja gnostilaisuus olivat nousussa) soveltamalla niihin Platonilta perittyä ja stoalaistenkin edustamaa metafyysista paradigmaa ikuisten ideoiden/universaalin järjen ensisijaisuudesta luojaan (Platonin demiurgi) nähden.
Myös asiantuntijamme Blogistanissa - Petri Järveläinen on kirjoittanut blogissaan aiheesta, mutta aatehistoriallisesti ongelma kiinnostaa edelleen - ainakin minua.
Olisi nimittäin mukava pohtia hieman lisää sitä, minkälaiset juuret esim. erityyppisillä kristologisilla (ala-/ylä- jne.) näkemyksillä oli silloin "aikojen alussa", koska esim. Antiokian ja Aleksandrian koulukuntien teoreettiset näkemyserot olivat melko suuria - Karthagon ja Rooman kirkkopoliittisista linjanvedoista puhumattakaan.
Joka tapauksessa nuo linjanvedot heijastuvat moderniinkin teologiseen keskusteluun - esimerkkeinä Karthagossa käyty donatolaiskiista suhtautumisesta vainojen aikana kirkosta luopuneisiin ja ylipäätään hereetikkoihin ("pääroolissa" kirkkoisä Cyprianus) sekä vapaan tahdon ja ennaltamääräämisen problematiikka (Augustinuksen "ikuisuuskysymys").
(Juha Pihkalan "Yksi kahdessa" lienee aika hyvä johdanto kristologian kehityksen historiaan.)
*
Mitä Pursiaiseen tulee, niin Tertullianusta hieman muunnellen kysyisin itse seuraavasti.
"Mitä tekemistä John Rawlsilla - analyyttisella, arvoihin sitoutumattomalla, "ekonomiseen termostaattiperiaatteeseen" (reflektiivinen tasapaino, eroperiaate), luottavalla "pseudokantilaisella" (pseudo, koska pelkästään idea "tietämättömyyden verhosta" rationaalisen päätöksenteon asetelmana ja motiivina ei tee Rawlsista vielä deontologia) yhteiskuntafilosofilla ja hänen oikeudenmukaisuuskäsityksellään on kristinuskon kanssa?
Pursiainenhan on kääntänyt Rawlsin "Oikeudenmukaisuusteorian" suomeksi, ja siitä tuli hänen uusi Raamattunsa.
Pursiaisen toinen kansainväinen "tutor" on kuulemma - hieman outoa kyllä - fysikaalista ajattelua yhteiskunnallisiin ongelmiin soveltava "sopimus-utilitaristi" Thomas Hobbes (joka tapasi ihailemansa Galileo Galilein ja myös Descartes`n, mutta suhtautui nuivasti jälkimmäisen dualismiin) - asia, joka mielestäni erottaa Pursiaisen kristinuskosta vielä selvemmin kuin Rawls tai Kant.
*
Hobbes oli melko avoimesti ateisti (vaikka myönsikin Jumalan "hyödyllisyyden" yhteisöä integroivana ja kontrolloivana "Suvereenina" ainakin juutalaisten historiassa), mutta myös Kantille Jumala toimii vain moraalia varten "legitimoituna" takuumiehenä eikä suinkaan moraalin alkuperänä kuten kristinuskossa ajatellaan.
Tai näin kirjoitti melko yllättäen alunperin teologiaa opiskellut Fichte, jonka ensimmäisen tekstin ("Attempt at a Critique of All Revelation", 1792) Kant sitten Fichten pyynnöstä henkilökohtaisesti ensin luki ja hyväksyi julkaistavaksi.
Tekstiä luultiin aluksi jopa Kantin itsensä kirjoittamaksi, koska sen ensimmäinen painos julkaistiin oudon sattumuksen takia ilman tekijän nimeä (virhe, jonka Kant tosin heti oikaisi), ja koska Kantilta oli hartaasti odotettu uutta "Kritiikkiä" juuri tästä aiheesta.
Kant ei ilmeisesti itse tohtinut avoimesti esittää näkemystään, koska oli joutunut Preussin hovin silmätikuksi "Puhtaan järjen kritiikin" herättämien ateismisyytteiden vuoksi, joskaan asia ei välttämättä ollut ihan näin yksiselitteinen, sillä ajatus siitä, että "kategorinen imperatiivi" (ehdoton käsky) toteutuu "vapauden kausaliteetin" seurauksena, oli jopa Kantin itsensä mukaan lähes käsittämätön (mutta varma!) asia, johon rationaalinen käsite-argumentaatioapparaatisto kätkee eräänlaisen "uskon aktin" - nyt vain ilman teistisiä alkuoletuksia.
Mutta Pursiainen tuskin keskustelee vaalikiertueillaan näistä asioista, ja tuskin niitä häneltä kysytäänkään - ei ainakaan tässä muodossa.
*
Jumalasta on useimmille historialliskriittistä metodia - siis Hobbesin naturalistis-sosiologista eksegetiikkaa ja kantilaista deontologiaa - keskenään sekoittaville filosofi-teologeille tullut aika merkillinen "Olento".
Tiivistän tuon "teologisen mixauksen tai cocktailin" seuraavaan wikipedian määritelmään Simo Knuuttilan "vähimmäisvaatimuksesta" siitä, mitä papin/uskovan ihmisen Jumala-uskolta edellytetään.
"Uskonnonfilosofisessa näkemyksessään Knuuttila edellyttää, että uskovainen pitää tiedollisessa todellisuuskäsityksessä Jumalan olemassaoloa mahdollisena ja toivoo sitä todelliseksi. Tässä Knuuttila on lähellä fideismiä."
Totisesti - tällainen uskolle asetettu "toivotaan toivotaan"-minimi ei ole paljon vaadittu.
Jopa minua voisi tämän perusteella pitää uskovaisena.
*
Ironisena anekdoottina voisin kertoa, että esim. jalkapallossa (tai jääkiekossa) tunnetaan termi "toivotaan toivotaan syöttö", joka tarkoittaa, että kun muuta, varmempaa ratkaisua ei pelitilanteessa tunnu löytyvän, potkaistaan/lämätään peliväline kohti vastustajan maalia ja toivotaan, että joku oman joukkueen hyökkääjistä saa sen haltuunsa ja pystyy jopa tekemään maalin.
Selkokielellä sanottuna kyseessä on siis jalkapallossa eräänlainen hyvin perusteltu "hätäpotku".
Mutta parempi kai hätäpotku kuin ei mitään potkua. Sitäpaitsi hädästä/epätoivosta se usko ja toivokin monesti kumpuaa.
Jumala kuten joukkueurheilukin tarvitsee pelaajilta/leikkijöiltä ennenkaikkea vahvaa pelimotivaatiota ja peliasennetta. Kunhan vain vastustajasta (kirjaimellisesti: Saatanasta) kyettäisiin ensin pääsemään yksimielisyyteen...
*
(*)www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&a=1327.
Tieteenfilosofista uskonvarmuutta
Kirjoitettu vastaukseksi Mikan kommenttiin edellisessä päreessäni - Kuka kertoisi minulle... Teen tästä myös oman päreensä, koska asia on minulle tärkeä.
(Olen editoinut ja täydentänyt vastaustani alkuperäiseen kommenttiin verrattuna, joskaan asiasisältö ei ole juurikaan muuttunut.)
Mika said...
Evoluutiobiologiasta kiinnostuneena ihan vaan varmistan että alla oleva on satiiria. Onhan?"...jolle lisääntyminen - geenin pakonomainen tarve siirtää informaationsa eteenpäin - on miltei jumalalliseen determinismiin (ennaltamääräämiseen) ja pelastusvarmuuden etsintään verrattava dogmi."
*
RR
Kaikki äärireduktionistista tyyppiä olevat selitykset - sekä naturalistiset (esim. geeni) että supranaturalistiset (Jumala, "älykäs suunnittelija") kuuluvat minun ajattelussani psykologisen motivaationsa (mutta eivät välttämättä argumentatiivisen luonteensa) puolesta samaan kategoriaan.
Niiden avulla yritetään selittää kaikki mahdollinen, mikä merkitsee, etteivät ne selitä oikeastaan mitään, koska ne eivät ole väittäminä millään tavoin falsifioitavissa ja koska niissä oletetaan, että todellisuuden voi kuvata relevantisti vain yhden ontologisen tason ja "prosessin" puitteissa.
Tällainen on mitä ilmeisimmin huono metafyysinen paradigma. Toistan - se ei siis ole väärä vaan huono.
Todellisuus tulee ymmärtää - jos ei aivan pluralistisesti, niin ainakin useamman ontologisen tason puitteissa ja useamman metodisen periaatteen välinein.
Jos minun on pakko vastata kysymykseen kannatanko 1) ontologista reduktionismia vai 2) metodista dualismia, niin vastaus on 2, mikä tarkoittaa, että metodit on valittava tutkittavan kohteen luonteen (ontologisen statuksen eli olemistavan) mukaisesti, eikä yritettävä väkisin sovittaa niitä johonkin yhteen malliin.
Joudun kuitenkin huomauttamaan, että en tällä valinnalla halua ottaa kantaa todellisuuden "perimmäisen olemuksen" laatuun, mikäli joku sellaisen "laadun" on löytänyt (esim. Kari Enqvist).
Kyse on siis lähinnä metodologisesta painotuksesta.
Kiistaa emergenttien ominaisuuksien olemisen tavasta ja statuksesta pidän paitsi hieman keinotekoisena myös siinä määrin metafyysisenä, etten ota asiaan kantaa.
KAIKKIEN elollisten organismien selittäminen palauttamalla niiden toiminta esim. "geenin itsekkyyteen" selittää siis huonosti ihmistä kokonaisuutena.
Saatamme kyllä saada eksakteja vastauksia fysiologisiin ongelmiimme genetiikan avulla, mutta itse "elämän ongelmiamme ei vielä olisi edes sivuttu", kirjoitti Wittgenstein Tractatuksessaan.
Kukaan Wienin piiriläinen ei kuitenkaan ymmärtänyt tai ainakaan myöntänyt, että myös tähän Tractatuksen lauseeseen sisältyi arvovapaan positivismin terävää kritiikkiä.
Luonnontieteitten kieli eli sen "havaintosemantiikka" pätee vain luonnontieteisiin. Sillä ei voi selittää intentionaalisia prosesseja.
*
Eli tätä perustelua vasten rinnastukseni ei ollut satiiri, vaikka kyllähän siihen toki ironiaa ja satiiriakin sisältyy, koska minun on aika vaikea ymmärtää, että biologeista löytyisi täysin vakavissaan olevia äärireduktionisteja.
Jo määritelmä - "äärireduktionistinen biologi" ilmaisee määritelmään sisältyvän ja sen kumoavan ristiriidan (contradictio in adjecto).
Äärireduktionismia voi verrata Spinozan yhteen ja ainoaan Substanssiin, joka on todellisuuden perimmäinen olemus: Substanssi on causa sui eli itse itsensä syy. Kyse on siis kehäpäätelmästä.
Nyt pitää muistaa, että kun supranaturalisti palauttaa kaiken olemisen ja olevan perimmäisen syyn Jumalaan tai älykkääseen suunnittelijaan, niin hän ei teekään tätä valintaa perimmältään tiedemiehenä (vaikka noudattaakin tieteen metodeja sekä välineitä) vaan uskovaisena, joten hän ei myöskään sorru tällöin ristiriitaan väittämänsä kanssa, joka sekin on tietysti kehäpäätelmä.
Uskovan argumentti Jumalan puolesta perustuu nimenomaan kehään eli Raamatun ilmoitukseen ja auktoriteettiin, joka ilmaisee kumoamattoman perususkomuksen, jonka väitetään kumoavan itse kehän.
Tietenkään mikään tieteellinen evidenssi ei pakota meitä uskomaan supranaturalistin (teistin) tapaan perustella uskomustaan vaan saatamme pitää sitä jopa itsetoksena...
Naturalistilla näyttäisi olevan tieteellisen totuuden suhteen "puhtaammat jauhot pussissa" tämän asian suhteen, mutta kuten olen edellä halunnut osoittaa, reduktionistikaan ei voi naturalistisessa reduktioargumentissaan välttyä kehäpäätelmältä, ja mikäli hän edelleen pysyy äärireduktionisminsa kannalla, hän tekee sen lopulta psykologisen motivaation, ei tieteelliseen evidenssiin nojaavan argumentaation varassa (kuten itse väittää) ja ajautuu tämän vuoksi dialektiseen ristiriitaan itsensä kanssa.
*
Aiheesta löytyy meikäläisen tekstiä huomattavasti asiantuntevampaa pohdintaa mm. Markus Lammenrannan, Jouni Vilkan ja etenkin Alvin Plantingan artikkeleista.
Voiko uskoa rationaalisesti? (Tieteessä tapahtuu-lehden kirja-arvostelu)
Tietoteorian ja ja uskonnon suhde Alvin Plantingan ajattelussa (Jouni Vilkan graduharjoitusaine; - itse pro gradu-tutkielma löytyy otsikolla: Tae, teismi ja tiede. Alvin Plantingan väitteiden kritiikkiä)
(Olen editoinut ja täydentänyt vastaustani alkuperäiseen kommenttiin verrattuna, joskaan asiasisältö ei ole juurikaan muuttunut.)
Mika said...
Evoluutiobiologiasta kiinnostuneena ihan vaan varmistan että alla oleva on satiiria. Onhan?"...jolle lisääntyminen - geenin pakonomainen tarve siirtää informaationsa eteenpäin - on miltei jumalalliseen determinismiin (ennaltamääräämiseen) ja pelastusvarmuuden etsintään verrattava dogmi."
*
RR
Kaikki äärireduktionistista tyyppiä olevat selitykset - sekä naturalistiset (esim. geeni) että supranaturalistiset (Jumala, "älykäs suunnittelija") kuuluvat minun ajattelussani psykologisen motivaationsa (mutta eivät välttämättä argumentatiivisen luonteensa) puolesta samaan kategoriaan.
Niiden avulla yritetään selittää kaikki mahdollinen, mikä merkitsee, etteivät ne selitä oikeastaan mitään, koska ne eivät ole väittäminä millään tavoin falsifioitavissa ja koska niissä oletetaan, että todellisuuden voi kuvata relevantisti vain yhden ontologisen tason ja "prosessin" puitteissa.
Tällainen on mitä ilmeisimmin huono metafyysinen paradigma. Toistan - se ei siis ole väärä vaan huono.
Todellisuus tulee ymmärtää - jos ei aivan pluralistisesti, niin ainakin useamman ontologisen tason puitteissa ja useamman metodisen periaatteen välinein.
Jos minun on pakko vastata kysymykseen kannatanko 1) ontologista reduktionismia vai 2) metodista dualismia, niin vastaus on 2, mikä tarkoittaa, että metodit on valittava tutkittavan kohteen luonteen (ontologisen statuksen eli olemistavan) mukaisesti, eikä yritettävä väkisin sovittaa niitä johonkin yhteen malliin.
Joudun kuitenkin huomauttamaan, että en tällä valinnalla halua ottaa kantaa todellisuuden "perimmäisen olemuksen" laatuun, mikäli joku sellaisen "laadun" on löytänyt (esim. Kari Enqvist).
Kyse on siis lähinnä metodologisesta painotuksesta.
Kiistaa emergenttien ominaisuuksien olemisen tavasta ja statuksesta pidän paitsi hieman keinotekoisena myös siinä määrin metafyysisenä, etten ota asiaan kantaa.
KAIKKIEN elollisten organismien selittäminen palauttamalla niiden toiminta esim. "geenin itsekkyyteen" selittää siis huonosti ihmistä kokonaisuutena.
Saatamme kyllä saada eksakteja vastauksia fysiologisiin ongelmiimme genetiikan avulla, mutta itse "elämän ongelmiamme ei vielä olisi edes sivuttu", kirjoitti Wittgenstein Tractatuksessaan.
Kukaan Wienin piiriläinen ei kuitenkaan ymmärtänyt tai ainakaan myöntänyt, että myös tähän Tractatuksen lauseeseen sisältyi arvovapaan positivismin terävää kritiikkiä.
Luonnontieteitten kieli eli sen "havaintosemantiikka" pätee vain luonnontieteisiin. Sillä ei voi selittää intentionaalisia prosesseja.
*
Eli tätä perustelua vasten rinnastukseni ei ollut satiiri, vaikka kyllähän siihen toki ironiaa ja satiiriakin sisältyy, koska minun on aika vaikea ymmärtää, että biologeista löytyisi täysin vakavissaan olevia äärireduktionisteja.
Jo määritelmä - "äärireduktionistinen biologi" ilmaisee määritelmään sisältyvän ja sen kumoavan ristiriidan (contradictio in adjecto).
Äärireduktionismia voi verrata Spinozan yhteen ja ainoaan Substanssiin, joka on todellisuuden perimmäinen olemus: Substanssi on causa sui eli itse itsensä syy. Kyse on siis kehäpäätelmästä.
Nyt pitää muistaa, että kun supranaturalisti palauttaa kaiken olemisen ja olevan perimmäisen syyn Jumalaan tai älykkääseen suunnittelijaan, niin hän ei teekään tätä valintaa perimmältään tiedemiehenä (vaikka noudattaakin tieteen metodeja sekä välineitä) vaan uskovaisena, joten hän ei myöskään sorru tällöin ristiriitaan väittämänsä kanssa, joka sekin on tietysti kehäpäätelmä.
Uskovan argumentti Jumalan puolesta perustuu nimenomaan kehään eli Raamatun ilmoitukseen ja auktoriteettiin, joka ilmaisee kumoamattoman perususkomuksen, jonka väitetään kumoavan itse kehän.
Tietenkään mikään tieteellinen evidenssi ei pakota meitä uskomaan supranaturalistin (teistin) tapaan perustella uskomustaan vaan saatamme pitää sitä jopa itsetoksena...
Naturalistilla näyttäisi olevan tieteellisen totuuden suhteen "puhtaammat jauhot pussissa" tämän asian suhteen, mutta kuten olen edellä halunnut osoittaa, reduktionistikaan ei voi naturalistisessa reduktioargumentissaan välttyä kehäpäätelmältä, ja mikäli hän edelleen pysyy äärireduktionisminsa kannalla, hän tekee sen lopulta psykologisen motivaation, ei tieteelliseen evidenssiin nojaavan argumentaation varassa (kuten itse väittää) ja ajautuu tämän vuoksi dialektiseen ristiriitaan itsensä kanssa.
*
Aiheesta löytyy meikäläisen tekstiä huomattavasti asiantuntevampaa pohdintaa mm. Markus Lammenrannan, Jouni Vilkan ja etenkin Alvin Plantingan artikkeleista.
Voiko uskoa rationaalisesti? (Tieteessä tapahtuu-lehden kirja-arvostelu)
Tietoteorian ja ja uskonnon suhde Alvin Plantingan ajattelussa (Jouni Vilkan graduharjoitusaine; - itse pro gradu-tutkielma löytyy otsikolla: Tae, teismi ja tiede. Alvin Plantingan väitteiden kritiikkiä)
February 17, 2007
Kuka kertoisi minulle...
Kirjoitettu kommentiksi Androgyynihullumiehen päreeseen Paskaaks tässä.
(Juttua on editoitu 18.2, kun Blogger taas suvaitsee (hetken aikaa?) toimia asiallisesti.)
*
AHM siteeraa juttunsa aluksi Saarnaajan kirjaa.
Päivän mietelause ”Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?” (Raamattu, saarn. 1:3)
I
Ajatuksia herättävä päre.
Kuten muistanet - evoluutiobiologi Edward Wilsonin kritisoima Albert Camus totesi kerran, että perimmäinen ihmisen elämää koskeva ongelma ei ole murha vaan itsemurha.
Camus`n mukaan nimittäin on miltei ihme, ettei ihmiskunta ole vielä tehnyt totaalia itsemurhaa.
Tällainen pohdiskelu tietenkin närkästyttää evoluutiobiologia (kuten myös kristillistä teologia), jolle lisääntyminen - geenin pakonomainen tarve siirtää informaationsa eteenpäin - on miltei jumalalliseen determinismiin (ennaltamääräämiseen) ja pelastusvarmuuden etsintään verrattava dogmi.
*
Mitä kirjoittamisen motiiveihin tulee, niin Michel Foucault on sanonut siitä jotain hyvin olennaista ja psykologisesti osuvaa - vailla turhaa romantisointia.
Seuraava on vapaa muistuma.
"Minulta on usein kysytty, miksi ryhdyin kirjoittamaan. Omalta kohdaltani en voi uskoa Sartren omakohtaista perustelua, että ihminen voi tietoisesti valita esim. kirjoittamisen elämäntehtäväkseen.
Miksi ihminen sitten ylipäätään kirjoittaa (Foucault puhuu tässä omasta kehityksestään ja motiiveistaan)?
Siksi että hän tulisi hyväksytyksi ja saisi myötätuntoa..."
II
Arvatenkin melko yllättävästi päätän kommenttini Aulikki Oksasen runosta "KUKA KERTOISI MINULLE" assosioituneeseen filosofiseen pohdintaan.
Tämä runo kuten runot tai aforismit yleensä voidaan tulkita ajattelun (reflektion) ja siten myös erääksi filosofoinnin muodoksi/tavaksi.
Runollis-aforistisessa ilmaisutavassa ikuiset (perenniaaliset) kysymykset eivät kuitenkaan muodosta omaa erillistä - ikäänkuin proposition-/väitteenomaista osastoaan ja vastaukset propositioista muodostetusta argumentista loogisesti seuraavaa vastausta.
Sen sijaan vastaus - jos se ylipäätään on ilmaistavissa muuten kuin kysymyksen muodossa tai palauttamalla se omakohtaiseen, ei-ylevään ja henkilökohtaisista tarpeista ja haluista kumpuaviin psykologis-eksistentiaalisiin realiteetteihin - nivoutuu aina itse kysymykseen.
Tällaista tapaa lukea runous/aforismi filosofiana ja filosofia runoutena/aforismina voisi laajassa merkityksessä kutsua nimenomaan hermeneutiikaksi, jossa ongelman ymmärtämiseen pyritään kysymyksen ja vastauksen muodostaman tulkinallisen kehän kautta; - ei siis analyyttisesta alkuasemasta: jos A niin B, ikäänkuin A ja B eivät sisältyisi toisiinsa muuten kuin kahden täysin erillisen ilmiön tilastollisen esiintyvyystodennäköisyyden matriisissa.
Minulle tämä runo viestii muun muassa syvällisen joskin kiistellyn - lähinnä loogista empirismiä vastaan esitetyn filosofisen väitteen, jonka mukaan loogiset ja psykologiset tai eksaktimmin analyyttiset ja synteettiset lauseet eivät ole erotettavissa toisistaan.
Systemaattisemmin tämän väitteen teki tunnetuksi W. v. O. Quine, ja sitä on ehkä voimakkaimmin vastustanut G. H. von Wrightin kuoleman jälkeen kansainvälisesti tunnetuin filosofimme Jaakko Hintikka, jonka mielestä tällaisen asiaintilan tunnustaminen tuhoaa filosofian kehittyvänä tieteellisenä projektina.
Mutta Quine ei ole yksin. Niinkin erityyppiset ajattelijat kuin Hegel sekä Nietzsche, Wittgenstein ja Heidegger ovat esittäneet hyvin samantyyppistä kritiikkiä tätä lähinnä Kantin kehittämää modernin epistemologian periaatetta vastaan.
*
Kuka kertoisi minulle, miksi valkeat perhoset
kukittavat yön sametti-ihon?
Kuka kertoisi minulle?
Kun ihmiset kulkevat, mykät ja vieraat
ja heillä on lumiset panssarikasvot,
niin lumiset kasvot! ja täytetyn linnun silmät.
Kuka kertoisi minulle, miksi aamulla ruohossa
alkavat rastaat salaisen leikin?
Kuka kertoisi minulle?
Kun porteilla seisovat mustat sotilaat
ja heillä on käsissään kuihtuneet ruusut
niin kuihtuneet ruusut!
ja taittuneet ruskoliljat.
Kuka kertoisi minulle, hiljaa auringon varjossa
miten voisin riisua sydämeni?
Kuka kertoisi minulle?
Jos tulisit luokseni niittyjen poikki
jos tulisit lähelle ja varovasti
niin varovasti!
avaisit sydämen vaatteet.
http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=8&pid=227&lang=FI
(Juttua on editoitu 18.2, kun Blogger taas suvaitsee (hetken aikaa?) toimia asiallisesti.)
*
AHM siteeraa juttunsa aluksi Saarnaajan kirjaa.
Päivän mietelause ”Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?” (Raamattu, saarn. 1:3)
I
Ajatuksia herättävä päre.
Kuten muistanet - evoluutiobiologi Edward Wilsonin kritisoima Albert Camus totesi kerran, että perimmäinen ihmisen elämää koskeva ongelma ei ole murha vaan itsemurha.
Camus`n mukaan nimittäin on miltei ihme, ettei ihmiskunta ole vielä tehnyt totaalia itsemurhaa.
Tällainen pohdiskelu tietenkin närkästyttää evoluutiobiologia (kuten myös kristillistä teologia), jolle lisääntyminen - geenin pakonomainen tarve siirtää informaationsa eteenpäin - on miltei jumalalliseen determinismiin (ennaltamääräämiseen) ja pelastusvarmuuden etsintään verrattava dogmi.
*
Mitä kirjoittamisen motiiveihin tulee, niin Michel Foucault on sanonut siitä jotain hyvin olennaista ja psykologisesti osuvaa - vailla turhaa romantisointia.
Seuraava on vapaa muistuma.
"Minulta on usein kysytty, miksi ryhdyin kirjoittamaan. Omalta kohdaltani en voi uskoa Sartren omakohtaista perustelua, että ihminen voi tietoisesti valita esim. kirjoittamisen elämäntehtäväkseen.
Miksi ihminen sitten ylipäätään kirjoittaa (Foucault puhuu tässä omasta kehityksestään ja motiiveistaan)?
Siksi että hän tulisi hyväksytyksi ja saisi myötätuntoa..."
II
Arvatenkin melko yllättävästi päätän kommenttini Aulikki Oksasen runosta "KUKA KERTOISI MINULLE" assosioituneeseen filosofiseen pohdintaan.
Tämä runo kuten runot tai aforismit yleensä voidaan tulkita ajattelun (reflektion) ja siten myös erääksi filosofoinnin muodoksi/tavaksi.
Runollis-aforistisessa ilmaisutavassa ikuiset (perenniaaliset) kysymykset eivät kuitenkaan muodosta omaa erillistä - ikäänkuin proposition-/väitteenomaista osastoaan ja vastaukset propositioista muodostetusta argumentista loogisesti seuraavaa vastausta.
Sen sijaan vastaus - jos se ylipäätään on ilmaistavissa muuten kuin kysymyksen muodossa tai palauttamalla se omakohtaiseen, ei-ylevään ja henkilökohtaisista tarpeista ja haluista kumpuaviin psykologis-eksistentiaalisiin realiteetteihin - nivoutuu aina itse kysymykseen.
Tällaista tapaa lukea runous/aforismi filosofiana ja filosofia runoutena/aforismina voisi laajassa merkityksessä kutsua nimenomaan hermeneutiikaksi, jossa ongelman ymmärtämiseen pyritään kysymyksen ja vastauksen muodostaman tulkinallisen kehän kautta; - ei siis analyyttisesta alkuasemasta: jos A niin B, ikäänkuin A ja B eivät sisältyisi toisiinsa muuten kuin kahden täysin erillisen ilmiön tilastollisen esiintyvyystodennäköisyyden matriisissa.
Minulle tämä runo viestii muun muassa syvällisen joskin kiistellyn - lähinnä loogista empirismiä vastaan esitetyn filosofisen väitteen, jonka mukaan loogiset ja psykologiset tai eksaktimmin analyyttiset ja synteettiset lauseet eivät ole erotettavissa toisistaan.
Systemaattisemmin tämän väitteen teki tunnetuksi W. v. O. Quine, ja sitä on ehkä voimakkaimmin vastustanut G. H. von Wrightin kuoleman jälkeen kansainvälisesti tunnetuin filosofimme Jaakko Hintikka, jonka mielestä tällaisen asiaintilan tunnustaminen tuhoaa filosofian kehittyvänä tieteellisenä projektina.
Mutta Quine ei ole yksin. Niinkin erityyppiset ajattelijat kuin Hegel sekä Nietzsche, Wittgenstein ja Heidegger ovat esittäneet hyvin samantyyppistä kritiikkiä tätä lähinnä Kantin kehittämää modernin epistemologian periaatetta vastaan.
*
Kuka kertoisi minulle, miksi valkeat perhoset
kukittavat yön sametti-ihon?
Kuka kertoisi minulle?
Kun ihmiset kulkevat, mykät ja vieraat
ja heillä on lumiset panssarikasvot,
niin lumiset kasvot! ja täytetyn linnun silmät.
Kuka kertoisi minulle, miksi aamulla ruohossa
alkavat rastaat salaisen leikin?
Kuka kertoisi minulle?
Kun porteilla seisovat mustat sotilaat
ja heillä on käsissään kuihtuneet ruusut
niin kuihtuneet ruusut!
ja taittuneet ruskoliljat.
Kuka kertoisi minulle, hiljaa auringon varjossa
miten voisin riisua sydämeni?
Kuka kertoisi minulle?
Jos tulisit luokseni niittyjen poikki
jos tulisit lähelle ja varovasti
niin varovasti!
avaisit sydämen vaatteet.
http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=8&pid=227&lang=FI
February 15, 2007
Myöhästynyt ystävänpäiväruno: "Oodi yksinäiselle bloggaajalle"
Kirjoitettu "viestiksi" Iineksen blogiin "Onko oikea sulle hän?".
Tämä "runo-imitaatio" on ollut jonkinlaisessa muutosprosessissa koko ajan. Kokeilin aika monenlaisia yhdistelmiä, joista olen toistaiseksi hyväksynyt alla näkyvän - seuraavista syistä.
iines said...
Taisin hieman yhdistellä molempia versioita uuteen päreeseeni. Toivottavasti ei loukkaa tekijänoikeuksia.
Rauno Rasanen said...
Ei loukkaa. Kokeilin nimittäin itse aika monia yhdistelmiä, joista yksi oli jossain vaiheessa tismalleen sama, jonka sinä julkaisit. Se lienee (toistaiseksi) paras, joten palautin myös oman versioni ko. muotoon.
*
OODI YKSINÄISELLE BLOGGAAJALLE
Yksin oot sinä Iines,
Netin keskellä yksin,
yksin sa kokkaava oot,
yksin sa bloggaava oot.
Kommentin kaksi sa luulit kulkevas rinnalla nörtin,
mutta jo vierais hän on ja yksin sut mesettään jätti.
Hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulit
nörtin, kaltaises – mut äkkiä huomaat: läppärin kylmää lämpöä rakastitkin!
Ainoa uskollinen on oma URLisi vain...
*
V.A.Koskenniemi - yksinäisyys ja surumieli
Tämä "runo-imitaatio" on ollut jonkinlaisessa muutosprosessissa koko ajan. Kokeilin aika monenlaisia yhdistelmiä, joista olen toistaiseksi hyväksynyt alla näkyvän - seuraavista syistä.
iines said...
Taisin hieman yhdistellä molempia versioita uuteen päreeseeni. Toivottavasti ei loukkaa tekijänoikeuksia.
Rauno Rasanen said...
Ei loukkaa. Kokeilin nimittäin itse aika monia yhdistelmiä, joista yksi oli jossain vaiheessa tismalleen sama, jonka sinä julkaisit. Se lienee (toistaiseksi) paras, joten palautin myös oman versioni ko. muotoon.
*
OODI YKSINÄISELLE BLOGGAAJALLE
Yksin oot sinä Iines,
Netin keskellä yksin,
yksin sa kokkaava oot,
yksin sa bloggaava oot.
Kommentin kaksi sa luulit kulkevas rinnalla nörtin,
mutta jo vierais hän on ja yksin sut mesettään jätti.
Hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulit
nörtin, kaltaises – mut äkkiä huomaat: läppärin kylmää lämpöä rakastitkin!
Ainoa uskollinen on oma URLisi vain...
*
V.A.Koskenniemi - yksinäisyys ja surumieli
February 14, 2007
Tyhmyyden ylistyksestä ja Helvetin iloista
Kirjoitettu seuraavien Eufemian päreestä Ihmisten luita löytyneitten kommenttien antamien virikkeiden pohjalta .
tommi said...
Luurankojen "kunnioittaminen" (kuten oikeastaan etiikka ja humanismi yleensäkin) on magiaa ja tiede pohjimmiltaan vain magian vastaisuutta. On aika ilmiselvää, että ne joutuvat konfliktiin. Ihmiset kyllä näyttävät ilmoittavan ihailtavan selkeästi kannattavatko järkeä vai taikauskoa. Se on mukava poikkeus kun yleensä vain ollaan tahallaan epäselviä.
Luurankojen "kunnioittaminen" (kuten oikeastaan etiikka ja humanismi yleensäkin) on magiaa ja tiede pohjimmiltaan vain magian vastaisuutta. On aika ilmiselvää, että ne joutuvat konfliktiin. Ihmiset kyllä näyttävät ilmoittavan ihailtavan selkeästi kannattavatko järkeä vai taikauskoa. Se on mukava poikkeus kun yleensä vain ollaan tahallaan epäselviä.
Erastotenes Aleksandrialainen said...
Tommin näkemys tieteen ja etiikan vastakkaisuudesta on sellainen, että se saa karvani nousemaan pystyyn. Itselleni kristinusko ja fysiikka eivät ole ristiriidassa, sillä ne edustavat kahta totaalisen erilaista tapaa lähestyä luomakuntaa. Luonnontieteen nostaminen ainoaksi auktoriteetiksi johtaa katastrofiin, sillä luonnontiede ei sisällä vastauksia mihinkään eettisiin kysymyksiin.
Tommin näkemys tieteen ja etiikan vastakkaisuudesta on sellainen, että se saa karvani nousemaan pystyyn. Itselleni kristinusko ja fysiikka eivät ole ristiriidassa, sillä ne edustavat kahta totaalisen erilaista tapaa lähestyä luomakuntaa. Luonnontieteen nostaminen ainoaksi auktoriteetiksi johtaa katastrofiin, sillä luonnontiede ei sisällä vastauksia mihinkään eettisiin kysymyksiin.
On siis turha esimerkiksi etsiä luonnontieteen alalta perusteita sille, milloin luitten käyttäminen rakennusmateriaalina on sopivaa. Etiikka löytyy parhaiten omastatunnosta. Jos asia tuntuu olevan väärin, se on väärin.
tommi said...
Eufemia, tästä näet, että on paljon parempi kirjoittaa huonosti kuin hyvin. Aukkoiseen saa kritiikkiä, joka helpottaa itse asian ymmärtämistä. Hyvään eli tehokkaasti suostuttelevaan korkeintaan vahingossa. Siksi paperimaailma on niin imbesilli ja tahmea nettiin verrattuna.
Eufemia, tästä näet, että on paljon parempi kirjoittaa huonosti kuin hyvin. Aukkoiseen saa kritiikkiä, joka helpottaa itse asian ymmärtämistä. Hyvään eli tehokkaasti suostuttelevaan korkeintaan vahingossa. Siksi paperimaailma on niin imbesilli ja tahmea nettiin verrattuna.
Sama koskee kommenttiani. Olisin voinut tajuta sen vinouden itsekin, mutta paljon parempi munata itsensä julkisesti ja saada joku käytännössä varmasti tökkäämään sormensa sen heikkoon pisteeseen.
Pyrin itse nykyään kirjoittamaan niin lyhyesti, etten ehtisi itse edes ajattelemaan ajatuksiani. Oman pään pimeydessä niihin tuskin tarttuisi mitään lisäarvoa vaikka kuinka "miettisi" (uskon henkilökohtaisesti, ettei ajattelu poikkea mitenkään olennaisesti enkelien näkemisestä tai äänten kuulemisesta päässä).
*
RR
Sen verran olen päreitäsi ja kommenttejasi lukenut Tommi, että voin sanoa oman, harkitun mielipiteeni motiiveistasi kirjoittaa.
Sinut voisi mielestäni hyvällä syyllä nimittää Blogistanin Mattiesko Hytöseksi.
Sinut voisi mielestäni hyvällä syyllä nimittää Blogistanin Mattiesko Hytöseksi.
*
1) Olet pakkoneuroottisuuteen ellei peräti katatoniaan (hah!) asti jämähtänyt tiettyyn argumentaatiokaavaan, josta huokuu syvä halveksunta sellaisia kirjoittajia kohtaan, jotka eivät edusta luonnontieteellistä, kyynistä ja ylipäätään kovien arvojen sosiobiologista todellisuuskäsitystä.
2) Väität, että pystyt herättämään keskustelua kirjoittamalla harkitun "huonosti", itsesi "munaten" ja jopa niin lyhyesti kuin mahdollista, jottet ehtisi edes ajattelemaan ajatuksiasi, koska näin syntynyt teksti siis saa muut helpommin tarttumaan sen heikkoihin kohtiin ja valottamaan käsiteltävää asiaa monipuolisemmin.
Harkittu ja hyvin jäsennelty teksti on sinun mielestäsi epäselvempää - jopa nonsensea (siis bullshittia) kuin oman metodisi "tuotokset", mutta juuri tämä perustelu on silkkaa "bullshittia" jos mikä.
1) Olet pakkoneuroottisuuteen ellei peräti katatoniaan (hah!) asti jämähtänyt tiettyyn argumentaatiokaavaan, josta huokuu syvä halveksunta sellaisia kirjoittajia kohtaan, jotka eivät edusta luonnontieteellistä, kyynistä ja ylipäätään kovien arvojen sosiobiologista todellisuuskäsitystä.
2) Väität, että pystyt herättämään keskustelua kirjoittamalla harkitun "huonosti", itsesi "munaten" ja jopa niin lyhyesti kuin mahdollista, jottet ehtisi edes ajattelemaan ajatuksiasi, koska näin syntynyt teksti siis saa muut helpommin tarttumaan sen heikkoihin kohtiin ja valottamaan käsiteltävää asiaa monipuolisemmin.
Harkittu ja hyvin jäsennelty teksti on sinun mielestäsi epäselvempää - jopa nonsensea (siis bullshittia) kuin oman metodisi "tuotokset", mutta juuri tämä perustelu on silkkaa "bullshittia" jos mikä.
Ethän sinä edes halua mitään keskustelua. Kunhan vain posotat ulos samaa vanhaa halveksuntaa kuin aiemminkin.
Tietysti "metodisi" (joka on joko sisäisesti ristiriitainen, ihan oikeasti tyhmä tai sitten molempia) saattaa kyllä aluksi provosoida muita (kuten minuakin) esittämään toisenlaisia näkökulmia, mutta havaittuaan, että kirjoittaja käyttää jatkuvasti yhtä ja samaa asetelmaa ilman, että toisi itse kulloinkin puheena olevan teeman käsittelyyn mitään uutta sisältöä, lopahtaa bloggaajan into väitellä tällaisen tyypin kanssa tyystin.
Miksi vaivautua keskustelemaan ihmisen kanssa, jolle kaikki asiat - sisällöstä ja jopa perusteluista riippumatta - ratkeavat välittömästi "on/off kytkennöillä".
On/off - juupas/eipäs jne. Mitä muuta tämä on kuin silmälaput päässä maailmaa tarkastelevan, omaa napaansa tuijottavan solipsistin monologia, jossa vain analyyttis-matemaattiset lauseet - tuo loputtomien tautologioiden verkosto - ovat tosia.
Vielä kerran: et sinä mitään keskustelua halua vaan päinvastoin riistää keskustelulta sen viimeisenkin mielekkyyden ja ylipäätään mahdollisuuden.
Tämäntyyppinen ns. pohditun "bullshitin" inkvisiittorimainen jahtaaminen jos mikä (varsinkaan kun en löydä siitä lainkaan huumoria toisin kuin Harry Frankfurtin tapauksessa) on toisten ihmisten eriävien mielipiteittein lähes systemaattista halveksuntaa.
Tietysti "metodisi" (joka on joko sisäisesti ristiriitainen, ihan oikeasti tyhmä tai sitten molempia) saattaa kyllä aluksi provosoida muita (kuten minuakin) esittämään toisenlaisia näkökulmia, mutta havaittuaan, että kirjoittaja käyttää jatkuvasti yhtä ja samaa asetelmaa ilman, että toisi itse kulloinkin puheena olevan teeman käsittelyyn mitään uutta sisältöä, lopahtaa bloggaajan into väitellä tällaisen tyypin kanssa tyystin.
Miksi vaivautua keskustelemaan ihmisen kanssa, jolle kaikki asiat - sisällöstä ja jopa perusteluista riippumatta - ratkeavat välittömästi "on/off kytkennöillä".
On/off - juupas/eipäs jne. Mitä muuta tämä on kuin silmälaput päässä maailmaa tarkastelevan, omaa napaansa tuijottavan solipsistin monologia, jossa vain analyyttis-matemaattiset lauseet - tuo loputtomien tautologioiden verkosto - ovat tosia.
Vielä kerran: et sinä mitään keskustelua halua vaan päinvastoin riistää keskustelulta sen viimeisenkin mielekkyyden ja ylipäätään mahdollisuuden.
Tämäntyyppinen ns. pohditun "bullshitin" inkvisiittorimainen jahtaaminen jos mikä (varsinkaan kun en löydä siitä lainkaan huumoria toisin kuin Harry Frankfurtin tapauksessa) on toisten ihmisten eriävien mielipiteittein lähes systemaattista halveksuntaa.
*
Mutta - kun nyt olet pitkästä aikaa - tämähän ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta - saanut minut kritisoimaan "heuristisen (hehheh!) kirjoittamisen menetelmääsi", niin kai siihen sitten täytyy jotain positiivistakin sisältyä.
Vakavasti puhuen - kritiikkisi harkitun ja jäsennellyn kirjoittamisen "epäselvyydestä" osuu aika ajoin täysin kohdalleen.
Ja se osuu varmasti myös (etenkin?) minun tapaani kirjoittaa.
Annan esimerkin, josta saattaa olla apua tämän - sinulle ehkä liiankin myönteisen kommentin perustelujen hahmottamisessa.
Mutta - kun nyt olet pitkästä aikaa - tämähän ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta - saanut minut kritisoimaan "heuristisen (hehheh!) kirjoittamisen menetelmääsi", niin kai siihen sitten täytyy jotain positiivistakin sisältyä.
Vakavasti puhuen - kritiikkisi harkitun ja jäsennellyn kirjoittamisen "epäselvyydestä" osuu aika ajoin täysin kohdalleen.
Ja se osuu varmasti myös (etenkin?) minun tapaani kirjoittaa.
Annan esimerkin, josta saattaa olla apua tämän - sinulle ehkä liiankin myönteisen kommentin perustelujen hahmottamisessa.
Juicen tingatessa aikoinaan kritiikkiä tavalleen kirjoittaa sanoituksia oli rock-toimittaja-veteraani Valdemar Vallenius lopulta todennut seuraavaa.
"Sä kirjoitat tekstisi joskus liian täyteen. Niihin ei mahdu enää mitään - ei edes yhtä kirjainta. Kaikki on sanottu ikäänkuin lopullisesti. Teksti ei silloin välttämättä enää "hengitä."
(Huom. Edellinen on täysin muistinvarainen ja hiukan improvisoitukin sitaatti, mutta Valleniuksen ideaa ei ole muutettu).
Juice kertoi haastatelussa vastanneensa Valdemarille, että helvetti - tuossahan on perää, ja että hän itsekin oli joskus pohtinut, josko hän juuri tämän perfektionisminsa takia saattoi kokea lievää mutta kalvavaa epävarmuutta tekstiensä suhteen.
Pitää siis kyetä kirjoittamaan niin, että tekstin rakenne, argumentaatio, siinä käytetyt käsitteet, metaforat ja ylipäätään kielikuvasto ei ole niin lukkoonlyötyä, etteikö sille löytyisi vaihtoehtoista ilmaisumuotoa.
"Sä kirjoitat tekstisi joskus liian täyteen. Niihin ei mahdu enää mitään - ei edes yhtä kirjainta. Kaikki on sanottu ikäänkuin lopullisesti. Teksti ei silloin välttämättä enää "hengitä."
(Huom. Edellinen on täysin muistinvarainen ja hiukan improvisoitukin sitaatti, mutta Valleniuksen ideaa ei ole muutettu).
Juice kertoi haastatelussa vastanneensa Valdemarille, että helvetti - tuossahan on perää, ja että hän itsekin oli joskus pohtinut, josko hän juuri tämän perfektionisminsa takia saattoi kokea lievää mutta kalvavaa epävarmuutta tekstiensä suhteen.
Pitää siis kyetä kirjoittamaan niin, että tekstin rakenne, argumentaatio, siinä käytetyt käsitteet, metaforat ja ylipäätään kielikuvasto ei ole niin lukkoonlyötyä, etteikö sille löytyisi vaihtoehtoista ilmaisumuotoa.
Tämä kuulostaa varsin teoreettiselta vaatimukselta, mutta jokainen kirjoittaja törmää kyseiseen ongelmaan jossain vaiheessa kirjoitusprosessia.
*
Umberto Eco totesi, että "Edellisen päivän saari"- romaania kirjoittaessa hänen oli joskus vaikea päättää, mihin lopettaa mikin osa tarinaa, ja ylipäätään, minkälainen tekstiversio tulisi hyväksyä lopulliseksi.
Umberto Eco totesi, että "Edellisen päivän saari"- romaania kirjoittaessa hänen oli joskus vaikea päättää, mihin lopettaa mikin osa tarinaa, ja ylipäätään, minkälainen tekstiversio tulisi hyväksyä lopulliseksi.
Tietokoneitten tekstinkäsittelyohjelmat mahdollistavat nykyään niin vaivattomat keinot muokata tekstiä yhä uudestaan ja uudestaan, että siitä saattaa muodostua jopa jonkinlainen Buridanin aasin dilemmaan verrattava painajainen, joka ei lopulta johda mihinkään tulokseen (aasikin kuoli nälkään, kun ei kyennyt valitsemaan kahden yhtä hyvältä maistuvan turnipsin välillä).
*
Erastotenes Aleksandrialainen sanoi Tommin suhteen juuri sen, mitä minäkin ajattelin, ja taidan olla hänen kanssaan samoilla linjoilla joissain muissakin asioissa, vaikka Erastotenes itse tiedemiehenä edustanee ns. kovia metodeja.
Meikäläinen sen sijaan kuuluu "naturalistisen hermeneutiikan" tai "hermeneuttisen epäilyn" omalaatuiseen "Hoax-Klux-Klaniin".
Nietzschen ja Ivan Karamazovin tavoin minäkin palautin pääsylippuni taivaaseen ja jäin Helvetin 1:een piiriin seuranani monia varsin kiinnostavia historian henkilöitä - muiden muassa Platon, Sokrates ja Aristoteles.
Täällä me nyt vietämme aikaa varsin mukavissa olosuhteissa (emmehän sentään kidu Helvetin alemmissa piireissä), vaikka saammekin kärsiä tuomioista kovinta: emme milloinkaan pääse näkemään Jumalaa face to face.
Kieltämättä se hieman harmittaa joskus, mutta siihenkin tottuu - näemmehän me kuitenkin taivaanrannassa Paratiisin ihanien valojen kajon ja voimme siten käyttää mielikuvitusta ajatellessamme hurskaiden ihmisten - minä esim. suuren rakkauteni - onnea Jumalan läheisyydessä.
Se riittää, koska tiedän, etten missään tapauksessa itse olisi ansainnut Paratiisin onnea ja kieltäytessäni taivasosuudesta ehkä jopa helpotin (en pitäisi tätä itsekkyyden syntinä!) Jumalan valintaa...
*
Tommi sen sijaan joutunee ilman muuta johonkin Helvetin alempaan piiriin (4. tai 5.? - ellei peräti 8. piiri?). Sinne hän toki halunneekin.
Dante Alighierin (jota tässä seuraamme) mukaan Helvetin alin piiri on umpijäässä, ja tuon umpijäätyneen mutta liekkien ympäröimän järven keskellä seisoo jäätynyt, liikkumattomaksi jähmettynyt ja hirvittävän näköinen Saatana.
Mutta kas - kuinka ollakaan: joku näyttää luistelevan Saatanan ympärillä, tuon jäisen järven jäällä kuin harjoituslenkillä oleva, liikoja kilojaan poltteleva kuntoilija ikään.
Hän on - kukapa muukaan kuin Tommin suurin idoli: Ilkka Kokkarinen. Kokkarinen nimittäin pystyy nauttimaan jopa Helvetin alimman piirin olosuhteista ja kuuluu heittäneen itse Jumalaakin hämmentäneen sloganin: "kyllä tämä aina kotiolot voittaa..."
Erastotenes Aleksandrialainen sanoi Tommin suhteen juuri sen, mitä minäkin ajattelin, ja taidan olla hänen kanssaan samoilla linjoilla joissain muissakin asioissa, vaikka Erastotenes itse tiedemiehenä edustanee ns. kovia metodeja.
Meikäläinen sen sijaan kuuluu "naturalistisen hermeneutiikan" tai "hermeneuttisen epäilyn" omalaatuiseen "Hoax-Klux-Klaniin".
Nietzschen ja Ivan Karamazovin tavoin minäkin palautin pääsylippuni taivaaseen ja jäin Helvetin 1:een piiriin seuranani monia varsin kiinnostavia historian henkilöitä - muiden muassa Platon, Sokrates ja Aristoteles.
Täällä me nyt vietämme aikaa varsin mukavissa olosuhteissa (emmehän sentään kidu Helvetin alemmissa piireissä), vaikka saammekin kärsiä tuomioista kovinta: emme milloinkaan pääse näkemään Jumalaa face to face.
Kieltämättä se hieman harmittaa joskus, mutta siihenkin tottuu - näemmehän me kuitenkin taivaanrannassa Paratiisin ihanien valojen kajon ja voimme siten käyttää mielikuvitusta ajatellessamme hurskaiden ihmisten - minä esim. suuren rakkauteni - onnea Jumalan läheisyydessä.
Se riittää, koska tiedän, etten missään tapauksessa itse olisi ansainnut Paratiisin onnea ja kieltäytessäni taivasosuudesta ehkä jopa helpotin (en pitäisi tätä itsekkyyden syntinä!) Jumalan valintaa...
*
Tommi sen sijaan joutunee ilman muuta johonkin Helvetin alempaan piiriin (4. tai 5.? - ellei peräti 8. piiri?). Sinne hän toki halunneekin.
Dante Alighierin (jota tässä seuraamme) mukaan Helvetin alin piiri on umpijäässä, ja tuon umpijäätyneen mutta liekkien ympäröimän järven keskellä seisoo jäätynyt, liikkumattomaksi jähmettynyt ja hirvittävän näköinen Saatana.
Mutta kas - kuinka ollakaan: joku näyttää luistelevan Saatanan ympärillä, tuon jäisen järven jäällä kuin harjoituslenkillä oleva, liikoja kilojaan poltteleva kuntoilija ikään.
Hän on - kukapa muukaan kuin Tommin suurin idoli: Ilkka Kokkarinen. Kokkarinen nimittäin pystyy nauttimaan jopa Helvetin alimman piirin olosuhteista ja kuuluu heittäneen itse Jumalaakin hämmentäneen sloganin: "kyllä tämä aina kotiolot voittaa..."
*
Kapina - ei sota
Kirjoitettu kommentiksi a-k.h:n päreeseen "Sanomalehtiviikolta" ja sen komentteihin.*
Suomen 1918 kevään tapahtumia parhaiten kuvaava termi on mielestäni "kapina".
Pilkunviilaustahan tämä on, mutta yksittäisiin termeihin latautuu aina piileviä oletuksia tapahtumien luonteesta.
Tässä tapauksessa - vaikka toki sodittiin, niin mitään varsinaista sotaa ei voitettu vaan nimenomaan kukistettiin kapina.
Aseellisen selkkauksen nimittäminen sodankäynniksi vaatii jo huomattavasti massiivisemman uhan ja sen mukaiset rekrytoinnit kuin tämän episodin yhteydessä.
Nimitystä vapaussota voisi käyttää, mikäli olisi ollut selvä näyttö siitä, että äärivasemmisto aivan VARMASTI, LOPULLISESTI ja ORGANISOIDUSTI oli onnistunut kaappaamaan parlamentaarisen valtakoneiston.
Kapina oli kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvin organisoitu ja yhtenäinen, joten näyttöä tällaisesta varmuudesta ja lopullisuudesta ei oikein ole, vaikka vahvoja perusteluja siihen suuntaan voidaan kyllä esittää.
Ainakin se uhka, joka kapinan seurauksena koettiin tulevaksi Venäjän kommunistien taholta, oli erittäin realistinen ja todellinen.
Joka tapauksessa kapina oli vasemmiston äärilaidan katastrofaalinen ylireagointi (yritettiin apinoida lokakuun vallankumousta) tilanteessa, jossa demarit olivat saaneet läpi miltei kaikki vaatimansa periaatteelliset lakiuudistukset - torpparilakia lukuunottamatta.
Sekin olisi tosin mennyt läpi lähitulevaisuudessa, joskin huomattavasti vähemmällä verenvuodatuksella kuin sittemmin tapahtui - puhumattakaan vuosikymmeniä kestäneestä katkeruudesta, jonka kostomentaliteetti eri kansanryhmien välille synnytti.
Suomen tilanne parlamentaariseen demokratiaan siirtyneenä suuriruhtinakuntana oli aivan toinen kuin emämaa Venäjän puolifeodaalinen diktatuuri.
Termi kansalaissota tai sisällisota implikoi siis sekin uhan, jota ei ollut olemassa; - viittaan mainitsemiini 1917 tehtyihin lakiuudistuksiin ja vasemmiston parlamentaariseen vaikutusvaltaan eduskunnassa.
Suomen 1918 kevään tapahtumia parhaiten kuvaava termi on mielestäni "kapina".
Pilkunviilaustahan tämä on, mutta yksittäisiin termeihin latautuu aina piileviä oletuksia tapahtumien luonteesta.
Tässä tapauksessa - vaikka toki sodittiin, niin mitään varsinaista sotaa ei voitettu vaan nimenomaan kukistettiin kapina.
Aseellisen selkkauksen nimittäminen sodankäynniksi vaatii jo huomattavasti massiivisemman uhan ja sen mukaiset rekrytoinnit kuin tämän episodin yhteydessä.
Nimitystä vapaussota voisi käyttää, mikäli olisi ollut selvä näyttö siitä, että äärivasemmisto aivan VARMASTI, LOPULLISESTI ja ORGANISOIDUSTI oli onnistunut kaappaamaan parlamentaarisen valtakoneiston.
Kapina oli kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvin organisoitu ja yhtenäinen, joten näyttöä tällaisesta varmuudesta ja lopullisuudesta ei oikein ole, vaikka vahvoja perusteluja siihen suuntaan voidaan kyllä esittää.
Ainakin se uhka, joka kapinan seurauksena koettiin tulevaksi Venäjän kommunistien taholta, oli erittäin realistinen ja todellinen.
Joka tapauksessa kapina oli vasemmiston äärilaidan katastrofaalinen ylireagointi (yritettiin apinoida lokakuun vallankumousta) tilanteessa, jossa demarit olivat saaneet läpi miltei kaikki vaatimansa periaatteelliset lakiuudistukset - torpparilakia lukuunottamatta.
Sekin olisi tosin mennyt läpi lähitulevaisuudessa, joskin huomattavasti vähemmällä verenvuodatuksella kuin sittemmin tapahtui - puhumattakaan vuosikymmeniä kestäneestä katkeruudesta, jonka kostomentaliteetti eri kansanryhmien välille synnytti.
Suomen tilanne parlamentaariseen demokratiaan siirtyneenä suuriruhtinakuntana oli aivan toinen kuin emämaa Venäjän puolifeodaalinen diktatuuri.
Termi kansalaissota tai sisällisota implikoi siis sekin uhan, jota ei ollut olemassa; - viittaan mainitsemiini 1917 tehtyihin lakiuudistuksiin ja vasemmiston parlamentaariseen vaikutusvaltaan eduskunnassa.
*
February 12, 2007
Iloisin suru
2592 x 1944 px (Coimbra, Portugali, kuvan suurennos)
Kirjoitettu kommentiksi Markku Jokisipilän päreeseen "Lysergidihappopäät Särkyneen Selän Vuorella".
*
Sunday Morning Coming Down (Kristoffersson, 4. säkeistö)
In the park I saw a daddy,
With a laughin' little girl who he was swingin'.
And I stopped beside a Sunday school,
And listened to the song they were singin'.
Then I headed back for home,
And somewhere far away a lonely bell was ringin'.
And it echoed through the canyons,
Like the disappearing dreams of yesterday.
*
Kiitos hienon biisin hienosta esittelystä linkkeineen.
Pekka Myllykoski on todellakin kyennyt tekemään tästä jopa enemmän kuin "pelkän" käännöksen eli luomaan miltei uuden runon.
Sekä Kristofferssonin alkuperäinen että Myllykosken teksti huokuvat niin käsinkosketeltavaa ja autenttista, surumielisen "sielun liikettä ja tunnetta", ettei kyyneleeltä silmänurkassa juuri voi välttyä...
*
Tekstin "henki" ilmentää erinomaisesti sitä kielen puitteissa vaikeasti ilmaistavaa "iloisen surun" universaalia elementtiä, joka elähdyttää esimerkiksi bluesia tai vanhoja venäläisiä valsseja - ylipäätään ns. kansanmusikkia.
Tämä inhimillisen kokemuksen "mixed-feelings-ilmiö" saanee kuitenkin kaikkein raffinoiduimman ilmauksensa etenkin portugalilaisessa fado-musiikissa, jossa sitä nimitetään termillä "saudade".
*
Siteeraan seuraavassa pätkän wikipediaa. Siitä ilmenee sanan ainutlaatuisus: sen yleismaailmallisuus ja samalla ainutlaatuinen kansallinen erityisluonne.
"Saudade (pron. IPA [sɐu'ðað(ɨ)] in European Portuguese and Galician, and [sau'dadʒi] or [sau'daði] in Brazilian Portuguese) is a Portuguese word for a feeling of longing for something that one is fond of, which is gone, but might return in a distant future.
It often carries a fatalist tone and a repressed knowledge that the object of longing might really never return.
Saudade is generally considered one of the hardest words to translate. It originated from the Latin word solitatem (loneliness, solitude), but developed a different meaning. Loneliness in Portuguese is solidão (a semi-learned word), from Latin solitudo.
Few other languages in the world have a word with such meaning, making saudade a distinct mark of Portuguese culture. It has been said that this, more than anything else, represents what it is to be Portuguese.
In his book In Portugal of 1912, A.F.G Bell writes:"The famous saudade of the Portuguese is a vague and constant desire for something that does not and probably cannot exist, for something other than the present, a turning towards the past or towards the future; not an active discontent or poignant sadness but an indolent dreaming wistfulness."'
*
Rainha do Fado-"DURA MEMÓRIA"
03:48
AMÁLIA RODRIGUES, FEZ ESTE ESPECIAL,COM MÚSICAS E LETRAS SELECIONADA "a" DEDOS, E DEU DUAS ENTREVISTA LINDÍSSIMASÁ FERNANDO PESSA. AQUI VAI UM DOS MEUS PREFERIDOS: "DURA MEMÓRIA"
(Fadoa parhaimmillaan legendaarisen fadolaulajattaren, Amalia Rodriguesin tulkitsemana)
Amália Rodrigues-Gaivota
04:17
Recebimento de Prêmio,em Knokke,Bélgica,1973.
(Fadon yhteydet flamencoon ja maurilaiseen musiikkiin ovat ilmeiset. Islamin yli 700 vuotta kestänyt vaikutus Pyreneitten niemimaalla jätti pysyvät jäljet myös musiikkiin.)
*
Saudade (käsitteen laajempi esittely ja analyysi)
Fado (portugalilaista "bluesia")
Coimbra Fado
Moors
Lissabonin fado
Fado
www.cs.nott.ac.uk/~smg/photography/.
Kirjoitettu kommentiksi Markku Jokisipilän päreeseen "Lysergidihappopäät Särkyneen Selän Vuorella".*
Sunday Morning Coming Down (Kristoffersson, 4. säkeistö)
In the park I saw a daddy,
With a laughin' little girl who he was swingin'.
And I stopped beside a Sunday school,
And listened to the song they were singin'.
Then I headed back for home,
And somewhere far away a lonely bell was ringin'.
And it echoed through the canyons,
Like the disappearing dreams of yesterday.
*
Kiitos hienon biisin hienosta esittelystä linkkeineen.
Pekka Myllykoski on todellakin kyennyt tekemään tästä jopa enemmän kuin "pelkän" käännöksen eli luomaan miltei uuden runon.
Sekä Kristofferssonin alkuperäinen että Myllykosken teksti huokuvat niin käsinkosketeltavaa ja autenttista, surumielisen "sielun liikettä ja tunnetta", ettei kyyneleeltä silmänurkassa juuri voi välttyä...
*
Tekstin "henki" ilmentää erinomaisesti sitä kielen puitteissa vaikeasti ilmaistavaa "iloisen surun" universaalia elementtiä, joka elähdyttää esimerkiksi bluesia tai vanhoja venäläisiä valsseja - ylipäätään ns. kansanmusikkia.
Tämä inhimillisen kokemuksen "mixed-feelings-ilmiö" saanee kuitenkin kaikkein raffinoiduimman ilmauksensa etenkin portugalilaisessa fado-musiikissa, jossa sitä nimitetään termillä "saudade".
*
Siteeraan seuraavassa pätkän wikipediaa. Siitä ilmenee sanan ainutlaatuisus: sen yleismaailmallisuus ja samalla ainutlaatuinen kansallinen erityisluonne.
"Saudade (pron. IPA [sɐu'ðað(ɨ)] in European Portuguese and Galician, and [sau'dadʒi] or [sau'daði] in Brazilian Portuguese) is a Portuguese word for a feeling of longing for something that one is fond of, which is gone, but might return in a distant future.
It often carries a fatalist tone and a repressed knowledge that the object of longing might really never return.
Saudade is generally considered one of the hardest words to translate. It originated from the Latin word solitatem (loneliness, solitude), but developed a different meaning. Loneliness in Portuguese is solidão (a semi-learned word), from Latin solitudo.
Few other languages in the world have a word with such meaning, making saudade a distinct mark of Portuguese culture. It has been said that this, more than anything else, represents what it is to be Portuguese.
In his book In Portugal of 1912, A.F.G Bell writes:"The famous saudade of the Portuguese is a vague and constant desire for something that does not and probably cannot exist, for something other than the present, a turning towards the past or towards the future; not an active discontent or poignant sadness but an indolent dreaming wistfulness."'
*
Rainha do Fado-"DURA MEMÓRIA"
03:48
AMÁLIA RODRIGUES, FEZ ESTE ESPECIAL,COM MÚSICAS E LETRAS SELECIONADA "a" DEDOS, E DEU DUAS ENTREVISTA LINDÍSSIMASÁ FERNANDO PESSA. AQUI VAI UM DOS MEUS PREFERIDOS: "DURA MEMÓRIA"
(Fadoa parhaimmillaan legendaarisen fadolaulajattaren, Amalia Rodriguesin tulkitsemana)
Amália Rodrigues-Gaivota
04:17
Recebimento de Prêmio,em Knokke,Bélgica,1973.
(Fadon yhteydet flamencoon ja maurilaiseen musiikkiin ovat ilmeiset. Islamin yli 700 vuotta kestänyt vaikutus Pyreneitten niemimaalla jätti pysyvät jäljet myös musiikkiin.)
*
Saudade (käsitteen laajempi esittely ja analyysi)
Fado (portugalilaista "bluesia")
Coimbra Fado
Moors
Lissabonin fado
Fado
www.cs.nott.ac.uk/~smg/photography/.
February 7, 2007
Suomen historian lyhyin oppimäärä + Finlandia hymni karaokena
Päreeni linkki sisältää audiovisuaalis-interaktiivisen historianopetuksen pilottijakson, johon kaikki voivat ottaa osaa ja opetella samalla laulamaan englannin kielellä Suomen itsenäisyyden historian käänteentekevät tapahtumat!
Finlandia 08:36
A Finnish nationalist work by Jean Sibelius written at a time when the Grand Duchy of Finland was chafing under the dictatorship of Czarist Russia. The work was attributed to the rallying of the Finnish people and their eventual freedom.
A Finnish nationalist work by Jean Sibelius written at a time when the Grand Duchy of Finland was chafing under the dictatorship of Czarist Russia. The work was attributed to the rallying of the Finnish people and their eventual freedom.
(This video was made for entertaiment purposes and does not reflect a completely accurate historical timeline. Please enjoy it with that in mind.)
####
Bonus-raidaksi löysin Karelia sarjasta hyvin kauniin Balladi-osan. Ainakin videokommentaattorin mielestä (jos saan hieman yleistää ja retorisoida asiaa) se sopii kiihottamaan - ei ainoastaan ulkomaalaisen, täysurbanisoituneen "cityzenin" kauneuden kaipuuta, vaan myös herättämään uudestaan eloon niitä nykyajan kotosuomalaisen "nettikosmopoliitin" nostalgisia tuntoja, jotka Sibeliuksen musikaalinen nerous erään kansallisen erityispiirteemme eli suomalaisen luontokokemuksen liki shamanistisena tulkitsijana saa kerta toisensa jälkeen kuulostamaan siltä, kuin nuo sävellykset olisivat vain ja ainoastaan tätä yhtä kansaa yhdistäviä elementtejä.
Mutta Sibeliuksen musiikin universaaliset ulottuvuudet toki saivat aikaan sen, että hänen tuotantonsa koskettaa kaikkia ihmisiä ja kuuluu siten myös kaikille, olkoonkin, että suomalaisilla on ollut siihen alunperin aivan erityinen suhde, jossa yhdistyivät sekä esteettiset, emotionaaliset että poliittiset intohimot ja vakaumukset.
03:18
Jean Sibelius Karelia Suite Op.11:2 Ballade.
Jean Sibelius Karelia Suite Op.11:2 Ballade.
It's a beautiful video and the music suits an American highway as well as Finnish landscape. Would you have the beginning part of the Karelia suite, the fast one?
February 5, 2007
Mitä filosofia on? - eräitä "ehdotuksia" vastaukseksi
Itseäni näistä "määritelmistä" miellyttivät eniten Wittgensteinin, Nietzschen ja Antonio Gramscin pohdinnat.
*
Filosofia on tieteen kielen looginen syntaksi - Rudolf Carnap : Die Logische Syntax der Sprache
Filosofian ideana on aloittaa jostain niin yksinkertaisesta ettei sen sanominen tunnu tarpelliselta ja lopettaa johonkin niin paradoksaaliseen ettei kukaan usko sitä. - Bertrand Russell : The Philosophy of Logical Atomism
Filosofian idea on minulle universaalissa ja radikaalissa mielessä "ankaraa" tiedettä. - Edmund Husserl : Husserliana 8
Filosofia on alusta alkaen - ja parhaimmillaan - ollut länsimaisessa kulttuurissa viisauden, tiedon ja oivalluksen etsimistä ja rakastamista, ei sen omistamista, sillä pöyhkeilyä tai nujertamista. - Tapio Ahokallio & Matti Tiilikainen : Filosofia prima : lyhyt johdatus filosofiaan
Kenenkään ei nuorena pitäisi viivytellä filosofian opinnoissaan, eikä kukaan saisi vanhana väsyä opintoihinsa. Koskaan ei ole liian aikaista eikä liian myöhäistä turvata sielunsa terveys. - Epikuros
Filosofiset käsitteet ovat fragmentaarisia kokonaisuuksia, jotka eivät lomitu toisiinsa, sillä niiden rajat eivät käy yksiin. Ne syntyvät pikemminkin noppaa heittämällä kuin muodostavat palapelin. Silti ne resonoivat toisiinsa, ja ne luova filosofia on aina väkevä Kokonaisuus, joka ei ole fragmentaarinen vaikka pysyykin avoimena - rajaton Kaikkeus, Omnitudo joka sisältää ne kaikki yhdellä ja samalla tasolla. Se on pöytä, tasanko, maljakko. - Gilles Deleuze & Félix Guattari : Mitä filosofia on?
Filosofia on ajatustyö, johon ryhdytään aikomuksessa yhdistää arkielämän kokemukset ja tieteellisen tutkimuksen tulokset yhtenäiseksi ja ristiriidattomaksi maailmankatsomukseksi, joka saattaa tyydyttää sekä järjen tarpeet että tunteen vaatimukset. - Wilhelm Jerusalem : Filosofian alkeet
Tiedän vain yhden asian, sen nimittäin, etten suinkaan ole viisas, ja juuri siinä olen teitä viisaampi. - Sokrates
Filosofia on vapautuksen voimia. Se on terveen järjen tykkitulta ja uskallusta ajatella omilla aivoillaan. Se on pyrkimystä kehitellä maailmanjäsennykseensä oma henkilökohtainen tyyli. - Esa Saarinen: Filosofia
Voimme ehkä sanoa, että filosofia on tutkimusta, jonka kohteena ovat yleisten asioiden väliset yhteydet, kun taas erityistieteiden kohteena ovat erityiset reaaliasiat ja niiden väliset yhteydet. Filosofian erottaa erityistieteistä lähinnä sen yleisyys, ei se että filosofian teesit olisivat apriorisia, transsendentaalisia ja erityistieteiden aposteriorisia. - Raimo Tuomela : Tiede, toiminta ja todellisuus
Filosofian voidaan sanoa koostuvan kolmenlaisesta aktiviteetista: terveen järjen mukaisen vastauksen näkeminen, ongelmaan niin syvälle kaivautuminen, että terveen järjen mukainen vastaus on sietämätön, ja tästä tilanteesta takaisin terveen järjen mukaiseen vastaukseen pääseminen. - Wittgenstein
Kysymys materiaalisen ja henkisen keskinäisestä yhteydestä, ajattelun suhteesta olemiseen, henkisen suhteesta materiaaliseen muodostaakin filosofian peruskysymyksen. - Viktor Aianasjev : Filosofian alkeet
Filosofia on tieteenala, jolla harjoitetaan käsitteellistä tutkimusta, käytetään rationaalisia perusteluja, yritetään antaa syvempi selitys puutteellisesti ymmärretyille asioille vetoamalla ilmiöiden taustalla oleviin periaatteisiin ja pyritään siten systematisointiin ja yleisyyteen. - Leila Haaparanta & Ilkka Niiniluoto : Johdatus tieteelliseen ajatteluun
Kun filosofia ymmärretään maailmankatsomukseksi, eikä filosofista toimintaa pidetä vain "yksilöiden" harjoittamana systemaattiseen järjestykseen asetettujen käsitteiden muokkaamistyönä, vaan myös ja ennen kaikkea kulttuurisena kamppailuna, jossa pyritään muovaamaan populaaria "mentaliteettia" ja levittämään sellaisia filosofisia uudistuksia, jotka osoittautuvat siinä mitassa "historiallisesti tosiksi" kuin ne tulevat konkreettisiksi eli historiallisesti ja yhteiskunnallisesti yleispäteviksi, niin tällöin keskeiselle paikalle tulee nostaa kysymys sekä kielestä yleensä että kielestä "teknisessä" mielessä. - Antonio Gramsci: Johdatusta filosofian opiskeluun
Minulle on vähitellen selvinnyt, mitä jokainen suuri filosofia on tähän asti ollut : nimittäin tekijänsä itsetunnustus ja eräs laji tahtomatta ja huomaamatta syntyneitä mémoires: samaten, että moraaliset (tai epämoraaliset) tarkoitukset ovat olleet jokaisessa filosofiassa se elämänitu, josta kulloinkin on koko kasvi kasvanut. - Friedrich Nietzsche: Hyvän ja pahan tuolla puolen
Abstraktisti muotoiltuna filosofian pyrkimyksenä on ymmärtää kuinka asiat sanan laajimmassa mielessä liittyvät toisiinsa. Asioihin sanan laajimmassa mielessä en sisällytä vain "kaalinpäitä ja kuninkaita" vaan myöskin numerot ja velvollisuuudet, mahdollisuudet ja sormennapautukset, esteettisen elämyksen ja kuoleman.
Menestyksen saavuttaminen filosofiassa olisi fraasia käyttääkseni "tiensä selvittämistä maailmassa" näiden kaikkien asioiden suhteen, ei sillä tiedostamattomalla tavalla, jolla tuhatjalkainen kertomuksen mukaan selvisi maailmassa ennen kuin se kysyi kysymyksen "kuinka kävelen?" vaan mietiskelevällä tavalla, mikä merkitsee, ettei mitään mitään intellektuaalisia mahdollisuuksia jätetä huomioon ottamatta.
- Wilfrid Sellars
*
http://www.helsinki.fi/filosofia/linkit.htm
*
Filosofia on tieteen kielen looginen syntaksi - Rudolf Carnap : Die Logische Syntax der Sprache
Filosofian ideana on aloittaa jostain niin yksinkertaisesta ettei sen sanominen tunnu tarpelliselta ja lopettaa johonkin niin paradoksaaliseen ettei kukaan usko sitä. - Bertrand Russell : The Philosophy of Logical Atomism
Filosofian idea on minulle universaalissa ja radikaalissa mielessä "ankaraa" tiedettä. - Edmund Husserl : Husserliana 8
Filosofia on alusta alkaen - ja parhaimmillaan - ollut länsimaisessa kulttuurissa viisauden, tiedon ja oivalluksen etsimistä ja rakastamista, ei sen omistamista, sillä pöyhkeilyä tai nujertamista. - Tapio Ahokallio & Matti Tiilikainen : Filosofia prima : lyhyt johdatus filosofiaan
Kenenkään ei nuorena pitäisi viivytellä filosofian opinnoissaan, eikä kukaan saisi vanhana väsyä opintoihinsa. Koskaan ei ole liian aikaista eikä liian myöhäistä turvata sielunsa terveys. - Epikuros
Filosofiset käsitteet ovat fragmentaarisia kokonaisuuksia, jotka eivät lomitu toisiinsa, sillä niiden rajat eivät käy yksiin. Ne syntyvät pikemminkin noppaa heittämällä kuin muodostavat palapelin. Silti ne resonoivat toisiinsa, ja ne luova filosofia on aina väkevä Kokonaisuus, joka ei ole fragmentaarinen vaikka pysyykin avoimena - rajaton Kaikkeus, Omnitudo joka sisältää ne kaikki yhdellä ja samalla tasolla. Se on pöytä, tasanko, maljakko. - Gilles Deleuze & Félix Guattari : Mitä filosofia on?
Filosofia on ajatustyö, johon ryhdytään aikomuksessa yhdistää arkielämän kokemukset ja tieteellisen tutkimuksen tulokset yhtenäiseksi ja ristiriidattomaksi maailmankatsomukseksi, joka saattaa tyydyttää sekä järjen tarpeet että tunteen vaatimukset. - Wilhelm Jerusalem : Filosofian alkeet
Tiedän vain yhden asian, sen nimittäin, etten suinkaan ole viisas, ja juuri siinä olen teitä viisaampi. - Sokrates
Filosofia on vapautuksen voimia. Se on terveen järjen tykkitulta ja uskallusta ajatella omilla aivoillaan. Se on pyrkimystä kehitellä maailmanjäsennykseensä oma henkilökohtainen tyyli. - Esa Saarinen: Filosofia
Voimme ehkä sanoa, että filosofia on tutkimusta, jonka kohteena ovat yleisten asioiden väliset yhteydet, kun taas erityistieteiden kohteena ovat erityiset reaaliasiat ja niiden väliset yhteydet. Filosofian erottaa erityistieteistä lähinnä sen yleisyys, ei se että filosofian teesit olisivat apriorisia, transsendentaalisia ja erityistieteiden aposteriorisia. - Raimo Tuomela : Tiede, toiminta ja todellisuus
Filosofian voidaan sanoa koostuvan kolmenlaisesta aktiviteetista: terveen järjen mukaisen vastauksen näkeminen, ongelmaan niin syvälle kaivautuminen, että terveen järjen mukainen vastaus on sietämätön, ja tästä tilanteesta takaisin terveen järjen mukaiseen vastaukseen pääseminen. - Wittgenstein
Kysymys materiaalisen ja henkisen keskinäisestä yhteydestä, ajattelun suhteesta olemiseen, henkisen suhteesta materiaaliseen muodostaakin filosofian peruskysymyksen. - Viktor Aianasjev : Filosofian alkeet
Filosofia on tieteenala, jolla harjoitetaan käsitteellistä tutkimusta, käytetään rationaalisia perusteluja, yritetään antaa syvempi selitys puutteellisesti ymmärretyille asioille vetoamalla ilmiöiden taustalla oleviin periaatteisiin ja pyritään siten systematisointiin ja yleisyyteen. - Leila Haaparanta & Ilkka Niiniluoto : Johdatus tieteelliseen ajatteluun
Kun filosofia ymmärretään maailmankatsomukseksi, eikä filosofista toimintaa pidetä vain "yksilöiden" harjoittamana systemaattiseen järjestykseen asetettujen käsitteiden muokkaamistyönä, vaan myös ja ennen kaikkea kulttuurisena kamppailuna, jossa pyritään muovaamaan populaaria "mentaliteettia" ja levittämään sellaisia filosofisia uudistuksia, jotka osoittautuvat siinä mitassa "historiallisesti tosiksi" kuin ne tulevat konkreettisiksi eli historiallisesti ja yhteiskunnallisesti yleispäteviksi, niin tällöin keskeiselle paikalle tulee nostaa kysymys sekä kielestä yleensä että kielestä "teknisessä" mielessä. - Antonio Gramsci: Johdatusta filosofian opiskeluun
Minulle on vähitellen selvinnyt, mitä jokainen suuri filosofia on tähän asti ollut : nimittäin tekijänsä itsetunnustus ja eräs laji tahtomatta ja huomaamatta syntyneitä mémoires: samaten, että moraaliset (tai epämoraaliset) tarkoitukset ovat olleet jokaisessa filosofiassa se elämänitu, josta kulloinkin on koko kasvi kasvanut. - Friedrich Nietzsche: Hyvän ja pahan tuolla puolen
Abstraktisti muotoiltuna filosofian pyrkimyksenä on ymmärtää kuinka asiat sanan laajimmassa mielessä liittyvät toisiinsa. Asioihin sanan laajimmassa mielessä en sisällytä vain "kaalinpäitä ja kuninkaita" vaan myöskin numerot ja velvollisuuudet, mahdollisuudet ja sormennapautukset, esteettisen elämyksen ja kuoleman.
Menestyksen saavuttaminen filosofiassa olisi fraasia käyttääkseni "tiensä selvittämistä maailmassa" näiden kaikkien asioiden suhteen, ei sillä tiedostamattomalla tavalla, jolla tuhatjalkainen kertomuksen mukaan selvisi maailmassa ennen kuin se kysyi kysymyksen "kuinka kävelen?" vaan mietiskelevällä tavalla, mikä merkitsee, ettei mitään mitään intellektuaalisia mahdollisuuksia jätetä huomioon ottamatta.
- Wilfrid Sellars
*
http://www.helsinki.fi/filosofia/linkit.htm
Syy, seuraus ja selittäminen
Kirjoitettu kommentiksi Eufemian päreeseen "Metaforasta ihminen on kone".
(5.1, klo: 15.20 - Joitain määritelmiä (kuten ensimmäiseen virkkeesen sisältyvä) on tarkennettu. Päreen kolmeen viimeiseen kappaleeseen on lisätty muutama tarkentava käsite, lause tai sana, jotta pyrkimykseni selkiytyisi.
Nämä lisäykset toimikoot siis - ainakin toistaiseksi - ikäänkuin vastauksena Mikon Eufemian päreessä esittämään kritiikkiin ja arviointiin tekstistäni. Oletettu erimielisyytemme saattaa nimittäin jossain määrin johtua pikemminkin käyttämistäni oudoista rinnastuksista kuin avoimesta ristiriidasta.)
*
Pelkkä kausaalisuus ei selitä vielä mitään, koska ääretön määrä syy-seuraussuhteita, joiden välille ei ole löydetty säännönmukaisuuksia, on yhtä kuin kaaos eli kognitiivisesti hallitsematon tila.
(Tällaisen määritelmän mukainen asiaintila on kuitenkin lähinnä vertauskuvallinen/metaforinen, koska sitä ei voi esittää kuin ajatuskokeena.)
Kausaalisuudella voidaan selittää jotain vain, jos se 1) ilmaisee lainalaisuutta (esim. painovoiman vaikutus) tai jos se 2) implikoi päämäämäärän.
Nimenomaan biologiassa kausaalisen selittämisen perusongelmaksi tulee kuitenkin lainalaisuuden ja päämäärän erottaminen toisistaan.
Onko evoluutio testattavissa oleva lainalaisuus kuten painovoima (joka vaikuttaa, mutta ei pyri mihinkään), vai sisältyykö siihen aina etenkin "luonnonvalinta pyrkii hyötyyn eli sopeutuvimman eloonjäämiseen"-hypoteesin kautta päämäärähakuisuutta?
Jos on ylipäätään mahdollista osoittaa, että evoluuutio on painovoiman kaltainen luonnonlaki, niin silloin voitaneen tietysti myös ajatella, että "ihminen on kone", joka on joskus "polkaistu liikkeelle" samaan tapaan kuin universumi alkuräjähdyksessä.
Näinhän ajattelivat deistit aikonaan. He tosin nimittivät "polkaisijaa" vielä Jumalaksi, mutta kvanttifyysikoille, kosmologeille ja dawkinslaisille geenireduktionisteille alulle paneva "tekijä", tai miksi sitä nyt antropomorfismeihin sortumatta kutsuisi, on esim. X...jos niin halutaan...
Oleellista kuitenkin on, että mikäli emme pysty osoittamaan evoluutiota luonnonlaiksi vaan selitämme sitä hypoteettiseksi eli ikuisesti metaforiseksi jäävällä päämäärähakuisuudella, ja/tai oletamme sen alkuperäksi kokeellisen testauksen/mittauksen saavuttamattomissa olevan "toimijan" (esim. Jumala - miksei myös tuo X (sic!)), ajaudumme kehäpäättelyyn.
Ja kehäpäättelyhän on tunnetusti virheellistä päättelyä...
Mutta ehkä emme kykene täydellisesti irtautumaan päämääräoletuksista (teleologisuudesta) tai "toimijuudesta" (yhä tarkentuvan intentionaalisen valinnan aikaansaama hyöty) - ainakaan silloin, kun ilmiön selittämiseksi ja ymmärtämiseksi - ei ainoastaan kuvaamiseksi - tarvitaan funktionaalisia malleja.
Toki on niitä, jotka tulkitsevat funktionaalisen selittämisenkin reduktionistisesti ja palauttavat näin ollen biologisetkin ilmiöt numeroiksi (tilastollisiksi kuvauksiksi siitä, mitä tapahtuu/tui), mutta voidaan aina kysyä, lisäävätkö he näin tehdessään ymmärrystämme nimenomaan biologisista ilmiöistä vai jostain aivan muusta?
Pitäähän heidän joka tapauksessa määritellä, mikä on funktion arvo, ja mikäli he väittävät, että tämäkin kysymys on puhtaasti matemaattis-laskennallinen, he mitä ilmeisimmin valehtelevat - tietäen tai tietämättään!
(5.1, klo: 15.20 - Joitain määritelmiä (kuten ensimmäiseen virkkeesen sisältyvä) on tarkennettu. Päreen kolmeen viimeiseen kappaleeseen on lisätty muutama tarkentava käsite, lause tai sana, jotta pyrkimykseni selkiytyisi.
Nämä lisäykset toimikoot siis - ainakin toistaiseksi - ikäänkuin vastauksena Mikon Eufemian päreessä esittämään kritiikkiin ja arviointiin tekstistäni. Oletettu erimielisyytemme saattaa nimittäin jossain määrin johtua pikemminkin käyttämistäni oudoista rinnastuksista kuin avoimesta ristiriidasta.)
*
Pelkkä kausaalisuus ei selitä vielä mitään, koska ääretön määrä syy-seuraussuhteita, joiden välille ei ole löydetty säännönmukaisuuksia, on yhtä kuin kaaos eli kognitiivisesti hallitsematon tila.
(Tällaisen määritelmän mukainen asiaintila on kuitenkin lähinnä vertauskuvallinen/metaforinen, koska sitä ei voi esittää kuin ajatuskokeena.)
Kausaalisuudella voidaan selittää jotain vain, jos se 1) ilmaisee lainalaisuutta (esim. painovoiman vaikutus) tai jos se 2) implikoi päämäämäärän.
Nimenomaan biologiassa kausaalisen selittämisen perusongelmaksi tulee kuitenkin lainalaisuuden ja päämäärän erottaminen toisistaan.
Onko evoluutio testattavissa oleva lainalaisuus kuten painovoima (joka vaikuttaa, mutta ei pyri mihinkään), vai sisältyykö siihen aina etenkin "luonnonvalinta pyrkii hyötyyn eli sopeutuvimman eloonjäämiseen"-hypoteesin kautta päämäärähakuisuutta?
Jos on ylipäätään mahdollista osoittaa, että evoluuutio on painovoiman kaltainen luonnonlaki, niin silloin voitaneen tietysti myös ajatella, että "ihminen on kone", joka on joskus "polkaistu liikkeelle" samaan tapaan kuin universumi alkuräjähdyksessä.
Näinhän ajattelivat deistit aikonaan. He tosin nimittivät "polkaisijaa" vielä Jumalaksi, mutta kvanttifyysikoille, kosmologeille ja dawkinslaisille geenireduktionisteille alulle paneva "tekijä", tai miksi sitä nyt antropomorfismeihin sortumatta kutsuisi, on esim. X...jos niin halutaan...
Oleellista kuitenkin on, että mikäli emme pysty osoittamaan evoluutiota luonnonlaiksi vaan selitämme sitä hypoteettiseksi eli ikuisesti metaforiseksi jäävällä päämäärähakuisuudella, ja/tai oletamme sen alkuperäksi kokeellisen testauksen/mittauksen saavuttamattomissa olevan "toimijan" (esim. Jumala - miksei myös tuo X (sic!)), ajaudumme kehäpäättelyyn.
Ja kehäpäättelyhän on tunnetusti virheellistä päättelyä...
Mutta ehkä emme kykene täydellisesti irtautumaan päämääräoletuksista (teleologisuudesta) tai "toimijuudesta" (yhä tarkentuvan intentionaalisen valinnan aikaansaama hyöty) - ainakaan silloin, kun ilmiön selittämiseksi ja ymmärtämiseksi - ei ainoastaan kuvaamiseksi - tarvitaan funktionaalisia malleja.
Toki on niitä, jotka tulkitsevat funktionaalisen selittämisenkin reduktionistisesti ja palauttavat näin ollen biologisetkin ilmiöt numeroiksi (tilastollisiksi kuvauksiksi siitä, mitä tapahtuu/tui), mutta voidaan aina kysyä, lisäävätkö he näin tehdessään ymmärrystämme nimenomaan biologisista ilmiöistä vai jostain aivan muusta?
Pitäähän heidän joka tapauksessa määritellä, mikä on funktion arvo, ja mikäli he väittävät, että tämäkin kysymys on puhtaasti matemaattis-laskennallinen, he mitä ilmeisimmin valehtelevat - tietäen tai tietämättään!
Subscribe to:
Posts (Atom)