Kirjoitettu kommentiksi Androgyynihullumiehen päreeseen Paskaaks tässä.
(Juttua on editoitu 18.2, kun Blogger taas suvaitsee (hetken aikaa?) toimia asiallisesti.)
*
AHM siteeraa juttunsa aluksi Saarnaajan kirjaa.
Päivän mietelause ”Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän itseään rasittaa auringon alla?” (Raamattu, saarn. 1:3)
I
Ajatuksia herättävä päre.
Kuten muistanet - evoluutiobiologi Edward Wilsonin kritisoima Albert Camus totesi kerran, että perimmäinen ihmisen elämää koskeva ongelma ei ole murha vaan itsemurha.
Camus`n mukaan nimittäin on miltei ihme, ettei ihmiskunta ole vielä tehnyt totaalia itsemurhaa.
Tällainen pohdiskelu tietenkin närkästyttää evoluutiobiologia (kuten myös kristillistä teologia), jolle lisääntyminen - geenin pakonomainen tarve siirtää informaationsa eteenpäin - on miltei jumalalliseen determinismiin (ennaltamääräämiseen) ja pelastusvarmuuden etsintään verrattava dogmi.
*
Mitä kirjoittamisen motiiveihin tulee, niin Michel Foucault on sanonut siitä jotain hyvin olennaista ja psykologisesti osuvaa - vailla turhaa romantisointia.
Seuraava on vapaa muistuma.
"Minulta on usein kysytty, miksi ryhdyin kirjoittamaan. Omalta kohdaltani en voi uskoa Sartren omakohtaista perustelua, että ihminen voi tietoisesti valita esim. kirjoittamisen elämäntehtäväkseen.
Miksi ihminen sitten ylipäätään kirjoittaa (Foucault puhuu tässä omasta kehityksestään ja motiiveistaan)?
Siksi että hän tulisi hyväksytyksi ja saisi myötätuntoa..."
II
Arvatenkin melko yllättävästi päätän kommenttini Aulikki Oksasen runosta "KUKA KERTOISI MINULLE" assosioituneeseen filosofiseen pohdintaan.
Tämä runo kuten runot tai aforismit yleensä voidaan tulkita ajattelun (reflektion) ja siten myös erääksi filosofoinnin muodoksi/tavaksi.
Runollis-aforistisessa ilmaisutavassa ikuiset (perenniaaliset) kysymykset eivät kuitenkaan muodosta omaa erillistä - ikäänkuin proposition-/väitteenomaista osastoaan ja vastaukset propositioista muodostetusta argumentista loogisesti seuraavaa vastausta.
Sen sijaan vastaus - jos se ylipäätään on ilmaistavissa muuten kuin kysymyksen muodossa tai palauttamalla se omakohtaiseen, ei-ylevään ja henkilökohtaisista tarpeista ja haluista kumpuaviin psykologis-eksistentiaalisiin realiteetteihin - nivoutuu aina itse kysymykseen.
Tällaista tapaa lukea runous/aforismi filosofiana ja filosofia runoutena/aforismina voisi laajassa merkityksessä kutsua nimenomaan hermeneutiikaksi, jossa ongelman ymmärtämiseen pyritään kysymyksen ja vastauksen muodostaman tulkinallisen kehän kautta; - ei siis analyyttisesta alkuasemasta: jos A niin B, ikäänkuin A ja B eivät sisältyisi toisiinsa muuten kuin kahden täysin erillisen ilmiön tilastollisen esiintyvyystodennäköisyyden matriisissa.
Minulle tämä runo viestii muun muassa syvällisen joskin kiistellyn - lähinnä loogista empirismiä vastaan esitetyn filosofisen väitteen, jonka mukaan loogiset ja psykologiset tai eksaktimmin analyyttiset ja synteettiset lauseet eivät ole erotettavissa toisistaan.
Systemaattisemmin tämän väitteen teki tunnetuksi W. v. O. Quine, ja sitä on ehkä voimakkaimmin vastustanut G. H. von Wrightin kuoleman jälkeen kansainvälisesti tunnetuin filosofimme Jaakko Hintikka, jonka mielestä tällaisen asiaintilan tunnustaminen tuhoaa filosofian kehittyvänä tieteellisenä projektina.
Mutta Quine ei ole yksin. Niinkin erityyppiset ajattelijat kuin Hegel sekä Nietzsche, Wittgenstein ja Heidegger ovat esittäneet hyvin samantyyppistä kritiikkiä tätä lähinnä Kantin kehittämää modernin epistemologian periaatetta vastaan.
*
Kuka kertoisi minulle, miksi valkeat perhoset
kukittavat yön sametti-ihon?
Kuka kertoisi minulle?
Kun ihmiset kulkevat, mykät ja vieraat
ja heillä on lumiset panssarikasvot,
niin lumiset kasvot! ja täytetyn linnun silmät.
Kuka kertoisi minulle, miksi aamulla ruohossa
alkavat rastaat salaisen leikin?
Kuka kertoisi minulle?
Kun porteilla seisovat mustat sotilaat
ja heillä on käsissään kuihtuneet ruusut
niin kuihtuneet ruusut!
ja taittuneet ruskoliljat.
Kuka kertoisi minulle, hiljaa auringon varjossa
miten voisin riisua sydämeni?
Kuka kertoisi minulle?
Jos tulisit luokseni niittyjen poikki
jos tulisit lähelle ja varovasti
niin varovasti!
avaisit sydämen vaatteet.
http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=8&pid=227&lang=FI
6 comments:
Kiitos Foucault-sitaatista, vaikka loppu olikin ehkä mielenkiintoisempi. Analyyttis-synteettis -jaon purkaminen, se on projekti se.
hyvin
hän aina avaa sydämen vaatteet
"miksi ihminen sitten ylipäätään kirjoittaa ( foucault puhuu tässä omasta kehityksestään ja motiiveistaan )?siksi että hän tulisi hyväksytyksi ja saisi myötätuntoa..."
olisiko niin, että viime kädessä kaikki itseilmaisu on monumentin pystyttämistä 'minälle' ? näin epäluuloinen minä olen, ja uskoakseni syystä: itsetunto, tuo perinteinen perkele, on heikko; ehkä sen pönkitysyritykset laukaisevat kirjoitusrefleksin? " on niin vaikeaa vahvaksi tulla / moni heikompi sortua saa / filosofit pärjää arvailulla / joku lähestyy jumalaa "
toisaalta, jos ei kirjoittamisellaan edistä vihaa, kateutta ja kaunaa, niin mitä haittaakaan siitä olisi? ajatukset ruokkivat toisiaan. kirjoittamisella etsimme jaettavuutta, yhteisen ymmärryksen aluetta. kirjoituksen hienoudet ovat alisteisia sen pääasialliselle tehtävälle, ymmärretyksi tulemiselle. jos kovin kauas omenapuusta ei päästäkään niin johonkin kuitenkin. esimerkiksi tuo aulikki oksasen sydämen riisuminen ja sydämen vaatteen avaaminen on niin vahvaa aakkossoppaa, että ei muuta kuin täysillä kiinni siihen.
Evoluutiobiologiasta kiinnostuneena ihan vaan varmistan että alla oleva on satiiria. Onhan?
"...jolle lisääntyminen - geenin pakonomainen tarve siirtää informaationsa eteenpäin - on miltei jumalalliseen determinismiin (ennaltamääräämiseen) ja pelastusvarmuuden etsintään verrattava dogmi."
mika
Kaikki äärireduktionistista tyyppiä olevat selitykset - sekä naturalistiset (esim. geeni) että supranaturalistiset (Jumala, "älykäs suunnittelija") kuuluvat minun ajattelussani psykologisen motivaationsa (mutta eivät välttämättä argumentatiivisen luonteensa) puolesta samaan kategoriaan.
Niiden avulla yritetään selittää kaikki, mikä merkitsee, että ne eivät selitä oikeastaan mitään, koska ne eivät ole väittäminä millään tavoin falsifioitavissa ja koska niissä oletetaan, että todellisuuden voi kuvata relevantisti yhden ontologisen tason puitteissa.
Tällainen on mitä ilmeisimmin huono metafyysinen paradigma.
Toistan - se ei siis ole väärä vaan huono.
Todellisuus tulee ymmärtää - jos ei aivan pluralistisesti, niin ainakin useamman ontologisen tason puitteissa ja useamman metodisen periaatteen välnein.
Jos minun on pakko vastata kysymykseen: kannatanko 1)ontologista reduktionismia vai 2) metodista dualismia, niin vastaus on 2, mikä tarkoittaa, että metodit on valittava tutkittavan kohteen luonteen (ontologisen statuksen eli olemistavan) mukaisesti.
KAIKKIEN elollisten organismien selittäminen palauttamalla niiden toiminta esim. "geenin itsekkyyteen" selittää siis huonosti ihmistä kokonaisuutena.
Saatamme kyllä saada eksakteja vastauksia fysiologisiin ongelmiimme genetiikan avulla, mutta itse "elämän ongelmiamme ei vielä olisi edes sivuttu", kuten Wittgenstein kirjoitti Tractatuksessaan.
Luonnontieteitten kieli eli sen "havaintosemantiikka" pätee vain luonnontieteisiin.
Sillä ei voi selittää intentionaalisia prosesseja.
*
Eli tätä perustelua vasten rinnastukseni ei ollut satiiri, vaikka kyllähän siihen toki sitäkin sisältyy, koska minun on aika vaikea ymmärtää, että biologeista löytyisi täysin vakavissaan olevia äärireduktionisteja.
Jo määritelmä - "äärireduktionistinen biologi" ilmaisee määritelmään sisältyvän ja sen kumoavan ristiriidan (contradictio in adjecto).
Äärireduktionismi on lopulta kuin Spinozan Substanssi: causa sui - itse itsensä syy.
Kyse on siis kehäpäätelmästä.
Jos taas supranaturalisti palauttaa kaiken olemisen ja olevan perimmäisen syyn Jumalaan tai älykkääseen suunnittelijaan, niin hän ei tee sitä tiedemiehenä vaan uskovaisena, joten hän ei myöskään sorru tällöin ristiriitaan väittämänsä kanssa, joka sekin on tietysti kehäpäätelmä.
Uskovan argumentti Jumalan puolesta perustuu kuitenkin nimenomaan kehään eli Raamatun auktoriteettiin.
On sitten eri asia, mikäli emme suostu uskomaan supranaturalistin (teistin) tapaa perustella asiaansa vaan pidämme sitä itsepetoksena...
mika
Tsekkaa tarkennettu ja täydennetty versio seuraavasta päreestäni "Tieteenfilosofista uskonvarmuutta".
Post a Comment