Mitä tekemistä John Rawlsilla ja Terho Pursiaisella on teologian kanssa?

(Kuvassa nuori Terho Pursiainen tempaisemassa povitaskustaan "Jeesus-Coltin" puolustautuakseen "Uusimman Testamenttinsa" kritikoijia vastaan (*).

(Lähinnä tekstin alkupuolelle on tehty mm. linkkilisäyksiä klo: 10.00)

Tämä juttu sai inspiraationsa A-K.H:n päreen "Miten käy maailman?" kommenttilootasta sekä jarvelaisen eräistä jutuista. Olin tosin ehtinyt jo kirjoittaa valmiiksi luonnoksen ennenkuin luin hänen uusimman postauksensa Kyldyyri, jossa myös puututaan Tertullianuksen Ateena-Jerusalem vastakkain-asetteluun.
*
Terho Pursiaisen "Sokea äiti" teki minuun aikoinaan melkoisen vaikutuksen. Pidin sitä epäilevän papin puheeksi häikäisevän rehellisenä ja mietin, mihin suuntaan Pursiainen voisi ylipäätään tämän jälkeen ideologisesti kehittyä.

Kuulin 1980-luvulla erään hänen ystävänsä kautta, että miehestä oli tullut täysin kyyninen business-peluri, joskin viimeistään Rawlsin kääntäminen taisi pehmentää tuota kyynisyyttä ja asettaa Pursiaisen kieltämättä vahvan intellektuaalis-argumentatiivisen kompetenssin uusiin uomiin.

Nykyään TP on kunnianarvoisa yhteiskuntafilosofi, jonka luokittelisin lähinnä yhteiskuntapoliittiseksi saarnamieheksi - en teologiksi ja/tai papiksi, vaikka häneltä on 1994 julkaistun Syvyys syvyydelle jälkeen ilmestynyt parin viime vuoden aikana kaksikin teologiaan liittyvää kirjaa (Jumala ja Karitsan kiukku).
Mutta verrattuna Pursiaisen poliittisiin kirjoituksiin sekä yhteiskunta- ja moraalifilosofiseen tuotantoon ovat juuri teologiaa käsittelevät teokset jääneet selvästi vähemmistöön, vaikka hän aihetta hetkittäin muualla sivuaakin.
*
Tertullianus heitti aikoinaan teologian ja filosofian(kin) historiaan jääneen kysymyksen, jossa hän ihmetteli, mitä tekemistä Ateenalla ja Jerusalemilla on keskenään, eli mitä tekemistä kreikkalaisella rationalismilla ja juutalais-kristillisellä uskolla on toistensa kanssa?

Latinalaiset (lähinnä karthagolaiset) kirkkoisät eivät nimittäin arvostaneet Platonia lainkaan samassa määrin kuin esim. Origenes tai Kappadokian isät (esim. Gregorios Nyssalainen) ja olivat siten ymmärtäneet kristinuskon perusanoman "paremmin" kuin ideaoppiin ja subordinationismiin jämähtäneet kristilliset platonistit, joiden logiikan Nikeassa (325) hereetikoksi julistettu Areios vei johdonmukaisen päätepisteeseensä.

Nikean synodin kolminaisuusoppia koskeva päätös ei kuitenkaan käytännössä lopettanut areiolaisuuden vaikutusta. Vasta Khalkedonin kirkolliskokous (453), jossa päätettiin Kristuksen kaksiluonto-opista, ratifioi lopullisesti "latinalais-karthagolaisen" näkemyksen kristillisenä mainstream-tulkintana.

Tertullianus oli jo yli 200 vuotta ennen Khalkedonia osoittanut kolminaisuusoppiin ja Kristuksen kaksiluonto-oppiin sisältyvän ristiriidan, joka syntyi väistämättä, mikäli Uuden Testamentin tekstejä tulkittaisiin (200-luvun alussa uusplatonismi ja gnostilaisuus olivat nousussa) soveltamalla niihin Platonilta perittyä ja stoalaistenkin edustamaa metafyysista paradigmaa ikuisten ideoiden/universaalin järjen ensisijaisuudesta luojaan (Platonin demiurgi) nähden.

Myös asiantuntijamme Blogistanissa - Petri Järveläinen on kirjoittanut blogissaan aiheesta, mutta aatehistoriallisesti ongelma kiinnostaa edelleen - ainakin minua.

Olisi nimittäin mukava pohtia hieman lisää sitä, minkälaiset juuret esim. erityyppisillä kristologisilla (ala-/ylä- jne.) näkemyksillä oli silloin "aikojen alussa", koska esim. Antiokian ja Aleksandrian koulukuntien teoreettiset näkemyserot olivat melko suuria - Karthagon ja Rooman kirkkopoliittisista linjanvedoista puhumattakaan.

Joka tapauksessa nuo linjanvedot heijastuvat moderniinkin teologiseen keskusteluun - esimerkkeinä Karthagossa käyty donatolaiskiista suhtautumisesta vainojen aikana kirkosta luopuneisiin ja ylipäätään hereetikkoihin ("pääroolissa" kirkkoisä Cyprianus) sekä vapaan tahdon ja ennaltamääräämisen problematiikka (Augustinuksen "ikuisuuskysymys").

(Juha Pihkalan "Yksi kahdessa" lienee aika hyvä johdanto kristologian kehityksen historiaan.)
*
Mitä Pursiaiseen tulee, niin Tertullianusta hieman muunnellen kysyisin itse seuraavasti.

"Mitä tekemistä John Rawlsilla - analyyttisella, arvoihin sitoutumattomalla, "ekonomiseen termostaattiperiaatteeseen" (reflektiivinen tasapaino, eroperiaate), luottavalla "pseudokantilaisella" (pseudo, koska pelkästään idea "tietämättömyyden verhosta" rationaalisen päätöksenteon asetelmana ja motiivina ei tee Rawlsista vielä deontologia) yhteiskuntafilosofilla ja hänen oikeudenmukaisuuskäsityksellään on kristinuskon kanssa?

Pursiainenhan on kääntänyt Rawlsin "Oikeudenmukaisuusteorian" suomeksi, ja siitä tuli hänen uusi Raamattunsa.
Pursiaisen toinen kansainväinen "tutor" on kuulemma - hieman outoa kyllä - fysikaalista ajattelua yhteiskunnallisiin ongelmiin soveltava "sopimus-utilitaristi" Thomas Hobbes (joka tapasi ihailemansa Galileo Galilein ja myös Descartes`n, mutta suhtautui nuivasti jälkimmäisen dualismiin) - asia, joka mielestäni erottaa Pursiaisen kristinuskosta vielä selvemmin kuin Rawls tai Kant.
*
Hobbes oli melko avoimesti ateisti (vaikka myönsikin Jumalan "hyödyllisyyden" yhteisöä integroivana ja kontrolloivana "Suvereenina" ainakin juutalaisten historiassa), mutta myös Kantille Jumala toimii vain moraalia varten "legitimoituna" takuumiehenä eikä suinkaan moraalin alkuperänä kuten kristinuskossa ajatellaan.

Tai näin kirjoitti melko yllättäen alunperin teologiaa opiskellut Fichte, jonka ensimmäisen tekstin ("Attempt at a Critique of All Revelation", 1792) Kant sitten Fichten pyynnöstä henkilökohtaisesti ensin luki ja hyväksyi julkaistavaksi.

Tekstiä luultiin aluksi jopa Kantin itsensä kirjoittamaksi, koska sen ensimmäinen painos julkaistiin oudon sattumuksen takia ilman tekijän nimeä (virhe, jonka Kant tosin heti oikaisi), ja koska Kantilta oli hartaasti odotettu uutta "Kritiikkiä" juuri tästä aiheesta.

Kant ei ilmeisesti itse tohtinut avoimesti esittää näkemystään, koska oli joutunut Preussin hovin silmätikuksi "Puhtaan järjen kritiikin" herättämien ateismisyytteiden vuoksi, joskaan asia ei välttämättä ollut ihan näin yksiselitteinen, sillä ajatus siitä, että "kategorinen imperatiivi" (ehdoton käsky) toteutuu "vapauden kausaliteetin" seurauksena, oli jopa Kantin itsensä mukaan lähes käsittämätön (mutta varma!) asia, johon rationaalinen käsite-argumentaatioapparaatisto kätkee eräänlaisen "uskon aktin" - nyt vain ilman teistisiä alkuoletuksia.

Mutta Pursiainen tuskin keskustelee vaalikiertueillaan näistä asioista, ja tuskin niitä häneltä kysytäänkään - ei ainakaan tässä muodossa.
*
Jumalasta on useimmille historialliskriittistä metodia - siis Hobbesin naturalistis-sosiologista eksegetiikkaa ja kantilaista deontologiaa - keskenään sekoittaville filosofi-teologeille tullut aika merkillinen "Olento".

Tiivistän tuon "teologisen mixauksen tai cocktailin" seuraavaan wikipedian määritelmään Simo Knuuttilan "vähimmäisvaatimuksesta" siitä, mitä papin/uskovan ihmisen Jumala-uskolta edellytetään.

"Uskonnonfilosofisessa näkemyksessään Knuuttila edellyttää, että uskovainen pitää tiedollisessa todellisuuskäsityksessä Jumalan olemassaoloa mahdollisena ja toivoo sitä todelliseksi. Tässä Knuuttila on lähellä fideismiä."

Totisesti - tällainen uskolle asetettu "toivotaan toivotaan"-minimi ei ole paljon vaadittu.
Jopa minua voisi tämän perusteella pitää uskovaisena.
*
Ironisena anekdoottina voisin kertoa, että esim. jalkapallossa (tai jääkiekossa) tunnetaan termi "toivotaan toivotaan syöttö", joka tarkoittaa, että kun muuta, varmempaa ratkaisua ei pelitilanteessa tunnu löytyvän, potkaistaan/lämätään peliväline kohti vastustajan maalia ja toivotaan, että joku oman joukkueen hyökkääjistä saa sen haltuunsa ja pystyy jopa tekemään maalin.

Selkokielellä sanottuna kyseessä on siis jalkapallossa eräänlainen hyvin perusteltu "hätäpotku".
Mutta parempi kai hätäpotku kuin ei mitään potkua. Sitäpaitsi hädästä/epätoivosta se usko ja toivokin monesti kumpuaa.

Jumala kuten joukkueurheilukin tarvitsee pelaajilta/leikkijöiltä ennenkaikkea vahvaa pelimotivaatiota ja peliasennetta. Kunhan vain vastustajasta (kirjaimellisesti: Saatanasta) kyettäisiin ensin pääsemään yksimielisyyteen...
*
(*)www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&a=1327.