Maagista kielenkäyttöä

KOMMENTTI EDELLISESSÄ PÄREESSÄ OLLEEN JUTUN JOHDOSTA.

*
Tommi

Perimmiltään kyse on siitä, että koen olevani voimaton kommenttiesi suhteen.

Olet kuin nuori Wittgenstein, joka eräällä kävelyretkellä raivostui arvokkaalle naishenkilölle (paronitar tai mikä lie) tämän alkaessa ihastella polkua ympäröivien puiden ääretöntä kauneutta.

Kauneus kun kuului Ludwigin mielestä niihin asioihin, joista ei älylliseen nonsenseen sortumatta voinut sanoa oikeastaan mitään.

Väittämä on tietyssä mielessä erittäin johdonmukainen ja samalla jotakuinkin mieletön, mikäli kielen eräs funktio ylipäätään on ilmaista myös emootioita.

Mutta Wittgenstein oli Tractatuksessa esittämänsä kuvateorian pohjalta päättänyt, että havaintokäsitteet - kuten esim. kauneus, joihin ei sisälly todellisuudessa itsessään aidosti ilmenevää ominaisuutta, ovat ainakin tieteen ja logiikan kannalta mielettömiä.

Keskustelu ihmisen kanssa, joka edustaa näin tiukkaa kantaa havaintolauseitten suhteen lienee - ellei mahdotonta, niin ainakin äärimmäisen hankalaa.

Wittgensteinin nuoruuden mielipiteet olivat siis äärimmillään hiukan samanlaisia kuin autismiin taipuvaisen skitsofreenikon ajattelu ja puhe.

Kirjoitin, että skitsofreenikolle on usein tyypillistä kykenemättömyys tehdä kognitiivista erottelua kirjaimellisen ja metaforisen, konkreettisen ja abstraktin - yleisesti sanoen: symbolisen ja ei-symbolisen välillä.

Hän ymmärtää kielen kirjaimellis-konkreettisesti - siis ei-symbolisesti silloinkin, kun hän käyttää sitä metaforis-abstraktis-symbolisesti.

Hän on kuin juuri puhumaan oppinut pieni lapsi, jolle maailma on äärimmäisen konkreettinen ja joka hahmottuu äärimmäisten vastakohtien kautta.

Mutta kuten hyvin ymmärretään, lapsen maailma on aikuisen kielelliseen kompetenssiin verrattuna lähestulkoon maaginen.

Puuttumatta siihen, onko maaginen ajattelu, jota vielä tavataan hyvin alkukantaisten heimojen kielellisissä ja kultillisissa käytännöissä, epärelevantimpaa kuin modernien kulttuurien kielelliset käytännöt, totean seuraavaa.

Kun kielen metaforinen luonne ja käyttö pyritään rajoittamaan pelkästään vallitsevien empiiristen asiaintilojen kuvaukseksi (mikä sekin on metafyysinen projekti!) ja kaikki muu metaforien käyttö kielessä joko julistetaan hölynpölyksi tai ainakin subjektiiviseksi ennakkoluuloksi, ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa kommunikointi minimoituu käsitteiden käytön ehtojen tiukentuessa ja erikoistuessa "maagiseksi".

En voi välttyä ajatukselta, että ajattelutapasi edustaa omalla tavallaan tuota nuoren Wittgensteinin "puhtaan kielen" magiikkaa.

*
Maagista ei siis olekaan yksinomaan vain puhuminen kummituksista peikoista tai jumalista, vaan myös yritys kuvata maailma merkkijonoina ja pelkästään peliteoreettisena kompleksina on maagista kieltä.

Maagista juuri siksi, että vain abstraktioasteeltaan erittäin korkealla kielellä, jonka ehdot on määritelty äärimmäisen tiukasti voidaan kuvata ja inhimillistä todellisuutta muka - näin "nämä asiantuntijat" väittävät - ainoalla oikealla tavalla.

*
Wittgenstein itse hylkäsi alkuperäisen kuvateoriansa ja tuli sihen tulokseen, että todellisuutta voi kuvata tarkoituksenmukaisesti monella eri tavalla (elämänmuodot, kielipelit), eivätkä luonnontiede, matematiikka ja logiikka) näin ollen edustaneet kuin yhtä mutta tietenkin omalla alueellaan kaikkein pätevintä kielenkäyttömallia.

Tämän myöntämiseen, Tommi, sinulla näyttää kuitenkin vielä olevan matkaa...