Kirjoitettu kommentiksi hanhensulan päreeseen Da Vinci code, fiktio ja totuus.
*
Ystäväni oli viime kesänä ostanut englanninkielisen pokkariversion DaVinci-koodista ja antoi sen ensin itse luettuaan minulle.
Koskaan en ole lukenut mitään englanninkielistä kirjaa niin nopeasti.
Heti alkuun minua hymyillytti sekä tekstin että juonirakenteen töksähtelevyys. Mitään ei viety loppuun asti, tapahtumia kuljetettiin hurjalla vauhdilla eteenpäin siihen asti, kunnes päästiin uskontohistorioitsija Leigh Teabingiin asti.
Tässä vaiheessa vauhti pysähtyi kuin seinään ja kirjailija alkoi lopullisesti vääntää ihan uutta pseudo-kristillistä uskonto- ja dogmihistoriaa.
(Tunnustan kyllä, että itsekin tajusin lopullisesti kirjailijan 'charlatan'maisuuden vasta alettuani tarkistaa kirjassa esitettyjen väitteiden taustoja. Suurin osa dV-koodin lukijoista ei tietenkään tällaisiin tarkistuksiin ryhdy.)
Kirjan tärkeys ei ole sen kirjallisissa ansioissa, koska niitä löytyy vähän vaan juuri sen viihteellisyydessä.
Toisaalta - juuri viihteellisyydessä ja varmaankin myynninedistämistarkoituksiin tähtäävässä alkuhuomautuksessa esitetty väite siitä, että vaikka kirja on fiktiivinen, se perustuu tosiasioihin, piilee eräs syy sen suosioon.
Alkuhuomautus ei kuitenkaan pidä paikkaansa vaan antaa nimenomaan väärän käsityksen kirjan luonteesta, mutta tällä tavoin ihmiset saatiin uskomaan toisin.
Silti en usko, että Brown oli täysin tosissaan myöntäessän aluksi itsekin uskovansa salaliittoteoriaansa. Myöhemmin hän on nimittäin korostanut kirjan viihteellisyyttä.
Dan Brown kehitteli sopan, jossa faktaa, fiktiota ja jopa aivan vääriä käsityksiä (esim. gnostilaisuudesta) sotketaan keskenään.
Brownin viihteellinen ja aika epäluotettaviin lähteisiin perustuva totuudentulkinta syrjäyttää asiaa tuntemattoman lukijan mielessä 2000:n vuoden aikana kehitellyn ja tutkitun kristinuskon kaanonin.
Ja koska ihmiset ovat laiskoja, ennakkoluuloisia, auktoriteettivastaisia ja hyväuskoisia, he pitävät Dan Brownin sillisalaattia totena - esim. väitteitä ja kuvauksia olemassaolevan Opus Dein ja katolisen kirkon hämäristä toimista ja pimityksistä - syytöksiä, joiden eettisyys ei ole ihan vankalla pohjalla sekään.
En puutu nyt enempää kirjan omassa kontekstissaan mielenkiintoisiin väitteisiin ja tulkintoihin tai siihen, että ihmiset osoittavat olevansa kiinnostuneita näistä asioista ostamalla kirjaa kymmeniä miljoonia kappaleita.
Painotan vielä kerran, että vaikka en olekaan mikään "tieteellisen historiankirjoituksen", joka on ainakin historiallisen totuuden suhteen eräänlainen "contradiction in terms", suuri ystävä, olen ainakin tässä tapauksessa valmiimpi luottamaan tutkittuun ja hyväksyttyyn tulkintaan kristinuskosta kuin Dan Brownin mielikuvituksen tuotteisiin - jotka siis viihteenä kyllä toimivat sujuvasti.
Mutta ehkäpä tätä kirjaa voisi pitää postmodernin tendenssin, jonka mukaan faktan ja fiktion välille ei muka voi tehdä perustavaa eroa, yhtenä huipentumana - 1900-luvun lopun ranskalaisen filosofian kirjallisena vastineena.
Sellaisenaan se on siis hauska mutta epäuskottava ilmiö/tuote - aivan kuten koko postmoderniin sisältyvä itsensä kumoava relativismikin.
May 30, 2006
Saatanallista menoa
Kirjoitettu kommentiksi Saaran päreeseen "Voi kauheeta. Ihan kauhee juttu."
(Alkuperäiseen on tehty joitain kielellisiä tarkennuksia)
*
SAARA
Myös uskovaisilla on suuret kuvitelmat itsestään. Heidän mielestään vain uskovainen voi noudattaa jonkinlaista moraalia. Ateisitit ja muut epäuskoiset ovat vain irstaita synnintekijöitä ja paholaisen palveluksessa. Perusteluja tällaisille luuloille sen sijaan harvoin näkee.
Karjalohjan seurakunnan pastoria lainatakseni: Kristillisiä arvoja pilkkaavat kirjat ja musiikki luovat vihan, perversioiden, välinpitämättömyyden ja pahoinvoinnin ilmapiirin...Saatana voitti jälleen kerran jumalattomien ihmisten Euroviisut 10-0. Saatana voitti kirja- ja elokuvamarkkinoilla Da Vinci koodin avulla ihmispolot 10-0. Jumalan kanssa me kristityt voitamme kuitenkin saatanan joka päivä 100 – 0. Eikä tule edes hiki, koska meidän ei tarvitse tehdä itse mitään. Kunhan olemme ja annamme Herran taistella! Aamen.
*
RR
Kirkon polttaminen ei ole enää mikään ilkeä vitsi vaan "polttopullonheittelyä". Tekijät kuuluvat siis samaan sarjaan näitten Lordijuhlan pullonheittelijä-sikailijoitten kanssa.
Vakaumus, joka perustuu siihen, että väkivaltaa ja tuhoamista voi käyttää oman asian ajamiseen on aina niin sanotusti Saatanasta - tuli se sitten mistä tahansa.
Mitä tulee noihin Karjalohjan papin kommentteihin, niin kyllä moisen itsetyytyväisyyden voi luokitella jo miltei paheitten joukkoon.
Jälleen kerran tulee mieleen, että mahtaako tämä "kristillinen itsetyytyväisyys" olla seurausta luterilaisesta vanhurskauttamisopista, jossa armon eteen ei tarvitse - ja jos oikein tarkkoja ollaan: ei pidä eikä edes saa - tehdä mitään.
Mutta sellainen oppihan voi yhtä hyvin olla Saatanasta!
Saatana kun on hyvä naamioitumaan - ihan niinkuin ovelimmat tietokonevirukset.
Jospa Karjalohjan papin "tietokonettakin" manipuloi itsetyytyväinen Saatana eikä mikään anteeksantava Jeesus. Hän ei vain huomaa sitä peiliin katsoessaan...
On toki vaikea antaa anteeksi pullonheittelijöille ja kirkon polttajille. Ja jos se jotenkin on mahdollista, niin silti heidät pitää tuomita maallisten lakien mukaan.
Ei anteeksianto merkitse maallisesta vastuusta vapauttamista.
Evankeliumissa julistettu anteeksianto toimii aivan eri tasolla kuin Laki, mikä tosiasia tekee kristinuskon niin ainutlaatuiseksi ja samalla niin perin käsittämättömäksi, joskin intuition tasolla luulen asiaa ymmärtäväni - uskosta en tiedä...
Tämä muistutus, jossa ei ole teologille mitään uutta, menköön suoraan Heikki Linnavirralle, jolle kristinuskon totuus sen sijaan ilmenee kertakaikkisen itsestään selvänä.
Jopa niin, että sitä on joskus vaikea erottaa omahyväisyydestä.
Mutta sanoihan se Paavalikin, että millään muulla hän ei ylpeile kuin uskollaan...Hmm....
(Alkuperäiseen on tehty joitain kielellisiä tarkennuksia)
*
SAARA
Myös uskovaisilla on suuret kuvitelmat itsestään. Heidän mielestään vain uskovainen voi noudattaa jonkinlaista moraalia. Ateisitit ja muut epäuskoiset ovat vain irstaita synnintekijöitä ja paholaisen palveluksessa. Perusteluja tällaisille luuloille sen sijaan harvoin näkee.
Karjalohjan seurakunnan pastoria lainatakseni: Kristillisiä arvoja pilkkaavat kirjat ja musiikki luovat vihan, perversioiden, välinpitämättömyyden ja pahoinvoinnin ilmapiirin...Saatana voitti jälleen kerran jumalattomien ihmisten Euroviisut 10-0. Saatana voitti kirja- ja elokuvamarkkinoilla Da Vinci koodin avulla ihmispolot 10-0. Jumalan kanssa me kristityt voitamme kuitenkin saatanan joka päivä 100 – 0. Eikä tule edes hiki, koska meidän ei tarvitse tehdä itse mitään. Kunhan olemme ja annamme Herran taistella! Aamen.
*
RR
Kirkon polttaminen ei ole enää mikään ilkeä vitsi vaan "polttopullonheittelyä". Tekijät kuuluvat siis samaan sarjaan näitten Lordijuhlan pullonheittelijä-sikailijoitten kanssa.
Vakaumus, joka perustuu siihen, että väkivaltaa ja tuhoamista voi käyttää oman asian ajamiseen on aina niin sanotusti Saatanasta - tuli se sitten mistä tahansa.
Mitä tulee noihin Karjalohjan papin kommentteihin, niin kyllä moisen itsetyytyväisyyden voi luokitella jo miltei paheitten joukkoon.
Jälleen kerran tulee mieleen, että mahtaako tämä "kristillinen itsetyytyväisyys" olla seurausta luterilaisesta vanhurskauttamisopista, jossa armon eteen ei tarvitse - ja jos oikein tarkkoja ollaan: ei pidä eikä edes saa - tehdä mitään.
Mutta sellainen oppihan voi yhtä hyvin olla Saatanasta!
Saatana kun on hyvä naamioitumaan - ihan niinkuin ovelimmat tietokonevirukset.
Jospa Karjalohjan papin "tietokonettakin" manipuloi itsetyytyväinen Saatana eikä mikään anteeksantava Jeesus. Hän ei vain huomaa sitä peiliin katsoessaan...
On toki vaikea antaa anteeksi pullonheittelijöille ja kirkon polttajille. Ja jos se jotenkin on mahdollista, niin silti heidät pitää tuomita maallisten lakien mukaan.
Ei anteeksianto merkitse maallisesta vastuusta vapauttamista.
Evankeliumissa julistettu anteeksianto toimii aivan eri tasolla kuin Laki, mikä tosiasia tekee kristinuskon niin ainutlaatuiseksi ja samalla niin perin käsittämättömäksi, joskin intuition tasolla luulen asiaa ymmärtäväni - uskosta en tiedä...
Tämä muistutus, jossa ei ole teologille mitään uutta, menköön suoraan Heikki Linnavirralle, jolle kristinuskon totuus sen sijaan ilmenee kertakaikkisen itsestään selvänä.
Jopa niin, että sitä on joskus vaikea erottaa omahyväisyydestä.
Mutta sanoihan se Paavalikin, että millään muulla hän ei ylpeile kuin uskollaan...Hmm....
May 29, 2006
Politiikkatesti
Testikin sen osoittaa - minä olen liberaali kommunisti!
(via Dionysoksenkevät ja Blogisisko)
*
ACCORDING TO YOUR ANSWERS,
You fall exactly on the border
of two political philosophies...
LIBERAL
STATIST
Your PERSONAL issues Score is 50%.
Your ECONOMIC issues Score is 0%.
The RED DOT on the Chart shows where you fit on the political map.
LIBERALS usually embrace freedom of choice in personal
matters, but tend to support significant government control of the
economy. They generally support a government-funded "safety net"to help the disadvantaged, and advocate strict regulation of
business. Liberals tend to favor environmental regulations, defend
civil liberties and free expression, support government action
to promote equality, and tolerate diverse lifestyles.
STATISTS want government to have a great deal of power over
the economy and individual behavior. They frequently doubt
whether economic liberty and individual freedom are practical
options in today's world. Statists tend to distrust the free market,
support high taxes and centralized planning of the economy, oppose
diverse lifestyles, and question the importance of civil liberties.
(via Dionysoksenkevät ja Blogisisko)
*
ACCORDING TO YOUR ANSWERS,
You fall exactly on the border
of two political philosophies...
LIBERAL
STATIST
Your PERSONAL issues Score is 50%.
Your ECONOMIC issues Score is 0%.
The RED DOT on the Chart shows where you fit on the political map.LIBERALS usually embrace freedom of choice in personal
matters, but tend to support significant government control of the
economy. They generally support a government-funded "safety net"to help the disadvantaged, and advocate strict regulation of
business. Liberals tend to favor environmental regulations, defend
civil liberties and free expression, support government action
to promote equality, and tolerate diverse lifestyles.
STATISTS want government to have a great deal of power over
the economy and individual behavior. They frequently doubt
whether economic liberty and individual freedom are practical
options in today's world. Statists tend to distrust the free market,
support high taxes and centralized planning of the economy, oppose
diverse lifestyles, and question the importance of civil liberties.
May 28, 2006
Pullonheittäjien maailma
Lisäkommenttia edellisiin Saaran blogin päreen kommentaareihin.
(PS. kirjoitettu klo: 19.00 + myöhempiä tarkistuksia ja lisäyksiä)
*
Sedis kirjoittaa (ote kommentista)
Trendi alkoi kaikkien pullojen rikkomisena keskustassa yli 10 vuotta sitten. Nyt niitä on sitten alettu rikkoa ihmisiin satunnaisperiaatteella. Miksi idiotia on niin suosiossa? Relativismin vuoksi?
*
SAARA (ote kommentista)
Kuinkahan pitkälle relativismissa ollaan valmiita menemään? Luolamiehen tasolle, kenties. Oliko se niin, että taide näyttää suunnan, kuten relativistitaiteilija Teemu Mäki asiasta on ajatellut ja ilmeisen onnistuneesti.
*
Niinpä.
Pitääkö tässä taas ryhtyä lukemaan Hobbesia, joka kirjoitti Leviathanin paljolti juuri reformaation (käytännössä lahkolaistumisen) sekä Englannissa että manner-Euroopassa aiheuttamien levottomuuksien takia.
(Taustalta löytyy tietenkin Englannin sääty-yhteiskunnan muutosprosessi - vrt. talonpoikaiskapinat Euroopassa).
Kun ihmiset saavat uskoa, mihin haluavat, niin siitä tulee tappelu.
Tarvitaan siis "Suvereeni" (ylin poliisivalta), joka ottaa oikeudekseen (tai jolle annetaan oikeus=Yhteiskuntasopimus kuten Hobbes haluaa ajatella) panna pahimmat rellestäjät telkien taakse ja nopeasti, koska he uhkaavat Suvereenille annettuja vapausoikeuksia.
Vaarana ja riskinä tällaisessa yhteiskuntasopimuksen versiossa tietysti on (ei kuitenkaan Hobbesin mielestä!), että ylin lainsäätäjä-poliisi kaappaa kaiken vallan itselleen - joko nopeasti tai käyttämällä Vladimir Putinin taktiikkaa.
Mutta tämä nykyinen hällä-väliä-relativismi johtaa aivan varmasti täyteen anarkiaan. Odotan innolla, miten Kokoomuspuolue reagoi asiaan.
Kokoomuksen konservatiivisiipi varmasti haluaa poliisivalvonnan tehostuvan, mutta entäs nämä zazi-syskowitsit?
Heillehän laajempi yhteiskunnallinen suunnittelu ja valvonta merkitsee tukahduttavaa paternalismia (holhousta), joka estää vapaan kaupankäynnin ja vapaan markkinatalouden Pyhän Sanoman levittämistä.
Toisin sanoen - jos zazi-syskowitsit vaativat tiukentamaan poliisivalvontaa, he tulevat siinä kaivaneeksi maata oman vapauskäsityksensä alta.
Tämä väite saattaa vaikuttaa äärimmäisen liioitellulta, mutta tarkastellaan asiaa lähemmin.
*
Kuvitelkaapa sellainen tila, jossa vallitsee libertaristinen laizzes-faire eli "antaa mennä"-politiikka.
Thomas Carlyle kirjoitti 1800-luvun Englannissa, että laizzes-faire on yhtä kuin "anarkismi+poliisi".
Mutta eikö tämä ole mahdoton yhtälö?
Eikö koko vapaan markkinatalouden ja sen eettisen edellytyksen eli relativismin (*) ja (jopa yksityisten) poliisivoimien varaan perustuva yhteiskunta muistuta jälleen sitä Hobbesin kuvaamaa luonnontilaa, jossa ihmiset pyrkivät nuijimaan kilpailijansa hengiltä saadakseen itse lisää Lebensraumia (elintilaa)?
Poliisina tällaisessa "populaatiossa" toimii se, jonka nuija kumahtaa kovimmin, eli vallitsee vahvimman laki.
(*) Tietenkään esimerkiksi englantilainen imperialismi ei julistanut mitään arvorelativismia aatteiden tasolla. Se julisti englantilaisen hallintokoneiston arvomaailmaa.
Kapitalismin paradoksi onkin siinä, että se vaatii kaikkien eettisten arvojen hyväksymistä vain kaupankäynnin vapauden nimissä. Vakaumuksen tasolla saatetaan olla sitten miten fundamentalistisia tahansa.
Koska vapaan vapaan markkinatalouden eettisenä perustana toimii tällainen (kalvinismista perua oleva) häikälemätön tekopyhyys ja teeskentely, ei liene yllättävää, että myös vakaumuksen tasolla ajaudutaan lopulta relativismiin.
Miten teeskentelijä voisikaan ottaa vakavasti edes omaa, virallista uskonkappalettaan tai moraalikoodiaan?
Mutta tilanne on vielä monimutkaisempi. Kun tämä kapitalisti-teeskentelijä lähtee tekemään kauppaa toisen kulttuurin alueelle, hänen fasadinsa toki on hyväntahtoinen, koskapa hän ("kaupallisessa") relativismissaan väittää arvostavansa tuon vieraan maan kulttuuria.
Ennenpitkää käy kuitenkin niin, että hän tahtoen tai tahtomattaan vie kyseiseen maahan oman kulttuurinsa ajattelutapoja sekä käytäntöjä.
Näin ollen vapaa kaupankäynti johtaa väistämättä globaaliin tekopyhien teeskentelijöitten maailmaan, jossa kukaan ei sisimmässään arvosta ketään - ei edes itseään - ellei tämä joku sitten arvosta itseään nimenomaan valehtelijana!
Tällaisesta maailmasta ei löydy vakaita perusarvoja, joiden perustalle ihmisten oikeudet ja velvollisuudet voisivat rakentua.
Se on Pullonheittäjien Maailma.
*
PS. Tämän jutun väitteet kapitalismista, vapaasta markkinataloudesta, libertarismista ja kalvinismista ovat tietenkin kärjistyksiä - taas kerran.
Tarkoitus ei ole mollata yrittäjiä tai kaupankäyntiä sinänsä vaan osoittaa yleisellä tasolla, minkälaisia eettisiä ristiriitaisuuksia ja jopa umpikujia, joista ei selviä kuin valehtelemalla, "kapitalistinen moraali" sisältää.
Sen verran täytyy myös lieventää, että nämä ongelmat ovat kaikkien ihmisten ongelmia, koska ei ole sellaista paikkaa tai mielentilaa, johon voisimme niitä paeta.
Mutta jos joku väittää, että nimenomaan relativismi on vapaan kaupankäynnin ja siten länsimaisen kulttuurimme eettinen perusta, niin tätä väitettä ei pidä hyväksyä - ei faktana eikä normina.
Relativismi on itsensä kumoava näkemys - sekä määritelmällisesti että käytännössä.
Kaikkein epäillyttävin, typerin ja inhottavin maailmankatsomus perustuu kuitenkin relativistisen laizzes-fairen ja kalvinistisen tekopyhyyden yhteistyölle.
Esimerkkinä tällaisen maailmakatsomuksen edustajasta käy erään johtavan, kapitalistisen suurvallan uskonnollisesti fundamentalistinen presidentti - niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin.
Tämän mielipiteen perusteluineen olen halunnut tuoda esiin. Amen.
(PS. kirjoitettu klo: 19.00 + myöhempiä tarkistuksia ja lisäyksiä)
*
Sedis kirjoittaa (ote kommentista)
Trendi alkoi kaikkien pullojen rikkomisena keskustassa yli 10 vuotta sitten. Nyt niitä on sitten alettu rikkoa ihmisiin satunnaisperiaatteella. Miksi idiotia on niin suosiossa? Relativismin vuoksi?
*
SAARA (ote kommentista)
Kuinkahan pitkälle relativismissa ollaan valmiita menemään? Luolamiehen tasolle, kenties. Oliko se niin, että taide näyttää suunnan, kuten relativistitaiteilija Teemu Mäki asiasta on ajatellut ja ilmeisen onnistuneesti.
*
Niinpä.
Pitääkö tässä taas ryhtyä lukemaan Hobbesia, joka kirjoitti Leviathanin paljolti juuri reformaation (käytännössä lahkolaistumisen) sekä Englannissa että manner-Euroopassa aiheuttamien levottomuuksien takia.
(Taustalta löytyy tietenkin Englannin sääty-yhteiskunnan muutosprosessi - vrt. talonpoikaiskapinat Euroopassa).
Kun ihmiset saavat uskoa, mihin haluavat, niin siitä tulee tappelu.
Tarvitaan siis "Suvereeni" (ylin poliisivalta), joka ottaa oikeudekseen (tai jolle annetaan oikeus=Yhteiskuntasopimus kuten Hobbes haluaa ajatella) panna pahimmat rellestäjät telkien taakse ja nopeasti, koska he uhkaavat Suvereenille annettuja vapausoikeuksia.
Vaarana ja riskinä tällaisessa yhteiskuntasopimuksen versiossa tietysti on (ei kuitenkaan Hobbesin mielestä!), että ylin lainsäätäjä-poliisi kaappaa kaiken vallan itselleen - joko nopeasti tai käyttämällä Vladimir Putinin taktiikkaa.
Mutta tämä nykyinen hällä-väliä-relativismi johtaa aivan varmasti täyteen anarkiaan. Odotan innolla, miten Kokoomuspuolue reagoi asiaan.
Kokoomuksen konservatiivisiipi varmasti haluaa poliisivalvonnan tehostuvan, mutta entäs nämä zazi-syskowitsit?
Heillehän laajempi yhteiskunnallinen suunnittelu ja valvonta merkitsee tukahduttavaa paternalismia (holhousta), joka estää vapaan kaupankäynnin ja vapaan markkinatalouden Pyhän Sanoman levittämistä.
Toisin sanoen - jos zazi-syskowitsit vaativat tiukentamaan poliisivalvontaa, he tulevat siinä kaivaneeksi maata oman vapauskäsityksensä alta.
Tämä väite saattaa vaikuttaa äärimmäisen liioitellulta, mutta tarkastellaan asiaa lähemmin.
*
Kuvitelkaapa sellainen tila, jossa vallitsee libertaristinen laizzes-faire eli "antaa mennä"-politiikka.
Thomas Carlyle kirjoitti 1800-luvun Englannissa, että laizzes-faire on yhtä kuin "anarkismi+poliisi".
Mutta eikö tämä ole mahdoton yhtälö?
Eikö koko vapaan markkinatalouden ja sen eettisen edellytyksen eli relativismin (*) ja (jopa yksityisten) poliisivoimien varaan perustuva yhteiskunta muistuta jälleen sitä Hobbesin kuvaamaa luonnontilaa, jossa ihmiset pyrkivät nuijimaan kilpailijansa hengiltä saadakseen itse lisää Lebensraumia (elintilaa)?
Poliisina tällaisessa "populaatiossa" toimii se, jonka nuija kumahtaa kovimmin, eli vallitsee vahvimman laki.
(*) Tietenkään esimerkiksi englantilainen imperialismi ei julistanut mitään arvorelativismia aatteiden tasolla. Se julisti englantilaisen hallintokoneiston arvomaailmaa.
Kapitalismin paradoksi onkin siinä, että se vaatii kaikkien eettisten arvojen hyväksymistä vain kaupankäynnin vapauden nimissä. Vakaumuksen tasolla saatetaan olla sitten miten fundamentalistisia tahansa.
Koska vapaan vapaan markkinatalouden eettisenä perustana toimii tällainen (kalvinismista perua oleva) häikälemätön tekopyhyys ja teeskentely, ei liene yllättävää, että myös vakaumuksen tasolla ajaudutaan lopulta relativismiin.
Miten teeskentelijä voisikaan ottaa vakavasti edes omaa, virallista uskonkappalettaan tai moraalikoodiaan?
Mutta tilanne on vielä monimutkaisempi. Kun tämä kapitalisti-teeskentelijä lähtee tekemään kauppaa toisen kulttuurin alueelle, hänen fasadinsa toki on hyväntahtoinen, koskapa hän ("kaupallisessa") relativismissaan väittää arvostavansa tuon vieraan maan kulttuuria.
Ennenpitkää käy kuitenkin niin, että hän tahtoen tai tahtomattaan vie kyseiseen maahan oman kulttuurinsa ajattelutapoja sekä käytäntöjä.
Näin ollen vapaa kaupankäynti johtaa väistämättä globaaliin tekopyhien teeskentelijöitten maailmaan, jossa kukaan ei sisimmässään arvosta ketään - ei edes itseään - ellei tämä joku sitten arvosta itseään nimenomaan valehtelijana!
Tällaisesta maailmasta ei löydy vakaita perusarvoja, joiden perustalle ihmisten oikeudet ja velvollisuudet voisivat rakentua.
Se on Pullonheittäjien Maailma.
*
PS. Tämän jutun väitteet kapitalismista, vapaasta markkinataloudesta, libertarismista ja kalvinismista ovat tietenkin kärjistyksiä - taas kerran.
Tarkoitus ei ole mollata yrittäjiä tai kaupankäyntiä sinänsä vaan osoittaa yleisellä tasolla, minkälaisia eettisiä ristiriitaisuuksia ja jopa umpikujia, joista ei selviä kuin valehtelemalla, "kapitalistinen moraali" sisältää.
Sen verran täytyy myös lieventää, että nämä ongelmat ovat kaikkien ihmisten ongelmia, koska ei ole sellaista paikkaa tai mielentilaa, johon voisimme niitä paeta.
Mutta jos joku väittää, että nimenomaan relativismi on vapaan kaupankäynnin ja siten länsimaisen kulttuurimme eettinen perusta, niin tätä väitettä ei pidä hyväksyä - ei faktana eikä normina.
Relativismi on itsensä kumoava näkemys - sekä määritelmällisesti että käytännössä.
Kaikkein epäillyttävin, typerin ja inhottavin maailmankatsomus perustuu kuitenkin relativistisen laizzes-fairen ja kalvinistisen tekopyhyyden yhteistyölle.
Esimerkkinä tällaisen maailmakatsomuksen edustajasta käy erään johtavan, kapitalistisen suurvallan uskonnollisesti fundamentalistinen presidentti - niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin.
Tämän mielipiteen perusteluineen olen halunnut tuoda esiin. Amen.
May 27, 2006
Laki on niinkuin se tulkitaan...(?)
Valikoitua kommentointia Saaran blogin päreestä Se siitä kansanjuhlasta sitten.
*
SAARA
Niin, Rauno. Tuolla Tinkalla (Kirjoituksia kellarista) jo siitä olikin puhetta, että voiko nämä onnettomuudet pistää sen piikkiin, että koossa on kamalasti väkeä.
Sama tapaus, siis jos torilla on kaksi ihmistä ja niistä toinen heittää lasta pullolla päähän, on ilmiselvä rikos.
Kun sen tekee suuren joukon keskellä, se on jopa sallittua. Eli syyllinen on se, joka menee paikan päälle, ei se, joka heittää pullon.
Ja tätä mun on helvetin vaikea niellä. Lapset tykkäävät Lordista. Ovat suurempia faneja kuin nämä, joille väkivalta on ilo.
Siksi lapsilla ei siis ole oikeutta juhlia idoleitaan, koska aikuisille (niin kuin Ohari osuvasti sanoi), on jotenkin tarpeen ja hyväksyttävääkin ilakoida heittelmällä pulloja ihmisten päihin, kunhan on tarpeeksi päitä mihin heitellä.
RR
Tarkoittanet syyllisyydellä nyt sitä, että paikan päälle menijä saa itse kantaa vastuun siitä, jos esim. pullo lentää päähän, eli että hän on vastuullinen tapahtuneesta, vaikka pullon heittäjä olisikin syyllinen tekoon.
*
SAARA
Kyllä, siis sitä juuri tarkoitin. Tämä liippaa läheltä sitä oletusta, että nainen on myös itse syyllinen raiskaukseen, jos kulkee yöllä puiston läpi tai kulkee vähissä vaatteissa.
Raiskaus tosin vielä sentään on rikollista, mutta noin ylipäätään on ällistyttävää tajuta, että yleisesti väärinä pidetty toiminta tulee hyväksyttävämmäksi, kun ihmisiä on paljon, vaikka niitä väärintekijöitä olisi paikalla vain yksi.
Miksi se saa samasta rikkeestä anteeksi silloin, kun se riehuu väkijoukossa, mutta ei silloin, kun väkijoukkoa ei ole. Siis ymmärrän kyllä, että väkijoukossa tapahtuu, siitä ei ole kyse.
Kyse on nyt ihmisten ajattelusta, eli miksi ne suovat yhdelle eri vapauden silloin, kun porukkaa on paljon, vaikka muutoin olisivat valmiita lynkkaamaan saman tyypin samasta syystä.
RR
Kemppinen osaisi vastata tähän paljon paremmin kuin minä, joskin ongelma liittyy varmasti muun muassa näytön hankaluuteen sekä poliisin resurssien puutteeseen.
Mutta silti...Ehkä todellakin on niinkuin sanot.
Suuressa väkijoukossa väkivaltaisen teon tekijän syyntakeellisuus ikäänkuin laskee, kun taas yksittäisissä rikostapauksissa ajatellaan, että murhaaja on suunnitellut kaiken etukäteen ja toteuttanut tekonsa mitä korkeimman harkintakyvyn/syyntakeellisuuden vallassa.
Väkijoukossa uhrin ja syyllisen välillä näyttäisi vallitsevan miltei "kanssarikollisuus": molemmathan ovat tulleet "sikana" bailaamaan, ja silloin voi sattua kaikenlaista.
Sitäpaitsi poliisin on vaikea kontrolloida kymmeniä tuhansia ihmisiä (näytön ongelma).Samalla tavoin raiskaustapauksissa ajatellaan, että naisen ei pidä mennä lenkkeilemään pimeille kujille, koskapa hän saattaa itsensä silloin saaliin/uhrin asemaan.
Eikö laki sitten suojaakaan kaikkia ihmisiä yhtäläisesti eli anna heille oikeutta liikkua vapaasti - lainsuojan siitä heikentymättä - ihan missä vain?
Jo ei, niin siinä tapauksessa mainittu oletus "itsensä alttiiksi tekemisestä" raiskaustapauksissa on lainsäätäjän törkeää sovinismia, jolla tämä koettaa kääntää näytön vaikeuden raiskaajan eduksi - mikäli saan taas hieman kärjistää.
Mutta mikä laki se sellainen on, joka vaihtelee eri tilanteissa, eri paikoissa ja sukupuolesta riippuen?
Vastaus: "Murphyn laki" - ainakin Lordin konsertissa pullosta päähänsä saaneelle tai iltalenkillään raiskauksen kohteeksi joutuneelle.
SAARA
Eikä pelkästään sukupuolesta, vaan myös iästä riippuen. Ei parane mummojenkaan lähteä iltasella liipanteeseen. Joskaan ei pappojen eikä lastenkaan.
Ihmeen paljon sitä hyväksytään, että kaikenlaista tapahtuu heikoimmille ja pienimmille, jos olosuhteet ovat mitä ovat.
*
SAARA
Niin, Rauno. Tuolla Tinkalla (Kirjoituksia kellarista) jo siitä olikin puhetta, että voiko nämä onnettomuudet pistää sen piikkiin, että koossa on kamalasti väkeä.
Sama tapaus, siis jos torilla on kaksi ihmistä ja niistä toinen heittää lasta pullolla päähän, on ilmiselvä rikos.
Kun sen tekee suuren joukon keskellä, se on jopa sallittua. Eli syyllinen on se, joka menee paikan päälle, ei se, joka heittää pullon.
Ja tätä mun on helvetin vaikea niellä. Lapset tykkäävät Lordista. Ovat suurempia faneja kuin nämä, joille väkivalta on ilo.
Siksi lapsilla ei siis ole oikeutta juhlia idoleitaan, koska aikuisille (niin kuin Ohari osuvasti sanoi), on jotenkin tarpeen ja hyväksyttävääkin ilakoida heittelmällä pulloja ihmisten päihin, kunhan on tarpeeksi päitä mihin heitellä.
RR
Tarkoittanet syyllisyydellä nyt sitä, että paikan päälle menijä saa itse kantaa vastuun siitä, jos esim. pullo lentää päähän, eli että hän on vastuullinen tapahtuneesta, vaikka pullon heittäjä olisikin syyllinen tekoon.
*
SAARA
Kyllä, siis sitä juuri tarkoitin. Tämä liippaa läheltä sitä oletusta, että nainen on myös itse syyllinen raiskaukseen, jos kulkee yöllä puiston läpi tai kulkee vähissä vaatteissa.
Raiskaus tosin vielä sentään on rikollista, mutta noin ylipäätään on ällistyttävää tajuta, että yleisesti väärinä pidetty toiminta tulee hyväksyttävämmäksi, kun ihmisiä on paljon, vaikka niitä väärintekijöitä olisi paikalla vain yksi.
Miksi se saa samasta rikkeestä anteeksi silloin, kun se riehuu väkijoukossa, mutta ei silloin, kun väkijoukkoa ei ole. Siis ymmärrän kyllä, että väkijoukossa tapahtuu, siitä ei ole kyse.
Kyse on nyt ihmisten ajattelusta, eli miksi ne suovat yhdelle eri vapauden silloin, kun porukkaa on paljon, vaikka muutoin olisivat valmiita lynkkaamaan saman tyypin samasta syystä.
RR
Kemppinen osaisi vastata tähän paljon paremmin kuin minä, joskin ongelma liittyy varmasti muun muassa näytön hankaluuteen sekä poliisin resurssien puutteeseen.
Mutta silti...Ehkä todellakin on niinkuin sanot.
Suuressa väkijoukossa väkivaltaisen teon tekijän syyntakeellisuus ikäänkuin laskee, kun taas yksittäisissä rikostapauksissa ajatellaan, että murhaaja on suunnitellut kaiken etukäteen ja toteuttanut tekonsa mitä korkeimman harkintakyvyn/syyntakeellisuuden vallassa.
Väkijoukossa uhrin ja syyllisen välillä näyttäisi vallitsevan miltei "kanssarikollisuus": molemmathan ovat tulleet "sikana" bailaamaan, ja silloin voi sattua kaikenlaista.
Sitäpaitsi poliisin on vaikea kontrolloida kymmeniä tuhansia ihmisiä (näytön ongelma).Samalla tavoin raiskaustapauksissa ajatellaan, että naisen ei pidä mennä lenkkeilemään pimeille kujille, koskapa hän saattaa itsensä silloin saaliin/uhrin asemaan.
Eikö laki sitten suojaakaan kaikkia ihmisiä yhtäläisesti eli anna heille oikeutta liikkua vapaasti - lainsuojan siitä heikentymättä - ihan missä vain?
Jo ei, niin siinä tapauksessa mainittu oletus "itsensä alttiiksi tekemisestä" raiskaustapauksissa on lainsäätäjän törkeää sovinismia, jolla tämä koettaa kääntää näytön vaikeuden raiskaajan eduksi - mikäli saan taas hieman kärjistää.
Mutta mikä laki se sellainen on, joka vaihtelee eri tilanteissa, eri paikoissa ja sukupuolesta riippuen?
Vastaus: "Murphyn laki" - ainakin Lordin konsertissa pullosta päähänsä saaneelle tai iltalenkillään raiskauksen kohteeksi joutuneelle.
SAARA
Eikä pelkästään sukupuolesta, vaan myös iästä riippuen. Ei parane mummojenkaan lähteä iltasella liipanteeseen. Joskaan ei pappojen eikä lastenkaan.
Ihmeen paljon sitä hyväksytään, että kaikenlaista tapahtuu heikoimmille ja pienimmille, jos olosuhteet ovat mitä ovat.
Tiedeyhteisön keräilijäkansa
Jälleen kommentteja Kemppiselle.
*
Historiatieteellisesti on aivan eri asia, millaiseksi me faktojen perusteella tulkitsemme Jeesuksen ja se, minkä merkityksen me teologisesti annamme hänen elämälleen ja julistukselleen.
Tietysti tällainen - varsin positivistiseen lähdekritiikkiin perustuva - metodi ajautuu kristinuskon ymmärtämisen suhteen täydelliseen umpikujaan, koska se tieteellisyyden nimissä tyytyy yleensä pelkkään trivialisointiin välttäen julkilausuttuja hypoteeseja.
(Hypoteesithan eivät ole faktoja - ennenkuin ne sellaisiksi "kanonisoidaan".)
Historian tutkijan ongelmaa teologian suhteen voisi kuvata vanhaa tieteenfilosofisista anekdoottia soveltamalla.
Siinä oletetaan, että tutkija pystyy Jeesuksen jalan "jälkiä" seuraamalla osoittamaan "minne" tämä oli "menossa" tai lopulta "meni".
"Tieteellisen" historioitsijan suhde teologiseen sanomaan näyttäisi olevan kuin tosikon suhde hyvään vitsiin. Hän ei joko ymmärrä sitä tai pitää sitä perusteettomana ja siten mauttomana.
Historioitsijat ovat eräänlaista akateemisen kulttuurin "keräilijakansaa", jolla on vielä pitkä matka jopa metsästystaitojen omaksumiseen maanviljelystä nyt puhumattakaan.
Koska en osaa kirjoittaa muita kuin hölmöjä pakinoita, minua voi pitää syyntakeettomana edelliseen lausuntoon...Varsinkaan kun se ei perustu faktoihin - tietääkseni.
*
Historiatieteellisesti on aivan eri asia, millaiseksi me faktojen perusteella tulkitsemme Jeesuksen ja se, minkä merkityksen me teologisesti annamme hänen elämälleen ja julistukselleen.
Tietysti tällainen - varsin positivistiseen lähdekritiikkiin perustuva - metodi ajautuu kristinuskon ymmärtämisen suhteen täydelliseen umpikujaan, koska se tieteellisyyden nimissä tyytyy yleensä pelkkään trivialisointiin välttäen julkilausuttuja hypoteeseja.
(Hypoteesithan eivät ole faktoja - ennenkuin ne sellaisiksi "kanonisoidaan".)
Historian tutkijan ongelmaa teologian suhteen voisi kuvata vanhaa tieteenfilosofisista anekdoottia soveltamalla.
Siinä oletetaan, että tutkija pystyy Jeesuksen jalan "jälkiä" seuraamalla osoittamaan "minne" tämä oli "menossa" tai lopulta "meni".
"Tieteellisen" historioitsijan suhde teologiseen sanomaan näyttäisi olevan kuin tosikon suhde hyvään vitsiin. Hän ei joko ymmärrä sitä tai pitää sitä perusteettomana ja siten mauttomana.
Historioitsijat ovat eräänlaista akateemisen kulttuurin "keräilijakansaa", jolla on vielä pitkä matka jopa metsästystaitojen omaksumiseen maanviljelystä nyt puhumattakaan.
Koska en osaa kirjoittaa muita kuin hölmöjä pakinoita, minua voi pitää syyntakeettomana edelliseen lausuntoon...Varsinkaan kun se ei perustu faktoihin - tietääkseni.
May 26, 2006
Da Vinci? Njet!
Tämä päre on kommentti Kemppisen juttuun Dan Brownin koodi.
*
Tämän hetken johtava systemaattisen teologian kehittäjä (ja teologian historian asiantuntija) maailmassa - Alister McGrath - on (hänkin) vakuuttavasti osoittanut, että uskonnollisuus ei ole kuollut maailmasta - päinvastoin - esim. helluntailaisuus on saanut jopa satoja miljoonia kannattajia 1900-luvun loppupuolella.
Mutta samanaikaisesti sekulaaristuminen, elämän maallistuminen on jatkuvasti lisääntynyt länsimaissa.
Itse näkisin nämä Harry Potterit, DaVinci-koodit ja Lordit eräänlaisena maallistumisen kääntöpuolena - siis saman mitalin kääntöpuolena.
(Kun toinen ilmiö voimistuu, havaitaan myös toisen lisääntyvän).
Kun kirkko ja uskonto - ylipäätään perinteinen hengellisyys ei enää saa ihmisiä valtaansa, sen tekevät "steriilin" ja mielikuvituksettoman pornon ohella maallista nautintohakuisuutta tyydyttävät, edelleenkin jossain määrin fiktiiviset sisällöt. Historiallisten roolipelien suosio kertoo sekin jotain tästä trendistä.
DaVinci-koodi ei todellakaan ole laatukirja, mutta se on tärkeä kirja, koska siinä kehitellään soppa, joka näyttää kiinnostavan kaikkia (paitsi kirkkoa?).
Hanhensulka (Dionysoksen kevät) saattaa kuitenkin olla oikeassa hyväksyessään Paavi Johannes Paavalin II mediaa hyödyntäneen mutta selkeän tiukkapipoisen linjan.
..."kirkon itsensä kannalta on paras vastaisku lyhyt ja jyrkkä tuomio ja sen jälkeen pään pitäminen kiinni." - kirjoittaa hanhensulka.
Ehkä juuri näin, sillä kirkon PITÄÄ säilyttää dogmaattinen identiteettinsä. Jos se ei siihen kykene kuten näyttää käyneen uskontotieteen kanssa flirttailevan, partikularismia ja separatismia sairastavalle "markkinatalous-luterilaisuudelle", niin yhä paisuva media- ja viihdeteollisuus, ja osaltaan juuri niiden luoma synkretistinen eli kaikenmaailman uususkontojen (erilaiset new age-johdannaiset kuten scientologia ja wicca sekä satanismi ym.) "markkinatori" tulee myymään luterilaisuutta alihintaan.
(Se on kai sitä Bonhoefferin "halpaa armoa"...)
*
"Dan Brown ja Harry Potter vetoavat luuloni mukaan uuteen fundamentalismiin. Esitän siis tulkinnan, että "da Vinci koodi" on oikeastaan George W. Bush -henkinen tarina. Se on tarina oikeammin oikeassa olemisesta."
Tämä tulkinta lienee aivan oikea.
Haluan kuitenkin huomauttaa, että luterilais-reformoidun teologian piiristä todellakin löytyy arvostettu tutkimussuunta, jonka perusteesit lähenevät Dan Brownin pseudo-gnostilaista mielikuvitusmallia, joka supistaa Jeesuksen jumaluuden minimiin.
(Brownilla on peräti kehno ellei täysin väärä ymmärrys gnostilaisuudesta puhumattakaan siitä, että hän sekoittaa keskenään Uuden Testamentin, gnostilaisuuden ja myytin Graalin maljasta!)
Tämä koulukunta ei esim. usko siihen, että Jumala on Jeesuksen isä. Ei myöskään Joosef tai joku roomalainen sotilas. Toisin sanoen Jeesus oli isätön.
Sen sijaan Dan Brownin Jeesuksesta ei tainnut jäädä jäljelle muuta kuin "Marian kohdusta löytyvä koodi". Mainitun koulukunnan edustajat kuitenkin vielä - luultavasti - uskovat siihen, että Jeesuksessa oli "jumalallinen kipinä".
Tietysti voimme jälleen venyttää analogiaa ja todeta (brownilaisittain), että juuri DaVinci-koodi, joka markkeeraa salaista eli jumalallista tietoa, on verrattavissa "jumalalliseen kipinään".
Varsinkin gnostilaisuuteen päin kallellaan oleva kristillisyys (etenkin ortodoksisuus tietyin varauksin) käyttää kyseistä "kipinää" mieluusti metaforana Jumalan ilmenemisestä maailmassa.
*
"Tavanomaisemmat jännärit - joita suuresti rakastan - pysyttelevät yleensä perinteisen rikoslain ja perustuslakien puitteissa eli mysteeri on esimerkiksi murha tai joukkomurha ja tehtävä on esimerkiksi lainrikkojan paljastaminen.
Tällainen kirja tai elokuva on mielestäni suoraan verrattavissa kirkossa käymiseen: saadaan vahvistusta ja virvoitusta ja tullaan kotiin juomaan kahvia ja siirrytään normaaliin päiväjärjestykseen. Myös kauhutarina miellyttää lasta ja aikuista lupauksella paluusta tavanomaiseen todellisuuteen."
Tämä on myös hyvä vertaus, sillä eiköhän kaikki jännitys- tai ainakin kahukirjallisuus toista lopultakin sitä samaa suurta - alunperin orfilais-dionysistä - kertomusta, jossa eräs galilealainen saarnamies ja dissitentti teloitetaan, mutta joka - kuinka ollakaan - palaa henkiin eli nousee kuolleista.
Toisin sanoen kristikansa saa joka pääsiäinen surra ja "jännätä" Jeesuksen kuolemaa - kunnes tämä sitten pääsiäisyönä "kuolemalla kuoleman voittaa", mikä merkitsee, että myös (ja vain?) kristikansalle on luvattu ylösnousemuksen kaltainen osallisuus pelastukseen tämän pahan, aineellisen maailman katoavuudesta.
Ja kaikki on jälleen hyvin eli "palautettu ennalleen" (yhden vuoden ajaksi).
(kts. Recapitulation (Irenaeus) .
*
Tämän hetken johtava systemaattisen teologian kehittäjä (ja teologian historian asiantuntija) maailmassa - Alister McGrath - on (hänkin) vakuuttavasti osoittanut, että uskonnollisuus ei ole kuollut maailmasta - päinvastoin - esim. helluntailaisuus on saanut jopa satoja miljoonia kannattajia 1900-luvun loppupuolella.
Mutta samanaikaisesti sekulaaristuminen, elämän maallistuminen on jatkuvasti lisääntynyt länsimaissa.
Itse näkisin nämä Harry Potterit, DaVinci-koodit ja Lordit eräänlaisena maallistumisen kääntöpuolena - siis saman mitalin kääntöpuolena.
(Kun toinen ilmiö voimistuu, havaitaan myös toisen lisääntyvän).
Kun kirkko ja uskonto - ylipäätään perinteinen hengellisyys ei enää saa ihmisiä valtaansa, sen tekevät "steriilin" ja mielikuvituksettoman pornon ohella maallista nautintohakuisuutta tyydyttävät, edelleenkin jossain määrin fiktiiviset sisällöt. Historiallisten roolipelien suosio kertoo sekin jotain tästä trendistä.
DaVinci-koodi ei todellakaan ole laatukirja, mutta se on tärkeä kirja, koska siinä kehitellään soppa, joka näyttää kiinnostavan kaikkia (paitsi kirkkoa?).
Hanhensulka (Dionysoksen kevät) saattaa kuitenkin olla oikeassa hyväksyessään Paavi Johannes Paavalin II mediaa hyödyntäneen mutta selkeän tiukkapipoisen linjan.
..."kirkon itsensä kannalta on paras vastaisku lyhyt ja jyrkkä tuomio ja sen jälkeen pään pitäminen kiinni." - kirjoittaa hanhensulka.
Ehkä juuri näin, sillä kirkon PITÄÄ säilyttää dogmaattinen identiteettinsä. Jos se ei siihen kykene kuten näyttää käyneen uskontotieteen kanssa flirttailevan, partikularismia ja separatismia sairastavalle "markkinatalous-luterilaisuudelle", niin yhä paisuva media- ja viihdeteollisuus, ja osaltaan juuri niiden luoma synkretistinen eli kaikenmaailman uususkontojen (erilaiset new age-johdannaiset kuten scientologia ja wicca sekä satanismi ym.) "markkinatori" tulee myymään luterilaisuutta alihintaan.
(Se on kai sitä Bonhoefferin "halpaa armoa"...)
*
"Dan Brown ja Harry Potter vetoavat luuloni mukaan uuteen fundamentalismiin. Esitän siis tulkinnan, että "da Vinci koodi" on oikeastaan George W. Bush -henkinen tarina. Se on tarina oikeammin oikeassa olemisesta."
Tämä tulkinta lienee aivan oikea.
Haluan kuitenkin huomauttaa, että luterilais-reformoidun teologian piiristä todellakin löytyy arvostettu tutkimussuunta, jonka perusteesit lähenevät Dan Brownin pseudo-gnostilaista mielikuvitusmallia, joka supistaa Jeesuksen jumaluuden minimiin.
(Brownilla on peräti kehno ellei täysin väärä ymmärrys gnostilaisuudesta puhumattakaan siitä, että hän sekoittaa keskenään Uuden Testamentin, gnostilaisuuden ja myytin Graalin maljasta!)
Tämä koulukunta ei esim. usko siihen, että Jumala on Jeesuksen isä. Ei myöskään Joosef tai joku roomalainen sotilas. Toisin sanoen Jeesus oli isätön.
Sen sijaan Dan Brownin Jeesuksesta ei tainnut jäädä jäljelle muuta kuin "Marian kohdusta löytyvä koodi". Mainitun koulukunnan edustajat kuitenkin vielä - luultavasti - uskovat siihen, että Jeesuksessa oli "jumalallinen kipinä".
Tietysti voimme jälleen venyttää analogiaa ja todeta (brownilaisittain), että juuri DaVinci-koodi, joka markkeeraa salaista eli jumalallista tietoa, on verrattavissa "jumalalliseen kipinään".
Varsinkin gnostilaisuuteen päin kallellaan oleva kristillisyys (etenkin ortodoksisuus tietyin varauksin) käyttää kyseistä "kipinää" mieluusti metaforana Jumalan ilmenemisestä maailmassa.
*
"Tavanomaisemmat jännärit - joita suuresti rakastan - pysyttelevät yleensä perinteisen rikoslain ja perustuslakien puitteissa eli mysteeri on esimerkiksi murha tai joukkomurha ja tehtävä on esimerkiksi lainrikkojan paljastaminen.
Tällainen kirja tai elokuva on mielestäni suoraan verrattavissa kirkossa käymiseen: saadaan vahvistusta ja virvoitusta ja tullaan kotiin juomaan kahvia ja siirrytään normaaliin päiväjärjestykseen. Myös kauhutarina miellyttää lasta ja aikuista lupauksella paluusta tavanomaiseen todellisuuteen."
Tämä on myös hyvä vertaus, sillä eiköhän kaikki jännitys- tai ainakin kahukirjallisuus toista lopultakin sitä samaa suurta - alunperin orfilais-dionysistä - kertomusta, jossa eräs galilealainen saarnamies ja dissitentti teloitetaan, mutta joka - kuinka ollakaan - palaa henkiin eli nousee kuolleista.
Toisin sanoen kristikansa saa joka pääsiäinen surra ja "jännätä" Jeesuksen kuolemaa - kunnes tämä sitten pääsiäisyönä "kuolemalla kuoleman voittaa", mikä merkitsee, että myös (ja vain?) kristikansalle on luvattu ylösnousemuksen kaltainen osallisuus pelastukseen tämän pahan, aineellisen maailman katoavuudesta.
Ja kaikki on jälleen hyvin eli "palautettu ennalleen" (yhden vuoden ajaksi).
(kts. Recapitulation (Irenaeus) .
Lordia vasta-alkajille ja vähän edistyneemmillekin
Kirjoitettu kommentiksi Sediksen juttuun Ei tiedä mitä ajatella.
*
Alppu Rusakkohan mutoili asian just eikä melkein - ainakin kansallisen identiteetin kannalta. Hän lienee harrastanut diplomatiaa...?
Mitä sitten tulee naamareihin ja niiden paradoksaalisuuteen, niin siitähän koko jutun ydin löytyykin.
*
Ehkä isä Retro-Mitro kavahtaa naamareita jo senkin takia, että antiikin tragedianäytelmissä juuri naamaria nimitettiin persoonaksi, jonka tarkoitus oli ilmaista roolihenkilön sen hetkisiä mielentiloja tai ylipäätään hänen luonnettaan.
Ja Lordi siis kehtaa nimestään huolimatta käyttää Saatanaa esittävää naamaria - vaikka samalla ehdottomasti kieltääkin olevansa satanisti.
On siinä Retrolla ongelmaa kerrakseen, kun Lordi ei noudata "ortodoksisesti" Aiskhyloksen ja Sofokleen perinteitä, joihin ortodoksisen kirkon typikon (juutalaisen kulttiperinteen ohella) osaltaan perustuu - mikäli saa hieman kärjistää.
*
Harvoin on parodiaa kuitenkaan viety niin pitkälle, että siitä tulee tosi-tv:tä, mutta Lordipa teki sen.
Mitä sitten tulee siihen postmoderniin ajatukseen, että tässä maailmassa ei enää ole skandaaleita (="moraalia") vaan spektaakkeleita (sensaatioita) niin senkin Lordi osoitti "vääräksi".
Huom! Ei tietenkään "oikeasti" vaan viihteen tasolla.
Mutta aivan varmasti Seiska-lehden paljastus ON skandaali Lordi-faneille ihan oikeasti - olkoonkin siis, että myös tämä skandaali tapahtuu lopulta spektaakkelin ehdoilla eli spektaakkelin "taikapiiriin" kuuluvana ilmiönä.
Optimistisena (älkää pelätkö - tämä "harha" ei kestä kauaa) nyrkkissäntönä toteaisin: asiat pitää viedä paradoksaalisella tavalla (ei pelkästään liioitellen ja sosiaalipornoisesti) äärimmäisyyksiin, ennenkuin mikään muuttuu, eli että vallitseva hegemonia ("totuus") voitaisiin osoittaa tekopyhäksi retoriikaksi ja iltalehtien tuotteeksi (=tietoisuuden manipuloinniksi ja mystifikaatioksi - motiivina raha).
Sitäpaitsi itse kullekin taitaisi olla hyvä löytää itsestään se vastakkainen minänsä tai varjonsa. Tulisi valehdeltua vähemmän.
Lordia kritisoineet "Pinocchiot" ovat paljastaneet oman "saatanallisen" tekopyhyytensä ja uskonsa yksiselitteiseen maailman- ja ihmiskuvaan. Sellaista monoliittia ei ole olemassakaan.
*
Kaikesta professionaalin kaupallisesta määrätietoisuudestaan huolimatta Lordi on paradoksaalisella tavalla loistava versio "Keisarin uudet vaatteet" sadusta.
Eurovision laulukilpailujen sisällöttömyys on osoitettu lopullisesti, kun sen voitti "ylitäydellinen" mediatuote.
Saa nähdä toteutuuko Lordin toive siitä, että tämän inhotukseen asti viedyn tuotteistuksen voitto myös jollain tavalla uudistaisi viisuja. Toimisi ikäänkuin antiteesinä sille.
Sitä en kuitenkaan "hevillä" usko.
Putaansuu ei voi muuta kuin toimia markkinoitten ehdoilla, ellei hän sitten suureksi yllätyksekseni valitse esim. Neil Youngin tietä ja haistata pitkät P:t koko systeemille.
Mutta silloin hänen täytyy ryhtyä syömään silakkaa kuten eräskin "ajatusten Aurajoki" on suositellut lama-aikojen tiukan budjetin ruokavalioksi.
*
Kansallinen itsetuntomme toki vahvistuu Lordin voiton myötä. Se merkitsee ainakin kahta asiaa.
1) "Disneyland-moraalin" (ainoa moraalin nykyaikainen muoto) edustajat alkavat palvoa Lordia niin paatoksellisesti, että valtiokirkkomme (J. Paarma sekä isä Retro) tulee kateudesta vihreäksi ja julistaa Lordille Fatwan.
Psykologi Pirkko Lahti puolestaan huokailee syvään ja empaattisesti kehottaen Lordia menemään psykoterapiaan.
2) Media on hetken ymmällään,mutta oppii sitten hyödyntämään Lordin suosiota. Ja kun tämä tapahtuu - goodbye Lordi.
Jonkun pitää nimittäin Lordinkin jälkeen keksiä jotain vieläkin merkillisempää, jotta saisimme uutta ja innostavaa sisältöä viihdettä janoaviin "halukoneisiimme" (Deleuze).
*
Sääliksi käy kirkkoa ja humanistisia psykologeja/psykiatreja (esim. juuri Pirkko Lahti tai Kari Sinkkonen). He lienevät nyt konkreettisesti sormi suussa...
Muita Lordi-kriitikoita - esim. Sarasvuota, Saarista tai Airistoa - noita tekopyhiä ja tahattoman koomisia narsisteja - en sääli tippaakaan. He saivat Lordissa karvaasti maistaa juuri omaa tartuffemaisuuttaan (turhamaisuutaan) - sen korkeimpaan potenssiin korotettuna.
Olkoon Lordi nyt hetken aikaa Suomen ja Euroopan Rabelaise - mutta vain hetken...
Sillä minkä viihde ja julkisuus synnyttää, sen se myös tappaa - "omin käsin".
*
Alppu Rusakkohan mutoili asian just eikä melkein - ainakin kansallisen identiteetin kannalta. Hän lienee harrastanut diplomatiaa...?
Mitä sitten tulee naamareihin ja niiden paradoksaalisuuteen, niin siitähän koko jutun ydin löytyykin.
*
Ehkä isä Retro-Mitro kavahtaa naamareita jo senkin takia, että antiikin tragedianäytelmissä juuri naamaria nimitettiin persoonaksi, jonka tarkoitus oli ilmaista roolihenkilön sen hetkisiä mielentiloja tai ylipäätään hänen luonnettaan.
Ja Lordi siis kehtaa nimestään huolimatta käyttää Saatanaa esittävää naamaria - vaikka samalla ehdottomasti kieltääkin olevansa satanisti.
On siinä Retrolla ongelmaa kerrakseen, kun Lordi ei noudata "ortodoksisesti" Aiskhyloksen ja Sofokleen perinteitä, joihin ortodoksisen kirkon typikon (juutalaisen kulttiperinteen ohella) osaltaan perustuu - mikäli saa hieman kärjistää.
*
Harvoin on parodiaa kuitenkaan viety niin pitkälle, että siitä tulee tosi-tv:tä, mutta Lordipa teki sen.
Mitä sitten tulee siihen postmoderniin ajatukseen, että tässä maailmassa ei enää ole skandaaleita (="moraalia") vaan spektaakkeleita (sensaatioita) niin senkin Lordi osoitti "vääräksi".
Huom! Ei tietenkään "oikeasti" vaan viihteen tasolla.
Mutta aivan varmasti Seiska-lehden paljastus ON skandaali Lordi-faneille ihan oikeasti - olkoonkin siis, että myös tämä skandaali tapahtuu lopulta spektaakkelin ehdoilla eli spektaakkelin "taikapiiriin" kuuluvana ilmiönä.
Optimistisena (älkää pelätkö - tämä "harha" ei kestä kauaa) nyrkkissäntönä toteaisin: asiat pitää viedä paradoksaalisella tavalla (ei pelkästään liioitellen ja sosiaalipornoisesti) äärimmäisyyksiin, ennenkuin mikään muuttuu, eli että vallitseva hegemonia ("totuus") voitaisiin osoittaa tekopyhäksi retoriikaksi ja iltalehtien tuotteeksi (=tietoisuuden manipuloinniksi ja mystifikaatioksi - motiivina raha).
Sitäpaitsi itse kullekin taitaisi olla hyvä löytää itsestään se vastakkainen minänsä tai varjonsa. Tulisi valehdeltua vähemmän.
Lordia kritisoineet "Pinocchiot" ovat paljastaneet oman "saatanallisen" tekopyhyytensä ja uskonsa yksiselitteiseen maailman- ja ihmiskuvaan. Sellaista monoliittia ei ole olemassakaan.
*
Kaikesta professionaalin kaupallisesta määrätietoisuudestaan huolimatta Lordi on paradoksaalisella tavalla loistava versio "Keisarin uudet vaatteet" sadusta.
Eurovision laulukilpailujen sisällöttömyys on osoitettu lopullisesti, kun sen voitti "ylitäydellinen" mediatuote.
Saa nähdä toteutuuko Lordin toive siitä, että tämän inhotukseen asti viedyn tuotteistuksen voitto myös jollain tavalla uudistaisi viisuja. Toimisi ikäänkuin antiteesinä sille.
Sitä en kuitenkaan "hevillä" usko.
Putaansuu ei voi muuta kuin toimia markkinoitten ehdoilla, ellei hän sitten suureksi yllätyksekseni valitse esim. Neil Youngin tietä ja haistata pitkät P:t koko systeemille.
Mutta silloin hänen täytyy ryhtyä syömään silakkaa kuten eräskin "ajatusten Aurajoki" on suositellut lama-aikojen tiukan budjetin ruokavalioksi.
*
Kansallinen itsetuntomme toki vahvistuu Lordin voiton myötä. Se merkitsee ainakin kahta asiaa.
1) "Disneyland-moraalin" (ainoa moraalin nykyaikainen muoto) edustajat alkavat palvoa Lordia niin paatoksellisesti, että valtiokirkkomme (J. Paarma sekä isä Retro) tulee kateudesta vihreäksi ja julistaa Lordille Fatwan.
Psykologi Pirkko Lahti puolestaan huokailee syvään ja empaattisesti kehottaen Lordia menemään psykoterapiaan.
2) Media on hetken ymmällään,mutta oppii sitten hyödyntämään Lordin suosiota. Ja kun tämä tapahtuu - goodbye Lordi.
Jonkun pitää nimittäin Lordinkin jälkeen keksiä jotain vieläkin merkillisempää, jotta saisimme uutta ja innostavaa sisältöä viihdettä janoaviin "halukoneisiimme" (Deleuze).
*
Sääliksi käy kirkkoa ja humanistisia psykologeja/psykiatreja (esim. juuri Pirkko Lahti tai Kari Sinkkonen). He lienevät nyt konkreettisesti sormi suussa...
Muita Lordi-kriitikoita - esim. Sarasvuota, Saarista tai Airistoa - noita tekopyhiä ja tahattoman koomisia narsisteja - en sääli tippaakaan. He saivat Lordissa karvaasti maistaa juuri omaa tartuffemaisuuttaan (turhamaisuutaan) - sen korkeimpaan potenssiin korotettuna.
Olkoon Lordi nyt hetken aikaa Suomen ja Euroopan Rabelaise - mutta vain hetken...
Sillä minkä viihde ja julkisuus synnyttää, sen se myös tappaa - "omin käsin".
Mitä sota tekee ihmiselle
Tämä päre on alunperin kirjoitettu kommentiksi Kemppisen "julkaisemaan" Joel Lehtosen novelliin Muttisen Aapeli sodassa.
*
Sota tekee ihmisistä raakalaisia.
Se murtaa nopeasti lopultakin melko ohuen "henkisen" sivistyneisyyden ja moraalisten periaatteitten "maskin tai kosmetiikan", jolla viestimme "vaarattomuuttammme" eli yhteisöllistä lojaalisuutta muille ihmisille.
*
Lordi muuten käänsi tämän kulttuurisesti kanonisoidun fasadi-ajattelun mainiosti päälaelleen. Hirviömaskin takaa löytyykin varsin miellyttävä yksityinen olento ja yhtye.
Saisivat Lordin arvostelijat - esim. isä Mitro, Jari Sarasvuo, Esa Saarinen, Lenita Airisto, Jukka Paarma ja Pirkko Lahti - mennä vakavasti itseensä ja pohtia närkästyksensä todellisia motiiveja.
Näiden motiivien ja niihin pohjaavien väittämien välillä vallitsee mielestäni paha sekaannus.
*
Mutta Joel Lehtosen kuvaus on järkyttävä siinäkin mielessä, että sen voi yleistää.
Se sopii kaiken vihanlietsonnan, uhkailun, aggression ja lopulta tappamisen arkkityyppiseksi kuvaukseksi nimenomaan yhden yksilön sisäisen myllerryksen kautta katsottuna.
Tämä "pelkuri" Muttinen ajatuu lopulta saman, primitiivisen raivon valtaan kuin kaikki muutkin punaisia vihaavat, kostonhimoiset ihmiset.
Lehtonen yhdistää nerokkaasti Muttisen silmittömän tappamisraivon ja hänen hermoromahduksensa.
Haulikon piipun tai piippujen lauetessa laukeaa myös jotain Muttisen psyykessä. Hän menee ikäänkuin rikki eikä kykene ainakaan heti palaamaan normaaliin tilannekoordinaatioon.
Saatamme kuitenkin kysyä, kenen psyyke tällaisessa tilanteessa lopultakin reagoi tavalla, jota voi pitää "normaalina"?
Verta himoavien teloittajienko, jotka sielunsa paaduttaneena kokevat tekojensa olevan ei ainoastaan oikeutettuja vaan välttämättömiä, ja jotka toimivat ikäänkuin he edustaisivat jotain "ylempää" ihmisyyttä?
Itse asiassa nämä teloittajat aiheuttivat sieluunsa vamman, joka ei varmasti koskaan parantunut, mutta jota he kantoivat ulospäin itsevarmoina ja kunnioitettuinakin - silti sisäisesti rampatuneina.
Jos hyväksymme edellisen - hieman retorisen päättelyn, niin Muttisen hermoromahdus on täysin analoginen järjissään pysyneitten mutta sielunsa paaduttaneitten ihmisten tilan kanssa.
Ehkäpä näillä järjissään pysyneillä oli ainutlaatuinen kyky unohtaa - mitä en kyllä usko.
En millään muotoa halua halveerata rintamamiehiä, mutta jotain kauhistuttavaa on siinä, että tappamisesta voi saada elinikäisen kunnian. Eli että tappaminen voi olla oikeutettua - jopa hyve!
Sanon tämän Erno Paasilinnan - Suomen teräväjärkisimmän pasifistin - hengessä.
*
Ystävättäreni kertoi aikoinaan, miten hän saattoi löytää isänsä, joka joutui antamaan teloitusmääräyksen kahdelle rintamakarkurille (taisivat olla epätoivoisesta puolustustaistelusta kieltäytyviä) jatkosodan loppuvaiheessa, itkemästä saunaa lämmittäessä tai jossain kesämökin metsän reunamilla.
(Tämä ahdisti kovin pientä tyttöä).
Miehen hermot olivat menneet. Tappamiskäskyn, jota hän ei halunnut antaa, mutta johon hänet - ilmeisesti kuolemanrangaistuksen uhalla pakotettiin, muisto oli osaltaan murtanut hänen sielunsa vakauden.
Maailmanluokan mestarihiihtäjänä häntä kaiken lisäksi käytettiin taistelulähettinä, joka oli yksi kaikkein vaarallisimpia tehtäviä rintamalla.
(On ihme, että hän jäi henkiin eikä edes haavoittunut).
Hänen vaimonsa sanoi, että jos olisi tiennyt, minkälainen mies talvi- ja jatkosodan jälkeen palaa siviiliin, juuri ennen sotaa solmittua avioliittoa olisi harkittu ainakin kaksi kertaa.
Iloisesta veikkosesta oli tullut hiljainen ja depressiivinen - toisaalta ärtyisä hermokimppu.
*
Joel Lehtosen novelli on isku vasten homeerista ja siten myös nietzscheläistä hyve- ja kunniakäsitystä.
Nietzsche oli kyllä itse ehtinyt muutaman viikon ajan toimia vapaaehtoisena(!) sairaankuljetusjoukoissa Saksan- Ranskan sodassa (1870) ennen sairastumistaan punatautiin.
Tämä lyhyt kokemus haavoittuneiden, kuolevien ja kuolleiden keskellä tosin viilensi aivan ratkaisevasti Nietzschen nuoruuden nationalismia, muttei hänen käsitystään hyveellisyydestä.
Osuvimmin taisi todeta Wagnerin toinen vaimo, Cosima, joka kirjoitti Nietzschelle ja sanoi, ettei tämän pitäisi mennä rintamalle, koska sota on niin täysin vastakkaista hänen oman sisimmän luonteensa kanssa.
Ajatelkaamme sotaan osallistumista kunnian ohella (joka oli antiikin sotilaiden perusmotiivi) niinkin äärimmäisestä syystä kuin itsensä karaisu ja itseterapia.
Nietzschen motiivi vapaaehtoisuuteen saattoi olla myös tämä, eli hän halusi osoittaa itselleen ja muille olevansa muutakin kuin hempeämielinen ja kohtelias professori.
Ehkäpä hänen olisi sittenkin pitänyt joutua aivan etulinjaan alusta lähtien - ja jäädä henkiin.
Ehkä vasta se olisi hillinnyt hänen myöhempää fanaattisuuttaan homeeristen ihanteiden suhteen.
Toisaalta - Nietzschestäkin olisi voinut karaistua sodassa kylmä tappaja - vaalea peto, jonka hän lähes perverssiä, joskin provokatorista ihailua osoittaen nostaa "vapaan moraalin" ihanteeksi "Moraalin alkuperästä" pamletissaan.
Mutta kuten tiedämme - Nietzschessä(kin) oli se toinen luonto - hellämielinen ja toisten emootiot herkästi aistiva.
Se oli jopa niin voimakas luonto, että Nietzsche kirjoittaa koko elämänsä ajan kärsineensä taipuksestaan sääliin ja yrittäneensä taistella sitä vastaan.
Hän ei onnistunut vaan tuli hulluksi. Aivan kuten Muttinenkin.
Lehtonen kirjoitti Muttista kuvatessaan "pelkurista", ja vaikka Nietzsche ei ollutkaan samanlainen pelkuri, hän oli yhtä herkkä väkivallalle.
Miksipä Nietzsche muuten olisi 3.1.1889 syöksynyt Torinossa ajurinsa piiskaamien hevosten kaulaan.
Myötätunto voitti sankarillisen hybriksen, ja jotain - ainakin analogisesti - tämäkaltaista tapahtui myös Joel Lehtosen novellissa Aapeli Muttiselle.
*
Sota tekee ihmisistä raakalaisia.
Se murtaa nopeasti lopultakin melko ohuen "henkisen" sivistyneisyyden ja moraalisten periaatteitten "maskin tai kosmetiikan", jolla viestimme "vaarattomuuttammme" eli yhteisöllistä lojaalisuutta muille ihmisille.
*
Lordi muuten käänsi tämän kulttuurisesti kanonisoidun fasadi-ajattelun mainiosti päälaelleen. Hirviömaskin takaa löytyykin varsin miellyttävä yksityinen olento ja yhtye.
Saisivat Lordin arvostelijat - esim. isä Mitro, Jari Sarasvuo, Esa Saarinen, Lenita Airisto, Jukka Paarma ja Pirkko Lahti - mennä vakavasti itseensä ja pohtia närkästyksensä todellisia motiiveja.
Näiden motiivien ja niihin pohjaavien väittämien välillä vallitsee mielestäni paha sekaannus.
*
Mutta Joel Lehtosen kuvaus on järkyttävä siinäkin mielessä, että sen voi yleistää.
Se sopii kaiken vihanlietsonnan, uhkailun, aggression ja lopulta tappamisen arkkityyppiseksi kuvaukseksi nimenomaan yhden yksilön sisäisen myllerryksen kautta katsottuna.
Tämä "pelkuri" Muttinen ajatuu lopulta saman, primitiivisen raivon valtaan kuin kaikki muutkin punaisia vihaavat, kostonhimoiset ihmiset.
Lehtonen yhdistää nerokkaasti Muttisen silmittömän tappamisraivon ja hänen hermoromahduksensa.
Haulikon piipun tai piippujen lauetessa laukeaa myös jotain Muttisen psyykessä. Hän menee ikäänkuin rikki eikä kykene ainakaan heti palaamaan normaaliin tilannekoordinaatioon.
Saatamme kuitenkin kysyä, kenen psyyke tällaisessa tilanteessa lopultakin reagoi tavalla, jota voi pitää "normaalina"?
Verta himoavien teloittajienko, jotka sielunsa paaduttaneena kokevat tekojensa olevan ei ainoastaan oikeutettuja vaan välttämättömiä, ja jotka toimivat ikäänkuin he edustaisivat jotain "ylempää" ihmisyyttä?
Itse asiassa nämä teloittajat aiheuttivat sieluunsa vamman, joka ei varmasti koskaan parantunut, mutta jota he kantoivat ulospäin itsevarmoina ja kunnioitettuinakin - silti sisäisesti rampatuneina.
Jos hyväksymme edellisen - hieman retorisen päättelyn, niin Muttisen hermoromahdus on täysin analoginen järjissään pysyneitten mutta sielunsa paaduttaneitten ihmisten tilan kanssa.
Ehkäpä näillä järjissään pysyneillä oli ainutlaatuinen kyky unohtaa - mitä en kyllä usko.
En millään muotoa halua halveerata rintamamiehiä, mutta jotain kauhistuttavaa on siinä, että tappamisesta voi saada elinikäisen kunnian. Eli että tappaminen voi olla oikeutettua - jopa hyve!
Sanon tämän Erno Paasilinnan - Suomen teräväjärkisimmän pasifistin - hengessä.
*
Ystävättäreni kertoi aikoinaan, miten hän saattoi löytää isänsä, joka joutui antamaan teloitusmääräyksen kahdelle rintamakarkurille (taisivat olla epätoivoisesta puolustustaistelusta kieltäytyviä) jatkosodan loppuvaiheessa, itkemästä saunaa lämmittäessä tai jossain kesämökin metsän reunamilla.
(Tämä ahdisti kovin pientä tyttöä).
Miehen hermot olivat menneet. Tappamiskäskyn, jota hän ei halunnut antaa, mutta johon hänet - ilmeisesti kuolemanrangaistuksen uhalla pakotettiin, muisto oli osaltaan murtanut hänen sielunsa vakauden.
Maailmanluokan mestarihiihtäjänä häntä kaiken lisäksi käytettiin taistelulähettinä, joka oli yksi kaikkein vaarallisimpia tehtäviä rintamalla.
(On ihme, että hän jäi henkiin eikä edes haavoittunut).
Hänen vaimonsa sanoi, että jos olisi tiennyt, minkälainen mies talvi- ja jatkosodan jälkeen palaa siviiliin, juuri ennen sotaa solmittua avioliittoa olisi harkittu ainakin kaksi kertaa.
Iloisesta veikkosesta oli tullut hiljainen ja depressiivinen - toisaalta ärtyisä hermokimppu.
*
Joel Lehtosen novelli on isku vasten homeerista ja siten myös nietzscheläistä hyve- ja kunniakäsitystä.
Nietzsche oli kyllä itse ehtinyt muutaman viikon ajan toimia vapaaehtoisena(!) sairaankuljetusjoukoissa Saksan- Ranskan sodassa (1870) ennen sairastumistaan punatautiin.
Tämä lyhyt kokemus haavoittuneiden, kuolevien ja kuolleiden keskellä tosin viilensi aivan ratkaisevasti Nietzschen nuoruuden nationalismia, muttei hänen käsitystään hyveellisyydestä.
Osuvimmin taisi todeta Wagnerin toinen vaimo, Cosima, joka kirjoitti Nietzschelle ja sanoi, ettei tämän pitäisi mennä rintamalle, koska sota on niin täysin vastakkaista hänen oman sisimmän luonteensa kanssa.
Ajatelkaamme sotaan osallistumista kunnian ohella (joka oli antiikin sotilaiden perusmotiivi) niinkin äärimmäisestä syystä kuin itsensä karaisu ja itseterapia.
Nietzschen motiivi vapaaehtoisuuteen saattoi olla myös tämä, eli hän halusi osoittaa itselleen ja muille olevansa muutakin kuin hempeämielinen ja kohtelias professori.
Ehkäpä hänen olisi sittenkin pitänyt joutua aivan etulinjaan alusta lähtien - ja jäädä henkiin.
Ehkä vasta se olisi hillinnyt hänen myöhempää fanaattisuuttaan homeeristen ihanteiden suhteen.
Toisaalta - Nietzschestäkin olisi voinut karaistua sodassa kylmä tappaja - vaalea peto, jonka hän lähes perverssiä, joskin provokatorista ihailua osoittaen nostaa "vapaan moraalin" ihanteeksi "Moraalin alkuperästä" pamletissaan.
Mutta kuten tiedämme - Nietzschessä(kin) oli se toinen luonto - hellämielinen ja toisten emootiot herkästi aistiva.
Se oli jopa niin voimakas luonto, että Nietzsche kirjoittaa koko elämänsä ajan kärsineensä taipuksestaan sääliin ja yrittäneensä taistella sitä vastaan.
Hän ei onnistunut vaan tuli hulluksi. Aivan kuten Muttinenkin.
Lehtonen kirjoitti Muttista kuvatessaan "pelkurista", ja vaikka Nietzsche ei ollutkaan samanlainen pelkuri, hän oli yhtä herkkä väkivallalle.
Miksipä Nietzsche muuten olisi 3.1.1889 syöksynyt Torinossa ajurinsa piiskaamien hevosten kaulaan.
Myötätunto voitti sankarillisen hybriksen, ja jotain - ainakin analogisesti - tämäkaltaista tapahtui myös Joel Lehtosen novellissa Aapeli Muttiselle.
May 25, 2006
Kaksoisolento(?)
(Viimeisin lisäys klo: 23. 23)
Etappisika on kuulemma löytänyt "kaksoisolentoni". Paatuneen ja emotionaalisesti vinksahtaneen ex-pop -miehen...
Kerrottakoon kuitenkin, että en enää näytä tuollaiselta. Itse asiassa en ole koskaan näyttänyt tuollaiselta. Kaiken lisäksi olen viimeksi kuluneen vuoden aikana kasvattanut kokoparran. Sitäpaitsi minulla on takatukka ja vaaleammat silmälasit, enkä ole ex-poppari vaan rokkari.
Voin myös vilpittömästi tunnustaa, että en ole paatunut - minä ainoastaan vaikutan siltä. Rinnassani sykkii empaattinen ja lämpoöä kaipaava sydän ja....
Ehkä tarvitsen uuden valokuvan tunnistaakseni itseni.
*
LISÄYS
Ote kommentistani Kemppisen juttuun Hulluus ja kuuluisuus muistuttakoon jälleen kerran siitä, että tämän blogin ja bloginpitäjän tarkoitus ei ole mielistellä ketään.
Alta löytyvää Sokrateen vastausta ulkomaalaiselle "ihmistuntijalle" voi pitää eräänä parhaimmista esimerkeistä huipputerävän (itse-) ironian voimasta.
Sokrateen vastaus kelpaa erinomaisesti Pragmaattisen solipismin iskulauseeksi. Eräät nimittäin luulevat tuntevansa minut ja närkästyvät, jos siirrynkin teemoihin ja kielenkäyttöön, joka ei heitä miellytä.
"Te tunnette minut." Sitä pahempi teille...
*
Ihmisen tyypittäminen ulkoisen olemuksen perusteella on vanhaa perua. Seuraavassa kuuluisa esimerkki.
Eräs maailmaa ja ihmisiä nähnyt ulkomaalainen käveli Ateenan areiopagilla ja näki Sokrateen, joka oli kovin ruma mies.
Maailmanmatkaaja ilmoitti oitis Sokrateelle, että hän näkee tässä kaikki mahdolliset paheet ja sielun hirvittävyydet.
Sokrates, jonka äly, huumorintaju ja pokka oli ylivertaista luokkaa totesi vain: "Hyvä herra, te tunnette minut."
Käypä vastaus kaikenmaailman "tieteellisille" psykologeille tänäkin päivänä.
*
http://in.today.reuters.com/news/newsArticle.aspx?type=entertainmentNews&storyID=2006-05-16T103230Z_01_NOOTR_RTRJONC_0_India-249480-1.xml
Etappisika on kuulemma löytänyt "kaksoisolentoni". Paatuneen ja emotionaalisesti vinksahtaneen ex-pop -miehen...Kerrottakoon kuitenkin, että en enää näytä tuollaiselta. Itse asiassa en ole koskaan näyttänyt tuollaiselta. Kaiken lisäksi olen viimeksi kuluneen vuoden aikana kasvattanut kokoparran. Sitäpaitsi minulla on takatukka ja vaaleammat silmälasit, enkä ole ex-poppari vaan rokkari.
Voin myös vilpittömästi tunnustaa, että en ole paatunut - minä ainoastaan vaikutan siltä. Rinnassani sykkii empaattinen ja lämpoöä kaipaava sydän ja....
Ehkä tarvitsen uuden valokuvan tunnistaakseni itseni.
*
LISÄYS
Ote kommentistani Kemppisen juttuun Hulluus ja kuuluisuus muistuttakoon jälleen kerran siitä, että tämän blogin ja bloginpitäjän tarkoitus ei ole mielistellä ketään.
Alta löytyvää Sokrateen vastausta ulkomaalaiselle "ihmistuntijalle" voi pitää eräänä parhaimmista esimerkeistä huipputerävän (itse-) ironian voimasta.
Sokrateen vastaus kelpaa erinomaisesti Pragmaattisen solipismin iskulauseeksi. Eräät nimittäin luulevat tuntevansa minut ja närkästyvät, jos siirrynkin teemoihin ja kielenkäyttöön, joka ei heitä miellytä.
"Te tunnette minut." Sitä pahempi teille...
*
Ihmisen tyypittäminen ulkoisen olemuksen perusteella on vanhaa perua. Seuraavassa kuuluisa esimerkki.
Eräs maailmaa ja ihmisiä nähnyt ulkomaalainen käveli Ateenan areiopagilla ja näki Sokrateen, joka oli kovin ruma mies.
Maailmanmatkaaja ilmoitti oitis Sokrateelle, että hän näkee tässä kaikki mahdolliset paheet ja sielun hirvittävyydet.
Sokrates, jonka äly, huumorintaju ja pokka oli ylivertaista luokkaa totesi vain: "Hyvä herra, te tunnette minut."
Käypä vastaus kaikenmaailman "tieteellisille" psykologeille tänäkin päivänä.
*
http://in.today.reuters.com/news/newsArticle.aspx?type=entertainmentNews&storyID=2006-05-16T103230Z_01_NOOTR_RTRJONC_0_India-249480-1.xml
May 23, 2006
Tomi ja Jesse tekevät levytyssopimuksen
"TOMI! Ehdotan, että kirjoitat seuraavaksi heaven- rallin minusta. Sellaisen, että sitä hoilaa koko kirkkokansa!Nimeksi voit panna vaikka "The Greatest Zombie."
Takaan, että siitä tulee Lordille superhitti.
"Oukei Jesse. I will do that. Aaaarrggh!"
4to40.com/activities/artcraft/html/coloringbook9.htm.
antenna.nu/lordi/interview1.php.
Katse vasempaan - päin!
KANSAN UUTISET - viikkolehti- 23.5 (kolumni).
Lordi ja Suomen maine
Joulupukkinakin työskennellyttä rovaniemeläistä Tomi Putaansuuta, joka voitti Mr Lordina Euroviisut, on moitittu Suomen maineen pilaajaksi. Hirviöksi naamioitumista ja hallelujaan huutamista on sanottu maineenpilaamisen syiksi.
Hetkinen, miten Suomen maine pilaantuu näillä eväillä? Ovatkohan moralistit ymmärtäneet ollenkaan, mistä Euroviisuissa ja Lordissa on kysymys?
Euroviisuthan on läpeensä kaupallinen hupitapahtuma. Vakavasti otettavana musiikkikilpailuna sitä ei voi pitää parhaalla tahdollakaan.
En ole Lordi-fani, mutta ymmärrän hyvin miehen hyväntahtoisen pellehuumorin.
Kolmivuotiaat pikkupojatkin jo leikkivät kiroillen Lordin näköisillä hirviöillä.
Ovatko moralistitädit yhtä huolissaan Suomen tulevista maineen rakentajista, menestyjäisien hirviöillä leikkivistä perillisistä?
Heavyrockin kriitikot ovat maailmalla pitäneet Lordia huippuammattilaisena.
Nollaisin silti tosikkomaisen maineesta inttämisen mieluusti toteamukseen, että Lordi on kepeää huumoria suoraan lasten lelulaatikoista.
Voisin tietysti yhtyä Suomi-kuvan kiillottajien väitteeseen, että Lordi antaa maailmalla todella väärän kuvan Suomesta. Sen perusteella nimittäin voisi luulla, että Suomi on varsinainen huumorimaa.
Mediasta löytyvien moralistien ohella vakavimmat maineenvartijat löytyvät perinteisesti ulkoministeriöstä ja kauppa- ja teollisuusministeriön vientiosastolta. Näissä saapasnahkatorneissa Suomi-kuvaa rakentavien elitistien vientimannekiineiksi sopivat Sibelius, sauna ja sisu.
Sibeliuksen mainetta ovat vain rassanneet natsisympatiat, saunaa sen eurooppalainen bordellimaine ja sisua suomalaisjunttien miestapot.
Julkkiksista Lordia ovat moittineet isä Mitro, Jari Sarasvuo, Esa Saarinen, Lenita Airisto, Jukka Paarma ja Pirkko Lahti. Tosikkomaisuuttako Lordi häpäisi?
Rockkansan onneksi kulttuuriministeri Saarela (ent. Karpela) on ymmärtänyt populaarikulttuuria muita paremmin - onhan hän itsekin misseytensä myötä alun perin populaarikulttuurin tuote. Saarela on käyttänyt dekadenssi-rockia soittavaa Himiä kulttuuriviennin veturina.
Ehättipä harmaana pidetty pääministeri Vanhanenkin, Saarelan puoluetoveri, ilmaisemaan sympatiansa Lordille. Sunnuntaina hän sanoi tv-uutisissa, että Euroviisukisojen järjestäminen Suomessa Lordin voiton jälkeen on kansallinen tehtävä.
Keskusta näyttääkin olevan varsinainen populaarikulttuurin maineen puhdistaja. Toivottavasti se ei halaa kulttuurin "kapinallisia" kuoliaiksi.
JOUKO HURU
http://www.kansanuutiset.fi/kolumni.htm
Lordi ja Suomen maine
Joulupukkinakin työskennellyttä rovaniemeläistä Tomi Putaansuuta, joka voitti Mr Lordina Euroviisut, on moitittu Suomen maineen pilaajaksi. Hirviöksi naamioitumista ja hallelujaan huutamista on sanottu maineenpilaamisen syiksi.
Hetkinen, miten Suomen maine pilaantuu näillä eväillä? Ovatkohan moralistit ymmärtäneet ollenkaan, mistä Euroviisuissa ja Lordissa on kysymys?
Euroviisuthan on läpeensä kaupallinen hupitapahtuma. Vakavasti otettavana musiikkikilpailuna sitä ei voi pitää parhaalla tahdollakaan.
En ole Lordi-fani, mutta ymmärrän hyvin miehen hyväntahtoisen pellehuumorin.
Kolmivuotiaat pikkupojatkin jo leikkivät kiroillen Lordin näköisillä hirviöillä.
Ovatko moralistitädit yhtä huolissaan Suomen tulevista maineen rakentajista, menestyjäisien hirviöillä leikkivistä perillisistä?
Heavyrockin kriitikot ovat maailmalla pitäneet Lordia huippuammattilaisena.
Nollaisin silti tosikkomaisen maineesta inttämisen mieluusti toteamukseen, että Lordi on kepeää huumoria suoraan lasten lelulaatikoista.
Voisin tietysti yhtyä Suomi-kuvan kiillottajien väitteeseen, että Lordi antaa maailmalla todella väärän kuvan Suomesta. Sen perusteella nimittäin voisi luulla, että Suomi on varsinainen huumorimaa.
Mediasta löytyvien moralistien ohella vakavimmat maineenvartijat löytyvät perinteisesti ulkoministeriöstä ja kauppa- ja teollisuusministeriön vientiosastolta. Näissä saapasnahkatorneissa Suomi-kuvaa rakentavien elitistien vientimannekiineiksi sopivat Sibelius, sauna ja sisu.
Sibeliuksen mainetta ovat vain rassanneet natsisympatiat, saunaa sen eurooppalainen bordellimaine ja sisua suomalaisjunttien miestapot.
Julkkiksista Lordia ovat moittineet isä Mitro, Jari Sarasvuo, Esa Saarinen, Lenita Airisto, Jukka Paarma ja Pirkko Lahti. Tosikkomaisuuttako Lordi häpäisi?
Rockkansan onneksi kulttuuriministeri Saarela (ent. Karpela) on ymmärtänyt populaarikulttuuria muita paremmin - onhan hän itsekin misseytensä myötä alun perin populaarikulttuurin tuote. Saarela on käyttänyt dekadenssi-rockia soittavaa Himiä kulttuuriviennin veturina.
Ehättipä harmaana pidetty pääministeri Vanhanenkin, Saarelan puoluetoveri, ilmaisemaan sympatiansa Lordille. Sunnuntaina hän sanoi tv-uutisissa, että Euroviisukisojen järjestäminen Suomessa Lordin voiton jälkeen on kansallinen tehtävä.
Keskusta näyttääkin olevan varsinainen populaarikulttuurin maineen puhdistaja. Toivottavasti se ei halaa kulttuurin "kapinallisia" kuoliaiksi.
JOUKO HURU
http://www.kansanuutiset.fi/kolumni.htm
May 22, 2006
Da Vinci koodista Loordiin ja Retro-Mitroon
Kirjoitettu alunperin kommentiksi pseudomorfoosiblogin juttuun Hardrock ja hallelujaa.
(Alkuperäiseen on tehty lisäyksiä pitkin matkaa - viimeisimmät klo: 22.30)
*
Hyvä huomio.
Olen itsekin - aika vakavasti - ajatellut asiaa hieman samasta näkökulmasta, vaikken maltakaan pitää näppejäni irti parodiasta ja satiirista.
Koen Lordissa (hyvin) etäistä sukulaisuutta Da Vinci-koodin aiheuttamaan hämmennykseen ja närkästykseen tiukkapipoisimmissa uskovaisissa ja kirkollisissa piireissä.
Pelätään virallisen, kanonisoidun uskonharjoituksen puolesta. Osin syystäkin, sillä dV-koodi oli melkoista mielikuvituksella leikittelyä verrattuna viralliseen, dokumentoituun käsitykseen Jeesuksesta.
Da Vinci koodia ei pidä missään tapauksessa lukea vakavasti otettavana versiona Jeesuksen tarinasta.
Kehotan lukemaan ainakin yhden artikkelin tai raportin, jossa käydään läpi kirjassa esitettyjen "faktojen" fiktiivisyys.
Silti se kannattaa lukea - joskin hyvin kriittisesti. Ei siksi, että kyseessä olisi maailmankirjallisuuden helmi vaan aiheensa, mielikuvituksellisten väittämiensä ja miksei myös ajoittaisen mukaansatempaavuuden vuoksi.
Kirkon on joka tapauksessa kyettävä vastaamaan tällaisiin ilmiöihin joustavammin. Muuten suuret massat erkaantuvat siitä lopullisesti ja muodostavat omia "heimokulttiyhteisöjään", jotka vieraantuvat vallitsevasta uskonnosta päätyen ties minkälaiseen wicca-sekoiluun.
Ehdoton eksklusivismi tai inklusivismi olisivat kirkolta kuitenkin ilmeisiä virhestrategioita nykyään.
Väitteeni taustalla on kieltämättä - sanoisinko dialektinen - ajatus siitä, että vaikka tietynlainen uskonnon pseudomorfoosi on nyt tapahtumassa, se ei saisi olla täysin kontrolloimatonta.
Sanon näin silläkin uhalla, että minut leimataan konservatiiviksi.
Toisin sanoen - kirkko voi kääntää tilanteen itselleen edes hieman edullisemmaksi, jos se kykenee avoimeen keskusteluun ja kanssakäymiseen näitten uusien ilmiöitten kanssa.
Katolisen kirkon vallitseva jyrkkä ei da Vinci-koodin suhteen ja tiukkapipo-uskovaisten/-ortodoksien jyrkkä ei Lordille ei välttämättä edistä kirkon asiaa - päinvastoin.
*
Voi tietysti olla, että sekä katolinen että ortodoksinen kirkko ja tiukkapipo-luterilaisuus huumorintajuttomasti kieltäytyvät kommunikoimasta Da Vinci koodi - ja Lordi-ilmiön kanssa juuri niistä syistä, jotka minun mielestäni suorastaan pakottavat keskusteluun.
Maailma on joka tapauksessa viihteellistynyt, kaupallistunut ja mediateknologisoitunut. Myöskään uskonnoilla ei ole vaihtoehtoja tämän kehityksen suhteen.
Toisaalta - aika näyttää, oliko edellisen paavin - Johannes Paavali II vetämä medialinja sittenkin se oikea, eli uutta mediateknologiaa käytetään julkisissa esiintymisissä mahdollisimman tehokkaasti, mutta samalla vedetään varsin tiukkaa linjaa dogmaattisesti.
Tässä on kyse pudotuspelistä. Kristinuskon muodoista jäljelle jäävät vain ne muodot, joiden dogmaattinen identiteetti kyetään pitämään nimenomaan myös mediaa hyväksikäyttäen tarpeeksi vahvana.
Samalla kuitenkin pystytään torjumaan sulautuminen vallitsevan kaupallisen viihteen sätkynukeksi - pseudomorfoosi, joka Suomen luterilaiselle kirkolle ikävä kyllä näyttää olevan tapahtumassa.
PS. Olen varsin hämmästynyt, että isä Mitro Repo, jota tunnetusti voi pitää kirkollisena mediahenkilönä ja "linssiluteena" jos ketä, on hyökännyt Lordia vastaan.
Vastoin parempaa tietoako? Toivottavasti.
Toivon myös, että Mitro lukee Kotimaa-lehdestä tämän Juuso Hyvärisen Halleluja Kauas on tultu niistä ajoista, kun viel... jutussaan referoiman faktan. Mikäli ortodoksi nyt luterilaisen kirkon aviiseja selailee...
Lordi-yhtyettä on kuulemma kutsuttu saatanalliseksi. Varsin huvittavaa, kun juuri ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä yhtyeen rumpali, seurakunnan nuoriso-ohjaaja S. Astala korostaa kristillistä vakaumustaan ja samalla kehottaa nuoria karttamaan black metallia ja etsimään mieluummin elämän iloisia puolia.
Nimenomaan iloista, reipasta meininkiähän Lordin rock on. Yhtä kaukana tunkkaisesta öyhönmäkeläisestä örinähevistä kuin kovakromattu teräs ruostuneesta meltoraudasta, jos metalliaiheinen vertaus sallitaan.
*
Suomen evankelis-luterilainen kirkko 1)
Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2)
Matti Väisänen: Jumalan yleinen ilmoitus
(Alkuperäiseen on tehty lisäyksiä pitkin matkaa - viimeisimmät klo: 22.30)
*
Hyvä huomio.
Olen itsekin - aika vakavasti - ajatellut asiaa hieman samasta näkökulmasta, vaikken maltakaan pitää näppejäni irti parodiasta ja satiirista.
Koen Lordissa (hyvin) etäistä sukulaisuutta Da Vinci-koodin aiheuttamaan hämmennykseen ja närkästykseen tiukkapipoisimmissa uskovaisissa ja kirkollisissa piireissä.
Pelätään virallisen, kanonisoidun uskonharjoituksen puolesta. Osin syystäkin, sillä dV-koodi oli melkoista mielikuvituksella leikittelyä verrattuna viralliseen, dokumentoituun käsitykseen Jeesuksesta.
Da Vinci koodia ei pidä missään tapauksessa lukea vakavasti otettavana versiona Jeesuksen tarinasta.
Kehotan lukemaan ainakin yhden artikkelin tai raportin, jossa käydään läpi kirjassa esitettyjen "faktojen" fiktiivisyys.
Silti se kannattaa lukea - joskin hyvin kriittisesti. Ei siksi, että kyseessä olisi maailmankirjallisuuden helmi vaan aiheensa, mielikuvituksellisten väittämiensä ja miksei myös ajoittaisen mukaansatempaavuuden vuoksi.
Kirkon on joka tapauksessa kyettävä vastaamaan tällaisiin ilmiöihin joustavammin. Muuten suuret massat erkaantuvat siitä lopullisesti ja muodostavat omia "heimokulttiyhteisöjään", jotka vieraantuvat vallitsevasta uskonnosta päätyen ties minkälaiseen wicca-sekoiluun.
Ehdoton eksklusivismi tai inklusivismi olisivat kirkolta kuitenkin ilmeisiä virhestrategioita nykyään.
Väitteeni taustalla on kieltämättä - sanoisinko dialektinen - ajatus siitä, että vaikka tietynlainen uskonnon pseudomorfoosi on nyt tapahtumassa, se ei saisi olla täysin kontrolloimatonta.
Sanon näin silläkin uhalla, että minut leimataan konservatiiviksi.
Toisin sanoen - kirkko voi kääntää tilanteen itselleen edes hieman edullisemmaksi, jos se kykenee avoimeen keskusteluun ja kanssakäymiseen näitten uusien ilmiöitten kanssa.
Katolisen kirkon vallitseva jyrkkä ei da Vinci-koodin suhteen ja tiukkapipo-uskovaisten/-ortodoksien jyrkkä ei Lordille ei välttämättä edistä kirkon asiaa - päinvastoin.
*
Voi tietysti olla, että sekä katolinen että ortodoksinen kirkko ja tiukkapipo-luterilaisuus huumorintajuttomasti kieltäytyvät kommunikoimasta Da Vinci koodi - ja Lordi-ilmiön kanssa juuri niistä syistä, jotka minun mielestäni suorastaan pakottavat keskusteluun.
Maailma on joka tapauksessa viihteellistynyt, kaupallistunut ja mediateknologisoitunut. Myöskään uskonnoilla ei ole vaihtoehtoja tämän kehityksen suhteen.
Toisaalta - aika näyttää, oliko edellisen paavin - Johannes Paavali II vetämä medialinja sittenkin se oikea, eli uutta mediateknologiaa käytetään julkisissa esiintymisissä mahdollisimman tehokkaasti, mutta samalla vedetään varsin tiukkaa linjaa dogmaattisesti.
Tässä on kyse pudotuspelistä. Kristinuskon muodoista jäljelle jäävät vain ne muodot, joiden dogmaattinen identiteetti kyetään pitämään nimenomaan myös mediaa hyväksikäyttäen tarpeeksi vahvana.
Samalla kuitenkin pystytään torjumaan sulautuminen vallitsevan kaupallisen viihteen sätkynukeksi - pseudomorfoosi, joka Suomen luterilaiselle kirkolle ikävä kyllä näyttää olevan tapahtumassa.
PS. Olen varsin hämmästynyt, että isä Mitro Repo, jota tunnetusti voi pitää kirkollisena mediahenkilönä ja "linssiluteena" jos ketä, on hyökännyt Lordia vastaan.
Vastoin parempaa tietoako? Toivottavasti.
Toivon myös, että Mitro lukee Kotimaa-lehdestä tämän Juuso Hyvärisen Halleluja Kauas on tultu niistä ajoista, kun viel... jutussaan referoiman faktan. Mikäli ortodoksi nyt luterilaisen kirkon aviiseja selailee...
Lordi-yhtyettä on kuulemma kutsuttu saatanalliseksi. Varsin huvittavaa, kun juuri ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä yhtyeen rumpali, seurakunnan nuoriso-ohjaaja S. Astala korostaa kristillistä vakaumustaan ja samalla kehottaa nuoria karttamaan black metallia ja etsimään mieluummin elämän iloisia puolia.
Nimenomaan iloista, reipasta meininkiähän Lordin rock on. Yhtä kaukana tunkkaisesta öyhönmäkeläisestä örinähevistä kuin kovakromattu teräs ruostuneesta meltoraudasta, jos metalliaiheinen vertaus sallitaan.
*
Suomen evankelis-luterilainen kirkko 1)
Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2)
Matti Väisänen: Jumalan yleinen ilmoitus
Päivän "Loordi"
Kuultuaan Lordin voitosta "isä Retro-Mitro otti nitron metrossa".
***
Isä Mitro karkottamassa Loordia pois kuvan pariskunnan uudesta kodista.
Tämä ortodoksinen "turvatoimi" tunnetaan nimellä kodin pyhitys.
http://www.saunalahti.fi/aamusumu/mm/paivakirja.htm.
***
Isä Mitro karkottamassa Loordia pois kuvan pariskunnan uudesta kodista.
Tämä ortodoksinen "turvatoimi" tunnetaan nimellä kodin pyhitys.
http://www.saunalahti.fi/aamusumu/mm/paivakirja.htm.
May 21, 2006
Kumman valitset: Jumalattaren vai Zombien?
Carola HäggkvistHenkilökohtaisesti valitsen molemmat!
Lordi
aftonbladet.se/noje/0605/20/NOJE-20s30-carol-26_438.jpg
http://www.infos-du-net.com/forum/78627-24-lordi-the-scala-londres-05.
May 20, 2006
Pelastuvatko vuorineuvokset?
Kommentti Kemppisen juttuun Vuorineuvokset huolestuivat.
(Lisäys alla 21.5)
*
Ihailtavaa siviilirohkeutta osoittaen Jukka Kemppinen heittelee jälleen vankoilla tosiasioilla ja "cowboy-retoriikalla" täytettyjä polttopullojaan.
Nyt kohteena oli peräti kansakuntamme "terävin" liiketaloudellinen eliitti.
Ans olla, jahkas Kemppinen keksii napalmin...
Mutta ei hätää vuorineuvokset! Kemppinen on poliisin vanha tuttu...
***
Kemppinen kirjoittaa:
"Markkinatalouden paatuneena kannattajana sanon, että paras tuote voittakoon ja että julkisen vallan mahdollisuudet tehdä interventioita esimerkiksi vientitukea tai takauksia antamalla ovat kovin rajalliset.
Markkinatalous ei myöskään ole sama asia kuin kapitalismi (englanniksi "high finance"), jossa pääomaliikkeet ovat lopullisesti irronneet tuotannollisesta toiminnasta."
*
Tämä negatiivinen määritelmä ei selvennä minulle tarpeeksi, mitä markkinatalous lopultakin on.
Tekstin perusteella markkinataloutta voisi pitää jonkinlaisena ikiliikkujana tai ameebana (eräänlainen Adam Smithin "näkymätön käsi"), joka pystyy tyydyttämään kansalaisten tarpeet, vaikkei se siihen ensijaisesti pyrikään.
Yrityksenhän tulee ensisijaisesti tuottaa voittoa ja vasta toissijaisesti palvella ihmisiä.
Tietenkään nämä kaksi eivät ole erotettavissa tosistaan, mutta niiden välillä on periaatteellinen intressien ristiriita.
Olkoonkin, että vaikka markkinatalous parhaimmillaan (pohjoismainen malli) toimii myös kansalaisten parhaaksi, niin edellinen "ikiliikkuja-ameeba" näkymättömine käsineen ei vielä riitä markkinatalouden määritelmäksi (*).
Mutta ehkä tarkempi määritelmä vaatii niin monien reunaehtojen huomioimista, että se ajautuu regressioon...
(*) Kyseessä on a) kielikuva eli retoriikkaa b) contradictio in adjecto (voiton tavoittelun ja palvelujen tarjoamisen sovittamaton ristiriita) eli näin ollen c) eräänlainen voluntaristisen käsitys pelastuksesta.
Voluntaristinen soteriologia eli pelagiolaisuus oli Brittein saarilla syntyneen Pelagiuksen käsitys siitä, miten ihminen "pelastuu".
Mutta ehkei Englantiin, jota Napoleon kutsui nimellä "The Nation of Shopkeepers", edes sovellu muunlainen pelastusoppi?
On sitten eri asia, voiko tällaista pitää enää kristinuskona. Pelagiolaisuudessa kun raha (eli ihmisen oma vastuu, valinta ja etu) on astunut Jumalan paikalle.
*
Huom. Pelagiolaisuus ei ole kalvinismia vaan psykologista egoismia - jos "lievä" kärjistys sallitaan.
Kalvinismi on epätoivoinen yritys hyväksyä Augustinuksen ennaltamääräytymisoppi (*) ilman hulluksi tulemista.
Sen vuoksi sosiaalista menestystä alettiin kalvinismissa pitää (tekopyhästi ja dogminvastaisesti!) merkkinä kuulumisesta pelastettujen joukkoon.
(*) Predestinaatio-opin mukaan Jumala tietää etukäteen, ketkä pelastuvat. Päinvastoin kuin Pelagius ajatteli, Augustinuksen mielestä ihmisen omilla valinnoilla ja teoilla ei ole mitään vaikutusta tähän asiaan.
LISÄYS: - Sopii pohtia, miten Augustinuksen ennaltamääräytymis-fatalismi vaikuttaa loppuun asti pääteltynä ja sisäistettynä sekä ihmisen psyykeen yleisesti että hänen moraaliseen motivaatioonsa erityisesti...
(Lisäys alla 21.5)
*
Ihailtavaa siviilirohkeutta osoittaen Jukka Kemppinen heittelee jälleen vankoilla tosiasioilla ja "cowboy-retoriikalla" täytettyjä polttopullojaan.
Nyt kohteena oli peräti kansakuntamme "terävin" liiketaloudellinen eliitti.
Ans olla, jahkas Kemppinen keksii napalmin...
Mutta ei hätää vuorineuvokset! Kemppinen on poliisin vanha tuttu...
***
Kemppinen kirjoittaa:
"Markkinatalouden paatuneena kannattajana sanon, että paras tuote voittakoon ja että julkisen vallan mahdollisuudet tehdä interventioita esimerkiksi vientitukea tai takauksia antamalla ovat kovin rajalliset.
Markkinatalous ei myöskään ole sama asia kuin kapitalismi (englanniksi "high finance"), jossa pääomaliikkeet ovat lopullisesti irronneet tuotannollisesta toiminnasta."
*
Tämä negatiivinen määritelmä ei selvennä minulle tarpeeksi, mitä markkinatalous lopultakin on.
Tekstin perusteella markkinataloutta voisi pitää jonkinlaisena ikiliikkujana tai ameebana (eräänlainen Adam Smithin "näkymätön käsi"), joka pystyy tyydyttämään kansalaisten tarpeet, vaikkei se siihen ensijaisesti pyrikään.
Yrityksenhän tulee ensisijaisesti tuottaa voittoa ja vasta toissijaisesti palvella ihmisiä.
Tietenkään nämä kaksi eivät ole erotettavissa tosistaan, mutta niiden välillä on periaatteellinen intressien ristiriita.
Olkoonkin, että vaikka markkinatalous parhaimmillaan (pohjoismainen malli) toimii myös kansalaisten parhaaksi, niin edellinen "ikiliikkuja-ameeba" näkymättömine käsineen ei vielä riitä markkinatalouden määritelmäksi (*).
Mutta ehkä tarkempi määritelmä vaatii niin monien reunaehtojen huomioimista, että se ajautuu regressioon...
(*) Kyseessä on a) kielikuva eli retoriikkaa b) contradictio in adjecto (voiton tavoittelun ja palvelujen tarjoamisen sovittamaton ristiriita) eli näin ollen c) eräänlainen voluntaristisen käsitys pelastuksesta.
Voluntaristinen soteriologia eli pelagiolaisuus oli Brittein saarilla syntyneen Pelagiuksen käsitys siitä, miten ihminen "pelastuu".
Mutta ehkei Englantiin, jota Napoleon kutsui nimellä "The Nation of Shopkeepers", edes sovellu muunlainen pelastusoppi?
On sitten eri asia, voiko tällaista pitää enää kristinuskona. Pelagiolaisuudessa kun raha (eli ihmisen oma vastuu, valinta ja etu) on astunut Jumalan paikalle.
*
Huom. Pelagiolaisuus ei ole kalvinismia vaan psykologista egoismia - jos "lievä" kärjistys sallitaan.
Kalvinismi on epätoivoinen yritys hyväksyä Augustinuksen ennaltamääräytymisoppi (*) ilman hulluksi tulemista.
Sen vuoksi sosiaalista menestystä alettiin kalvinismissa pitää (tekopyhästi ja dogminvastaisesti!) merkkinä kuulumisesta pelastettujen joukkoon.
(*) Predestinaatio-opin mukaan Jumala tietää etukäteen, ketkä pelastuvat. Päinvastoin kuin Pelagius ajatteli, Augustinuksen mielestä ihmisen omilla valinnoilla ja teoilla ei ole mitään vaikutusta tähän asiaan.
LISÄYS: - Sopii pohtia, miten Augustinuksen ennaltamääräytymis-fatalismi vaikuttaa loppuun asti pääteltynä ja sisäistettynä sekä ihmisen psyykeen yleisesti että hänen moraaliseen motivaatioonsa erityisesti...
"Koira ymmärtää muttei kerro"
Jatkoa edellisen päreen tiimoilta.
Iineksen kommentti a-k.h: lle
a-k.h, äläs nyt sotke ajatustani. En hengellistä koiraa, jos kysyn onko sillä henki/äly, eli jotakin muutakin kuin ruumis eli lihallinen vartalo.
Koirani ovat useinkin muodostaneet etukäteen toimintamallin ja toteuttaneet sen. Ne ovat mm. kaivanneet ja odottaneet ihmistä, jonka nimen olen sanonut ja joka ei ole ollut läsnä. Monet minuutit ulko-ovella, vikisten. Ne ovat siis ajatelleet tätä tuttua ihmistä ja muodostaneet hänestä aivoillaan mielikuvan.
Vielä esimerkki.Kun sanoin Rubenille, että "mennään mökille", se oli innoissaan ja otti tanssivia askelia eteenpäin kohden ovea, ja kun sanoin korostetusti "mennään autolla mökille" se kiihtyi ja oli innoissaan, mutta ottikin nyt askelia taaksepäin eli peruutti hassusti liikehtien ovesta poispäin, koska pelkäsi autokyytiä. Se ratkaisi ristiriidan siis näin nerokkaasti.
Mielestäni se tarvitsee tällaiseen toimintaan aivoja, pelkkä keho ilman aivosolujen viriliteettiä ei saa aikaan noin kiintoisaa tapahtumasarjaa.
RR
Koirat eivät opi semantiikkaa eli lauseen merkityssisältöä - puhumattakaan yhden ja saman lauseen erilaisia merkityssisältöjä.
Koirat eivät myöskään - toisin kuin ihmisapinat (esim. simpanssit) opi ymmärtämään (muodostamisesta puhumattakaan) syntaktisesti yksinkertaisia lauseita.
Koira reagoi aina vain yksittäisiin sanoihin, jotka toimivat sille signaalien tavoin. Näihin signaaleihin on oppimisen kautta kytkeytynyt, tiivistynyt tai ehdollistunut (miten asian haluammekin sanoa) käskyjä/viestejä, jotka koira pystyy muistamalla tajuamaan.
(Tajuaminen ei tässä merkitse samaa kuin tietoisuus.)
Koiralla on hyvä muisti ja muistin toiminta perustuu paljolti myös ehdollistumisen ja ristiriidattomuuden periaatteisiin.
(Koiran kouluttaminen onnistuu juuri tämän kyvyn ansiosta.)
Varsinainen ongelma nousee kuitenkin siitä, miten koira pystyy tajuamaan sanallisten signaalien "tarkoituksen", vaikkei se kykene itse spontaanisti tuottamaan tai reflektoimaan merkityksiä kuin erittäin alkeellisesti - enintään 1½-2 vuotiaan lapsen tasoisesti.
Signaalien kytkeytymisessä monimutkaisempiin käskyihin ja viesteihin lienee koiralle 1) ehdollistumisen ohella kyse eräänlaisesta kouluttajan tai koiran "perheenjäsenten" sanojen 2) ekstrapolaatiosta eli "laajentumasta".
1) Koiran kouluttaja käyttää rajattua sana-arsenaalia eri voimakkuudella, eri äänensävyllä ja intonaatiota muunnellen.
2) Toisaalta ihmiset kommunikoivat usein spontaanistikin hyvin ilmeikäällä tavalla - varsinkin leikkiessään ja pelatessaan.
Fiksu koira oppii sekä ehdollistamistarkoituksessa käytetystä että spontaanisti käytetystä sanojen ääntämismuuntelusta.
Tämä muuntelu yhdistyneenä enintään 3-4 sanan loputtomasti toistettuihin viesteihin/käskyihin luo perustan koiran "ymmärrykselle".
Kielen tajua se ei kuitenkaan ole.
Enempää en uskalla tästä asiasta sanoa, koska en tiedä. Nytkin liikun jo "hämärän rajamailla".
*
Esimerkkisi on mielenkiintoinen, koska "ilmoitukseesi" mökille menosta ei sisälly ristiriitaa annetun viestin/käskyn tasolla.
Et käske yhtä ja vaadikin (samassa käskyssä) jotain muuta.
Kyse on nyt koiran omista peloista, joita se joutuu "itse" käsittelemään - tai on kykenemätön niitä käsittelemään.
Nämä pelot kuuluvat joko jo alunperin koiran luonteeseen tai ovat (nekin) syntyneet voimakkaan ehdollistumisen - esim. pelästymisen - myötä.
*
Esimerkkisi "mennään autolla mökille" sisälsi tuon "autolla" eli koirasi kannalta epämiellyttävän signaalin sille muuten miellyttävältä kuulostavien signaalien yhteydessä.
Esimerkin perusteella vaikuttaisi siltä, että koiralla(si) oli paitsi viestiin sisältyvän ristiriidan taju, myös kyky prosessoida viestiin sisältyvää, mutta ei suoraan viestin antajasta riippuvaista - koiran omaa sisäistä dissonanssia.
Mutta en yhä edelleenkään tulkitse tällaista "oivalluskykyä" tietoisuudeksi, vaikka aika läheltä liippaakin.
Iineksen kommentti a-k.h: lle
a-k.h, äläs nyt sotke ajatustani. En hengellistä koiraa, jos kysyn onko sillä henki/äly, eli jotakin muutakin kuin ruumis eli lihallinen vartalo.
Koirani ovat useinkin muodostaneet etukäteen toimintamallin ja toteuttaneet sen. Ne ovat mm. kaivanneet ja odottaneet ihmistä, jonka nimen olen sanonut ja joka ei ole ollut läsnä. Monet minuutit ulko-ovella, vikisten. Ne ovat siis ajatelleet tätä tuttua ihmistä ja muodostaneet hänestä aivoillaan mielikuvan.
Vielä esimerkki.Kun sanoin Rubenille, että "mennään mökille", se oli innoissaan ja otti tanssivia askelia eteenpäin kohden ovea, ja kun sanoin korostetusti "mennään autolla mökille" se kiihtyi ja oli innoissaan, mutta ottikin nyt askelia taaksepäin eli peruutti hassusti liikehtien ovesta poispäin, koska pelkäsi autokyytiä. Se ratkaisi ristiriidan siis näin nerokkaasti.
Mielestäni se tarvitsee tällaiseen toimintaan aivoja, pelkkä keho ilman aivosolujen viriliteettiä ei saa aikaan noin kiintoisaa tapahtumasarjaa.
RR
Koirat eivät opi semantiikkaa eli lauseen merkityssisältöä - puhumattakaan yhden ja saman lauseen erilaisia merkityssisältöjä.
Koirat eivät myöskään - toisin kuin ihmisapinat (esim. simpanssit) opi ymmärtämään (muodostamisesta puhumattakaan) syntaktisesti yksinkertaisia lauseita.
Koira reagoi aina vain yksittäisiin sanoihin, jotka toimivat sille signaalien tavoin. Näihin signaaleihin on oppimisen kautta kytkeytynyt, tiivistynyt tai ehdollistunut (miten asian haluammekin sanoa) käskyjä/viestejä, jotka koira pystyy muistamalla tajuamaan.
(Tajuaminen ei tässä merkitse samaa kuin tietoisuus.)
Koiralla on hyvä muisti ja muistin toiminta perustuu paljolti myös ehdollistumisen ja ristiriidattomuuden periaatteisiin.
(Koiran kouluttaminen onnistuu juuri tämän kyvyn ansiosta.)
Varsinainen ongelma nousee kuitenkin siitä, miten koira pystyy tajuamaan sanallisten signaalien "tarkoituksen", vaikkei se kykene itse spontaanisti tuottamaan tai reflektoimaan merkityksiä kuin erittäin alkeellisesti - enintään 1½-2 vuotiaan lapsen tasoisesti.
Signaalien kytkeytymisessä monimutkaisempiin käskyihin ja viesteihin lienee koiralle 1) ehdollistumisen ohella kyse eräänlaisesta kouluttajan tai koiran "perheenjäsenten" sanojen 2) ekstrapolaatiosta eli "laajentumasta".
1) Koiran kouluttaja käyttää rajattua sana-arsenaalia eri voimakkuudella, eri äänensävyllä ja intonaatiota muunnellen.
2) Toisaalta ihmiset kommunikoivat usein spontaanistikin hyvin ilmeikäällä tavalla - varsinkin leikkiessään ja pelatessaan.
Fiksu koira oppii sekä ehdollistamistarkoituksessa käytetystä että spontaanisti käytetystä sanojen ääntämismuuntelusta.
Tämä muuntelu yhdistyneenä enintään 3-4 sanan loputtomasti toistettuihin viesteihin/käskyihin luo perustan koiran "ymmärrykselle".
Kielen tajua se ei kuitenkaan ole.
Enempää en uskalla tästä asiasta sanoa, koska en tiedä. Nytkin liikun jo "hämärän rajamailla".
*
Esimerkkisi on mielenkiintoinen, koska "ilmoitukseesi" mökille menosta ei sisälly ristiriitaa annetun viestin/käskyn tasolla.
Et käske yhtä ja vaadikin (samassa käskyssä) jotain muuta.
Kyse on nyt koiran omista peloista, joita se joutuu "itse" käsittelemään - tai on kykenemätön niitä käsittelemään.
Nämä pelot kuuluvat joko jo alunperin koiran luonteeseen tai ovat (nekin) syntyneet voimakkaan ehdollistumisen - esim. pelästymisen - myötä.
*
Esimerkkisi "mennään autolla mökille" sisälsi tuon "autolla" eli koirasi kannalta epämiellyttävän signaalin sille muuten miellyttävältä kuulostavien signaalien yhteydessä.
Esimerkin perusteella vaikuttaisi siltä, että koiralla(si) oli paitsi viestiin sisältyvän ristiriidan taju, myös kyky prosessoida viestiin sisältyvää, mutta ei suoraan viestin antajasta riippuvaista - koiran omaa sisäistä dissonanssia.
Mutta en yhä edelleenkään tulkitse tällaista "oivalluskykyä" tietoisuudeksi, vaikka aika läheltä liippaakin.
May 19, 2006
Lemmikkejä, elä(i)miä ja ihmisiä
Kirjoitettu alunperin kommentiksi ikkunaiineksen juttuun en ota koiraa en ota koiraa en ota koiraa en.
(Pieniä lisäyksiä alkuperäiseen tekstiin on tehty ja tehdään.)
*
Olet koukussa Iines.
Kirjoittaessasi tämän päreen toivoit varmasti lukijoilta mielipidettä koiran hankintaasi. Jos se on myönteinen, oma halusi hankkia uusi koira saa tukea.
....
Moni yksin asuva (useinkin vanhempi) ihminen perustelee koiran tai kissan hankkimista myös sillä, että lemmikille puhuminen on "normaalimpaa" kuin yksin höpöttäminen.
Itse ajattelin hankkia lemmikkihämähäkin. Se on sitäpaitsi helppohoitoinen.
Pidän sitä keväästä syksyyn terraario-boxissaan parvekkeella.
Silloin minulla on hyvä syy puhua yhtä mittaa ilman, että parvekkeen toisella puolella asuvat voisivat pitää minua hulluna.
Ai ettei hämähäkeille puhuta, koska ne ei siitä mitään tajua?
Hmm...Te ette ymmärrä hämähäkkien sielunelämää. Kyllä ainakin lemmikkihämähäkit ymmärtää isännän puhetta. Kysykää vaikka Kauri Mikkolalta.
Ja muistelkaapa vaikka, miten Charlie Chaplin koulutti kirppuja liikuttavan naurettavassa elokuvassaan Parrasvalot.
RR jatkaa
Keskusteluun eläinten oikeuksista en (ainakaan mielelläni) puutu, koska kyseessä on feminismikiistaan verrattava eettinen sekaannus, jota voi kuvata lähinnä käsitteiden ja argumenttien rasistiseksi väärinkäytöksi.
Lukekaa mieluummin etologi (=eläinten käyttäytymisen tutkija) Frans de Waalin kritiikki eläinten oikuksien kannattajien (jopa Peter Singerin!) de Waalin mielestä alentuvaa argumentaatiota kohtaan, jonka mukaan ainakin ihmisapinoille pitäisi saada samat oikeudet kuin ihmisille.
Kuten de Waal toteaa, Singerillä kyse on edelleen kriteereistä, jotka ihminen itse on asettamassa oman lajiylemmyytensä perspektiivistä käsin.
Mutta ihmisapinoiden elämä ei ole ihmisen elämää. Sen erityislaatu tulee aina huomioida myös eläinten eettisiä oikeuksia pohdittaessa.
Eikä tämä ole mitään eläimiin kohdistuvaa rasismia!
Sama päättely pätee myös lemmikkien suhteen.
*
A-K.H:n kommenttia myötäillen on ihmeteltävä, miksi jotkut hyvin nuoret pariskunnat ottavat hoidettavakseen suuren koiran - jopa kaksikin ja ihan selkeästi statussyistä.
Monesti näiden ihmisten kyky kouluttaa koiraansa ja huolehtia siitä on nimittäin aika löperöä.
Koirasta tulee tällaisille ihmisille minän jatke, projektio, johon siirretään kuvitteellisesti omia affekteja.
On näköjään turvallisempaa riidellä koiriensa kautta kuin joutua itse kohtaamaan suora aggressio.
Ihmisen omanarvontunto on niin perin herkkä asia.
En tietenkään viittaa nyt juuri Iinekseen, jonka koiranhoitotaito ja sen hankkimismotiivit ovat varmasti hyvin toisenlaisia kuin statusta tavoittelevilla.
*
Ajatellaan tuota esimerkkiä leirintäaluetta valvottaneista koirista, joita omistaja nimitti pojiksi. Mitä ilmeisemmin hän ei kyennyt realistisesti erottamaan koiriensa toisille aiheuttamaa häiriötä ja omaa suljettua "reviiriään", jonka sisällä koirat saivat muka tehdä mitä vain.
Ajatellaan sitten ihan yleisesti suuren ihmisjoukon keskellä pikku lapselle tai lemmikilleen lepertelevää ihmistä ja verrataan häntä ruuhkabussissa kännykkäänsä ärsyttäviä yksityisasioitaan lässyttävään henkilöön.
Kummaltakin on ainakin hetkeksi - etenkin kännykkäaddiktilta - kadonnut ajan ja paikan taju - osa realiteettitajusta siis, ja tämä epätodellisuudentila antaa luvan käyttäytyä ikäänkuin ketään muita ei olisi olemassakaan - esim. leirintäalueella tai täydesssä junavaunussa.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, koska se on niin yleinen, mutta johon eivät kuitenkaan kaikki ihmiset lankea vaan pystyvät kontrolloimaan affektejaan ajan ja paikan edellyttämällä tavalla.
*
PS.Omasta mielestäni esim. vegetarismi eläinten oikeuksien puolustamiseksi on lähes itsepetos, jolla ei edistetä paljon tärkeämpien - esim. koe-eläinten käyttöön liittyvien - liittyvien epäkohtien poistamista.
Vegetarismi on pelkkä protesti eli psykoaffektiivinen ja sellaisenaan hyvin irrationaalinen ele - ei mikään järkevästi toimivan kritiikin muoto.
*
Iineksen kommentti
...
Olenkin hieman huolestunut mm. RR:n kiinnostuksesta hämähäkkeihin. Mielestäni se kertoo jotakin hänen suuntautumisestaan muuhunkin kuin hämähäkkeihin. - Muutenhan tuo pitkä kirjoitus oli ansiokas ja monilta osin pistämätön. Joskus tekisi kyllä mieleni kysyä RR sinulta, että mitä itse ajattelet.
Nytkin saimme hienon luennon Frans de Waalin ja Peter Singerin kaikin puolin kannatettavista ajatuksista, mutta. No, onneksi tällä kertaa jätettiin Foucault sivuun. Anteeksi, RR, mutta minua alkaa haukotuttaa siteeraukset, kun kiinnostaa enemmän ikiomat ajatustyngät. Vika on minussa, tiedän.
*
RR
Iinekselle toteaisin, että minä näen asiat niin monelta kantilta (tai ainakin yritän), että "kunnon" pyrrhonilaisen skeptikon tavoin pidättäydyn omasta - yksityiskohtaisen vakaumuksellisesta - mielipiteestä.
Mutta lienee ehkä huomattu, että osaan myös asettua jyrkästi jonkun näkökulman taakse ja puolustaa sitä - olkoonkin, ettei tarkoitukseni silloinkaan ole jämähtää vain tähän yhteen peliruutuun.
Jos asenteeni haukotuttaa, niin siitä vaan. Hyviä unia.
Minun on pakko olla rehellinen ja lojaali niiden älyllisten sekä emotionaalisten(!) kriteerien suhteen, jotka ovat vuosien mittaan ajatteluani asettuneet ohjaamaan - olkoot ne sitten joskus miten ristiriitaisia tahansa.
Kyse ei siis ole pelkästään itse määräämästäni (voluntaristisesta) valinnasta vaan ikäänkuin "kohtalon kausaliteetista eli johdatuksesta", jos sallitaan, että käytän hämärämpää filosofista terminologiaa.
Ja mitä hämähäkkeihin tulee, niin ainakaan en kiduta niitä. Saavat minun puolestani olla vaikka väärinpäin...
(Pieniä lisäyksiä alkuperäiseen tekstiin on tehty ja tehdään.)
*
Olet koukussa Iines.
Kirjoittaessasi tämän päreen toivoit varmasti lukijoilta mielipidettä koiran hankintaasi. Jos se on myönteinen, oma halusi hankkia uusi koira saa tukea.
....
Moni yksin asuva (useinkin vanhempi) ihminen perustelee koiran tai kissan hankkimista myös sillä, että lemmikille puhuminen on "normaalimpaa" kuin yksin höpöttäminen.
Itse ajattelin hankkia lemmikkihämähäkin. Se on sitäpaitsi helppohoitoinen.
Pidän sitä keväästä syksyyn terraario-boxissaan parvekkeella.
Silloin minulla on hyvä syy puhua yhtä mittaa ilman, että parvekkeen toisella puolella asuvat voisivat pitää minua hulluna.
Ai ettei hämähäkeille puhuta, koska ne ei siitä mitään tajua?
Hmm...Te ette ymmärrä hämähäkkien sielunelämää. Kyllä ainakin lemmikkihämähäkit ymmärtää isännän puhetta. Kysykää vaikka Kauri Mikkolalta.
Ja muistelkaapa vaikka, miten Charlie Chaplin koulutti kirppuja liikuttavan naurettavassa elokuvassaan Parrasvalot.
RR jatkaa
Keskusteluun eläinten oikeuksista en (ainakaan mielelläni) puutu, koska kyseessä on feminismikiistaan verrattava eettinen sekaannus, jota voi kuvata lähinnä käsitteiden ja argumenttien rasistiseksi väärinkäytöksi.
Lukekaa mieluummin etologi (=eläinten käyttäytymisen tutkija) Frans de Waalin kritiikki eläinten oikuksien kannattajien (jopa Peter Singerin!) de Waalin mielestä alentuvaa argumentaatiota kohtaan, jonka mukaan ainakin ihmisapinoille pitäisi saada samat oikeudet kuin ihmisille.
Kuten de Waal toteaa, Singerillä kyse on edelleen kriteereistä, jotka ihminen itse on asettamassa oman lajiylemmyytensä perspektiivistä käsin.
Mutta ihmisapinoiden elämä ei ole ihmisen elämää. Sen erityislaatu tulee aina huomioida myös eläinten eettisiä oikeuksia pohdittaessa.
Eikä tämä ole mitään eläimiin kohdistuvaa rasismia!
Sama päättely pätee myös lemmikkien suhteen.
*
A-K.H:n kommenttia myötäillen on ihmeteltävä, miksi jotkut hyvin nuoret pariskunnat ottavat hoidettavakseen suuren koiran - jopa kaksikin ja ihan selkeästi statussyistä.
Monesti näiden ihmisten kyky kouluttaa koiraansa ja huolehtia siitä on nimittäin aika löperöä.
Koirasta tulee tällaisille ihmisille minän jatke, projektio, johon siirretään kuvitteellisesti omia affekteja.
On näköjään turvallisempaa riidellä koiriensa kautta kuin joutua itse kohtaamaan suora aggressio.
Ihmisen omanarvontunto on niin perin herkkä asia.
En tietenkään viittaa nyt juuri Iinekseen, jonka koiranhoitotaito ja sen hankkimismotiivit ovat varmasti hyvin toisenlaisia kuin statusta tavoittelevilla.
*
Ajatellaan tuota esimerkkiä leirintäaluetta valvottaneista koirista, joita omistaja nimitti pojiksi. Mitä ilmeisemmin hän ei kyennyt realistisesti erottamaan koiriensa toisille aiheuttamaa häiriötä ja omaa suljettua "reviiriään", jonka sisällä koirat saivat muka tehdä mitä vain.
Ajatellaan sitten ihan yleisesti suuren ihmisjoukon keskellä pikku lapselle tai lemmikilleen lepertelevää ihmistä ja verrataan häntä ruuhkabussissa kännykkäänsä ärsyttäviä yksityisasioitaan lässyttävään henkilöön.
Kummaltakin on ainakin hetkeksi - etenkin kännykkäaddiktilta - kadonnut ajan ja paikan taju - osa realiteettitajusta siis, ja tämä epätodellisuudentila antaa luvan käyttäytyä ikäänkuin ketään muita ei olisi olemassakaan - esim. leirintäalueella tai täydesssä junavaunussa.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö, koska se on niin yleinen, mutta johon eivät kuitenkaan kaikki ihmiset lankea vaan pystyvät kontrolloimaan affektejaan ajan ja paikan edellyttämällä tavalla.
*
PS.Omasta mielestäni esim. vegetarismi eläinten oikeuksien puolustamiseksi on lähes itsepetos, jolla ei edistetä paljon tärkeämpien - esim. koe-eläinten käyttöön liittyvien - liittyvien epäkohtien poistamista.
Vegetarismi on pelkkä protesti eli psykoaffektiivinen ja sellaisenaan hyvin irrationaalinen ele - ei mikään järkevästi toimivan kritiikin muoto.
*
Iineksen kommentti
...
Olenkin hieman huolestunut mm. RR:n kiinnostuksesta hämähäkkeihin. Mielestäni se kertoo jotakin hänen suuntautumisestaan muuhunkin kuin hämähäkkeihin. - Muutenhan tuo pitkä kirjoitus oli ansiokas ja monilta osin pistämätön. Joskus tekisi kyllä mieleni kysyä RR sinulta, että mitä itse ajattelet.
Nytkin saimme hienon luennon Frans de Waalin ja Peter Singerin kaikin puolin kannatettavista ajatuksista, mutta. No, onneksi tällä kertaa jätettiin Foucault sivuun. Anteeksi, RR, mutta minua alkaa haukotuttaa siteeraukset, kun kiinnostaa enemmän ikiomat ajatustyngät. Vika on minussa, tiedän.
*
RR
Iinekselle toteaisin, että minä näen asiat niin monelta kantilta (tai ainakin yritän), että "kunnon" pyrrhonilaisen skeptikon tavoin pidättäydyn omasta - yksityiskohtaisen vakaumuksellisesta - mielipiteestä.
Mutta lienee ehkä huomattu, että osaan myös asettua jyrkästi jonkun näkökulman taakse ja puolustaa sitä - olkoonkin, ettei tarkoitukseni silloinkaan ole jämähtää vain tähän yhteen peliruutuun.
Jos asenteeni haukotuttaa, niin siitä vaan. Hyviä unia.
Minun on pakko olla rehellinen ja lojaali niiden älyllisten sekä emotionaalisten(!) kriteerien suhteen, jotka ovat vuosien mittaan ajatteluani asettuneet ohjaamaan - olkoot ne sitten joskus miten ristiriitaisia tahansa.
Kyse ei siis ole pelkästään itse määräämästäni (voluntaristisesta) valinnasta vaan ikäänkuin "kohtalon kausaliteetista eli johdatuksesta", jos sallitaan, että käytän hämärämpää filosofista terminologiaa.
Ja mitä hämähäkkeihin tulee, niin ainakaan en kiduta niitä. Saavat minun puolestani olla vaikka väärinpäin...
May 13, 2006
Vapaus, toleranssi ja tappaminen
Kirjoitettu kommentiksi Plökin juttuun Se on sitten nimenhuudon aika (12.5) - etenkin Tommin kommenttiin.
(Tarkennus klo: 18. 11)
*
Ajatteles Tommi - maailmassa on sinun kriteeriesi mukaan (täysin likimääräinen arvio) yli 3 miljardia primitiivisessä taikauskossa eläviä - siis ylipäätään jotain uskontoa tunnustavia ihmisiä.
Vähemmästäkin saisi syyn ryhtyä tappamaan? Vai mitä?
"He ovat niin kuvottavan väärässä ja niin alentuvan ylimielisiä uskossaan, että päätin tappaa heidät."
Sillä nämä taikauskoisethan ovat sinun mielestäsi ihan oikeasti halveksittavia(?), vaikka esim. johonkin Alister McGrathiin verrattuna sinä olet - no - jääköön sanomatta...
Olennainen kysymys kuitenkin lienee, miksi Euroopan liberaaleista liberaaleimmalla alueella - Alankomaat ja Belgia (joka lienee tiukkapipoisempi) ammuskellaan ihan vaan randomina? toisuskoisia - pelkästään siitä syystä että ne ja niiden uskonto sattuu vituttamaan ja koska niiden(kin!) ääriainekset ovat valitettavasti öykkäreitä.
Jotkut ihmiset ovat sekopäitä aina, suurin osa on sekopäitä silloin tällöin, ja kaikki ovat sekopäitä silloin, kun syttyy/sytytetään heidän uskoakseen ja heidän kannaltaan katsoen "oikeutettu sota."
Tappaminen on aina väärin, mutta onko kuolemanrangaistus - siis kostaminen (muka oikeutettu murha) aina väärin?
(Omasta mielestäni kyllä, vaikken tiedäkään, miten tosipaikan tullen reagoisin. Sellaista paikkaa ei vielä ole konkreettisesti vastaan tullut.)
Mutta eiköhän ole niin, että kaikkien uskontojen ääriaineksia voi pitää psyykkisesti joko häiriintyneinä psyko-/sosiopaatteina ja/tai profeetallisina yhdistäjinä ja rauhan puolestapuhujina.
Näitä kahta linjaa vain lienee joskus aika vaikea erottaa toisistaan.
Jopa Jeesus, joka saarnasi anteeksiantoa ja lähimmäisenrakkautta väitti tuovansa miekan ja riidan jopa perheen jäsenten välisiin suhteisiin.
Pitää huomata, että Jeesus katsoi asioita ulkopuolisena. Vaikka olikin juutalainen, hän ei kuulunut juutalaiseen yhteisöön samalla tavoin kuin useimmat muut - syystä, jota emme täysin tiedä tai ymmärrä.
Mutta ilmeisesti Jeesus siis tajusi, että se vapaus, jota hän saarnasi aiheuttaa anarkiaa.
Se on skandaali - pahennus - vallitsevan legalistisen yhteiskuntajärjestyksen ja uskonnollisen kultin kannalta.
Tämän ajatuslinjan Dostojevski sitten vei huippuunsa "Karamazovin veljesten" Ivanin Suurinkvisiittorikertomuksessa.
*
(Tarkennus klo: 18.11)
Jeesuksen ja Karamazovien kohdalla kyseessä on Freudin "mytologian" isänmurha tai vielä radikaalimpi lähtökohta eli isättömyys, jonka kaikki pojat kohtaavat.
Joskus - jossain vaiheessa - heidän on pakko olla itse oma isänsä!
Sama pätee naisiin - heidänkin on joskus oltava itse omia äitejään.
Nämä eivät totisesti ole helppoja asioita...
(Tarkennus klo: 18. 11)
*
Ajatteles Tommi - maailmassa on sinun kriteeriesi mukaan (täysin likimääräinen arvio) yli 3 miljardia primitiivisessä taikauskossa eläviä - siis ylipäätään jotain uskontoa tunnustavia ihmisiä.
Vähemmästäkin saisi syyn ryhtyä tappamaan? Vai mitä?
"He ovat niin kuvottavan väärässä ja niin alentuvan ylimielisiä uskossaan, että päätin tappaa heidät."
Sillä nämä taikauskoisethan ovat sinun mielestäsi ihan oikeasti halveksittavia(?), vaikka esim. johonkin Alister McGrathiin verrattuna sinä olet - no - jääköön sanomatta...
Olennainen kysymys kuitenkin lienee, miksi Euroopan liberaaleista liberaaleimmalla alueella - Alankomaat ja Belgia (joka lienee tiukkapipoisempi) ammuskellaan ihan vaan randomina? toisuskoisia - pelkästään siitä syystä että ne ja niiden uskonto sattuu vituttamaan ja koska niiden(kin!) ääriainekset ovat valitettavasti öykkäreitä.
Jotkut ihmiset ovat sekopäitä aina, suurin osa on sekopäitä silloin tällöin, ja kaikki ovat sekopäitä silloin, kun syttyy/sytytetään heidän uskoakseen ja heidän kannaltaan katsoen "oikeutettu sota."
Tappaminen on aina väärin, mutta onko kuolemanrangaistus - siis kostaminen (muka oikeutettu murha) aina väärin?
(Omasta mielestäni kyllä, vaikken tiedäkään, miten tosipaikan tullen reagoisin. Sellaista paikkaa ei vielä ole konkreettisesti vastaan tullut.)
Mutta eiköhän ole niin, että kaikkien uskontojen ääriaineksia voi pitää psyykkisesti joko häiriintyneinä psyko-/sosiopaatteina ja/tai profeetallisina yhdistäjinä ja rauhan puolestapuhujina.
Näitä kahta linjaa vain lienee joskus aika vaikea erottaa toisistaan.
Jopa Jeesus, joka saarnasi anteeksiantoa ja lähimmäisenrakkautta väitti tuovansa miekan ja riidan jopa perheen jäsenten välisiin suhteisiin.
Pitää huomata, että Jeesus katsoi asioita ulkopuolisena. Vaikka olikin juutalainen, hän ei kuulunut juutalaiseen yhteisöön samalla tavoin kuin useimmat muut - syystä, jota emme täysin tiedä tai ymmärrä.
Mutta ilmeisesti Jeesus siis tajusi, että se vapaus, jota hän saarnasi aiheuttaa anarkiaa.
Se on skandaali - pahennus - vallitsevan legalistisen yhteiskuntajärjestyksen ja uskonnollisen kultin kannalta.
Tämän ajatuslinjan Dostojevski sitten vei huippuunsa "Karamazovin veljesten" Ivanin Suurinkvisiittorikertomuksessa.
*
(Tarkennus klo: 18.11)
Jeesuksen ja Karamazovien kohdalla kyseessä on Freudin "mytologian" isänmurha tai vielä radikaalimpi lähtökohta eli isättömyys, jonka kaikki pojat kohtaavat.
Joskus - jossain vaiheessa - heidän on pakko olla itse oma isänsä!
Sama pätee naisiin - heidänkin on joskus oltava itse omia äitejään.
Nämä eivät totisesti ole helppoja asioita...
May 11, 2006
TYÖN SANAT
Uuden työn sanat paljastavat paljon
(Uuden työn sanat paljastavat paljon, Sonera Plaza)
Meille uskotellaan, että työyhteisöjen tiimit ovat innovaatioiden demokraattisia hautomoja. Tiimi-sanan historia kuitenkin kertoo jostain aivan muusta. Työn sanat -kirjassa analysoidaan riemukkaan kriittisesti uuden työn ja talouden sanastoa.
Uuden työn ja talouden kulttuuria kaupataan meille evankeliumina, joka pitäisi ottaa hymyssä suin vastaan. Filosofi Tuomas Nevanlinna ja historioitsija Jukka Relander kertovat tinkimättömän etymologisen tarkastelun kautta, miksi meillä ei ole mitään syytä iloon. Heidän mielestään työn ja talouden alueilla käytetyt sanat kätkevät sisälleen piileviä merkityksiä, jotka paljastavat ilkikurisesti sanojen ”todellisen”, työntekijää alistavan, luonteen.
Esimerkiksi työ-sanan juurilta löytyvät muun muassa kreikkalaiset termit poiesis, ponos ja ergon. Työ onkin nykyään sitä, että luovakin prosessi (poiesis) uhkaa muuttua uuvuttavaksi taakaksi (ponos), jonka alla työntekijä hoippuu ilman että loppua (ergon) näkyisi. Tai ajatellaan muodikasta kannustin-sanaa. Managereiden puheenparressa kannustin tai kannustaminen esitetään jonkin vetovoiman aiheuttamana positiivisena pyrkimyksenä. Sanan merkityshistoria kuitenkin osoittaa, että kannustaminen on pakon, käskyn tai iskun aikaansaamaa liikettä ilman vaihtoehtoa. Tiimi-sanan historia taas kertoo, että kyse onkin joukosta eläimiä, joita piiskuri ohjaa yhä uusiin suorituksiin.
Entä kokous-termi? Sanan etymologisen historian mukaan kokous merkitsee tilaisuutta, jonne kokoonnutaan yhteen aika tärkeinä ja yritetään kovasti, vaikka tilanne usein johtaakin pelkoon, varuillaanoloon ja häpeään. Lopputuloksena on usein joukko hämmentyneitä ihmisiä. Palaveri-sana puolestaan on tullut englantiin portugalin merimiesslangisanasta palavra, joka tarkoitti alun perin portugalilaisten kauppiaiden ja afrikkalaisten alkuasukkaiden välisiä neuvotteluja koskien esimerkiksi sitä, montako helyä yhdestä orjasta maksetaan. Usein neuvottelut päättyivät tarjoukseen, josta ei voinut kieltäytyä.
Jousto onkin jännittynyttä pingottamista
Joillekin bisneksestä saattavat tulla mieleen sanat vapaus ja hyvinvointi. Englannin business tulee alun perin northumbrian kielen sanasta bisigness, joka tarkoitti huolta, ahdistusta ja kiirettä. Ja niinhän se on. Jatkuva ja ulospäin eri elein viestittävä kiire tulkitaan yleensä merkiksi siitä, että kiirehtijällä on merkittävä asema tuotantoprosessissa. Joustavuus on yksi päivän sanoista. Joustavat työsuhteet ovat kaikkien parhaaksi, koska silloin valtio ei pääse kontrolloimaan työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta, meille esitetään. Joustot muodostavat silti etymologisesti kavalan vaatimuksen. Englannin kielen sana flexibility palautuu taipumista merkitsevään latinan verbiin; suomen jousto taas jouseen ja sen äärimmilleen pingottuneeseen jänteeseen. Koska joustoja pyydetään aina työntekijöiltä, juuri heidän tuleekin pingottaa voimansa äärimmilleen, jotta yritys voisi paksusti.
Eräs tiuhaan viljelty uuden työn ja talouden termi on valmentaminen. Sen kantasana on loppuun saatettua ja viimeisteltyä merkitsevä valmis. Treenaamisen kantasana train taas juontuu latinan vetämistä merkitsevästä verbistä tragere. Jo 1300-luvulla sillä tarkoitettiin johdattelua ja manipulointia toivotun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Yritysjohdon kulloistakin strategiaa ”jalkauttavan” muutosvalmentajan työssä valmennus palaa lähelle alkuperäisiä eurooppalaisia merkityksiään. Kun työntekijä treenataan sisäistämään johdon asettamat päämäärät, hänet saatetaan valmiiksi sanan kaikissa merkitysulottuvuuksissa.
Orwell ennusti uuskielen
Uuden työn ja talouden kielellä on Nevanlinnan ja Relanderin mukaan ironinen esikuvansa, George Orwellin 1984-kirjassa kuvattu Puolueen kehittämä uuskieli. Sillä tähdättiin aivopesutarkoituksissa sanojen puhdistamiseen traditionaalisista ja historiallisista merkityksistä. Nykyään niskassamme ei ole yksi valtakeskus tai puolue, vaan monien samaan suuntaan toimivien tahojen verkosto, joilla on yhteinen hallintatapa ja kieli.
Uuden työn ja talouden kielellä on Nevanlinnan ja Relanderin mukaan myös selkeä historiallinen lähtökohta: OECD:n ja EU:n kehittämisrahastojen piirissä kehitelty uuden julkishallinnon oppi, New Public Management (NPM). NPM-jargon yrittää saada köyhtyvän todellisuuden näyttämään rikkaammalta. Tosiasiassa luovuus on kuitenkin niukkojen resurssien pakottamaa hätäkekseliäisyyttä, oppiminen kokemuksen systemaattista kadottamista, sopimus kiristystä, joustavuus työntekijän pakkoa tinkiä omista eduistaan ja yt-neuvottelut tarkoittavat saneltuja irtisanomisia. Miksi uusi työ tuntuu tukalalta ja epävapaalta, vaikka se on ”objektiivisesti” monessa suhteessa vapaampaa kuin vanha tylsä teollinen työ? Koska se on historian ensimmäinen työn muoto, joka lupaa vapautta. Ja vain se, joka lupaa, voi lupauksensa pettää.
Teksti: Herman Raivio / A4 Media Oy Kuva: A4 Media Oy Tuomas Nevanlinna & Jukka Relander: Työn sanat. Teos, 2006.Tulosta artikkeli
*
http://www.teos.fi/kirja.php?id=60
Tiedote 10.5.2006Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin Työn sanat ilmestynyt 10.5.06
*
http://www.soneraplaza.fi/
(Uuden työn sanat paljastavat paljon, Sonera Plaza)
Meille uskotellaan, että työyhteisöjen tiimit ovat innovaatioiden demokraattisia hautomoja. Tiimi-sanan historia kuitenkin kertoo jostain aivan muusta. Työn sanat -kirjassa analysoidaan riemukkaan kriittisesti uuden työn ja talouden sanastoa.
Uuden työn ja talouden kulttuuria kaupataan meille evankeliumina, joka pitäisi ottaa hymyssä suin vastaan. Filosofi Tuomas Nevanlinna ja historioitsija Jukka Relander kertovat tinkimättömän etymologisen tarkastelun kautta, miksi meillä ei ole mitään syytä iloon. Heidän mielestään työn ja talouden alueilla käytetyt sanat kätkevät sisälleen piileviä merkityksiä, jotka paljastavat ilkikurisesti sanojen ”todellisen”, työntekijää alistavan, luonteen.
Esimerkiksi työ-sanan juurilta löytyvät muun muassa kreikkalaiset termit poiesis, ponos ja ergon. Työ onkin nykyään sitä, että luovakin prosessi (poiesis) uhkaa muuttua uuvuttavaksi taakaksi (ponos), jonka alla työntekijä hoippuu ilman että loppua (ergon) näkyisi. Tai ajatellaan muodikasta kannustin-sanaa. Managereiden puheenparressa kannustin tai kannustaminen esitetään jonkin vetovoiman aiheuttamana positiivisena pyrkimyksenä. Sanan merkityshistoria kuitenkin osoittaa, että kannustaminen on pakon, käskyn tai iskun aikaansaamaa liikettä ilman vaihtoehtoa. Tiimi-sanan historia taas kertoo, että kyse onkin joukosta eläimiä, joita piiskuri ohjaa yhä uusiin suorituksiin.
Entä kokous-termi? Sanan etymologisen historian mukaan kokous merkitsee tilaisuutta, jonne kokoonnutaan yhteen aika tärkeinä ja yritetään kovasti, vaikka tilanne usein johtaakin pelkoon, varuillaanoloon ja häpeään. Lopputuloksena on usein joukko hämmentyneitä ihmisiä. Palaveri-sana puolestaan on tullut englantiin portugalin merimiesslangisanasta palavra, joka tarkoitti alun perin portugalilaisten kauppiaiden ja afrikkalaisten alkuasukkaiden välisiä neuvotteluja koskien esimerkiksi sitä, montako helyä yhdestä orjasta maksetaan. Usein neuvottelut päättyivät tarjoukseen, josta ei voinut kieltäytyä.
Jousto onkin jännittynyttä pingottamista
Joillekin bisneksestä saattavat tulla mieleen sanat vapaus ja hyvinvointi. Englannin business tulee alun perin northumbrian kielen sanasta bisigness, joka tarkoitti huolta, ahdistusta ja kiirettä. Ja niinhän se on. Jatkuva ja ulospäin eri elein viestittävä kiire tulkitaan yleensä merkiksi siitä, että kiirehtijällä on merkittävä asema tuotantoprosessissa. Joustavuus on yksi päivän sanoista. Joustavat työsuhteet ovat kaikkien parhaaksi, koska silloin valtio ei pääse kontrolloimaan työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta, meille esitetään. Joustot muodostavat silti etymologisesti kavalan vaatimuksen. Englannin kielen sana flexibility palautuu taipumista merkitsevään latinan verbiin; suomen jousto taas jouseen ja sen äärimmilleen pingottuneeseen jänteeseen. Koska joustoja pyydetään aina työntekijöiltä, juuri heidän tuleekin pingottaa voimansa äärimmilleen, jotta yritys voisi paksusti.
Eräs tiuhaan viljelty uuden työn ja talouden termi on valmentaminen. Sen kantasana on loppuun saatettua ja viimeisteltyä merkitsevä valmis. Treenaamisen kantasana train taas juontuu latinan vetämistä merkitsevästä verbistä tragere. Jo 1300-luvulla sillä tarkoitettiin johdattelua ja manipulointia toivotun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Yritysjohdon kulloistakin strategiaa ”jalkauttavan” muutosvalmentajan työssä valmennus palaa lähelle alkuperäisiä eurooppalaisia merkityksiään. Kun työntekijä treenataan sisäistämään johdon asettamat päämäärät, hänet saatetaan valmiiksi sanan kaikissa merkitysulottuvuuksissa.
Orwell ennusti uuskielen
Uuden työn ja talouden kielellä on Nevanlinnan ja Relanderin mukaan ironinen esikuvansa, George Orwellin 1984-kirjassa kuvattu Puolueen kehittämä uuskieli. Sillä tähdättiin aivopesutarkoituksissa sanojen puhdistamiseen traditionaalisista ja historiallisista merkityksistä. Nykyään niskassamme ei ole yksi valtakeskus tai puolue, vaan monien samaan suuntaan toimivien tahojen verkosto, joilla on yhteinen hallintatapa ja kieli.
Uuden työn ja talouden kielellä on Nevanlinnan ja Relanderin mukaan myös selkeä historiallinen lähtökohta: OECD:n ja EU:n kehittämisrahastojen piirissä kehitelty uuden julkishallinnon oppi, New Public Management (NPM). NPM-jargon yrittää saada köyhtyvän todellisuuden näyttämään rikkaammalta. Tosiasiassa luovuus on kuitenkin niukkojen resurssien pakottamaa hätäkekseliäisyyttä, oppiminen kokemuksen systemaattista kadottamista, sopimus kiristystä, joustavuus työntekijän pakkoa tinkiä omista eduistaan ja yt-neuvottelut tarkoittavat saneltuja irtisanomisia. Miksi uusi työ tuntuu tukalalta ja epävapaalta, vaikka se on ”objektiivisesti” monessa suhteessa vapaampaa kuin vanha tylsä teollinen työ? Koska se on historian ensimmäinen työn muoto, joka lupaa vapautta. Ja vain se, joka lupaa, voi lupauksensa pettää.
Teksti: Herman Raivio / A4 Media Oy Kuva: A4 Media Oy Tuomas Nevanlinna & Jukka Relander: Työn sanat. Teos, 2006.Tulosta artikkeli
*
http://www.teos.fi/kirja.php?id=60
Tiedote 10.5.2006Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin Työn sanat ilmestynyt 10.5.06
*
http://www.soneraplaza.fi/
May 10, 2006
Vakava huomautus
LISÄYS - lopputeksteissä.
Kommentti edellisen päreen kommentiin.
*
Ammut A-K.H nyt reippasti yli maalin.
Minusta näyttää aivan varmalta, että prekariaattiongelma ilmentää - eikä pelkästään pätkätyöläisyyden suppean määritelmän mukaisesti, vaan paljon suuremmassa mittakaavassa - poliittisen kentän uudelleen ryhmittymistä ja uudelleen rakenteistumista.
Leimaat prekariaatti-ideologit vain vasemmistolaisiksi. Miten olis tutustuminen Jussi Vähämäen "Kuhnurien kerhoon", joka ainakin minun mielestäni implikoi aivan äärimmäisen libertarismin.
Olen Vähämäestä kirjoittanut blogissani ensi kertaa jo lähes vuosi sitten.
Prekariaatti-kysymys siis myllää työkäsityksen, työn merkityksen sekä sen korvattavuuden logiikkaa aivan uudella tavalla.
On turha osoitella menneisyyden haamuja, jos nykyisyys ja tulevaisuus edellyttää aivan toisenlaista tietoisuutta yhteiskunnallisen/globaalin tilanteen ymmärtämiseksi.
Tietenkin tämä kritiikki pätee myös prekariaatti-ideologian äärivasemmistolaisiin utopisteihin.
Todellisuudessa prekariaatilla EI ole mitään utopiaa.
Prekariaatti-aate on puolustustaistelua siedettävistä elinehdoista, joihin eivät kuulu vain distribuutioon liittyvät rahoitusongelmat vaan työn mielekkyyden uudelleen konstruointi libertaristisen laissez-faire työnjaon - eli tulos tai ulos- guiljoniinissa.
Muun muassa tätä Holkeri ei ymmärrä.
*
Lisäys.
Luulen, etä Sasi&Syskowits ymmärtävät paljon paremmin Kokoomuksen olemuksen kuin Juha Rihtniemen liian isoihin saappaisiin aikoinaan (-71?) astunut nuori Harri Holkeri.
Tällä hetkellä dynaaminen konservatismi ja marxismi-leninistinen luokkataistelu ovat mennyttä aikaa.
Näitten sijaan on oikeistolaisella puolella tullut yksilöllinen yrittäminen ja samalla psykologiseen egoismiin pohjautuva yritysetiikka.
Vasemmistolaisella puolella liike on sosialidemokratisoitunut jopa niin pitkälle (ainakin Ruotsissa), että yksilöllisyyden ilmentymät voidaan kirjata yksisivuiseen kataloogin.
Jopa entisissä Itä-blokin maissa yksilöllisyys vastarintana loi enemmän ja suurempaa taidetta kuin sosiaalidemokratia Ruotsissa viimeisten 50-vuoden aikana.
Tämä asiaintila on minun mielestäni selitystä vaativa paradoksi!
Kommentti edellisen päreen kommentiin.
*
Ammut A-K.H nyt reippasti yli maalin.
Minusta näyttää aivan varmalta, että prekariaattiongelma ilmentää - eikä pelkästään pätkätyöläisyyden suppean määritelmän mukaisesti, vaan paljon suuremmassa mittakaavassa - poliittisen kentän uudelleen ryhmittymistä ja uudelleen rakenteistumista.
Leimaat prekariaatti-ideologit vain vasemmistolaisiksi. Miten olis tutustuminen Jussi Vähämäen "Kuhnurien kerhoon", joka ainakin minun mielestäni implikoi aivan äärimmäisen libertarismin.
Olen Vähämäestä kirjoittanut blogissani ensi kertaa jo lähes vuosi sitten.
Prekariaatti-kysymys siis myllää työkäsityksen, työn merkityksen sekä sen korvattavuuden logiikkaa aivan uudella tavalla.
On turha osoitella menneisyyden haamuja, jos nykyisyys ja tulevaisuus edellyttää aivan toisenlaista tietoisuutta yhteiskunnallisen/globaalin tilanteen ymmärtämiseksi.
Tietenkin tämä kritiikki pätee myös prekariaatti-ideologian äärivasemmistolaisiin utopisteihin.
Todellisuudessa prekariaatilla EI ole mitään utopiaa.
Prekariaatti-aate on puolustustaistelua siedettävistä elinehdoista, joihin eivät kuulu vain distribuutioon liittyvät rahoitusongelmat vaan työn mielekkyyden uudelleen konstruointi libertaristisen laissez-faire työnjaon - eli tulos tai ulos- guiljoniinissa.
Muun muassa tätä Holkeri ei ymmärrä.
*
Lisäys.
Luulen, etä Sasi&Syskowits ymmärtävät paljon paremmin Kokoomuksen olemuksen kuin Juha Rihtniemen liian isoihin saappaisiin aikoinaan (-71?) astunut nuori Harri Holkeri.
Tällä hetkellä dynaaminen konservatismi ja marxismi-leninistinen luokkataistelu ovat mennyttä aikaa.
Näitten sijaan on oikeistolaisella puolella tullut yksilöllinen yrittäminen ja samalla psykologiseen egoismiin pohjautuva yritysetiikka.
Vasemmistolaisella puolella liike on sosialidemokratisoitunut jopa niin pitkälle (ainakin Ruotsissa), että yksilöllisyyden ilmentymät voidaan kirjata yksisivuiseen kataloogin.
Jopa entisissä Itä-blokin maissa yksilöllisyys vastarintana loi enemmän ja suurempaa taidetta kuin sosiaalidemokratia Ruotsissa viimeisten 50-vuoden aikana.
Tämä asiaintila on minun mielestäni selitystä vaativa paradoksi!
Holkeri on taas juonut kahvia!
Tämä Harri Holkerin kolumni on pikemminkin tahattoman koominen kuin syvällisen ironinen - dementiaa vahvasti ennakoiva - puserrus mieheltä, joka kuulemma syö vain silakoita ja juo kahvia.
Tosin hän - ainakin epäsuorasti - myöntää, ettei ole juurikaan selvillä kritisoimastaan aiheesta - prekariaatti - ("En löytänyt vastausta").
Näin on käynyt useimpien nykymaailman asioitten suhteen myös valtakunnanhössöttäjä, kaikkien tanttojen tantta, Ritva Santavuorellekin, joka auliisti myöntää henkisen tilansa rajoittuneisuuden -("Olen pudonnut kärryiltä").
Mainittu (tahaton?) myönnytys lienee ainoa varteen otettava mielipide näiltä vanhoilta patruunakokoomuslaisilta.
Kun ymmärryksen perspektiivi on ruostunut paikalleen, niin eihän tästä jo 50-luvulla syntyneestä "havaintolaitteesta" voi näkyä muuta kuin se sama "Utsjoki - Kevo - ohutta yläpilveä..."
Prekariaatti merkitsee Holkerille näköjään aivan samaa kuin muinainen teollisuusproletariaatti. Nuoret vasemmistolaiset hävittäjäradikaalit vain ovat naamioineet käsitteen retorisesti uudelleen.
(Holkeri siis elää yhä vielä -70-luvun sosiologisissa realiteeteissa.)
*
Arvaan kyllä, että ruostuneen perspektiivin metaforaani pyritään hetimiten soveltamaan myös vasemmisto-prekariaatin ideologeihin, mutta se ei toimi, koska prekariaatti-keskustelu on vasta lähtenyt liikkeelle ja etsii muotoaan - sekä älyllisesti että käytännössä.
Sen vuoksi prekariaatti-ideologian rakentajat ovat jatkuvasti valmiita - jo ongelman monitasoisuuden ja poliittis-skemaattisen perustattomuuden vuoksi - kääntelemään perspektiiviään eri suuntiin nopeasti liikkuvan todellisuuden hahmottamiseksi.
Ongelmana taitaa pikemminkin olla se, mistä löydettäisiin prekariaattia perimmäisesti yhdistävä, yleinen ja yhteinen näkökulma yhteiskunnallisen tietoisuuden kehittymiseen/ämiseen ja sitä kautta poliiittisen toiminnan aktivoitumiseen/aktivoimiseen.
Tosin hän - ainakin epäsuorasti - myöntää, ettei ole juurikaan selvillä kritisoimastaan aiheesta - prekariaatti - ("En löytänyt vastausta").
Näin on käynyt useimpien nykymaailman asioitten suhteen myös valtakunnanhössöttäjä, kaikkien tanttojen tantta, Ritva Santavuorellekin, joka auliisti myöntää henkisen tilansa rajoittuneisuuden -("Olen pudonnut kärryiltä").
Mainittu (tahaton?) myönnytys lienee ainoa varteen otettava mielipide näiltä vanhoilta patruunakokoomuslaisilta.
Kun ymmärryksen perspektiivi on ruostunut paikalleen, niin eihän tästä jo 50-luvulla syntyneestä "havaintolaitteesta" voi näkyä muuta kuin se sama "Utsjoki - Kevo - ohutta yläpilveä..."
Prekariaatti merkitsee Holkerille näköjään aivan samaa kuin muinainen teollisuusproletariaatti. Nuoret vasemmistolaiset hävittäjäradikaalit vain ovat naamioineet käsitteen retorisesti uudelleen.
(Holkeri siis elää yhä vielä -70-luvun sosiologisissa realiteeteissa.)
*
Arvaan kyllä, että ruostuneen perspektiivin metaforaani pyritään hetimiten soveltamaan myös vasemmisto-prekariaatin ideologeihin, mutta se ei toimi, koska prekariaatti-keskustelu on vasta lähtenyt liikkeelle ja etsii muotoaan - sekä älyllisesti että käytännössä.
Sen vuoksi prekariaatti-ideologian rakentajat ovat jatkuvasti valmiita - jo ongelman monitasoisuuden ja poliittis-skemaattisen perustattomuuden vuoksi - kääntelemään perspektiiviään eri suuntiin nopeasti liikkuvan todellisuuden hahmottamiseksi.
Ongelmana taitaa pikemminkin olla se, mistä löydettäisiin prekariaattia perimmäisesti yhdistävä, yleinen ja yhteinen näkökulma yhteiskunnallisen tietoisuuden kehittymiseen/ämiseen ja sitä kautta poliiittisen toiminnan aktivoitumiseen/aktivoimiseen.
Näitä yhteisiä näkökulmia ja perustoja kyllä löytyy, mutta niiltä puuttuu vielä selkeät iskulauseet ja otsikot, jotka Suomen noin 500000 prekariaattiin kuuluvaa ihmistä voisi tunnistaa oman yhteiskunnallisen tilanteensa ilmentäjiksi ja puolustajiksi.
*
Mutta jos menet väkisin kääntämään esim. Holkerin perspektiiviä toiseen suuntaan, niin lienee varmaa, että mies sekoaa täysin liiallisen ja uppo-oudon/uuden informaation vaatiessa myös ymmärryksen muuttumista.
Älkäämme tehkö sitä vaan antakaamme Harri Holkerin jatkaa rauhassa (terästetyn?) kahvinsa juomista. Se on ihmisystävällinen teko - etten sanoisi hoitotyön etiikkaa parhaimmillaan.
Ystävällinen neuvoni kuuluu: Lopeta jo kirjoittelu Holkeri - "You are out of Time!"
(Kiitos Etappisialle linkistä.)
*
Löyhälistö (Harri Holkeri)
Yritin löytää neljä vuotta vanhasta tietosanakirjastani, mitä Helsingissä makasiinimellakoiden taustayhteisöksi ilmoittautunut "prekariaatti" mahtaa tarkoittaa. Entä millainen ihminen on "prekaari"? Mitä hän tekee?
En löytänyt vastausta.
Selityksiä on sitten sitäkin enemmän internetsivustoilla. Ne ovat osin sekavia ja keskenään ristiriitaisia, mutta hyvällä tahdolla tulkiten niistä saattaa saada jonkinlaisen kuvan. Kaikkein neutraaleimmalta tuntuvan selvityksen mukaan prekariaatissa on kyse tilapäisissä tai niin sanotuissa epätyypillisissä työsuhteissa olevasta ihmisten luokasta. Siihen kuuluvat eli prekaarit ovat siis muun muassa pätkätyöläisiä.
Termi on kuulemma suomennettu "tilapäistöksi". Tutustumiseni aiheeseen ja sen taustoihin panee minut kuitenkin ehdottamaan, että puhuisimme "löyhälistöstä". Nimike olisi sinänsä neutraali, vaikka ilmiö itsessään on jotain vallan muuta.
On selvää, että todellisuudessa on kyse yhden sortin marxilaisuuden ilmentymästä, jonkinlaisesta uusproletariaatista. Aktiivisten prekaarien joukkoon on saattanut hairahtua myös ihmisiä täysin vastakkaiselta puolelta eli sellaisia kapitalistisen yhteiskunnan kannattajia, joiden elinolosuhteissa korostuu sosiaalisen turvallisuuden löyhyys.
Viime viikon tapahtumat osoittavat myös, että liikkeelle lähtenyt löyhälistö on kerännyt lippujensa alle myös anarkistisia aineksia. Makasiinitulipalojen aktivistit kantakoot erikseen nimitystä "räyhälistö".
Annettakoon televisiotoimituksille kiitos niistä ohjelmista, joissa löyhälistön paria edustajaa tentattiin. Heidän ajatuksenkulkuaan on tavallisen veromaksajan ollut mahdotonta seurata.
Erityisesti työn käsite, sen tekemisestä puhumattakaan, näyttää jääneen heille epäselväksi. Liioin ei yksilön vastuu omista tekemisistään näytä näitä hengen jättiläisiä juurikaan askarruttavan.
Kansainvälisiltä nettisivustoilta löytyvän jargonin he kuitenkin ovat hyvin opetelleet ja sitä sujuvasti hokien he ovat antaneet sen vaikutelman, että he itse uskovat esittämäänsä asiaan. Miksikään suunnannäyttäjiksi tai seurattaviksi esimerkeiksi eivät heidän ajatuksensa riitä.
Asioiden Suomessa täytyy pidemmän ajan asteikolla mitattuna ja entiseen verrattuna olla kohtalaisella tolalla, kun tuhopolttajat ovat yhteiskunnallisen keskustelun ytimessä ja vailla elämänkokemusta olevat tarjoavat ikääntyneemmille kansalaisille uusia poliittisen käyttäytymisen malleja.
Julkisuudessa on näyttävästi ja arvostelevaan sävyyn kerrottu ylimmän poliisijohdon lausahdus makasiinipolttojen johdosta: "poliisin tiedustelu petti". Toisin sanoen viranomaisilla ei ole ollut kanavia saada tietoja konnien aikeista. Jotain johtopäätöksiä pitää voida tehdä siitäkin, ketkä ovat kiihkeimmin vastustaneet poliisin pyytämien erikoisvaltuuksien myöntämistä.
Tapahtuneesta on voitava ottaa opiksi, vaikka mihinkään paniikkireaktioihin ei olekaan aihetta. Ovatko poliisin valtuudet yhä katalammaksi käyvän yleisen kehityksen tasolla?
Viittaukset isäntämaan velvollisuuksiin EU-puheenjohtajuuden myötä Suomeen tulevien kansainvälisten arvokokousten häiriöttömyyden turvaamiseen on syytä ottaa vakavasti. Meillä ja muualla on riittävästi niitä, jotka harrastavat epäjärjestyksen tuottamista. Laiminlyönnit yhteiskunnallisessa järjestyksenpidossa käyvät kalliiksi. Rikokset täyttävät kyllä jokaisen vähänkin tarjolla olevan tyhjiön.
*
http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:0:0;4:8:0:0:0;4:139:0:1:2006-05-09;6:1:0:0:0;4:140:0:0:0,104:139:377273,1:0:0:0:0:0:
May 8, 2006
Onko SAK pääsyyllinen prekariaattiongelmaan ja perustulon vastustamiseen?
Tässä ehkä olennaisin pätkä Heli Parkkisen Vapaasana - palstan jutusta "Vappuyön mellakoitsijat valmistautuivat ennalta pahoinpitelemään" - (5.5.2006 Heli Parkkinen.)
Tällä tavoin oikeistolainen taloustieteilijä-kolumnisti näkee ja tulkitsee prekariaattiongelman sekä perustulo-kysymyksen.
(Mellakointikannanotto löytyy jutun alusta).
#
.......
SAK – pakkoprekariaatin luoja
Vihreät poliitikot eivät voi virallisesti vastustaa globalisaatiota ja kapitalismia tai muita maailman köyhien toivoja, joten mielenosoituksen otsikoksi valittiin perustulo. Lisäksi vihreät toimivat yksityishenkilöinä, eivät puolueensa jäseninä.
Prekariaatilla eli tilapäistöllä tarkoitetaan lähinnä pätkä- ja silpputöitä tekeviä, kenties välillä työttömiä ihmisiä. Jotkut, esim. opiskelijat tai jotain ammattia kokeilevat, tekevät tällaisia töitä vapaaehtoisesti, samoin ne, joista on mukava saada enemmän vapaa-aikaa ja tehdä töitä vain silloin, kun ne tuottavat eniten. Kolmannet tekevät pätkätöitä pakotettuina: SAK:n vaatimat minimipalkat ovat niin korkeita, että niillä heitä ei kannata palkata pysyviin työpaikkoihin, ainakaan heidän toivomalleen alalle. Pysyvä työpaikka tarkoittaa riskin suurempaa siirtämistä työnantajalle, mistä seuraa, että palkka on alhaisempi – siis se palkka, jonka voi maksaa ilman että työllistäminen muuttuu tappiolliseksi.
Lisäksi SAK estää perus- ja bonuspalkoista muodostuvat palkat, joiden jousto mahdollistaisi irtisanomisista pidättymisen silloinkin, kun työn tuottavuus laskee työntekijästä johtuvista tai johtumattomista syistä. SAK aiheuttaa sekä työn pätkittymistä että työttömyyttä. Työttömyys myös pakottaa työntekijät tyytymään siihen mitä saavat, kun taas vapaammassa taloudessa on täystyöllisyys ja työntekijän valinnanvara on paljon laajempi.
Yritykset kyllä palkkaavat ja pitävät töissä jokaisen, jonka palkkaaminen ei ole tappiollista, kyllä niille raha kelpaa. Siis vain SAK:n pakottamat ylikorkeat minimiehdot voivat aiheuttaa työn vastentahtoista pätkittymistä, silppuuntumista tai päättymistä. Päälle tulee tietysti vapaaehtoista pätkittymistä, kun työnsä menettävä työntekijä ei kelpuuta mitä tahansa uutta työtä, mikä tietysti olisi hyväksyttävää, jos nirsoilu tapahtuisi työntekijän eikä veronmaksajien kustannuksella.
Prekariaatti.orgin oikea maalitaulu olisi siis SAK. Kieltämättä EK ei laita SAK:lle näissä asioissa tarpeeksi hanttiin, sillä sääntelyn haitat tuntuvat pahimmin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, kun taas EK:ssa valtaa käyttävät lähinnä suuryritykset. Vasta kun työntekijällä on oikeus itse halutessaan sopia työehdoistaan ilman että yleissitovuuslait tai ay-liikkeen painostus sitä estävät, vastentahtoisesta tilapäistymisestä päästään. Tietysti järkevä (ei prekariaatti.orgin ajama) perustulo ja vanhemmuuskustannusten maksaminen verovaroista olisivat myös tarpeen. On silti järjetöntä, että mielenosoittajien tuhoamien ikkunoiden joukossa oli EK:n muttei SAK:n ikkunoita. Aivan kuin he haluaisivat lisää prekariaattia, riviensä vahvistamiseksi.
*
......
Perustulon ideanahan on, että heikosti ansaitsevankin pitää tulla toimeen ja jokaisesta ansaitusta eurosta jäisi suurin osa käteen sosiaaliturvamuutosten ja verojen jälkeen. Tämä on sinänsä kannatettava ajatus – ja yli aaterajojen kannatettu. Niidenkin, jotka eivät kannata tavallista, kaikille maksettavaa perustuloa, tulisi edes kannattaa perustuloa työmarkkinoiden käytettävissä oleville – minkä voisi määritellä vaikkapa Tanskan tai Hollannin malliin. Hollannissa perustulo onkin käytössä.
Suomessa perustulon päävastustaja on SAK, kakkonen sen poliittinen siipi SDP. Jos SAK muuttaisi kantaansa, perustulo todennäköisesti toteutuisi. SAK kuitenkin ajaa lähinnä suurten ikäluokkien sisäpiirityöläisten etuja. He ja heitä lähellä olevat tahot näet ovat SAK:ssa enemmistönä. Lisäksi perustulomallissa moni saattaisi tehdä yhden kokoaikaisen työn sijasta kahta puolipäiväistä työtä, jolloin SAK menettäisi valtaa ja maksutuloja. SAK elää vielä teollisuusyhteiskunnan aikaa, vaikka enemmistö suomalaisia on jo palvelualoilla.
#
RR kysyy (ainakin itseltään).
1) Pitäisikö SAK:n valtaa vähentää, jotta työnantajat saisivat käyttää lisää joustoja palkkaukseen ja voisivat palkata lisää työntekijöitä?
(Työntekijöiden kannalta joustot merkitsevät tietysti tulotason heilahtelujen aiheuttamaa elämisen epävarmuuden lisääntymistä.)
2) Kuka on ahne(empi)? Anjalankoskelainen paperitehdastyöläinen, joka pystyy puoliväkisin nostattamaan palkkaansa lakkoilemalla (toisin kuin esim. lastentarhanopettajat ja sairaanhoitajat) vai tehtaan omistaja, joka lopulta pistää eräät rahakkaat (kalliiksi käyvät) mutta jatkuvasti lakkoilevat työntekijänsä kilometritehtaalle?
*
Vapaasana » Juha Siltalan työelämän valheilla on lyhyet jäljet
(Lisää Heli Parkkisen - tämän päreen sitaattiin liittyvää - oikeistotykitystä lähes 1½ vuoden takaa.
Asiaa sietää pohtia, vaikka Parkkinen valitettavasti kritisoi Siltalaa pelkän taloustieteen näkökulmasta, mikä ei kuitenkaan ole Siltalan sosiaatitieteellisen teoksen lähtökohta.)
Tällä tavoin oikeistolainen taloustieteilijä-kolumnisti näkee ja tulkitsee prekariaattiongelman sekä perustulo-kysymyksen.
(Mellakointikannanotto löytyy jutun alusta).
#
.......
SAK – pakkoprekariaatin luoja
Vihreät poliitikot eivät voi virallisesti vastustaa globalisaatiota ja kapitalismia tai muita maailman köyhien toivoja, joten mielenosoituksen otsikoksi valittiin perustulo. Lisäksi vihreät toimivat yksityishenkilöinä, eivät puolueensa jäseninä.
Prekariaatilla eli tilapäistöllä tarkoitetaan lähinnä pätkä- ja silpputöitä tekeviä, kenties välillä työttömiä ihmisiä. Jotkut, esim. opiskelijat tai jotain ammattia kokeilevat, tekevät tällaisia töitä vapaaehtoisesti, samoin ne, joista on mukava saada enemmän vapaa-aikaa ja tehdä töitä vain silloin, kun ne tuottavat eniten. Kolmannet tekevät pätkätöitä pakotettuina: SAK:n vaatimat minimipalkat ovat niin korkeita, että niillä heitä ei kannata palkata pysyviin työpaikkoihin, ainakaan heidän toivomalleen alalle. Pysyvä työpaikka tarkoittaa riskin suurempaa siirtämistä työnantajalle, mistä seuraa, että palkka on alhaisempi – siis se palkka, jonka voi maksaa ilman että työllistäminen muuttuu tappiolliseksi.
Lisäksi SAK estää perus- ja bonuspalkoista muodostuvat palkat, joiden jousto mahdollistaisi irtisanomisista pidättymisen silloinkin, kun työn tuottavuus laskee työntekijästä johtuvista tai johtumattomista syistä. SAK aiheuttaa sekä työn pätkittymistä että työttömyyttä. Työttömyys myös pakottaa työntekijät tyytymään siihen mitä saavat, kun taas vapaammassa taloudessa on täystyöllisyys ja työntekijän valinnanvara on paljon laajempi.
Yritykset kyllä palkkaavat ja pitävät töissä jokaisen, jonka palkkaaminen ei ole tappiollista, kyllä niille raha kelpaa. Siis vain SAK:n pakottamat ylikorkeat minimiehdot voivat aiheuttaa työn vastentahtoista pätkittymistä, silppuuntumista tai päättymistä. Päälle tulee tietysti vapaaehtoista pätkittymistä, kun työnsä menettävä työntekijä ei kelpuuta mitä tahansa uutta työtä, mikä tietysti olisi hyväksyttävää, jos nirsoilu tapahtuisi työntekijän eikä veronmaksajien kustannuksella.
Prekariaatti.orgin oikea maalitaulu olisi siis SAK. Kieltämättä EK ei laita SAK:lle näissä asioissa tarpeeksi hanttiin, sillä sääntelyn haitat tuntuvat pahimmin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, kun taas EK:ssa valtaa käyttävät lähinnä suuryritykset. Vasta kun työntekijällä on oikeus itse halutessaan sopia työehdoistaan ilman että yleissitovuuslait tai ay-liikkeen painostus sitä estävät, vastentahtoisesta tilapäistymisestä päästään. Tietysti järkevä (ei prekariaatti.orgin ajama) perustulo ja vanhemmuuskustannusten maksaminen verovaroista olisivat myös tarpeen. On silti järjetöntä, että mielenosoittajien tuhoamien ikkunoiden joukossa oli EK:n muttei SAK:n ikkunoita. Aivan kuin he haluaisivat lisää prekariaattia, riviensä vahvistamiseksi.
*
......
Perustulon ideanahan on, että heikosti ansaitsevankin pitää tulla toimeen ja jokaisesta ansaitusta eurosta jäisi suurin osa käteen sosiaaliturvamuutosten ja verojen jälkeen. Tämä on sinänsä kannatettava ajatus – ja yli aaterajojen kannatettu. Niidenkin, jotka eivät kannata tavallista, kaikille maksettavaa perustuloa, tulisi edes kannattaa perustuloa työmarkkinoiden käytettävissä oleville – minkä voisi määritellä vaikkapa Tanskan tai Hollannin malliin. Hollannissa perustulo onkin käytössä.
Suomessa perustulon päävastustaja on SAK, kakkonen sen poliittinen siipi SDP. Jos SAK muuttaisi kantaansa, perustulo todennäköisesti toteutuisi. SAK kuitenkin ajaa lähinnä suurten ikäluokkien sisäpiirityöläisten etuja. He ja heitä lähellä olevat tahot näet ovat SAK:ssa enemmistönä. Lisäksi perustulomallissa moni saattaisi tehdä yhden kokoaikaisen työn sijasta kahta puolipäiväistä työtä, jolloin SAK menettäisi valtaa ja maksutuloja. SAK elää vielä teollisuusyhteiskunnan aikaa, vaikka enemmistö suomalaisia on jo palvelualoilla.
#
RR kysyy (ainakin itseltään).
1) Pitäisikö SAK:n valtaa vähentää, jotta työnantajat saisivat käyttää lisää joustoja palkkaukseen ja voisivat palkata lisää työntekijöitä?
(Työntekijöiden kannalta joustot merkitsevät tietysti tulotason heilahtelujen aiheuttamaa elämisen epävarmuuden lisääntymistä.)
2) Kuka on ahne(empi)? Anjalankoskelainen paperitehdastyöläinen, joka pystyy puoliväkisin nostattamaan palkkaansa lakkoilemalla (toisin kuin esim. lastentarhanopettajat ja sairaanhoitajat) vai tehtaan omistaja, joka lopulta pistää eräät rahakkaat (kalliiksi käyvät) mutta jatkuvasti lakkoilevat työntekijänsä kilometritehtaalle?
*
Vapaasana » Juha Siltalan työelämän valheilla on lyhyet jäljet
(Lisää Heli Parkkisen - tämän päreen sitaattiin liittyvää - oikeistotykitystä lähes 1½ vuoden takaa.
Asiaa sietää pohtia, vaikka Parkkinen valitettavasti kritisoi Siltalaa pelkän taloustieteen näkökulmasta, mikä ei kuitenkaan ole Siltalan sosiaatitieteellisen teoksen lähtökohta.)
May 7, 2006
Peace tai turpaan!
Kommentti maalaisen päreeseen Räksyttävä koira.
*
Minä en ole esittänyt ainoatakaan selkeästi artikuloitua positiivista vaihtoehtoa kapitalismille.
Esitän "vain" kritiikkiä, jonka tarkoitus ei edes ole olla kovin rakentavaa.
Minulle vastarinta kapitalismia kohtaan ei motivoidu jostain vastaideologiasta käsin vaan "pelkästään" siitä, että "köyhän kansalaisen" mitta tulee joskus täyteen.
Valitettavasti vain makasiinien polttaminen oli tyhmästi kohdennettu tempaus, ja ne jotka kutsuvat jopa sitä jopa mellakaksi (hallitus, poliisi ja media), edustavat pikemminkin itse anarkistista reaktiota - "legitiimiä" sellaista.
(Media tosin edustaa tässä vain omaa rahallista etuaan - retorisoikoon A-P Pietilä niin paljon kuin haluaa; se kuuluu hänen mystifioivaan yritystoimenkuvaansa.)
Sen sijaan Liisa Hyssälä ja "liirum-laarum hallituksemme" vastuuta välttelevine vastauksineen lähetystölle, joka oli kerännyt valtavan määrän (lisää olisi saatu samanmoinen määrä ja varsin nopeasti) nimiä addressiin hoitoalan ja etenkin vanhusten hoidon häpeällisten epäkohtien poistamiseksi, olisi ansainnut "pommin niskaansa" ennenmmin kuin jokin jo peruuttamattomasti kuolemaantuomittu makasiini.
Maalaiselle vielä tarkennukseksi - vasemmistolaisuuteni ei ole ideologista sitoutumista vaan vaistonvarainen reaktio, jolle en (enää) etsi intellektuaalisia perusteluita tai puolusteluja.
Markkinatalous rules eikä sitä voi - niin että vaikutus menee todella syvälle ja vaste tulee myös syvältä - vastustaa vain parlamentaarisin keinoin - niukkoja enemmistöpäätöksiä havitellen.
Kapitalismi globaalina teknologiana ja tuotantojärjestelmänä tosin tuhoaa viimein itse itsensä (= ekosfäärin) tai kunnes sitä vastaan spontaanisti nouseva terrorismi - joko nationalistinen (esim. Irak) tai yksittäisten pienryhmien uhka - aikaansaa mahdollisen ydinsodan syntymisen.
Siinä sulle maalainen meikäläisen tulevaisuudennäkymiä. En todellakaan halua jaaritella näistä asioista. Sinä saat tehdä sen minunkin puolestani...
Ja jos kerran olet oikeistolainen, mitä tähän mennessä olet jaksanut mainostaa jo ihan tarpeeksi, niin ota sitten myös sen mukainen linja, etkä hyssyttele!
PS. Ostin muuten "Uuden työn sanakirja" teoksen sinulta saamani vinkin perusteella. Täytyyhän minun sentään päästä perille siitä, menikö presidentinvaalien aikaan taktisesti valitsemani polemiikki Jussi Vähämäkeä kohtaan ihan metsään.
(Olin sitä kyllä esittänyt aiemmin blogissani).
PPS. Eräät väkivaltaisilta vaikuttavat kielikuvani ovat lähinnä yritys saada selville, missä yhteiskunnallisten erimielisyyksien rintamalinjat nykyään kulkevat, ja mikä niiden sisältö on. Siitä kun ei ota selvää edes valtio-oppineilta tai ylipäätään muunkaanlaisen taustan omaavilta poliitikoilta - eikä varsinkaan heiltä!
Ehkäpä(?) Uuden työn sanakirja edes hiukan auttaa näiden rintamalinjojen vetämisessä.
Prekariaattivetoisessa, postfordistisessa ja ideologioiltaan sekä arvoiltaan monetaristisiksi muuttuneissa yhteiskunnissa nuo linjat kulkevat ristikkäin, limittäin, poikittain ja päällekkäin.
Oikeistolle tämä sopii, koska rahaan perustuvat yhteiskunnalliset linjaukset eivät ole samoja kuin esim. yhteisöllisiin arvohin perustuvat.
Tarkoitan tällä sitä, että yhteisölliset rakenteet ovat tyhjentyneet entisistä sisällöistään, jota ilmensi arvojen ja vallan keskinäinen liitto yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi.
Enää ei kuitenkaan ole tärkeää yhteiskunnan eri kenttien ja tasojen (jo niiden luettelointi tai määrittely on hankalaa!) keskinäinen kommunikointi vaan eri instituutioiden välinen taloudellinen kilpailu, jota siis ilmentää arvojen ulosmittaus tulosvastuuperiaatteella - toisin sanoen "raha & valta inc:n" strateginen taistelu markkina-alueitten (ennen vanhaan sanottiin yhteiskuntien) monopolista.
Mutta monetarismi ei tule takamaan yhteiskuntarauhaa - niinkuin ei tietysti mikään (yksipuolisen) idealistinen yhteisöideologiakaan.
Yhteiskuntarauhan ytimestä nimittäin löytyvät sellaiset - sekä yksilölliset että kollektiiviset - "edellytykset" kuin turvallisuus ja luottamus.
On sitten ihan toinen juttu argumentoida, minkälaisessa yhteiskunnassa nämä edellytykset pystyvät parhaiten kasvamaan ja kukoistamaan...
Minä en sitä tiedä. Olen skeptikko - joskus jopa kyynikko ja pessimisti, mutta nämä ajatteluni ja/tai luonteeni (passiiviset? ja pysähtyneet ?) piirteet eivät kuitenkaan estä minua pohtimasta mainittuja, perustavia edellytyksiä.
Pikemminkin päinvastoin...
*
Minä en ole esittänyt ainoatakaan selkeästi artikuloitua positiivista vaihtoehtoa kapitalismille.
Esitän "vain" kritiikkiä, jonka tarkoitus ei edes ole olla kovin rakentavaa.
Minulle vastarinta kapitalismia kohtaan ei motivoidu jostain vastaideologiasta käsin vaan "pelkästään" siitä, että "köyhän kansalaisen" mitta tulee joskus täyteen.
Valitettavasti vain makasiinien polttaminen oli tyhmästi kohdennettu tempaus, ja ne jotka kutsuvat jopa sitä jopa mellakaksi (hallitus, poliisi ja media), edustavat pikemminkin itse anarkistista reaktiota - "legitiimiä" sellaista.
(Media tosin edustaa tässä vain omaa rahallista etuaan - retorisoikoon A-P Pietilä niin paljon kuin haluaa; se kuuluu hänen mystifioivaan yritystoimenkuvaansa.)
Sen sijaan Liisa Hyssälä ja "liirum-laarum hallituksemme" vastuuta välttelevine vastauksineen lähetystölle, joka oli kerännyt valtavan määrän (lisää olisi saatu samanmoinen määrä ja varsin nopeasti) nimiä addressiin hoitoalan ja etenkin vanhusten hoidon häpeällisten epäkohtien poistamiseksi, olisi ansainnut "pommin niskaansa" ennenmmin kuin jokin jo peruuttamattomasti kuolemaantuomittu makasiini.
Maalaiselle vielä tarkennukseksi - vasemmistolaisuuteni ei ole ideologista sitoutumista vaan vaistonvarainen reaktio, jolle en (enää) etsi intellektuaalisia perusteluita tai puolusteluja.
Markkinatalous rules eikä sitä voi - niin että vaikutus menee todella syvälle ja vaste tulee myös syvältä - vastustaa vain parlamentaarisin keinoin - niukkoja enemmistöpäätöksiä havitellen.
Kapitalismi globaalina teknologiana ja tuotantojärjestelmänä tosin tuhoaa viimein itse itsensä (= ekosfäärin) tai kunnes sitä vastaan spontaanisti nouseva terrorismi - joko nationalistinen (esim. Irak) tai yksittäisten pienryhmien uhka - aikaansaa mahdollisen ydinsodan syntymisen.
Siinä sulle maalainen meikäläisen tulevaisuudennäkymiä. En todellakaan halua jaaritella näistä asioista. Sinä saat tehdä sen minunkin puolestani...
Ja jos kerran olet oikeistolainen, mitä tähän mennessä olet jaksanut mainostaa jo ihan tarpeeksi, niin ota sitten myös sen mukainen linja, etkä hyssyttele!
PS. Ostin muuten "Uuden työn sanakirja" teoksen sinulta saamani vinkin perusteella. Täytyyhän minun sentään päästä perille siitä, menikö presidentinvaalien aikaan taktisesti valitsemani polemiikki Jussi Vähämäkeä kohtaan ihan metsään.
(Olin sitä kyllä esittänyt aiemmin blogissani).
PPS. Eräät väkivaltaisilta vaikuttavat kielikuvani ovat lähinnä yritys saada selville, missä yhteiskunnallisten erimielisyyksien rintamalinjat nykyään kulkevat, ja mikä niiden sisältö on. Siitä kun ei ota selvää edes valtio-oppineilta tai ylipäätään muunkaanlaisen taustan omaavilta poliitikoilta - eikä varsinkaan heiltä!
Ehkäpä(?) Uuden työn sanakirja edes hiukan auttaa näiden rintamalinjojen vetämisessä.
Prekariaattivetoisessa, postfordistisessa ja ideologioiltaan sekä arvoiltaan monetaristisiksi muuttuneissa yhteiskunnissa nuo linjat kulkevat ristikkäin, limittäin, poikittain ja päällekkäin.
Oikeistolle tämä sopii, koska rahaan perustuvat yhteiskunnalliset linjaukset eivät ole samoja kuin esim. yhteisöllisiin arvohin perustuvat.
Tarkoitan tällä sitä, että yhteisölliset rakenteet ovat tyhjentyneet entisistä sisällöistään, jota ilmensi arvojen ja vallan keskinäinen liitto yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi.
Enää ei kuitenkaan ole tärkeää yhteiskunnan eri kenttien ja tasojen (jo niiden luettelointi tai määrittely on hankalaa!) keskinäinen kommunikointi vaan eri instituutioiden välinen taloudellinen kilpailu, jota siis ilmentää arvojen ulosmittaus tulosvastuuperiaatteella - toisin sanoen "raha & valta inc:n" strateginen taistelu markkina-alueitten (ennen vanhaan sanottiin yhteiskuntien) monopolista.
Mutta monetarismi ei tule takamaan yhteiskuntarauhaa - niinkuin ei tietysti mikään (yksipuolisen) idealistinen yhteisöideologiakaan.
Yhteiskuntarauhan ytimestä nimittäin löytyvät sellaiset - sekä yksilölliset että kollektiiviset - "edellytykset" kuin turvallisuus ja luottamus.
On sitten ihan toinen juttu argumentoida, minkälaisessa yhteiskunnassa nämä edellytykset pystyvät parhaiten kasvamaan ja kukoistamaan...
Minä en sitä tiedä. Olen skeptikko - joskus jopa kyynikko ja pessimisti, mutta nämä ajatteluni ja/tai luonteeni (passiiviset? ja pysähtyneet ?) piirteet eivät kuitenkaan estä minua pohtimasta mainittuja, perustavia edellytyksiä.
Pikemminkin päinvastoin...
Subscribe to:
Posts (Atom)