Kommentti Androgyynihullumiehelle koskien "Richard Dawkins - uusin uskonpuhdistaja"- päreeseeni kirjoitettua kommenttia.
(Lisäyksiä klo: 18.55)
AHM.
Pyrin vastaamaan sinulle myöhemmin, joten tästä tuli taas yksi niistä "palaan asiaan" teemoista.
Luen paraikaa Juha Himangan luentoja kirjasta Se ei sittenkään pyöri - Johdatus mannermaiseen filosofiaan", ja minulla on herännyt siitä tähän juttuun liittyviä ideoita.
Ristiriitaisuuksia ja liiallisia yleistyksiä tekstistäni kyllä löytyy, mutta kysymys on nyt perimmältään siitä tavasta, miten ihminen ylipäätään suhtautuu tieteeseen ja filosofoimiseen.
Eikä tämä ole ihan vähäpätöinen ongelma.
Kun minä luen evoluutioteoriaa, niin en voi kerta kaikkiaan käsittää esim. Dawkinsin tahattoman naivilta vakuttavaa - lapsenomaista innostusta.(..."päästäiset lisääntyivät iloisesti..." jne.)
Siinä on vähän samaa kuin näkisi David Attenborough`n ratsastamassa krokotiililla, joka sattuu tiukasti puristamaan suussaan yhtä Attenborough`n luonto-ohjelman kuvaajista.
"Miten upea krokotiili" hihkuu A! "Ja miten vahva - kun ajattelee, että se on miljoonia vuosia vanha - hehhehhheh!"
Sitten A. huutaa krotiilin hampaissa viruvalle kuvaajalleen:
"Take it easy George! Kuvaa sen silmiä. Tästä tulee ainutlaatuista! Kyllä luonto on ihmeellinen asia!"
Kun siis Dawkins puolestaan hihkuu innostuksissaan geenin kopioitumisen kaikkivaltiudesta ja itsekkäästä täydellisyydestä sekä samalla evoluution perimmäisestä tarkoituksettomuudesta, en voi olla tuntematta jotain omituista, syvää ja kuitenkin intellektuaalista vastenmielisyyttä.
Minussa moiset päätelmät herättävät samanlaista kuvotusta kuin esimerkiksi Sartrella heräsi "Inhossa" tai Camus`lla "Sivullisessa".
(Lisäys) Klassisin esimerkki tästä tunteesta löytyy kuitenkin eksistentialismin Raamatusta - Dostojevskin Kirjoituksia kellarista teoksen I:stä osasta, joka mottona voi pitää "kellariloukon miehen" antipositivistista/antireduktionistista "tunnustusta": "Ennemmin teen tietoisesti väärin kuin suostun olemaan pianonkosketin!"
Samassa hengessä kritisoi myös Nietzsche luonnontieteen kaikkivaltiasta otetta esim. Moraalin alkuperästä III:ssa esseessä Askeettisista ihanteista.
Mutta Dawkins ja muut kaltaisensa reduktionistipellet jaksavat sen sijaan jatkuvasti intoutua tutkimastaan ja sen absoluuttisesta indifferenssistä (kvasimetafyysisena totuutena! - sic - aivan kuten Nietzsche vihjaa!) jopa siinä määrin, että heille ei liene väliä edes sillä kuuluako natseihin vai Greenpeaceen.
Luonto - kaikessa, "täydellisessä" ja "selitettävissä olevassa" päämäärättömyydessään on tiedemiehelle ihana ja pyhä asia!
"Hei George" (huutaa Attenborough vielä) - "heitä mulle se kamerasi....ja goodbye! Luonnon kiertokulussa tavataan! Valtavaa, todella vaikuttavaa."
George huutaa koristen aargh!, mutta sitten hänen äänensä vaimenee...Evoluuutio on taas valinnut sopivimman - myös kuolemaan...
(Hitto. Esa Saarinen sopisi näköjään oikein hyvin Attenboroughin paikalle...)
*
Kts. myös David Attenborough - biologien Tarzan
3 comments:
Olen kyllä saanut saman vaikutelman Dawkinsista. Samoja - ehkä voimakkaampia - painotuksia on myös Edward O. Wilsonilla.
Mielestäni on kuitenkin triviaalia sen suhteen, että mitä mies on kehitellyt ja ovatko hänen teoriansa kuinka oikeita, se että minkälainen hän on miehenä tai minkälaista innostusta hän kokee tutkimuksensa aiheesta.
Harvat meistä on rautaa, kuollessaankaan. Oletetaanpa hetkeksi, että Dawkinsilla on uskon korvannut usko, ei uskoon, mitä merkitystä tällä sitten meille pitäisi olla? Varsinkaan siinä mielessä, että meidän pitäisi mennä kutsumaan häntä pelleksi?
Todennäköisesti sinäkin Rauno luet ja tutkit aika paljon, todennäköisesti kohtaat myös jonkin verran vastarintaa lukemastasi? Nimittelemällä Dawkinsia reduktionistipelleksi osoitat kohtuutonta mielenkuohuntaa miestä ja erityisesti aihetta kohtaan. Jolloin tulet paljastaneeksi myös sen, että sinuakaan ei tulisi ottaa kuohuntasi takia kovinkaan tosissaan asiassa, vaikka oikeassa saattaisit ollakin.
Toki se - jos saan oman näkemykseni tähän ängetä - millaisia Dawkinsin näkemykset joistain asioista on, on täysin irrelevantteja hänen loistokkaiden ajatustensa suhteen. Geenin itsekkyys -teoria ei kuitenkaan ole Dawkinsin keksintöä, vaan hän on toiminut teorian ansiokkaana popularisoijana.
Toisaalta on todettava, että Dawkins on meemi-käsitteen isä. Tämä keksintö on jo vuodelta 1976.
Tutustuin Dawkinsiin 90-luvun puolessavälissä ja se mitä hänestä luin sisälsi myös evoluution julmuuden lievää ihannointiakin. (Myös) siksi tuo kommenttini.
Post a Comment