Jimi Hendrix-Voodoo Chile_Berkeley 1970(via Kasa ja pHinn )
Henkka ja Stratocaster.
Kyllä tämän miehen olisi pitänyt saada elää pitempään ja kokeilla rajojaan vielä enemmän.
Jimi Hendrix - Star Spangled Banner ( Woodstock)
Tässä myös woodoomiehen käsitys Amerikan kansallislausta Woodstockissa - 69.
Kiistelty tulkinta alkaa Woodoo-Chilen lopputahtien jälkeen ja jää valitettavasti hieman kesken, mutta epäselväksi ei kuitenkaan jääne, miten Jimi USA:n (ulko-)politiikan oli kokenut.
Elettiinhän Vietnamin sodan kuuminta aikaa...
Jimi Hendrix - Fire (Live at Woodstock)
FIRE osoittaa erinomaisesti, miten kaukana "valkoperseet" vuonna -69 (Clapton mukaan lukien) olivat Hendrixin innovatiivisista taidoista ja eläytymisestä soittaa bluesiin pohjautuvaa rockia.
Jimi Hendrix
Jimi Hendrix (English)
redfunnel.co.uk/redfunnel/musicfestival/popups/history.html.
6 comments:
Hyvä tribuutti hyvälle muusikolle!
Tulin kyllä muistelleeksi, että Jimistä jossain olisi kertoiltu että hän itse asiassa e i olisi vastustanut Vietnamin sotaa - hänhän oli mm. ollut itsekin maineikkaassa 101. Airborne-divisioonassa (Screaming Eagle) laskuvarjojääkärinä (ei tosin Vietnamissa), jossa taisi tavata tulevan basistinsakin Billy Coxin. Asian voi tsekatakin jostain, rykäisin vain tähän lonkalta.
Pääasia on kuitenkin mies ja hänen musiikkinsa!
Kustaa Anton Laurila
Olet oikeassa, mitä tulee varhaiseen Hendrixiin, mutta tosiasiana on myös syytä pitää, että hänen kantansa tuohon sotaan alkoi muuttua -69-70.
Eikä varmaan vähiten sanoittaja-jumalansa Bob Dylanin vuoksi, jonka runoja hän kuljetti jatkuvasti mukanaan.
Entä mitä pitää ajatella Band of Gypsies-kappaleesta Machine Gun (-70)?
Ei kai se nyt sentään mikään konekiväärille tehty ylistyslaulu ole?
Tuossa pätkä kommenttia ko. kappalesta, jossa perehdytään etenkin sen merkittävyteen sähkökitaransoiton uudistumisen kannalta.
http://mywebpages.comcast.net/loudfast/writeweb/mgun.htm
*
"No one could have known that just days later Cox and Miles would provide the support for what many feel is the crowning achievement of Jimi's brief career, if not the ultimate example of the potential of the electric guitar. During the first set of the January 1, 1970 performance at the Fillmore, Hendrix unleashed a staggering rendition of a new song called "Machine Gun."
Of all the recordings of Hendrix in concert, "Machine Gun" best displays Jimi's immense talent and his brilliant usage of effects. STRIVING TO CONVEY THE TERROR OF WAR/capitals RR/, Hendrix pushed himself and his equipment to the limit as he built a towering and complex sonic sculpture. Notes plucked on Jimi's black Stratocaster travelled through his effects and amplification, emerging only after being transformed into harrowing, extreme sounds that were unlike any others ever created with any musical instrument.
Noin se voi olla. Eikä sillä itse asiassa niin väliä ole, ainakaan minulle, sanotaanko kuin kirjallisuustieteilijä että "teksti tekstinä", musiikki siis ratkaisee - jotenkin sitä vaan vaistomaisesti tulee antaneeksi enemmän painoa ex-soldaateille ("I've seen it...") kuin aseistakieltäytyjä-draftereille - tuossa Woodstockissa (leffassa) oli mm. Country Joe & The Fish - ja siinäkin antoi extraryhtiä kun tiesi että tämä Joe oli entinen Marine... Viikset ja pilvenpolttokin näyttävät tällöin hieman "ansaitummilta". Ja perkele: kuvitellaan että täällä meillä olisi Tapio Rautavaara ollut Bob Dylanin näköinen olmi ja mamis - kyllä pari olympiamitalia sentään antavat päivänsäteelle karismaa... Tai hei, toi tossa vieressä, Käteis-Jussi, kyllä se sanquentininreissu antaa hohtoa vallan... vaikken itse niin Cash-fani olekaan. Näin on näreet.
Kustaa Anton Laurila
Cash ei - toisin kuin sitkeä legenda yhä kertoo - koskaan itse istunut mitään tuomiota vankilassa.
Ei siis päässyt putkaa pitemmälle.
Vankilassa hän kyllä esiintyi (1969) ja paljon aiemmin levytetystä (1956) Folsom Prison Blues-biisistä tehtiin erinomainen video, jota kannattaa tsekata vielä tänäkin päivänä.
Toki Cash teki laulun myös San Quentinistä.
Mitä Dylaniin tulee, niin en itse tunne kovin hyvin miehen tuotantoa, enkä ole koskaan ollut mikään fäni, mutta niinpä vaan vuosien mittaan "tietämätönkin" vakuuttuu, ettei kyseessä ole mikään "puhallus".
Tarvitsee vain hieman käydä läpi sitä määrää covereita, joita äijän tuotannosta on tehty, niin tajuaa, että jotain merkittävää tuossa tyypissä on pakko olla.
Eivät ne Byrdsien "Mr. Tambourin Man" ja Henkan "Watchtower" suinkaan ainoita tunnettuja Dylan-covereita ole!
Mutta jos sinuun ei kolahda esimerkiksi "Like a Rolling Stone" tai "A Hard Rain's A-Gonna Fall"- biisin sanat, niin amen. Ei sitten...
*
Kun taas pääsin vauhtiin, niin maalailen lopuksi joitain piruja seinälle. Se on mukavaa...
Jos joku aikoo asettua "Dylania vastaan", hän tulee mitä todennäköisimmin ennenpitkää päätymään pahimpien örinäheviä diggaavien punaniskarasistien tai muuten vaan kukkoilevien oikeisto-kantri-lehmipoikien leiriin.
Nämä hemmot edustavat minulle tahatonta (jopa säälittävää) komiikka.
Richard Dawkinsin kaltainen messias-kompleksia pursuava diiva, kärsii hiukan samantyyppisestä luonnehäiriöstä.
Historiallisena kuriositeettina 15:sta vuoden takaa on hyvä muistaa, miten Kurt Cobain (ja kump.) antoi kenkää Nirvanan toiselle kitaristille (jäljelle jäi siis trio), koska ei voinut sietää tämän redneck-racism-asennetta.
Yo man yo! Cool down!
Jolsei Cash sanquentininpoikia ollutkaan niin minua on nyt sitten huijattu... no ihan ulkonäön perusteella sille olisi voinut lätkaistä kyllä sanotaan ten to fifteen... Legenda linnahörhöstä ainakin elää, näin minulle joskus sitä sen San Quentinin keikkaa markkinoitiin, tv:ssä vieläpä (rikkoi pampun lavalle tuoman vesimukin... "San Quentin, I hate every inch of you..." ja yleisö huutaa hurmiossa).
Dylanin yhteydessä esittämääsi porttiteoriaa koen kyllä tässä vastustaa, Dylanin ulkoisen habituksen halveksunnasta alkunsa saavan tien looginen päätepiste ei välttämättä ole "pahimpien örinäheviä diggaavien punaniskarasistien tai muuten vaan kukkoilevien oikeisto-kantri-lehmipoikien leiri". Olen yöpynyt monilla leiritulilla, mutta millään niistä en ole tavannut heidän kaltaisiaan kanssayöpyjiä tai Richard Dawkinsin kannattajia.
Kustaa Anton Laurila
PS. Olen muuten sitä mieltä, että Band of Gypsies oli Hendrixin heikoin kokoonpano - pääsyyllisenä tähän näkisin Buddy Milesin, jonka totinen hakkaaminen ei vetänyt vertoja Mitch Mitchellin notkealle työskentelylle.
Mitä tulee Band of Gypsies kokoonpanoon, niin saatat hyvinkin olla oikeassa.
Hendrixille sopii paljon paremmin hieman synkopoidumpi rumpukomppi.
Post a Comment