February 23, 2006

Semiotiikka ja strukturalismi taiteen "katoamisen" diskursseina

Social Criticism: Michel Foucault Art and Life

"What strikes me is the fact that in our society, art has become something which is only related to objects, and not to individuals, or to life."


Michel Foucault, (1926-84)

Taide ei siis enää ole yksilön, tunteen tai elämän asia. Taiteesta on tullut sirkus, jota vain yhteisen semioottisen verkoston/kontekstin keskenään jakavat taiteilijat voivat ymmärtää.

Suuri yleisö sen sijaan kummastelee "taideteoksia"(?) kuin eksoottisia - geenimutaation avulla jalostettuja eläimiä häkeissään ja vitriineissään.

Taiteen ystävä ei enää kysy, mikä jossain taideteoksessa on kaunista vaan, mikä siinä on taidetta.
Mutta tämä kysymys on turha, sillä jos kauneuden ja taiteen välinen napanuora on lopullisesti katkaistu - eli kauneuden ilmaisemisella ei ole enää mitään "sääntöjä", kysymykseen: "mikä tässä on taidetta", löytyy aina joko liikaa perusteluja - eli ei ainuttakaan.

Ja kuten Foucault sanoo, taide on enää suhteessa vain toisiin objekteihin, toisiin "esineisiin". Taide on siis irtautunut myös ihmisestä...

Hegelin projekti on tavallaan viety tällä tavoin loppuun saakka.

Lopettakaamme puhe taiteesta ja puhukaamme mieluummin kertakäyttötuotteista, joista - jonkin atavistisen etymologisen jäänteen vuoksi itseään edelleenkin taiteilijaksi nimittävä - pyrkii luomaan myyvän brandyn (*), jota voi pitää länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa uskonnollisen KULTIN viimeisimpänä jäänteenä.

(*) Olennaista on myyvyys, mutta toki Brandyn=Kultin voi synnyttää ilman sitäkin, kunhan vain osaa mainostaa itseään tarpeeksi tehokkaasti.

1 comment:

TM said...

Tästä saa nyt sen käsityksen, että mielestäsi taiteen pitää olla kaunista ollakseen totuudellista tai täyttääkseen funktionsa. En tiedä, tarkoitatko sitä, pidän sinua sen verran viisaana ettet varmastikaan tarkoita asiaa niin, mutta olisi mukava tarkentaa ajatusta. Sillä: eikö taide voi olla myös traagista - tai koomista (haloo, Rabelais)? Onko esimerkiksi "Kuningas Lear" kaunis? Onko Oidipuksen kohtalo kaunis? Ei: ne ovat traagisia teoksia - niiden aihe on filian ja ekhtroksen ristiriita - kuten niin usein, nykyään, meidänkin maailmassamme.

En tarkoita tätä kritiikkinä enkä provokaationa - yritän nyt luoda filiaa välillemme, en ekhtrosta - mutta vaikka kuinka Tityroksena soitan syrinksiä, ei Amaryllis aina vastaa: joskus vain Tartaroksen hirviöt ryömivät varjoista...ja se on aika surkeaa ja surettavaa, ymmärrätkö?