February 23, 2006

Hegelin filosofiasta, uskonnosta ja taiteesta (pintaraapaisu)

Kommentti Aimo-Kalevi Hotasen kommenttiin päreeni "Kommentti taiteen "mieltämisestä" säännön seuraamisen ja säännön dekonstruoinnin perinteessä" tiimoilta.

*
Kts. myös edellistä 23.1 - samaa aihetta sivuavaa pärettäni Semiotiikka ja strukturalismi taiteen "katoamisen" diskursseina - Foucault-sitaatin pohjalta.

*
Esittämäsi tiivistelmä oli aika tuttu, sillä Hegelille koko maailmanhistoria merkitsi eräänlaista Hengen inkarnoitumista ja siten maallistumisen prosessia.

Hän ei ollut teisti eikä panteisti vaan panenteisti - nimitys, jonka antoi eräs melko tuntematon kolleega.
Siinä Jumala ymmärretään yhtä aikaa sekä maailman ulkopuolisena että maailmassa vaikuttavana voimana.
Alfred North Whitehead lienee saanut reilut sata vuotta myöhemmin kehittelemäänsä processiteologiaan virikkeitä tästä Hegelin pohdinnasta.

On syytä muistaa, että Hegelin järjestelmän voi ymmärtää vain kokonaisuutena, jossa kaikki sekä uskonnon taiteen että jopa(!) tieteitten osa-alueet noudattavat samaa "Hengen fenomenologian" eli Hengen itsetiedotuksen lisääntymisen prosessia.

Ongelmaksi vain muodostui, että, jos antaa tämän kehityksen jatkua loputtomiin, se tuhoaa lopulta Hegelin omatkin filosofiset periaatteet yhtenäisen, kansallisen valtiofilosofian (nationalismi psykologisena valtiouskontona) luomiseksi.

Julistaa Historian loppuneen Preussin valtion syntymiseen oli Hegeliltä lähinnä epätoivoisen koominen yritys pysäyttää hänen itse liikkeelle panemiensa eri hegeliläisten suuntausten vyöry.

Sekä naturalistinen liike - 1) Marx äärivasemmalla, 2) kristinuskon demytologisointi (David Strauss) sekä 3) konservatiivisten oikeistohegeliläisten metafyysiset "hallusinaatiot", jotka yllättävää kyllä kukoistivat jonkun aikaa 1800-luvun ja osin 1900-luvunkin Englannissa (esim. Broad, joka oli hegeliläinen koko elämänsä).

Suomen merkittävin filosofi J. W. Snellman oli omaksunut kansallisuusaattensa saksalaisesta idealismista ja etenkin sen äärihegeliläisestä nationalismista.

Ranskan 1940-luvun Hegel-revival (Alexandre Kojèven luennot) päätyi lopulta Hegelin runttaamiseen Hegeliin itseensä tukeutuen (!) kuten tapahtui mm. Sarten filosofiassa.

*
Hegel oli avannut padot evoluuution ja maallistumisen prosessille, mutta hän epäonnistui pyrkimyksessään pystyttää sille alttari - edellä mainittu Preussin valtio.

Kun taide irtautuu uskonnollisista kytköksistään ja itsenäistyy estetiikaksi (Baumgartenin projekti 1700-luvulla), tämä itsenäistymis-ja maallistumispyrkimys etenee omalla vääjäämättömällä painollaan, lukemattomien taideteorioitten kautta tilanteeseen, jossa teknologia=tekninen uusintaminen ja kertakäyttöyhteiskunta antavat lopullisen armoniskun taiteelle sen alkuperäisistä sidoksista.

Taiteen "lopun aika" on sekä suurta meteliä (sirkusta) että suurta hiljaisuutta - johtuen sisältöjen tyhjyydestä.

*
Tavallaan taiteelle tapahtui tässä sama, mikä latinalaiselle teologialle reformaatiossa keski/pohjois-Euroopassa sekä Englannissa ja USA:ssa eli separoituminen ja partikularisoituminen.

(Tätä irtautumis- ja lahkolaistumisprosessia katolisuuteen kääntynyt moderni jesuiitta-vainaamme Seppo. A Teinonen kutsui sairaudeksi, jota luterilaisuus potee yhä vieläkin - siteeraus eräältä saksalaiselta teologilta, jonka nimeä en muista .)

4 comments:

TM said...

"Jotkut taiteilijat rypevät mitä koukeroisimpien ja samalla toivottomimpien älyllisten metaforapalapelien suossa (vaikkapa Teemu Manninen)"

Ihan oikeesti, Rauno, mitä ihmettä sulla on mua vastaan, kun sun pitää esittää mut täysin päinvastoin kuin mitä olen. Oletko edes IKINÄ lukenut mun kirjaani? Jos olisit, tietäisit, että olen KAIKKEA MUUTA kuin älyllinen metaforapalapelien fani - itse asiassa juuri VASTUSTAN niitä.

Voisit lopettaa tämän mustamaalauskampanjasi, koska, kuten on jo monta kertaa tullut todetuksi, olen sun kanssas samaa mieltä näistä filosofiajutuista.

Ok?

Rauno Rasanen said...

OK. Sorry taas kerran.
Mulla täytyy (kuten oikein totesit) aina olla pari olkinukkea.
Toista kehun, toista haukun.

Esimerkillistä splittausta.

Mutta en tosiaankaan tunne tekstejäsi niin hyvin, että voisin personifioida juuri sinuun tuon metaforapalapelien "lumessa kahlaavat."

Itse asiassa tämä kritiikki menee suuntaan, jossa koen estetiikan 1800-luvulta saakka rypeneen, ja silloin voisin yhtä hyvin ellei paremminkin käyttää kritiikkini kohteena Markus Lammenrantaa, joka on tehnyt mm. lisensiaattityönsä Nelson Goodmanin taidefilosofiasta.

Siitä kirjasta on taide paennut - ja kauas, mikäli on ylipäätään edes henkiin jäänyt!

Kaiken kaikkiaan - taide on modernismissa muuttunut estetiikaksi, aivan kuten luterilaisuus on muuttunut uskosta ukontotieteeksi - siis uskon tutkimukseksi.

Mutta mitä hemmetin tutkimista on sellaisessa, joka vaikuttaa meissä spontaanisti! Ei mitään!

Tähän on syynsä.

Kun "SE" EI ENÄÄ VAIKUTA, niin tuo puute yritetään epätoivoisesti korvata sofistikoituneella filosofialla, mutta näin tullaan vain kadottaneeksi itse asia lopullisesti.

*
Lausuttakoon nimesi tästä lähin positiivisemmissa yhteyksissä ja ainakin huomattavasti selkeimmin viittein varustettuna.

Vaihdan tilallesi tähän päreeseen jonkun toisen nimen.

T. Rauno R.

Rauno Rasanen said...

Kyseessähän ei tietenkään ole tämä päre, mutta päre mikä päre - sama se nyt on.

TM said...

Kiitos Rauno. :D Tuli hyvä mieli.