Tiedettä harjoitettiin vielä keskiajalla lähinnä arkiymmärryksen sanelemiin sääntöihin perustuen (auktoriteettina Aristoteles).
Myöskään tämän vuoksi tiede ei kehittynyt 2000:ssa vuodessa kovinkaan paljon.
Nyt asia on toisin. Tiede on kehittynyt 150 vuodessa enemmän kuin koko ihmisen historian aikana. Sen säännöt ovat myös tarkentumistaan tarkentuneet - joskus aina käsittämättömyyteen asti (kvanttifysiikka).
*
Taiteen tekeminen oli vielä antiikin aikana ja keskiajalla tiukkojen muotosääntöjen alaista. Silti voidaan perustellusti ja ehkä jopa yksimielisesti väittää, että taide suorastaan kukoisti näiden tiukkojen sääntöjen aikana.
Nykyään asia on toisin. Taiteelle ei aseteta enää mitään sääntöjä - paitsi ne, mitkä jonkun taideinstrumentin mekaaninen hallitseminen väistämättä vaatii (jos enää aina niitäkään).
Tässä on joka tapauksessa tapahtunut ikäänkuin käänteinen kehitys tieteeseen verrattuna...
Entä onko taide kehittynyt viimeisten 150-vuoden aikana, kun sitä määrittävät ja samalla tietysti myös rajoittavat säännöt tai jopa suuntaukset ovat vähitellen hävinneet?
Vastaus.
Mitään taidetta ei ole enää olemassakaan. Suurimmat taideteokset on tehty jo kauan sitten - kaikkien perustaiteenlajien alueella.
Se, mitä on jäänyt jäljelle - siihen minulla ei ole sanoja - ainakaan sellaisia, joita voisin kommunikoida muille tai edes itse käyttää.
Voin toki ihmetellä ja ihaillakin nykytaidetta, mutta minulla ei ole enää minkäänlaista mittapuuta, jolla voisin ymmärtää sitä.
1 comment:
ähh. miksi taiteessa pitäisi olla niitä mittapuita?? suuntauksia, ismejä, oppeja, lajeja, lokeroita, käyriä ja koukkuja? ja NIMIÄ? eikö voisi vaan kokea ja nauttia. tai tehdä! ja pitääkö kaikkea ymmärtää?
tunne on tärkein!
Post a Comment