Kommentointia edellisen päreeni Eksakti tiede edistyy, taiteen "vapaus" rönsyää tiimoilta.
*
Merja said...
ähh. miksi taiteessa pitäisi olla niitä mittapuita?? suuntauksia, ismejä, oppeja, lajeja, lokeroita, käyriä ja koukkuja? ja NIMIÄ? eikö voisi vaan kokea ja nauttia. tai tehdä! ja pitääkö kaikkea ymmärtää? tunne on tärkein!
RR
Okei. Unohdetaan käsite ymmärrys ja tietäminen, jotka tosin viittaavat eri motiiveihin asioita selitettäessä.
Ymmärrys nimittäin ei ole tunteen vastakohta. Tieto ja informaatio sen sijaan sitä on!
Kummallista. Jotkut taiteilijat rypevät mitä koukeroisimpien ja samalla toivottomimpien älyllisten metaforapalapelien suossa, ja toiset taas - kuten sinä Merja - ovat valmiita heittämään kaikenlaisen analysoinnin roskikseen...
Minun piti oikein kieli keskellä suuta keksiä uusi termi, jotten ärsyttäisi herkkähipiäisimpien puunhalaajien välitöntä taide-elämys (elämys on ainakin tässä samaa kuin kokemus) - ja taide-innovaatiosuhdetta.
Korvatkoon siis "mielle ja mieltäminen"- tiedon, selittämisen ja ymmärtämisen.
Toisaalta myös informaatio kävisi erinomaisesti tähän yhteyteen, sillä mitään muuta "kirjaimellista" emme saa nykytaiteesta irti kuin informaation - ja siihen "mieltämisemme" sitten jääkin.
Tulee olemaan jäätävän kylmä tosiasia, että 1900-luvun taide on saavuttanut arvostuksessaan ja ns. taiteellisessa "tasossaan" nollapisteen (esim. erinomaisen teoriatietoinen/-uudisteinen Andy Warhol), jos sitä verrataan aikaisempien vuosisatojen saavutuksiin.
Kaiken triviaaliksi ja/tai skitsofreeniksi murskaavat avant-gardistit tulevat saamaan lähinnä reliikki-arvon kuten antiikkia varhaisemman ajan taideteokset.
Mikään muu ei voine enää toimia niiden "esteettisenä" kriteerinä, koska reliikkiarvo liittyy aina myyttisen ja pyhän ilmenemiseen.
Taiteen mieltämiseen/oivaltamiseen ne eivät anna juurikaan perusteita, mutta kysehän on siis lopulta KULTIN ylläpitämisestä.
Varsinkin 1900-luvun taiteesta on tosi vaikea löytää enää mitään - traditionaalisesti ymmärrettyä - pyhää.
Sanokaamme, että siinä mieluumminkin pyhäinhäväistys on muuttunut marginaalisen elitistijoukon kokeiluissa kultiksi ja siten pyhäksi.
*
Mutta Merja: sen kun koet ja nautit. Jo lapsikin - ja varsinkin lapsi - sen osaa. (Sitäpaitsi tyhjän saa pyytämättäkin/Tämä on sekä arvoitus että vitsi/).
Tiedämme kuitenkin yleisesti "(?)", että kaikki öljyvärejä deliriumissa kankaalle lätkivät (kuvaama-) taitelijat eivät kuitenkaan osoittaudu Jackson Pollockin tapaiksiksi "instant-väri-installaation maageiksi".
Pollock tekee kyllä vaikutuksen minuunkin, mutta älkää kysykö miksi...
Ja mikäpä minä olisinkaan tällaista kokeilunhalua kieltämään.
Leevi Lehto "puraisi" taas kerran laittamattomasti vastaamalla eräässä syksyn haastattelussa että "jos kokeilu ei ole itseisarvo, niin ei se sitten ole kokeilua lainkaan".
Onhan kokeilu toki eräs luovuuden luovuttamattomista ulottuvuuksista, joskaan ei välttämättä sen ainoa peruslähtökohta - ajatelkaamme esim. ikonimaalausta.
Mutta älä Erja puhu minulle taiteesta tässä samassa yhteydessä...Keksi sen tilalle joku muu sana - please. Vähän samaan tapaan kuin Nietzsche, joka halusi korvata totuuden jollain muulla termillä...
Ettei vain olisi yksi ehdotus hänellä ollut taide! (No - se oli vain yksi monista vaihtoehdoista.)
*
Sen verran vihjaan kuitenkin , että minulla tämän päreen tausta-ajatuksena piilee paljon paljon muutakin kuin nimenomaan tiede ja taide sekä niiden "taso"/arvo/arvostus.
6 comments:
tulipa pikkutyttömäinen olo, kuin setä taputtaisi päähän, että menepäs tyttö puita halaamaan...
no, oikeesti olen kuvien katsoja ja tekijä. taide antaa minulle paljon, sanottakoon sitä sitten millä nimellä hyvänsä, vaikka haihatukseksi.
tämä taitaa olla niitä aivolohkojuttuja, en edes jaksa noihin sanoihisi paneutua, niin että ymmärtäisin. minulle pitäisi vissiin vääntää rautalangasta.
pirteyksin Merja ämmällä.
Maailma on mielteeni. Siihen se taidekin sopii. Tosin olen jossain määrin kiinnostunut taiteen filosofiasta ja erityisesti Danton mielipiteistä. Ennen sanottiin, että taiteilija, luo äläkä puhu. Se on ihan hyvä neuvo, kuten myös se, että älä kirjoita, jos suinkin voit.
suodaanpas nyt kuitenkin taiteilijallekin sanan ja kirjoittamisen vapaus. taidettakin saa toki tehdä kuka tahansa.
minun mielestäni.
Rohkenen olettaa, että tarkoitit eräässä kohdassa näyttelijä Sydney Pollackin sijasta Jackson Pollockia.
a-kh.
Tietenkin Jackson Pollock. Näyttelijä Sydney Pollackhan on yksi niistä perin harvoista mustista lännensankareista (mm. sitä)...
*
Ja tosiaankin Merja - ei meillä taida olla mitään keskusteltavaa. Ei ainakaan minun ymmärtääkseni.
Tuskin enää enempää toistemme ohi voimme puhua...
Joten tee ihan rauhassa sitä, mitä olet tähänkin asti tehnyt, ja unohda kirjoittamani, mikä onnistuneekin helposti.
*
a-kh
Tunnen Dantoa aika huonosti, joskin jotain häneltä/stä olen sentään lukenut.
Olihan hän eräs ensimmäisiä anglosaksisen maailman kirjallisuuskriitikkoja, jotka kirjoittivat Nietzschestä - 60-luvun alupuolella.
Kauffmannin uraauurtava teos - 50-luvun alussa oli tietysti se ensimmäinen ja käänteentekevin "länsimainen" julkaisu Nietzschestä natsismin jälkeen.
Voisit oikeastaan käydä lyhyesti läpi joitain Danton perusteesejä.
*
Alla eräs nopea random-löytö googlella.
...
"Ajatus käsitteisiin perustumattomasta kauneudesta on ollut tyypillinen koko modernin estetiikan traditiolle, kunnes 1900-luvulla tämä käsitys sai haastajia. Taidefilosofeista Arthur Danto on eh-kä näkyvimmin ollut kääntämässä kantilaista estetiikkaa päälaelleen ja nostanut käsitteet ja teori-an ensisijaisiksi kokemukseen nähden. Danto (1981) pitää lähtökohtanaan taidemaailmassa 1900-luvulla tapahtuneita muutoksia, ja väittää että taidemaailmassa, missä periaatteessa mitä tahansa arkiobjekteja voidaan asettaa näytteille, kokijat eivät pysty edes erottamaan taidetta ei-taiteesta luottamalla pelkkään välittömään ja intressittömään havaintokokemukseen, saati sitten arvioi-maan kohteen esteettistä arvoa. Danton mukaan taideteoksen esteettiset ominaisuudet riippuvat olennaisesti teoksen tulkinnasta, johon taas vaikuttaa olennaisesti tulkitsijan teoreettinen – esi-merkiksi taidehistoriallinen – taustatieto."
*
Koen sympatiaa Danton narrativismia kohtaan,mutta niin sympatiseeraan kokemustakin käsitteisiin nähden.
Strukturalismi ei ole koskaan kolahtanut minuun kuin ehkä joittenkin erityiskysmysten suhten.
En enää pohdiskele kovin määrätietoisesti taidetta. Raimo Reinikainen pohdiskeli sitä takavuosina ahkerasti Taide-lehdessä. Oli mukavampaa julkaista hänen kuva-assosiaatioitaan kuin lukea hänen juttujaan.
Koska olen kuusikymmenlukulainen (mitä se nyt sitten lopulta onkaan) minua kinnostavat viitaukset siihen suuntaan, mm Danton esittämät, vaikka hän lankeaakin hegeliläiseen hämäryyteen. Hänen mielestään taide perinteissä mielessä on kuollut; kuusikymmenluvulla tapahtui taiteen vallankumous, joka oli niin syvä, että voi puhua taiteen kuolemasta perinteisessä mielessä; taiteen kuusikymmenluvun kriisi oli myös taiteenfilosofian kriisi; taide on kehittynyt niin, että sillä on enää post-historiallista merkitystä; siltä on kadonnut historiallinen vitaalisuus; tämä kehitys taiteessa on lähtenyt siitä itsestään; se on kehittänyt itsensä loppuun, tullut tietoiseksi itsestään, ajattelee itseään ja siitä on tullut oman itsensä filosofiaa jne. Jätän tässä yhteydessä tien oheen sellaiset peruskysymykset kuin mikä on taideteos, mikä on taideteoksen ontologinen asema ja miten teos identifioidaan taideteokseksi ja tarvitseeko taideteosta ylipäätään esittää, vaikka tapa sellainen onkin.
Post a Comment