October 7, 2007

Kun tiede on helppoa, teologia roskaa ja Nietzsche hulluutta - Porno-Rane tunnustaa

Kommentti mikasipuran päreeseen Usko (6.10).

Motto: Porno-Ranen kaltaiset jopa sanoutuvat irti kaikista säännöistä tehdäkseen mielipiteistään immuuneja kritiikille. Eikö juuri filosofin tulisi olla valmis uudenlaiseen ajatteluun tai laajaan näkemykseen? Tai syvään? Tai itsekritiikkiin?
(Mikan Sipuran päreestä Elefantin selässä - 28.9)

No voi taivas mitä jeesustelua! Minähän se tosiaan katselen maailmaa äärettömän pienet 'siniset silmälasit' päässä, pää täynnä Viagraa. Älä puhu paskaa Sipura!

Mitä Usko-päreeseesi tulee, en ole lukenut Hämeen-Anttilan kirjasta Usko kuin arvioinnin/referaatin, joten en siltä osin ryhdy kommentoimaan pärettäsi.
Totean vain, että nyrkkeile sinä Mika omien luonnontieteellisten 'varjojesi' (totuuksiesi) kanssa, teologit omiensa.

Mitään hedelmällistä keskustelua tuosta asenteesta ei kummankaan taholta silti taida välttämättä syntyä (kts. kuitenkin PS.).
Eräänlaista yksinpuhelua kaikki tyynni.
(Toki löytyy poikkeuksia kuten kosmologi Esko Valtaoja sekä hänen keskustelutoverinsa piispa Juha Pihkala ja metropoliitta Ambrosius).

Olkaa teologit ja luonnontieteilijät molemmat hiljaa ja tehkää oma työnne Herran ja herran nuhteessa. Eihän teistä ole toistenne 'tappajiksi'.

Sitäpaitsi minä en valitse kumpaakaan teistä.

PS. On se kumma, ettei McGrathin kriittinen realismi kelpaa sinulle missään muodossa lainkaan. Et taida ymmärtää koko periaatetta.
McGrath on molekyylibiologian tohtori ja teologian professori, joka on julkaissut aika läjän teoksia, joten tietoa sillä ainakin on teologiasta verrattuna Dawkinsiin ja tämän 'yksitasoteoriaan' Jumalasta sekä ylipäätään mentaalisesta.

Entä miten sinä erotat kausaliteetin determinismistä ja indeterminismistä ilman alkuoletuksia (tai lopputulkintaa - korostan sanaa tulkinta), jotka määräävät koko tutkimuksen. Olet itse samassa liemessä tieteenfilosofisesti kuin teologitkin.

Mutta sinussa tiettyä ammattiylpeyttä ja tiedepoliittista jääräpäisyyttä - ehkä jopa pikkumaista itseesi käperymistä, mikä tietysti ei ole paha asia, jos löytyy tarpeeksi laaja taju ennenmuuta omien tutkimusmetodiensa rajoituksista.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että heität pesuveden mukana pois kaiken, mikä ei oikein sovellu luonnontieteelliseen sapluunaan. Käyttäydyt siis itse kuin mitä suppea-alaisin teologi.

Itse edustan samaa linjaa kuin ensimmäinen kommentoijasi. Nietzschen kritiikki uskoa ja tiedettä kohtaan puree yhä tänäkin päivänä.
Totuudet ovat ihmisten kumoamattomia erehdyksiä ja että vakaumukset ovat suurempi vaara totuudelle kuin valheet.

PPS. Sitäpaitsi mitä pahaa uskonnot voivat nykyään tehdä luonnontieteelle, mikäli se pitää tiukasti kiinni omasta arvovapaudestaan (jos sellaista nyt tiukasti ottaen on olemassakaan) ja kokeellisen itsekorjaavuuden periaatteestaan?

Eihän se kuitenkaan pysty ottamaan 'tieteellistä' kantaa arvokysymyksiin, koska arvot eivät ole tiedettä vaan vakaumuksia. Näin ollen arvokeskustelu on aina enemmän tai vähemmän poliittis-metafyysis-uskonnollista.

Fundamentalisti-kreationistit heitän kuitenkin omin käsin helvetin tuleen! Kreationismi on todellakin vihonviimeistä humpuukia!

*
Olen suunnitellut kirjoittaa tästä aiheesta (taas kerran - voi ei!) ja siinä tulen ottamaan kantaa etenkin omiin ristiriitaisiin näkemyksiini tieteenfilosofiasta ja etiikasta.

Seuraavassa luonnostelma näistä ristiriidoista.

Miten voi mies, joka pitää evoluutioteoriaa empiirisesti ehdottoman totena, eikä siis usko edes minkäänlaiseen älykkääseen suunnitteluun/suunnittelijaan, olla kuitenkin ei-reduktionisti eli kannattaa tietyin varauksin emergenttiä maailmankuvaa ja ennenmuuta kriittistä realismia?

Mutta emergentti palautumattomuus ja todellisuuden ilmenemisen monimuotoisuudesta johtuva, erityyppisiä ontologisia tasoja sekä metodeja olettava kriittinen realismi, päätyy konstruktivistiseen pluralismiin, joka lopulta puolestaan päätyy pitämään myös evoluutioteoriaa ihmisen sosio-kulttuurisena luomuksena.

Edelleen tuo mies väittää vakaasti ainakin itselleen, että jos moraalirealismi ei ole totta, niin koko etiikan rakennelma ajautuu lopulta (emotivismin ja konstruktivismin kautta) hajoamispisteeseen eli nihilismiin.

Fideismikään ei merkitse hänelle enää muuta kuin uskon ja moraalirealismin viimeistä pakopaikkaa/roskakoria luonnontieteellisen kritiikin väistämiseksi.

Moraalirealismi on kuitenkin käytännössä samaa kuin Platonin ideat tai teismi ja platonikko tai teisti tämä mies ei ole.
Fideismi taas voi merkitä aivan mitä tahansa, joten sen arvo ikäänkuin häviää subjektiiviseen kontingenssiin; - se on tunnetta, joka ei artikuloidu evidentiaalisesti muuna kuin epämääräisenä kaipuuna.

Monille tämäkin riittää yksilöllisesti, mutta vakuuttaako se ketään muuta? Ehkei, eikä se välttämättä ole tarkoituskaan.
Tästä vain seuraa, että pelkästään fideistinen seurakunta on ikäänkuin mykkien yhteisö, jossa pyritään kommunikoimaan pelkästään elein...

*
Huomaat Mika, että tuo tyyppi, jonka dilemmoja kuvaan, on aivan kirjaimellisesti keskellä niin vakavia argumentatiivisia ristiriitoja, että hän mieluusti jopa vaikenisi niistä - iäksi.

Nämä ristiriidat kumpuavat kuten saatat arvata hyvin paljossa Friedrich Nietzschen filosofiasta.

*
Ilkeäksi lopuksi en sano muuta kuin, että sinulle luonnontieteessä kaikki tuntuu kuitenkin ihme ja kumma olevan niin helppoa - niin yksinkertaista ja niin selkeää, kunhan vain noudattaa oikeita alkuoletuksia ja oikeaa metodia.

Samoin uskonnon kritisoiminen sujuu sinulta kuin vettä vaan - ikäänkuin olisit kokenut luonnontieteellisen 'ilmestyksen', jossa itse ukko-Darwin ilmoitti sinulle, että 'Minä olen tie ja Totuus!' Älä pidä muita Totuuksia!
Salli mun nauraa...

*
Olen hieman lieventänyt kritiikkiäni Richard Dawkinsia kohtaan hänen erinomaisen selväjärkisen perustelunsa vuoksi, jonka hän esitti äskettäisessä darwinismi contra kreationismi-dokumentissa siitä, miksi hän ei suostu väittelemään teologien kanssa (nimeltä mainitsematta mutta varmasti tarkoittaen etenkin McGrathia).
Luulenpa silti, että kyllä hän siellä hulppeassa kartanossaan pitää säännöllisesti sen vaaleaverikkönsä kanssa sunnuntaimessuja Darwinille ja evoluutioteorialle ;)

Sen verran vakaumuksellinen mies hän tuntuu tässä asiassa olevan - ja mikäs siinä. Huipputiedemies - enhän minä sitä ole koskaan kieltänytkään...

Perisynti, filosofinen antropologia ja Nietzsche

Kommentti päreeni "Onko Jumala seksuaalisuuden väärinkäsitystä?" kommenttiin.

mattitaneli kirjoitti

'Pidätkö muuten perisyntioppia relevanttina? Friedric Nietzsche varmaan riemustuu siitä, että perisynnistä yhä keskutellaan;) Mikäs siinä - kai se hänen perspektiiviseeen moraalioppiinsa soveltuu.'

*
Tämä on kysymys, joka tärisyttää minua aika ajoin paljon enemmän kuin alkoholinkäytön jälkeinen tila.

Jos voidaan ajatella jonkinlaiseksi synnin tilaksi se, että olemme tuhoamassa biosfäärin eli kaikki muut lajit sekä lopulta itsemme ja vieläpä omin käsin, niin eikö sellaista voisi kuvata aika saatanalliseksi luonteenpiirteeksi ihmisessä - eräänlaiseksi perisynniksi.

Nietzsche sen sijaan halusi, että yli-ihminen olisi positiivinen ratkaisu ihmisen itsensärankaisuun ja psykometafyysisen syyllisyyden tilaan, joka on pitkälti kristinuskon moraalin aiheuttamaa.

Tosin hän ei luota esimerkiksi utilitarismiin, eli että me voisimme etukäteen suunnitella toimivan maailman ja määritellä oman kohtalomme.
Päinvastoin - se mitä kutsuimme hyödyksi, saattaa olla juuri suurin erehdys ja tyhmyys, jonka vuoksi me vielä kerran tuhoudumme.

Kovaa tekstiä, joka päinvastoin pitää ihmistä - ehkei nyt sentään syntisenä tai perisyntisenä mutta ainakin kerta kaikkiaan typerän optimistisena ja ahneen edistysuskoisena, vaikka tämä ajautuukin valinnoissaan selkeästi kohti tuhoa.

Ja tämä käsityshän sopii kuin nakutettu juuri nykyään jatkuvasti eskaloituvaan ilmastonmuutoskeskusteluun, mitä tulee ihmisen kykyyn pelastaa itsensä ja maailma - siis elämä yleensä.

Olen kirjoittanut jossain kommentissa, että ei edes kristinusko kyennyt kehittämään niin perusteellisen totaalia ja nimenomaan konkreettisesti uhkaavaa oppia viimeisistä ajoista (eskatologia) kuin mihin tieteen, teknologian ja ihmisen ahneen nerouden seuraukset ovat johtamassa.

Näin ollen Nietzschen toive siitä, että yli-ihminen, jolla olisi moraalista, hengellistä ja tahdonvoimaista - siis vallanhaluista ja profeetallista viisautta, voisi tulla todeksi jossain merkillisessä, ihanteellis-arvofilosofisessa eli hyveellisessä muodossa, saattaakin olla katastrofaalinen harha ja pelkkä yksinäisen neron houre.

*
Nietzschen käsitys ihmisestä on ambivalentti, ja hänen luottamuksensa heihin vaihtelee. Hän kirjoittaa Antikristuksessa: ainut todellinen kristitty kuoli ristillä, ja että hänen opetuslapsensa ajautuivat kaunaan, valehteluun, petokseen ja pelkuruuteen heti tämän kuoleman jälkeen.

Toisaalta Nietzsche kirjoittaa kirjeessään parhaalle ystävälleen ja kolleegalleen Baselista, teologian professori Frans Overbeckille, ettei ole nähnyt missään niin hyveellistä elämää kuin kristittyjen parissa.

Toisaalta hän ylistää tahtoihmisiä, Caesaria, Brutusta jne, renessanssin yletöntä taiteellista voimaa ja suuria lahjakkuuksia - olkoonkin moraalisesti kyseenalaisia egoisteja.

Nietzschen paradoksaalinen ajattelu ja perspektivistis-ristiriitais-paradoksaalinen, filosofinen antropologia tulee esiin kommenteissa: röyhkeän poleeminen ironia: Onko minut ymmärretty oikein - Caesare Borgia (renessanssin rikollinen kardinaali) paavina!

Mutta kaikkein hienoiten tuo Nietzschen ongelmaisen antropologian ohjelmallisuus tulee esiin kommentissa, jossa hän toivoo, että kyettäisiin kehittämään ja kasvattamaan - ikäänkuin raaka-aineesta, joka on paljon hienompaa kuin marmori veistetäisiin 'kuvapatsas-ihminen', jossa yhdistyy roomalaisen keisarin vallantahto ja Kristuksen sielu.

*
Nietzsche filosofinen antropologia on äärimmäisen hankalasti systematisoitavissa, mutta varmaa on, että hän halveksi sisimmässään juutalaiskristillistä, kaunaista laumamoraalia ja arvosti 'vapaita henkiä' joille moraali oli lähes tuntematon asia, ja joille kunniantunto ja vapaan miehen hyveet merkitsivät henkisen tason huipentumaa.

Uskomatonta kyllä mutta Antikristuksessa Nietzsche kutsuu Jeesusta vapaaksi hengeksi - ja perustelee asian sillä, että Jeesuksessa ei ollut ressentimenttiä.

Mieli, reduktio, konstruktivismi ja fenomenologia

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Aivoituksia mielestä".
*
Ymmärrykseni mukaan ajattelen mielestä aika lailla samaan tapaan kuin sinä.

Reduktionismi on joka tapauksessa epäonnistunut, valheellinen ja jopa mystifioiva projekti ainakin ihmisen mielen eri merkitysrakenteiden ymmärtämiseksi.

Adornoa mukaillen olen kehdannut irvailla, että reduktionismi on eräänlaista piilevää oxymoronismia (toisensa kumoavien tai toisilleen vastakkaisten ilmaisujen käyttöä kuvauksessa), koska emme voi koskaan ymmärtää psyykkisiä, mielellisiä rakenteita pelkän kvantitatiivisen kuvauksen ja muka puhtaan reduktion tasolla.

Jokaiseen kuvailevaan reduktioon (myös fenomenologiseen, jonka ongelmana on oletus transsendentaalisesta egosta, kts. alla) sisältyy väistämättä - joko implisiittisesti tai avoimesti - ymmärtävä/selittävä taso, jota voi pitää yleisesti ottaen emergenttinä.

Se ei siis enää palaudu sellaisenaan mihinkään alkuperäisempään perustaansa ilman, että juuri mielen (mentaalisen) kyseessä ollen keskustelunaihe muuttuu kokonaan toiseksi.

Reduktionisti väittää silti kivenkovaan, että mieli sijaitsee jossain paikassa.
Mutta mikään ei ole mielettömämpi ja itsensä kumoavampi väite kuin se!

Kyseessä on kuten Wittgenstein - hieman samaan tapaan kuin Nietzsche - totesi, että väite mielen sijaitsemisesta aivoissa on (syvä-)kieliopin aiheuttama 'lumous' tai ikäänkuin 'hallusinaatio'.
*
G. H. von Wright kirjoitti, että tietoisuus on kykyä reagoida sisäisiin ja ulkoisiin ärsykkeisiin, eikä sitä ei voi ilman vakavaa argumentatiivista virhettä käsittää pelkästään yhden perustason ilmiöksi.

Tietty metafyysinen dualismi (ja samalla konstruktivismi) on pakko hyväksyä, jotta mielestä voidaan puhua 'mielekkäästi' eikä vain jonain 'esineenä', jota ei oikeastaan ole olemassakaan kuin tuona esineenä.

Mutta mieli ei ole esine vaan kielen ja kulttuurin kehittymisen myötä emergoitumut tapa, jolla maailma hahmottuu meille.

Mieli on siis taipumus - dispositio - ei niinkään ominaisuus eikä varsinkaan empiiris-metafyysinen substanssi!
*
Tällaisesta konstruktivismista kuten reduktionismistakin seuraa kuitenkin vaikeita filosofisia ongelmia.

1) Jos mieli on konstruoitu, periaatteessa kielen (toki myös taiteen, joka sekin on eräänlaista kieltä) kautta artikuloituva kyky tai tapa, seuraa tästä, että mieli ja tietoisuus ovat kyllä käytännössä olemassa, mutta niillä ei ole (kuten yllä mainittiin) fundamentaalia metafyysis-tieteellistä statusta vaan pelkkä emergentti - siis palautumaton mutta ei-itsenäinen: toisin sanoen katoava olemassaolo.

Siten tietoisuus perinteisten metafyysisten jaottelujen merkityksessä on pelkkää harhaa!

2) Reduktionisti sen sijaan ajattelee ja luulee jopa todistaneensa, että mieli/mentaalisuus/tietoisuus ovat perustoiltaan reaalisia (materiaalisia ja todellisia) sekä paikallisia (lokalisoitavissa) - siis esineellistettävissä, mutta näin väittäessään hän siis puolestaan olettaa, että mentaalinen on kyllä todella olemassa, mutta itse asiassa vain ei-mentaalisessa perustassaan (reduktio)!
Herää kysymys, mistä hän lopulta oikein puhuu käyttäessään käsitettä mieli tai tietoisuus.

Myös tässä tapauksessa voidaan väittää, että mieli/tietoisuus on harhaa (ei kuitenkaan kielellis-kulttuurinen konstruktio vaan eräänlainen redundantti epifenomeeni eli ikäänkuin jotain aisti-ilmiöihin verrattuna ylimääräistä ja ikäänkuin tarpeeton oletus), jolla on ainoastaan perusta mutta ei itsenäistä ontologista statusta.
*
Husserlin fenomenologinen reduktio puolestaan pyrkii löytämään mielen perusrakenteitten mallin arkikokemuksen takaa. Mieli on noemaattinen ja se ilmaisee - kunhan tarkoin tutkimme eli redusoimme ja sulkeistamme pois 'häritsevät' kokemusvaikutteet - havaitun objektin aidon olemuksen (noema).

Mutta havainnosta ei voida löytää havaitun aitoa ja objektiivista olemusta, mikäli ei tehdä samalla oletusta transsendentaalisesta egosta, joka toimii kielen universaalien rakenteitten (tämä on kantilainen projekti) ja kielessä vaikuttavien ymmärryksen muotojen kokoavana tietoisuuden perustana.

Entä miten transsendentaalinen ego voidaan olettaa uskottavaksi perustaksi kaikelle kommunikaatiolle?

Husserlin oppilas Heidegger ei uskonut, että fenomenologinen reduktio on mahdollista suorittaa 100%:sti, koska yhtenäistä egoa ei hänen mielestään ollut olemassa kuin kielellisenä konstruktiona, mikä tietysti pudottaa radikaalisti pohjan pois Husserlin tieteellisyyden vaatimuksesta metodinsa perusteiden suhteen.

Tässä kohtaa päädymme jälleen vetoamaan kehämäiseen transsendentaaliargumenttiin, johon voidaan uskoa pikemminkin retoris-heuristisesti ja intuitiivisesti kuin tieteellis-argumentatiivisesti.

October 5, 2007

Brideshead Revisited

Brideshead Revisited - Wikipedia, the free encyclopedia
(Mennyt maailma)

*
Tästä liki käsittämättömän hienosta 13 osaisesta brittisarjasta, joka tulee nyt uusintana Yle-Teemalta ei voi sanoa oikeastaan mitään. Niin hyvä se on. Edelleen - ja aina.
Mutta toisaalta juuri häikäisevyytensä takia se lähes pakottaa sanomaan jotain.

Ensinnäkin - missään en ole nähnyt niin 'hienoa' (jos sellaista termiä näin vakavan asian yhteydessä voi käyttää) alkoholisoitumisen kuvausta kuin nuoren lordi Sebastian Flyten (loistava Anthony Andrews) opiskelija- sekä perhe-elämää käsittelevissä jaksoissa.

Sebastianin ja hänen perheensä suurimmaksi ystäväksi kohonneen köyhänoloisen Oxfordin kolleega-opiskelijan - tarinan kertojan - Charles Ryderin (sympaattinen Jeremy Irons) sanoin (vapaamuotoisesti): Nyt minäkin aloin lopulta tajuta, että Sebastian joi eri tavalla kuin minä.
Minäkin join paljon, joskin minulle juopumus oli vain hetken hurman kohottamista.
Mutta Sebastianin juomisessa ei ollut enää iloa vaan synkkyyttä.
Sebastian joi paetakseen.

Sebastian joi paetakseen äidiltään ja isältään (jotka elivät erossa Englannissa ja Italiassa) perimäänsä aateliutta - tekopyhää ja lopulta vihan täyttämää keinotekoista maailmaa.

Sebastianin isän - Lordi Marchmainin - rakastajatar Cara kertoo Venetsiassa kahden kesken Charlesille aivan äärimmäistä psykologista oivalluskykyä osoittaen, minkälainen on se maailma, jossa lordi Marchmain, hänen vaimonsa ja koko hänen 'reviirinsä' elävät.

Viimein Cara ja Charles kävelevät rannalla ja näkevät kaukaa Sebastianin, joka puolestaan kävelee paljain jaloin vesirajassa.

Cara sanoo Charlesille: Sebastian juo liikaa. Ja vaikka sinäkin väität juovasi paljon, niin Sebastian juo eri tavalla. Hänestä tulee juoppo, ellei joku häntä pysäytä.

Ukko Marchmain itse oli viittä vaille juoppo ennenkuin me tapasimme. Hän vihaa ihmisiä - kaikkia - ennenkaikkea itseään!
Jos luulit, että hän rakastaa vaimoaan, erehdyit. Hän ei rakasta edes minua. Ja Sebastian on tämän kaiken vihan sekä äitinsä ääriuskonnollisuuden (vihan kieroutunut muoto?) kohde ja uhri.

*
Tässä oli vain pintaraapaisu tuohon tv-historian erääseen kaikkein parhaimpaan sarjaan. Toivon ja luulen palaavani aiheeseen, kunhan sarja etenee (seuraava jakso on 5/13).

Jokainen hetki historian

Eppu Normaalin uusimmalta cd:ltä.
(Kiitos catuluxelle tekstin hakemisesta)

*
Jokainen päivä synnyttää yön
jokainen rakkaus surutyön
jokainen hetki historian
jokainen kertoja tarinan

Mä näin et edessä on
mun Rupicon ja vedessä ton
johon mä silloin hiljaa hymyssä suin, astuin
sun tarinaan rakastuin
sinua luin, sinussa uin
ja sinussa silloin hiljaa hymyssä suin, kastuin

Huulesi sun ja suudeltuun
korvaasi kun, mun kuiskatun
toiveeni toivoin
toiveeni tän, sun mieleesi tämän
näin syntyvän
sielusta sieluun toiviotie
paluuta ei ollutkaan

Arpani heitin, se vieri sun luo
vuodet seurasivat toisiaan

kertosäe:

Jokainen päivä synnyttää yön
jokainen rakkaus surutyön
jokainen hetki historian
jokainen kertoja tarinan

kertosäe 2:

Elämän retki, sen jokainen uus
kiitävä hetki, ikuisuus
kaikki ne liittyvät tarinaan
iloista suruista parinaan ja näin sain huomion
sain historian, sen tuomion
ja itseeni niittää
et joo, itselleni riittää
ja näin ketjussa sen kertaantuen, vertaantuen
kuin syyn seurauksen, kylvää, niittää

kertosäe:

Jokainen päivä synnyttää yön
jokainen rakkaus surutyön
jokainen hetki historian
jokainen kertoja tarinan

October 4, 2007

Onko Jumala seksuaalisuuden väärinkäsitystä?

Kirjoitettu kommentiksi Arhiin kommenttiin päreessäni "Pyllykirjeitä: sielunhoitoa ja seksuaaliterapiaa".

*
Juuri näin kuten kirjoitit tämä seksuaalisuuden ehdottoman kieltämisen logiikka menee.

Freud sen tajusi mutta ryhtyi sitten tekemään siitä - siis repressiosta (seksuaalisuuden torjunnasta) - pseudotieteellistä teoriaa neuroosien perustaksi, vaikka hänen olisi pitänyt pitäytyä 'vain' heuristisessa esseistiikassa kuten Nietzsche.

Tuloksena oli lähes uusplatonistyyppinen, reduktionistis-metafyysinen teoria seksuaalisuuden kaikkivaltiudesta ihmisen elämässä ja olemisessa, mistä kaikki ahdistus (ja vapautus) muka oli lopulta johdettavissa.

Jumala korvattiin seksuaalisuudella.
*
Tuo teoria ei toki paljon viiraa totuudesta noin intuitiivisesti ja arkijärjellä ajatellen, mutta sen tieteelliset perustelut ontuvat ja pahasti!

Mistä seksuaalisuus tulee? Mitä se on? Miten ja miksi se voisi olla alkuperäinen syy ihmisen metafyysiseen kaipuuseen ja/tai jopa aidosti korvata sen?

Onko metafyysinen kaipuu - kaipuu Jumalaan pelkkää seksuaalisuuden 'väärinkäsitystä'?

Augustinus on esittänyt asiasta perustavanlaatuisen mielenkiintoisia kommentteja.

*
Freudin tapauskertomusten selitykset ovat aivan liiaksi hänen oman mielikuvituksensa tuotetta.
Mutta torjuttu, kielletty ja tukahdutettu halu palaa aina. Muodossa tai toisessa. Sen verran on varmaa!
*
Huomautan vielä, että pidän Foucault'n tavoin Veltto Virtasen ihannoimaa Wilhelm Reichin orgonienergiateoriaa (jopa käytäntöä! varastoida orgasmista purkautuvaa 'jumalallista' energiaa) ironisesti pneumaattisena...
(Pneuma tarkoittaa kreikkalaiskristillisessä metafysiikassa yleisesti ottaen henkeä /Järveläinen voisi hieman tarkentaa).

Kyseessä on eräs 1900-luvun äärimmäisen gnostilaisuuden ilmentymä - eikä se suinkaan ole ainut!

En yhtään yhtään ihmettele, että Freud antoi Reichille kenkää psykoanalyyttisesta liikkeestä, enkä myöskään sitä, että niin sai myös toinen - joskin hyvin eri tavalla piilotajunnan 'henkistänyt' mies (esim. arkkityypit) eli C. G Jung.

Samaa huttua keittivät molemmat, joskin eri aatehistoriallisista lähtökohdista ja Freud, joka halusi saada tunnustusta nimenomaan tiedemiehenä - luonnontieteellisenä reduktionistina - koki kyseiset herrat profeetallisiksi 'sekopäiksi' - mitä hän tietysti teorioineen oli itsekin, mutta vaati omakohtaisesti tulla psykoanalyysin 'Moosekseksi!' ja alistaa kilpailijat alamaisikseen - etten sanoisi 'Jumalan' ;)' alamaisiksi.

*
Mielestäni Freudin ja pyhän Augustinuksen välille voisi virittää 'keskustelua', koska juuri nämä kaksi on - ehkä hieman väärin artikuloidusti - asetettu vastakkain nykyajan aatehistoriallisessa keskustelussa.
En puhu nyt teologiasta, joka möyrii omissa myyränkoloissaan vaan kulttuuridebattia yleensä - Nietzschen tapaan.

October 3, 2007

Gnostilaisen ekofasistin uskontunnustus

Jokainen raskaus on rikos biosfääriä vastaan!
Gnostilaisuus – Wikipedia

*

Syvään päähän

Eppu Normaalin viimeisimmän albumin nimikappale.
(Huom! Lisäys 5.10 - alimmainen kommentti)

Eppu normaali - Syvään päähän
04:29
Hyvä biisi. Temaattiset vaikutteet tosin ovat rock-musiikin tuntijalle aika selvät: 1) Kissojen yö -Year of the cat- (Säv. Al Stewart suom. san. Hector, Kadonneet lapset, 1978), 2) Mark Knopfler/Dire Straits.
Kappaleen alku muistuttaa aika lailla Eppujen toisen LP:n - Maximum Jee &Jeen (1979) - draivia, joka tietysti on paljon velkaa yhtyeelle The Who.
Mutta kyllähän tämä ensisijaisesti kuulostaa Epuilta eikä keneltäkään muulta.
*
Tuubista löytyy lisää uutta Eppua.

Muuta en ensi kuulemalta sano kuin että Martin sanoitukset ovat nykypoppiin/-rockiin ja -iskelmään verrattuna kuin toiselta planeetalta. Ne 'hakkaavat' mennen tullen ainakin standardin nykypopulaarimusiikin klisheet - ja sitä standardia kamaa on 'tarkasti' laskien 87,6% kaikesta musiikkituotannosta.
*
Eppu normaali - Jokainen hetki historian
04:51
(Kuunnekaa tarkkaan sanoja. Ne ovat yhtä sävelen kanssa - kuten aina - Syrjän veljesten tapauksessa.)
*
Eppu normaali - Kun valot tulevat vastaan
04:57
(Ei voi mitään. Tätä ensi kertaa (ja toista jne.) kuunnellessa kyyneleet kohosivat silmiini...
Mutta onx tää tää(kin) biisi vaan pelkkää 'jollotusta'?)

5.10 - Pakko lisätä: Tämä(kin) kappale on aivan pyörryttävää melankolista kaipuuta sisältävä - 'nerollisen tuskan' ilmaus!

October 2, 2007

Lintu joka ei löydä ulospääsyä

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Paradokseja".
*
Paradoksit ovat filosofien 'virallista' hulluutta - oikein 'luvan kanssa'.

Tosin ne ovat kaikille tuttuja ihan arkisestakin kielenkäytöstä, mutta ajattelun 'ystäviksi' niistä ei ole. Itse heittäisin paradoksit mieluusti roskikseen, mutta ne pirut sikiävät joka lauseesta uudestaan kuin virukset.

*
Vakavasti puhuen (hehheh!): koko meidän argumentaatiokoneistomme, lopulta jopa kaikki yrityksemme käyttää kieltä, ajautuu paradokseihin tai dilemmoihin, mikäli yritämme puhua ilman metonymioita ja metaforia - siis käyttämättä korvaavia sanoja tai vertauskuvia.

Olemme siis ansassa! Emme näe mitään välittömästi ja suoraan tai vaikka näkisimmekin, emme pystyisi sitä verbaalisesti ilmaisemaan ilman paradoksia.

Tämän tiesivät filosofit jo aikaa sitten - eikä vähiten Hobbesin savupiipusta sisälle lentänyt lintu tai Wittgensteinin kärpänen kärpäslasissa.

Tai sanokaamme, että 99.9% noista linnuista ja kärpäsistä eivät tiedä olevansa ansassa.
Ne vain pyristelevät lasia vasten luullen, että se on näkymätön, mutta mihinkään ne eivät silti pääse, vaikka miten yrittävät, elleivät sitten ryhdy kuvittelemaan olevansa vapaita, mikä tarkoittaa, että ne alkavat siis puhua metonymisesti ja metaforisesti, mikä merkitsee vain loputonta itsepetosta ja 'valehtelua'.

Sellaiseen ei 'filosofi-lintu/kärpänen' lankea. Se tietää, että kun kerran on 'syntynyt kieleen', ulospääsyä ei ole.

Ainut johdonmukainen ratkaisu on vaikeneminen - hiljaisuus, sillä kaikki paradoksit tai sanojen itsepetokset 'kammoavat' hiljaisuutta, koska niillä ei ole paikkaa eikä siten myöskään valtaa siellä, mistä sanat puuttuvat ja missä 'mieli vain liikkuu mutta ei puhu' - jos saan hieman muunnella Augustinusta.

September 30, 2007

Tahdon sut

Kuvassa Eput syksyllä 2005

(Eppujen uusin single. Hitsi mutta tää video on hyvä - peräti hauska, vaikka onkin samalla vakava!)
*
Olen rakastunut
On tunne kaapannut mut kokonaan.
Ja pyörteissä sen kamalan
Ihanuuden olla saan.
Kuin viaton uhri sen
Hyökkäyksen hormonaalis-kemiallisen.
Ja kohtalo sen tarinan
Tavallisen nyt toteuttaa.
Kun kirjoittaa
Mun tarinaa.
kerto:
Koska tahdon, mä tahdon
Tahdon vain sut.
Tahdon enemmän kuin
Koskaan olen ketään
Tahtonut.
Mä tahdon, mä tahdon, mä
Tahdon sut,
Koska olen rakastunut.
Mulle osoittaen lyönnit
Mun sydämen mahtiaan.
Aina tihentäen, sinun
Lähelläsi tahtiaan.
Tunne miehen vie näkemään
Miehuuteen väkevään
Paljastaen
Syvemmän totuuden
Tarkoituksiinsa sen
Valjastaen sen totuuden.
kerto:
Se ei oo raha eikä
Rakkaus
Vaan tunne tää
Jonka ympärillä maailma
Täällä pyörähtää.
Mitä jäljelle jää, jos
Kaikki tää katoaa.
Ja on haihtuvaa toiseksi
Vaihtuvaa, katoavaa.
Vaikka tarinan lopetus
Sen ois ainoa opetus
Siltikin
Sydän lyö vuoksesi
Jokainen yö.
Sua kaivaten
Lyöntinsä sen kuin viimeisen
(lyöntinsä jokaisen)
kerto:
Ja ei jää katoa tää
Ei milloinkaan
Eiei, tää kadota saa
Eiei, ei kadota voi
Eiei, ei milloinkaan
Eiei,
Ei koskaan ei koskaan
(Sanat Martti Syrjä)
*

September 17, 2007

Emme ole puheväleissä mutta sentään tervehdimme toisiammme

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Ura putkessa" ja sen kommentteihin.

*
pro auctore, ad Kemp und für Toipila

*
Taas kerran aika nasevaa tekstiä Kemppiseltä. Kyllä sieltä itsensäkin tunnistaa - tavalla tai toisella.

Turha on Toipila meidän kuitenkaan murehtia omaa tietämättömyyttämme ja sanomisemme 'köyhyyttä' Kemppiseen verrattuna.
Senpä takia en ole enää aikoihin edes yrittänyt kirjoittaa mitään kovin asiallista tai asiapitoista tässä blogissa.
Lienee hyödytöntä kilpailla parempansa kanssa, jos ei pysty läheltäkään tasavertaiseen väittelyyn puheena olevista aiheista ja faktoista.

Paljon hyödyllisempää on ihan vain lukea kuin opiskelija ikään ja yrittää siis oppia Kemppiseltä jotain - ja jos 'tuuri' käy - parhaimmillaan ehkä jopa ymmärtääkin rahtusen.

*
Mutta vittuilla voi ja pitääkin voida - aina! Se on luovasti intellektuaalin 'herrasmiehen' suoranainen velvollisuus ja tunnusmerkki, kunhan vain pitää visusti mielessään tietyn 'netiketin' eli röyhkeyden rajat.

Totta kai kohdetta pitää vähän myös kehaista siinä pottuilun välissä - sekä ironisesti että ihan vakavissaan, mutta mieluummin niin, ettei lukija saa tolkkua kumpaa linjaa vedät.

Liikaa ei toisaalta pidä kehuakaan, jottei antaisi itsestään nöyristelevää, alentuvaa tai täysin typerää vaikutelmaa.

*
Oma tyylillinen ihanteeni tällaisessa 'diskurssissa' on yrittää yhdistää Rabelais'n lähes surrealistinen liioittelu Molieren ivaamaan tartuffemaisuuteen; - taituruus, joka sai älyllisen retoriikan puitteissa mestarillisimman ilmentymänsä luultavasti Voltairessa.

Voltairehan esimerkiksi mielipiteitten sekä periaatteen tasolla suhtautui Jumalaan ja pappissäätyyn mitä negatiivisinta ironiaa viljellen, mikä tosin lopulta huipentui kristinuskoa vastaan esitettyyn - hieman tosikkomaiseen 'manifestiin' (jota Nietzschekin siteerasi pariin kertaan): 'Tuhotkaa tuo hirviö!'

Ja silti Voltaire reaalipoliitikkona pyrki pitämään yllä toimivia - miltei hyviä - 'diplomaattisia suhteita' Jumalaan, ja käyttäytyi pappejakin kohtaan yleensä varsin kohteliaasti, mitä nämä tosin eivät aina oikein ottaneet ymmärtääkseen.

Tätä Voltairen merkillisesti kahteen suuntaan vetävää luonteenpiirrettä eräs hänen ystävänsä kovasti ihmetteli, koska tiesi tämän jyrkän asenteen kirkkoa ja teismiä kohtaan.

(Voltaire oli deisti - siis eräänlainen 'maltillinen' ateisti, jonka Jumalalla ei ollut mitään tekemistä ihmisten ja maailmanmenon kanssa maailman 'alkuunpanon' jälkeen.)

Ranskan historian suurin kulttuuri-ironikko oli Jumalaan viitaten vastannut ystävälleen jotenkin niin, että 'Tietenkään me emme ole puheväleissä, mutta sentään tervehdimme toisiamme kuten hyviin tapoihin kuuluu.'

*
(Erittäin vapaa versio anekdootista, jota en siis kunnolla muista, ja joka on nasevampi yksityiskohdissaan kuin tämä muotoilu.)

September 16, 2007

Vastaus 'rokkivaari' Hotaselle

Kommentti A-K.H:lle edellisessä päreessäni "Parempi olla onneton Sokrates kuin onnellinen sika!".

(Kirjoitusta ei ole tarkistettu asiasisällöltään niin hyvin kuin minulla yleensä on tapana. Alkoi nimittäin väsyttää ja piti mennä nukkumaan, ennenkuin ehdin nukahtaa koneen ääreen - noin klo: 03.00. - Lisäys 16.9)
*
A-K.H sanoi...

'Miten filosofia on tiedettä?'

RR

Kantin mukaan metafysiikka voisi olla 'tiedettä', mikäli ihmisen ymmärryksen muotojen voidaan osoittaa olevan universaaleja eli koko kognitiivinen apparaattimme toimii määrättyjen transsendentaalisten ehtojen puitteissa.

Tämä edellyttää sitä, että on olemassa synteettistä tietoa apriori, jonka Kantin I Kritiikin toisen painoksen Berkeley-kritiikin (jopa Schopenhauer piti Kantia berkeleylaisena eli subjektiivisena idealistina) ja Prolegomenan tarkennusten tarkennusten jälkeen merkitsee mm., että todellista tietoa 'on' silloin, kun olioiden ja ymmärrysten muotojen välillä vallitsee kausaalinen yhteys.

Berkeleylaisen nominalistis-representationalistisen käsityksen mukaan mukaan ymmärrys kyllä 'koodaa' oliot tietyn mallin mukaisesti, mutta tuon mallin ja olioiden välinen suhde on kontingentti, eli myös maailma voi olla miten vain eli kontingentti, koska ymmärryksemme luo sen ja perustelee tietonsa teorioiden yhteensopivuudella (koherenssilla), mikä ei välttämättä kerro todellisuudesta yhtään mitään.

Mutta tätä tulkintaa I Kritiikistään Kant ei siis hyväksynyt, koska hän etsi varmaa tietoa (synteettistä eli kokemuksellista ja silti! apriorista tietoa).

*
Havaitaan, että Kant ei painota kummankaan - ei ymmärryksen muotojen eikä olioiden erityisasemaa.

Subjektiivinen idealismi (nominalismi, Sven Krohnin 'verbalismi') korostaa siis, että ihminen ikäänkuin 'nimeää' maailman, kun taas realismiin päin kallellaan oleva naturalisti tai empiristinen naturalisti saattaa väittää, että 'totuus on tuolla jossakin', ja että se voidaan löytää vain sieltä havainnoimalla ilman, että mitään oletuksia transsendentaalisista tietämisen ehdoista tarvitsee lainkaan asettaa (matemaattisesti verifioitu kokeellinen havainnointi riittää).

Naturalisti voi siis olla nominalisti, realisti tai pelkästään empiristi.

Empirismi on minun mielestäni joko triviaalia eli tyhjää informaatiota, ellei sitä siirretä teorian/tiedon piiriin selittämisen eli miksi- kysymyksiin vastaamisen kautta, jolloin pelkkä deskriptiivinen: neutraali matemaattiskokeellinen kuvaus vastaa johonkin aivan muuhun kuin miksi-kysymyksiin eikä ole oikeastaan selitys lainkaan - paitsi hyvin suppeassa ja erikoistuneessa mielessä.

Eihän sekään ole lopulta tietoa, että olemme koonneet koko ihmisen genomin. Meidän täytyisi tietää, mitä me sillä tiedolla teemme ja silloin ollaan siirrytty arvokysymysten - siis etiikan piiriin.
Ja jos meillä ei ole tietoa/tiedollisesti päteviä vastauksia arvokysymyksisiin, meillä ei ole tietoa lainkaan!

(Nietzschelle tämä tosin ei ole ongelma, koska hän ei pidä moraalia universaalina tai rationaalisena/tiedollisena projektina. Mutta toki se on hänellekin visainen probleema tahdon/voluntaaristen päätösten ja perspektiivien lähtökohdista.)

Nihilistinä olen taipuvainen ei-tiedolliseen ja voluntaariseen tulkintaan, joskin nihilismi vaatii huomattavasti enemmän pohdintaa kuin olen missään polemiikissani tähän mennessä esittänyt.

Voluntarismiin väistämättömästi liittyvä relativismi ei nimittäin todellakaan 'viehätä' minua, ja ongelmana on myös, ettei voida pitää lainkaan itsestään selvänä, että Nietzsche itse olisi perimmältään ollut tai halunnut olla (ainakaan passiivinen) nihilisti tai edes nihilisti lainkaan.

Lisäys

Voidaan - ja pitää - myös aina kysyä, onko nihilismi ylipäätään koherentti ajattelutapa, jos ajattelemme, että koherenssi 'takaa' ajattelujärjestelmän uskottavuuden - erotuksena skitsofreenisesta asenteesta, jossa ko. järjestelmää ilmaisemaan tai peräti tukemaan liitetyt käsitteet ja näkemykset/aspektit kumoavat toinen toisensa rationaalisen oikeutuksen.

Ja sittenkin - kuten olen aiemmin kirjoittanut: ehkemme välttämättä pysty rationaalisesti kumoamaan nihilismiä ja sitä ilmaisevia periaatteita ilman, että itse turvaudumme kyseeanalaistettavissa olevaan kehämäiseen transsendentaaliargumenttiin, mutta kritiikkimme voi lähteä siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että noiden periaatteiden mukaan eläminen on käytännössä mahdotonta.

Toisin sanoen äärirelativisti, äärivoluntaristi ja solipsisti - ollakseen johdonmukaisia - sulkevat itsensä kaiken kommunikaation ulkopuolelle, ja tällainen on mitä ilmeisimmin mieletön kanta, joka voinee toteutua vain eräänlaisena skitsofreniana - kommunikaatioyhteisön ulkopuolella (Wittgensteinin yksityisen kielen argumentti tosin kieltää tämänkin mahdollisuuden) tai päätyy megalomaaniseen tyranniaan, joka on lopulta psykoosiin verrattava tila - tosin sillä erotuksella, että mikäli muut tottelevat ja uskovat sokeasti tyrannia, tämä saattaa kyetä ehkä hetkisen säilyttämään asemansa 'ymmärretyksi tulevana'.

Toisaalta - ajatelkaapa taiteilijaa, jota kukaan ei ymmärrä. Eikö hänkin ole eräänlainen skitsofreenikko, joka puhuu kieltä, joka voi saada oikeutuksensa eli kommunikoivuutensa vain niiltä, jotka haluavat häntä ymmärtää...(ketään ei tietysti voi pakottaa ymmärtämään - ei tyrannia eikä taiteilijaa).
Teen tässä eron ymmärtämisen ja ymmärtämisen halun välillä.
Jälkimmäinen ilmaisee pelkän motivaation (pakotetun tai ei), ei välttämättä suinkaan oivallusta.

*
Kantin tietoteoreettisessa projektissa ei olla kiinnostuneita niinkään olioista sinänsä tai olioiden sisällöistä vaan olioitten ja tietoisuuden välisistä suhteista.

Jotta voisimme ylipäätään käyttää käsitettä tieto, Kant haluaa siis kytkeä tietoisuuden ja oliot kausaalisella sidoksella toisiinsa - haluamatta painottaa LIIKAA tietoisuuden transsendentaalisten ehtojen merkitystä: emmehän toki voi väittää pystyvämme määrittelemään tiedon rajoja objektiivisesti, joten ymmärryksen muodot ovat Kantillekin edelleen eräänlaisia antinomioita, jotka hän kuitenkin haluaa tehdä ikäänkuin vaarattomiksi, jotta niitä voisi käyttää tiedon perustan aprioriseksi olettamiseksi.

Tämä on kritiikki, joka monesti esitetään Kantia vastaan, koska hänen lähtökohtansa havainnon määrittämisen suhteen on yhä tietoisuuden ensijaisuudessa, vaikka hän ehdottomasti haluaakin kieltää berkeleylaisen representationalismin tulkinnan, jossa olioiden kontingenssi ei muodosta ongelmaa havainnolle, ja joka siis lopulta on havainnon 'keksimistä' ja nimeämistä.

*
Kantin 'tieteellinen metafysiikka' ei ole missään tapauksessa mitään luonnontiedettä tai ylipäätään tieteellistä tutkimusta sellaisenaan.
Kant vain yrittää osoittaa, että tietoteoria pystyy tarjoamaan tieteelle analogisen määrittelymallin siitä, mikä on tietoa. Tuo tietoteoreettinen malli on siten jotain perustavampaa kuin tiede itsessään.

*
Tällaista ratkaisua on pidetty metafyysisena - jos ei muuten niin ainakin K:n teoriaa rasittavana metafyysisenä jäänteenä.

'Tieteeksi' sen tekee Kantilla pyrkimys rakentaa tietoteoreettisesti kaikenkattava - foundationalistinen - malli tiedon (transsendentaalisille) ehdoille ylipäätään.

*
Kantin yritys on äärimmäisen kunnianhimoinen ja äärimmäisen perusteellinen - samalla myös staattinen/'jäykkä' sekä tulkinnanvarainen sisältäen joko skeptisismin mentävän aukon (I Kritiikki) tai ollakseen uskottava - vaatii jumalallista auktoriteettia kategorisen imperatiivin uskottavuudelle (II Kritiikki).

Se, että Kant itse väitti haluavansa antaa enemmän sijaa uskolle osoittaessaan tiedon rajat (myös Jumalasta), ei minua oikein vakuuta.
Kyllä hänen intentionsa on niin läpeensä rationaalinen, ettei siihen 'mahdu' oikein minkäänlainen perusteita ignoroiva fideismikään.

*
III Kritiikin pohdiskelut arvostelukyvystä, jossa Kant pitää kauneuden kokemuksen eräänä perusominaisuutena pyyteettömyyttä/intressittömyyttä, joka kuitenkin on nimenomaan yksilön kokemus samalla kun se voidaan luokitella universaaliksi ominaisuudeksi, jätän tältä osin sikseen.

Joka tapauksessa Kant pyrkii III Kritiikissään jonkinlaiseen synteesiin I Kritiikin tietoisuus-sidonnaisuuden ja II Kritiikin ehdottoman universalisuusvaatimuksen (käskymoraali) suhteen.

September 15, 2007

Parempi olla onneton Sokrates kuin onnellinen sika!

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Parnassokselta pudonnut" ja sen kommentteihin.
(Korjauksia, lisäyksiä 16.9)

*
Ripsa kirjoitti

Joskus tuntuu siltä, että psykologian ja filosofian välinen ero voi olla hiuksenhieno, mutta jos yritän piipittää hennosti jotain siihen suuntaan, jostain tulee ryhdikäs rivistö filosofeja ja syyttää minua täydellisestä väärinymmärryksestä.


*
Älä tuosta välitä. Asia on jotakuinkin niinkuin sanot: - psykologian ja filosofian välinen ero on erittäin keinotekoista laatua.

Nyt vain on niin, että psykologit eivät ainakaan nykyään ole enää kiinnostuneita niinkään tiedosta kuin kokeellisen metodin mukaan tutkituista säännönmukaisuuksista, kun taas filosofeille säännönmukaisuudet ovat vain tiedon eräs osatekijä, jota ei pidä irrottaa esim. juuri 'tyypin' käsitteestä - tai ylipäätään 'käsitteestä'.

(Viittaan tässä 'psykofilosofi' Nietzscheen, joka eritteli persoonallisuustyyppejä filologiseen tutkimukseen (etymologia, lingvistiikka), kulttuuriantropologiaan ja etnografisiin yleistyksiin vedoten lankeamatta kuitenkaan avoimen rasistisiin ennakkoluuloihin (eugeniikka ylipäätään) kuten moni psykologi hänen aikanaan.
Kts. Moraalin alkuperästä, I essee, 'Hyvä, paha, hyvä, huono')

Täten psykologit eivät koskaan 'löydä' tietoa, koska säännönmukaisuuksien määrä on loputon - toisin sanoen tiede kehittyy jatkuvasti (eli on epätarkkaa), koska se perustuu induktioon - siten siis aistihavaintoon.

Filosofia sen sijaan on perimmältään ontologiaa (vaikka Kant yrittikin tehdä siitä tietoteoreettista 'tiedettä'), mutta filosofian 'varmuuden aste' ei perustu suhteitten ja niiden säännönmukaisuuksien etsimiseen/löytämiseen vaan etymologiaan: sanojen ja käsitteitten perimmäiseen alkuperään ja sillä tavoin niiden heuristiseen vakuuttavuuteen.

*
Tavallaan Jaakko Hintikka on siten oikeassa Wittgensteinin suhteen: W. on eräänlainen peliteoreetikko, ei filosofi sanan alkuperäisessä merkityksessä. Eikä W. totisesti halunnut sitä edes ollakaan!

Päinvastoin. Mutta - Hintikan vaihtoehto tekee W:stä pelkän loogikon, eikä silloin haluta tunnustaa W:n destruktiivista ajattelua, joka on kuin onkin sukua Heideggerille edeltäen kielen dominoivuutta ja sen kritiikkiä edustavaa postmodernia (re- ja de-) konstruktivismia.
(Sitäpaitsi sekä W. että H. käyttävät filosofiastaan termiä 'tuhota').

*
Tarvitsee vain pohtia Heideggerin filosofiaa oivaltaakseen, miksi niin perin harva tiedettä 'kunnioittava' psykologi arvostaa nykyään eksistenssiontologiaan pohjautuvaa psykologiaa. (Lauri Rauhala on merkittävä suomalainen poikkeus.)

Ja silti eksistenssiontologia ilmaisee ihmisenä olemista aidommin kuin yksikään säännönmukaisuuksien etsimiseen ja seurantaan perustuva psykologian suuntaus.

(Wittgensteinin psykologinen ajattelu oli sen sijaan hyvin lähellä behaviorismia, mikä tietysti sopii hyvin yhteen hänen myöhäisfilosofiansa säännönseuraamisen painotukselle, mikä tosin on johdonmukaista jatkoa hänen 'pakkomielteelleen' logiikkaan - joskaan ei logisismiin kuten Hintikka 'toivoo'.)

On triviaalia - siis tiedollisesti 'tyhjää' - väittää, että lapsilla tai ihmisillä yleensä on niitä tai näitä ongelmia, jos niiden ei samalla ymmärretä olevan koko heidän eksistenssiinsä sisältyviä ja sitä määrittäviä - siis ikäänkuin 'primitiivisiä' tai ontologis-metafyysisia - eräänlaisia arvo-ongelmia.

Jos psykologia pelkää nykyään holismia kuin pseudotieteellistä 'ruttoa' - sitä pahempi psykologialle.

Olen jo aikoja sitten menettänyt uskoni ja luottamukseni psykologian mahdollisuuksiin tieteenä. Naturalismin ja kokeellisen havainnoinnin periaatteilla toimiva tiede ei tarvitse edes kognitiivista psykologiaa apurikseen: kaikki tulevaisuuden tieteelliset selitykset ihmisestä ovat luonnontieteellisiä 'faktoja'.

Mutta juuri ja myös tämän vuoksi toivon todella hartaasti, että edes tietty osa psykologiasta palaisi ikäänkuin takaisin 'tieteelliseen valepukuunsa' mutta kieltäytyisi ehdottomasti olemasta 'pelkkää' tiedettä ja suuntautuisi enemmän ontologian - siis filosofian suuntaan!

Saattaisimme siis vielä kuulla psykologian/-ien puhuvan ihmisestä olevana ja suhteessa olemiseen eikä vain ihmisen 'osista' - jostain fragmentaarisesta ja samalla yhä enemmän manipuloidusta 'geenimuunnellusta soijapapuprojektista' - jalostetusta oliosta, joka elää yhä pitempään mutta joka ei ymmärrä, miksi se ylipäätään olisi tarpeellista tai merkityksellistä.

Lisäys (Onnellisuuden määritelmä)

Pelkkä nautinnon, joka mekanistisessa utilitarismissa vulgaaristi samaistetaan onnellisuudeksi sekä äärettömän pitkän elämän, tavoittelu, eivät sittenkään riitä tekemään ihmisen elämästä arvokasta ja merkityksellistä, sillä vasta nuo mainitut moraalista integriteettiä ilmaisevat hyvän elämän tunnusmerkit viime kädessä ilmaisevat, että elämää joidenkin ihmisten kohdalla voisi ainakin ajoittain kutsua jopa onnelliseksi.

*
Nietzsche tokaisi aika ilkeästi Moraalin alkuperästä pamfletissaan kritisoidessaan hyötyfilosofioita: 'Ei ihminen etsi onnea, vain englantilainen tekee niin!'

Mutta kas kummaa - jopa englantilaisten (keidenpä muidenkaan) utilitaristien merkittävin ja fiksuin edustaja - John Stuart Mill - tunnusti, että 'Parempi on olla onneton Sokrates kuin onnellinen sika'!

Entä löytyykö hyötyä tavoittelevien tieteellisten naturalistien joukosta enää nykyään J. S. Millin kaltaista teräväpäisyyttä?
Vastaukseksi joudun kirjoittamaan suuren kysymysmerkin.

Saattaa nimittäin olla niin, että hyperteknologia on korvannut näinä aikoina filosofisen omaperäisyyden ja viisauden - ihan kuten musiikin tekemisestä on tullut nykyään lapsellisen helppoa, mutta todella hyviä biisejä tehdään silti entistä vähemmän...

*
Onko innovaatioilla ja viisaudella nykyaikana enää paljonkaan tekemistä toistensa kanssa?

Tällaiseen kysymykseen lienee mahdotonta vastata turvautumatta jonkunlaiseen metafysiikkaan.
Sen verran uskaltaisin kuitenkin väittää, että tärkeää ei lopulta ole se, miten paljon me tiedämme vaan mitä me tiedämme - ja varsinkin se, miksi me tiedämme sen, minkä ainakin luulemme tietävämme?

Mutta juuri tätähän me emme nimenomaan tietämällä voi tietää. Meidän täytyy uskoa...'hypätä' kuten Kierkegaard luultavasti lisäisi.

Vielä paremmaksi pisti Heidegger todetessaan, että me voimme enää vain laulaa! (Kts. PS.)

Mikä skandaali keskellä tieteen kaikkivoipaisuutta! Väinämöinen on palannut!

*
PS. Tästä lausumasta tulee väistämättä mieleeni kohta Nietzschen 1886 kirjoittamasta esipuheesta: 'Yritys itsekritiikiksi' - esikoisteoksensa Tragedian synty toiseen painokseen.

(Lisäyksiä)
Itseään kohtaan aika rankan mutta hienon ja oivaltavan sekä monia jatkokysymyksiä herättävän tarkastelun eräässä vaiheessa Nietzsche tunnustaa kieli poskessa, että Tragedian syntyyn vaikuttanut henkisen latauksen määrä ja laatu olivat jopa niin voimakkaita, että 'koko teksti olisi pitänyt pikemminkin laulaa kuin kirjoittaa ja puhua' - hiukan samaan tyyliin kuin seuroissa on tapana ylistää Jumalaa virsillä ;}

September 12, 2007

Kansainvälisen tason kansallisuutta - Eppu Normaali

'Pelkkä' musiikki puhukoon puolestaan tällä kertaa.

*
Eppu Normaali: Kitara Taivas Ja Tähdet
1986 - Some say that Dire Straits is a poor man´s Eppu Normaali :)
04:03

Saanko kaiva(t)a sinua?

(Lisäys 13.8)

Tamperelaisten kirjailijoitten Kirsi Kunnaksen ja Juhani Syrjän pojat: Martti ja Mikko (joka tunnetaan paremmin nimellä 'Pantse') ja serkkunsa, rumpaliksi 'muotoutunut' Aku perustivat 1970-luvun puolessa välissä bändin, joka sai nimekseen Eppu Normaali.
(En linkitä, koska jos joku haluaa tietoja, hän myös löytää niitä netistä.)

Bändin ensimmäinen basisti (joka ehkä ajoittain osasi? soittaa bassoa) oli verbaalihirmu Mikko Saarela (Freud, Marx, Engels & Jung) opetti Martille sanoittamisen aakkoset ja siitä se sitten alkoi: Pantsen ja Martin aika uskomaton yhteistyö.

Martti onkin sanonut, ettei hän edes osaa kirjoittaa sanoja muihin kuin Mikon biiseihin.

Mutta mitäs siitä. Hyvin tuo yhteistyö on toiminut, vaikka Pantse mitä ilmeisimmin (jo lapsesta saakka) on aika ajoin 'kyykyttänyt' nuorempaa veljeään. (Martin muistelo).
Mutta se(kin) homma on toiminut - ihan 2000-luvulle asti.

Noo - emme moralisoi, koska olemme nöyriä. Myös me 'kaivetaan' sinua...
*
Toisen kitaristin Juha Torvisen merkitystä Pantsen kitaroinnin parina ei missään tapauksessa pidä vähätellä, vaikka Pantse onkin se 'Nambö van'.

Juha täydentää Mikon työtä mielestäni täydellisesti! Sulkapallokuningas (Torvinen) - biisistä 'Urheiluhullu'.

Mitään syytä ei ole myöskään unohtaa rumpali Aku Syrjää, jonka komppaus tekee Epuista sen mitä se todella on!
*
Eppu Normaali - Voi kuinka me sinua kaivataan (live)
From "Video, taivas ja tähdet" VHS. (1985)
05:02

Eppu Normaali - Voi kuinka me sinua kaivataan (live)
Eppu Normaali - Voi kuinka me sinua kaivataan (Elävänä stadionilla 14.8.2004)
05:13

September 10, 2007

Patsastelua

Virike tähän 'koiruuteen' on saatu Kemppisen päreestä Mies pirulla renkinä + sen kommenteista.

*
Olet Petja ainoa ihminen, jolle haluaisin pystyttää patsaan ihan vaan pelkästä vittumaisuudesta!
Patsaaseen tulee kirjoitus:

'Tässä lepää niin perkeleen suuri narsisti ettei mitään rajaa eikä määrää! Mutta tuskin lepää rauhassa...'
*
Kemppisen historiapohdinnat ovat ihan oikeasti varsin kiinnostavia. Niissä pysyy sitäpaitsi hyvin kärryillä.
Ja kuitenkin opetus on se, että emme me voi tietää varmasti, koska kohtalolla oli/on liian monta sormea pelissä.

(Kohtalo: 'ennalta määrätty sattuma'; - pyydän anteeksi kyseistä paradoksia, joka on Elämän 'realiteetti' - ei siis minun omaa keksintöäni).
*
Entä ketä lopulta kiinnostaa tämä valtataistelujen ihmiskunta? Ei ainakaan minua!
Painun siis skiittaani, unohdan katoavan maailman, yritän pysyä raittiina ja ehkä jopa silloin tällöin rukoilen 'Jumalaa' - kiroilematta liikaa.
*
Höpöttäkööt oppineet omiaan...akateemiset, nuo kedolla käyskentelevät ja tekopirteät ajatukset, jotka Matti Klingen tavoin yltävät parhaimmillaan jopa 'hygieeniseen rämäpäisyyteen' (vapaasti Eino Leinolta ja Pentti Saarikoskelta).

Mutta me emme tarvitse höpöttäjiä vaan hiljaisuutta, joka kunnioittaa Olemista!
*
Kemppisellekin voisi tietysti pystyttää patsaan, koska onhan hän - paitsi hypernarsisti myös ja nimenomaan aivan sietämätön höpöttäjä!
Kemppisen patsaaseen kirjoitan:

'Aikas höpötit - viimein loppui nauha. Tässä sulle palkkio, tyhjä valinkauha.'

(Siinä oli vain yksi vaihtoehto: näitähän voi keksiä kymmenittäin.)

September 8, 2007

Retoriikkaa ja politiikkaa

Kirjoitettu kommentiksi edellisen päreeni kommentaattoreille.

*
Voi hyvät veljet. Tehän puhutte kuin retoriikan suurimmat ritarit ikään. Ei ole paljon asiaan lisäämistä hänellä - siis minulla (tai ehkä nyt ihan vähän...).
Kunhan krapulastaan ensin selviäisi...

*
Michel Foucault totesi olleensa joskus nuorna miesnä - huippuopiskelijana - todella vaikeassa ellei mahdottomassa tilanteessa: hän oli yhtä aikaa sekä marxilainen että nietzscheläinen.
Ymmärrän oikein hyvin ristiriitatilanteen.

*
Huomautan heti tähän väliin, että minullakin on ollut hoito-alalla Kokoomusta äänestäneitä - todella hyviä ystäviä, joiden ns. luokkatietoisuutta en kuitenkaan kerta kaikkiaan voinut ymmärtää.

Minusta he halusivat Kokoomusta äänestämällä vain nostaa omaa persoonallista/psykologista profiiliaan eivätkä tajunneet oman sosiaalisen asemansa ilmeistä ristiriitaa suhteessa kokoomuslaisen talouspolitiikan realiteetteihin (tulee mieleen Marxin Hegeliltä omima - sinänsä kyseenalainen - väärä tietoisuus).

Ei riitä, että kannatetaan fanaattisesti yksilöllisyyttä, jos samalla viis veisataan loppupeleissä, mitä on yhteinen hyvä!

*
Ei ole olemassa kestävää perhettä, jonka arvot voisivat perustua vain kokoomuslaisuuteen. Kyllä siellä implisiittisesti vaikuttaa yhteisöllisyys, jonka perusta ei ole ainakaan uusliberalismissa/libertarismissa!

Mieti tätä Catulux - 'mun veljeni mun kaimani'...

*
Mitä Foucault'n tulee, niin ristiriitamme vaikuttaa suuresti samankaltaiselta.

Vaikka en koe Nietzscheä millään tavoin 'puhdasveriseksi' taloudellisen oikeistolaisuuden edustajaksi - ja mitäpä hän kapitalismin realiteeteista edes ymmärsi - ei kai juuri mitään (kirjoitti Thomas Mann) - niin silti hän tyrmäsi (samalla myös taloudellisen (?) utilitarismin filosofiset perusteet ehdottomasti.

Mutta Nietzsche mitä' ilmeisimmin halusi olla perinteisen ('taantumuksellisen' sanoisi kuitenkin sosialisti) uskonnollis-älyllis-taiteellisen aristokratian edustaja, joten ei hän kyllä tätäkään taustaa vasten ajateltuna mikään vasemmistolainen ole.

*
Toisaalta - ketkä ovat yläluokkaa meidän hyvinvointiyhteiskunnissamme?

Minä väitän, että fiksut, sanavalmiit, älykkäät ja luovat - olkoot sitten miten köyhiä tahansa.

Ja tämä kommentti on tarkoitettu kritiikiksi sekä Heinäluoman kateederisosialismia että Kokoomuksen häkäpönttömäistä profiilinnostopolitiikkaa vastaan.

Häkäpöntön uho huvittaa minua - olkoonkin, että Venäjä on tsaristinen valtio - edelleen. Mutta kuten sanottu - niin on ollut aina...

Hiukan säälittää, että kotikaupungista tulee moinen uhkanlietsoja, mutta kaipa tämäkin voidaan - jos oikein 'venytetään' - tulkita jälkitaistolaiseksi 'puolustuspolitiikaksi, jolla siis on taustansa Kokoomuksen suurimman 'kotivihollisen' - Taisto Sinisalon perinteen murskaamisessa...

Mikäs siinä - sopii mulle, mutta järkeäkin sanamuotojen valinnoissa saa käyttää.

Ehkäpä Häkäpöntöt ovat kuitenkin luonnostaan aggressiivista väkeä (muista Kari Häkämies): lyödään ensin ja katsotaan sitten: lännenmiesten malliin...

*
Nauretaan nyt vielä hetki Kykypuolueen viime vuosien miesenergialle: kolme väkivaltasyytettä (nyrkillä päähän jne.), kaksi vammautumista: toinen rullaluistimilla (marakatti-Sauli) ja toinen mönkijällä (teho-Ile, joka sentään on kokoomuslaisista ideologisesti siedettävin!)

*
Mutta 'asialliseksi' lopuksi kiteytän: Friedrich Nietzsche on minun vasemmistolaisuuteni lihassa suurin mahdollinen piikki, koska pidän Nietzscheä psykologisesti terävämpänä kuin yhtäkään sosialistisesti orientoitunutta filosofia!

September 7, 2007

Hotaselle

Kommentti tai jotain sellaista:

*
Nikkilä oli eräänlainen kolhoosi, ja sellaiset eivät enää voineet elää itsenäisinä yrityksinä, koska maailma alkoi 'lopullisesti' toimia markkinatalouden ehdoilla, eikä mielisairaita kannattanut (fyysisesti eikä henkisesti puhumattakaan että niistä olisi sosiaalisesti ollut hyötyä) enää pitää laitoksissa.

Psykiatrinen - psykoterapeuttinen ajattelusuunta muuttui siis vain hiukan yli 20 vuoden kuluessa (psykologiatiede kehittyy - todellakin...hahhah).

Ilmiö on eräs yhteiskuntiamme eniten ravistuttavimpia prosesseja.

###

Mutta tässä kiperä heitto kehitysvamma- ym. psykohoitoalan puolelle.
Mistäs valita, kun ei ole mistä valita?

Niin huonolla palkalla, niin todella paskamaiseen duuniin?...

Kyllä sinne silloin pääsee ihan oikeita psykopaattejakin...

Kun hyvinvointivaltio maksaa tosi huonosti peruspalveluistaan, se saa varautua myös tällaisiin katastrofeihin...

On silkkaa tekopyhyyttä siunailla näin hirveää asiaa. Se ratkeaa vain yhteiskunnan tälle työlle antaman arvostuksen kautta.

Tosin pidän itse näitä 'murhanaisia' harvinaisen kyynisinä tyyyppeinä - natseina, stalinisteina - tai peräti sosiaalidemokraatteina!

*
Vai yrittikö ne pöljät rauhoittaa raivoavaa sekopäistä potilasta insuliinilla. Aika hurja kokeilu...tappava....