September 15, 2007

Parempi olla onneton Sokrates kuin onnellinen sika!

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Parnassokselta pudonnut" ja sen kommentteihin.
(Korjauksia, lisäyksiä 16.9)

*
Ripsa kirjoitti

Joskus tuntuu siltä, että psykologian ja filosofian välinen ero voi olla hiuksenhieno, mutta jos yritän piipittää hennosti jotain siihen suuntaan, jostain tulee ryhdikäs rivistö filosofeja ja syyttää minua täydellisestä väärinymmärryksestä.


*
Älä tuosta välitä. Asia on jotakuinkin niinkuin sanot: - psykologian ja filosofian välinen ero on erittäin keinotekoista laatua.

Nyt vain on niin, että psykologit eivät ainakaan nykyään ole enää kiinnostuneita niinkään tiedosta kuin kokeellisen metodin mukaan tutkituista säännönmukaisuuksista, kun taas filosofeille säännönmukaisuudet ovat vain tiedon eräs osatekijä, jota ei pidä irrottaa esim. juuri 'tyypin' käsitteestä - tai ylipäätään 'käsitteestä'.

(Viittaan tässä 'psykofilosofi' Nietzscheen, joka eritteli persoonallisuustyyppejä filologiseen tutkimukseen (etymologia, lingvistiikka), kulttuuriantropologiaan ja etnografisiin yleistyksiin vedoten lankeamatta kuitenkaan avoimen rasistisiin ennakkoluuloihin (eugeniikka ylipäätään) kuten moni psykologi hänen aikanaan.
Kts. Moraalin alkuperästä, I essee, 'Hyvä, paha, hyvä, huono')

Täten psykologit eivät koskaan 'löydä' tietoa, koska säännönmukaisuuksien määrä on loputon - toisin sanoen tiede kehittyy jatkuvasti (eli on epätarkkaa), koska se perustuu induktioon - siten siis aistihavaintoon.

Filosofia sen sijaan on perimmältään ontologiaa (vaikka Kant yrittikin tehdä siitä tietoteoreettista 'tiedettä'), mutta filosofian 'varmuuden aste' ei perustu suhteitten ja niiden säännönmukaisuuksien etsimiseen/löytämiseen vaan etymologiaan: sanojen ja käsitteitten perimmäiseen alkuperään ja sillä tavoin niiden heuristiseen vakuuttavuuteen.

*
Tavallaan Jaakko Hintikka on siten oikeassa Wittgensteinin suhteen: W. on eräänlainen peliteoreetikko, ei filosofi sanan alkuperäisessä merkityksessä. Eikä W. totisesti halunnut sitä edes ollakaan!

Päinvastoin. Mutta - Hintikan vaihtoehto tekee W:stä pelkän loogikon, eikä silloin haluta tunnustaa W:n destruktiivista ajattelua, joka on kuin onkin sukua Heideggerille edeltäen kielen dominoivuutta ja sen kritiikkiä edustavaa postmodernia (re- ja de-) konstruktivismia.
(Sitäpaitsi sekä W. että H. käyttävät filosofiastaan termiä 'tuhota').

*
Tarvitsee vain pohtia Heideggerin filosofiaa oivaltaakseen, miksi niin perin harva tiedettä 'kunnioittava' psykologi arvostaa nykyään eksistenssiontologiaan pohjautuvaa psykologiaa. (Lauri Rauhala on merkittävä suomalainen poikkeus.)

Ja silti eksistenssiontologia ilmaisee ihmisenä olemista aidommin kuin yksikään säännönmukaisuuksien etsimiseen ja seurantaan perustuva psykologian suuntaus.

(Wittgensteinin psykologinen ajattelu oli sen sijaan hyvin lähellä behaviorismia, mikä tietysti sopii hyvin yhteen hänen myöhäisfilosofiansa säännönseuraamisen painotukselle, mikä tosin on johdonmukaista jatkoa hänen 'pakkomielteelleen' logiikkaan - joskaan ei logisismiin kuten Hintikka 'toivoo'.)

On triviaalia - siis tiedollisesti 'tyhjää' - väittää, että lapsilla tai ihmisillä yleensä on niitä tai näitä ongelmia, jos niiden ei samalla ymmärretä olevan koko heidän eksistenssiinsä sisältyviä ja sitä määrittäviä - siis ikäänkuin 'primitiivisiä' tai ontologis-metafyysisia - eräänlaisia arvo-ongelmia.

Jos psykologia pelkää nykyään holismia kuin pseudotieteellistä 'ruttoa' - sitä pahempi psykologialle.

Olen jo aikoja sitten menettänyt uskoni ja luottamukseni psykologian mahdollisuuksiin tieteenä. Naturalismin ja kokeellisen havainnoinnin periaatteilla toimiva tiede ei tarvitse edes kognitiivista psykologiaa apurikseen: kaikki tulevaisuuden tieteelliset selitykset ihmisestä ovat luonnontieteellisiä 'faktoja'.

Mutta juuri ja myös tämän vuoksi toivon todella hartaasti, että edes tietty osa psykologiasta palaisi ikäänkuin takaisin 'tieteelliseen valepukuunsa' mutta kieltäytyisi ehdottomasti olemasta 'pelkkää' tiedettä ja suuntautuisi enemmän ontologian - siis filosofian suuntaan!

Saattaisimme siis vielä kuulla psykologian/-ien puhuvan ihmisestä olevana ja suhteessa olemiseen eikä vain ihmisen 'osista' - jostain fragmentaarisesta ja samalla yhä enemmän manipuloidusta 'geenimuunnellusta soijapapuprojektista' - jalostetusta oliosta, joka elää yhä pitempään mutta joka ei ymmärrä, miksi se ylipäätään olisi tarpeellista tai merkityksellistä.

Lisäys (Onnellisuuden määritelmä)

Pelkkä nautinnon, joka mekanistisessa utilitarismissa vulgaaristi samaistetaan onnellisuudeksi sekä äärettömän pitkän elämän, tavoittelu, eivät sittenkään riitä tekemään ihmisen elämästä arvokasta ja merkityksellistä, sillä vasta nuo mainitut moraalista integriteettiä ilmaisevat hyvän elämän tunnusmerkit viime kädessä ilmaisevat, että elämää joidenkin ihmisten kohdalla voisi ainakin ajoittain kutsua jopa onnelliseksi.

*
Nietzsche tokaisi aika ilkeästi Moraalin alkuperästä pamfletissaan kritisoidessaan hyötyfilosofioita: 'Ei ihminen etsi onnea, vain englantilainen tekee niin!'

Mutta kas kummaa - jopa englantilaisten (keidenpä muidenkaan) utilitaristien merkittävin ja fiksuin edustaja - John Stuart Mill - tunnusti, että 'Parempi on olla onneton Sokrates kuin onnellinen sika'!

Entä löytyykö hyötyä tavoittelevien tieteellisten naturalistien joukosta enää nykyään J. S. Millin kaltaista teräväpäisyyttä?
Vastaukseksi joudun kirjoittamaan suuren kysymysmerkin.

Saattaa nimittäin olla niin, että hyperteknologia on korvannut näinä aikoina filosofisen omaperäisyyden ja viisauden - ihan kuten musiikin tekemisestä on tullut nykyään lapsellisen helppoa, mutta todella hyviä biisejä tehdään silti entistä vähemmän...

*
Onko innovaatioilla ja viisaudella nykyaikana enää paljonkaan tekemistä toistensa kanssa?

Tällaiseen kysymykseen lienee mahdotonta vastata turvautumatta jonkunlaiseen metafysiikkaan.
Sen verran uskaltaisin kuitenkin väittää, että tärkeää ei lopulta ole se, miten paljon me tiedämme vaan mitä me tiedämme - ja varsinkin se, miksi me tiedämme sen, minkä ainakin luulemme tietävämme?

Mutta juuri tätähän me emme nimenomaan tietämällä voi tietää. Meidän täytyy uskoa...'hypätä' kuten Kierkegaard luultavasti lisäisi.

Vielä paremmaksi pisti Heidegger todetessaan, että me voimme enää vain laulaa! (Kts. PS.)

Mikä skandaali keskellä tieteen kaikkivoipaisuutta! Väinämöinen on palannut!

*
PS. Tästä lausumasta tulee väistämättä mieleeni kohta Nietzschen 1886 kirjoittamasta esipuheesta: 'Yritys itsekritiikiksi' - esikoisteoksensa Tragedian synty toiseen painokseen.

(Lisäyksiä)
Itseään kohtaan aika rankan mutta hienon ja oivaltavan sekä monia jatkokysymyksiä herättävän tarkastelun eräässä vaiheessa Nietzsche tunnustaa kieli poskessa, että Tragedian syntyyn vaikuttanut henkisen latauksen määrä ja laatu olivat jopa niin voimakkaita, että 'koko teksti olisi pitänyt pikemminkin laulaa kuin kirjoittaa ja puhua' - hiukan samaan tyyliin kuin seuroissa on tapana ylistää Jumalaa virsillä ;}

8 comments:

A-K.H said...

Mitä sanoo onnellinen Etappisika?

A-K.H said...

Tänään en oikein jaksa lukea novelleja, mutta ehkä huomenna.

jarvelainen said...

Mielenkiintoinen tuo ajatuksesi tieteen valepukuun palaamisesta. Ehkä hain jotakin sellaista harrastaessani mielen filosofiaa (,jolloin ajattelin, että ei tämä nyt ainakaan mitään tiedettä ole).

A-K.H said...

Miten filosofia on tiedettä?

catulux said...

"Parempi olla onneton Sokrates kuin onnelinen sika."

Itse pelkään olevani em. lauseen hybridi; onneton sika. En ole varma, mutta pelkään niin pelkään.

AK ei ole stoalaisen tyyni, mutta hän puhuu nykyään lakonisesti. Mielestäni.

raunolle said...

word werification: dqdevcpu

hei sinun täytyy tarjoilla onnea kaikille!
but hey,
do what you want..
you ll do it anyway

other said...

k'ytt'ytymistieteistä on se ilo, että ne osoittavat meille, mitkä asiat eivät ole 'tämänpuoleisiä' ja Se Haitta että tuonpuoleinen luokitellaan hmm no miksi nyt sitten aina luokiteellaanki, vaaralliseksi kuitenkin
ja vaarallinenhan se onkin
ellei sitä aleta tutkia tosimielessä

oulusta said...

saitpas nauramaan, catuvalo! no, se oli odotettavissa