Vastaus 'rokkivaari' Hotaselle

Kommentti A-K.H:lle edellisessä päreessäni "Parempi olla onneton Sokrates kuin onnellinen sika!".

(Kirjoitusta ei ole tarkistettu asiasisällöltään niin hyvin kuin minulla yleensä on tapana. Alkoi nimittäin väsyttää ja piti mennä nukkumaan, ennenkuin ehdin nukahtaa koneen ääreen - noin klo: 03.00. - Lisäys 16.9)
*
A-K.H sanoi...

'Miten filosofia on tiedettä?'

RR

Kantin mukaan metafysiikka voisi olla 'tiedettä', mikäli ihmisen ymmärryksen muotojen voidaan osoittaa olevan universaaleja eli koko kognitiivinen apparaattimme toimii määrättyjen transsendentaalisten ehtojen puitteissa.

Tämä edellyttää sitä, että on olemassa synteettistä tietoa apriori, jonka Kantin I Kritiikin toisen painoksen Berkeley-kritiikin (jopa Schopenhauer piti Kantia berkeleylaisena eli subjektiivisena idealistina) ja Prolegomenan tarkennusten tarkennusten jälkeen merkitsee mm., että todellista tietoa 'on' silloin, kun olioiden ja ymmärrysten muotojen välillä vallitsee kausaalinen yhteys.

Berkeleylaisen nominalistis-representationalistisen käsityksen mukaan mukaan ymmärrys kyllä 'koodaa' oliot tietyn mallin mukaisesti, mutta tuon mallin ja olioiden välinen suhde on kontingentti, eli myös maailma voi olla miten vain eli kontingentti, koska ymmärryksemme luo sen ja perustelee tietonsa teorioiden yhteensopivuudella (koherenssilla), mikä ei välttämättä kerro todellisuudesta yhtään mitään.

Mutta tätä tulkintaa I Kritiikistään Kant ei siis hyväksynyt, koska hän etsi varmaa tietoa (synteettistä eli kokemuksellista ja silti! apriorista tietoa).

*
Havaitaan, että Kant ei painota kummankaan - ei ymmärryksen muotojen eikä olioiden erityisasemaa.

Subjektiivinen idealismi (nominalismi, Sven Krohnin 'verbalismi') korostaa siis, että ihminen ikäänkuin 'nimeää' maailman, kun taas realismiin päin kallellaan oleva naturalisti tai empiristinen naturalisti saattaa väittää, että 'totuus on tuolla jossakin', ja että se voidaan löytää vain sieltä havainnoimalla ilman, että mitään oletuksia transsendentaalisista tietämisen ehdoista tarvitsee lainkaan asettaa (matemaattisesti verifioitu kokeellinen havainnointi riittää).

Naturalisti voi siis olla nominalisti, realisti tai pelkästään empiristi.

Empirismi on minun mielestäni joko triviaalia eli tyhjää informaatiota, ellei sitä siirretä teorian/tiedon piiriin selittämisen eli miksi- kysymyksiin vastaamisen kautta, jolloin pelkkä deskriptiivinen: neutraali matemaattiskokeellinen kuvaus vastaa johonkin aivan muuhun kuin miksi-kysymyksiin eikä ole oikeastaan selitys lainkaan - paitsi hyvin suppeassa ja erikoistuneessa mielessä.

Eihän sekään ole lopulta tietoa, että olemme koonneet koko ihmisen genomin. Meidän täytyisi tietää, mitä me sillä tiedolla teemme ja silloin ollaan siirrytty arvokysymysten - siis etiikan piiriin.
Ja jos meillä ei ole tietoa/tiedollisesti päteviä vastauksia arvokysymyksisiin, meillä ei ole tietoa lainkaan!

(Nietzschelle tämä tosin ei ole ongelma, koska hän ei pidä moraalia universaalina tai rationaalisena/tiedollisena projektina. Mutta toki se on hänellekin visainen probleema tahdon/voluntaaristen päätösten ja perspektiivien lähtökohdista.)

Nihilistinä olen taipuvainen ei-tiedolliseen ja voluntaariseen tulkintaan, joskin nihilismi vaatii huomattavasti enemmän pohdintaa kuin olen missään polemiikissani tähän mennessä esittänyt.

Voluntarismiin väistämättömästi liittyvä relativismi ei nimittäin todellakaan 'viehätä' minua, ja ongelmana on myös, ettei voida pitää lainkaan itsestään selvänä, että Nietzsche itse olisi perimmältään ollut tai halunnut olla (ainakaan passiivinen) nihilisti tai edes nihilisti lainkaan.

Lisäys

Voidaan - ja pitää - myös aina kysyä, onko nihilismi ylipäätään koherentti ajattelutapa, jos ajattelemme, että koherenssi 'takaa' ajattelujärjestelmän uskottavuuden - erotuksena skitsofreenisesta asenteesta, jossa ko. järjestelmää ilmaisemaan tai peräti tukemaan liitetyt käsitteet ja näkemykset/aspektit kumoavat toinen toisensa rationaalisen oikeutuksen.

Ja sittenkin - kuten olen aiemmin kirjoittanut: ehkemme välttämättä pysty rationaalisesti kumoamaan nihilismiä ja sitä ilmaisevia periaatteita ilman, että itse turvaudumme kyseeanalaistettavissa olevaan kehämäiseen transsendentaaliargumenttiin, mutta kritiikkimme voi lähteä siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että noiden periaatteiden mukaan eläminen on käytännössä mahdotonta.

Toisin sanoen äärirelativisti, äärivoluntaristi ja solipsisti - ollakseen johdonmukaisia - sulkevat itsensä kaiken kommunikaation ulkopuolelle, ja tällainen on mitä ilmeisimmin mieletön kanta, joka voinee toteutua vain eräänlaisena skitsofreniana - kommunikaatioyhteisön ulkopuolella (Wittgensteinin yksityisen kielen argumentti tosin kieltää tämänkin mahdollisuuden) tai päätyy megalomaaniseen tyranniaan, joka on lopulta psykoosiin verrattava tila - tosin sillä erotuksella, että mikäli muut tottelevat ja uskovat sokeasti tyrannia, tämä saattaa kyetä ehkä hetkisen säilyttämään asemansa 'ymmärretyksi tulevana'.

Toisaalta - ajatelkaapa taiteilijaa, jota kukaan ei ymmärrä. Eikö hänkin ole eräänlainen skitsofreenikko, joka puhuu kieltä, joka voi saada oikeutuksensa eli kommunikoivuutensa vain niiltä, jotka haluavat häntä ymmärtää...(ketään ei tietysti voi pakottaa ymmärtämään - ei tyrannia eikä taiteilijaa).
Teen tässä eron ymmärtämisen ja ymmärtämisen halun välillä.
Jälkimmäinen ilmaisee pelkän motivaation (pakotetun tai ei), ei välttämättä suinkaan oivallusta.

*
Kantin tietoteoreettisessa projektissa ei olla kiinnostuneita niinkään olioista sinänsä tai olioiden sisällöistä vaan olioitten ja tietoisuuden välisistä suhteista.

Jotta voisimme ylipäätään käyttää käsitettä tieto, Kant haluaa siis kytkeä tietoisuuden ja oliot kausaalisella sidoksella toisiinsa - haluamatta painottaa LIIKAA tietoisuuden transsendentaalisten ehtojen merkitystä: emmehän toki voi väittää pystyvämme määrittelemään tiedon rajoja objektiivisesti, joten ymmärryksen muodot ovat Kantillekin edelleen eräänlaisia antinomioita, jotka hän kuitenkin haluaa tehdä ikäänkuin vaarattomiksi, jotta niitä voisi käyttää tiedon perustan aprioriseksi olettamiseksi.

Tämä on kritiikki, joka monesti esitetään Kantia vastaan, koska hänen lähtökohtansa havainnon määrittämisen suhteen on yhä tietoisuuden ensijaisuudessa, vaikka hän ehdottomasti haluaakin kieltää berkeleylaisen representationalismin tulkinnan, jossa olioiden kontingenssi ei muodosta ongelmaa havainnolle, ja joka siis lopulta on havainnon 'keksimistä' ja nimeämistä.

*
Kantin 'tieteellinen metafysiikka' ei ole missään tapauksessa mitään luonnontiedettä tai ylipäätään tieteellistä tutkimusta sellaisenaan.
Kant vain yrittää osoittaa, että tietoteoria pystyy tarjoamaan tieteelle analogisen määrittelymallin siitä, mikä on tietoa. Tuo tietoteoreettinen malli on siten jotain perustavampaa kuin tiede itsessään.

*
Tällaista ratkaisua on pidetty metafyysisena - jos ei muuten niin ainakin K:n teoriaa rasittavana metafyysisenä jäänteenä.

'Tieteeksi' sen tekee Kantilla pyrkimys rakentaa tietoteoreettisesti kaikenkattava - foundationalistinen - malli tiedon (transsendentaalisille) ehdoille ylipäätään.

*
Kantin yritys on äärimmäisen kunnianhimoinen ja äärimmäisen perusteellinen - samalla myös staattinen/'jäykkä' sekä tulkinnanvarainen sisältäen joko skeptisismin mentävän aukon (I Kritiikki) tai ollakseen uskottava - vaatii jumalallista auktoriteettia kategorisen imperatiivin uskottavuudelle (II Kritiikki).

Se, että Kant itse väitti haluavansa antaa enemmän sijaa uskolle osoittaessaan tiedon rajat (myös Jumalasta), ei minua oikein vakuuta.
Kyllä hänen intentionsa on niin läpeensä rationaalinen, ettei siihen 'mahdu' oikein minkäänlainen perusteita ignoroiva fideismikään.

*
III Kritiikin pohdiskelut arvostelukyvystä, jossa Kant pitää kauneuden kokemuksen eräänä perusominaisuutena pyyteettömyyttä/intressittömyyttä, joka kuitenkin on nimenomaan yksilön kokemus samalla kun se voidaan luokitella universaaliksi ominaisuudeksi, jätän tältä osin sikseen.

Joka tapauksessa Kant pyrkii III Kritiikissään jonkinlaiseen synteesiin I Kritiikin tietoisuus-sidonnaisuuden ja II Kritiikin ehdottoman universalisuusvaatimuksen (käskymoraali) suhteen.