Camp, kitsch ja kultti

(Lisäyksiä 18.4 - merkintä löytyy. Juttu kasvaa päivittäin. Se pitänee kirjoittaa joskus kokonaan uusiksi hajanaisuuden ja mahdollisen toiston takia. Aihe on mitä kiinnostavin.)

Onko Räsäsen blogi campia?

Camp-asenne livenä: 'On se niin ihana, kun se on niin mauton!'

Toisin sanoen - kun diggaamme takan päällä olevaa 'typerää' saunatonttu-kipsiveistosta, niin tonttu on silloin kitshiä (kulttuurituote - tai -objekti) ja diggaamisemme eli tapamme suhtautua kulttuuriin tai tehdä sitä campia (kulttuurisubjekti) .

Camp-hengessä tehty tuote ei kuitenkaan välttämättä ole kitsciä. Aki Kaurismäen elokuvat ovat campia mutta eivät kitschiä (ainakaan 'huonoa' kitsciä). Jeff Koons kieltää maalaustensa/taideteostensa? olevan kitsciä, mutta minä olen eri mieltä ;)

Eräs hankala käsitteellinen ongelmana tässä jaottelussa on se, että campiä käytetään usein ilmaisemaan sekä tekemisen tapaa (subjektia) että itse tekemisen tuotetta (objektia).

Toinen ongelma piilee etenkin siinä, minkä esteettisen arvovarauksen (kysymys hyvästä ja huonosta mausta) näille kahdelle käsitteelle annamme, ja miten niiden ajatellaan olevan suhteessa toisiinsa.
Camp-henkisyys on vain yksi tapa tehdä kulttuuria, eivätkä sen 'tuotteet' välttämättä ole kitsciä - ainakaan 'huonoa' kitschiä.

Kolmanneksi: jos arvostamme jotain taiteen tekemisen tapaa (camp), niin miten voimme sanoa, että tämä arvostamisemme/suhtautumisemme (ja tapa(mme) tehdä taidetta: camp) olisi itsessään huonoa? Mehän arvostamme sitä. Eikö suhtaumisemme muutu silloin automaattisesti hyväksi mauksi?

On myös väitetty, että, että nykyaikana kaikki kulttuuri (ajatellaan esim. nykyistä politiikan tekoa medioissa) on campiä, ja että kaikki taide on muuttunut kitcshiksi. Taide on kuollut: tilalle on tullut camp ja kitsch.

Pessimistinen - etenkin populaari-kulttuurin mutta myös Sibeliuksen (tonaalisuuden) kriitikko ja 'neo-marxilainen elitisti ('porvari')-esteetikko' Theodor W. Adorno väittää hieman yllättävästi seuraavaa:

"Kitsch ei ole kuin sivistykseen uskovat haluaisivat, pelkkää taiteen jätettä, joka on syntynyt vilpillisen mukautumisen tuotteena. Kitsch on enemmän. Se uinuu taiteessa itsessään ja on milloin tahansa valmis tulemaan esiin.
Epämääräisenä kuin paholainen kitsch uhmaa kaikenlaista – myös historiallista – määrittelyä. Yksi sinnikäs piirre sillä on: kuvitteellisuus ja ei-läsnäolevien tunteiden neutralisointi.
Kitsch parodioi katarsista."

Kultti puolestaan on palvontaa, joka ilmentäessään camp-asennetta kohdistuu johonkin arvottomaan ja roskana pidettyyn taidetuotokseen.
Tuomas Nevanlinnan mukaan New Yorkissa on ryhmä ihmisiä, joille Pekka ja Pätkä lumimiehinä (muistinko oikein?) on kulttielokuva.

Aki Kaurismäen elokuvat ovat ranskalaisille kulttielokuvia. Kärjistäen sanottuna ne edustavat camp-henkeä/-asennetta äärimmäisen pelkistetyissä dialogeissaan ja ironisen naturalistisessa joskin samalla yhteiskuntakriittisessä kuvauksessaan1970-luvusta, ollen kuitenkin samalla elokuvina kunnianhimoisia ja korkeatasoisia: persoonallisia ja mieleenpainuvia, vaikka joku niitä kitschinä pitäisikin.

Entä onko esim. Kari Peitsamon tapa tehdä musiikkia campia? Ja edelleen: onko hänen musiikkinsa näin ollen kitsciä?

Tässä kohtaa muistutettakoon, että kitsch ja siten myös camp eivät kuitenkaan välttämättä ole (ellei sitten joku vetoa määritelmiin) -Adornoon viitaten- pelkkää potaskaa vaan saattavat sisältää aineksia jopa katharsikseen.
*
Mutta onko todella niin, että kyetäkseen ymmärtämään kulttuuria(?), jossa nykyään elämme meidän pitää ensin oivaltaa sen camp-luonne?
Entä seuraako tuosta ymmärtämisestä automaattisesti ko. kulttuurin hyväksyminen. Tuskin.
*
Antiikki ja keskiaika eivät tunteneet hyvää makua, koska se, mikä oli universaalia ja/tai pyhää oli automaattisesti hyvää ja esimerkkinä taiteilijoille (kristinuskon platoninen perinne). Kirkolla ja hallitsijoilla oli ikäänkuin hyvän maun monopoli uskonpuhdistukseen ja kansallisvaltion syntymiseen asti.

Maun käsite ilmaantuikin kulttuurifilosofiseen keskusteluun vasta 1700-luvulla ja romantiikan aikana, jolloin se tuli merkitsemään aina yksilöllistä makua, jota saattoi ja piti harjaannuttaa. Joillakin ihmisillä tosin ajateltiin olevan jo oman lahjakkuutensa vuoksi hyvä maku, mutta tämä ei poista sitä väistämättömyyttä, että kun yhden ihmisen maku alkaa saada laajempaa kannatusta muuttuen laajaksi trendiksi, se samalla latistuu.

Näin ollen taiteessa ajaudutaan pelkästään jo tämän vuoksi etsimään jatkuvasti jotain uutta - ikäänkuin taide siitä sen paremmaksi muuttuisi; - no - ainakin se muuttuu joko 'omituiseksi' tai banaaliksi ('tunnistamattomaksi' tai parodiseksi) ja siten teoreettiseksi, diskurssia koskevaksi kysymykseksi.

Modernit kuvataideteokset (myös moderni klassinen musiikki sekä moderni jazz) jättävät 'tavalliset ihmiset' ihmiset joko täydellisen hämmennyksen (joka voi toki olla miellyttävä kokemus) valtaan tai saavat heidät nauramaan niinkuin vitsille nauretaan.

18.4

Kitsch on reaktio tähän taiteen jatkuvan uudistumisen ja kriisin tilaan. Kun autenttisuutta ja uskottavuutta ei välttämättä löydykään muodon ja sisällön kokeilevasta pirstomisesta/pirstoutumisesta, taiteen tekijän ja kokijan 'katse' kääntyy takaisin realistiseen ilmaisuun - ironiseen naiviuteen asti. Ja nimenomaan ironia yhdistyneenä naiviuteen on eräs kitschin ja campin perustavia tunnusmerkkejä. Ironisen naiviuden (naivi ironia lienee mahdottomuus?) voi väittää ilmentävän yksilöllisen maun äärimmäisintä subjektiivisuutta jopa siinä määrin ja siinä muodossa, että se muuttuu muodiksi/trendiksi.

Nyt pitää kysyä: entä kitsch/camp - eikö myös se muuttuessaan yleiseksi maun 'kriteeriksi' ole tuomittu latistumaan ja siten muuttumaan 'vanhaksi tyyliksi', joka pitää ylittää? Kysymykseen on vaikea vastata, koska kitsch/camp on jo itsessään banaalia ja 'eilisen päivän' keksintöä - ja että sitä arvostetaan nimenomaan näiden ominaisuuksien takia, ja joita tietoisesti myös pyritään ilmentämään taideteoksessa. Näin ollen kitsch ja camp olisivat ratkaisseet taiteen sisällöllis-tyylillisen kehityksen teoreettisen ongelman. Kitsch ja camp ovat jotain ikuista, jota ei voi enää ylittää - eikä 'alittaa'! Ne ovat kaiken arvostelun 'tuolla puolen'.

Entä mitä esim. valtaisa retrobuumi etenkin rockissa ilmentää? Sitä ei voine pitää vain pelkkänä camp-hengessä tehtynä nostalgisena kitschinä, koska kyseessä ei ole ironinen projekti. Vaikka retroa varmasti tehdäänkin myös kieli poskessa, niin perimmältään tarkoituksena on aikaansaada vakavasti otettava tehovaikutus, joka herättää ensimmäiseksi pikemminkin ylevän romanttisia kuin naivin hymyillyttäviä tuntemuksia.

Silti retronostalgian lähtökohtiin sisältyy erottamattomasti camp ja kitsch, koska se on luonteensa vuoksi - käyttääksemme Platonin taidekritiikkiä - jäljittelyn jäljittelyä. Platonilaisessa mielessä kaikki taide olisi näin ollen kitschiä, koska taide ei pysty muuhun kuin ideoiden epätäydelliseen imitaatioon ja imitaation imitaatioon ad. inf.

Romantiikka ja etenkin moderni taide yrittivät murtaa tämän platonisen 'kirouksen', mutta lopputuloksena oli imitaatioon, identiteettiin ja harmoniaan perustuvan taidekäsityksen (ehkä myös itse taiteen) romahtaminen subjektiivisen impression ja ekspression myllyssä.

Retronostalgia on kyllä tietoista paluuta jäljittelyyn, mutta toisin kuin camp/kitsch retro ei kuten sanottu tavoittele vaikutusta poseraamalla banaalisti ja 'huonoa makua' osoittaen vaan pyrkii herättämään aidosti vastakaikua niin, että kuulijan/katsojan elämys luokittuukin 'hyvän maun' kategoriaan: retro on ikäänkuin autenttista jäljittelyä. Tällä tavoin Platonin 'imitaation kierre' jatkuu edelleen illuusiolla siitä, että taide kykenee ilmaisemaan autenttista totuutta (Platonin ideamaailmaa).

*
Ehkä taide on siis lopullisesti muuttumassa kitschiksi. Taiteen ja koko kulttuurin harjoittamisesta sekä harrastamisesta puolestaan tulee lopullisesti campiä. Taide/kulttuuri on kuollut - eläköön camp!

Siteeraan seuraavassa Tiibetistä löytynyttä, camp-kulttia harjoittavan 'new-age-hare-khrisna-zen-buddhis-zarathustralais-jeesus-tulee-huomenna-korjatulla-moottoripyörällä-klo: 15:00'-lahkolaisen päivänavaus-rukousta: "Korkein Camp-Mestari: anna meille tänä päivänä ikuisesti meidän jokapäiväinen kitschimme, jotta saisimme harjoittaa Camp-kulttia Sinun Camp-hengessäsi ja sinun Camp-pyhätössäsi" (pyhättö? - mikä lie pörssi- huume- ja pornoluola = länsimainen sivilisaatio...)
*
Camp-käsitteen ja ilmiön lanseerasi kulttuuridebattiin ensimmäisenä kirjallisuusteoreetikko, kirjailija, elokuvantekijä sekä poliittinen aktivisti Susan Sontag vuonna 1964.
*
Seuraavasta linkistä löytyy toissapäiväinen (maanantai)Tukevasti ilmassa-'keskustelulähetys', joka käsittelee ja pohtii campia sekä sen sukulaiskäsitteitä ja -ilmiöitä. Taatusti hauska mutta myös informatiivinen aikuisten 'älyviihdeohjelma' (ainakin Nevanlinnalla ja Relanderilla on hauskaa).
*
>>Tukevasti Ilmassa 14.04.2008<<75min,>
Filosofit Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander aiheena camp.

http://www.radiohelsinki.fi/tekijat_tukevasti_ilmassa.phtml

http://en.wikipedia.org/wiki/Susan_Sontag
*
PS. Kiitti Androgyynihullumiehelle Adornon kitschiä koskevasta sitaatista.

Ihmisvihaajan päiväkirjasta

Kommentti IDAlle vasarahammerin päreessä "Maltillista islamia ei ole olemassa".

ida kirjoitti

"Mitä muuten merkitsee nationalistinen itsemääräämisoikeus - etenkin monikulttuurisessa USA:ssa?
Vastaus: tietyn rosvojoukon näennäisen vapaaehtoista (demokraattiset vaalit) valitsemista 'demokraattiseksi' suvereeniksi."

Vaikuttaa aika vasemmistolaiselta näkemykseltä. Vastakysymyksenä voisi esittää mitä näkemys tarjoaa esimerkiksi nyt kansalliseen itsenäisyyteen pyrkiville lakotoille? Freudilaista voodootako? ;)"

*
Sinä näemmä tunnet freudilaisuuden perin pohjin...;/ Sorry vaan, mutta jos ei ymmärrä jotain diskurssia, niin se ei vielä riitä ko. diskurssin kieltämiseen - ellei sitten halua älyllisesti laiskan ja/tai epärehellisen fundamentalistin leimaa otsaansa.
*
En tarkoittanut ihan sitä, mihin sinä vastasit, mutta ajatellaan asiaa seuraavasti:

Voitko selventää, miten vasemmistolaisuus, liberaalisuus tai konservatiivisuus suhteutuvat toisiinsa nyky-USA:ssa.
Vaikuttaisi nimittäin siltä, että nykyään juuri USA:n vasemmisto (perinteisesti USA:n liberaalit, mutta en tiedä miten on nyt) vetää tietyissä asioissa konservatiivisempaa linjaa kuin perinteiset republikaanit/konservatiivit.

Saatat ehkä sanoa, että näinhän on aina ollut. Hah - touche! ;), Osui - muttei uponnut...
*
Siteeraamasi kommenttini on jälleen sitä tyyppiä, joka viestii syvää nietzscheläistä (vrt. Carl Schmitt) epäluuloani kaikkea 'normidemokraattista' ja 'lattapäistä' päätöksenteoproseduuria kohtaan, vaikka tiukan paikan tullen valitsekin (etukäteen jälkiviisaasti ;) melkoisella varmuudella parlamentaarisen liberaalidemokratian kuin marxilaisen tai schmittiläisen 'vallankeskityksen'/suvereenin.

Joka tapauksessa Euroopassa (mikä heijastuu toki myös USA:han) on hegeliläis-marxilaisen perinteen vaikutuksesta alunperinkin käyty paljon kiinnostavampia ja syvällisempiä keskusteluja politiikan filosofiasta kuin anglosaksisessa perinteessä, joka ottaa yksilön käsitteen ja hänen autonomiansa annettuna (metafyysinen harhakäsitys!) ja itsensä omistavana (onko ihminen muka saari?).
(Nietzsche on tässä asiassa jälleen raivostuttavan arvoituksellinen ja ristiriitainen.)

Demokraattinen (parlamentaarinen) valtio on syntynyt ensijaisesti anglosaksisen perinteen (ja toissijaisesti Ranskan vallankumouksen) lähtökohdista, mutta liberaalidemokratian välttämätön ehto: negatiivinen vapauskäsitys (mahdollisimman vähän rajoituksia), joka implikoi subjektin solipsismia, on romuttaessaan yksinvallan samalla myös romuttanut aiemman kunnian kulttuurin, jossa ihminen oli olemassa vain jonkun häntä suuremman 'Toisen, Toiseuden' kautta.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että liberaalidemokraattinen politiikka, ajaessaan kahta periaatteessa vastakkaista asiaa: yhtäläisiä oikeuksia kaikille ja vapaata kilpailua, on 'onnistunut' banalisoimaan kulttuurin täysin.

Paradoksaalisesti kyseisen politiikan hinta tai seuraukset ovat kulttuurisesti hämmentäviä ellei peräti ikäviä. Mutta sama pätee myös itse politiikan teon yleiseen tasoon.

Liberaalidemokraattiselle kentälle on syntynyt samanaikaisesti sekä (vastavetona liberaalille anything goes ja antaa mennä-ajattelulle) a) tekopyhien fundamentalistien (joilla ainakin minun perspektiivistäni on vaaleissa selvät mutta epärelevantit ja jopa vastenmieliset kriteerit ehdokkaille) että b) välinpitämättömän suvaitsevaisten ironisten kyynikkojen suuren joukon (sekä älymystöä että 'taviksia'), jolla ei ole omaa poliittista tahtoa vaan joka toimii demokratiassa lähes sattumanvaraisten mieltymysten pohjalta (esim. onko ehdokkaalla oikean värinen paita, kannattaako hän sitä tai tätä tiehanketta).

Vain fundamentalisteilla voi sanoa olevan aatteita - välinpitämättömät, ironiset kyynikot ja kuluttajat sen sijaan äänestävät miten sattuu ja ovat siten kaiken poliittisen manipulaation tärkein kohde.
(Richard Rortyn 'ironinen solidaarisuus' osoittautuu näin ollen eettisesti ja politiittisesti surkeaksi opiksi.)

Tämänkaltainen liberaalidemokraattinen eetos (poliittinen kitsch) on nykyään vallalla myös Euroopassa.
Poliittinen järjestelmä toimii demokraattisesti mutta poliittisen keskustelun taso on laskenut samalla kuin lehmän häntä!

Miksi minun siis pitäisi mukisematta hyväksyä tällainen tilanne? Helvetti - on kai maailmassa poliittisesti tärkeämpiäkin asioita kuin ministerien ja kansanedustajien henkilökohtaiset tekstiviestit...

Minulla on joskus täysi tekeminen emotionaalisesti ja älyllisesti, etten lankeaisi kannattamaan ilmeisen fasistisia tai totalitaristisia malleja - ja ihan vain siitä syystä, että halveksun järjestelmää, joka banalisoi ja viihteellistää (siis tyhmistää) keskustelun - puhumattakaan siitä, että ihmishalveksuntani kasvaa entisestään, kun näen, miten hanakasti ihmiset luopuvat älyllisestä ja moraalisesta vaivannäöstä pelkkien utilitarististen ja hedonististen motiivien takia.

Minulla ei kuitenkaan ole näköpiirissä sellaista parempaa mallia, joka poliittisen proseduurin tasolla voisi toimia pätevänä vaihtoehtona liberaalidemokratialle. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö vaihtoehtoa pitäisi jatkuvasti etsiä, ja tällä viittaan sekä Nietzschen että Zizekin kaltaisten kulttuurikriitikkojen esimerkkiin.

Valitettavasti vain useammat meistä (osaltaan minäkin) haluavat päästä helpommalla ja sopeutuvat järjestelmään enemmän tai vähemmän mukisematta. Mutta se on henkistä velttoutta - 'viimeisten ihmisten' (Nietzsche) regressiota ja resignoitumista pelkästään 'oman navan ymärillä pyörivään', viihteen manipuloimaan 'onneensa', vailla todellista kiinnostusta mihinkään muuhun kuin välittömään eloonjäämiseensä.

Tällaiset ihmiset ovat palanneet takaisin eläimellisyyden 'orjuuteen' - ja silti heillä on kanttia yhä edelleen vaatia jopa lisää oikeuksia. (Huom. En puhu nyt lakota-intiaaneista.)

Tietenkään pelkkien vaistojensa varassa toimivat eläimet eivät ole orjia, mutta ihminen, jonka ainoa motiivi elämälleen on pelkkä primitiivisten tarpeitten tyydytys ja banaali viihdytys on orja - pahinta ja surkeinta laatua!

Onko olemassa maltillisia liberaalidemokraatteja?

Kirjoitettu kommentiksi vasarahammerin päreeseen "Maltillista islamia ei ole olemassa".
(Lisäys klo: 19.00)
*
Ihminen on traumaattinen olento, eivätkä siltä uhkakuvat lopu koskaan. Se rakentaa ne itse, mikäli ei löydä niitä heti lähipiiristään.

Olennaista olisi kuitenkin tunnustaa, että meidän suvaitsevuutemme sisältää aina ilmiselvää rasismia, jonka kuitenkin kiellämme (jopa torjumme tietoisuudestamme) esimerkiksi liberaalidemokratian nimissä.

Tällainen mystifiointi ilmentää sitä, että toimimme jatkuvasti sietämättömän trauman vallassa, jonka motiivina ei toimi alunperin vain pelkkä pelko vierasta 'valloittajaa' kohtaan vaan jotain sellaista kohtaan, joka on 'vierautena' aina jo läsnä meissä itsessämme.

(Kysessä on imaginaarinen samastumiskohde: a) peilikuva, b) vanhempi, joka konstituoi lapsen identiteettiä, mutta ei takaa sen yhtenäisyyttä tai vakautta, koska on siis a) 'valmiiksi' oletettu kuva itsestä, b) itse samanlaisen jakautumisprosessin ('puutteen') 'synnyttämä'.
Subjektia ei kuitenkaan ole edes olemassa ilman imaginaarista, kaksijakoista konstituutioprosessia.)

Toki nyt löytyy näitä teräväpäisiä ja kriittisiä kulturisteja, jotka kehittelevät taktiikoita, joilla vihollinen pitää eliminoida, ennenkuin se pääsee niskan päälle. He ovat selkeästi valinneet rintamalinjansa eivätkä haihattele olevansa suvaitsevaisia vihollisen suhteen, vaikka kyllä muuten pitävät suvaitsevaisuutta hyvin tärkeänä 'arvona' ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

Tämä on sellainen sodankäynnin muoto, jota kyllä kannatan, mutta yhä silti pitää muistaa, että silloin ollaan totaalisti siirrytty universaalista suvaitsevaisuuden periaatteesta lähes avoimeen sorto- ja sotatilaan. Kyse ei ole poikkeuksesta, joka vahvistaa suvaitsevaissuussäännön vaan vallitsevan ja pysyvän antagonismin legitiminoinnista.

Asioita ja mielipiteitä pitäisi nimittäin ihan vain selvyydenkin vuoksi kutsua niiden oikeilla nimillä tai pikemminkin huomata, että nimityksillä ja käsitteillä on aina yhtä aikaa kaksi vastakkaista merkitystä, joista jompaa kumpaa haluamme korostaa - toisen kustannuksella.

Haluamme tietenkin kuvitella olevamme järkeviä ja ristiriidattomia ihmisiä, mutta kyseisen ajatteluumme perustavasti sisältyvän ristiriidan muuttuminen positiiviseksi synteesiksi näyttäisi olevan perinteisessä mielessä utooppinen ajatus/projekti, joka synnyttää pikemminkin fasismia ja totalitarismia eli uusia illuusioita - sanalla sanoen itsepetoksia - huom! - myös liberaalidemokratian nimikkeen alla.

Ihmisen pää on sellainen antagonismien pesäke, että ollakseen täysin rehellinen ihminen voi vain tunnistaa/tunnustaa oman ristiriitaisuutensa eli välinerationaalisen ajattelunsa mahdottoman/irrationaalisen luonteen (koska välineellisyyden oletetaan ikäänkuin kohtalonomaisesti eli fantasian tasolla implikoivan myös päämäärän) ja yrittää sitten elää sen tosiasian kanssa 'säällisesti'.

Mutta mitään lopullista strategiaa tai ratkaisua ei ole. Ei itsereflektion, ei islamin eikä minkään muunkaan suhteen. On vain konflikti, joka lähtee liikkeelle jo minuuden kehittymisen ensi vaiheista.

Sillä jos ihmisen subjektiivisuus itsessään voi syntyä vain splittauksen - oman itsen kahtiajakautumisen (imaginaarinen vaihe) - seurauksena, niin miten ihmeessä me voimme olettaa, että konfliktit kahden ihmisen välillä - miljoonista nyt puhumattakaan - olisivat koskaan sovitettavissa/ratkaistavissa?

Toistan lopuksi, että niin 'vapaamielisten' kuin fundamentalististen liberaalidemokraattien pitäisi edes filosofisen rehellisyyden nimissä pystyä sanomaan ääneen se oman ajattelunsa käytännön tosiasia, että he kyllä suvaitsevat erilaisuutta, mutta vain niin kauan kuin se ei häiritse heitä (jopa pelkällä olemassaolollaan).

Ai mikä suvaitsevaisuus? Silkkaa ideologista rasismiahan tuo on. Miksi sitä ei sitten kutsuta rasismiksi?

On siis vähintäinkin tekopyhää haukkua pelkästään islaminuskoa rasistiseksi. Eikä tätä haukkumista voi oikeuttaa yksinomaan sillä, että islam on reaalinen uhka länsimaille.

Ensinnäkin (kuten todettiin): Uhka tulee kaikkialta - ja ensimmäisenä omasta splittaavasta minuudestamme.
Toiseksi: Pikemminkin on niin, että länsimaat - tarkoitan siis maailmalaajuista, jatkuvan kasvun myytistä elävää modernismia ylipäätään - ovat itse suurin uhka itselleen ja lopulta koko maailmalle.
*
Tässä taidetaan tarvita taas vaihteeksi Slavoj Zizekiä - jos ei muuten niin nauramaan ääneen koko länsimaisen 'kulttuuriprotokollan' piilevälle ja kielletylle ideologisuudelle.
Zizek on länsimaiselle kulttuurille ja etenkin USA:lle vähän samaa kuin Sokrates Ateenalle. Vielä häntä ei kuitenkaan ole tapettu...

'Guess I've got that old travelin' bone'

Long as I can see the light CCR-albumilta Cosmo's Factory 1970. Live-harvinaisuus. Kaunis blues-gospel-tyyppinen balladi lähtemisen pakosta ja poissaolon vaikeudesta. Keikkamuusikon kaipuuta.
Yleisö laulaa mukana ja ainakin yksi sytkäri palaa - kuten asiaan kuuluu.

http://www.youtube.com/watch?v=Q5jgFR1nVHg
John Fogerty live Antwerp July 1. 2006
(Alkuperäisessä studioversiossa John Fogerty soittaa soolo-osan saksofonilla, tässä kitaralla.)

http://www.google.fi/search?hl=fi&rlz=1G1GGLQ_FIFI257&q=cosmo%27s+factory+wikipedia&btnG=Hae&meta=

www.members.westnet.com.au/anugraha/music/files/.

Kanerva vs. Kokoomuksen 'suvaitseva' liberaalidemokraattisuus

Kommentti Uuden Suomen nettijulkaisuun - http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/20521-kanerva-pettyi-kataiseen#comment-37536 (korjaus 14.4)

Kanerva vs. 'suvaitseva' liberaalidemokratia
(Olen täydentänyt kommenttia hieman alkuperäisestä.)

Miksi Ilkka Kanevan pitäisi mukisematta alistua kohtaloonsa?

Kyseessähän oli ennenäkemätön erotus Suomen parlamentarismissa ja puoluehistoriassa.Viimeksi oma puolue on erottanut virassa olevan oman ministerinsä 1948: - SKDL:n Yrjö Leino, ja hänen erottamisensa syyt olivat ilman muuta poliittisesti paljon painavampia kuin Kanervan tekstiviesteily.

Tämä oli ennakkotapaus, joka saattaa vaikuttaa myös Matti Vanhasen Ruusus-jupakan lopulliseen ratkaisuun oikeudessa.Toki Vanhasen tapaus on erilainen, koska hän itse hakee oikeutta, kun taas Kanerva suoranaisesti petettiin ja ammuttiin lennosta.

Kanerva väittää keskusteluissaan saaneensa yksityisesti poliittisen tason tukea Saksasta, Ruotsista ja USA:sta, mikäli oikein muistan kuulleeni.

Hyvä veli verkosto toimii vielä, heittää joku tähän, mutta kun tässä näyttää hyvästä veljestä tulleen yhtäkkiä 'paha veli' (Juudas), niin ilman muuta Kataisen ratkaisu jätti avoimen haavan kokoomuspoiliitikkojen - ehkä jopa kaikkien puoluepoliitikkojen - välillä vallitsevan keskinäisen luottamuksen mahdollisuuteen ja uskottavuuteen.

Onko politiikkaa sitten mukavampaa ja tehokkaampaa tehdä, kun joutuu entistä tarkemmin varomaan paitsi mediahyeenoja myös omia puoluetovereitaan? En usko.

Paranoia ja tuomitsemishenki leviävät mediayhteiskunnissa. Tämä näyttää olevan 'avoimmuuden ja suvaitsevaisuuden' paradoksaalinen hinta - vai olisiko oikeampaa sanoa retorisesti Ronald Laingia mukaellen: suvaitsevaisuutemme on itse asiassa pelkkä läjä likaisia riepuja.

(Slavoj Zizek väittäisi useiden esimerkkien kautta, että itse asiassa suvaitsevaisuus on käytännössä rasismia. Zizekin kulttuurianalyysit osuvat monesti oikeaan ja ovat samalla hämmentäviä, koska emme yleensä pysty ajattelemaan itseämme kahdesta tai kolmesta perspektiivistä yhtä aikaa.)

En puolusta Kanervaa puoluepoliittisista syistä (en ole koskaan äänestänyt Kokoomusta enkä äänestä) enkä välttämättä mutu-syistäkään, vaikka pidänkin häntä nykyään 'hyvänä ja ammatillisesti todella pätevänä tyyppinä' (en pitänyt vielä 10 vuotta sitten!)

Kyse on laajemmasta mediapolittisesta trendistä, joka näyttää purkautuvan joka puolella lähes hillittöminä ajojahteina mitä mitättömimmistä syistä.
Itse asiassa tässä on kyse paljon monimutkaisemmasta ja syvemmästä 'traumasta' kuin pelkästään median ja politiikan suhteesta. Se ilmentää läntisen liberaalidemokratian perustusten ja uskottavuuden kriisiä.

Voisi jopa väittää, että pohjimmiltaan kyseessä on koko läntisen sivilisaation ideologisten ja eettisten perustusten demoralisaatioprosessi: eettisyyden ja kapitalismin välisen perustavan antagonismin eskalaatio.
Itse olen tällaisessa yhteiskunnassa avoimen konservatiivinen - mutta en avoimen oikeistolainen.

Se on sitten jo laajemman jutun aihe.

Zizek ja keisarin uusimmat vaatteet ('päivitetty' versio)

Kirjoitettu kommentiksi mattitanelille edellisessä päreessäni Slavoj Zizekistä.
*
mattitaneli kirjoitti

Kiitos paljon Zizek-materiaalistaja luonnehdinnoistasi! Hän on varsin monitahoinenja-tasoinen ajattelija.Vaikea on tietenkin luodamitään "kokonaisnäkemystä"hänen ajattelustaan näinäkkiä ( jos ylipäätään on edesrelevanttia), vaikka olenkin jossainmäärin tutustunut hänenfilosofiaansa eri yhteyksissä.
*
Analyyttisen koulukunnan kautta filosofiaan tutustuneen (kuten suurimmaksi osaksi opintojen osalta minunkin; yksityinen harrastuneisuus on sitten ulottunut myös muualle) lienee aina pirun hankala saada tolkkua psykoanalyysin ja strukturalismin perinteen 'hybrideistä'.

Pitää kuitenkin huomata, että Zizekin eräs peruslähtökohta on perianalyyttinen: Saul Kripken antideskriptivismi (joka ei siis ole perinteistä nominalismia ainakaan Zizekin tulkinnassa) - eikä se suinkaan ole Z:n ainut kytkös analyyttiseen koulukuntaan.
Mainittakoon esim. Searlen Wittgensteinin kielipeleistä ammentanut puheaktiteoria, josta tosin ovat ottaneet mallia niin Derrida kuin Habermaskin ym.

Toisaalta - psykoanalyysilla (kuten Zizekin ajattelullakaan) ei voi olla mitään 'kokonaisnäkemystä' siinä mielessä kuin sinä tarkoittanet.

Eihän psykoanalyysi oikeastaan paranna ketään: - se (ainakin sen pitäisi) muuttaa meitä (aivan kuten ideologiakritiikinkin) ja tekee meidät vapaammiksi tiedostamaan ajatuksellisia luutumiamme (kuten nyt tuo suvaitsevaisuus-harha).

Mutta tällä tavoin myös psykoanalyysi edustaa erästä Valistuksen projektin muunnelmaa.
En kuitenkaan lankea siihen harhaan ja latteuteen, että psykoanalyysi tekee (tai sen edes pitäisi tehdä) meidät onnellisemmiksi!
Todellinen vapaus ja onnellisuus eivät voi kuulua 'samaan näytelmään'. Tietty faustinen ambivalenssi on kaiken todellisen vapauden (kova) hinta.

*
Niinpä. Pitikö sen olla juuri tämä työnarkomaani, paniikkihäiriöstä kärsivä, hysteerinen 'stand-up-koomikko', joka otti tehtäväkseen herättää eräät meistä ;) siitä 'impotentista päiväunesta', johon demokraattinen liberalismi on viime vuosikymmeninä onnistunut meidät tuudittamaan.

Kyllä - juuri hänet me olemme 'ansainneet'.

Me emme vain tiedä etukäteen, mistä nerot tulevat. 'Ilmestyksen' tavoin he vain 'ilmestyvät näyttämölle' - joko eläessään tai kuoltuaan ja 'varastavat' aina pääroolin, koska ovat niin vastustamattomia.

Esimerkkeinä Nietzsche, Wittgenstein, Heidegger, Adorno, Lacan ja Foucault.

Zizekin voinee hyvällä syyllä liittää jatkoksi tähän 'vaativaan' listaan, koska hän jos kuka on ainutlaatuinen ajattelija näinä aikoina - eivät niinkään 'proseduurimallien (sinänsä sitkeät) palapelin rakentajat' Habermas tai jo edesmennyt John Rawls.

Sitäpaitsi Zizek on hauska! Vitsit ovat aivan olennainen osa hänen ajattelunsa esimerkkimateriaalia, joilla kuvataan sekä 'hegeliläisen psykoanalyysin' paradoksaalista lähestymistapaa/metodia että torjuttujen traumojen = legitimoitujen totuuksien/asiaintilojen perimmäistä 'nurinniskaisuutta', joka ei pääse tiedostumaan kuin esimerkiksi vitseissä.

Zizekille totuus ei kuitenkaan ole mikään saavutettu tai saavutettavissa oleva tila - perinteinen Utopia - vaan jatkuva antagonismien kenttä, jossa on 'taisteltava' säilyttääkseen vapautensa, ihmisarvonsa ja kykynsä luovuuteen - esimerkiksi: Kirkon on muututtava armeijaksi.

Veltto ja kaunaisuutensa mystifioiva monikulturalistinen suvaitsevaisuusoppi ei näin ollen voi olla muuta kuin traumaattista toiston pakkoa, koska sen edustaja ei ota riskiä ymmärtääkseen itseään, toista (sekä toisen Toista eli kumotun identifikaatiokohteen/auktoriteetin sijaistavaa Toista) ja vaikuttimiaan vaan rakentaa yhteiskunnan, jossa Asiat ja Konfliktit on erotettu omaksi julkiseksi sfäärikseen ja jossa yksilöllisyydestä on tullut pelkkää aivotonta kuluttamista ja hedonismia.

Tällaisessa yhteiskunnassa tosi-tv ja lakimiehet - ja addiktit! - hoitavat aktuaalisen elämän puolestamme.

Massat etsivät johtajiensa/'managereittensa'/konsulttiensa (jotka itsekin elävät onnellisuuden sekä jatkuvan kasvun harhaa) indoktrinoimina tyydytystä viime kädessä keinotekoisista 'huumeista', jotka eivät aiheuta riippuvuutta - mutta eivät myöskään tuota nautintoa (esim. laksatiivia sisältävä suklaa, kofeiiniton kahvi; alkoholiton alkoholi jne.).

Modernia länsimaista sivilisaatiota pidetäänkin korostetusti nautinnon ja kulutuksen sallivana - jopa sitä kannustavana - mutta:

Koska (Zizekin mukaan) yhteiskuntiemme todellisista kuluttajista - addikteista (jotka ovat jääneet nautinnon 'koukkuun') - on tehty 'kauhukuvia' (huumeitten käytön kriminalisointi, tupakointikiellot, ylipainomoralisointi jne.), meidän tulee ehdottomasti välttää näiden ihmisten kohtaloa, ja niinpä nykyihminen ajautuu - paradoksaalista kyllä kaiken kulutusriehan keskellä - ahdistumaan nimenomaan siitä, ettei saa nauttia tarpeeksi - tai ei ollenkaan!

Vaikka yhteiskuntamme siis ovat muka tulleet äärimmäisen salliviksi, niiden haluekonomia näyttää toimivan yhä freudilaisen mallin mukaan, jossa syyllisyys nousi nimenomaan juuri nautinnon kieltämisestä.

Tämä on mainio esimerkki siitä, miten Zizekin psykoanalyyttinen paradoksilogiikka toimii.

*
Vielä kerran: Zizekille on tilaus. Hän tuli näyttämään 'taivaan merkit' postmodernismille, analyyttis-naturalistiselle filosofialle ja ei-objektivistiselle, arvoihin (ideologiaan) perustumattomalle eli proseduurikeskeiselle yhteiskuntafilosofialle, joka suurta vaivaa nähden yrittää kätkeä piilevän ideologisen utooppisuutensa.

Mutta Zizek on kuin pikku lapsi, joka 'nerokasta naiviuttaan' osaa ja uskaltaa osoittaa sormella huutaen: Katsokaa - keisarilla on uudet vaatteet!

Keisari nimittäin on näennäisestä transparenttisuudestaan=läpinäkyvyydestään huolimatta yhä 'Keisari'.
'Demokraattisesti' legitimoitu, näkymättömäksi ja tiedostamattomaksi riisuttu/mystifioitu Valta piiloutuu viimein jopa omaan alastomuuteensa - mutta ideologiakriitikon ja psykonalyytikon perspektiivistä Zizek näkee tämän modernistisen silmänkääntötempun läpi.

Liberaali demokratia sisältää eräänlaisen tietoisuudesta torjutun trauman. Minun katsannossani tuon trauman nimi on torjuttu Valta. Se tulee kaikkialta ja kaikkialle joko vulgaareissa tai sublimoiduimmissa muodoissaan.

Valta yritetään 'liennyttää ja valjastaa', mutta koska vallan ydin - (imaginaarinen) subjekti - konstituoituu perustavan ambivalenssin eli splitin prosessissa, valta ei koskaan 'kesyynny' vaan naamioituu mitä merkillisimpiin muotoihin - lopulta - kuten sanoin - omaan läpinäkyvyyteensä.

*
Näin ollen ideologiakritiikin ja psykoanalyysin tehtävä ilmenee loputtomana. Ei ole mitään saavutettavaa lopputilaa, on 'vain' ambivalenssien (splittausten) ja antagonismien vaikuttamia, enemmän tai vähemmän tiedostamattomia konflikteja, joiden todellinen luonne naamioituu (psykoanalyyttisesti ajatellen) sitä tehokkaammin mitä itsestään selvempinä niiden luonnetta pidetään.

Itse asiassa tätä loputtomuutta voinee myös pitää sellaisena (ehkä ainoana) 'kokonaisnäkemyksenä', joka Zizekin poliittisen ja kulttuurisen psykoanalyysin prosessista voidaan täydellä varmuudella ;) esittää.

Miten ajattelu on mahdollista ristiriidan ja eron perimmäisyydestä käsin?

Tämä mies on nero!
(Tarkennuksia ja Lisäys 13.4)

Olkaapa nyt kärsivällisiä (kuten minä ;) ja kuunnelkaa tarkkaan mitä Slavoj Zizek sanoo. Väitän, että jokainen löytää oman kiintopisteensä hänen ajattelunsa perustavaan metodiin, sillä niin monenlaisia ja meistä useimmille tuttuja esimerkkejä käyttäen Zizek selventää melkein kuin rautalangasta vääntäen filosofisen ajattelunsa perimmältään äärimmäisen hankalaa metodia ja käsitteistöä.

Sitäpaitsi Zizekissä on sellaista karismaa ja 'hengen paloa', etten ole moista kokenut kuin 1970-luvun vähemmistökommunistien fundamentalistisessa paatoksessa tai rankkaa narsistista postmodernismia edustavan Esa Saarisen 'murrosikäismäisessä' innostuksessa ('vouhkaamisessa').

Mutta jos stalinistit olivat sokaistuneet toiston pakkoon jämähtäneen, universaalin ideologisen Totuuden Valosta ja Saarinen puolestaan oli hedonistisen vapauden, (välinpitämättömän) suvaitsevaisuuden ja anything goes- sekä antaa mennä-anarkismin (pakkoneuroottista) ilosanomaa julistava, niin Zizekin filosofinen sanoma on paitsi älyllisesti paljon vaativampi ja perustellumpi myös paradoksaalisella tavalla käytännöllisempi ja realistisempi kuin esimerkkini näennäisesti erilaisiin ideologis-ontologisiin näkemyksiin sitoutuneilla a) kommunistisilla totalitaristeilla tai b) pseudodemokraattisilla uuslibertaareilla, joita postmodernin ajattelun relativismi ääri-individualistisella piilorasismillaan komppaa.

Lisäys 13.4

Esimerkki b:stä: suvaitsevainen, multikulturalistinen asenne: 'Suvaitsen sinua mutta älä tule liian lähelle, älä häiritse minua!'

Toisin sanoen mikä tahansa lähestyminen voidaan/saadaan suvaitsevuuden periaatteen nimissä kokea uhkaksi. Emme vain tiedosta tätä nurinpäinkääntöä ja sen reaktiomekanismia.

Zizekin 'poliittisella psykoanalyysilla' on siis ilmeinen tilaus kuten oli Freudin alkuperäisellä seksuaaliteorialla 100 vuotta sitten (johon toki Zizekin lacanilainen psykoanalyysin sovellutuskin perustuu - muttei rajoitu.)

*
En tee tässä mitään yritystä vetää yhteen lankoja siitä, miten itse olen omaksunut ja sulattanut Zizekiä tämän luenna(o)n perusteella tai ylipäätään, mutta asetan päämääräkseni että sen aika vielä tulee.

Siis: kuunelkaa itse ja antautukaa Zizekin ajatusten ja esimerkkien vietäväksi. Ne eivät jätä ketään kylmäksi, koska kuten edellä sanoin, jokainen löytänee oman kiinnekohtansa Zizekin käyttämien monien esimerkkien kautta.

Huom. Slavoj Žižek ei ole nominalisti eikä realisti vaan edustaa omaa antideskriptivististä linjaansa (ks. PS.).
Sen ytimestä löytyy lacanilaisen psykoanalyysin ideologis-yhteiskunnallinen sovellutusparadigma, saksalaisen idealismin (Hegel, Kant, Shelling) ontologia ja Althusserin lacanvaikutteisen, strukturalistisen marxismin sekä nuoren Marxin ideologisten lähtökohtien vaikutus.

*
Slavoj Žižek - The Reality of the Virtual (Part 1/8)
Slavoj Žižek - The Reality of the Virtual (Part 2/8)
Slavoj Žižek - The Reality of the Virtual (Part 3/8)
Slavoj Žižek - The Reality of the Virtual (Part 4/8)
Slavoj Žižek - The Reality of the Virtual (Part 5/8)
Slavoj Žižek - The Reality of the Virtual (Part 6/8)
Slavoj Žižek - The Reality of the Virtual (Part 7/8)
Slavoj Žižek - The Reality of the Virtual (Part 8/8)
Slavoj Žižek explains why the Sound of Music is racist (sisältyy Part 2/8:een)

Slavoj Zizek is one of the most distinguished and politically engaged thinkers of our time. In this tour de force filmed lecture, he lucidly and compellingly reflects on belief - which takes him from Father Christmas to democracy - and on the various forms that belief takes, drawing on Lacanian categories of thought.
In a radical dismissal of today's so called post-political era, he mobilizes the paradox of universal truth urging us to dare to enact the impossible.
It is a characteristic virtuoso performance, moving promiscuously from subject to subject but keeping the larger argument in view.

PS.

(Saul Kripken antideskriptivismi voidaan yleisesti ottaen määritellä seuraavasti:

Asian ja sanan välinen suhde perustuu siihen, että asiaa nimitetään tietyllä sanalla:asian 'identiteetti' siis on siinä, että se on nimetty tietyllä tavalla ja että siihen viitataan aina samalla sanalla - http://www.netn.fi/197/netn_197_laari.html.

Vrt. Non-descriptivism: 'Meanings of moral sentences are not wholly determined by syntax and truth conditions'.)

*
electronicintifada.net/v2/article4853.shtml.

Jamaikan Pekka Puupää

Kuvassa tanssitaan skata, jota musiikkityyliä myös kappale Monkey Man ainakin nopealla tempolla soitettuna edustaa.

Väsätty kommentiksi Hotasen päreeseen "Runotyttö ja tähti".
*
Monkey Man
Afro-American slang for a West Indian (a man who is easy to deceive) or used for very black Afro Americans or an "outside" lover.)

2 x Toots & the Maytals (MM tunnetaan myös The Specialsin hittinä) + 1 x Amy Winehouse+ 1 x Reel Big Fish (ska punk bänd!)

http://www.youtube.com/watch?v=j38ae8229mQ&feature=related
Toots, alkuperäinen, rahiseva vinyyliversio.
*
http://www.youtube.com/watch?v=MWcq1f5I9AI
Toots live - bassot kuuluu tässä niinkuin reggaessa pitääkin ;)
*
http://www.youtube.com/watch?v=Me4KKocEY-U&feature=related
Amy live; volyymit kaakkoon, ei kuulu muuten.
*
http://www.youtube.com/watch?v=SSuEMJ_48YE
Reel Big Fish - Heh! - tää on hyvä; ska-reggae, poprock, punk, jazz ja jopa heavyrock ihan sulassa sovussa. Sovituskin on silkkaa 'skantrihumppaa'!
*
Mitä tulee tuohon Reel Big Fish-versioon Monkey Manistä, niin eikö vain sekin todista omalla tavallaan, että uuden Tyylin luo aluperin joko tahallinen tai tahaton 'tyylirikko', jota voidaan kutsua myös fuusion nimellä (fissiokin ('hajoaminen') käy tässä yhteydessä aivan hyvin).

hahamusic.wordpress.com/2007/02/.
http://blueslyrics.tripod.com/blueslanguage.htm#monkey_man (Blues-slangin termejä)

Kymmenen käskyä ja ihmisoikeudet

Seuraava sitaatti löytyy Markus Termosen artikkelista Kirkon on muututtava armeijaksi.
Se on valitettavasti melko irrallaan kontekstistaan, mutta antanee tällaisenaankin ajattelemisen aihetta.

*
'Tässä yhteydessä on valaisevaa kiinnittää huomiota myös kymmenen käskyn ja nykyajan evankeliumin, "ihmisoikeuksien", vastakkaisuuteen.

Mitä muuta ihmisoikeudet ovat kuin oikeuksia rikkoa kymmentä käskyä?

Kuten liberaalin ja postpoliittisen yhteiskunnan kokemuksemme osoittaa, oikeus yksityisyyteen on oikeutta tehdä huorin, oikeus onnen etsimiseen ja yksityiseen omaisuuteen on oikeutta varastaa (hyväksikäyttää toisia), ilmaisun vapaus on oikeutta valehdella (mainokset ja "tiedonvälitys"), oikeus omistaa aseita on oikeutta tappaa, uskonnonvapaus on oikeutta palvoa epäjumalia jne.

Kyse ei toki ole mistään suorasta rikkomuksesta vaan pikemminkin siitä, että ihmisoikeudet avaavat "harmaan alueen", joka jää uskonnollisen ja jopa maallisen vallan ulottumattomiin (koska ihmisoikeudet ovat "luovuttamattomia").'

Pipo - interaktiivinen nettiainekirjoitusyritys

Kuva: Ceci n'est pas une pipo (vaan naispuolinen 'läppämyssy' - suom. huom.)

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Lätsä".
*
Pipo

Minullakin oli lapsena pipo. Pidin sitä päässäni. Se oli puna-vihreä (mallia SKDL) ja suippo.

Pakkasella en ottanut pipoa pois päästäni moneen tuntiin - paitsi sisällä, koska minun tuli pankon reunalla niin kuuma.

Mummo neuloi minulle toisenkin pipon. Mutta siitä en kerro tässä sen enempää kuin, että se pipo oli musta-valkoinen (siis värisokea) ja puolipallon muotoinen ellipti.

Se ei kiristänyt päätä, vaikka päätä kyllä joskus kiristi.

Kolmannen piponi sain peruna (tänx ruzaccho (*).

Se oli harmaa ja suorakaiteeksi neulottu. Paska pipo. Aina lipeämässä päästä. Vihasin sitä.

Viimein poltin sen eräänä juhannuksena hiillosmakkarana ja syötin mummolan sioille (en siis mummolle).

Siat eivät olleet moksiskaan. Mummo oli.

Neljänn...?

Mitä?! Sanokaa sille Andrew Keenille, että painuu helevettiin sieltä kyttäämästä! Minä bloggaan nyt.

*
Ehdotus siitä, miten Andrew Keen tehdään hulluksi: Yritä kirjoittaa niin huonoa tekstiä kuin osaat.
(Se muuten ei ole ihan helppoa...)

(*) Ruzaccho sanoi...(kommentti Kemppiselle)
"Ranskan vallankumouksen peruna"... Freedom Fries, anyone? Äh, puujalkailua perjantain ratoksi.

www.kainuunpirtti.fi/kainuunmalli.htm.

Vapise blogikansa! - Andrew Keen on puhunut

(Kuvan tekstin manipuloinut bloggari on mitä ilmeisimmin 'kirjoitusvammainen 'tavis', joita Keen halveksuu ;)

Internetin 'kaoottista roskaa' professionalismiin 'paennut' kulttuurielitisti Andrew Keen painottaa 'identiteettipohjaista'/rr kirjoittamista käyttäjäpohjaiseen verrattuna. Mikä tarkoittanee hänen mukaansa samalla sitä, että anonyymiuden taakse kätkeytyminen mahdollistaa katastrofaalisen tason laskun kaikenlaisessa kirjoittamisessa ja netti-informaatiossa.
Keenin mukaan 'amatööritavikset' ilmeisesti paitsi syövät leivän kunnon lehtimies-toimittajan suusta myös rappeuttavat koko laadukkaan ja asiantuntevan journalistisen kirjoittamisen perinteen surkealla skribentismillään.

Onko näin? On ja ei ole - tietenkin. Kyseessä on muna vai kana-ongelma jälleen kerran. Eikä munakasta voi tehdä rikkomatta munia ja rapatessa roiskuu jne.

Sen verran realismia ja kohtuutta minun nietzscheläisyydestäni sentään löytyy, että vaikka myös minä olen tietyllä tavalla konservatiivinen elitisti (joskin samalla marxilainen 'kaappianarkisti'), en lähde potkimaan sananvapautta ihan vain oman narsismini takia (hmm - enkö?) - siksi että saisin kehuskella omalla 'asiantuntevuudellani' kuten Keen näyttäisi tekevän, vaikka väittääkin olevansa huolissaan koko kulttuurin tilasta.
Sitäpaitsi - paradoksaalista kyllä - Keenin kantaan voisivat vedota myös nettisensuurin ideologis-moralistiset puolustajat - eivät pelkästään akateemisesta statuksestaan yliherkät hienopersehumanistit.

Eikö juuri 'kiinalainen' nettisensuuri ole kommunismia, jota Keen vastustaa - ei niinkään netin nykyinen, rajoittamaton vapaus (mitä Keen tosin itse pitää kommunismina), joka kieltämättä on johtanut siihen, että satunnainen ja jopa 'tavallinenkin' käyttäjä löytää netistä yleensä (ainakin aluksi) kaikkea muuta roinaa kuin, mitä hän etsii (ellei sitten etsi nimenomaan 'roinaa').
*

Älämölö jyrää laadun

(http://www.marmai.fi/uutiset/article77127.ece)

Mediapäivillä perjantaina puhuva Andrew Keen argumentoi The Cult of the Amateur -kirjassaan web 2.0:n ennen pitkää rapauttavan nykyiset kulttuuri-instituutiot kuten journalismin, kirjallisuuden, musiikin ja elokuvat.
Tilalle kasvaa amatöörien internetiin tuottama loputon älämölö.

Keen vertaa tilannetta siihen, että ääretön lauma konekirjoittavia apinoita kytketään internetiin. Tuotosten joukossa on yksi Shakespeare-tason teos, mutta sen löytäminen on mahdotonta, koska kukaan ei enää suodata materiaalia.

Bloggaajat väärässä

Keenin erityisen ärtymyksen kohteena ovat kansalaisjournalismin torvea toitottavat bloggaajat, joiden tavoitteena on hankkiutua eroon omavaltaisista portinvartijoista kuten ammattitoimittajista.

Valtamedian kritisoinnilla on Keenin mukaan vahva asema Yhdysvaltojen libertarismissa.

– Toisaalta syynä on laiskuus. On helpompi kritisoida mediaa kuin istua alas lukemaan ja pohtimaan sanomalehtiartikkelia.

Bloggaajat ovat myös väärässä.

– Joukkoviestintävälineet tekevät edelleen paljon parempaa työtä uutisten raportoinnissa kuin blogit. Hyvä kansalainen haluaa lukea ja tietää maailmasta eikä kirjoittaa uutisia. Journalismi sen sijaan on ammatti. Emmehän me puhu kansalaistohtoreista, -juristeista tai edes -poliitikoista.
Internetin läpimurto ei ole Keenin mukaan myöskään lisännyt tietoa.

– Lehtiyhtiöiden säästöjen ja irtisanomisten takia saamme nykyisin itse asiassa vähemmän tietoa, Keen sanoo.

Optimistinen fiilis

Keen toteaa olevansa nyt kuitenkin optimistisempi kuin kirjan kirjoittamisen aikoihin.

– Ihmiset ovat väsymässä nykymalliin ja ymmärtävät, että laadukkaasta sisällöstä pitää maksaa.

Tämä ei kuitenkaan tuo takaisin Keenille rakasta Tower Records -levykauppaa.

– Sinänsä se on tietysti sama, ostavatko ihmiset tuotteensa netistä vai kivijalasta, mutta romantikkona ajattelen kyllä, että ihmiset saisivat paremman kultturisen elämyksen käymällä oikeassa kirjakaupassa.

Oman toiminnan seuraukset pitää myös tiedostaa.

– Jokainen hetki, jonka käyttää Youtuben hölmön koiravideon katsomiseen, on poissa ammattimaisesti tuotetun median kulutuksesta.

Ulkopuolinen

Euroopan maiden Keen arvioi olevan Yhdysvaltoja terveemmällä pohjalla.

– Täällä yhteiskunnan rahoittama media, kuten esimerkiksi BBC, on paljon vahvemmassa asemassa. Yhdysvalloissa hallitus puuttuu tapahtumiin vasta noin 20 vuoden kuluttua, kun viimeinenkin sanomalehti lakkautetaan.

Itseään Keen kuvailee itseään yrittäjäksi ja markkinoijaksi.

- Pysyin kirjoittamaan kirjan, koska minulla ei ollut mitään hävittävää. Ihmisiä myös ärsyttää se, että en ole perinteisen median edustaja eikä viestiäni voi sillä perusteella sivuuttaa.

*
Mediapäivien tähti Andrew Keen uskoo sittenkin ammattilaisiin - HS ...

Markku Saksa

Yksi Helsingissä tänään alkavien Mediapäivien suurista tähdistä on Kaliforniassa asuva britti Andrew Keen. Hän julkaisi viime vuonna kirjan internetissä tapahtuvasta amatöörien vallankumouksesta, joka uhkaa koko länsimaista sivistystä.

Keen sanoo haastattelussa, että hän on nyt paljon myönteisempi tulevaisuuden suhteen kuin kirjaa tehdessään.

"Minusta kirja on hyvin musta, ehkä liian musta. Se liioittelee asioiden ankeutta. Minusta on tullut myönteisempi tulevaisuuden suhteen", tunnustaa Keen juuri ennen Suomen matkaansa antamassaan haastattelussa.

Keenin kohua herättäneen kirjan otsikko oli ytimekkäästi The Cult of the Amateur: How Today's Internet Is Killing Our Culture eli "Amatöörien palvonta: kuinka tämän päivän internet tappaa kulttuurimme".

Lukuisille kielille – muun muassa hollanniksi, japaniksi, kiinaksi, portugaliksi, puolaksi, ranskaksi ja saksaksi – käännetyssä kirjassaan Keen väitti, että internet hävittää ammattimaiset kulttuurin portinvartijat kuten kriitikot, journalistit, julkaisijat, muusikot, elokuvantekijät ja muut kulttuurin luojat.
Rajat häviävät myös yleisön ja tekijän väliltä. Kun samoin käy sepitteelle ja todellisuudelle, hyödyttömän informaation kaaos aiheuttaa yleisen tiedon tason romahtamaisen.

Nyt Keen uskoo, että median tulevaisuus on sittenkin ammattilaisten käsissä. Hän näkee merkkejä suunnan muutoksesta.

"Nettilehtenä alkanut amerikkalainen The Huffington Post on esimerkki uudenaikaisesta internet-sanomalehdestä. Se aloitti sotkuisena blogikokoelmana eikä kenellekään maksettu kirjoittamisesta mitään, mutta nyt siinä näkyy jo ammattilaisten kädenjälki."

Kirjasta ilmestyy elokuussa pokkariversio. Sen alkupuheessa Keen kirjoittaa Jokelan koulusurmista.

Internetiä ei voi Keenin mielestä syyttää hulluista ihmisistä eikä joukkomurhista, mutta se että jotkut voivat panna internetiin uhkauksia tappaa opettajansa ja koulutoverinsa, todistaa netin perustavanlaatuisesta heikkoudesta.

Keen haluaisi ottaa internetin pois lasten käsistä ja antaa heille tilalle turvalliset verkkotilat, joissa liikkua.

"Hyvä esimerkki on KidZui.com -sivusto. Sen kokoamiseen osallistui 200 amerikkalaista opettajaa. He loivat lapsille turvallisen verkkomaailman."

*
Criticism of Web 2.0 and Wikipedia
(http://en.wikipedia.org/wiki/Andrew_Keen)

Keen currently writes about media on his site thegreatseduction.com, which redirects to his blog. Keen also produces a podcast on AfterTV. His book The Cult of the Amateur, which is highly critical of free, user-based information-gathering Web sites such as Wikipedia, was published on June 5, 2007, by Doubleday Currency.[8]

Praising Citizendium, a new project launched by Larry Sanger in 2006, he writes that the inclusion of editors with real names would be an improvement over user-generated content typical to Web 2.0.[citation needed]

On August 16, 2007, Keen appeared on The Colbert Report to talk about the book. When called an elitist, he replied, "What's wrong with that?". When asked by Colbert if the internet was worse than the Nazis, Keen's response was that "even the Nazis didn't put artists out of work."

In The Weekly Standard, Keen wrote that Web 2.0 is a "grand utopian movement" similar to "communist society" as described by Karl Marx. He stated it "worships the creative amateur: the self-taught filmmaker, the dorm-room musician, the unpublished writer.
It suggests that everyone — even the most poorly educated and inarticulate amongst us — can and should use digital media to express and realize themselves. Web 2.0 'empowers' our creativity, it 'democratizes' media, it 'levels the playing field' between experts and amateurs.

The enemy of Web 2.0 is 'elitist' traditional media." He describes Free Culture proponent Lawrence Lessig as an "intellectual property communist",[9] who he "particularly detests".[10]
(Ote wikipedian artikkelista)
*
http://hsvahti.blogs.fi/?tag=andrew-keen (Keen kritiikkiä - 'keen critics')

http://www.geektronica.com/2007-07-06-cult-of-the-amateur-on-npr.

Kari Kuuva: Yksinäisten pysäkki

Kari Kuuva on suomalaisen iskelmämusiikin 'suuri tuntematon', vaikka kuuluukin lauluntekijöiden ja miksei myös laulajien (persoonallinen, erottuva ääni) ehdottomaan eliittiin.

Tunnustettu saksofonisti (mm. Olavi Virran Hopeisen Kuun kuuluisan saksofonisoolon esittäjä) Seppo Rannikko sanoi kerran, että Kari Kuuva on Suomen paras ammattitaidoton ammattilainen.

Kuuvahan on täysin itseoppinut säveltäjä ja sanoittaja, jonka nuotinlukutaitokaan ei ole kehuttava (lue Elvis-linkki).

Kari Kuuva keikkui listojen kärjessä1960-luvun puolivälissä ja hiukan myöhemmin etenkin kappaleillaan Tango Pelargonia (jonka syntytarinan voi lukea alla olevasta linkistä) ja Pikku Nina. Sittemmin hän kyllästyi keikkailuun ja ryhtyi tekemään biisejä lähinnä muille. Niistä kuuluisin lienee Kuuvan hyvän ystävän ja 1973 auto-onnettomuudessa kuolleen Sammy Babitsinin 1972 Syksyn Sävel-voittaja Daada daada.

*

http://www.youtube.com/watch?v=Tqu0kQWktwg (KARI KUUVA: Yksinäisten pysäkki ja Hei höyryhepat.

Kari Kuuvan laulut ovat hänen vuoden 1986 'Scandia'-yhtiön albumiltaan 'Yksinäisten pysäkki'. Hän sävelsi ja sanoitti nämä laulut itse. Tuottajana toimi Kaj Westerlund. Albumin muusikoista mainittakoon mm. Antero Jakoila, Janne Louhivuori, Nono Söderberg, Eero Lupari, Hillel Tokazier ja Olli Haavisto.

Tämä Kuuvan itsensä esittämänä turhan tuntemattomaksi jäänyt kappale hakkaa lähes kaikki tangomarkkinoiden ja muiden kaupallisten idolipelleilyjen aikaansaannokset! Kuuvan sävellys, sanoitus ja esitys edustaa kotimaisen iskelmäperinteen ehdotonta huippua.

Samalla me, jotka vielä muistamme Kuuvan läpimurtohitin Tango Pelargonia, saatamme tätä kuunnellessamme jälleen kerran oivaltaa, miten vaikeaa on vetää raja parodian ja vakavan paatoksen välille. Molemmat kumpuavat samoista emotiivisista 'vesistä'. Kyyneleet voivat kirvahtaa sekä liikutuksesta että naurusta.

*

http://www.youtube.com/watch?v=6FxNTIok4NA

Asfalttia ja sementtiä 1968 - Kuuvan sykähdyttävä sanoitus ja esitys Adriano Celentanon hittibiisistä, joka 1967 oli varsinainen megahitti Ruotsissa nimellä Lyckliga gatan - Anna-Lena Löfgrenin versiona. Kannattaa kuunnella ja katsoa sekin video.

Kyseessä on kaikkien viherpiipertäjä-nostalgikkojen ehkä ikimuistoisin ja alkuperäisin pop-iskelmä.

Kuuntele ja katso kuinka vinyyli ja gramofonin neula - tuo kivikautisen äänentoistotekniikan 'heteropari' - rahisevat lämpimästi yhtyessään ääneksi!

SELVIS 1/2006: Kari Kuuva 60 v.

olio-music.jp/contents/album_index.aspx?id=r85IQQ.

On pakko vatkaa, on pakko elää elämää

Tämän pelkistetymmäksi sitä ei enää saa! Videoista huomaamme, että herra Peitsamo pukeutui Skootteriaikoinaan useimmiten Status Quon Francis Rossiksi.
*
http://www.youtube.com/watch?v=QRSw1kfQSIY (Kari Peitsamon Skootteri - Rock'n'Roll ei kuole koskaan Härmärockin 10-vuotisbileissä 15.4 1989)

http://www.youtube.com/watch?v=3u_5ciTXX74&feature=related (Kari Peitsamon Skootteri - On pakko vatkaa. Biisin videokuva on live mutta ääni studio-levyltä.)

SELVIS 2/2004: Kari Peitsamo
http://www.karipeitsamo.com/

Kutsumuksen 'kirottu imaginaarinen symbolisuus'

(Kommentti lisätty 10.4)

Kuvassa on ihan oikeasti 'paha opettaja' - vai?

Kirjoitettu kommentiksi iineksen päreeseen "Lullukat vaihtoon!".
*
Katsoin netistä ne mainitsemasi (kuuden) uutiset juuri äsken.

Ei se naisopettaja nyt niin nynny tapaus ollut kuin kuvasit; - kovasti ylidiplomaattinen vain yritti kai olla, mikä ei tietysti kovin hyvin natsaa tehdyn kyselyn ja tutkimuksen kanssa.

Mutta kukas sitä nyt omaan pesäänsä paskantaisi. Siinä lienet oikeassa.

Kuitenkin olen samaa mieltä kanssasi siitä, ettei tuollaisella erilinjaisella hyssyttelyllä opettajien asemaa paranneta. Pitää olla yhtenäinen näkemys ja yhteinen linja - niin palkkavaatimuksissa kuin juridisten oikeuksien ja vastuun suhteen.

Muussa tapauksessa koulutuspolitiikan 'suuri' ratkaisu tapahtuu ammatinvaihdon kautta, ja se merkitsee opetuksen tason selvää laskua pätevien opettajien ja pätevien sijaisten puutteen muodossa.

Tästä seuraa noidankehä, joka lisää entisestään ongelmia kurinpidossa sekä vanhempien narsististen ja projektiivisten ('oirehtivien') yhteydenottojen määrää.

Opettajat joutuvat nykyään yhä enemmän keskittymään opetuksen sijasta kasvatukseen, mikä viestii jotain hyvin pahasta vääristymästä ja avuttomuudesta vanhemmuuden instituutiossa näinä aikoina.
Lapsista on tullut vanhempien omien ongelmien - lähinnä narsistisen avuttomuuden - suoria projektioita, ja oppilaitten reaktiot ovat sen mukaisia.

Kouluista on tätä menoa tulossa juridiikan pelikenttä - ihan niinkuin USA:ssa. Opetus toissijaistuu kasvatuksen kustannuksella ja vieläpä siten, että oikeussalit ottavat kasvattajan paikan!

Tämä kaikki kertoo paljon niistä arvoista, joita 'demokraattinen' uusliberalismi edustaa: neuroottista syyllisyyspakoa ja toisten syyllistämistä sekä yksipuoliseen, materiaaliseen elintasokilpailuun satsaamista, jossa yleissivistyksellä ei ole sijaa.

Koulutuksella - ja myöhemmin nimenomaan erikoistumisella - pyritään pönkittämään ainoastaan omaa kyltymätöntä ja rajatonta narsismia ammatillisen statuksen puitteissa.
Näin ollen tärkeintä koulutuksessa ei ole itse uuden ja uuteen valmistavan oppiminen sinänsä vaan se, miten sillä nostetaan omaa häntää muiden silmissä: - kauteutta ja väärää ylpeyttä siis.

Valitettavasti vain ainakin peruskoulutuksessa tällaisella asenteella varustetulle koululaiselle (ja vanhemmalle) opiskelu jää auttamatta toisarvoiseksi, koska siinä on pahimmillaan omaksuttu opettajia syyllistävä paranoia, jolla tietysti vain sabotoidaan opetusta.

Ei siis tarvitse kunnioittaa opettajia tai ylipäätään ketään, mikä tarkoittaa, ettei lopulta kyetä kunnioittamaan edes omaa itseä, mutta toisaalta ei kyetä myöskään häpeämään mitään.

Tällainen on uusbarbariaa, joka lähenee persoonallista patologiaa: öykkärimäistä menoa ja narsistista paskanjauhantaa: se on epävakaan persoonallisuustyypin (borderline personality) lähes rajatilamainen muoto.

Sivilisaatiostamme on tullut psyykkisen häiriön ja formulakulttuurin (ammattilaisurheilun) 'ristisiitos'.
Tosin menestyjät tällainenkin kuttuuri tietysti palkitsee - nyt vain sellaisilla palkkioilla, jotka eivät ole missään suhteessa menestyjien työpanokseen. Ne ovat vähintäänkin satakertaisesti liian suuria.

Mutta opettajat eivät noihin menestyjiin kuulu. Heistä kuten hoitajistakin on pyritty tekemään yhteiskuntamme hyvin koulutettu mutta orjamainen pohjasakka. Ainoa ylpeyden aihe, joka opettajalle tällöin jää on hänen kutsumuksensa.

Samalla tuosta kutsumuksesta (joka on autenttisen ja epäitsekkään kunniantunteen viimeisimpiä 'saarekkeita' yhteiskunnassamme) on kuitenkin paradoksaalisesti muodostunut opettajalle häneen kohdistuvan halveksunnan 'kirottu imaginaarinen symboli' (joka takaa opettajan fantasmaattisen auktoriteetin (vanhemmuuden) toimien samalla identifikaation (samastumisen) splittinä: - toisin sanoin: kutsumuksen 'uskonnollis-metafyysis-autoritaariseksi' koettu luonne on opettajaan kohdistuvien projektioiden ja kateuden sekä imaginaarisen samastumisen epäonnistumisesta (splittauksesta) johtuvan torjutun alemmuudentunteen perimmäinen syy.

Väittäisinkin, että vaikeat oppilaat ja öykkärimäisimmät vanhemmat ovat imaginaarisella tasolla miltei 'tiedostamaisillaan' sen, miten paljon 'korkeammalla tasolla' opettajat ovat heidän omaan paskanjauhantaansa ja käyttäytymishäiriöihinsä nähden (he tarvitsevat opettajaa!), mutta koska tämän karvaan tosiasian tiedostuminen pitää ehkäistä (koska se aiheuttaa syyllisyydentunnetta), heidän täytyy möykätä vielä enemmän.

Tällainen noidankehä on todella hankala purkaa...Siihen tarvitaan sekä Laki, Usko että Psykiatri - isoilla alkukirjaimilla...

Lisäys

Kutsumus siis koetaan ikäänkuin uskonnollis-metafyysis-mystis-autoritaariksi, persoonallisuuden sisäiseksi ominaisuudeksi.

Se herättää kunnioitusta, jonka puute kalvaa kritisoijan omaa suhdetta itseensä.
Kritisoija yrittää samastua kunnioittamaansa, mutta hänen on kiellettävä tuo yritys, koska ei kykene kohtaamaan omia alemmuuden ja syyllisyydentuntojaan, mitä taas samastumisprosessi (ja tätä kautta kunnioitus) onnistuakseen ehdottomasti edellyttää.

Siten hän tekee opettajasta 'pahan' ja itsestään 'hyvän' (= split) säilyttääkseen valheellisen tasapainon omien ennakkoluulojensa (paranoiansa) ja sisäisen minuutensa heikkouden (onttouden) välisessä näennäisessä ristiriidassa.

'Valheellisen tasapainon ja näennäisen ristiriidan' siksi, että luulosairas ja etenkin psykoottinen paranoidikko kokee, että Toinen vainoaa ja halveksuu hänen Minäänsä tuosta Minästä itsestään käsin (ks. PS.)

Tämän vuoksi splittaus on väistämätön yritys Toisen karkottamiseksi. Valitettavasti vain split ei pitemmän päälle toimi persoonallisen tasapainon ylläpitäjänä, koska Toinen on liian vahva ja ikäänkuin 'kaappaa' heikon, 'onton' Minän.

Paranoidin rakentama rationalisoitu vainoamisen 'järjestys' on ikäänkuin aina uudestaan puhkeava allerginen reaktio, jonka tosin voi yrittää - ei ehkä parantaa mutta 'tehdä tyhjäksi' myöntämällä johdonmukaisesti kaikki paranoidin luulottelut ('jos olet varma että minä tein sen, niin sittenhän minä tein sen') ja jopa tukemalla niitä epäsuorasti kuitenkin niin, ettei paranoidi saa aihetta ryhtyä epäilemään salaliittoa ja leimaamaan toista osapuolta 'agentiksi' tai peräti kaksoisagentiksi.

En väitä, että kyseinen menetelmä toimisi käytännössä kovin hyvin, koska paranoidin luuloharhat ovat usein liian massiivisia, mutta ainakin se mahdollistaa elämisen hänen harhamaailmansa kanssa - hetken aikaa.
Pitemmän päälle 'jotakuinkin tavallinen ihminen' tulee kuitenkin itse hulluksi paranoidikon kanssa - tai ainakin hän saa raivokohtauksen.

Soveltuuko edellä esitetty myöntäminen ad absurdum sitten häirikköoppilaitten ja häirikkövanhempien aggression kanavoimiseen ja 'liennyttämiseen', siitä en liioin mene takuuseen, koska en osaa antaa tapauskohtaisia toimintaohjeita.

Mielisairaalassa tuo saattaisi toimiakin, mutta koulussa ja vanhempien kanssa keskustellessa on olennaisempaa pitää tietoisesti yllä tiettyjä - sekä selkeitä että luovuttamattomia rajoja, joiden puitteissa oppilaitten ja vanhempien on toimittava - ja jos he eivät sitä tee, heihin sovelletaan ääritapauksissa lakimääreisiä sanktioita.

PS.
Siten paranoidi vainoaa lopultakin itse omaa fantasmaattista, vainoavaksi Toiseksi muuttunutta itseään.
Tämä ilmentää persoonallisuuden patologiaa, mutta ei välttämättä oirehdi niin, että kyseinen ihminen toimitettaisiin heti hoitoon: - ajatellaan vaikka Hitlerin, Stalinin - ja jopa George W. Bushin Irakin sodan motiiveja ;/)

Kommentti

catuluxelle

En tarkoita, että opettajalla itsellään olisi välttämättä - ainakaan nykyään - mitään kutsumusta (toki voi olla) vaan sitä, että sellainen 'merkillisyys' häneen usein leimataan ja on leimattu kansakoulujärjestelmän syntyajoista asti.

Kyse on siis vähän samasta asiasta kuin pappeudessa: pappi uskoo Jumalaan, opettaja Sivistyksen, Valistuksen ja Totuuden luonnetta jalostavaan vaikutukseen, joka/jolla oli aikoinaan kansallista identiteettiä integroiva moraalinen missio eli poliittisesti itsenäinen ja yhtenäinen Suomi.
(Yhtenäisyys otti kovemmalle kuin itsenäisyys.)

Termi 'kansankynttilä' kuvaa oivallisesti suhtautumista opettajaan vielä -60-70-luvun vaihteeseen saakka. Sitten 'tasapäistävä'? peruskoulujärjestelmä ja yhteiskunnan lopullinen?

muuttuminen kulutus- ja tuotantokapitalismiksi teki opettajastakin viimein pelkän byrokraatin - etten sanoisi teknokraatin. Vai tekikö? Enpä todellakaan usko moista väitettä, sillä opettaja ei koskaan ole pelkkä byrokraattinen tiedon siirtäjä - hän on aina ja väistämättä myös transferenssien kohde - siis vihattu, rakastettu, halveksittu ja kunnioitettu.

*
Silti on jotenkin ristiriitaista mutta samalla ah niin romanttista ;/ siinä, että tämä kapitalismin kaiken yhdeksi ja samaksi tekevä prosessi salli sentään sellaisen 'hybridin' kuin sinä catulux: miehen joka lukee runoja, äänestää Kokoomusta, on yhtä karismaattinen kuin kuka tahansa historiamme suurista diktaattoreista - ja että hän vielä kaiken lisäksi on opettaja!

*
Melkein luulisi, että catuluxella on kuin onkin Kutsumus.

Joka tapauksessa hän on jotain muutakin kuin pelkkä tiedonsiirtäjäkonsultti. Eikä tämä asiaintila ole catuluxen itsensä päätettävissä...
Opettajan 'Kohtalo' on olla oppilaittensa ja heidän vanhempiensa silmätikkuna ja projektioitten kohteena.

Sillä vaikka opettajalla itsellään ei muka olisikaan mitään Kutsumusta, niin häneen suhtaudutaan ikäänkuin hänellä sellainen olisi.

Lähinnä tätä tarkoitin Kutsumuksella omassa kontekstissani, joskin Kutsumuksen käsite ilmentää minulla spesifimmin tiettyjä psyko-ideologisia projektioita/fantasmoja kuin, mitä siihen on perinteisen aatehistorian puolella yleensä kytketty Suuren Vakaumuksen (esim. juuri Kodin, Uskonnon, Isänmaan ja Kasvatuksen) sisältämän henkis-hengellisen 'energian' nimityksenä [vrt. Pyhä Henki ja/tai Inspiraatio, missä henki (spiritus) tulee ihmisen sisään (in)] .
*
http://www.samianttila.net/tyo/epavakaa_persoonallisuus/
www.forsv.com/blog/?m=200410.

Ihmismäinen tietokone ja virtuaalisuus Tyhjyyden (nihilismin) torjuntana

Idea tähän tekstiin on saatu - kumma kyllä ;/ - Kemppisen päreestä "Kiinalainen juttu".
*
Oletus: Tämän(kin) päreen kirjoittaja (Kemppinen) on sukua tulevaisuuden semanttisille tietokoneille(?)
*
Pohdinta: Pitää tietysti huomauttaa itsestään selvästä totuudesta, jonka mukaan 'ihmismäinen tietokone' on katastrofi ja siten teknologinen antiutopia: se tekee inhimillisiä mokia ja valitsee jopa tahallaan - ei-identtisen ennustamattoman epäluotettavalla 'logiikalla' - väärin.

Se siis ajattelee, mitä 'oikea' (tieto-)kone ei tee...

Ajattelevaa konetta ei voi ohjelmoida lopullisesti (semantiikka redusoituna syntaksiksi = biteiksi) menettämättä jotain aivan olennaista (olettamastamme) ihmisyydestä, mutta toisaalta juuri tarkan ohjelman puute (koodauksen epäluotettavuus erotuksena randomisoinnista, joka on kuitenkin aina ohjelmoitua - esim. pankkikorttitunnusten vastaavuudet) tekee siitä hyödyttömän koneena.
*
Johtopäätelmä: Ehkä Kemppisestä saattaa sittenkin olla apua, kun yritämme ymmärtää, minkälainen olisi tulevaisuuden tietokone, jossa 'pihisee henki' = ajattelu - ei pelkkä kalkyloitu semantiikka.

Kemppinen nimittäin tekee 'absoluuttisesta' triviamuististaan huolimatta virheitä, siis päättelee ja muistaa väärin.
Mutta tämän inhimillisen heikkouden lisäksi hän provosoi ihmisiä ihan vain sokraattista ilkeyttään; - ja tämä asiaintila jos mikä on varsin 'kiinalainen juttu' eli tahdon asia.
*
Kysymys: voiko tietokoneella olla omaa tahtoa siinä mielessä kuin me ihmiset tuon rationaalis-emotiivisen käsitteen ymmärrämme?
Vastaus: Jos voi, niin kuka sellaista konetta tarvitsee? Yksinäinen, joka haluaa korvata ihmissuhteen Cyborgilla(?)

Mutta eikö tällainen 'suhde' ole ei-moraalisen (erotuksena moralisoinnista) perversion ilmentymä par excellence? 'Esineellistynyt suhde?'
Ehkä on - joskin väistämättähän tietokoneaddiktioon sisältyy aina jonkinlaista pakoa perversiiviseen 'maailmaan' - virtuaaliin, joka on reaalisen fantasia.

Kyseessä on samalla ikäänkuin deus ex machina: 'näytelmämme' ('Reaalisen') päähenkilöiden umpikujaan annetaan lopulta jumalallinen ratkaisu viime tingassa ja automaattisesti kuin apteekin hyllyltä - kirjaimellisesti: koneesta.
Näin vältetään tragedian pahimmin sattuvat karikot, joskin katharsis jää silloin varsin keinotekoiseksi; - mutta sitähän virtuaali onkin: keinotekoinen Reaalinen Fantasmaattisessa muodossa.

Täten Reaalisen eli Tyhjyyden tyhjyys on kätketty virtuaaliin fantasmana 'konkreettisesta' todellisuudesta. Virtuaalissa voimme leikitellä symbolisella ja imaginaarisella mielin määrin - ikäänkuin ne olisivat Reaalista.

Virtuaalisuus populaarikulttuurina voi ilmaista ehkä kaikkein selvemmin fantasmaattisia, ideologisia representaatioitamme, mutta vain taide kykenee lävistämään fantasman ja kysymään virtuaalisen representaation varsinaista sisältöä - sen Tyhjyyttä (Reaalista).

Haaskalinnut kiistelemässä saaliista

Hymy-lehti puolustautuu Johanna Tukiaisen syytöksiä vastaan, joiden mukaan häntä olisi painostettu luovuttamaan tekstiviestit.

http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/tukiainen-puhuu-perattomia#kommentit

Tukiaisen sisar Julia Tukiainen kutsuu Hymyn 'operaatiota' silmänkäätötempuksi - siis huijaukseksi: http://floobs.com/mediacard.html?id=1129 (Julia Tukiainen Keijo-TV:n haastattelussa; - kiitti Sedikselle vinkistä)

Sopimus Hymyn ja Johanna Tukiaisen väillä on varmaankin laillinen, mutta eihän se takaa sitä, etteikö toista osapuolta olisi johdettu harhaan. Laki ei estä ajamasta moraalisesti kyseenalaisia tarkoitusperiä - laillisesti.

Tukiaisen olisikin pitänyt visusti pitää näppinsä erossa lehdistöstä ja mediasta yleensä, mikäli olisi halunnut välttää tämän haaskaeläinten riemujuhlan, mutta rahanahneus teettää puolin ja toisin kaikenlaista, ja jos siihen liittyy Tukiaisen osalta vielä annos tietämättömyyttä Hymyn ja iltapäivälehdistön pyrkimyksien sekä moraalin suhteen (mikä tosin olisi kovin outoa viihde-elämän ammatilaiselta), seuraukset muuttuvat yleensä hallitsemattomiksi.

Siteeraan Sedistä:

Kaikille tiedoksi: William Butler Yeats sanoi "I hate journalists. There is nothing in them but tittering jeering emptiness. They have all made what Dante calls the Great Refusal. The shallowest people on the ridge of the earth."

(Pitää vain yrittää varoa, ettei pilkka osu tässäkin tapauksessa omaan nilkkaan ;)

http://sedis.blogspot.com/2008/04/mites-tss-nin-kvi.html

Nyt äkkiä hommiin media! On paljon paljastettavaa!

Kirjoitettu kommentiksi catuluxen kommenttiin iineksen päreessä Hymy herkässä.
(Lisäys 2.4)
*
Catuluxelle

Jaha. Sinustakin tuli silmää räpäyttämättä median saappaita nuoleva kyyninen opportunisti. Onneksi olkoon.

Kokoomus uhrasi Iken Median alttarille vaikkakin ilmeisen pakon edessä.

Lehdistö/Media teki jälleen 'kaadon', vaikka minun mielestäni luoti kimmahtikin moraalisesti Median itsensä jalkaan tai pikemminkin silmään.
Mutta eihän sitä mediassa huomata, koska sillä ei ole mitään moraalia, ja sen toinen silmäkin oli jo ennestään sokea...

Kuten Sediksessä kirjoitin: surullinen tapaus, tällaista on (äärimmäinen) sananvapaus.

Kokoomuksen omat vapausperiaatteet ovat ajaneet sen rähmälleen kumartamaan mediaa. Paradoksi tämäkin - jälleen kerran. Eikä jää viimeiseksi.

Oli miten oli - paradoksaalisesti tämän episodin sankariksi kohosi kuitenkin yllättäen Jyrki Katainen, josta tuli kertalaakista Kokoomuksen todellinen johtaja - vaikka häntäkin lienee painostettu Kokoomuksen oikean laidan taholta aika lailla.

Kokoomuksen ryhmänjohtaja Ben Syssykowitz - tuo naivi libertaari, jolle suomalaisen älymystön huippunimet (mm. Tuomas Nevanlinna ja Jukka Relander) naureskelevat merkitsevästi alta kulmain - kumppaneineen on taatusti närkästellyt Kanervaa Kataiselle äänekkäästi kulissien takana puolueen kansansuosion menettämisen pelossa.

Kuitenkin tapa, jolla tämä Kataisen johtajuuden lopullinen 'initiaatio' toteutui, oli jopa traaginen, mutta juuri siksi niin vakuuttava ja uskottava: hyvää ystäväänsä, joka on hoitanut työnsä erinomaisesti ei ole helppoa potkia virastaan.

Vaan catulux kirjoittaa kuin Caesar ikään: 'Siis menkööön pois, kuka lie...'

Esittämäsi opportunistisen kyynisyyden henegessä odotan nyt, että nato-agitaattori Stubbin bordellissa käynti tulee julkisuuteen tai jne. jne.

Toisin sanoen: 'Siis menkööön pois, kuka lie...' Hyi helvetti, mitä moraalia...

Tätä menoa poliitikoista on tulossa sirkuseläimiä, vailla henkilökohtaista, professionaalista auktoriteettia. Heitä voi sylkeä silmille ja heitellä esineillä kuin yläasteen opettajaa, joka ei pysty puolustautumaan, koska saisi syytteen väkivaltaisuudesta.
Ja koska kukaan ei ole täydellinen vaan erehtyväinen, vain kasvottomat nynnyt virkamiehet pärjäävät median medusan katseen alla.

Tämä merkitsee politiikan ja poliitikkojen työn latistumista entistä mielenkiinnottomaksi pykäläsaivarteluksi. Kukaan ei uskalla riskeerata uraansa edes uusilla ja omaperäisillä linjanvedoilla.
Politiikasta tulee siis entistä suuremmassa määrin samanaikaisesti sekä kasvottoman teknokratian että ylisiveellisen moraalisen nuhteettomuuden teatraalista performaatiota. Viktoriaanisen tekopyhyyden ajat ovat palaamassa - paradoksaalista kyllä.

USA:ssahan tällainen meno on jo pitkään ollut maan eli poliittisen Disneylandin tapa.
Tervetuloa vain lopullisesti Suomeen amerikkalainen mainoskampanjoitu mediaroskakulttuuri!

Luottamusta - paradoksaalisesti - on enää vain niillä, joilla sitä ei ole, koska heitä voidaan heitellä mihin nurkkaan media haluaa. Vain median marionetit saavat nykyään armon pitää virkansa.

Tiukan loogisesti ajatellen lehdistön pitäisi nyt vaatia Kokoomusta palauttamaan Kanerva takaisin ministerinvirkaansa, koska silloinhan media osoittaisi lopullisesti todellisen ja peruuttamattoman käskyvaltansa puolueiden yli.

*
PS. Voidaan toki perustellusti väittää, että Iken upotti valehteleminen. Tällöin on vain syytä muistaa, että samalla kriteerillä me voisimme erottaa varmaankin suurimman osan poliitikoista ja jopa kaikista viran- sekä toimenhaltijoista.

Hop hop - nyt siis vauhtia media! Skandaaleja kyllä riittää ja jos ei tunnu riittävän, niin paisutellaan virkamiesten yksityisasioiden 'kummallisuuksia' niin helvetinmoisiin mittasuhteisiin, että ne muuttuvat väkisin sensaatioiksi tuon paisuttelun myötä.

Lopputuloksen jo tiedämmekin: 'Siis menkööön pois, kuka lie...'

***
Lisäys

Muistutan, että minä en tietenkään - en missään nimessä - ole moralisti. Minähän syytän muita moralistisuudesta - ja paatoksella! Nuijat!
*
Kuunnelkaas ihan piruuttanne alla oleva, maanantain 'Tukevasti ilmassa' lähetys. Siinä tehdään sekä ruumiin- että hengenavaus etenkin Ilkka Kanervan sanomisille.

Olen itse kirjoittanut kommenteissani, että Kanervan anteeksipyyntö ei vakuuttanut. Itse asiassa hän ei pyytänyt anteeksi nimenomaan tekoaan vaan jotain muuta.
Kustannustoimittaja Silja Hiidenheimo väittääkin terävästi, että Iken anteeksipyyntö on tulkittavissa melkein kiitospuheeksi.

Ike saa kyytiä tässä keskustelussa, mutta argumenteilla, jotka ovat täysin perusteltuja ja ohittamattomia. Emme vain tule yleensä ajatelleeksi, millä eri tavoilla poliitikon kieli voi olla etäännyttävää ja siten myös tosiasiat ylösalaisin kääntävää.

Vaikka olenkin Ikeä voimakkaasti puolustanut mediaa vastaan, niin ko. keskustelussa esitettyä Kanerva-kritiikkiä pidän toistaiseksi kaikkein osuvimpana kuulemistani ja lukemistani arvosteluista.

Liekö jotkut Kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenistä kuunnelleet tämän lähetyksen maanantaina klo: 13-15.
Tiistaiaamuna kellot sitten soivat Ikelle...

>>Tukevasti Ilmassa 31.03.2008<<75min,>
Tuomas Nevanlinnan ja Silja Hiidenheimon aiheena ylösalaisin.

http://www.radiohelsinki.fi/lataa.phtml

Viesti Ilkka Kanervalle

Ex-ulkoministeri Kanerva

Jos Kokoomuksen politiikkaa tekee nykyään Hymy-lehti ja vastaavat niljakkeet, niin lakkauttakaa puolue – tai saman tien koko nykyisenmallinen eduskunta. Valitaan seuraava hallitus Hymyn sekä iltapäivälehtien toimittajista ja eduskunta niiden lukijoista. Sillä tavoin nämä ihmiset pääsisivät ihan ’legitiimisti’ kokemaan, miltä tuntuu, kun joutuu ajojahdin kohteeksi.
Olisi hauska seurata, miten kauan esimerkiksi Hymyn päätoimittaja kestää sellaista menoa ennenkuin päättäisi erota tai erotettaisiin.
*
Ansiosi ulkoministerinä merkitsevät paljon enemmän kuin yksityiset tekstiviestisi. Tämä juttu on ollut parlamentarismin pohjanoteeraus. Eikö poliitikoilla enää ole minkäänlaista auktoriteettia hyeenoitten räksytyksen edessä?
Ei poliittinen kontrolli merkitse sitä, että (persoonallisesta) huumorintajusta tai jopa (väärästä?) alushousujen väristä tulee merkittävin kriteeri poliitikon kyvykkyyttä arvioitaessa.

Ihmiset ovat sekoittaneet ehkä lopullisesti viihteen ja politiikan toisiinsa. Jos se, mitä roskalehdistö suoltaa muka merkittävinä uutisina tai jopa se, mitä joskus (mutta vain joskus) ihan aidosti hauskat TV-sarjat, muuttuu kansalaisten tajunnassa vakavasti otettavaksi poliittiseksi tiedottamiseksi, niin tällä tavoin politiikasta on tulossa avoimesti sirkustaiteen ja commedia dell’arten eräs laji – asiaintila, joka ei paranna tippaakaan sekä sirkustaiteen, teatterin kuin politiikankaan tasoa - päinvastoin.

Ehkä näin piti käydä. Mutta turha on kansan kysellä, että miksi siellä Arkadianmäellä jauhetaan niin paljon puolikompostoitunutta jätettä. Sitähän kansa itse haluaa. Miksi se muuten ostaisi roskalehtiä. Joten turha valittaa. Ostakaa siis kansalaiset vain Hymy-lehteä ja muuta paskaa ja hakekaa niistä päivittäinen sivistysannoksenne. Mutta älkää sitten vaatiko politiikalta enää vakavuutta saatikka sitten ideologista sitoutuneisuutta.

Tsemppiä Ile. Olen ollut sinun puolellasi koko ajan. Menetämme nyt erinomaisen ulkoministerin. Mutta tästä eropäätöksestä tulee olemaan Kokoomukselle enemmän haittaa kuin hyötyä. Tästä kärsii kaiken politikoinnin uskottavuus.
Puolueet ja varsinkin ’kykypuolue’ nuolemassa typerien moralistien (joita löytynee myös omasta puolueesta) ja räksyttävän roskalehdistön saappaita. Enpä olisi uskonut, ellen olisi itse todistamassa tapahtunutta.

PS. Luottamuksesta on tullut politiikassa semanttisesti tyhjä tai vähintäinkin kieroutunut sana. Se tunnetaan nykyään nimellä säälittävä nöyristely ja epäitsenäinen riippuvaisuus - mediasta. Tämän tapauksen johdosta koen ajoittain jopa sympatiaa suuresti inhoamaani Kiinan poliittisen johdon totalitaristista sananvapaudenrajoittamispolitikkaa kohtaan...

Ei koskaan Kokoomusta äänestänyt/äänestävä

Televisio ja Internet - Platonin luolan uusimmat versiot

Kirjoitettu kommentiksi Anne Rongaksen päreeseen "Perusopetus jättää tietoyhteiskunnan takapihalle" - Opeblogi.

(Alkuperäiseen versioon on tehty lisäyksiä)
*
Kirjat, liitu ja taulu mullistivat enemmän kuin tietokone, vaikka kieltämättä tästä PC-rakkineesta on ollut olevinaan paljon huvia ja hyötyä minullekin.
Mutta se on suurelta osin pelkkää teknologian, markkinatalouden ja positiivisen ajattelun (tuo pakkoneuroosin ja tekopyhyyden oireyhtymä) manipuloimaa harhaa.

En tiedä yhtään sen enempää kuin ennen tietokonetta ja nettiä. Informaatiota kyllä saa paljon ja nopeasti, mutta siihen se sitten jää.
'Oikea tieto ja viisaus' löytyy - jos lainkaan - muualta ja ilman elektroniikkaa.
*
Sitäpaitsi nykyään pitää oikein opiskella, jotta osaisi käyttää uutta ja uljasta teknologiaa optimaalisesti.
Silti tietoverkot tilttaavat säännöllisen epäsäännöllisesti - mutta liitu ja taulu eivät.
*
Televisio ja netti representoivat nykyajan Platonin luolan häilyviä varjoja, joita me nykyihmiset tuijotamme luullen niitä todellisuudeksi.

Kuten Platonin ajattomassa luolavertauksessa vangit, niin olemme mekin kahleissa. Noitten vankien tavoin emme ajattele, että todellisuus voisi olla mitään muuta kuin, mitä monitorista tulee.

Ja jos joku - mahdollisesti itsenäiseen ajatteluun taipuvainen - väittää nähneensä 'oikean' todellisuuden (Auringon) luolan ulkopuolella, emme usko moista houretta vaan nauramme hänelle ja halveksumme häntä Platonin vankien tapaan.

Elämme siis 'pakkopullan' ja harhan maailmassa - entistä tehokkaammin. Kieltäytyminen informaatioteknologiasta on nimittäin mahdotonta - jopa luostarissa!

Mutta jos jostain olemme vapautuneet tai vapautumassa tämän rakettitekniikan avulla kuten väitetään, niin se on ajatteleminen - ainakin olemisen ajatteleminen heideggerilaiseen tapaan.

'Tiede ei ajattele', tokaisi Heidegger ja lisäsi, että juuri tämä 'ajattelemattomuus' on tieteen olemassaolon ja menestyksen ehto ja edellytys.

Tiede on materiaalis-teknisen hyödyn, elintason kasvun, ikuisen nuoruuden ja onnen etsimisen palveluksessa. Sen pyrkimyksenä on kehittää maailmasta täydellinen kone - eräänlainen Matrix - siis tulevaisuuden 'virtuaaliluola'.

*
Mutta kukapa tällaisia 'atavismeja' tosissaan pohtisi - vain hullu tai idiootti kai (en tarkoita ammattibiologeja)...joku epäajanmukainen filosofi par excellence...ihminen, joka uskaltaa ihan vakavissaan kurkistaa tai jopa jäädä monitorien ulkopuolelle...Pentti Linkola ehkä...

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Allegory_of_the_cave

http://www.peda.net/veraja/centraali/jao/filosof/12/11 (Luolavertaus suomeksi)

www.mlahanas.de/Greeks/PlatosCave.htm.