Ole rationaalinen. Valitse kuten itse haluat. Meidän tuotteemme. Valitse Imodium. Valitse nautinto. Järkevästi.

.

Tämä mainos paljastaa tahallisessa ja etenkin tahattomassa koomisuudessaan pelin, jota tuotemainostajat pelaavat. Olennaista ei ole niinkään se, mitkä ovat pelin säännöt, kuin että ihminen ylipäätään ryhtyy pelaamaan, sillä peli ei tee riippuvaiseksi ainoastaan tuotteista, joita se mainostaan vaan itsestään eli tavasta suhtautua kuluttamiseen nautinnon imperatiivin ehdoilla.

.

Tässä tapauksessa ripuli uhkaa pilata miehen mahdollisuudet saavuttaa ‘tupla-nautintoa’. Hahhah. Ja me tollot [niin miehet kuin naisetkin] tietysti kyseisen mainoksen nähtyämme ja sille naurettuamme muistamme apteekissa kyseisen ‘vaaran’ ja ostamme Imodiumia – ihan vaan pahimman varalta. Mainos on tällöin saanut kuluttajassa aikaan mainossuunnittelijan siihen intentoiman vaikutuksen. Ostan Imodiumia, koska mainos on nostanut mieleeni häpeän tunteen, jonka ripuliriskin toteutuminen aiheuttaa.

.

Valintani ei pohjimmiltaan edes voi olla rationaalinen vaan affektiivis-emotionaalinen, kuten ei riskien mahdollisimman harkittu ennakointi ylipäätään [sillä eihän esim. taloustieteellinen kvanttimatematiikka muuten (rationaalisuusperiaatteen muka toteutuessa) olisi 2008 johtanut globaaliin finanssi-katastrofiin, ellei laskennallisia alkuehtoja sekä muuttujia olisi koodattu irrationaalisten ja/tai tahallisen ahneuden legitimoimien hypoteesien pohjalta].

.

Mainoksen piilevä [julkilausumaton] tarkoitus on nimenomaan pyrkiä sekoittamaan ero järkevän harkinnan ja emotionaalisen pitämisen välillä samalla kuitenkin vakuuttaen, että päätöksemme on rationaalisen ihmisen järkevän päättelyn tulosta.

.

Raja mainostamisen [kauppaa edistämään tarkoitetun] intention [suostuttelu indoktrinaationa, jossa emotionaalinen mystifioidaan rationaaliseksi] ja petoksen/huijauksen [informaation epärehellisyys eli tässä ostopäätökseen vaikuttavien viimekätisten perustelujen psykologinen manipulointi ja vääristely] välillä on veteen piirretty. Ihmiskäsitystämme ja eettistä itseymmärrystämme ilmentävä intuitio siitä, mitä merkitsee ja vaatii olla rehellinen ihminen viime kädessä legitimoi [tai tuomitsee] tällaisen toiminnan.

.

Myös kaupankäynti on näin ollen ideologista toimintaa jos mikä. Uusliberalistiset talousteoreetikot puhuvat taloustieteen objektiivisen tieteellistä luonnetta ja matemaattista ennustettavuutta painottaessaan yksinkertaisesti jos ei ihan paskaa niin enemmän tai vähemmän tietoista valhetta.

.

2

Kommentti Kolehmaisen kommenttiin edellisessä päreessäni.

.

Kolehmainen kirjoitti: Ps.- - Piti vielä sanomani, että päreesi alaotsikossa on paha virhe. Mainos ei todellakaan kannata aina. Vain osa mainoksista lisää myyntiä, parantaa imagoa, mitä siltä nyt milloinkin halutaan. Suuri osa, ehkä suurin osa mainontaan pannuista euroista ei tuota mitään maksajalle.

*

En minä puhu yksittäisistä mainoksista enkä edes jostain osasta mainoksia [en arvioi kvantitatiivista hyötyä suhteessa yksittäisiin sijoituksiin] vaan mainostamisen perusintentiosta, jota olen edellä analysoinut. Ja se intentio pitemmän päälle tuottaa aina voittoa. Sillä miksi mainoksia muuten tungettaisiin joka helvetin paikkaan?

.

Mainokset edustavat kapitalismin ideologiaa puhtaimmillaan ja likaisimmillaan – niin hyvässä [joka palautuu aina kulutusnautinnoksi] kuin pahassa, joka on ihmisen kohtelemista välineellisesti ja/eli haluihinsa addiktoituneena hölmönä, joka on kaikkea muuta kuin, mitä markkinatalous kysynnän ja tarjonnan ‘lakiin’ vedoten olettaa eli rationaalinen valitsija. Kapitalismin [markkinatalous-liberalismin] suurin kusetus onkin siinä, että se pitää ihmistä lähtökohtaisesti rationaalisena valitsijana, mutta kohtelee häntä kuin irrationaalista päihde-addiktia ja juuri mainokset ovat tämän kusetuksen sofistikoituneinta ideologiaa.

.

1970-luvulla sain väistellä Kotkassa stalinisti-tuttujeni fanaattista kommunismi-mainontaa [klisheemäistä fanatismia]. Nykyään yritän epätoivoisesti ja siinä enää onnistumatta väistellä kapitalismin ideologista mainospaskaa, joka tunkee itsensä lisääntyvässä määrin myös ihmisten yksityiseen tilaan.

.

Entä mitä kertookaan ‘myöhäiskapitalistisesta’ [biopoliittisesta] kontrolli-kulttuuristamme se, että samaan aikaan, kun tupakointi [irrationaalinen ja haitallinen kuten niin monet muut nautinnot] on onnistuttu kieltämään muualla kuin Kainuun korvessa [ehkä jo sielläkin], ihmisiä irrationaalisina halujensa orjina pitävät mainokset sen sijaan saavat saastuttaa mieliämme yhä vapaammin meidän kykenemättä vastustamaan mielikuvapaskan leviämistä.

.

Tämä asiaintila kuvastaa laissez faire-liberalismin poliittis-eettistä ongelmaa laajemminkin. Kyseessä on peruuttamattomasti ristiriitaisten intressien, etujen, arvojen, normien, oikeuksien ja velvollisuuksien sekasotku, joka tekee yhteiskunnasta lopulta niin vaikeasti hallittavan byrokratiaverkoston, että plutokraattisen konsulttidemokratian [rahaeliitin] on oikeastaan helppoa pitää perimmäistä valtaa käsissään tavalla, jota ei pystytä kontrolloimaan ja/eli joka on näkyvyydessään yhtä aikaa näkymätöntä eli luonnollista.

.

Relativismiin ja sen sisäisiin ristiriitaisuuksiin väistämättä ajautuva uusliberalistis-pluralistinen arvoetiikka medikalisoi terveysarvot, joita on enää mahdoton erottaa kaupallisista arvoista ja pitää itsestään selvänä, että myytäviä tuotteita/palveluja täytyy vapaassa markkinataloudessa saada myös mainostaa vapaasti.

.

Markkinointiviestinnän ammattilaisten perustehtävä on luoda informaatiota, joka psykologisin keinoin [tieteellisillä kriteereillä testatuin] ja esteettisiin [fantasianomaisiin] mielihyvän tunteisiin vetoamalla pyrkii mystifioimaan yksilön ostopäätökseen vaikuttavien objektiivisten syiden/perustelujen [~ rationaalisen valinnan] luonnetta tavalla, joka saa ostaja-kuluttajan pitämään [mainostajan herättämiä ja vahvistamia] positiivisia halu-motiivejaan [‘tunteitaan’] suhteessa kaupattavaan tuotteeseen rationaalisina ostoperusteina. Itse asiassa mainos-mystifikaation perimmäinen tarkoitus on minimoida ostajan/valitsijan kyky/mahdollisuus tehdä harkinnanvaraista erottelua järkeen ja tunteeseen vetoavien valintojen välillä.

.

Toistan. Kaupallinen liberalismi siis kusettaa meitä jo teoreettisissa perusteissaan. Se pitää yksilöitä rationaalisina valitsijoina, mutta kohtelee heitä kuin typeriä halujensa orjia. Jos tämä ei ole ideologista vallankäyttöä niin mikä sitten?

.

Mainonnan intentio manipuloida ihmisen valinnan perusteiden sekä autonomista [rationaalista] että individualistista [emotionaalista] harkinnanvaraisuutta muistuttaa indoktrinaatioon perustuvaa kasvatusta, jossa yksilön halutaan kritiikittömästi mutta illuusion omaan päätökseen säilyttäen omaksuvan juuri tietynlaiset arvot ja normit vailla todellista valinnan mahdollisuutta.

.

3

En ota kantaa siihen, voivatko ihmisten päätökset perimmältään olla rationaalisia [tuskin]. Totean vain yhä uudestaan, että liberaalis-kapitalistinen etiikka [mainosideologia] näyttäisi tekevän perustavan oletuksen ihmisten rationaalisuudesta mitä tekopyhimpään motiiviin perustuen, joka omaksuu ja mahdollistaa edellä esitetyn ideologisen kusetuksen toimintamallikseen.

.

Ei ole mikään ihme, että Immanuel Kant, joka myös oletti ihmisen olevan rationaalinen toimija [mutta vain autonomisen ehdon täyttyessä eli vapauden [ei siis luonnon-] kausaliteetista lähtien erotuksena moraalitunneteorioiden psykologiseen sattumanvaraisuuteen/naturalismiin ja totaali-uskonnolliseen auktoriteettiuskoon] asetti kategorisen imperatiivin tällaista vääristä motiiveista lähtevää sinänsä välttämätöntä toimintaa vastaan, joka siis tekee toisesta ihmisestä pelkän [kaupan tai uskon] välineen eikä päämäärää itsessään.

.

Kantin rationaaliseen valistususkoon [valitusoptimismin vastaisesti] oli kuitenkin jo hiipinyt järjen sisäinen perustavan antinomian käärme [deterministisen luonnon kausaliteetin ja reflektoivan rationaalisen vapauden välinen ristiriita; Kant ei siis Spinozan tavoin usko vapauden ja determinismin parallelismiin tai jopa täysin absurdiin oletukseen niiden identtisyydestä], jonka hän oli dogmaattista metafysiikkaa sekä psykologista tekopyhyyttä ja naiiviutta vastustaessaan sinne tietoisesti joutunut ‘itse päästämään’.

.

Markkinatalous-utilitaristit ja moraalitunneteoreetikot sen sijaan hyödyn/kaupan pseudotieteellistä logiikkaa oikeuttaakseen olivat ihmisen rationaalisten tunteiden oletuksellaan itse asiassa tekopyhästi mystifioineet tosiasian, jonka mukaan ihmisen ei liberaalissa kapitalismissa [sen optimaalisen toimivuuden kannalta] pidäkään pystyä mahdollisimman järjelliseen johdonmukaisuuteen, koska kapitalismia pyörittää nimenomaan kulutusvalintojen [nautinnon halun] irrationaali kiihottaminen ja manipuloitavuus – ei tieteellinen eksaktius sekä oikeudenmukaisuus rehellisyytenä ja reiluutena.

.

Kapitalismi perustuu näin ollen aina jonkinlaiseen petokseen.

.

Siihen[kään], onko meillä mahdollisuutta ja perustavaa kykyä astua menestyksekkäästi tämän petoksen ulkopuolelle [mutta jos ei ole, niin miten vastarinta ylipäätään voisi olla mahdollista?], en ota kantaa, koska kyseessä ei ole ainoastaan petos vaan myös universaalisti omaksuttu kollektiivinen itsepetos, joka perustuu lopulta ‘metafyysisesti’ järjen itsensä antinomisen luonteen kieltämiseen ja/tai sen naiviin ratkaisuyritykseen.

.

Järjen antinomioista kumpuavaa [itse]petosta ei ole mahdollista paljastaa ja ratkaista pelkästään yksittäisiä juridisia sääntöjä tarkentamalla ja juridista kontrollia tiukentamalla senkään vuoksi, että kyse on koko juridiseen systeemiin liittyvästä [itse]petoksesta, jota tuo systeemi itse on kykenemätön reflektoimaan ja muuttamaan omista aksiomeistaan käsin.

.

Kategorinen imperatiivi [vrt. Rawlsin ‘tietämättömyyden verho’] on erinomaisen heuristinen [mutta liian abstrakti] yritys hahmottaa sellainen käsitys järjenkäytöstä, joka pystyy minimoimaan petoksen/itsepetoksen, johon utilitaristis-seurauseettis-liberalistinen ihmiskäsitys perustuu.

.

Giorgio Agamben on pohtinut tätä asiaa syvällisesti eikä hänen arvionsa modernin [sopimusteoreetikoista alkaneen] oikeuskäsityksen perustavan muutoksen todellisesta/aidosta mahdollisuudesta ole optimistinen. Suvereeniin [edustukselliseen valtaan ja hallintaan] pohjaava sopimusteoreettinen oikeuskäsitys synnyttää lopulta laillisen laittomuuden ‘normaali-tilan’, jota on mahdoton vastustaa itse juridiseen systeemiin ja/tai sen legitimoimaan demokraattiseen proseduuriin vetoamalla.

.

Itse nimitän poleemisesti kärjistäen kapitalistista järjestelmää sellaisena kuin se Wall Streetiltä ja London Citistä lähtien säätelee maailmaa ja ihmisten elämää Agambenin kuvaamaksi ‘poikkeustilaksi’. Agambenin oma painotus sen sijaan on enemmän ja syvällisemmin poliittisessa juridiikassa [Schmitt, Benjamin, Arendt, Foucault] kuin pelkän talousjärjestelmän kritiikissä.

.

Tähän aiheeseen palaan myöhemmin.

*

[*] T. M. Scanlonin oikeudenmukaisuuteen pyrkivää ‘hylkäämisperustelu-relativismia’ vahvoin varauksin ehkä lukuun ottamatta.

.

PS. Konfliktin välttämisen/ratkaisemisen ~ lahjan ~ lahjomisen ~ vaihdon problematiikka olisi seuraava askel kaupankäynnin perustavaa ‘metafysiikkaa’ syvällisemmin pohdittaessa.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/05/mainos-kannattaa-aina.html

http://www.rsvlts.com/2012/07/19/35-brilliant-advertisements/