1
Kemppinen is back ja hänen paluupäreessään kuvaamaan diagnostiikkaan assosioiden voin kertoa, että Meilahden sairaalan kardiologan osastolla on niin tuhdit
ruoka-annokset, että laihduin siellä käydessäni about 4 kiloa vajaassa
vuorokaudessa [eilen/tänään]. Eivätkä ne löytäneet edes tukoksia sydämen varjoainekuvauksissa,
vaikka piuhaa rannevaltimosta sydämeen tungettiinkin. No – vajaatoiminta silti
jatkuu [loppuun asti], vaikka materiaalinen elopainoni putoaa jatkuvasti [jo yli 30kg]. Mutta
henkinen painoarvoni – se tietysti nousee aina tähtiin saakka. Ei mitään
rajaa.
.
2
‘Misantropian historiaa’ lukiessa hieman huvittaa
Jussi K. Niemelän taivastelut Schopenhauerin ja Nietzschen elitismistä ja
neronpalvonnasta. Totuus on kuitenkin, ettei massa ole koskaan saanut aikaan muuta kuin
sen, minkä se on a] manipuloitunut johtajiensa vaikutuksen alaisuudessa tekemään
jai b] saanut läpihuudettua muodollisesti demokraattisissa äänestyksissä
kyltymätöntä mukavuudenhaluaan tyydyttääkseen. Kuten esim. jo hiipuvan
hyvinvointivaltion.
.
Niemelää voisi muistuttaa vaikka nuoren
Sibeliuksen muistikirjaansa kirjoittamasta toteamuksesta: ‘Paina nyt kalloosi –
ego – että sinä olet nero.’ Nykyään tuota samaa toistetaan loputtomiin esim.
Idolseissa hiukan eri versiona: ‘painakaa nyt kalloihinne – tulevat tähdet –
että te olette suosittuja julkkiksia.’
.
Paitsi jo synnynnäisen lahjakkuuden substanssin
asteessa ero näiden kahden ‘itsekohotuksen’ subjektin välillä piilee siinä, että
Sibelius tavoitteli ensisijaisesti luovan työnsä huippulaatua, tulevat
tähdenlennot [massa] sen sijaan tuottajan suunnitteleman julkisuuden tuottamaa
kaupallista menestystä [ei väliä sillä, minkälainen syltty menee kaupaksi]. Itse
kuuntelen joka tapauksessa yhä suuremmassa määrin mieluummin Sibeliusta kuin
pirtsakkaa mutta mitäänsanomatonta laulajapoika-tyttöä.
.
Ai niin – Sibeliushan oli salanatsi. Eivätkä
natsit tai heidän hengenheimolaisensa ole koskaan syvällisiä ihmisiä vaan
pelkkiä barbaareja. Kuten Heidegger, Carl Schmitt, Ernst Jünger, Wilhelm
Fürtwängler, Richard Strauss ja niin monet muut.
.
Olet siis oikeassa Jussi K. Kuten aina. Minulta voit kuitenkin sanoa massalle [Nietzschen ‘viimeisille ihmisille’, ent./nyk. ‘porvareille’] sellaisia terveisiä, ettei se ikinä ryhtyisi harrastamaan todella syvää taidetta, koska se
kertakäyttö- ja viihde-status-sibeliuksillaan vain pilaa ja latistaa kaiken,
mihin kapitalistisen isäntänsä ohjaamana tarttuukin.
.
Jussi K. haluaa [Sibbeä soveltaaksemme] kuitenkin
painokkaasti sanoa itselleen ja itsensä kaltaisille: ‘Paina nyt kalloosi – ateisti – että sinä olet
nerokas tavis’. Mutta tässä piilee syvä psykologinen ja älyllinen ristiriita.
Massa ei koskaan voi olla nerokasta [ei edes antiikin klassisen kauden
Ateenassa]. Vain yksilö voi. Eivätkä tavikset ole yksilöitä vaan massatyypin
klooneja.
.
Jotenkin vaikuttaa siltä, että Jussi K.:n
logiikalla todella lahjakkaat ja itsenäiset ihmiset ovat väistämättä
jonkinlaisia fasisti-narsisteja [muistakaamme tässä yhteydessä myös/jopa
Einstein], koska he, pelkästään kyetäkseen hahmottamaan omaa ainutlaatuista näkemystään,
joutuvat jossain määrin [mutta ratkaisevalla tavalla] irrottautumaan massasta
oman tiensä kulkijoiksi. – ?! - Mutta voiko itseään lahjakkaana pitävä ihminen
[kuten Jussi K.?] enää sen selvemmin ajautua jotakuinkin typerään ja hedelmättömään
ristiriitaan itsensä kanssa kuin tekemällä itsestään demokraattisen ‘tyypin’ ja
pitää tuota tunnustusta lahjakkuuden takeena.
.
Hehheh. Älä unta näe. Tavis. Sinun ‘nerokkuutesi’
on pikemminkin markkinavoimien masinoima mainostemppu, jota demokraattinen
massakulttuuri hypettää kuin jotain substantiaalisesti sinusta itsestäsi
lähtevää ja siinä mielessä jotain alunperin vain sinulle kuuluvaa.
Kapitalistinen liberaali-demokratia näyttää siis ‘demokratisoineen’ paitsi
lahjakkuuden myös sen, mistä lahjakkuus ammentaa sisältönsä. Historian loppu on
tässä mielessä täyttä totta.
*
2 comments:
Neroja ei ole, pelkkää massojen toiveajattelua.
Jonkun nimittäminen neroksi on aina palvontaa ja/tai jälkiviisastelua. Itsensä nimittäminen neroksi on periaatteessa sekä naurettavaa että suunnaton tehtävä. Mutta epäilemättä nerokkaita ihmisiä on ollut olemassa ja on ehkä nykyäänkin. Pointtini on kuitenkin se, että liberaali-demokraattisesta tekno-kapitalismista on muodostunut tasapäistävä kulutusideologia [sama trendi kuin kommunismissa mutta markkinatalouden puitteissa ja ehdoilla], joka latistaa taiteellisesti lahjakkaan ihmisen pelkäksi tuotantoyksiköksi. Jopa taitelijat itse ovat suostuneet teknokapitalistisen yhteiskunnan marioneteiksi. Sillä jos tehdään taidetta taiteen itsensä vuoksi, on selvää, ettei tällainen esteettinen asenne tuota lopulta muuta kuin sitä, mihin vallitseva yhteiskunnallinen hegemonia sen valjastaa.
Asia on siis tasan päinvastoin kuin anarkistiset dadaistit kuvittelevat. Jos taiteelta puuttuu sanoma eli muodon ja sisällön mahdollisimman suuri ykseys [mitä se yksittäisissä tapauksissa sitten lieneekään], siltä puuttuu myös ‘totuudellisuus’ [heideggerilaisessa mielessä]. Tällaisella ‘taiteella’ ei ole muuta substanssia kuin välineellisyys, joka taipuu minkälaiseen käyttöön tahansa. Vapaassa markkinataloudessa siitä tulee automaattisesti pelkkää vaihtoarvoa sillä pyrkiihän kapitalismi jo muutenkin [kapitalismin reason for being] yhdistämään käyttöarvon, vaihtoarvon ja symbolisen arvon yhdeksi ja samaksi kulutusbrändiksi.
Autenttisuus ja luovuuden täysi vapaus ei ole mahdollista systeemissä, jonka perimmäinen juridinen reason for being rakentuu suvereenin asettaman poikkeustilan eri muunnelmille [vrt. Giorgio Agambenin poliittis-juridinen filosofia]. Minulle kapitalismi eli parlamentaarinen plutokratia on eräänlainen poikkeustilasäädösten ketju, jossa julkinen vastarinta on mahdotonta. Yksityisellä tasolla taas vastarinnalla ei tällaisessa systeemissä ole laajempaa merkitystä, koska se ei myy. Ja vaikka se myisikin, siitä tulee markkinataloudessa ‘kestävää kehitystä’ ja ‘reilun kaupan’ kapitalismia – toisin sanoen sitä samaa jatkuvan kasvun ideologiaa, jolle ei ainakaan uusliberaalin oikeiston mukaan ole vaihtoehtoa ja joka de facto pitää meitä ikään kuin löysässä hirressä. Toisin sanoen - tiedämme nykyään [tieteellisesti eikä vain ideologisesti] vakuuttavalla varmuudella, että jatkuvan kasvun tie johtaa ekologiseen katastrofiin, mutta mitään reaalista vaihtoehtoa sille ei siis ainakaan uusliberaalin oikeiston piirissä edes ajatella olevan olemassa.
*
Mitä päreessä viittaamaani Jussi K. Niemelän esseehen tulee, niin en juurikaan halua kritisoida sitä yksityiskohtaisemmin, koska kirjoittaja tuntuu olevan melko hyvin perillä etenkin Friedrich Nietzschen tuotannosta ja jopa nähdäkseni ymmärtää sitä kohtuullisen ‘oikein’ – sikäli kuin Nietzscheä on ylipäätään mahdollista ymmärtää ja tulkita ‘oikein’ vain yhdestä perspektiivistä käsin.
Post a Comment