May 16, 2013

Mainos kannattaa aina


 Irwin Goodman - Raha ratkaisee
 .

8 comments:

Riku Riemu said...

Minä vasta nyt luin sanailunne Iineksen kuvissa, vaikka sitä aktiivisesti seuraan. Polsu minua hieman nauratti.

Tänään katselin televisiosta Helismaan kirjoittaman kulttuuripläjäyksen "oho, sano Eemeli".

Siinä myyntimies, Tommi Rinne, jatkoi myymistä vaikka housunsakin menetti. Niin ne kaikki tekevät, ei niillä kenelläkään enää ole.

Lahtari kaiken myy, raha on se syy.

Kolehmainen said...

Kiitos Rauno vinkistäsi vastamainoksiin. Olen nähnyt niitä Voima-lehdessä, mutta täällähän on niitä kahmalokaupalla. Itsekin ihastuin tuohon Iltiksen lasta lyövään mainokseen. Noinhan se juuri menee. Jutan, Käteisen ja Soinin kauheusklinikka kolahti minuun myös.
Näissä vastamainoksissa näkyy sama kuin Tolstoin tuotannossa. Tarkoitan, että heti kun mennään oman uskon levittämisen alueelle, hommasta menee maku. Niin kauan kuin pelataan puhtaasti taiteen säännöin jälki on nautittavaa, mutta kun ryhdytään tyrkyttämään omaa, ainutlaatuista aatetta, lukijat katoavat kuin katsojat Kiasmasta.
Ja siihen oman uskon tyrkytykseen kaatui se polsuvaltiokin. Taitaa EU:n käydä samalla tavalla.

Rauno Rasanen said...

En kiellä Kolehmainen, etteikö Tolstoi-esimerkissäsi olisi hiukan perää, mutta enemmän tai vähemmän piilevä moralismi esim. Anna Kareninassa ei vähennä kirjan esteettistä ja/tai eettistä arvoa, vaikka saattaakin ärsyttää feministejä ja muita liberaalin ihmissuhde-anarkismin utopisteja. Eräissä Tolstoin myöhemmissä kertomuksissa moralismi sitten jo purskahtaa aika pahastikin silmille, mikä jossain määrin horjuttaa niiden esteettistä ‘uskottavuutta’.

Kuvitellaanpa sen sijaan mainos, jota ei ole tarkoitettu käytettäväksi ‘moralistisesti’ eli tässä puhtaan voitontavoittelun manipulatiivisena houkuttimena. Sellainen ‘mainos’ ei ole mainos lainkaan vaan enemmän tai vähemmän tavallinen [taide]teos. Kääntäen sanottuna ‘aito’ mainos sisällyttää itseensä eli tarkoitukseensa väistämättä insentiivin [houkuttimen, kannustimen] omaisen elementin, jota kutsun ‘moralistiseksi’. Tässä tapauksessa siis myynnin edistämiseen tarkoitetun intention. Mainoksen tarkoitushan on muuttaa valintaperusteitamme ja siten ostokäyttäytymistämme tavalla, jonka miellämme hyväksi ja mieluummin paremmaksi aiempaan verrattuna. Mitä muuta sellainen toiminta on kuin ideologis-moraalista?

‘Tavallisesta’ kuvasta/esineestä/äänestä tulee siis mainos, kun sitä käytetään mainoksena, ja heti kun se irrotetaan mainosyhteydestä, siitä tulee uudestaan ‘tavallinen’ [taide]teos. Mutta ethän sinä tätä kiellä vaan yrität vakuuttaa minut siitä, että kaikki hyvä markkinointiviestintä [mainontana] olisi verrattavissa ‘puhtaan’ taiteen ellei peräti taiteen sen itsensä vuoksi tekemiseen? Älä edes yritä. Et usko itsekään tuohon sanahelinään. Yksikään mainossuunnittelija ei tee ‘pelkkiä’ taideteoksia vaan ostovalintahoukuttimia – siis eräänlaisia ‘moralismeja’. Tämä tosiasia kyseenalaistaa mainosten arvoa taiteellisesti arvotettavina tuotteina [ei toki täysin mutta merkittävässä määrin kuitenkin].

Rauno Rasanen said...

Vastamainosten tarkoitus on tietysti överiksi vetämällä paljastaa mainossuunnittelijoiden vaiettu mutta kaikkialta/-lle läpi tunkeva tekopyhyys ['moraaliton moralismi'] tuotostensa esteettisen ‘viattomuuden ja puhtauden’ suhteen.

Kolehmainen said...

En osannut asettaa sanojani oikein, koska ymmärsit minut kerta kaikkiaan väärin. Halusin sanoa, että jos ja kun näissä vastamainoksissa toisinaan ideologia hyppää silmille, ne eivät vaikuta, eivät edes naurata.
"Oikeaa" markkinointiviestintää en ole sanonut taiteeksi, vaikka silläkin saralla voi törmätä joskus taiteellisesti orkeatasoisiin teoksiin.
Jatkaisin vielä aiheesta, mutta Carita kutsui minut kanssaan nussimaan laiturille, kun on tällainen ilmakin. En halua tuottaa hänelle pettymystä, kun hän on niin kovasti sen "Kolehmaisen jogurtin" perään.
Mutta jatkan illemmalla mielelläni keskustelua.

Rauno Rasanen said...

Minä ymmärrän Kolehmainen sinut juuri niin kuin itse haluan. Jottet pääsisi manipuloimaan ihmisiä liikaa. Vastamainokset ovat totuus mainonnasta. Mutta poikkeuksiakin löytyy. Kuten seuraava, rehellisen mainonnan kukkanen:

PISARAMETSÄN IHMEMAASTA KUULUU OUTOJA ÄÄNIÄ. LITSIS. MAISKIS. MMMM. LIISA-CARITA ON JO SORMENPÄITÄÄN MYÖTEN KOLEHMAISEN IHME-YOGHURTISSA. MMM. JA HÄN HALUAA SITÄ AINA VAIN LISÄÄ. MORE, MORE!

PISARAMETSÄN IHME-YOGHURT ON IRST – EH - TOHTORI KOLEHMAISEN KEHITTÄMÄÄ NAUTINTOVAIKUTTEISTA RAVINTOA, JOSTA LÖYTYY TERVEELLISIÄ PROTEIINEJA. NYT KS-MARKETEISSA RIITTOPAKKAUS KOLEHMAISTA. ALENNETTUUN HINTAAN. MENE, OSTA JA NAUTI. MMMM!

Kolehmainen said...

Voi Rasanen minkä hyvän työn teit! Olin jo valmistautunut iltasella kirjallisiin töihini, kun ovikello soi, ja Liisa-Carita seisoi ovella suutaan maiskutellen. Hän kertoi lukeneensa tabletiltaan sinun mainoksesi (olin kertonut hänelle keskustelustamme) ja nyt sitä sitten piti saada lisää. Sitä jogurttia. Olen sanonut sen ennenkin ja sanon taas, että mikään kirjallinen työ ei mene edelle Liisa-Caritasta.
Itseäni ilahdutti mainoksessasi eniten tuo "irst - eh - tohtori kolehmainen". Siinä on jotain, jotain määrittelemättömän eroottista. Ja mitä proteiineihin tulee, niitä kyllä riittää.
Tämä kommentti on Liisa-Caritan hyväksymä. Hänkin piti pisarametsä-kuvasta, mutta mitä live-elämään tulee, mikään ei voita suojaisaa, lämmintä laituria auringon ja lämpimän merituulen hyväilyssä, hän arveli.
Palaan vielä Tolstoihin. On hän sellainen taiteilija, että osaa tehdä jopa puhtaasti rauhanaate-ideologiaa mainostavan kirjan niin, että sen lukee reservin upseerikin sormet myötätunnosta täristen. Kyseessä on tietysti "Omantunnon kujanjuoksu", kirja, joka on noin 300 vuotta tai enemmän aikaansa edellä.
On totta, mitä sanot Anna Kareninasta ei tarvitse olla edes vihervasemmistolainen feministi huomatakseen moralistisen paatoksen, joka aina on omiaan sotkemaan lupaavasti alkanutta erotiikka. Jos Leo olisi tehnyt kuten hänen sydämensä käski, hän olisi pistänyt Annan uuden rakastajan kanssa sängyn laidalle ja antanut hänen lausua sanat: "rakastellaan, rakastellaan"... sen sijaan, että nakkasi kauniin naisen junan alle. Minusta hurmaavien, halukkaiden naisten tappaminen vetureilla on erittäin, erittäin vulgaaria. Mikä sotkukin siitä syntyy! Ja lyön vetoa, että Moskovan pikajuna myöhästyi tapauksen johdosta 25 minuuttia, ellei enemmänkin. Ota siinä sitten ajamalla aikataulua kiinni, kun koksi on märkää ja lämmittäjä järkyttynyt ja kännissä.

Kolehmainen said...

Ps.
Piti vielä sanomani, että päreesi alaotsikossa on paha virhe. Mainos ei todellakaan kannata aina. Vain osa mainoksista lisää myyntiä, parantaa imagoa, mitä siltä nyt milloinkin halutaan. Suuri osa, ehkä suurin osa mainontaan pannuista euroista ei tuota mitään maksajalle.