Mainos kannattaa aina

 Irwin Goodman - Raha ratkaisee

 .

http://www.youtube.com/watch?v=HbxjbOqjqnQ

http://fifi.voima.fi/blogit/Vastamainokset/5?page=3

http://i-kuvat.blogspot.fi/2013/05/maa-ja-meri.html [ks. myös kommenttipalsta]

Päivän paradoksi

Tämä nainen vetoaa tieteellisin ja rationaalisin perustein primitiivisiin haluihisi ja vaistoihisi. Hän mainostaa terveysvaikutteista elintarviketta eli huijaa sinua lain sallimalla tavalla.

Kapitalismin perusristiriita

Tuotantoa ja myyntiä pyritään edistämään vetoamalla manipuloivasti [etenkin mainonnalla] ihmisten irrationaalisesti vaikuttaviin haluihin ja tunteisiin, mutta samalla kapitalismin taloustieteessä kuitenkin oletetaan apriorisesti [alkaen Adam Smith'in ihmisluontokäsityksestä], että ihmisten valinnat [kysyntä] ovat perimmältään rationaalisia [ja rationaalisesti itsekkäitä].

Hmm?!

Miten sellainen systeemi, joka edellä esitettyyn tapaan asettaa jo lähtökohdissaan talouden ja ihmisluonnon välisen kysymyksen näin johdattelevasti, ristiriitaisesti ja väärin voisi koskaan ratkaista sitä muuten kuin valheellisesti ja toisten riistämisen kapitalismin legitiiminä lakina hyväksyen?

PS.
Minäkin olen antanut huijata itseäni jo kymmeniä vuosia uskomalla esim. siihen, että xylitol-hammastahna on hampailleni terveellisempää kuin tavallinen tahna [tutkimustulokset xylitolista ovat ristiriitaisia].

En tule koskaan omalla kohdallani tietämään, onko asia todella näin kuin oletan, mutta juuri tämänkaltaiseen tietämättömyyteen, jonka varaan uskomuksia voi lähes mielin määrin rakennella, perustuu jopa koko kapitalistisen finanssimarkkinoinnin legitiimiys - sanalla sanoen humpuuki-lääkkeen myyyntiin.

Ei siis mikään ihme, jos etenkin varjopankkien [holding-yhtöt, finanssipankit, vipurahastot] spekuloimat talouskuplat väistämättä poksahtelevat, jos ja kun niiden myymä 'stuffi' on perimmältään huuhaata - lyhyesti sanottuna: tyhjää eli ei-mitään!
*
http://www.kampusdata.fi/kirjatuotteet/kirjat/yhteiskuntatieteet/taloustieteet/akerlof-george-a.-ym.-vaiston-varassa-miten-ohmismieli-ohjaa-maailmanlaajuista-kapitalismia.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Terveysvaikutteinen_elintarvike
http://www.actimel.fi/tutkimukset.php

Mainonta ja pornografia kapitalismissa: Dim-sukkahousujen lumosta alastomien ruumiiden naamioksi

'On kaksi tapaa tehdä näkyväksi se, ettei ole enää enempää nähtävää. Toinen on pornografia ja mainonta, jotka kuitenkin toimivat aina kuin olisi vielä jotakin nähtävää, aina lisää kuvia kuvien takana, kun taas toinen tapa on esittää kuva kuvana ja sallia siten kuvattoman ilmaantuminen, joka Benjaminin sanoin on kaikkien kuvien turvapaikka.'

[(Giorgio Agamben: Keinot vailla päämäärää, s. 114, Markku Koivusalon jälkisanat - (sitaatti kirjasta Agamben: Repetition and Stoppage s. 72)]
*
Dim-sukkahousut (Giorgio Agamben)

1970-luvun alussa saattoi pariisilaisten elokuvateatterien saleissa nähdä maninosfilmin, jossa markkinoitiin tunnettua sukkahousumerkkia. Se näytti kasvot katsojiin päin kääntyneinä joukon yhdessä tanssivia tyttöjä.  Kuka on nähnyt, edes ohimennen, joitakin osia siitä, ei hevin unohda hymyilevien tanssijoiden ruumiista säteillyttä erikoista synkronian ja dissonanssin, sekaannuksen ja vierauden vaikutelmaa.

Vaikutelma perustui trikkiin. Kukin tytöistä oli kuvattu erikseen, ja yksittäiset palat koottiin yhteen samaa musiikkitaustaa vasten. Mutta tästä helposta trikistä, mainostettavaan tuotteeseen puettujen pitkien säärten liikkeiden laskelmoidusta epäsymmetriasta, minimaalisesta liikkeitten jälkeen jäämisestä, henki kohti katsojaa lupaus vääjäämättä ihmisruumista koskettavasta onnesta.

1920-luvulla, kun kapitalistinen markkinaprosessi alkoi investoida ihmisruumiiseen, tuon ilmiön vastahakoiset tarkkailijat yrittivät kuitenkin nähdä siinä myönteisen puolen, ikäänkuin olisivat löytäneet edestään profetiatekstin, joka ylitti kapitalistisen tuotantotavan rajat ja vaati tulkintaa. Näin syntyivät Kracauerin havainnot girlseistä ja Benjaminin huomiot auran dekadenssista.

Ihmisruumiin muuttaminen kauppatavaraksi, kun se taipui vaihtoarvon ja massatuotannon rautaisiin lakeihin, näytti samalla lunastavan ruumiilta vuosisatojen ajan sitä merkinneen sanattomuuden stigman. Irtaantuessaan biologisen kohtalon ja yksilöllisen elämänkerran kaksinkertaisesta ketjusta se otti etäisyyttä niin traagisen ruumiin artikuloimattomaan huutoon kuin koomisen ruumiin mykkyyteenkin ja näytti ensi kertaa täysin kommunikoivalta, kokonaisuudessaan valaistulta.

Girlsien tansseissa, mainoskuvissa ja mannekiinien muotinäytöksissä toteutui näin ihmisruumiin teologisista perusteista vapautumisen sekulaari prosessi, joka oli alkanut jo suuressa mittakaavassa, kun 1800-luvun alussa litografian ja valokuvauksen keksiminen oli rohkaissut pornografisten kuvien leviämistä markkinoille: ruumis ei ollut enää lajityypillinen eikä yksilöllinen, ei jumaluuden kuva eikä eläimellisyyden muoto, vaan siitä tuli nyt todella mikä tahansa.

Tässä tavara paljasti salaisen solidaarisuutensa (Marxin ennakoima) teologisten antinomioiden kanssa. Sillä tuo ensimmäisen Mooseksen kirjan ilmaisu 'Jumalan kuvaksi', joka juurrutti ihmisen hahmon Jumalaan, sitoi sen kuitenkin tällä tavoin näkymättömään arkkityyppiin, ja se perusti sidoksen myötä paradoksaalisen näkemyksen täysin immateriaalisesta samankaltaisuudesta.

Irrottaessaan ruumiin teologisesta mallistaan kaupallistuminen pelastaa siitä kuitenkin samankaltaisuuden: mikä tahansa on samankaltaisuutta ilman arkkityyppiä, siis Idea. Tästä syystä, jos teknistetyn ruumiin täydellisesti toimivalla kauneudella ei olekaan mitään tekemistä sen unicumin (ainutlaatuisuuden/rr) näyttäytymisen kanssa, joka sekoittaa Troijan vanhojen ruhtinaitten päät Helenan ilmestyessä Skaian portilla, niin molemmissa värähtelee jokin samankaltaisuutta muistuttava.

(Kaunis on kuin jumalattaret itse hän, katsoa ihme!/suom. O. Manninen)

Tästä juontuu myös ihmishahmon exodus meidän aikamme taiteesta ja muotokuvan rappio: yhtenäisyyden käsittäminen on muotokuvan päämäärä, mutta minkä tahansa käsittämiseen tarvitaan kameran objektiivia.

Eräässä mielessä vapautumisen prosessi on yhtä vanha kuin taiteiden keksiminen. Sillä siitä hetkestä alkaen, jona käsi ensi kerran luonnosteli tai veisti ihmishahmon, kättä johdattamassa oli jo Pygmalionin uni: ei vain yksinkertaisesti muotoilla rakastetun ruumiin kuva, vaan toinen ruumis tälle kuvalle ja rikotaan orgaaniset rajat, jotka estävät ehdottoman inhimillisen pyrkimyksen onneen.

Mitä tästä tukahdetusta ja järjettömästä onnen lupauksesta, joka heittäytyy meitä vastaan Dim-sukkahousuihin sujautetuista tytöistä, on nykyään sosiaalisen elämän kaikkia puolia hallitsevan kauppatavaran aikakaudella jäljellä?

Kaupallinen tuotanto ja mainonnan tekniikat eivät koskaan ole niin suuresti manipuloineet ja niin sanotusti kuvitelleet kiireestä kantapäähän ihmisruumista - ennen muuta naisruumista - kuin nykyään: transseksuaalinen ruumis on hävittänyt sukupuolierojen hämäryyden, julkea mainostaminen on heittänyt menemään singulaarisen fysiksen kommunikoimattoman vierauden, promiskuiteetti kauppatavaran elimettömän ruumiin kanssa on tehnyt ruumiin kuolevaisuuden kyseenalaiseksi ja pornografia on kumonnut eroottisen elämän intiimiyden.

Sen sijaan, että teknistämisen prosessi olisi investoinut materiaalisesti ruumiiseen, se on kääntynyt luomaan erillistä aluetta, jolla ei ole käytännöllisesti katsoen mitään kosketuskohtia ruumiiseen: ruumista ei ole teknistetty, vaan sen kuva.

Näin mainonnan loisteliaasta ruumiista on tullut naamio, jonka takana hauras ja pieni ihmisruumis jatkaa horjuvaa olemassaoloaan ja girlsien geometrinen kauneus peittää Lagereilla kuolemaan johdettujen alastomien pitkät jonot tai moottoriteiden nykyaikaisen verilöylyn marttyyrien tuhannet ruumiit.

Ihmiskunnan täytyy oppia riistämään menehtyvältä tavaralta seuraavankaltainen hyvä. Sen on sopeuduttava sen ihmisluonnon historiallisiin muunnoksiin, jonka kapitalismi haluaa sulkea mainoksiin; sen on pakotettava kuva ja ruumis tilaan, jossa niitä ei voi enää erottaa, ja saavutettava siinä taottuna tuo miksi tahansa ruumis, jolle fysis on samankaltaisuus.

Mainonta ja pornografia, jotka itkijänaisina saattavat tavaraa hautaan, ovat tiedostamattaan tämän uuden ihmisruumiin kätilöitä.

(Giorgio Agamben: Tuleva yhteisö, s. 49-52)
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0h&oq=gior&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=giorgio+agamben
http://en.wikipedia.org/wiki/Walter_Benjamin
http://plaza.fi/ellit/muoti-ja-kauneus/muoti/testissa-litistavat-muotoilevat-ja-kohottavat-alusasut-katso-mika-toimii-ja-mika-ei
http://www.foodmall.org/entry/bread-artgoes-gruesome/

http://www.netn.fi/396/netn_396_kirja4.html
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Rappeutunut+politiikka+tarvitsee+uuden+sanaston/HS20020111SI1KU02nz4
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=470

Mainonta kulttuurina ja päinvastoin

Kirjoitettu kommentiksi Merille Kalevi Hotasen päreessä Olemassaolon ulottuvuus.
*
meri kirjoitti
ja onhan mainonta myös eräänlaista talouden kulttuuria sekä sen lisäksi olennainen osa modernia kulttuuria; mainontahan kierrättää kulttuurisia viittauksia ja malleja sosiaalisten vuoroverkostojen läpi sitoen yhteen kuvia ihmisistä, tuotteista ja hyvästä olosta.
*
Meidän välisemme dialogihan näyttää katkeavan heti alkuunsa kuin kanan lento. Sääli. Kaikki alkoi niin hyvin…
*
Mainontako kulttuuria? Kysyn: mikä sitten ei ole kulttuuria?
*
Teesi:
Mainos on informatiivinen valhe, joka on tarkoitettukin informatiiviseksi valheeksi, mutta jota ei kuitenkaan jostain syystä (en kerro vielä tässä miksi) mielletä valheeksi vaan viettelevyydeksi, joka vetoaa tarpeisiimme ja haluihimme, jotka ovat joko triviaaleja (tarve) tai ei-mitään (halu).

Ja koska tarpeet ja halut ovat erottamaton osa meitä itseämme psykofyysisinä olentoina, mainosten avulla on helppo ottaa haltuunsa ihmisen tajunta. Mainos on fantasia reaalisesta (= energeettinen halu, triviaali tarve).

Tästä määritelmästä löytyy myös kulttuurin perusolemus.

Kulttuuri on mainoksia/symboleja pursuava sirkus, jonka ainut reaalinen ydin on totuuden poissaolo. Mainos on tuon poissaolon värikäs, symbolinen läsnäolo - siis fantasia.
*
Määritelmäni eivät ole nihilismiä, kuten joku luulisi vaan sovellettua Heideggeria, Lacania ja Zizekiä. Siis eräänlaista eksistenssin ja kulttuurin psykoanalyysia