October 29, 2007

Porno-Ranen pariterapiakurssi osa ?

(Kuvassa Julius Caesar ja Kleopatra. Valokuva on otettu noin 47 ekr.)
(PS. 31.10)

Kirjoitettu kommentiksi Iinekselle tämän päreessä "Kesto 3 min".
*
Iines kirjoitti mm.

'En allekirjoita kuitenkaan sitä, että miehen ja naisen välinen sidos pysyy kasassa mustasukkaisuuden voimasta. Uskon pikemmin kiintymyksen voimaan, hellyyden ja lähelläolon tarpeeseen, ja siihen että seksin saanti on turvattua ja tuttua.'

RR

Okei. Jätin tahallani pois tämän puolen asiasta - ihan vain sinua varten ;).

Itse ajattelen seksin ja rakkauden välisen sidoksen aika lailla samoin kuin sinäkin - tai ainakin haluan ajatella.
Olen kuitenkin vakuuttunut - ehkä tätä voi sitten pitää miehen näkökulmana - seksuaalisuuden olevan niin dominoiva piirre ihmisessä, että ainakaan miehen on 'tilaisuuden tullen' hyvin vaikea hillitä itseään näissä asioissa.

Eikä siinä suinkaan rakkaus käy ensimmäisenä mielessä (ihastus on vielä kaukana rakkaudesta) vaan ihan vain fyysinen akti, joka tähtää miehellä pakonomaisesti ejakulaatioon.
Biologiaansa ei pääse pakoon kovin helpolla...

Ongelmallisemmaksi tilanne muodostuu, jos/kun haluaa kumppaniltaan, jota syvästi rakastaa, hieman vapaampaa suhtautumista seksikäyttäytymisessä.
Jos tämä loukkaantuu ja tulkitsee moisen vonkaamisen irstaaksi, niin kyllä siinä mies on hieman neuvoton, vaikka haluaisikin seksiä juuri ja vain kumppaniltaan muttei saa tältä tarpeeksi 'kipinää'.
*
Jaa - a. Porno-Rane kirjoittaa taas kuin seksuaaliterapeutti ikään, vaikkei voikaan mennä kehuskelemaan seksikokemustensa määrällä tai seksuaalisella tykövedollaan, mutta onko hän turhan vaatimaton vai realisti - kuka tietää?

Yhdessä asiassa kuitenkin kehun itseäni ja se on seksuaalisuuden, sukupuolisuuden ja rakkauden intensiivinen pohdinta.
Olen vuosikausia suorastaan itseni riivaamiseen asti yrittänyt päästä selville omien kokemusteni ja itseymmärrykseni avulla siitä, miten mies ja nainen mieltävät seksuaalisuuden ja rakkauden - niiden yhteyden ja erillisyyden.

Yritys on tietysti jopa hieman naurettava, koska nämä asiat pitää ja voi vain elää. Niiden rationaalinen ymmärtäminen ikäänkuin 'sisältäpäin' päätyy aina kielen vajavuuteen tunteen ja kokemuksen kuvaamisessa.

Joka tapauksessa eroja miehen ja naisen välillä po. sidoksen ymmärtämisen ja tulkinnan suhteen lienee enemmän kuin yhtäläisyyksiä - sittenkin.
*
Mitä taas tulee pornosivustojen koluamiseen, niin olen ihan definitiivisesti tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän niitä joskus kelailen sitä 'tyhmemmäksi ja tyhjemmäksi' mieleni koen.
Tämä tila olisi tavallaan ihanteellinen, jos siihen liittyisi onnellisuuden tunne, mutta kun ei liity. Onni tulee totta kai muualta kuin pornosta.
Mutta 'kätevänä' stimulanssina se toimii erinomaisesti ;)

Toisaalta - sekä periaatteessa että käytännössä - jokainen nainen on miehelle ensi silmäyksellä eräänlainen 'porno-objekti', jonka hän riisuu katseellaan kolmessa sekunnissa.
Naiset kyllä vaistoavat tämän, koska he sitä myös itse haluavat - siis olla haluttavia, ja luulenpa, että monet naiset katselevat miehiä aika lailla samalla 'silmällä' kuin miehet naisia.

Naisten ei vain psykososiaalis-biologista kehitystehtäväänsä (mikä hieno? termi Havighurstilta; tosin minä tulkitsen sen konkreettisemmin kuin H.) toteuttaakseen sovi liian aktiivisesti lähestyä miehiä 'iskumielessä', koska se ei ole (ainakaan ollut) naisen vaan miehen rooli/tehtävä pariutumisen ja lisääntymisen prosessissa.

No - ajat ovat muuttuneet, ja vapautuneitten naisten on nykyään lupa käydä avoimesti miesten 'kimppuun' siinä missä mies naisten.

Luoja varjele sellaisilta 'syöjättäriltä'!
*
Mutta oliko jo Kleopatra syöjätär? Hänhän salakuljetutti - kun ei muuten olisi päässyt 'neuvottelemaan' - itsensä maton sisällä Caesarin huoneistoon tämän tultua sovittelemaan Egyptin sisällissotaa ja naks! - Caesarilta meni pasmat sekaisin. Hän rakastui Kleopatraan ja jäi Egyptiin lähes vuodeksi.

'Vaikka Caesarin vastustajia oli vielä Afrikassa, lähti Caesar Kleopatran kanssa pitkälle risteilylle Niilin yläjuoksulle.[23] Ilmeisesti tällöin Caesar myös kirjoitti suuren osan kirjastaan kansalaissodasta, joka päättyy Aleksandrian levottomuuksiin. Cicero kertoo, että Roomassa ihmeteltiin, kun Caesarista ei kuultu mitään pitkään aikaan'.

(wikipedia).
*
Joka tapauksessa ainakin 'miessikojen' maailmassa priorisoidaan asiat niin, että seksi tulee aina ensin ja rakkaus sen jälkeen - jos tulee.
Mutta näin priorisoivat myös nuo emansipoituneet 'syöjättäret' nykymaailmassa...o tempora o mores!

Oletko sinä Iines 'Syöjätär'? Ainakin sinä olet Rysä.
*
http://www.imperiumromanum.com/sprache/filme/caesar&kleopatra1946_04.htm.

23 comments:

Anonymous said...

hyv' juttu.

Anonymous said...

Äh, aina sama juttu:
"No - ajat ovat muuttuneet, ja vapautuneitten naisten on nykyään lupa käydä avoimesti miesten 'kimppuun' siinä missä mies naisten.

Luoja varjele sellaisilta 'syöjättäriltä'!"

Niin ne kaikki sanoo, hyvä kun te naiset saatte olla yhtä vapaita kuin me miehet, mutta älkää nyt herranen aika päälle käykö. Niin että siinä sitten odotellaan siveyden sipuleita edelleen teeskennellen et joku hoksais kysyä, mutta sittenkään ei saisi näyttää liian innokkaalta vaikka miten panettaisi...

Rauno Rasanen said...

soli

Joku raja se nyt pitää olla myös naisella munaa (seksiä) vongatessa!

Anonymous said...

Ja missä se raja sijaitsee? Mistä etäisyydestä, seikasta taikka asiaintilasta Rauno lähtisi karkuun syöjätärtä?

Rauno Rasanen said...

soli

Jos metrin päähän meikäläisestä syöjätär itsensä änkeää, niin jo miltei paniikissa soitan meille heti taksin ;)

Rauno Rasanen said...

soli

Lisäys

Lähdemme syöjättären kanssa yksityisiin tiloihin 'neuvottelemaan rauhansopimuksesta'.

Tosi mies ei nimittäin syöjätärtä karkuun lähde vaan ryhtyy hänen kanssaan 'sovittelemaan' - asioita ;)

Se on paras tapa 'rauhoittaa Raivolan Rysapöksy' (syöjättären lempinimi)

catulux said...

Rablee. Osallistuin jos voisin. Ja jos sinä järjestät.

Olen aina ollut kovasti kiinnostunut noista parisuhteen parantamiskursseista.

Ja monta kertaa olen myös houkutellut kauneimpia ja kukkeimpia tuttavia osallistumaan näihin;

vailla menetystä.

Vanhaa parisuhdekumppania on sinne turha roudata. Eikö totta?

Kuollut mikä kuollut

ja sen vanhan, muinaisen, kuolleen, menneen intohimon uudelleen esiinmanaaminen vaatisi jopa pääsiäisaamun ihmettä suurempaa.

Tiedän, että olet samaa mieltä, mutta esitä sitä

rakkausvainmuuttaamuotoaan-teatteria ja korosta

henkistäjasielunkumppanuutta-profetiaa, niin voidaan keskustella.

..ja syödään niin maan perkeleellisesti pullaa näissä hautajaisissa....

Anonymous said...

http://www.youtube.com/watch?v=5-xfyn2wcGc

Anonymous said...

mutta. raunohan kyllä elähdyttäisi suhteensa jos annettaisiin
puhu catullux omistas

Rauno Rasanen said...

Catulux - merensiili: hahhahhaaa! Jes! Mä haluun kans mut eiks mulle vaan anneta?

Rauno Rasanen said...

jussi

Jes - Ramones.

Anonymous said...

Eikä, P-R, et sinä voi noin sanoa, kun juuri pyysit yläilmoilta varjelusta syöjätärten varalle. Siitähän tässä ongelmassa on kyse.

Ja kyllähän minäkin olen sen tähän ikään uskonut, että kun geenit ja hormoonit ja kaikki uroossa huutaa kosmista järjestystä, että mies on se joka naaraan kaataa, niin mitä iloa siitä on jos saalis itse hyppää pukille ja alkaa iloisena ratsastaa. Tosimies ei todellakaan lähde siinä mitään sovittelemaan vaan nimenomaan karkuun.

Sellainen tuntuu olevan maailmanjärjestys, eikä sille oikein mitään mahda.

Anonymous said...

kyll' kaikkea voi sanoa
denial is a defence for the doublethink

ei tässä ole kysymys soli siitä ollenkaan kuka kaataa vaan että kaadetaan ja kaadutaan
ole ovela nainen kun kerran ranekin on ja vielä noin hyvä...

Anonymous said...

rakkauden piina ei siihen auta viina oli sitten ville tai tiina

Anonymous said...

@soli

haluatko vai et?

Anonymous said...

onko seksi melkein kaiken inhimillisen yrittämisen päämäärä

Anonymous said...

mikis sanoi...

hyv' juttu.

29/10/07 5:30 PM


Joku henkilö on ihastunut nimimerkkiini "Mikis" niin, että on alkanut käyttää sitä. "Kiitos kunniasta. Vaan eipä kestä".
(En ole kvantti.)

Jos on epävarma mitä "nikkiä" käyttää, kantsii funtsia ”kuka mä oon, mistä mä tuun, minne mä meen”… Hyvä, vähän käytetty nimimerkki on "Hanuri". (Paitsi jos aukoo päätään musiikkiblogiin.)

Jokainenhan meistä on ”primus inter pares”, voittanut siittiösolujen uimakilpailun. ("Mikis2" tosin taisi oikaista? Tai ui käsipohjaa.)

Anonymous said...

"onko seksi melkein kaiken inhimillisen yrittämisen päämäärä"
-taitaapa olla, varsinkin jos seksi laajennetaan haluksi, siinä on jo lähes kaikki inhimilliset ilmiöt edustettuina.

Ja merensiili, olenhan minä, minä se vasta olenkin...;-)

Anonymous said...

http://www.youtube.com/watch?v=C8oyxrrEk58

http://www.youtube.com/watch?v=byhkFe6AcNs

In The Name Of Tragedy

Were you ever lost,
were you ever young,
were you ever safe little brother,
Do you see the sense of the evidence,
are you still part of the struggle,
Did you bang your head,
did you go to bed,
does it still feel pretty funky,
Lay back and dream,
in the death machine,
pity you still think like a monkey,

Bring it up, bring it down til you hit the ground,
Get a rude attitude, turn the world around,
Shall we see, shall we disagree,
Sing it all In The Name of Tragedy,

Did you ever lie,
ever wonder why,
nobody believed you honey,
What a pretty smile,
drive the people wild,
wonder who ran off with the money,
Do you ever change,
is it going to rain,
will it bring you pennies from heaven,
Do you know the score,
are you waiting for,
anxious for the new Armageddon,

Live it up, live it down til we hit the ground,
Cop a rude attitude from the world around,
Shall we see, shall we disagree,
Sing it all In The Name of Tragedy,

Marbles in your mouth,
what's it all about,
do you know the name of the winner,
If I was to go,
would you let it show,
life is not a TV dinner,
If you dream of me,
will you ever see,
do you want a piece of the action,
If I wasn't sure,
would you do it more,
help me to achieve an erection,

Get it up, get it down til you hit the ground,
Get a rude attitude, turn the world around,
Shall we see, shall we disagree,
All In The Name of Tragedy,

Sing it loud, sing it out, make the people shout,
Get it all, get it on, get it sorted out,
Be a seer, be sincere, can you really see,
All In The Name of Tragedy


http://www.youtube.com/watch?v=3KM0ddSPIJ4

Anonymous said...

very 'nice song..jussii

Anonymous said...

help advancedmasturbation.com

Anonymous said...

niiin niitsehän se jo sanoi että ihmisen keho on paljon parempi kuin ihmiset sieluinaaa.....

Anonymous said...

http://www.youtube.com/watch?v=KkB7cCfhkY4