October 19, 2007

'Hei, me ollaan apinoita'/Jyrki Kortelaisen kolumni

Länsiväylä-lehden Uutispäällikkö Jyrki Kortelainen aloitti tänään ilmestyneessä Helsingin Uutiset-lehdessä kolumnipalstansa. Ensimmäinen juttu on otsikoitu: 'Hei, me ollaan apinoita'. Se kertoo taloyhtiöistä ja naapureista.

Siteeraan kolumnin tässä kokonaan, koska kyseessä on tosiasioihin perustuva mutta samalla hulvattoman hauska kuvaus ihmisten yhteiselon ihanuudesta ja etenkin sen kurjuudesta kerros-ja/tai rivitaloissa.

Kas näin.

"Tiedättehän taloyhtiöt?
Epämääräinen joukko fyysisesti ja varsinkin henkisesti erikokoisia ihmisiä valikoituu sattumusten kautta naapureiksi kerros-tai rivitaloon.
Aluksi uusien tuttavuuksien kanssa ollaan kohteliaasti ei jaksa sataa-linjalla, mutta jossain vaiheessa tulee väistämättä eteen päivä, jolloin kaikki eivät sovikaan samalle hiekkalaatikolle.
Sanomista voi tulla mistä tahansa - pesutupavuorosta, parveketupakoinnista, satunnaisista juhlista tai vaikkapa siitä, että lapsi kaataa hiekkaa toisen päähän, joku käy vessassa yöllä tai liian myöhään illalla - ja riidan ainekset ovat kasassa.

Työkaveria ei tarvitse rakastaa, mutta työkaverin kanssa on tultava toimeen. Naapureiden kanssa on vähän sama juttu, mutta joskus taloyhtiöissä mitätönkin kina saattaa kasvaa sodanjulistukseksi ja sen jälkeen poteroissa syntyy yleensä rumaa jälkeä.
Tiedän mistä puhun, sillä meidän pikkuporvarillisen taloyhtiömme pikkusievällä pihalla vaimoni on haukuttu lehmäksi ja minut sonniksi. Lapsemme ovat kuulemma apinoita.
Naapurimme - jonka kanssa emme ole puheväleissä - eläintieteellinen arvio perheestämme tuli sellaisella varmuudella, että hän on luultavasti alan arvostettuja dosentteja.

Naapureitaan ei voi valita. Seinän taakse saattaa muuttaa kymmenhenkinen mustalaisjoukko tai afrikkalaisperhe, jonka naiset pukeutuvat mustiin pussilakanoihin ja pelottelevat pikkulapsia. Koko suku kokoontuu ärsyttävän usein keittämään tummaa riisiä aamukuuteen eli siihen asti, kun normaalit ihmiset heräävät ja alkavat tehdä töihin lähtöä.

Serkkutytölläkään ei ole helppoa. Tytön seinänaapurina asuva nuori nainen nautiskelee joka ilta rakkauden hedelmää ja ulisee ruokailun loppuvaiheessa pitkään ja hartaasti kuin jodlaava matikkakoira - syvästi kunnioittamaani Uuno Turhapuroa lanatakseni.

Kiusallista, mutta mihin sellaisesta voi valittaa? Kennelliittoon?"

*
Hahhahhaaa!/RR

3 comments:

A-K.H said...

Tuttuja kaikki jutut. Onneksi Kortelainen ei asu yläpuolellani. Ei, mei olla apinoita.

A-K.H said...

Mattitaneli on taas kadottanut roolinsa. Käys iineksessä.

xf said...

joo nää rakastelun äänet ylipäätään (ks seksuaaliset purkaukset 'ylipäätään'* on hankalia

kun ei tiiä mistä naapuri tykkää..