Kommentointia päreeni "Nakkaridiplomatiaa" - puolesta ja vastaan" tiimoilta.
Alussa Markun kommentin loppu.
Markku said...
"Kyllä se islam nyt selvästi muuntumaan pystyy. Eri asia on kuinka kauan siihen menee ja millä ehdoilla niin tapahtuu, jos tapahtuu."
*
RR
Kiitti vaan tarkennuksista. Olin näistä kyllä noin about tietoinen jo aiemmin myös sinun blogisi kautta.
Islamhan on nuorin suurista uskonnoista. Läntisen kristinuskon ollessa 1400-1500 vuotias kuten Islam nyt, irtautui koko pohjois-Eurooppa ja suuri osa keski-Euroopasta Rooman paavin alaisuudesta.
Ortodoksisuudessa ei kuitenkaan muuttunut oikeastaan mikään muu kuin, että Konstantinopoli joutui Islamin alaisuuteen jo ennen Lutheria, ja Bysantin kirkkopoliittinen pääpaino siirtyi Venäjälle.
Islam on pääosin niin monoteistinen lakiuskonto, että sen sisällä lienee kuitenkin mahdotonta käydä yhtä syvä ja samalla myös elvyttävä kriisi kuin kristinuskon piirissä.
Kristinuskon sisäinen dynamiikkahan on suorastaan rakennettu paradoksin varaan: monismin ja dualismin/pluralismin (monoteismin ja polyteismin) kytkeytyminen toisiinsa esim. kolminaisuusopissa ja Jeesuksen kaksiluonto-opissa.
Islamissa näin "hankalien" teoreettisten ja myyttisten ongelmien käsittely teologisesti ei ole koskaan ollut olennaista.
On yksi Jumala - Allah ja Muhammed on hänen profeettansa. Piste. Siinä asiassa ei paljon teologisia kiistoja tarvitse käydä.
Siksipä hieman epäilen islamilaisen reformaation mahdollisuutta.
Uskonpuhdistuksessa kristinusko alkoi hajautua ja maallistua, mutta yllättävää kyllä - siitä kehkeytyi eräänlainen kansalaisuskonto, joka pystyi mukautumaan modernisaatioon.
Islamin (epä-)yhtenäisyys perustuu kuitenkin sosiaalisesti ja kulttuurisesti erityyppisiin lähtökohtiin kuin kristinuskon (epä-)yhtenäisyys.
Mutta mikäpä muu uskontotyyppi näille riitaisille "paimentolaisille" sopisikaan paremmin kuin tämä äärimonoteistinen lakiuskonto.
Toisaalta (viittaan jälleen uskonpuhdistuksen suhteelliseen joustavuuteen) juuri tuo dogmaattinen monoteismi saattaa osoittautua kestämättömäksi (liian joustamattomaksi) sosiaaliseksi konstruktioksi (jonka moraalinen perusta uskonto aina on) muslimien yrittäessä sopeutua länsimaiden relatiiviseen ja maallistuneeseen etiikkaan - ja maallistuneen modernisaation muslimien fundamentalismiin.
February 28, 2006
February 27, 2006
"Nakkaridiplomatiaa" - puolesta ja vastaan
Tässä ensin loppupätkä Tiedemiehen päreestä Hajahuomioita ja sitten kommentointia siihen.
*
Tiedemies said...
Hypoteettinen tilanne: Olen jostain syystä nakkikioskilla illalla. Humalainen aggressori tulee paikalle ja tuijottaa tylsistyneillä kalansilmillään räkä poskella hetken. Sitten tulee iholle ja sanoo:"HÄ!?", pitää pienen tauon ja kysyy: "Vittu onksulla jotain asiaa, HÄ!?".
Mitä teen? a) Totean jämäkästi, että moinen käytös häiritsee ja pyydän herrasmiestä poistumaan. b) Totean rauhallisesti, ettei mitään ongelmaa ole ja pyydän anteeksi häiriötä.Vaikka kaveri olisi hintelä ja hidas, toimisin silti kohdan b) mukaan. Hyvä käytös ei maksa mitään. Nakkikioskin sankarit toimivat toisin. Miettisin siis, ennen kuin laittaisin niitä lippuja salkoon.
Tiedemiehen kommentti
Noiden islamilaisten maiden johtajat ja nuo polttopulloja viskelevät hemmot ovat täyttä paskasakkia, eikä tuo käytös yllätä minua yhtään. Tanskan pääministeri oli täysin ajattelematon ja vertautuu nakkikioskin sankariin, kun ei suostunut keskustelemaan heti diplomaattisia kanavia pitkin. Sananvapaudesta ei olisi tarvinut tinkiä.
Ja mitä tulee kristittyihin öykkäreihin, niin eivät ne ole sen parempia. Niitä on vain vähemmän ja harvan maan virallinen koneisto ei käytä heitä samalla tavalla hyväkseen. Täytyy ymmärtää se, että diplomatiaa tulee käyttää siihen asti kun se toimii aivan yksinkertaisesta syystä: Sen jälkeen kun se ei toimi, niin siitä ei ole mitään hyötyä. Diplomatia on useita kertaluokkia halvempaa kuin voimapolitiikka.
Markku said...
Islamilaisten maiden johtajat ovat rationaalista paskasakkia (Iranista en ole aivan varma - siis rationaalisuudesta) ja mellakoivat kansalaiset irrationaalista paskasakkia.
Myönnyttely- ja tyynnyttelypolitiikka ei toimi yhtä vähän loputon periksiantaminen toimii käytöshäiriöisen nuorison kasvatusmenetelmänä. Vertaus ei ole aivan tyhjästä temmattu, koska islamilaisen maailman ikärakenne on sellainen, että suuri osa väestöstä on käytöshäiriöistä nuorisoa.
*
RR
Mitä todennäköisimmin Markku saa puukon maksaansa huomattavasti nopeammin kuin Tiedemies, jonka ajatukset "diplomatiasta nakkikioskilla" saatan itsekin allekirjoittaa.
Mitään itsestään selvää tuo "nakkaridiplomatia" ei kuitenkaan ole, koska siinä piilee aivan sama vaara kuin päinvastaisessa reaktiossa - itsensä ylentäminen ja vastapuolen syvä halveksunta.
Enpä siis tiedä, miten me länsimaiseen modernisaatioon kasvaneet perimmältään eroamme muslimeista, mitä tulee ihmisen ikäviin luonteenpiirteisiin.
Ressentimentti - kuten Nietzsche osoitti - on aina ilmaus syvästä psyykkisestä ristiriidasta ja sen älyllisestä naamioimisesta.
*
Hiukan kyllä ihmettelen, ettei moniltakaan - tiukasti muslimivastaisilta bloggereilta - löydy lainkaan "rakentavia" ehdotuksia tämän ilkeän jupakan tiimoilta.
Ehkä niitä ei siis ihan oikeasti ole olemassakaan...Okei - ruvetaan sitten sotimaan.
Ja Osama nauraa - missä sitten lieneekään. Se on varmaa.Toki hän hymyilee itsetyytyväisenä myös silloin, kun annamme periksi ja pyydämme anteeksi hänen tappajafanaatikoiltaan...
*
Saatana (Jumalaa leikkivä ihminen) on aina ovelampi kuin Jumala, mikäli on sallittua käyttää uskonnollisen runouden ja mytologian kieltä.
Jumalahan ei valehtele. Valitettavasti tämä ihailtava ominaisuus tekee hänestä samalla aika surkean retorikon...ja siten myös huonon diplomaatin...
Mutta eihän siellä, missä ei edes osata valehdella ja rikkoa lupauksia, tarvita mitään diplomatiaa tai moraalia.
Sellainen kai oli/on juuri se paljon puhuttu paratiisi...
*
Tiedemies said...
Hypoteettinen tilanne: Olen jostain syystä nakkikioskilla illalla. Humalainen aggressori tulee paikalle ja tuijottaa tylsistyneillä kalansilmillään räkä poskella hetken. Sitten tulee iholle ja sanoo:"HÄ!?", pitää pienen tauon ja kysyy: "Vittu onksulla jotain asiaa, HÄ!?".
Mitä teen? a) Totean jämäkästi, että moinen käytös häiritsee ja pyydän herrasmiestä poistumaan. b) Totean rauhallisesti, ettei mitään ongelmaa ole ja pyydän anteeksi häiriötä.Vaikka kaveri olisi hintelä ja hidas, toimisin silti kohdan b) mukaan. Hyvä käytös ei maksa mitään. Nakkikioskin sankarit toimivat toisin. Miettisin siis, ennen kuin laittaisin niitä lippuja salkoon.
Tiedemiehen kommentti
Noiden islamilaisten maiden johtajat ja nuo polttopulloja viskelevät hemmot ovat täyttä paskasakkia, eikä tuo käytös yllätä minua yhtään. Tanskan pääministeri oli täysin ajattelematon ja vertautuu nakkikioskin sankariin, kun ei suostunut keskustelemaan heti diplomaattisia kanavia pitkin. Sananvapaudesta ei olisi tarvinut tinkiä.
Ja mitä tulee kristittyihin öykkäreihin, niin eivät ne ole sen parempia. Niitä on vain vähemmän ja harvan maan virallinen koneisto ei käytä heitä samalla tavalla hyväkseen. Täytyy ymmärtää se, että diplomatiaa tulee käyttää siihen asti kun se toimii aivan yksinkertaisesta syystä: Sen jälkeen kun se ei toimi, niin siitä ei ole mitään hyötyä. Diplomatia on useita kertaluokkia halvempaa kuin voimapolitiikka.
Markku said...
Islamilaisten maiden johtajat ovat rationaalista paskasakkia (Iranista en ole aivan varma - siis rationaalisuudesta) ja mellakoivat kansalaiset irrationaalista paskasakkia.
Myönnyttely- ja tyynnyttelypolitiikka ei toimi yhtä vähän loputon periksiantaminen toimii käytöshäiriöisen nuorison kasvatusmenetelmänä. Vertaus ei ole aivan tyhjästä temmattu, koska islamilaisen maailman ikärakenne on sellainen, että suuri osa väestöstä on käytöshäiriöistä nuorisoa.
*
RR
Mitä todennäköisimmin Markku saa puukon maksaansa huomattavasti nopeammin kuin Tiedemies, jonka ajatukset "diplomatiasta nakkikioskilla" saatan itsekin allekirjoittaa.
Mitään itsestään selvää tuo "nakkaridiplomatia" ei kuitenkaan ole, koska siinä piilee aivan sama vaara kuin päinvastaisessa reaktiossa - itsensä ylentäminen ja vastapuolen syvä halveksunta.
Enpä siis tiedä, miten me länsimaiseen modernisaatioon kasvaneet perimmältään eroamme muslimeista, mitä tulee ihmisen ikäviin luonteenpiirteisiin.
Ressentimentti - kuten Nietzsche osoitti - on aina ilmaus syvästä psyykkisestä ristiriidasta ja sen älyllisestä naamioimisesta.
*
Hiukan kyllä ihmettelen, ettei moniltakaan - tiukasti muslimivastaisilta bloggereilta - löydy lainkaan "rakentavia" ehdotuksia tämän ilkeän jupakan tiimoilta.
Ehkä niitä ei siis ihan oikeasti ole olemassakaan...Okei - ruvetaan sitten sotimaan.
Ja Osama nauraa - missä sitten lieneekään. Se on varmaa.Toki hän hymyilee itsetyytyväisenä myös silloin, kun annamme periksi ja pyydämme anteeksi hänen tappajafanaatikoiltaan...
*
Saatana (Jumalaa leikkivä ihminen) on aina ovelampi kuin Jumala, mikäli on sallittua käyttää uskonnollisen runouden ja mytologian kieltä.
Jumalahan ei valehtele. Valitettavasti tämä ihailtava ominaisuus tekee hänestä samalla aika surkean retorikon...ja siten myös huonon diplomaatin...
Mutta eihän siellä, missä ei edes osata valehdella ja rikkoa lupauksia, tarvita mitään diplomatiaa tai moraalia.
Sellainen kai oli/on juuri se paljon puhuttu paratiisi...
MUHAMMEDin käyttöoikeudet
Tämä ei ole KUVA Muhammedista. Tämä on itse Muhammed! Katso tarkkaan...
Voit hankkia Muhammedin käyttöoikeudet kääntymällä muslimiksi.
.........
Voit hankkia Muhammedin käyttöoikeudet kääntymällä muslimiksi.
.........
KUVA MUHAMMEDISTA
Tämä ei ole Muhammed. Tämä on KUVA Muhammedista.
(Saa kopioida ja siteerata - ihan ilman eestä...)
PS. Määrääköhän Ajatollah tästäkin kuolemantuomion? Vai löytyisikö häneltä sittenkin huumorintajua...Onhan tämä nimenomaan KUVA Muhammedista...
(Saa kopioida ja siteerata - ihan ilman eestä...)
PS. Määrääköhän Ajatollah tästäkin kuolemantuomion? Vai löytyisikö häneltä sittenkin huumorintajua...Onhan tämä nimenomaan KUVA Muhammedista...
Kannattaako tuulta vasten sylkeä?
Kirjoitettu alunperin kommentiksi Kasan päreeseen Rannan Muhammed-sarjakuva (25.2)
(Slighly edited)
*
Ville Rannan - nykyään aivan ennenkuulumattomaan mediaboikottiin asetetussa Kaltiossa julkaistu vuodatus oli itse asiassa aika terävä sarjakuva - eikä ainakaan minun katsannossani loukkaava tedes mauton.
Julkaisemisen ajoitusta voinee kuitenkin pitää lähes "itsetuhoisena."
Mutta mutta...noin yleisesti ottaen - eräät kaikkein hysteerisimmät sanavapauden puolustajat ovat viime aikoina olleet innokkaita puolustamaan vapautta - sanokaamme nyt vaikka vittuilla - niin paljon ja niin mauttomasti kuin sielu sietää...
En ole kuullut juuri kenenkään kyselevän, kannattaisko nyt huomioida sellainenkin ulottuvuus kuin diplomaattinen realismi.
Jos nimittäin sylkee tuulta vasten, niin kohta onkin oma naama räässä...
*
No - en minäkään sentään lähde avoimelle hymistelylinjalle - olenpahan vain hiljaa. Jos vanha rääväsuu nyt malttaa pitää suunsa kiinni..?
Tähän umpikujaan ei näköjään - ainakaan enää - ole kuin huonoja ratkaisuja.
Ne kaikki tosin näyttävät sopivan militanttimuslimeille - asia, jota olen jo pitempään kummastellut.
Taitaa olla Osama parempi strategi kuin aavistimmekaan...valitettavasti.
(Slighly edited)
*
Ville Rannan - nykyään aivan ennenkuulumattomaan mediaboikottiin asetetussa Kaltiossa julkaistu vuodatus oli itse asiassa aika terävä sarjakuva - eikä ainakaan minun katsannossani loukkaava tedes mauton.
Julkaisemisen ajoitusta voinee kuitenkin pitää lähes "itsetuhoisena."
Mutta mutta...noin yleisesti ottaen - eräät kaikkein hysteerisimmät sanavapauden puolustajat ovat viime aikoina olleet innokkaita puolustamaan vapautta - sanokaamme nyt vaikka vittuilla - niin paljon ja niin mauttomasti kuin sielu sietää...
En ole kuullut juuri kenenkään kyselevän, kannattaisko nyt huomioida sellainenkin ulottuvuus kuin diplomaattinen realismi.
Jos nimittäin sylkee tuulta vasten, niin kohta onkin oma naama räässä...
*
No - en minäkään sentään lähde avoimelle hymistelylinjalle - olenpahan vain hiljaa. Jos vanha rääväsuu nyt malttaa pitää suunsa kiinni..?
Tähän umpikujaan ei näköjään - ainakaan enää - ole kuin huonoja ratkaisuja.
Ne kaikki tosin näyttävät sopivan militanttimuslimeille - asia, jota olen jo pitempään kummastellut.
Taitaa olla Osama parempi strategi kuin aavistimmekaan...valitettavasti.
February 23, 2006
Tityros soittaa syrinxiä, mutta Amaryllis ei vastaa...
(Tarkennuksia, lisäyksiä klo. 18.40)
Kiivaana jatkuu taidefilosofinen kommentointi. Teemu Manninen soittelee jo syrinxiä, mutta kun se ei tehoa, oletan hänen kohtapuoliin ryhtyvän laulamaan seireenien tavoin...
Kommenttia päreeseen "Semiotiikka ja strukturalismi taiteen "katoamisen" diskursseina"
*
TM
Tästä saa nyt sen käsityksen, että mielestäsi taiteen pitää olla kaunista ollakseen totuudellista tai täyttääkseen funktionsa. En tiedä, tarkoitatko sitä, pidän sinua sen verran viisaana ettet varmastikaan tarkoita asiaa niin, mutta olisi mukava tarkentaa ajatusta. Sillä: eikö taide voi olla myös traagista - tai koomista (haloo, Rabelais)? Onko esimerkiksi "Kuningas Lear" kaunis?
Onko Oidipuksen kohtalo kaunis? Ei: ne ovat traagisia teoksia - niiden aihe on filian ja ekhtroksen ristiriita - kuten niin usein, nykyään, meidänkin maailmassamme. En tarkoita tätä kritiikkinä enkä provokaationa - yritän nyt luoda filiaa välillemme, en ekhtrosta - mutta vaikka kuinka Tityroksena soitan syrinksiä, ei Amaryllis aina vastaa: joskus vain Tartaroksen hirviöt ryömivät varjoista...ja se on aika surkeaa ja surettavaa, ymmärrätkö?
RR
" mutta vaikka Tityroksena soitan syrinksiä, ei Amaryllis aina vastaa:..."
Heh! Tuo oli mainio...(ehkä siis ymmärsin)
*
Kauneus on tässä yhteydessä tarpeeksi suppea/laaja kategoria tekstini tarpeisiin.
Taiteen eri ilmenemismuodoista kirjoittaminen ei ollut tarkoitukseni.
Tarkoitus on kritisoida yleisesti ottaen tilannetta, jossa estetiikka on kaapannut taiteen itselleen ja tehnyt siitä analyyttisen objektin - tieteellistänyt sen.
Mutta toisaalta - jos taide ei enää perimmältään pyri kauneuteen - myös ristiriitaa ja ilmeistä vääryyttä ilmaistessaan (esim. Antigone), se on muuttunut dokumentiksi, - mikä ei ole lainkaan huono asia dokumentille.
Taiteelle tämä sen sijaan merkitsee kuoliniskua.
Itse asiassa Nietzsche esitti juuri tämän saman kritiikin Euripidestä kohtaan "Tragedian synnyssä".
Euripides on "latistunut" Sokrateen älyllisen yksipuolisuuden vaikutuksesta.
Nietzsche tuskin pystyy todistamaan väitteensä historiallisesti, mutta olennaista tässä on (minun termeilläni), että Aiskhyloksen ja Sofokleen traagiset sankarit kykenivät vielä luomaan myytin (uskonnon) ja yhteisöllisyyden - traagisen ja kauniin välille pysyvän ja katsojia universaalisti integroivan sidoksen.
Euripideen psykologisointi taas merkitsee Nietzschelle samaa kuin meidän aikamme sivilisaatiossamme tosi-TV pahimmillaan, jos nyt "hiukan" saa taas kärjistää.
Näin tulkiten myös kauneuden ja taiteen välillä vallitsee erottamaton kytkös. (Tästä kirjoitan lisää myöhemmin).
Kauneus on itseisarvo, joka ei kuitenkaan määrää itse taiteen ilmaisemiseen tai lopulta edes sisältöön liittyviä seikkoja.
(Jes. Tämä on platonista puhetta...)
*
Aivan varmasti Nietzsche kärjistää, mutta hänen kritiikkinsä ydin on tavoitettavissa ja ymmärrettävissä. Kyse on kulttuurikritiikistä kuten tiedämme.
Nietzschen mukaan Kreikan tragediakirjoituksen kehitys ilmentää samalla kyseisen kulttuurin tilassa tapahtuvia muutoksia.
Varhaisen tragedian pessimistinen katharsis oli elämänhaluisen ja optimistisen kulttuurin tuotos.
Euripideen arkipsykologisoinnin ja Sokrateen yksipuolisen älyllisen (tieto=hyve=onni) optimismin taustalla sen sijaan vaikuttaa oman olemassaolonsa kyseenalaistava kulttuuripessimismi - itseensä väsynyt ihminen, joka pyrkii ratkaisemaan kaikki ongelmat vain informaation ja tiedon avulla.
Kiivaana jatkuu taidefilosofinen kommentointi. Teemu Manninen soittelee jo syrinxiä, mutta kun se ei tehoa, oletan hänen kohtapuoliin ryhtyvän laulamaan seireenien tavoin...
Kommenttia päreeseen "Semiotiikka ja strukturalismi taiteen "katoamisen" diskursseina"
*
TM
Tästä saa nyt sen käsityksen, että mielestäsi taiteen pitää olla kaunista ollakseen totuudellista tai täyttääkseen funktionsa. En tiedä, tarkoitatko sitä, pidän sinua sen verran viisaana ettet varmastikaan tarkoita asiaa niin, mutta olisi mukava tarkentaa ajatusta. Sillä: eikö taide voi olla myös traagista - tai koomista (haloo, Rabelais)? Onko esimerkiksi "Kuningas Lear" kaunis?
Onko Oidipuksen kohtalo kaunis? Ei: ne ovat traagisia teoksia - niiden aihe on filian ja ekhtroksen ristiriita - kuten niin usein, nykyään, meidänkin maailmassamme. En tarkoita tätä kritiikkinä enkä provokaationa - yritän nyt luoda filiaa välillemme, en ekhtrosta - mutta vaikka kuinka Tityroksena soitan syrinksiä, ei Amaryllis aina vastaa: joskus vain Tartaroksen hirviöt ryömivät varjoista...ja se on aika surkeaa ja surettavaa, ymmärrätkö?
RR
" mutta vaikka Tityroksena soitan syrinksiä, ei Amaryllis aina vastaa:..."
Heh! Tuo oli mainio...(ehkä siis ymmärsin)
*
Kauneus on tässä yhteydessä tarpeeksi suppea/laaja kategoria tekstini tarpeisiin.
Taiteen eri ilmenemismuodoista kirjoittaminen ei ollut tarkoitukseni.
Tarkoitus on kritisoida yleisesti ottaen tilannetta, jossa estetiikka on kaapannut taiteen itselleen ja tehnyt siitä analyyttisen objektin - tieteellistänyt sen.
Mutta toisaalta - jos taide ei enää perimmältään pyri kauneuteen - myös ristiriitaa ja ilmeistä vääryyttä ilmaistessaan (esim. Antigone), se on muuttunut dokumentiksi, - mikä ei ole lainkaan huono asia dokumentille.
Taiteelle tämä sen sijaan merkitsee kuoliniskua.
Itse asiassa Nietzsche esitti juuri tämän saman kritiikin Euripidestä kohtaan "Tragedian synnyssä".
Euripides on "latistunut" Sokrateen älyllisen yksipuolisuuden vaikutuksesta.
Nietzsche tuskin pystyy todistamaan väitteensä historiallisesti, mutta olennaista tässä on (minun termeilläni), että Aiskhyloksen ja Sofokleen traagiset sankarit kykenivät vielä luomaan myytin (uskonnon) ja yhteisöllisyyden - traagisen ja kauniin välille pysyvän ja katsojia universaalisti integroivan sidoksen.
Euripideen psykologisointi taas merkitsee Nietzschelle samaa kuin meidän aikamme sivilisaatiossamme tosi-TV pahimmillaan, jos nyt "hiukan" saa taas kärjistää.
Näin tulkiten myös kauneuden ja taiteen välillä vallitsee erottamaton kytkös. (Tästä kirjoitan lisää myöhemmin).
Kauneus on itseisarvo, joka ei kuitenkaan määrää itse taiteen ilmaisemiseen tai lopulta edes sisältöön liittyviä seikkoja.
(Jes. Tämä on platonista puhetta...)
*
Aivan varmasti Nietzsche kärjistää, mutta hänen kritiikkinsä ydin on tavoitettavissa ja ymmärrettävissä. Kyse on kulttuurikritiikistä kuten tiedämme.
Nietzschen mukaan Kreikan tragediakirjoituksen kehitys ilmentää samalla kyseisen kulttuurin tilassa tapahtuvia muutoksia.
Varhaisen tragedian pessimistinen katharsis oli elämänhaluisen ja optimistisen kulttuurin tuotos.
Euripideen arkipsykologisoinnin ja Sokrateen yksipuolisen älyllisen (tieto=hyve=onni) optimismin taustalla sen sijaan vaikuttaa oman olemassaolonsa kyseenalaistava kulttuuripessimismi - itseensä väsynyt ihminen, joka pyrkii ratkaisemaan kaikki ongelmat vain informaation ja tiedon avulla.
Hegelin filosofiasta, uskonnosta ja taiteesta (pintaraapaisu)
Kommentti Aimo-Kalevi Hotasen kommenttiin päreeni "Kommentti taiteen "mieltämisestä" säännön seuraamisen ja säännön dekonstruoinnin perinteessä" tiimoilta.
*
Kts. myös edellistä 23.1 - samaa aihetta sivuavaa pärettäni Semiotiikka ja strukturalismi taiteen "katoamisen" diskursseina - Foucault-sitaatin pohjalta.
*
Esittämäsi tiivistelmä oli aika tuttu, sillä Hegelille koko maailmanhistoria merkitsi eräänlaista Hengen inkarnoitumista ja siten maallistumisen prosessia.
Hän ei ollut teisti eikä panteisti vaan panenteisti - nimitys, jonka antoi eräs melko tuntematon kolleega.
Siinä Jumala ymmärretään yhtä aikaa sekä maailman ulkopuolisena että maailmassa vaikuttavana voimana.
Alfred North Whitehead lienee saanut reilut sata vuotta myöhemmin kehittelemäänsä processiteologiaan virikkeitä tästä Hegelin pohdinnasta.
On syytä muistaa, että Hegelin järjestelmän voi ymmärtää vain kokonaisuutena, jossa kaikki sekä uskonnon taiteen että jopa(!) tieteitten osa-alueet noudattavat samaa "Hengen fenomenologian" eli Hengen itsetiedotuksen lisääntymisen prosessia.
Ongelmaksi vain muodostui, että, jos antaa tämän kehityksen jatkua loputtomiin, se tuhoaa lopulta Hegelin omatkin filosofiset periaatteet yhtenäisen, kansallisen valtiofilosofian (nationalismi psykologisena valtiouskontona) luomiseksi.
Julistaa Historian loppuneen Preussin valtion syntymiseen oli Hegeliltä lähinnä epätoivoisen koominen yritys pysäyttää hänen itse liikkeelle panemiensa eri hegeliläisten suuntausten vyöry.
Sekä naturalistinen liike - 1) Marx äärivasemmalla, 2) kristinuskon demytologisointi (David Strauss) sekä 3) konservatiivisten oikeistohegeliläisten metafyysiset "hallusinaatiot", jotka yllättävää kyllä kukoistivat jonkun aikaa 1800-luvun ja osin 1900-luvunkin Englannissa (esim. Broad, joka oli hegeliläinen koko elämänsä).
Suomen merkittävin filosofi J. W. Snellman oli omaksunut kansallisuusaattensa saksalaisesta idealismista ja etenkin sen äärihegeliläisestä nationalismista.
Ranskan 1940-luvun Hegel-revival (Alexandre Kojèven luennot) päätyi lopulta Hegelin runttaamiseen Hegeliin itseensä tukeutuen (!) kuten tapahtui mm. Sarten filosofiassa.
*
Hegel oli avannut padot evoluuution ja maallistumisen prosessille, mutta hän epäonnistui pyrkimyksessään pystyttää sille alttari - edellä mainittu Preussin valtio.
Kun taide irtautuu uskonnollisista kytköksistään ja itsenäistyy estetiikaksi (Baumgartenin projekti 1700-luvulla), tämä itsenäistymis-ja maallistumispyrkimys etenee omalla vääjäämättömällä painollaan, lukemattomien taideteorioitten kautta tilanteeseen, jossa teknologia=tekninen uusintaminen ja kertakäyttöyhteiskunta antavat lopullisen armoniskun taiteelle sen alkuperäisistä sidoksista.
Taiteen "lopun aika" on sekä suurta meteliä (sirkusta) että suurta hiljaisuutta - johtuen sisältöjen tyhjyydestä.
*
Tavallaan taiteelle tapahtui tässä sama, mikä latinalaiselle teologialle reformaatiossa keski/pohjois-Euroopassa sekä Englannissa ja USA:ssa eli separoituminen ja partikularisoituminen.
(Tätä irtautumis- ja lahkolaistumisprosessia katolisuuteen kääntynyt moderni jesuiitta-vainaamme Seppo. A Teinonen kutsui sairaudeksi, jota luterilaisuus potee yhä vieläkin - siteeraus eräältä saksalaiselta teologilta, jonka nimeä en muista .)
*
Kts. myös edellistä 23.1 - samaa aihetta sivuavaa pärettäni Semiotiikka ja strukturalismi taiteen "katoamisen" diskursseina - Foucault-sitaatin pohjalta.
*
Esittämäsi tiivistelmä oli aika tuttu, sillä Hegelille koko maailmanhistoria merkitsi eräänlaista Hengen inkarnoitumista ja siten maallistumisen prosessia.
Hän ei ollut teisti eikä panteisti vaan panenteisti - nimitys, jonka antoi eräs melko tuntematon kolleega.
Siinä Jumala ymmärretään yhtä aikaa sekä maailman ulkopuolisena että maailmassa vaikuttavana voimana.
Alfred North Whitehead lienee saanut reilut sata vuotta myöhemmin kehittelemäänsä processiteologiaan virikkeitä tästä Hegelin pohdinnasta.
On syytä muistaa, että Hegelin järjestelmän voi ymmärtää vain kokonaisuutena, jossa kaikki sekä uskonnon taiteen että jopa(!) tieteitten osa-alueet noudattavat samaa "Hengen fenomenologian" eli Hengen itsetiedotuksen lisääntymisen prosessia.
Ongelmaksi vain muodostui, että, jos antaa tämän kehityksen jatkua loputtomiin, se tuhoaa lopulta Hegelin omatkin filosofiset periaatteet yhtenäisen, kansallisen valtiofilosofian (nationalismi psykologisena valtiouskontona) luomiseksi.
Julistaa Historian loppuneen Preussin valtion syntymiseen oli Hegeliltä lähinnä epätoivoisen koominen yritys pysäyttää hänen itse liikkeelle panemiensa eri hegeliläisten suuntausten vyöry.
Sekä naturalistinen liike - 1) Marx äärivasemmalla, 2) kristinuskon demytologisointi (David Strauss) sekä 3) konservatiivisten oikeistohegeliläisten metafyysiset "hallusinaatiot", jotka yllättävää kyllä kukoistivat jonkun aikaa 1800-luvun ja osin 1900-luvunkin Englannissa (esim. Broad, joka oli hegeliläinen koko elämänsä).
Suomen merkittävin filosofi J. W. Snellman oli omaksunut kansallisuusaattensa saksalaisesta idealismista ja etenkin sen äärihegeliläisestä nationalismista.
Ranskan 1940-luvun Hegel-revival (Alexandre Kojèven luennot) päätyi lopulta Hegelin runttaamiseen Hegeliin itseensä tukeutuen (!) kuten tapahtui mm. Sarten filosofiassa.
*
Hegel oli avannut padot evoluuution ja maallistumisen prosessille, mutta hän epäonnistui pyrkimyksessään pystyttää sille alttari - edellä mainittu Preussin valtio.
Kun taide irtautuu uskonnollisista kytköksistään ja itsenäistyy estetiikaksi (Baumgartenin projekti 1700-luvulla), tämä itsenäistymis-ja maallistumispyrkimys etenee omalla vääjäämättömällä painollaan, lukemattomien taideteorioitten kautta tilanteeseen, jossa teknologia=tekninen uusintaminen ja kertakäyttöyhteiskunta antavat lopullisen armoniskun taiteelle sen alkuperäisistä sidoksista.
Taiteen "lopun aika" on sekä suurta meteliä (sirkusta) että suurta hiljaisuutta - johtuen sisältöjen tyhjyydestä.
*
Tavallaan taiteelle tapahtui tässä sama, mikä latinalaiselle teologialle reformaatiossa keski/pohjois-Euroopassa sekä Englannissa ja USA:ssa eli separoituminen ja partikularisoituminen.
(Tätä irtautumis- ja lahkolaistumisprosessia katolisuuteen kääntynyt moderni jesuiitta-vainaamme Seppo. A Teinonen kutsui sairaudeksi, jota luterilaisuus potee yhä vieläkin - siteeraus eräältä saksalaiselta teologilta, jonka nimeä en muista .)
Semiotiikka ja strukturalismi taiteen "katoamisen" diskursseina
Social Criticism: Michel Foucault Art and Life
"What strikes me is the fact that in our society, art has become something which is only related to objects, and not to individuals, or to life."
Michel Foucault, (1926-84)
Taide ei siis enää ole yksilön, tunteen tai elämän asia. Taiteesta on tullut sirkus, jota vain yhteisen semioottisen verkoston/kontekstin keskenään jakavat taiteilijat voivat ymmärtää.
Suuri yleisö sen sijaan kummastelee "taideteoksia"(?) kuin eksoottisia - geenimutaation avulla jalostettuja eläimiä häkeissään ja vitriineissään.
Taiteen ystävä ei enää kysy, mikä jossain taideteoksessa on kaunista vaan, mikä siinä on taidetta.
Mutta tämä kysymys on turha, sillä jos kauneuden ja taiteen välinen napanuora on lopullisesti katkaistu - eli kauneuden ilmaisemisella ei ole enää mitään "sääntöjä", kysymykseen: "mikä tässä on taidetta", löytyy aina joko liikaa perusteluja - eli ei ainuttakaan.
Ja kuten Foucault sanoo, taide on enää suhteessa vain toisiin objekteihin, toisiin "esineisiin". Taide on siis irtautunut myös ihmisestä...
Hegelin projekti on tavallaan viety tällä tavoin loppuun saakka.
Lopettakaamme puhe taiteesta ja puhukaamme mieluummin kertakäyttötuotteista, joista - jonkin atavistisen etymologisen jäänteen vuoksi itseään edelleenkin taiteilijaksi nimittävä - pyrkii luomaan myyvän brandyn (*), jota voi pitää länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa uskonnollisen KULTIN viimeisimpänä jäänteenä.
(*) Olennaista on myyvyys, mutta toki Brandyn=Kultin voi synnyttää ilman sitäkin, kunhan vain osaa mainostaa itseään tarpeeksi tehokkaasti.
"What strikes me is the fact that in our society, art has become something which is only related to objects, and not to individuals, or to life."
Michel Foucault, (1926-84)
Taide ei siis enää ole yksilön, tunteen tai elämän asia. Taiteesta on tullut sirkus, jota vain yhteisen semioottisen verkoston/kontekstin keskenään jakavat taiteilijat voivat ymmärtää.
Suuri yleisö sen sijaan kummastelee "taideteoksia"(?) kuin eksoottisia - geenimutaation avulla jalostettuja eläimiä häkeissään ja vitriineissään.
Taiteen ystävä ei enää kysy, mikä jossain taideteoksessa on kaunista vaan, mikä siinä on taidetta.
Mutta tämä kysymys on turha, sillä jos kauneuden ja taiteen välinen napanuora on lopullisesti katkaistu - eli kauneuden ilmaisemisella ei ole enää mitään "sääntöjä", kysymykseen: "mikä tässä on taidetta", löytyy aina joko liikaa perusteluja - eli ei ainuttakaan.
Ja kuten Foucault sanoo, taide on enää suhteessa vain toisiin objekteihin, toisiin "esineisiin". Taide on siis irtautunut myös ihmisestä...
Hegelin projekti on tavallaan viety tällä tavoin loppuun saakka.
Lopettakaamme puhe taiteesta ja puhukaamme mieluummin kertakäyttötuotteista, joista - jonkin atavistisen etymologisen jäänteen vuoksi itseään edelleenkin taiteilijaksi nimittävä - pyrkii luomaan myyvän brandyn (*), jota voi pitää länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa uskonnollisen KULTIN viimeisimpänä jäänteenä.
(*) Olennaista on myyvyys, mutta toki Brandyn=Kultin voi synnyttää ilman sitäkin, kunhan vain osaa mainostaa itseään tarpeeksi tehokkaasti.
February 22, 2006
Moraalinen kumppanuus voi syntyä vain tästä oivalluksesta
Albert Camus Philosophy of Friendship Quote"Don't walk in front of me, I may not follow. Don't walk behind me, I may not lead. Just walk beside me and be my friend."
(Albert Camus, 1913 - 1960)
http://www.raffiniert.ch/scamus.html.
February 21, 2006
Shakkihistorian eräs huippuhetki
Ne, joita kiinnostaa, vilkaiskaapa RAUNO RÄSÄNEN: Second Coming-pärettäni Garry Kasparov vs. Deep Blue (1997), joka perustuu pitkälti linkkiin:
www.chessbase.com/columns/column.asp?pid=146. (Kasparov-tietokone-ottelun kulku videohaastatteluineen. Varsin kattava linkki.)
*
Shakki on paljon enemmän kuin loogista päättelyä. Parhaimmillaan se luo ja vaatii sellaista pelillisen strategian tajua, jolle ei tosiaankaan löydy vertaista kuin niin kovin erilaisesta mutta yhtä lailla pelistrategista lahjakkuutta vaativasta "vihreän veran shakista" - jalkapallosta.
Olen harrastanut nuorempana molempia - intohimoisesti, perusteellisesti ja jopa joitain tulevaan menestymiseen viittaavia ponnistuksia osoittaen.
Tätä kautta kesti tosin vain muutaman vuoden, kunnes kirjallisuus ja musiikki lieveilmiöineen veivät minutkin lopullisesti mukanaan - ja ilmeisesti lopulta huonompaan suuntaan, kun näin jälkeenpäin asiaa kriittisesti pohdiskelen.
Jokainen voi rämpyttää kitaraa, lukea ja kirjoitella siihen asti kunnes kädet, jalat ja silmät vielä toimivat, mutta selkeästä ymmärryksestä eli asioiden välisten yhteyksien ja erojen eksplikoimisesta ei enää ole niinkään väliä.
(Toki nyt hieman sekä liioittelen että vähättelen tätä asiaa) .
Mutta jalkapalloa ei enää vanhemmiten voi harrastaa - varsinkaan jalkavaivaisena ja ylipainoisena.
Toisaalta shakki puolestaan vaatisi yhä niin ainutlaatuisen keskittymismotivaation - toisin sanoen loogismatemaattisen ajatuskulun niin moitteettoman toimivuuden, ettei sitäkään kykyä löydy enää harrastelijalta, joka on kaiken lisäksi jo ehtinyt vannoa, että jos hän milloinkaan mihinkään erikoistuu, niin kyseeseen tulee joko a) madekeiton valmistus ja/tai b) Friedrich Nietzschen teoksissaan käyttämien huutomerkkien syntaktisen perustelun kritiikki indikatiivilauseitten sisällön tehostajina.
www.chessbase.com/columns/column.asp?pid=146. (Kasparov-tietokone-ottelun kulku videohaastatteluineen. Varsin kattava linkki.)
*
Shakki on paljon enemmän kuin loogista päättelyä. Parhaimmillaan se luo ja vaatii sellaista pelillisen strategian tajua, jolle ei tosiaankaan löydy vertaista kuin niin kovin erilaisesta mutta yhtä lailla pelistrategista lahjakkuutta vaativasta "vihreän veran shakista" - jalkapallosta.
Olen harrastanut nuorempana molempia - intohimoisesti, perusteellisesti ja jopa joitain tulevaan menestymiseen viittaavia ponnistuksia osoittaen.
Tätä kautta kesti tosin vain muutaman vuoden, kunnes kirjallisuus ja musiikki lieveilmiöineen veivät minutkin lopullisesti mukanaan - ja ilmeisesti lopulta huonompaan suuntaan, kun näin jälkeenpäin asiaa kriittisesti pohdiskelen.
Jokainen voi rämpyttää kitaraa, lukea ja kirjoitella siihen asti kunnes kädet, jalat ja silmät vielä toimivat, mutta selkeästä ymmärryksestä eli asioiden välisten yhteyksien ja erojen eksplikoimisesta ei enää ole niinkään väliä.
(Toki nyt hieman sekä liioittelen että vähättelen tätä asiaa) .
Mutta jalkapalloa ei enää vanhemmiten voi harrastaa - varsinkaan jalkavaivaisena ja ylipainoisena.
Toisaalta shakki puolestaan vaatisi yhä niin ainutlaatuisen keskittymismotivaation - toisin sanoen loogismatemaattisen ajatuskulun niin moitteettoman toimivuuden, ettei sitäkään kykyä löydy enää harrastelijalta, joka on kaiken lisäksi jo ehtinyt vannoa, että jos hän milloinkaan mihinkään erikoistuu, niin kyseeseen tulee joko a) madekeiton valmistus ja/tai b) Friedrich Nietzschen teoksissaan käyttämien huutomerkkien syntaktisen perustelun kritiikki indikatiivilauseitten sisällön tehostajina.
February 20, 2006
Kommentti taiteen "mieltämisestä" säännön seuraamisen ja säännön dekonstruoinnin perinteessä
Kommentointia edellisen päreeni Eksakti tiede edistyy, taiteen "vapaus" rönsyää tiimoilta.
*
Merja said...
ähh. miksi taiteessa pitäisi olla niitä mittapuita?? suuntauksia, ismejä, oppeja, lajeja, lokeroita, käyriä ja koukkuja? ja NIMIÄ? eikö voisi vaan kokea ja nauttia. tai tehdä! ja pitääkö kaikkea ymmärtää? tunne on tärkein!
RR
Okei. Unohdetaan käsite ymmärrys ja tietäminen, jotka tosin viittaavat eri motiiveihin asioita selitettäessä.
Ymmärrys nimittäin ei ole tunteen vastakohta. Tieto ja informaatio sen sijaan sitä on!
Kummallista. Jotkut taiteilijat rypevät mitä koukeroisimpien ja samalla toivottomimpien älyllisten metaforapalapelien suossa, ja toiset taas - kuten sinä Merja - ovat valmiita heittämään kaikenlaisen analysoinnin roskikseen...
Minun piti oikein kieli keskellä suuta keksiä uusi termi, jotten ärsyttäisi herkkähipiäisimpien puunhalaajien välitöntä taide-elämys (elämys on ainakin tässä samaa kuin kokemus) - ja taide-innovaatiosuhdetta.
Korvatkoon siis "mielle ja mieltäminen"- tiedon, selittämisen ja ymmärtämisen.
Toisaalta myös informaatio kävisi erinomaisesti tähän yhteyteen, sillä mitään muuta "kirjaimellista" emme saa nykytaiteesta irti kuin informaation - ja siihen "mieltämisemme" sitten jääkin.
Tulee olemaan jäätävän kylmä tosiasia, että 1900-luvun taide on saavuttanut arvostuksessaan ja ns. taiteellisessa "tasossaan" nollapisteen (esim. erinomaisen teoriatietoinen/-uudisteinen Andy Warhol), jos sitä verrataan aikaisempien vuosisatojen saavutuksiin.
Kaiken triviaaliksi ja/tai skitsofreeniksi murskaavat avant-gardistit tulevat saamaan lähinnä reliikki-arvon kuten antiikkia varhaisemman ajan taideteokset.
Mikään muu ei voine enää toimia niiden "esteettisenä" kriteerinä, koska reliikkiarvo liittyy aina myyttisen ja pyhän ilmenemiseen.
Taiteen mieltämiseen/oivaltamiseen ne eivät anna juurikaan perusteita, mutta kysehän on siis lopulta KULTIN ylläpitämisestä.
Varsinkin 1900-luvun taiteesta on tosi vaikea löytää enää mitään - traditionaalisesti ymmärrettyä - pyhää.
Sanokaamme, että siinä mieluumminkin pyhäinhäväistys on muuttunut marginaalisen elitistijoukon kokeiluissa kultiksi ja siten pyhäksi.
*
Mutta Merja: sen kun koet ja nautit. Jo lapsikin - ja varsinkin lapsi - sen osaa. (Sitäpaitsi tyhjän saa pyytämättäkin/Tämä on sekä arvoitus että vitsi/).
Tiedämme kuitenkin yleisesti "(?)", että kaikki öljyvärejä deliriumissa kankaalle lätkivät (kuvaama-) taitelijat eivät kuitenkaan osoittaudu Jackson Pollockin tapaiksiksi "instant-väri-installaation maageiksi".
Pollock tekee kyllä vaikutuksen minuunkin, mutta älkää kysykö miksi...
Ja mikäpä minä olisinkaan tällaista kokeilunhalua kieltämään.
Leevi Lehto "puraisi" taas kerran laittamattomasti vastaamalla eräässä syksyn haastattelussa että "jos kokeilu ei ole itseisarvo, niin ei se sitten ole kokeilua lainkaan".
Onhan kokeilu toki eräs luovuuden luovuttamattomista ulottuvuuksista, joskaan ei välttämättä sen ainoa peruslähtökohta - ajatelkaamme esim. ikonimaalausta.
Mutta älä Erja puhu minulle taiteesta tässä samassa yhteydessä...Keksi sen tilalle joku muu sana - please. Vähän samaan tapaan kuin Nietzsche, joka halusi korvata totuuden jollain muulla termillä...
Ettei vain olisi yksi ehdotus hänellä ollut taide! (No - se oli vain yksi monista vaihtoehdoista.)
*
Sen verran vihjaan kuitenkin , että minulla tämän päreen tausta-ajatuksena piilee paljon paljon muutakin kuin nimenomaan tiede ja taide sekä niiden "taso"/arvo/arvostus.
*
Merja said...
ähh. miksi taiteessa pitäisi olla niitä mittapuita?? suuntauksia, ismejä, oppeja, lajeja, lokeroita, käyriä ja koukkuja? ja NIMIÄ? eikö voisi vaan kokea ja nauttia. tai tehdä! ja pitääkö kaikkea ymmärtää? tunne on tärkein!
RR
Okei. Unohdetaan käsite ymmärrys ja tietäminen, jotka tosin viittaavat eri motiiveihin asioita selitettäessä.
Ymmärrys nimittäin ei ole tunteen vastakohta. Tieto ja informaatio sen sijaan sitä on!
Kummallista. Jotkut taiteilijat rypevät mitä koukeroisimpien ja samalla toivottomimpien älyllisten metaforapalapelien suossa, ja toiset taas - kuten sinä Merja - ovat valmiita heittämään kaikenlaisen analysoinnin roskikseen...
Minun piti oikein kieli keskellä suuta keksiä uusi termi, jotten ärsyttäisi herkkähipiäisimpien puunhalaajien välitöntä taide-elämys (elämys on ainakin tässä samaa kuin kokemus) - ja taide-innovaatiosuhdetta.
Korvatkoon siis "mielle ja mieltäminen"- tiedon, selittämisen ja ymmärtämisen.
Toisaalta myös informaatio kävisi erinomaisesti tähän yhteyteen, sillä mitään muuta "kirjaimellista" emme saa nykytaiteesta irti kuin informaation - ja siihen "mieltämisemme" sitten jääkin.
Tulee olemaan jäätävän kylmä tosiasia, että 1900-luvun taide on saavuttanut arvostuksessaan ja ns. taiteellisessa "tasossaan" nollapisteen (esim. erinomaisen teoriatietoinen/-uudisteinen Andy Warhol), jos sitä verrataan aikaisempien vuosisatojen saavutuksiin.
Kaiken triviaaliksi ja/tai skitsofreeniksi murskaavat avant-gardistit tulevat saamaan lähinnä reliikki-arvon kuten antiikkia varhaisemman ajan taideteokset.
Mikään muu ei voine enää toimia niiden "esteettisenä" kriteerinä, koska reliikkiarvo liittyy aina myyttisen ja pyhän ilmenemiseen.
Taiteen mieltämiseen/oivaltamiseen ne eivät anna juurikaan perusteita, mutta kysehän on siis lopulta KULTIN ylläpitämisestä.
Varsinkin 1900-luvun taiteesta on tosi vaikea löytää enää mitään - traditionaalisesti ymmärrettyä - pyhää.
Sanokaamme, että siinä mieluumminkin pyhäinhäväistys on muuttunut marginaalisen elitistijoukon kokeiluissa kultiksi ja siten pyhäksi.
*
Mutta Merja: sen kun koet ja nautit. Jo lapsikin - ja varsinkin lapsi - sen osaa. (Sitäpaitsi tyhjän saa pyytämättäkin/Tämä on sekä arvoitus että vitsi/).
Tiedämme kuitenkin yleisesti "(?)", että kaikki öljyvärejä deliriumissa kankaalle lätkivät (kuvaama-) taitelijat eivät kuitenkaan osoittaudu Jackson Pollockin tapaiksiksi "instant-väri-installaation maageiksi".
Pollock tekee kyllä vaikutuksen minuunkin, mutta älkää kysykö miksi...
Ja mikäpä minä olisinkaan tällaista kokeilunhalua kieltämään.
Leevi Lehto "puraisi" taas kerran laittamattomasti vastaamalla eräässä syksyn haastattelussa että "jos kokeilu ei ole itseisarvo, niin ei se sitten ole kokeilua lainkaan".
Onhan kokeilu toki eräs luovuuden luovuttamattomista ulottuvuuksista, joskaan ei välttämättä sen ainoa peruslähtökohta - ajatelkaamme esim. ikonimaalausta.
Mutta älä Erja puhu minulle taiteesta tässä samassa yhteydessä...Keksi sen tilalle joku muu sana - please. Vähän samaan tapaan kuin Nietzsche, joka halusi korvata totuuden jollain muulla termillä...
Ettei vain olisi yksi ehdotus hänellä ollut taide! (No - se oli vain yksi monista vaihtoehdoista.)
*
Sen verran vihjaan kuitenkin , että minulla tämän päreen tausta-ajatuksena piilee paljon paljon muutakin kuin nimenomaan tiede ja taide sekä niiden "taso"/arvo/arvostus.
February 19, 2006
Eksakti tiede edistyy, taiteen "vapaus" rönsyää
Tiedettä harjoitettiin vielä keskiajalla lähinnä arkiymmärryksen sanelemiin sääntöihin perustuen (auktoriteettina Aristoteles).
Myöskään tämän vuoksi tiede ei kehittynyt 2000:ssa vuodessa kovinkaan paljon.
Nyt asia on toisin. Tiede on kehittynyt 150 vuodessa enemmän kuin koko ihmisen historian aikana. Sen säännöt ovat myös tarkentumistaan tarkentuneet - joskus aina käsittämättömyyteen asti (kvanttifysiikka).
*
Taiteen tekeminen oli vielä antiikin aikana ja keskiajalla tiukkojen muotosääntöjen alaista. Silti voidaan perustellusti ja ehkä jopa yksimielisesti väittää, että taide suorastaan kukoisti näiden tiukkojen sääntöjen aikana.
Nykyään asia on toisin. Taiteelle ei aseteta enää mitään sääntöjä - paitsi ne, mitkä jonkun taideinstrumentin mekaaninen hallitseminen väistämättä vaatii (jos enää aina niitäkään).
Tässä on joka tapauksessa tapahtunut ikäänkuin käänteinen kehitys tieteeseen verrattuna...
Entä onko taide kehittynyt viimeisten 150-vuoden aikana, kun sitä määrittävät ja samalla tietysti myös rajoittavat säännöt tai jopa suuntaukset ovat vähitellen hävinneet?
Vastaus.
Mitään taidetta ei ole enää olemassakaan. Suurimmat taideteokset on tehty jo kauan sitten - kaikkien perustaiteenlajien alueella.
Se, mitä on jäänyt jäljelle - siihen minulla ei ole sanoja - ainakaan sellaisia, joita voisin kommunikoida muille tai edes itse käyttää.
Voin toki ihmetellä ja ihaillakin nykytaidetta, mutta minulla ei ole enää minkäänlaista mittapuuta, jolla voisin ymmärtää sitä.
Myöskään tämän vuoksi tiede ei kehittynyt 2000:ssa vuodessa kovinkaan paljon.
Nyt asia on toisin. Tiede on kehittynyt 150 vuodessa enemmän kuin koko ihmisen historian aikana. Sen säännöt ovat myös tarkentumistaan tarkentuneet - joskus aina käsittämättömyyteen asti (kvanttifysiikka).
*
Taiteen tekeminen oli vielä antiikin aikana ja keskiajalla tiukkojen muotosääntöjen alaista. Silti voidaan perustellusti ja ehkä jopa yksimielisesti väittää, että taide suorastaan kukoisti näiden tiukkojen sääntöjen aikana.
Nykyään asia on toisin. Taiteelle ei aseteta enää mitään sääntöjä - paitsi ne, mitkä jonkun taideinstrumentin mekaaninen hallitseminen väistämättä vaatii (jos enää aina niitäkään).
Tässä on joka tapauksessa tapahtunut ikäänkuin käänteinen kehitys tieteeseen verrattuna...
Entä onko taide kehittynyt viimeisten 150-vuoden aikana, kun sitä määrittävät ja samalla tietysti myös rajoittavat säännöt tai jopa suuntaukset ovat vähitellen hävinneet?
Vastaus.
Mitään taidetta ei ole enää olemassakaan. Suurimmat taideteokset on tehty jo kauan sitten - kaikkien perustaiteenlajien alueella.
Se, mitä on jäänyt jäljelle - siihen minulla ei ole sanoja - ainakaan sellaisia, joita voisin kommunikoida muille tai edes itse käyttää.
Voin toki ihmetellä ja ihaillakin nykytaidetta, mutta minulla ei ole enää minkäänlaista mittapuuta, jolla voisin ymmärtää sitä.
Moraali, tieto ja kumoutuvuus (fallibilismi)
Kommentti Aimo-Kalevi Hotasen kommentiin päreessäni "Erilaisia perspektiivejä yhtenäiseen moraaliin.
*
a-k h.
Napitit itse tiukkaan sen, mihin halusin hienotunteisesti vähän löysää; nimittäin aioin kyllä kysyä, onko mielestäsi moraalinen tieto lainkaan mahdollista. Agnostismin ja skeptisismin väliin jää vielä jonkinlaisena "harmaana alueena" Peircen fallibilismi, joka on ainakin mahdollistavinaan tiedollisen edistymisen.
RR
Tämä lienee jälleen ikuisuuskysymys.
Itse en lähtökohtaisesti usko mihinkään "mekaaniseen" ja ulkokohtaiseen fallibilismiin moraalin suhteen.
*
Lisäaikaa vastaamiseen saan näppärästi esittämällä tarkentavan kysymyksen.
Mitä tieto on? Mitä siltä edellytetään suhteessa ei-tietoon? Miten moraali(nen)-tieto eroaa muista tiedon muodoista?
Jos moraali ei ole tietoa, niin onko se tunnetta? Miten tunne voi "kertoa" meille, että teko on oikein tai väärin?
Jokin tiedollistyyppinen arviointiasteikko siihen(kin) tarvitaan, ja huom. - en tarkoita nyt oikeustiedettä, jossa tämä ongelma on aina jo periaatteessa ratkaistu laissa.
Jos moraalia ei ole kognitiona tai emootiona, niin onko sitä lainkaan olemassa muuna kuin sovinnaistapana?
Kantin Kategorinen Imperatiivihan ei ole kumpaakaan, sillä sen voi ("se pitää!") luokitella lähinnä uskonnollisen dogmin äärirationalisoiduksi versioksi.
*
Henkilökohtaisesti en pidä moraalia verifioitavissa tai falsifioitavissa - siten myös paranneltavissa - olevana asiana.
Ei kai moraali sentään mikään kilpa-auto ole!
Hyve-eetikko hihkaisee nyt vastalauseen. "Kyllä ihminen voi kehittää itseään hyveissä - ja hänen nimenomaan pitääkin tehdä niin!"
Jos pidämme moraalia hyveenä, näin epäilemättä on, mutta analogia kilpa-autoon ei päde enää silloin, koska hyve ei ole propositionaalista (tosi/epätosi) tietoa vaan persoonallisten kykyjen, taipumusten ja luonteenominaisuuksien funktio tai ideaalisumma (tietyssä yhteiskunnassa).
Hyveitä pitää toki kehittää oikeaan suuntaan, mutta kyse ei todellakaan ole mistään moponviritykseen rinnastettavasta toimenpiteestä.
*
Näitä ongelmia sivuttiin tiedollisen reliabilismin lähtökohdista ja ihmisen tiedolliseen kompetenssiin luottaen (ei kuitenkaan hyve-etiikan lähkökohdista), kun Markus Lammenrannan kanssa vuosi sitten postailimme filosofisen etiikan asioista erääseen hänen artikkeliinsa pohjautuen.
Mikäli muistan ja ymmärsin oikein, Markus ajatteli (tosin aika varovaisesti), että moraalia voisi kehittää - eli, että moraali on ikäänkuin "ominaisuus", jota voi arvioida kuin mitä tahansa havainnon ja arvioinnin kohdetta - myös sisäisesti...
Moraalin kehitys rinnastuu hänellä näin ollen pikemminkin biologiseen evoluutioon kuin hyve-eettiseen kasvuun.
*
Fallibilismin käyttökelpoisuus moraalin suhteen on siis tiukasti riippuvaista siitä, miten moraali tietona (tai ei-tietona) määritellään.
Pidetäänkö moraalia naturalistisena, persoonakohtaisena (esim. mielialaetiikka, joka lienee sekoitus moraalitunteita ja hyve-etiikkaa) vai transsendentaalisten ymmärryksen ehtojen alaisena (Kant)?
Ja jos moraalia ei pidetä tietona lainkaan niin, mitäpä tehtävää silloin olisi kumoamisillakaan (falsikaatiolla, fallibilismilla)?
*
a-k h.
Napitit itse tiukkaan sen, mihin halusin hienotunteisesti vähän löysää; nimittäin aioin kyllä kysyä, onko mielestäsi moraalinen tieto lainkaan mahdollista. Agnostismin ja skeptisismin väliin jää vielä jonkinlaisena "harmaana alueena" Peircen fallibilismi, joka on ainakin mahdollistavinaan tiedollisen edistymisen.
RR
Tämä lienee jälleen ikuisuuskysymys.
Itse en lähtökohtaisesti usko mihinkään "mekaaniseen" ja ulkokohtaiseen fallibilismiin moraalin suhteen.
*
Lisäaikaa vastaamiseen saan näppärästi esittämällä tarkentavan kysymyksen.
Mitä tieto on? Mitä siltä edellytetään suhteessa ei-tietoon? Miten moraali(nen)-tieto eroaa muista tiedon muodoista?
Jos moraali ei ole tietoa, niin onko se tunnetta? Miten tunne voi "kertoa" meille, että teko on oikein tai väärin?
Jokin tiedollistyyppinen arviointiasteikko siihen(kin) tarvitaan, ja huom. - en tarkoita nyt oikeustiedettä, jossa tämä ongelma on aina jo periaatteessa ratkaistu laissa.
Jos moraalia ei ole kognitiona tai emootiona, niin onko sitä lainkaan olemassa muuna kuin sovinnaistapana?
Kantin Kategorinen Imperatiivihan ei ole kumpaakaan, sillä sen voi ("se pitää!") luokitella lähinnä uskonnollisen dogmin äärirationalisoiduksi versioksi.
*
Henkilökohtaisesti en pidä moraalia verifioitavissa tai falsifioitavissa - siten myös paranneltavissa - olevana asiana.
Ei kai moraali sentään mikään kilpa-auto ole!
Hyve-eetikko hihkaisee nyt vastalauseen. "Kyllä ihminen voi kehittää itseään hyveissä - ja hänen nimenomaan pitääkin tehdä niin!"
Jos pidämme moraalia hyveenä, näin epäilemättä on, mutta analogia kilpa-autoon ei päde enää silloin, koska hyve ei ole propositionaalista (tosi/epätosi) tietoa vaan persoonallisten kykyjen, taipumusten ja luonteenominaisuuksien funktio tai ideaalisumma (tietyssä yhteiskunnassa).
Hyveitä pitää toki kehittää oikeaan suuntaan, mutta kyse ei todellakaan ole mistään moponviritykseen rinnastettavasta toimenpiteestä.
*
Näitä ongelmia sivuttiin tiedollisen reliabilismin lähtökohdista ja ihmisen tiedolliseen kompetenssiin luottaen (ei kuitenkaan hyve-etiikan lähkökohdista), kun Markus Lammenrannan kanssa vuosi sitten postailimme filosofisen etiikan asioista erääseen hänen artikkeliinsa pohjautuen.
Mikäli muistan ja ymmärsin oikein, Markus ajatteli (tosin aika varovaisesti), että moraalia voisi kehittää - eli, että moraali on ikäänkuin "ominaisuus", jota voi arvioida kuin mitä tahansa havainnon ja arvioinnin kohdetta - myös sisäisesti...
Moraalin kehitys rinnastuu hänellä näin ollen pikemminkin biologiseen evoluutioon kuin hyve-eettiseen kasvuun.
*
Fallibilismin käyttökelpoisuus moraalin suhteen on siis tiukasti riippuvaista siitä, miten moraali tietona (tai ei-tietona) määritellään.
Pidetäänkö moraalia naturalistisena, persoonakohtaisena (esim. mielialaetiikka, joka lienee sekoitus moraalitunteita ja hyve-etiikkaa) vai transsendentaalisten ymmärryksen ehtojen alaisena (Kant)?
Ja jos moraalia ei pidetä tietona lainkaan niin, mitäpä tehtävää silloin olisi kumoamisillakaan (falsikaatiolla, fallibilismilla)?
February 18, 2006
Alkon tuotevalikoima laajenee
(Kiitos Jari Räsäselle informaatiosta)
Alkon huippututkijat ovat kehittäneet uuden, alkoholia sisältävän, peräpuikon.
Ja mikä on tämän innovaation käyttötarkoitus?
Sillä otetaan nykyaikaisella tavalla - nopeasti ja kätevästi, ilman turhaa nesteillä lutrailua - vanha kunnon PERSKÄNNI.
Alkoholipitoiselle peräpuikolle (suppositoriolle) ei vielä ole keksitty tuotenimeä.
Kaikki halukkaat voivatkin ilmoittaa nimiehdotuksensa blogini kommenttiosastolle.
*
Katso myös RAUNO RÄSÄNEN: Second Coming, josta löytyy se kaikkein uusin tuote: Sensaatiomainen uutuus! Alkon Anus-likööri-rektioli.
Alkon huippututkijat ovat kehittäneet uuden, alkoholia sisältävän, peräpuikon.
Ja mikä on tämän innovaation käyttötarkoitus?
Sillä otetaan nykyaikaisella tavalla - nopeasti ja kätevästi, ilman turhaa nesteillä lutrailua - vanha kunnon PERSKÄNNI.
Alkoholipitoiselle peräpuikolle (suppositoriolle) ei vielä ole keksitty tuotenimeä.
Kaikki halukkaat voivatkin ilmoittaa nimiehdotuksensa blogini kommenttiosastolle.
*
Katso myös RAUNO RÄSÄNEN: Second Coming, josta löytyy se kaikkein uusin tuote: Sensaatiomainen uutuus! Alkon Anus-likööri-rektioli.
February 17, 2006
Quintette du Hot Club de France
(Kiitos Late linkistä; - kiinnostava lisäys 19.2!)
Miten tällaisilla, lähes tyngiksi palaneilla "sormilla", voi soittaa niin jumalaisesti?
Django Reinhardt
("I Will Wait" - download video, 12 meg, Quicktime file)
Tyylikäs 1930/40-luvun "musavideo", jossa tärkeintä on musiikki ja sen virtuoosimaiset esittäjät.
Stéphane Grappelli
Miten tällaisilla, lähes tyngiksi palaneilla "sormilla", voi soittaa niin jumalaisesti?
Django Reinhardt
("I Will Wait" - download video, 12 meg, Quicktime file)Tyylikäs 1930/40-luvun "musavideo", jossa tärkeintä on musiikki ja sen virtuoosimaiset esittäjät.
Stéphane Grappelli
Huom! Jos videolinkki ei toimi, yrittäkää etsiä täältä:
WFMU's Beware of the Blog: Videos: France Gall, Django Reinhardt ...
*
(Lisäys 19.2) Tästä linkistä löytyy videoversio Django Reinhardtin kuuluisasta kappaleesta Nuages (Pilvet) sekä pari muuta djangomaista biisiä. Esittäjä soittaa kuin itse Django. Kannattaa tsekata. Ja ken ranskan kielen taitaa, saa "bonuksena" ylimääräisen nautinnon.
www.troubadoursonline.com/. ../guitarlessons.htm.
*
http://www.spaghettitaliani.com/Musica/Riascolta/Django.html.
fr.encarta.msn.com/ media_102639119/St%C3%A9ph....
Erilaisia perspektiivejä yhtenäiseen moraaliin
Kommentti Androgyynihullumiehen päreeseen Biologinen maailmankuva ja uskonnollinen naturalismi.
(Editoitu)
*
Moraali ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaikka sitä voisikin pitää ihmisen praktisen järjen ominaisuutena.
Kun lupaan jotakin tai sanon "sinun pitää", esitän kielellisesti ehdollisia väittämiä, joita pystyn arvioimaan oman vapaan, autonomisen järkeni puitteissa.
Järkevinkään eläin ei pohdiskele ja ihmettele tällaisia asioita tietoisesti (emme ainakaan voi sellaista suoraan päätellä) vaan toimii hyvin pitkälle ennalta määrättyjen vaistotoimintojen määräämänä.
Siten sillä ei myöskään voi olla mitään moraalia.
Wilsonin käsitys moraalista on siis väärä eli juuri se, jota hän yrittää kömpelösti oikeuttaa linkittämällä toisiinsa luonnollisen, naturalistisen hyvän ja abstraktin, kielellisesti ja argumentatiivisesti reflektoituvan hyvän, jota/ka on vain ihmisen ajatuksissa.
*
Teen vielä olennaisen tarkennuksen.
Saatamme Wilsonin kanssa olla täysin samaa mieltä joistain moraalisista kysymyksistä - esimerkiksi oikeuksista ja hyveistä, mutta tapamme perustella ne, eroavat radikaalisti.
Voidaan tietenkin kysyä, mitä merkitystä moisella perustelujen erolla sitten lopulta on, jos emme ole käytännössä välttämättä eri mieltä? (Tämä on toki ideaalitilanne ja pelkkä esimerkki).
Kysymys on toisaalta hyvä, toisaalta ei.
Hyvä kysymys se on siksi, että se suorastaan pakottaa eksplikoimaan oleellisen eron sosiobiologin ja minun välilläni.
Huono taas siitä syystä, että sen taustaoletuksena on ajatus siitä, että moraali on aina samaa ja annettua - tuli se sitten evoluutiobiologeilta, kognitivisteilta tai agnostikoilta (kuten minulta).
Jos minä agnostikkona olen samaa mieltä sosiobiologin kanssa, en ole sitä kuitenkaan sen vuoksi, että suhtautuisin johonkin moraalisen asenteeseen samalla "tieteellisellä" (tai ylipäätään vakaumuksellisella) mielenlaadulla kuin hän.
Perusteluni häneen verrattuna ovat äärimmäisen niukat ja hatarat.
Sillä jos/kun joku (minä) pitää moraalia/etiikkaa vain yhtenä kielipelinä (joita voi moraalinkin piirissä olla monia!) ei hän voi vaatia moraaliselle mielipiteelleen samanlaista auktoriteettia kuin esim. sosiobiologi Wilson, supranaturalisti Paavi tai esimerkiksi transsendentalisti-kognitivisti Kant.
Kutsuisinkin näin ollen omaa asennettani/näkemystäni hieman pirullisesti vaikkapa vaatimattomuudeksi...
*
Wittgensteinin ohella olen kokenut Albert Camus´n kaikkein läheisimmäksi, mitä tulee moraalikysymyksiin.
Sartre sanoi Camus´n hautajaisissa aivan oikein, että tämä jatkoi 1600-luvun ranskalaisten moralistien perinnettä - esim. François de La Rochefoucauld (writer)
(Editoitu)
*
Moraali ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus, vaikka sitä voisikin pitää ihmisen praktisen järjen ominaisuutena.
Kun lupaan jotakin tai sanon "sinun pitää", esitän kielellisesti ehdollisia väittämiä, joita pystyn arvioimaan oman vapaan, autonomisen järkeni puitteissa.
Järkevinkään eläin ei pohdiskele ja ihmettele tällaisia asioita tietoisesti (emme ainakaan voi sellaista suoraan päätellä) vaan toimii hyvin pitkälle ennalta määrättyjen vaistotoimintojen määräämänä.
Siten sillä ei myöskään voi olla mitään moraalia.
Wilsonin käsitys moraalista on siis väärä eli juuri se, jota hän yrittää kömpelösti oikeuttaa linkittämällä toisiinsa luonnollisen, naturalistisen hyvän ja abstraktin, kielellisesti ja argumentatiivisesti reflektoituvan hyvän, jota/ka on vain ihmisen ajatuksissa.
*
Teen vielä olennaisen tarkennuksen.
Saatamme Wilsonin kanssa olla täysin samaa mieltä joistain moraalisista kysymyksistä - esimerkiksi oikeuksista ja hyveistä, mutta tapamme perustella ne, eroavat radikaalisti.
Voidaan tietenkin kysyä, mitä merkitystä moisella perustelujen erolla sitten lopulta on, jos emme ole käytännössä välttämättä eri mieltä? (Tämä on toki ideaalitilanne ja pelkkä esimerkki).
Kysymys on toisaalta hyvä, toisaalta ei.
Hyvä kysymys se on siksi, että se suorastaan pakottaa eksplikoimaan oleellisen eron sosiobiologin ja minun välilläni.
Huono taas siitä syystä, että sen taustaoletuksena on ajatus siitä, että moraali on aina samaa ja annettua - tuli se sitten evoluutiobiologeilta, kognitivisteilta tai agnostikoilta (kuten minulta).
Jos minä agnostikkona olen samaa mieltä sosiobiologin kanssa, en ole sitä kuitenkaan sen vuoksi, että suhtautuisin johonkin moraalisen asenteeseen samalla "tieteellisellä" (tai ylipäätään vakaumuksellisella) mielenlaadulla kuin hän.
Perusteluni häneen verrattuna ovat äärimmäisen niukat ja hatarat.
Sillä jos/kun joku (minä) pitää moraalia/etiikkaa vain yhtenä kielipelinä (joita voi moraalinkin piirissä olla monia!) ei hän voi vaatia moraaliselle mielipiteelleen samanlaista auktoriteettia kuin esim. sosiobiologi Wilson, supranaturalisti Paavi tai esimerkiksi transsendentalisti-kognitivisti Kant.
Kutsuisinkin näin ollen omaa asennettani/näkemystäni hieman pirullisesti vaikkapa vaatimattomuudeksi...
*
Wittgensteinin ohella olen kokenut Albert Camus´n kaikkein läheisimmäksi, mitä tulee moraalikysymyksiin.
Sartre sanoi Camus´n hautajaisissa aivan oikein, että tämä jatkoi 1600-luvun ranskalaisten moralistien perinnettä - esim. François de La Rochefoucauld (writer)
February 16, 2006
Jimi Hendrixin ajatuksia
"When I die, just keep playing the records.""When the power of love overcomes the love of power... the world will know peace"
"I'm the one that has to die when it's time for me to die, so let me live my life, the way I want to."
"Music is my religion."
"It's funny how most people love the dead. Once you're dead you're made for life."
"Music is a safe type of high. It's more the way it was supposed to be. That's where highness came, I guess, from anyway. It's nothing but rhythm and motion."
"The time I burned my guitar it was like a sacrifice. You sacrifice the things you love. I love my guitar."
"Knowledge speaks, but wisdom listens."
*
Jimi Hendrix
http://www.rock.co.za/files/jimi_hendrix_bio.html.
February 15, 2006
Johnny Cashin koskettavin laulu - "Hurt"
Johnny Cash - HurtTätä videota kuunnellessa ja katsellessa olen sanaton. Nöyrä. Liikuttunut.
(via Kasa ja pHinn )
Johnny Cash
Johnny Cash (English)
http://www.concertlivewire.com/interviews/cash.htm.
Jumala tuli neekeriksi ja soitti meille sähkökitaralla woodoon.
Jimi Hendrix-Voodoo Chile_Berkeley 1970(via Kasa ja pHinn )
Henkka ja Stratocaster.
Kyllä tämän miehen olisi pitänyt saada elää pitempään ja kokeilla rajojaan vielä enemmän.
Jimi Hendrix - Star Spangled Banner ( Woodstock)
Tässä myös woodoomiehen käsitys Amerikan kansallislausta Woodstockissa - 69.
Kiistelty tulkinta alkaa Woodoo-Chilen lopputahtien jälkeen ja jää valitettavasti hieman kesken, mutta epäselväksi ei kuitenkaan jääne, miten Jimi USA:n (ulko-)politiikan oli kokenut.
Elettiinhän Vietnamin sodan kuuminta aikaa...
Jimi Hendrix - Fire (Live at Woodstock)
FIRE osoittaa erinomaisesti, miten kaukana "valkoperseet" vuonna -69 (Clapton mukaan lukien) olivat Hendrixin innovatiivisista taidoista ja eläytymisestä soittaa bluesiin pohjautuvaa rockia.
Jimi Hendrix
Jimi Hendrix (English)
redfunnel.co.uk/redfunnel/musicfestival/popups/history.html.
Tämän jälkeen - kuolema...
J.S. Bach, Fantasia In G Minor.(via Kasa ja pHinn )
Jan Svankmajer: J.S. Bach, Fantasia In G Minor (1965)
Hyvin karu mutta henkeäsalpaava musiikki-animaatio -60-luvun puolesta välistä.
Alkuperäinen Bach soi jotakuinkin sielua repivästi, ja kun sekä filmi että vinyyli ritisevät, voimme kuulla "hengen" puhuvan.
Ainakin ne kuulevat, joille tämä erityinen "lahja tai kyky" on "annettu"....
Johann Sebastian Bach
Johann Sebastian Bach (English)
PS. Huom. Itse biisi alkaa, kunhan lyhytelokuva-animaation heppu pääsee ullakolle asti urkujen kimppuun.
http://www.justinlocke.com/orchlist.htm.
February 14, 2006
Pyhä pyhä pyhä pyhä pyhä olet Sinä....
Kommentti AHM:lle - edelleen Dawkinsista.
*
Nyt meni hieman yli...
"Reduktionismi täytyy käsittää tässä sitten suhteellisen kapeasti. Tuskin gödel-totuudetkaan kuitenkaan ovat tiukassa mielessä antireduktionistisia."
Miten sinä ymmärrät syyn? Syyn ymmärtämisestä nimittäin seuraa paljon muutakin kuin syyllisyyden ymmärtäminen.
Aristoteleen jälkeen syytä ei ole paljon pohdittu. Mitä nyt on karsittu hänen neljän syynsä kirjo ja jätetty jäljelle vaikuttava syy - eli ihminen.
"Ihminen on kaiken mitta" totesi aikansa (de)konstruktionisti Protagoras.
Tästä oli kokeellisen tieteen kautta luonnollista (vaikka siirtymä olikin antiaristoteelinen eli "antiluonnollinen") siirtyä tulkintaan, jonka mukaan tuo vaikuttava syy on - ei ihminen - vaan hänen tulkitsemansa - materiaalinen syy...
*
Entä Gödel? Eikö juuri Gödel murskannut russellilaisen käsityksen, jonka mukaan matematiikalla on mahdollista todistaa periaatteessa kaikki, koska se perustuu loogisiin aksioomiin?
Tällä kumoamisellaan Gödel - osaltaan - kumosi ainakin "globaalin" reduktionismin uskottavuuden.
Muuten hän varmaan uskoi - niinkuin matemaatikot yleensä - että todellisuus on lopulta kuvattavissa matemaattisesti (reduktionistisesti) - ja lankesi näin pystyttämään sitä samaa kuvaa todellisuudesta, jota matemaatikot ovat tehneet kautta aikojen - johdonmukaista mutta tyhjää todellisuutta!
Myöskään Dawkins ei (globaalina) reduktionistina välty tältä tosiasialta.
Mutta - Dawkinshan on Paavi - kuten kirjoitin.
Ei hän tarvitse Gödeliä. Hän tarvitsee uskoa!
Ja sitä häneltä kyllä löytyy!
Julistakaamme hänet pyhäksi!
*
Nyt meni hieman yli...
"Reduktionismi täytyy käsittää tässä sitten suhteellisen kapeasti. Tuskin gödel-totuudetkaan kuitenkaan ovat tiukassa mielessä antireduktionistisia."
Miten sinä ymmärrät syyn? Syyn ymmärtämisestä nimittäin seuraa paljon muutakin kuin syyllisyyden ymmärtäminen.
Aristoteleen jälkeen syytä ei ole paljon pohdittu. Mitä nyt on karsittu hänen neljän syynsä kirjo ja jätetty jäljelle vaikuttava syy - eli ihminen.
"Ihminen on kaiken mitta" totesi aikansa (de)konstruktionisti Protagoras.
Tästä oli kokeellisen tieteen kautta luonnollista (vaikka siirtymä olikin antiaristoteelinen eli "antiluonnollinen") siirtyä tulkintaan, jonka mukaan tuo vaikuttava syy on - ei ihminen - vaan hänen tulkitsemansa - materiaalinen syy...
*
Entä Gödel? Eikö juuri Gödel murskannut russellilaisen käsityksen, jonka mukaan matematiikalla on mahdollista todistaa periaatteessa kaikki, koska se perustuu loogisiin aksioomiin?
Tällä kumoamisellaan Gödel - osaltaan - kumosi ainakin "globaalin" reduktionismin uskottavuuden.
Muuten hän varmaan uskoi - niinkuin matemaatikot yleensä - että todellisuus on lopulta kuvattavissa matemaattisesti (reduktionistisesti) - ja lankesi näin pystyttämään sitä samaa kuvaa todellisuudesta, jota matemaatikot ovat tehneet kautta aikojen - johdonmukaista mutta tyhjää todellisuutta!
Myöskään Dawkins ei (globaalina) reduktionistina välty tältä tosiasialta.
Mutta - Dawkinshan on Paavi - kuten kirjoitin.
Ei hän tarvitse Gödeliä. Hän tarvitsee uskoa!
Ja sitä häneltä kyllä löytyy!
Julistakaamme hänet pyhäksi!
February 13, 2006
Paavit ja Franciscus Assisilainen
Kommenttia Richard Dawkins - uusin uskonpuhdistaja päreeni kommenttiin Joakimille.
*
Joakim said...
Richard Webster on kirjoittanut sosiobiologian (ja psykoanalyysin) juutalaiskristillisestä juonteesta. Joitakin hyviä pointteja.
Jos HS ja dawkinsilainen geenieetos (ja siitä väittely) kiinnostaa, niin vilkaise Kvarkkeja ja galakseja -blogin postausta Sahlins ja Westermarck".
Mielenkiintoista, että keskustelu "kääntyi" aivan muuhun aiheeseen ja thread suljettiin.
Sosiobiologia on jälleen ilonamme...
RR
Kiitos Joakim. Olen hieman jälkijunassa asiassasi.
Mutta kiinnostava se asia on.
Silti minua ei tässä (sic) kiinnosta niinkään se, kuka on tieteellisesti oikeassa, koska tieteellä ei minulle ole samaa merkitystä, jonka sille tiukasti tieteen metodologiaan sitoutuneet ihmiset - Dawkinsin tapainen reduktionisti tai Sahlinsin tapainen kulttuurikonstruktivisti - antavat.
En asetu Sahlinsin kannalle/puolelle, vaikka se mielestäni selittää asiaa (tässä: insestikieltoa) paremmin kuin Dawkinsin omnipotentti ("uusplatoninen") geeni.
Sahlinsin täytyy kulttuuriantropologisessa selittämisessään siirtyä tasolle, joka ei ole loppuun asti perusteltavissa, koska kulttuuriantropologi ei milloinkaan pysty kokeellisesti verifioimaan teoriaansa yhtä hyvin kuin reduktionistibiologi, -fysiologi tai - fyysikko.
On sovellettava useita teorioita.
Dawkinsilla tällaista teoreettiseen pluralismiin liittyvää ongelmaa ei ole. Ei myöskään siksi, että hän tavallaan - teorian ja kokeiden korrelaatioon vedoten - USKOO geeninsä "jumaluuteen" - so. maailmakaikkeudelliseen kaikkivaltiuteen.
Toisin sanoen - vielä kerran - että sillä voi selittää KAIKEN.
Hän itse on vaihtanut metafysiikan ja monoteismin Jumalan geenin jumaluuteen.
Tämä on kriitiisen teesini ydinsanoma. Dawkins on "uusin uskonpuhdistaja", joka haluaa paaviksi paavin paikalle".
Mutta - (näin sen itse ymmärrän) Dawkins tekee "loogis-empiirisen" hyppäyksen, joka ei ole kategorisesti sallittua kuin runoilijoille ja ehkä myös uskonnollisille ajattelijoille!
Popularisoidessaan hän antropomorfisoi evoluution.
Aivan samaan tapaan fyysikko antropomorfisoi maailmankaikkeuden synnyn esim. mallintamalla sen big bang-sapluunaan.
Sahlins ei tällaista kategoriahyppyä tee, mutta hän joutuu tekemään useita sellaisia oletuksia, joiden teoriapohja on epävakaa - niinkuin kaikessa kulttuurintutkimuksessa tehdään.
Toisaalta hän kyllä perustelee väittämänsä uskottavasti.
Mutta - vielä kerran - Sahlins ei oleta teorioilleen reduktionistista pohjaa, koska kielen kautta operoiva ihminen on kielellisen reflektiokyvyn kautta "hypännyt" reduktionismin ulkopuolelle!
Hän on siis väistämättä irtautunut mutta myös intentionaalisesti irrottanut itsensä (en sano kumpaa painotan enemmän) metaforan avulla suorasta syy-seurassuhteesta eli determinismistä.
*
Dawkinsista on tullut biologian Paavi, ja paavia minä arvostan vain juridisesti nerokkaan perinteen jatkajana (samaan tapaan kuin luultavasti Kemppinen) , mutta en teologisesti.
(Mitä eroa katolisen kirkon instituutiossa sitten lopultakaan on teologian ja Rooman vallan perua olevan juridiikan välillä - en tiedä...).
Kuten jokaisella paavilla niin myös jokaisella Newtonilla, jokaisella Darwinilla, jokaisella Einsteinilla on "Fransiscus Assisilaisensa", jotka murtavat aina ja väistämättä valtaparadigman (dogmin) uskottavuuden ja sen poliittisen voiman.
Näin tapahtuu myös biologiassa. Ei Dawkins "paavina" ole mikään poikkeus tässä asiassa...
Hänen teoriansa ei ole niin vedenpitävä (mikään teoria ei ole - Luoja nähköön!), etteikö siihen voisi iskeä kiilaa, joka lopulta murtaa sen valta-aseman - eikä ainoastaan valta-aseman vaan myös perimmäisen uskottavuuden...
*
Don`t worry folks! Minä kannatan evoluutioteoriaa! En kreationismia.
*
Joakim said...
Richard Webster on kirjoittanut sosiobiologian (ja psykoanalyysin) juutalaiskristillisestä juonteesta. Joitakin hyviä pointteja.
Jos HS ja dawkinsilainen geenieetos (ja siitä väittely) kiinnostaa, niin vilkaise Kvarkkeja ja galakseja -blogin postausta Sahlins ja Westermarck".
Mielenkiintoista, että keskustelu "kääntyi" aivan muuhun aiheeseen ja thread suljettiin.
Sosiobiologia on jälleen ilonamme...
RR
Kiitos Joakim. Olen hieman jälkijunassa asiassasi.
Mutta kiinnostava se asia on.
Silti minua ei tässä (sic) kiinnosta niinkään se, kuka on tieteellisesti oikeassa, koska tieteellä ei minulle ole samaa merkitystä, jonka sille tiukasti tieteen metodologiaan sitoutuneet ihmiset - Dawkinsin tapainen reduktionisti tai Sahlinsin tapainen kulttuurikonstruktivisti - antavat.
En asetu Sahlinsin kannalle/puolelle, vaikka se mielestäni selittää asiaa (tässä: insestikieltoa) paremmin kuin Dawkinsin omnipotentti ("uusplatoninen") geeni.
Sahlinsin täytyy kulttuuriantropologisessa selittämisessään siirtyä tasolle, joka ei ole loppuun asti perusteltavissa, koska kulttuuriantropologi ei milloinkaan pysty kokeellisesti verifioimaan teoriaansa yhtä hyvin kuin reduktionistibiologi, -fysiologi tai - fyysikko.
On sovellettava useita teorioita.
Dawkinsilla tällaista teoreettiseen pluralismiin liittyvää ongelmaa ei ole. Ei myöskään siksi, että hän tavallaan - teorian ja kokeiden korrelaatioon vedoten - USKOO geeninsä "jumaluuteen" - so. maailmakaikkeudelliseen kaikkivaltiuteen.
Toisin sanoen - vielä kerran - että sillä voi selittää KAIKEN.
Hän itse on vaihtanut metafysiikan ja monoteismin Jumalan geenin jumaluuteen.
Tämä on kriitiisen teesini ydinsanoma. Dawkins on "uusin uskonpuhdistaja", joka haluaa paaviksi paavin paikalle".
Mutta - (näin sen itse ymmärrän) Dawkins tekee "loogis-empiirisen" hyppäyksen, joka ei ole kategorisesti sallittua kuin runoilijoille ja ehkä myös uskonnollisille ajattelijoille!
Popularisoidessaan hän antropomorfisoi evoluution.
Aivan samaan tapaan fyysikko antropomorfisoi maailmankaikkeuden synnyn esim. mallintamalla sen big bang-sapluunaan.
Sahlins ei tällaista kategoriahyppyä tee, mutta hän joutuu tekemään useita sellaisia oletuksia, joiden teoriapohja on epävakaa - niinkuin kaikessa kulttuurintutkimuksessa tehdään.
Toisaalta hän kyllä perustelee väittämänsä uskottavasti.
Mutta - vielä kerran - Sahlins ei oleta teorioilleen reduktionistista pohjaa, koska kielen kautta operoiva ihminen on kielellisen reflektiokyvyn kautta "hypännyt" reduktionismin ulkopuolelle!
Hän on siis väistämättä irtautunut mutta myös intentionaalisesti irrottanut itsensä (en sano kumpaa painotan enemmän) metaforan avulla suorasta syy-seurassuhteesta eli determinismistä.
*
Dawkinsista on tullut biologian Paavi, ja paavia minä arvostan vain juridisesti nerokkaan perinteen jatkajana (samaan tapaan kuin luultavasti Kemppinen) , mutta en teologisesti.
(Mitä eroa katolisen kirkon instituutiossa sitten lopultakaan on teologian ja Rooman vallan perua olevan juridiikan välillä - en tiedä...).
Kuten jokaisella paavilla niin myös jokaisella Newtonilla, jokaisella Darwinilla, jokaisella Einsteinilla on "Fransiscus Assisilaisensa", jotka murtavat aina ja väistämättä valtaparadigman (dogmin) uskottavuuden ja sen poliittisen voiman.
Näin tapahtuu myös biologiassa. Ei Dawkins "paavina" ole mikään poikkeus tässä asiassa...
Hänen teoriansa ei ole niin vedenpitävä (mikään teoria ei ole - Luoja nähköön!), etteikö siihen voisi iskeä kiilaa, joka lopulta murtaa sen valta-aseman - eikä ainoastaan valta-aseman vaan myös perimmäisen uskottavuuden...
*
Don`t worry folks! Minä kannatan evoluutioteoriaa! En kreationismia.
"Mä meemi-geeni oon, uiskentelen veessä..."(vanhaa lastenlaulua mukaellen)
Pärekommentointi Dawkinsista jatkuu.
Nudisti.
Älä "pelkää" ISOJA KIRJAIMIA tai huutomerkkejä. Ne eivät tapa tai syö elävältä...
Muuten selittäkääs minulle se Dawkinsin keksintö niistä meemeistä.
Luin mm. tätä aihetta lyhyesti sivunneen referaatin ko. herrasta äskettäin. Siinä todettiin, että eipä ole oikein ottanut tulta tämä idea tiedemaailmassa.
Ehkä se jää samanlaiseksi "välineeksi" kuin kybernetiikka/systeemiteoriakin eli ei siis muodosta itsenäistä tieteenalaa, vaikka saattaa olla tärkeäkin oivallus (kuten systeemiteoria oli ja on).
Vai onko nyt kyseessä kerta kaikkiaan "villi analogia", jonka esittäjäksi sopisi pikemminkin Nietzsche kuin tahattoman humoristinen evoluutiobiologi Englannista, joka tunnetusti on hyvä kasvualusta "hengettömälle" ajattelulle.
Tarkennan."Hengettömälle" tarkoittaa tässä samaa kuin "ei henkeä" eli materiaa.
Geeni on siten (a`la Dawkins) "iloinen mutta hengetön".
*
Meemi
Wikipedian tynkäartikkeli
Termiä meemi on käytetty kuvaamaan informaatiota, joka leviää viestinnän kulttuurievoluutiossa aivan kuten geenit leviävät biologisessa evoluutiossa. Meemiteoria tutkii meemien leviämistä ja yleistymistä.
Termiä meemi käytti ensimmäisenä Richard Dawkins vuonna 1976 kirjassaan Geenin itsekkyys, vaikka käsite onkin vanhempi.
Jo William S. Burroughs ehdotti, että "kieli on kuten virus". Meemit voivat ideoiden ja kielellisten ilmausten lisäksi olla lyhyitä sävelmiä, suunnitelmia, kykyjä, moraalia ja esteettisiä arvoja ja lähes mitä tahansa, mikä voidaan oppia muilta yksittäisinä yksikköinä.
Meemiteorian ja meemikäsitteen tieteellinen arvo on ollut kulttuuria ja yhteiskuntaa tutkivien tieteiden piirissä vilkkaan väittelyn kohde.
*
Meme - Wikipedia, the free encyclopedia (todella kattava katsaus)
http://www.b3ta.com/challenge/2005calendar/page6.htm.
Nudisti.Älä "pelkää" ISOJA KIRJAIMIA tai huutomerkkejä. Ne eivät tapa tai syö elävältä...
Muuten selittäkääs minulle se Dawkinsin keksintö niistä meemeistä.
Luin mm. tätä aihetta lyhyesti sivunneen referaatin ko. herrasta äskettäin. Siinä todettiin, että eipä ole oikein ottanut tulta tämä idea tiedemaailmassa.
Ehkä se jää samanlaiseksi "välineeksi" kuin kybernetiikka/systeemiteoriakin eli ei siis muodosta itsenäistä tieteenalaa, vaikka saattaa olla tärkeäkin oivallus (kuten systeemiteoria oli ja on).
Vai onko nyt kyseessä kerta kaikkiaan "villi analogia", jonka esittäjäksi sopisi pikemminkin Nietzsche kuin tahattoman humoristinen evoluutiobiologi Englannista, joka tunnetusti on hyvä kasvualusta "hengettömälle" ajattelulle.
Tarkennan."Hengettömälle" tarkoittaa tässä samaa kuin "ei henkeä" eli materiaa.
Geeni on siten (a`la Dawkins) "iloinen mutta hengetön".
*
Meemi
Wikipedian tynkäartikkeli
Termiä meemi on käytetty kuvaamaan informaatiota, joka leviää viestinnän kulttuurievoluutiossa aivan kuten geenit leviävät biologisessa evoluutiossa. Meemiteoria tutkii meemien leviämistä ja yleistymistä.
Termiä meemi käytti ensimmäisenä Richard Dawkins vuonna 1976 kirjassaan Geenin itsekkyys, vaikka käsite onkin vanhempi.
Jo William S. Burroughs ehdotti, että "kieli on kuten virus". Meemit voivat ideoiden ja kielellisten ilmausten lisäksi olla lyhyitä sävelmiä, suunnitelmia, kykyjä, moraalia ja esteettisiä arvoja ja lähes mitä tahansa, mikä voidaan oppia muilta yksittäisinä yksikköinä.
Meemiteorian ja meemikäsitteen tieteellinen arvo on ollut kulttuuria ja yhteiskuntaa tutkivien tieteiden piirissä vilkkaan väittelyn kohde.
*
Meme - Wikipedia, the free encyclopedia (todella kattava katsaus)
http://www.b3ta.com/challenge/2005calendar/page6.htm.
February 12, 2006
Mitä ajattelu on?
Tässä kommentti Nudistille koskien hänen kommenttiaan edelliseen kommenttipäreeseeni jne. (Lisäyksiä loppukappaleesen klo: 01.45)
*
En oikein ymmärtänyt, mitä kirjoitit Dawkinsista ja uskosta - epäselvää...
Dawkins on toki erinomaisen oppinut tiedemies ja erinomaisen lahjakas evoluutiobiologian popularisoija.
En minä tällaisia - hyvinkin objektiivisia asioita - kiellä.
Minä vain en kerta kaikkiaan pidä hänen TAVASTAAN AJATELLA.
Kaiken lisäksi tiedän, etten ole ainut ihminen, joka näin ajattelee.
Moderni, mannermaisen filosofian perinne (aikansa luonnontieteen hyvin tunteneesta Immanuel Kantista lähtien) on loogista positivismia/empirismiä lukuunottamatta esittänyt jatkuvasti kovaa kritiikkiä sekä luonnontieteellistä että ylipäätään reduktionistista (Marx, Freud) ajattelua kohtaan.
Samalla on saanut osansa analyyttisen filosofian popperilais/quinelainen perinne, jonka voisi ilman, että mikään muuttuu, nimittää luonnontieteen apuriksi tai loiseksi.
Filosofiaa tai ajattelua - niinkuin minä ajattelun "hämärästi oivallan" - siinä ei enää ole rahtuakaan.
*
Ja kuten Richard Dawkins selittää elämän vain yhden periaatteen avulla, niin sanon minäkin perusteluni hyvin lyhykäisesti - sitaateilla.
"Tiede ei ajattele." "Tiedemiehet ovat maailman säälittävimpiä orjia." (Heidegger)
"Täydellistynyt tiede merkitsee katastrofia elämän kannalta." (Nietzsche)
Jos nämä eivät riitä sinulle eli vihjaat, että minun pitäisi todistaa väitteeni jollain propositionaalisella "poppaskonstilla", niin Nietzschen tavoin heitän pallon takaisin siteeraamalla häntä uudestaan: "Mitä minä kumoamisista välitän..."
Ongelma siitä, mitä AJATTELU ON, ei ratkea esim. jotain analyyttista peliteoriaa väsäämällä tai loputtomilla pohdinnoilla ihmisen kognitiivisten kykyjen luotettavuudesta - siinä on kyse jostain aivan muusta!
Ehkä se lopultakin jää arvoitukseksi...Ehkä sen PITÄÄKIN jäädä arvoitukseksi...
*
Wittgenstein julisti Tractatuksensa (lähinnä sen kuvateorian) mielettömäksi eikä etsinyt enää ideaalista kieltä kuten esim. Wienin piirin Carnap.
Niinpä hän päätyi ajattelemaan (mm. contra Russell), että luonnollinen kieli selviytyy aivan hyvin tehtävistään.
Nämä tehtävät ovat toki moninaisia ja niitä Wittgenstein alkoi kutsua kielipeleiksi (Foucault muotoili saman ajatuksen ranskalaisittain diskurssiksi) sekä käsityksensä käsitteiden perheyhtäläisyydestä, mikä ei kuitenkaan ole edes analogiapäättelyn vahvuinen yhdistävä sidos eri kielipelien välillä.
Siten Wittgensteinin kielipelipluralismin vaikeimmaksi ongelmaksi jäi itse asiassa sama vanha ongelma, joka oli häntä vainonnut jo alusta lähtien - solipsismi.
Me käytämme kieltä monin eri tavoin, monenlaisten elämämuotojen, ajattelutapojen ja tieteitten puitteissa. Mutta mikä lopulta yhdistää näitä kielen eri käyttötapoja?
Sillä jos niitä ei yhdistä mikään (ei edes käsitteiden perheyhtäläisyys), pyörimme periaatteessa edelleen Tractatuksen solipsistisessa kehässä, jossa keskustelemme autistisesti vain oman itsemme kanssa...("tikapuuthan" on potkaistu alas..hehheh...)
Minun mielestäni tämä kielipelien kommunikoimattomuuden umpikuja on lopultakin samaa muotoa kuin se Tracatatuksessa esitetty elementaarilauseen ja todellisuuden välinen isomorfia, jota ei kuitenkaan voinut ilmaista...
(Ongelmaa voi kuvata toisestakin perspektiivistä eli kts. alla kohta 2)
Kas siinä pientä pulmaa vasta-alkajille ja hieman edistyneemmillekin...
Kyse on "postmodernin" (mitä se sitten lieneekään?) filosofian ehkä tärkeimmästä ongelmasta.
Jürgen Habermas on antanut siihen kommunikaatioteoriassaan aivan erityyppisen ratkaisun kuin strategisen ajattelun valtateoreetikko Michel Foucault tai "käsitteellisen palapelin hajottaja" Jaques Derrida - puhumattakaan nyt traditiouskollisesta Gadamerista.
Ja näinä aikoina, kun läntinen sananvapaus ja islamilainen lakiuskonnollisuus ovat jälleen kerran toistensa kimpussa, tämän - alunperin Wittgensteinilta periytyneen - ongelman vaikeus tulee ilmi myös perin juurin käytännöllisesti - ei ainoastaan logiikan ja filosofian neron merkillisinä aivoituksina...
Väitän, että lopulta siinä on kyse kahdesta täysin erityyppisestä TAVASTA AJATELLA.
Joku voi äkkipäätään kysyä, että tarkoitanko nyt humanistisen ja luonnontieteellisen eroa tai laadullisen ja määrällisen tutkimuksen eroa tai intentionaalisen ja reduktionistisen metodin eroa tvs. jne?
Siihen kysymykseen en tässä päreessäni vastaa. Asiaa pitää pohtia - tai pikemminkin märehtiä kuten Nietzsche kirjoitti.
*
Heideggeria ja Wittgensteinia yhdistää kaksi asiaa.
1) Kumpikaan ei kirjoittanut etiikasta juuri mitään ja kumpikin katsoi etiikan sisältyvän ikäänkuin automaattisesti (implisiittisesti) filosofiaansa.
Myöhempi Wittgenstein tosin ilmeisesti piti etiikkaa omana kielipelinään.
2) Kummankaan mielestä ihminen ei pääse kielen ulkopuolelle. (Samoin ajatteli muuten modernin logiikan isä Gottlob Frege).
Kieli on kuin valokuvakamera: se pystyy kuvaamaan kaiken "näkemänsä" tarkasti, mutta itseään se ei pysty "näkemään tai kuvaamaan."
Se joka ajattelee, että kieli pystyy reflektoimaan itsensä ikäänkuin jokun korkeamman tason metakielen avulla tai kokeellisen havainnon avulla - lankeaa sekä kategoriavirheeseen että perusteitten regressioon.
Väittävät, että tällainen käsitys kielestä on antirealismia (esim. Ilkka Niiniluoto), mutta entä sitten?
Vain kieli mahdollistaa ajattelun - ei mikään geeni, ellemme nyt välttämättä halua skientistisesti mystifioida havaintoja ja antaa niille merkityksiä, joita niillä ei ole kuin kielellisessä teoriamaailmassa eli mielikuvituksessamme!
Tämän mystifioinnin reduktionisti tekee yhtä lailla kuin fenomenologi-hermeneutikko, mutta koska hän tekee sen - ei vain hypoteesinsa vaan koko AJATELTAVAN KOHTEEN suhteen - kielestä riippumattomia muuttujia ja regressioanalyyseja käyttäen - hän AJATTELEE VÄÄRIN.
Hän luulee saaneensa todellisuuden haltuunsa, toisin kuin fenomenologi-hermeneutikko, joka tyytyy tulkinallisen merkityksen hyvinkin sattumanvaraiseen asteeseen, jota kehitellään eteenpäin kohteen eri aspektien välisten välittömien ja moninaisten vuorovaikutussuhteitten kehässä, ei niiden strukturoidun korrespondenssin asteen tilastollisen määrittelyn prosessissa.
Fenomenologi-hermeneutikko kysyy mieltä ja merkitystä, reduktionisti kysyy, onko strukturoidulle hypoteesille kyetty saamaan empiiristä tukea ja jos on, niin korrelaation astetta pyritään hypoteesin todistusvoiman takaamiseksi lisäämään - jos mahdollista - kausaatioon asti.
Kyse EI ole siitä, että reduktionisti nimenomaan välttämättä todistaisi väärin, mutta koska hän luulee päässeensä KÄSIKSI ITSE ASIAAN palauttamalla todellisuuden pienimpiin tai suurimpiin mahdollisiin yksiköihin, pakenee todellisuus nimenomaan AJATELTUNA hänen ulottumattomiinsa juuri tämän informaatio=tieto analogian takia.
Informaatio saattaa toki lisätä soveltavaa tietoamme (tekniset keksinnöt) selkeästi rajatulla alueella, mutta koska kyse perimmältään on aina jo entistä tarkemman informaation lisääntymisestä, sitä vähemmän silloin voidaan puhua AJATTELUSTA YMMÄRRYKSEN LISÄÄNTYMISENÄ.
*
Mitä ajattelu on, liittyy minulla muun muassa näihin pohdintoihin.
*
En oikein ymmärtänyt, mitä kirjoitit Dawkinsista ja uskosta - epäselvää...
Dawkins on toki erinomaisen oppinut tiedemies ja erinomaisen lahjakas evoluutiobiologian popularisoija.
En minä tällaisia - hyvinkin objektiivisia asioita - kiellä.
Minä vain en kerta kaikkiaan pidä hänen TAVASTAAN AJATELLA.
Kaiken lisäksi tiedän, etten ole ainut ihminen, joka näin ajattelee.
Moderni, mannermaisen filosofian perinne (aikansa luonnontieteen hyvin tunteneesta Immanuel Kantista lähtien) on loogista positivismia/empirismiä lukuunottamatta esittänyt jatkuvasti kovaa kritiikkiä sekä luonnontieteellistä että ylipäätään reduktionistista (Marx, Freud) ajattelua kohtaan.
Samalla on saanut osansa analyyttisen filosofian popperilais/quinelainen perinne, jonka voisi ilman, että mikään muuttuu, nimittää luonnontieteen apuriksi tai loiseksi.
Filosofiaa tai ajattelua - niinkuin minä ajattelun "hämärästi oivallan" - siinä ei enää ole rahtuakaan.
*
Ja kuten Richard Dawkins selittää elämän vain yhden periaatteen avulla, niin sanon minäkin perusteluni hyvin lyhykäisesti - sitaateilla.
"Tiede ei ajattele." "Tiedemiehet ovat maailman säälittävimpiä orjia." (Heidegger)
"Täydellistynyt tiede merkitsee katastrofia elämän kannalta." (Nietzsche)
Jos nämä eivät riitä sinulle eli vihjaat, että minun pitäisi todistaa väitteeni jollain propositionaalisella "poppaskonstilla", niin Nietzschen tavoin heitän pallon takaisin siteeraamalla häntä uudestaan: "Mitä minä kumoamisista välitän..."
Ongelma siitä, mitä AJATTELU ON, ei ratkea esim. jotain analyyttista peliteoriaa väsäämällä tai loputtomilla pohdinnoilla ihmisen kognitiivisten kykyjen luotettavuudesta - siinä on kyse jostain aivan muusta!
Ehkä se lopultakin jää arvoitukseksi...Ehkä sen PITÄÄKIN jäädä arvoitukseksi...
*
Wittgenstein julisti Tractatuksensa (lähinnä sen kuvateorian) mielettömäksi eikä etsinyt enää ideaalista kieltä kuten esim. Wienin piirin Carnap.
Niinpä hän päätyi ajattelemaan (mm. contra Russell), että luonnollinen kieli selviytyy aivan hyvin tehtävistään.
Nämä tehtävät ovat toki moninaisia ja niitä Wittgenstein alkoi kutsua kielipeleiksi (Foucault muotoili saman ajatuksen ranskalaisittain diskurssiksi) sekä käsityksensä käsitteiden perheyhtäläisyydestä, mikä ei kuitenkaan ole edes analogiapäättelyn vahvuinen yhdistävä sidos eri kielipelien välillä.
Siten Wittgensteinin kielipelipluralismin vaikeimmaksi ongelmaksi jäi itse asiassa sama vanha ongelma, joka oli häntä vainonnut jo alusta lähtien - solipsismi.
Me käytämme kieltä monin eri tavoin, monenlaisten elämämuotojen, ajattelutapojen ja tieteitten puitteissa. Mutta mikä lopulta yhdistää näitä kielen eri käyttötapoja?
Sillä jos niitä ei yhdistä mikään (ei edes käsitteiden perheyhtäläisyys), pyörimme periaatteessa edelleen Tractatuksen solipsistisessa kehässä, jossa keskustelemme autistisesti vain oman itsemme kanssa...("tikapuuthan" on potkaistu alas..hehheh...)
Minun mielestäni tämä kielipelien kommunikoimattomuuden umpikuja on lopultakin samaa muotoa kuin se Tracatatuksessa esitetty elementaarilauseen ja todellisuuden välinen isomorfia, jota ei kuitenkaan voinut ilmaista...
(Ongelmaa voi kuvata toisestakin perspektiivistä eli kts. alla kohta 2)
Kas siinä pientä pulmaa vasta-alkajille ja hieman edistyneemmillekin...
Kyse on "postmodernin" (mitä se sitten lieneekään?) filosofian ehkä tärkeimmästä ongelmasta.
Jürgen Habermas on antanut siihen kommunikaatioteoriassaan aivan erityyppisen ratkaisun kuin strategisen ajattelun valtateoreetikko Michel Foucault tai "käsitteellisen palapelin hajottaja" Jaques Derrida - puhumattakaan nyt traditiouskollisesta Gadamerista.
Ja näinä aikoina, kun läntinen sananvapaus ja islamilainen lakiuskonnollisuus ovat jälleen kerran toistensa kimpussa, tämän - alunperin Wittgensteinilta periytyneen - ongelman vaikeus tulee ilmi myös perin juurin käytännöllisesti - ei ainoastaan logiikan ja filosofian neron merkillisinä aivoituksina...
Väitän, että lopulta siinä on kyse kahdesta täysin erityyppisestä TAVASTA AJATELLA.
Joku voi äkkipäätään kysyä, että tarkoitanko nyt humanistisen ja luonnontieteellisen eroa tai laadullisen ja määrällisen tutkimuksen eroa tai intentionaalisen ja reduktionistisen metodin eroa tvs. jne?
Siihen kysymykseen en tässä päreessäni vastaa. Asiaa pitää pohtia - tai pikemminkin märehtiä kuten Nietzsche kirjoitti.
*
Heideggeria ja Wittgensteinia yhdistää kaksi asiaa.
1) Kumpikaan ei kirjoittanut etiikasta juuri mitään ja kumpikin katsoi etiikan sisältyvän ikäänkuin automaattisesti (implisiittisesti) filosofiaansa.
Myöhempi Wittgenstein tosin ilmeisesti piti etiikkaa omana kielipelinään.
2) Kummankaan mielestä ihminen ei pääse kielen ulkopuolelle. (Samoin ajatteli muuten modernin logiikan isä Gottlob Frege).
Kieli on kuin valokuvakamera: se pystyy kuvaamaan kaiken "näkemänsä" tarkasti, mutta itseään se ei pysty "näkemään tai kuvaamaan."
Se joka ajattelee, että kieli pystyy reflektoimaan itsensä ikäänkuin jokun korkeamman tason metakielen avulla tai kokeellisen havainnon avulla - lankeaa sekä kategoriavirheeseen että perusteitten regressioon.
Väittävät, että tällainen käsitys kielestä on antirealismia (esim. Ilkka Niiniluoto), mutta entä sitten?
Vain kieli mahdollistaa ajattelun - ei mikään geeni, ellemme nyt välttämättä halua skientistisesti mystifioida havaintoja ja antaa niille merkityksiä, joita niillä ei ole kuin kielellisessä teoriamaailmassa eli mielikuvituksessamme!
Tämän mystifioinnin reduktionisti tekee yhtä lailla kuin fenomenologi-hermeneutikko, mutta koska hän tekee sen - ei vain hypoteesinsa vaan koko AJATELTAVAN KOHTEEN suhteen - kielestä riippumattomia muuttujia ja regressioanalyyseja käyttäen - hän AJATTELEE VÄÄRIN.
Hän luulee saaneensa todellisuuden haltuunsa, toisin kuin fenomenologi-hermeneutikko, joka tyytyy tulkinallisen merkityksen hyvinkin sattumanvaraiseen asteeseen, jota kehitellään eteenpäin kohteen eri aspektien välisten välittömien ja moninaisten vuorovaikutussuhteitten kehässä, ei niiden strukturoidun korrespondenssin asteen tilastollisen määrittelyn prosessissa.
Fenomenologi-hermeneutikko kysyy mieltä ja merkitystä, reduktionisti kysyy, onko strukturoidulle hypoteesille kyetty saamaan empiiristä tukea ja jos on, niin korrelaation astetta pyritään hypoteesin todistusvoiman takaamiseksi lisäämään - jos mahdollista - kausaatioon asti.
Kyse EI ole siitä, että reduktionisti nimenomaan välttämättä todistaisi väärin, mutta koska hän luulee päässeensä KÄSIKSI ITSE ASIAAN palauttamalla todellisuuden pienimpiin tai suurimpiin mahdollisiin yksiköihin, pakenee todellisuus nimenomaan AJATELTUNA hänen ulottumattomiinsa juuri tämän informaatio=tieto analogian takia.
Informaatio saattaa toki lisätä soveltavaa tietoamme (tekniset keksinnöt) selkeästi rajatulla alueella, mutta koska kyse perimmältään on aina jo entistä tarkemman informaation lisääntymisestä, sitä vähemmän silloin voidaan puhua AJATTELUSTA YMMÄRRYKSEN LISÄÄNTYMISENÄ.
*
Mitä ajattelu on, liittyy minulla muun muassa näihin pohdintoihin.
Väliaikainen vastaus AHM:lle.
Kommentti Androgyynihullumiehelle koskien "Richard Dawkins - uusin uskonpuhdistaja"- päreeseeni kirjoitettua kommenttia.
(Lisäyksiä klo: 18.55)
AHM.
Pyrin vastaamaan sinulle myöhemmin, joten tästä tuli taas yksi niistä "palaan asiaan" teemoista.
Luen paraikaa Juha Himangan luentoja kirjasta Se ei sittenkään pyöri - Johdatus mannermaiseen filosofiaan", ja minulla on herännyt siitä tähän juttuun liittyviä ideoita.
Ristiriitaisuuksia ja liiallisia yleistyksiä tekstistäni kyllä löytyy, mutta kysymys on nyt perimmältään siitä tavasta, miten ihminen ylipäätään suhtautuu tieteeseen ja filosofoimiseen.
Eikä tämä ole ihan vähäpätöinen ongelma.
Kun minä luen evoluutioteoriaa, niin en voi kerta kaikkiaan käsittää esim. Dawkinsin tahattoman naivilta vakuttavaa - lapsenomaista innostusta.(..."päästäiset lisääntyivät iloisesti..." jne.)
Siinä on vähän samaa kuin näkisi David Attenborough`n ratsastamassa krokotiililla, joka sattuu tiukasti puristamaan suussaan yhtä Attenborough`n luonto-ohjelman kuvaajista.
"Miten upea krokotiili" hihkuu A! "Ja miten vahva - kun ajattelee, että se on miljoonia vuosia vanha - hehhehhheh!"
Sitten A. huutaa krotiilin hampaissa viruvalle kuvaajalleen:
"Take it easy George! Kuvaa sen silmiä. Tästä tulee ainutlaatuista! Kyllä luonto on ihmeellinen asia!"
Kun siis Dawkins puolestaan hihkuu innostuksissaan geenin kopioitumisen kaikkivaltiudesta ja itsekkäästä täydellisyydestä sekä samalla evoluution perimmäisestä tarkoituksettomuudesta, en voi olla tuntematta jotain omituista, syvää ja kuitenkin intellektuaalista vastenmielisyyttä.
Minussa moiset päätelmät herättävät samanlaista kuvotusta kuin esimerkiksi Sartrella heräsi "Inhossa" tai Camus`lla "Sivullisessa".
(Lisäys) Klassisin esimerkki tästä tunteesta löytyy kuitenkin eksistentialismin Raamatusta - Dostojevskin Kirjoituksia kellarista teoksen I:stä osasta, joka mottona voi pitää "kellariloukon miehen" antipositivistista/antireduktionistista "tunnustusta": "Ennemmin teen tietoisesti väärin kuin suostun olemaan pianonkosketin!"
Samassa hengessä kritisoi myös Nietzsche luonnontieteen kaikkivaltiasta otetta esim. Moraalin alkuperästä III:ssa esseessä Askeettisista ihanteista.
Mutta Dawkins ja muut kaltaisensa reduktionistipellet jaksavat sen sijaan jatkuvasti intoutua tutkimastaan ja sen absoluuttisesta indifferenssistä (kvasimetafyysisena totuutena! - sic - aivan kuten Nietzsche vihjaa!) jopa siinä määrin, että heille ei liene väliä edes sillä kuuluako natseihin vai Greenpeaceen.
Luonto - kaikessa, "täydellisessä" ja "selitettävissä olevassa" päämäärättömyydessään on tiedemiehelle ihana ja pyhä asia!
"Hei George" (huutaa Attenborough vielä) - "heitä mulle se kamerasi....ja goodbye! Luonnon kiertokulussa tavataan! Valtavaa, todella vaikuttavaa."
George huutaa koristen aargh!, mutta sitten hänen äänensä vaimenee...Evoluuutio on taas valinnut sopivimman - myös kuolemaan...
(Hitto. Esa Saarinen sopisi näköjään oikein hyvin Attenboroughin paikalle...)
*
Kts. myös David Attenborough - biologien Tarzan
(Lisäyksiä klo: 18.55)
AHM.
Pyrin vastaamaan sinulle myöhemmin, joten tästä tuli taas yksi niistä "palaan asiaan" teemoista.
Luen paraikaa Juha Himangan luentoja kirjasta Se ei sittenkään pyöri - Johdatus mannermaiseen filosofiaan", ja minulla on herännyt siitä tähän juttuun liittyviä ideoita.
Ristiriitaisuuksia ja liiallisia yleistyksiä tekstistäni kyllä löytyy, mutta kysymys on nyt perimmältään siitä tavasta, miten ihminen ylipäätään suhtautuu tieteeseen ja filosofoimiseen.
Eikä tämä ole ihan vähäpätöinen ongelma.
Kun minä luen evoluutioteoriaa, niin en voi kerta kaikkiaan käsittää esim. Dawkinsin tahattoman naivilta vakuttavaa - lapsenomaista innostusta.(..."päästäiset lisääntyivät iloisesti..." jne.)
Siinä on vähän samaa kuin näkisi David Attenborough`n ratsastamassa krokotiililla, joka sattuu tiukasti puristamaan suussaan yhtä Attenborough`n luonto-ohjelman kuvaajista.
"Miten upea krokotiili" hihkuu A! "Ja miten vahva - kun ajattelee, että se on miljoonia vuosia vanha - hehhehhheh!"
Sitten A. huutaa krotiilin hampaissa viruvalle kuvaajalleen:
"Take it easy George! Kuvaa sen silmiä. Tästä tulee ainutlaatuista! Kyllä luonto on ihmeellinen asia!"
Kun siis Dawkins puolestaan hihkuu innostuksissaan geenin kopioitumisen kaikkivaltiudesta ja itsekkäästä täydellisyydestä sekä samalla evoluution perimmäisestä tarkoituksettomuudesta, en voi olla tuntematta jotain omituista, syvää ja kuitenkin intellektuaalista vastenmielisyyttä.
Minussa moiset päätelmät herättävät samanlaista kuvotusta kuin esimerkiksi Sartrella heräsi "Inhossa" tai Camus`lla "Sivullisessa".
(Lisäys) Klassisin esimerkki tästä tunteesta löytyy kuitenkin eksistentialismin Raamatusta - Dostojevskin Kirjoituksia kellarista teoksen I:stä osasta, joka mottona voi pitää "kellariloukon miehen" antipositivistista/antireduktionistista "tunnustusta": "Ennemmin teen tietoisesti väärin kuin suostun olemaan pianonkosketin!"
Samassa hengessä kritisoi myös Nietzsche luonnontieteen kaikkivaltiasta otetta esim. Moraalin alkuperästä III:ssa esseessä Askeettisista ihanteista.
Mutta Dawkins ja muut kaltaisensa reduktionistipellet jaksavat sen sijaan jatkuvasti intoutua tutkimastaan ja sen absoluuttisesta indifferenssistä (kvasimetafyysisena totuutena! - sic - aivan kuten Nietzsche vihjaa!) jopa siinä määrin, että heille ei liene väliä edes sillä kuuluako natseihin vai Greenpeaceen.
Luonto - kaikessa, "täydellisessä" ja "selitettävissä olevassa" päämäärättömyydessään on tiedemiehelle ihana ja pyhä asia!
"Hei George" (huutaa Attenborough vielä) - "heitä mulle se kamerasi....ja goodbye! Luonnon kiertokulussa tavataan! Valtavaa, todella vaikuttavaa."
George huutaa koristen aargh!, mutta sitten hänen äänensä vaimenee...Evoluuutio on taas valinnut sopivimman - myös kuolemaan...
(Hitto. Esa Saarinen sopisi näköjään oikein hyvin Attenboroughin paikalle...)
*
Kts. myös David Attenborough - biologien Tarzan
Vasen, oikea ja sähkökitara
Kirjoitettu alunperin kommentiksi Sedis Blogin juttuun "Toinen Tanska ja meemi".
(Lisäys klo: 16. 45)
*
Olipa komeeta tekstiä.
En tiedä, mikä loppujen lopuksi tekee ihmisestä oikeistolaisen (merkityksessä kapitalisti) tai vasemmistolaisen (merkityksessä työtä yksityiselle tai yritykselle tekevä - siis palkkatyöläinen - ei omistaja), mutta jotain aivan olennaista olet tavoittanut tuossa ensimmäisessä meemissäsi.
Minulle tuli aikoinaan Kymissä (nykyistä Kotkaa) erään paikallisen patruunan sokerijuurikaspeltoa harventaessani (ensimmäinen työpaikka) aivan sama tunne.
Se mies maksoi niin huonoa palkkaa, ettei sillä olisi edes päivittäistä ruokaansa ansainnut -ainakaan ilman ylitöitä eli ilman helvetillisiä selkäkipuja.
Lopetin homman melko lyhyeen, eikä äijä maksanut lopulta edes sitä, minkä todellisuudessa olin tehnyt, koska olin jättänyt kahden sadan metrin taimistovaon puoliväliin kesken.
Hänen jälkikäteisen (!) tulkintansa mukaan palkka määräytyi vain tehdyistä 200 metrin pätkistä.
Kun sitten seuraavana kesänä menin rakennukselle kesätöihin apumieheksi palkkani nousi harvennushommiin verrattuna aivan käsittämättömän suureksi ja ostinpa minäkin silloin sen ensimmäisen Pöytäviinapulloni ja kitarani.
Kitara oli Ibanezin Rickenbacker 325 kopio (täysin toimiva peli), jonka alkuperäisellä versiolla eräät tuntemattomat suuruudet kuten John Lennon ja John Fogerty olivat soittaneet.
No - se kitara varastettiin. Nyt - lähes 35 vuotta myöhemmin - siitä maksettaisiin maltaita. Eli kaipaan tätä kitaraa syvästi sekä Lennonin ja Fogertyn takia, ja koska kaiken lisäksi tajusin sen alkuperäisen identiteetin vasta, kun soitin oli jo varastettu.
-70-luvun alussa kopiokitarat olivat täysin uusi - ja usein syystäkin aliarvostettu - juttu. Mutta kun mm. Carlos Santana siirtyi Gibson SG:sta (joka minulla itselläni nyt on, loistava kitara) Yamahaan, alkoi myös yleinen mielipide japsikitaroiden suhteen muuttua.
Santanan kynsissä Yamaha nimittäin soi aivan verrattomasti. Ei mitään eroa merkkipeleihin.
*
No - tämä näin kuriositeettina. Lähtökohtani kommentiisi minulla on kuitenkin edelleen se, että syy siihen, miksi ihmisestä tulee oikeistolainen tai vasemmistolainen (edellä määriteltyinä) ei liene niitä helpompia asioita analysoitavaksi.
Minulle siihen liittyy oman kasvutaustan - työläisperheen lähtökohta. Isäni kuului Kotkan vapaa-ajattelijoihin ja silloiseen SKDL:ään, mutta ei ollut kommunisti.
Äiti kuului kirkkoon eikä hänellä ollut puoluekirjaa, mutta puoluepoliittisesti hän kannatti samoja asioita kuin isäkin.
Olen usein mielessäni kritisoinut vanhempieni poliittista suuntautumista, jossa meni tavallaan puurot ja vellit sekaisin.
Oltiin kovia sosialisteja, mutta elettiin silti (osittain väistämättä) kapitalismin ehdoilla ja ne ehdot lopulta myös hyväksyen.
Kuitenkin näissä - persoonallisuuteen asti kasvaneen - poliittisen asenteeni (vasemmistolaisuuden) lähtökohdissa lienee jotain samaa kuin Eteneminen-blogin Keijo Alqhvistin (K.A) perusteluissa samasta aiheesta - Kun et ole puolellamme.
*
(Lisäys) Seuraavassa näyte käymästämme lyhyestä kommentoinnista K.A:n kanssa em. päreen tiimoilta.
Sen pointti lienee tässä oman luokka-ja sukutaustan merkitys ideologisten asenteiden syvemmän omaksumisen kannalta.
Ja nyt ei viitata mihinkään aatteellisiin muoti-tai mediavillityksiin kuten esim. muinaiseen taistolaisuuteen.
RR
Heh.
Makustelin tätä pärettäsi pitkään ja tulin siihen päätelmään, että olet ainakin osittain oikeassa.
Kemppinen on elitisti.
Mutta mutta - Kemppinen on samalla myös niitä harvoja - maamme todelliseen sivistyneistöön kuuluvia - "itse(nsä)ilmaisijoita", joita voi huoletta arvostaa ja lukea aina.
Älä siis sinä vajoa sinne oman kritiikkisi mutaan- ainakaan lopullisesti.
Mun mielestä olet OK. En kai muuten tsekkaisi piirroksiasi ja tekstejäsi.
(En tosin tiedä oliko tämä hyvä perustelu).
Yst. ja niin eespäin RR.
Keijo Ahlqvist
Kemppinen sanoo mielipiteensä ja minä sanon mielipiteeni. En o enää viittiny panostaa hyvään käytökseen.
Tää on ohimenevä vaihe ihmisen historiassa, että meilläkin on mahdollisuus aukoa julkisesti päätämme samalla lailla kuin kemppisillä.
Kyllä Kemppinenkin puolensa valitsee kun tulee sen aika, niin ne muutkin valistuneet porvarit on aina tehny kun on tosi kysymyksessä.
Enkä ny puhu porvari-vasemmisto -akselista vaan vanhasta kunnon riistäjät-riistetyt -tilanteesta. Riistetyt ei o seksikkäitä, ja tyhmiäkin ne on.
Mutta kun isä-vainaa oli mukava mies niin valitsen sen puolen. (kursivointi ja lihavointi RR)
*
Itse en oikein osaa sanoa, oliko isä-vainaani mukava mies vai ei (hyvin etäinen joka tapauksessa), koskapa hän kuoli jo ollessani vasta 14:sta ikäinen, mutta se minun on pakko myöntää, että kaikesta - kovastakin kritiikistä huolimatta - olen tässä asiassa isäni poika, jolla on suurin osa äitinsä geeneistä ja myös luonteesta (I am not joking!).
*
Mutta - ne, jotka jotain filosofisista intresseistäni tietävät, saattavat kyllä oivaltaa, että pelkästään Friedrich Nietzschen läsnäolo on luonut ajatteluuni (ilmeisesti myös jo alunperin luonteelleni sopivan) jatkuvan, liki ratkeamattoman, dialektisen, ellei suorastaan eristisen (vapaasti: "riitaisan") elementin.
Tähän kohtaan sopii mainio sitaatti Michel Foucault`a (via ANDROGYYNIHULLUMIES):
"Älkää kysykö kuka minä olen tai pyytäkö minua pysymään samana."
On vaikea olla pelkästään samaa mieltä...kenenkään kanssa....
Ei silti, etteikö tähän ristiriitaiseen keskusteluasemaan sisältyisi myös ilmeisiä etuja, joista yksi merkittävimpiä lienee se, että pyrkii aina erottamaan toisistaan sokean fanatismin ja harkitun provokaation.
Mutta kiitos vielä kerran tekstistäsi Sedis. Se kolahti ja pisti kirjoittamaan.
(Lisäys klo: 16. 45)
*
Olipa komeeta tekstiä.
En tiedä, mikä loppujen lopuksi tekee ihmisestä oikeistolaisen (merkityksessä kapitalisti) tai vasemmistolaisen (merkityksessä työtä yksityiselle tai yritykselle tekevä - siis palkkatyöläinen - ei omistaja), mutta jotain aivan olennaista olet tavoittanut tuossa ensimmäisessä meemissäsi.
Minulle tuli aikoinaan Kymissä (nykyistä Kotkaa) erään paikallisen patruunan sokerijuurikaspeltoa harventaessani (ensimmäinen työpaikka) aivan sama tunne.
Se mies maksoi niin huonoa palkkaa, ettei sillä olisi edes päivittäistä ruokaansa ansainnut -ainakaan ilman ylitöitä eli ilman helvetillisiä selkäkipuja.
Lopetin homman melko lyhyeen, eikä äijä maksanut lopulta edes sitä, minkä todellisuudessa olin tehnyt, koska olin jättänyt kahden sadan metrin taimistovaon puoliväliin kesken.
Hänen jälkikäteisen (!) tulkintansa mukaan palkka määräytyi vain tehdyistä 200 metrin pätkistä.
Kun sitten seuraavana kesänä menin rakennukselle kesätöihin apumieheksi palkkani nousi harvennushommiin verrattuna aivan käsittämättömän suureksi ja ostinpa minäkin silloin sen ensimmäisen Pöytäviinapulloni ja kitarani.
Kitara oli Ibanezin Rickenbacker 325 kopio (täysin toimiva peli), jonka alkuperäisellä versiolla eräät tuntemattomat suuruudet kuten John Lennon ja John Fogerty olivat soittaneet.
No - se kitara varastettiin. Nyt - lähes 35 vuotta myöhemmin - siitä maksettaisiin maltaita. Eli kaipaan tätä kitaraa syvästi sekä Lennonin ja Fogertyn takia, ja koska kaiken lisäksi tajusin sen alkuperäisen identiteetin vasta, kun soitin oli jo varastettu.
-70-luvun alussa kopiokitarat olivat täysin uusi - ja usein syystäkin aliarvostettu - juttu. Mutta kun mm. Carlos Santana siirtyi Gibson SG:sta (joka minulla itselläni nyt on, loistava kitara) Yamahaan, alkoi myös yleinen mielipide japsikitaroiden suhteen muuttua.
Santanan kynsissä Yamaha nimittäin soi aivan verrattomasti. Ei mitään eroa merkkipeleihin.
*
No - tämä näin kuriositeettina. Lähtökohtani kommentiisi minulla on kuitenkin edelleen se, että syy siihen, miksi ihmisestä tulee oikeistolainen tai vasemmistolainen (edellä määriteltyinä) ei liene niitä helpompia asioita analysoitavaksi.
Minulle siihen liittyy oman kasvutaustan - työläisperheen lähtökohta. Isäni kuului Kotkan vapaa-ajattelijoihin ja silloiseen SKDL:ään, mutta ei ollut kommunisti.
Äiti kuului kirkkoon eikä hänellä ollut puoluekirjaa, mutta puoluepoliittisesti hän kannatti samoja asioita kuin isäkin.
Olen usein mielessäni kritisoinut vanhempieni poliittista suuntautumista, jossa meni tavallaan puurot ja vellit sekaisin.
Oltiin kovia sosialisteja, mutta elettiin silti (osittain väistämättä) kapitalismin ehdoilla ja ne ehdot lopulta myös hyväksyen.
Kuitenkin näissä - persoonallisuuteen asti kasvaneen - poliittisen asenteeni (vasemmistolaisuuden) lähtökohdissa lienee jotain samaa kuin Eteneminen-blogin Keijo Alqhvistin (K.A) perusteluissa samasta aiheesta - Kun et ole puolellamme.
*
(Lisäys) Seuraavassa näyte käymästämme lyhyestä kommentoinnista K.A:n kanssa em. päreen tiimoilta.
Sen pointti lienee tässä oman luokka-ja sukutaustan merkitys ideologisten asenteiden syvemmän omaksumisen kannalta.
Ja nyt ei viitata mihinkään aatteellisiin muoti-tai mediavillityksiin kuten esim. muinaiseen taistolaisuuteen.
RR
Heh.
Makustelin tätä pärettäsi pitkään ja tulin siihen päätelmään, että olet ainakin osittain oikeassa.
Kemppinen on elitisti.
Mutta mutta - Kemppinen on samalla myös niitä harvoja - maamme todelliseen sivistyneistöön kuuluvia - "itse(nsä)ilmaisijoita", joita voi huoletta arvostaa ja lukea aina.
Älä siis sinä vajoa sinne oman kritiikkisi mutaan- ainakaan lopullisesti.
Mun mielestä olet OK. En kai muuten tsekkaisi piirroksiasi ja tekstejäsi.
(En tosin tiedä oliko tämä hyvä perustelu).
Yst. ja niin eespäin RR.
Keijo Ahlqvist
Kemppinen sanoo mielipiteensä ja minä sanon mielipiteeni. En o enää viittiny panostaa hyvään käytökseen.
Tää on ohimenevä vaihe ihmisen historiassa, että meilläkin on mahdollisuus aukoa julkisesti päätämme samalla lailla kuin kemppisillä.
Kyllä Kemppinenkin puolensa valitsee kun tulee sen aika, niin ne muutkin valistuneet porvarit on aina tehny kun on tosi kysymyksessä.
Enkä ny puhu porvari-vasemmisto -akselista vaan vanhasta kunnon riistäjät-riistetyt -tilanteesta. Riistetyt ei o seksikkäitä, ja tyhmiäkin ne on.
Mutta kun isä-vainaa oli mukava mies niin valitsen sen puolen. (kursivointi ja lihavointi RR)
*
Itse en oikein osaa sanoa, oliko isä-vainaani mukava mies vai ei (hyvin etäinen joka tapauksessa), koskapa hän kuoli jo ollessani vasta 14:sta ikäinen, mutta se minun on pakko myöntää, että kaikesta - kovastakin kritiikistä huolimatta - olen tässä asiassa isäni poika, jolla on suurin osa äitinsä geeneistä ja myös luonteesta (I am not joking!).
*
Mutta - ne, jotka jotain filosofisista intresseistäni tietävät, saattavat kyllä oivaltaa, että pelkästään Friedrich Nietzschen läsnäolo on luonut ajatteluuni (ilmeisesti myös jo alunperin luonteelleni sopivan) jatkuvan, liki ratkeamattoman, dialektisen, ellei suorastaan eristisen (vapaasti: "riitaisan") elementin.
Tähän kohtaan sopii mainio sitaatti Michel Foucault`a (via ANDROGYYNIHULLUMIES):
"Älkää kysykö kuka minä olen tai pyytäkö minua pysymään samana."
On vaikea olla pelkästään samaa mieltä...kenenkään kanssa....
Ei silti, etteikö tähän ristiriitaiseen keskusteluasemaan sisältyisi myös ilmeisiä etuja, joista yksi merkittävimpiä lienee se, että pyrkii aina erottamaan toisistaan sokean fanatismin ja harkitun provokaation.
Mutta kiitos vielä kerran tekstistäsi Sedis. Se kolahti ja pisti kirjoittamaan.
February 9, 2006
Richard Dawkins - uusin uskonpuhdistaja
Tämä päre alunperin kommentti Hesarin blogin Kvarkeista galakseihin Uskonsota Dawkins vs. piispat jatkuu- päreeseen. (Editoitu viimeksi 10.2)
*
Äärireduktionistit, kuten Richard Dawkins, sortuvat vakavimman luokan kategoriseen virhepäätelmään, koska he johtavat todellisuuden kaikki ilmiöt yhdestä "substanssista" ja jopa vain sen yhdestä funktiosta.
Dawkins "ymmärtää" geenejä, mutta ei ihmisluontoa. Mies on aivan surkea kulttuurifilosofinen antropologi.
Tällaiseen silmänkääntötemppuun ei pysty kuin ehkä kosmologi-fyysikko Kari Enqvist, jolta on jäänyt tajuamatta kuten Dawkinsiltakin (miksei myös Michel Foucault`ta!), että he ovat (kärjistäen jopa tieteenfilosofisesti!) sen saman neoplatonismin idea-oppihistoriallisia jälkeläisiä, jota he niin fanaattisesti pyrkivät vastustamaan.
Mutta tätä he eivät oivalla, koska ovat pyhittäneet elämänsä naturalistisen diskurssin kaikkivaltiuteen, jonka tieteellinen todistusvoima toki on ylivertainen supranaturalistiseen (juutalais-kristillis-islamilaiseen uusplatonismiin) verrattuna.
Ja silti - kuten sanoin, reduktionismin tieteenfilosofinen perusparadigma ei analogisesti eroa uskonnollisen ilmoituspositivismin perusparadigmasta.
(10.2) Aikoja sitten hylätty (mm. Duhem-Quine thesis) loogisen empirismin periaate siitä, että todellisuus on annettu meille havainnossa suoraan, elää siis edelleen vahvasti näitten reduktionistien ajatuksissa - kunhan vain alkuehdoista ensin sovitaan.
Ja nekin - alkuehdot - ovat "parhaimmillaan itsestään selviä..."
Mutta reduktionismissa ja ilmoituspositivismissa todellisuus voidaan viime kädessä selittää/ymmärtää vain ihmismielikuvituksen luomina animaatioina.
Ei siis edes animaatioiden kautta/välityksellä vaan konstruktoituina animaatioina, koska me emme voi havaita sitä, mitä kvanttimaailmassa havaitsemme.
Ja havaitaksemme tuon todellisuuden meidän on tehtävä siitä malli - "oma kuvamme".
Toisin sanoen - tiede on lopulta antropomorfismia siinä missä Jumala-uskokin (*)
Agnostikko Albert Camus tiivistää edellisen laittamattomaan tapaansa: "Te selitätte minulle kuvan avulla tämän maailman. Minä en siis koskaan tule tietämään..."
(*10.2) Antropomorfismi on perimmältään metaforista - siis kuvalliskielellistä ajattelua. Ainoa ajattelun muoto, joka on ihmiselle mahdollinen.
"Monoteististen Kirjan uskontojen" kuvakiellossa on yritetty murtaa tämä antropologinen realiteetti siinä kuitenkaan onnistumatta.
Ihmisen ajattelu on aina ihmiskeskeistä, ja siten ihminen tekee maailmasta aina oman kuvansa - muuhun hän ei pysty.
Ja olipa tuo kuva sitten miten "luotettava" tahansa - se ei ole tekijästään riippumaton. Näin luomiskertomus ja Jumalan kuvaamisen kielto ovat ristiriidassa keskenään, sillä Jumala Luojana on transsendoitu ihminen, kun taas Jumalan kuvaamisen mahdottomuus viestii todellisuuden transsendenssista eli absoluuttisesta ei-ihmisyydestä.
Mutta ihminen pyrkii aina sijoittamaan itsensä transsendenssiin ja siksi hän kuvaa Jumalan luovana subjektina - siis ihmisenä.
*
Timo Paukku: 10. helmikuuta 2006 kello 12.52
Olen ateisti,. Mitä kirkkokuntaa te, Analyysi ja Räsänen, edustatte?
*
Minä olen ajastani nyrjähtänyt Hamlet. Miten siis edes voisin tehdä eroa uskon ja epäuskon välillä…enkä teekään.
Tämänkin keskustelun herrat ovat kuitenkin niin ***** val(a)istunenta (enlightened), että suorastaan kadehdin heidän uskoaan tieteellisiin todistuksiin.
Mutta kertokaa minulle, sanooko niistä yksikään, mihin ihmiskunnan tie johtaa?
Mitä? Ei kuulu mitään. Ja nimenomaan sen vuoksi, että teleologia on pudotettu pelistä (aivan oikein) epätieteellisenä.
Mutta kun päämäärä on poistettu/kadotettu, ei myöskään kausaliteetilla (universaalis-kosmologisesti ajatellen) ole mitään merkitystä.
Säännönmukaisuuksien kanssa voidaan tietenkin aina pelata mukavia “pikku pelejä.” Parametreja muutellaan ja matematiikalla spekuloidaan. On se niin “valaisevaa.”
PS. Ai niin. Minä olen (ihan oikeasti) ortodoksi, mutta sillä ei ole mitään tekemistä syvimpien uskonnollisten vakaumusteni kanssa.
Minä en usko mihinkään. En edes ateismiin.
Tiedän toki, että skeptikko vaatii tiedolta liian vahvaa oikeutusta, mutta siten hän kuitenkin välttyy ajautumasta millekään aatteiden slippery slidelle.
Kuten esim. ateisti…
*
Filosofia ei ole metafyysinen erotuomari vaan reflektiivinen erontekijä käsitteittemme perheyhtäläisyyksien ja nonsensen välillä.
Filosofian perimmäinen ideaali on kriittisen (destruktio, dekonstruktio) “tehtävänsä tehtyään” poistua tarpeettomana diskurssien kentältä.
Mutta tietenkin tämä on vain ideaali. Sitäpaitsi - jotkut valitettavasti pitävät filosofiaa jonain - ikäänkuin autonomisena - aatteena, joka kytkee vastakohtia toisiinsa. Näin ei ole.
Filosofia voi vain erottaa.
Tämä on wittgensteinilaista puhetta.
*
Äärireduktionistit, kuten Richard Dawkins, sortuvat vakavimman luokan kategoriseen virhepäätelmään, koska he johtavat todellisuuden kaikki ilmiöt yhdestä "substanssista" ja jopa vain sen yhdestä funktiosta.
Dawkins "ymmärtää" geenejä, mutta ei ihmisluontoa. Mies on aivan surkea kulttuurifilosofinen antropologi.
Tällaiseen silmänkääntötemppuun ei pysty kuin ehkä kosmologi-fyysikko Kari Enqvist, jolta on jäänyt tajuamatta kuten Dawkinsiltakin (miksei myös Michel Foucault`ta!), että he ovat (kärjistäen jopa tieteenfilosofisesti!) sen saman neoplatonismin idea-oppihistoriallisia jälkeläisiä, jota he niin fanaattisesti pyrkivät vastustamaan.
Mutta tätä he eivät oivalla, koska ovat pyhittäneet elämänsä naturalistisen diskurssin kaikkivaltiuteen, jonka tieteellinen todistusvoima toki on ylivertainen supranaturalistiseen (juutalais-kristillis-islamilaiseen uusplatonismiin) verrattuna.
Ja silti - kuten sanoin, reduktionismin tieteenfilosofinen perusparadigma ei analogisesti eroa uskonnollisen ilmoituspositivismin perusparadigmasta.
(10.2) Aikoja sitten hylätty (mm. Duhem-Quine thesis) loogisen empirismin periaate siitä, että todellisuus on annettu meille havainnossa suoraan, elää siis edelleen vahvasti näitten reduktionistien ajatuksissa - kunhan vain alkuehdoista ensin sovitaan.
Ja nekin - alkuehdot - ovat "parhaimmillaan itsestään selviä..."
Mutta reduktionismissa ja ilmoituspositivismissa todellisuus voidaan viime kädessä selittää/ymmärtää vain ihmismielikuvituksen luomina animaatioina.
Ei siis edes animaatioiden kautta/välityksellä vaan konstruktoituina animaatioina, koska me emme voi havaita sitä, mitä kvanttimaailmassa havaitsemme.
Ja havaitaksemme tuon todellisuuden meidän on tehtävä siitä malli - "oma kuvamme".
Toisin sanoen - tiede on lopulta antropomorfismia siinä missä Jumala-uskokin (*)
Agnostikko Albert Camus tiivistää edellisen laittamattomaan tapaansa: "Te selitätte minulle kuvan avulla tämän maailman. Minä en siis koskaan tule tietämään..."
(*10.2) Antropomorfismi on perimmältään metaforista - siis kuvalliskielellistä ajattelua. Ainoa ajattelun muoto, joka on ihmiselle mahdollinen.
"Monoteististen Kirjan uskontojen" kuvakiellossa on yritetty murtaa tämä antropologinen realiteetti siinä kuitenkaan onnistumatta.
Ihmisen ajattelu on aina ihmiskeskeistä, ja siten ihminen tekee maailmasta aina oman kuvansa - muuhun hän ei pysty.
Ja olipa tuo kuva sitten miten "luotettava" tahansa - se ei ole tekijästään riippumaton. Näin luomiskertomus ja Jumalan kuvaamisen kielto ovat ristiriidassa keskenään, sillä Jumala Luojana on transsendoitu ihminen, kun taas Jumalan kuvaamisen mahdottomuus viestii todellisuuden transsendenssista eli absoluuttisesta ei-ihmisyydestä.
Mutta ihminen pyrkii aina sijoittamaan itsensä transsendenssiin ja siksi hän kuvaa Jumalan luovana subjektina - siis ihmisenä.
*
Timo Paukku: 10. helmikuuta 2006 kello 12.52
Olen ateisti,. Mitä kirkkokuntaa te, Analyysi ja Räsänen, edustatte?
*
Minä olen ajastani nyrjähtänyt Hamlet. Miten siis edes voisin tehdä eroa uskon ja epäuskon välillä…enkä teekään.
Tämänkin keskustelun herrat ovat kuitenkin niin ***** val(a)istunenta (enlightened), että suorastaan kadehdin heidän uskoaan tieteellisiin todistuksiin.
Mutta kertokaa minulle, sanooko niistä yksikään, mihin ihmiskunnan tie johtaa?
Mitä? Ei kuulu mitään. Ja nimenomaan sen vuoksi, että teleologia on pudotettu pelistä (aivan oikein) epätieteellisenä.
Mutta kun päämäärä on poistettu/kadotettu, ei myöskään kausaliteetilla (universaalis-kosmologisesti ajatellen) ole mitään merkitystä.
Säännönmukaisuuksien kanssa voidaan tietenkin aina pelata mukavia “pikku pelejä.” Parametreja muutellaan ja matematiikalla spekuloidaan. On se niin “valaisevaa.”
PS. Ai niin. Minä olen (ihan oikeasti) ortodoksi, mutta sillä ei ole mitään tekemistä syvimpien uskonnollisten vakaumusteni kanssa.
Minä en usko mihinkään. En edes ateismiin.
Tiedän toki, että skeptikko vaatii tiedolta liian vahvaa oikeutusta, mutta siten hän kuitenkin välttyy ajautumasta millekään aatteiden slippery slidelle.
Kuten esim. ateisti…
*
Filosofia ei ole metafyysinen erotuomari vaan reflektiivinen erontekijä käsitteittemme perheyhtäläisyyksien ja nonsensen välillä.
Filosofian perimmäinen ideaali on kriittisen (destruktio, dekonstruktio) “tehtävänsä tehtyään” poistua tarpeettomana diskurssien kentältä.
Mutta tietenkin tämä on vain ideaali. Sitäpaitsi - jotkut valitettavasti pitävät filosofiaa jonain - ikäänkuin autonomisena - aatteena, joka kytkee vastakohtia toisiinsa. Näin ei ole.
Filosofia voi vain erottaa.
Tämä on wittgensteinilaista puhetta.
"Ja lainkin rikkaat vääntää..."
(Kopioitu Kristus-Sanomat yleisjakelunumerosta, joka liittyy Kristus-Sanomien 17.11. 2005 julkaistuun numeroon 91).
*
1) Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen. Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa? Ja ken vanhurskautta nyt tahtois` puolustaa?
2) Nyt viekas vilppi täällä on noussut kunniaan. On valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan. Ei kuulla kurjan ääntä ja köyhää sorretaan. Ja lainkin rikkaat vääntää vääryyttä puoltamaan.
3) Kas, köyhän leivän syövät nuo jumalattomat. He viatonta lyövät ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistavat kuin käärme kiukussa, ja korvat tukkeavat tuon raukan huudoilta.
4) He armotonna veivät osuuden orpojen. He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen. Hän vanhurskaasti kostaa vääryydentekijät, ja ansiosta kaataa nuo viekkaat ryöstäjät.
5) Jo Herran päivän koiton vaivaiset näkevät, kun vanhurskauden voitto lyö väärät, väkevät! Sä, Herra, voimas` näytät, kansaasi armahdat, ja hurskaan pyynnöt täytät ja päästät vaivasta!
(Kts. virsi 440)
*
RR:n ratkaisu virressä kuvattujen väärintekijöitten hiillostamiseksi!
htomc.dns2go.com/ anim/anim-pol.htm.
Katso, miten Herra rankaisee G.W. Bushia varsin tehokkaasti.
Kuva-animaatio löytyy linkkisivun keskeltä.
Harakka pullistelee rasismia vastaan
Tässä jälleen Timo Harakan uusin kolumni Sonera Plazalta. Nyt Harakka tekee eron huonon maun ja rasismin välillä. Opettavaista pullistelua.
TIMO HARAKKA: Sørenista kebabia
SAIGON, Vietnam - Istun mukavassa kapakassa, josta en olisi uskonut, että se on Aasian-matkani vaarallisin paikka. Bangkokin pimeimmillä kujilla ja öisen Saigonin rähjäisimmillä kaduilla olen paremmassa turvassa kuin tässä turistien suosimassa kuppilassa.
Istun tanskalaisbaarissa.
Jørgen ja Søren katsovat tiskillä vakavina CNN:ää, jonka otsikko uhoaa:
"Death to Danmark". Punakat, 150-kiloiset miehet puistelevat vakavina päitään: miksi meistä halutaan tehdä kebabia?
Kaksi suomalaista hihittää nurkkapöydässä; niin houreiselta tuntuu arabimaailman viha leppoisia carlsberg-imureita kohtaan.
Väkivallassa ei ole mitään nauramista, oli sen motiivi kuinka kaistapäinen hyvänsä. Mutta ääliömäinen on myös "sananvapauden ritareiden" uppiniskainen into loukata miljardia muslimia. Yksi heistä on Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen. Lähtöpäiväni aamuna (2.2.) hän paheksui "islamilaisen mailman" reaktioita pilapiirroksiin, jotka Hesarin mielestä sinänsä edustavat "huonoa makua". Mutta jos "islamilaisen maailman" hyökkäykset vielä jatkuvat, lehti uhkaa julkaista piirrokset.
Helsingin Sanomat luovuttaa julkaisupäätöksen Kabulin polttopullojen heittelijöille Kabulissa.
Väkivalta on viikon aikana vain lisääntynyt, mutta Virkkunen ei ole toteuttanut uhkaustaan. Miksi? Olisiko Nokiasta otettu yhteyttä? Muutama matkapuhelin voisi jäädä myymättä Dubaista Dakariin, Malesiasta Tunisiaan.
Älä nyt jänistä, Janne! Me suomalaiset maailmalla odottelemme evakuoinnin alkamista.
ENTÄ sitten se "huono maku"? Se on täysin kestämätön tapa arvioida huumoria. Paras huumori on kaikkialla ja kaikkina aikoina loukannut vallitsevaa käsitystä "hyvästä mausta".
Francois Rabelais päästeli jo 1500-luvulla tekstiä, joka pöyristyttää tänä päivänäkin. Jonathan Swift kirjoitti 1729 "Vaatimattoman ehdotuksen", ratkaistakseen Irlannin nälänhädän seuraavasti:
"Nuori, hyvin imetetty terve lapsi on vuoden ikäisenä mitä ravitsevinta, herkullisinta ja terveellisintä ruokaa niin muhennettuna, paahdettuna, paistettuna kuin keitettynäkin - enkä epäile lainkaan, etteikö se sopisi yhtälailla viillokkiin tai sekamuhennokseenkin."
Maailmaa muuttava huumori on määritelmällisesti "huonoa makua". Huono maku ei ole hyvä syy jättää julkaisematta pilapiirroksia. Syy, jota Janne Virkkunen - ja näemmä moni muu läntisen sananvapauden satraappi - ei ole ajatellut, on paljon painavampi. Piirrokset ovat rasistisia.
SANANVAPAUS ei ole absoluuttinen arvo. Silloin, kun se voi aiheuttaa vahinkoa tai loukata kunniaa ja ihmisarvoa, sitä rajoitetaan. Suomenkin rikoslaissa tuomitaan "kiihotus kansanryhmää vastaan".
Kari Suomalaisen muukalaisvastaiset piirrokset eivät aikanaan johtaneet tuomioon. Hyvä niin; huumorille pitää sallia liikkumatilaa.
Julkaisematta ne silti olisi voinut jättää.
Piirrokset, jotka väittävät islaminuskoisia ilman muuta terroristeiksi, leimaavat törkeästi kansanryhmää. Kun lisäksi niissä esiintyy profeetta Muhammed, jonka kuvaamisen jokainen tietää islamissa kielletyksi, kuvat on nimenomaan tarkoitettu loukkaamaan.
Pilakuvat osoittavat länsimaista ylimielisyyttä ja ahdaskatseisuutta suhteessa muslimimaailmaan. Yhdistämällä summittaisesti islamin ja terrorismin Jyllands-Posten kärjistää entisestään New Yorkin terrori-iskujen jälkeistä kauna-asetelmaa. Pilapiirtäjän logiikka on yhtä samea kuin George W. Bushin.
Terroristit käyttävät islamia veritekojensa verukkeena. Vastuulliset voimat puolin ja toisin ovat pyrkineet riisumaan uskonnon valeasua. He ovat selittäneet islamin rauhanoppia alttiille alokkaille Pakistanista Pariisin lähiöihin - ja toisaalta myös torjumaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa lisääntyvää muukalaisvihaa.
Tämän työn ovat tanskalaiset toopet vaarantaneet. Yhtäkkiä minua ei enää nauratakaan Saigonin tanskalaisbaarin nurkkapöydässä. Carlsberg ei maistu.
Piirroskiistassa ajetaan jälleen kerran vastakkain länsimaista ?vapautta? ja islamilaista ?fundamentalismia?. Höpö höpö.
Rasistisessa matalamielisyydessään pilakuvat eivät loukkaa vain islaminuskoa, vaan myös eurooppalaisen humanismin arvoja. Meillä jokaisella olisi siis aihe osoittaa mieltä Tanskan lähetystön edessä.
TIMO HARAKKA: Sørenista kebabia
SAIGON, Vietnam - Istun mukavassa kapakassa, josta en olisi uskonut, että se on Aasian-matkani vaarallisin paikka. Bangkokin pimeimmillä kujilla ja öisen Saigonin rähjäisimmillä kaduilla olen paremmassa turvassa kuin tässä turistien suosimassa kuppilassa.
Istun tanskalaisbaarissa.
Jørgen ja Søren katsovat tiskillä vakavina CNN:ää, jonka otsikko uhoaa:
"Death to Danmark". Punakat, 150-kiloiset miehet puistelevat vakavina päitään: miksi meistä halutaan tehdä kebabia?
Kaksi suomalaista hihittää nurkkapöydässä; niin houreiselta tuntuu arabimaailman viha leppoisia carlsberg-imureita kohtaan.
Väkivallassa ei ole mitään nauramista, oli sen motiivi kuinka kaistapäinen hyvänsä. Mutta ääliömäinen on myös "sananvapauden ritareiden" uppiniskainen into loukata miljardia muslimia. Yksi heistä on Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen. Lähtöpäiväni aamuna (2.2.) hän paheksui "islamilaisen mailman" reaktioita pilapiirroksiin, jotka Hesarin mielestä sinänsä edustavat "huonoa makua". Mutta jos "islamilaisen maailman" hyökkäykset vielä jatkuvat, lehti uhkaa julkaista piirrokset.
Helsingin Sanomat luovuttaa julkaisupäätöksen Kabulin polttopullojen heittelijöille Kabulissa.
Väkivalta on viikon aikana vain lisääntynyt, mutta Virkkunen ei ole toteuttanut uhkaustaan. Miksi? Olisiko Nokiasta otettu yhteyttä? Muutama matkapuhelin voisi jäädä myymättä Dubaista Dakariin, Malesiasta Tunisiaan.
Älä nyt jänistä, Janne! Me suomalaiset maailmalla odottelemme evakuoinnin alkamista.
ENTÄ sitten se "huono maku"? Se on täysin kestämätön tapa arvioida huumoria. Paras huumori on kaikkialla ja kaikkina aikoina loukannut vallitsevaa käsitystä "hyvästä mausta".
Francois Rabelais päästeli jo 1500-luvulla tekstiä, joka pöyristyttää tänä päivänäkin. Jonathan Swift kirjoitti 1729 "Vaatimattoman ehdotuksen", ratkaistakseen Irlannin nälänhädän seuraavasti:
"Nuori, hyvin imetetty terve lapsi on vuoden ikäisenä mitä ravitsevinta, herkullisinta ja terveellisintä ruokaa niin muhennettuna, paahdettuna, paistettuna kuin keitettynäkin - enkä epäile lainkaan, etteikö se sopisi yhtälailla viillokkiin tai sekamuhennokseenkin."
Maailmaa muuttava huumori on määritelmällisesti "huonoa makua". Huono maku ei ole hyvä syy jättää julkaisematta pilapiirroksia. Syy, jota Janne Virkkunen - ja näemmä moni muu läntisen sananvapauden satraappi - ei ole ajatellut, on paljon painavampi. Piirrokset ovat rasistisia.
SANANVAPAUS ei ole absoluuttinen arvo. Silloin, kun se voi aiheuttaa vahinkoa tai loukata kunniaa ja ihmisarvoa, sitä rajoitetaan. Suomenkin rikoslaissa tuomitaan "kiihotus kansanryhmää vastaan".
Kari Suomalaisen muukalaisvastaiset piirrokset eivät aikanaan johtaneet tuomioon. Hyvä niin; huumorille pitää sallia liikkumatilaa.
Julkaisematta ne silti olisi voinut jättää.
Piirrokset, jotka väittävät islaminuskoisia ilman muuta terroristeiksi, leimaavat törkeästi kansanryhmää. Kun lisäksi niissä esiintyy profeetta Muhammed, jonka kuvaamisen jokainen tietää islamissa kielletyksi, kuvat on nimenomaan tarkoitettu loukkaamaan.
Pilakuvat osoittavat länsimaista ylimielisyyttä ja ahdaskatseisuutta suhteessa muslimimaailmaan. Yhdistämällä summittaisesti islamin ja terrorismin Jyllands-Posten kärjistää entisestään New Yorkin terrori-iskujen jälkeistä kauna-asetelmaa. Pilapiirtäjän logiikka on yhtä samea kuin George W. Bushin.
Terroristit käyttävät islamia veritekojensa verukkeena. Vastuulliset voimat puolin ja toisin ovat pyrkineet riisumaan uskonnon valeasua. He ovat selittäneet islamin rauhanoppia alttiille alokkaille Pakistanista Pariisin lähiöihin - ja toisaalta myös torjumaan Euroopassa ja Yhdysvalloissa lisääntyvää muukalaisvihaa.
Tämän työn ovat tanskalaiset toopet vaarantaneet. Yhtäkkiä minua ei enää nauratakaan Saigonin tanskalaisbaarin nurkkapöydässä. Carlsberg ei maistu.
Piirroskiistassa ajetaan jälleen kerran vastakkain länsimaista ?vapautta? ja islamilaista ?fundamentalismia?. Höpö höpö.
Rasistisessa matalamielisyydessään pilakuvat eivät loukkaa vain islaminuskoa, vaan myös eurooppalaisen humanismin arvoja. Meillä jokaisella olisi siis aihe osoittaa mieltä Tanskan lähetystön edessä.
Diplomatian jäljillä
Kuva - Neville Chamberlain ja Hitlerin "lupaus" eli The Munich Agreement (*).(Editoitu vaan ei sensuroitu...)
Kirjoitettu alunperin Sedis Blogin päreeseen "Pidä huolta".
Kiitos kompostille mielipiteistä.
Sedis tekee juuri nyt erittäin hyvää työtä näiden päreittensä kautta.
(Ja sietää nipinnapin jopa minua.)
*
Otetaans kuitenkin historiasta lähes random-otannalla hyvä/huono esimerkki siitä, mihin hyssyttely näin kiperissä asioissa voi johtaa.
Englannin pääministeri Neville Chamberlain teki syksyllä 1938 Hitlerin kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen, vaikka Hitler oli jo keväällä ehtinyt miehittää myös Itävallan.
Chamberlain kai itsekin vakaasti uskoi kotomaan kamaralle palattuaan antamaansa julistukseen: "Peace for our time!"
Ja miten täysin väärässä hän olikaan.
Hitlerillä ei ollut pienintäkään aikomusta pitää antamaansa lupausta hyökkäämättömyyssopimuksesta.
Sitten tarvittiinkin jo vanhaa bulldog-ärjyä eli Winston Churchilliä (tuota Englannin J.K. Paasikiveä) valtiolaivan ohjaksiin.
Kysymys: mitä Englannin sitten olisi pitänyt tehdä? Kieltäytyä edes neuvottelemasta barbaarien kanssa?
Silti lopputulos näin jälkeenpäin asiaa tarkastellen ei olisi muuksi muuttunut...
Mutta tätähän ei Chamberlain eivätkä monet muutkaan vielä silloin voineet varmuudella tietää.
*
Kieltämättä aina kuitenkin tarvitaan ihmisiä, joilla on sitä kuuluisaa diplomaattista kykyä.
Itse en taida tahallisessa/tahattomassa äkkipikaisuudessani kuulua siihen joukkoon - paitsi ehkä jälkiviisastellen.
*
Entä löytyykö Christopher Hitchensiltä diplomaattista kykyä?
(Lue esim. http://www.slate.com/id/2135499/nav/tap2/)
Hitchens näköjään yrittää kilpailla aikamme Voltairen arvonimestä ja yrittäköön vain.
Fiksu mies kun on.
Mutta osoittaako hänen kyyninen ja antiklerikaalinen inhorealisminsa kovin hyvää poliittisen diplomatian tajua?
Voltairelta tätä kykyä/tajua löytyi huolimatta edellä mainituista mielipide-ominaisuuksista. Mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö "vanhaa vääräleukaa" olisi jatkuvasti vainottu sekä katolisen kirkon että Ranskan poliittisen johdon taholta.
Toisin sanoen - Voltaire oli diplomaattina täysin oman tiensä kulkija, vaikka omaksuikin englantilaiset valistusaatteet universaaleina totuuksina, mikä tietysti 1700-luvun Ranskan hovielämän kannalta oli jo lähes rikos.
(Mutta huom! - vallankumouksellinen Voltaire ei ollut.
Ja tuskinpa (hah!) on Hitchenskään...)
*
Kysytään lopuksi vielä näin: Mikä tekee "nössöstä muumipapasta" - Martti Ahtisaaresta - aivan ilmeisesti erään aikamme taitavimmista diplomaateista?
Hänen rinnallaan Voltaire ja Hitchens ovat politiikan taitajina "pelkästään" retorikkoja sekä räksyttäviä huippuintellektuelleja - eivät mitään rauhan rakentajia.
*
(*) Desperate to avoid war, Neville Chamberlain and French Prime Minister Edouard Daladier agreed that Germany could have the Sudetenland. In return, Hitler promised not to make any further territorial demands in Europe. On 29 September, 1938, Adolf Hitler, Neville Chamberlain, Edouard Daladier and Benito Mussolini signed the Munich Agreement which transferred the Sudetenland to Germany.
http://www.triumphpc.com/editorial.shtml.
February 6, 2006
February 5, 2006
IL VASELINO - Sinunkin makuusi!
Romu-Rane Productions proudly presents: Il Vaselino - Suomen komioimmat vaseliinikurkkuset!
(Tänks again Reijo)
(Tänks again Reijo)
http://www.ilvaselino.com/jukebox/
(Klikkaa linkkiä ja lamaannu - sekä ihastuksesta että kauhusta. Koepalat kehoitetaan nauttimaan täyden volymen kera. - "Helvetin hyvin menee!")
February 4, 2006
Plimsollin merkki
Lukekaa hyvät ystävät ja viholliset aina silloin tällöin tätä - Plimsollin merkki.
Viime aikoina siellä on mennyt "todella lujaa"...
February 3, 2006
Räsästellään...
Kommentointia Mocartes`n kanssa. Perustuu Mocan pärees`een Haaveissa vainko oot mun.
Lisäsin omaan kommentiini reilusti uutta höpinää.
*
Moca
Ei kuitenkaan pidä unohtaa näitä prinsiippejäni: Cuius regio, eius relegio. Kenen maa, sen uskonto.Kunkin tulee pyrkiä elämään elämänsä synnyinmaassaan sitä vaalien ja sen hedelmistä nauttien hiihaa.
RR
No mistäs ikääntyvät länsimaat saavat välttämättä! tarvittavan matalapalkka-prekariaattinsa vähän arvostettuihin töihin, kun yhä vaan eläköityvät eikä väkiluku kasva?
Vastaus: Eurooppa muslimeilta ja USA meksikolaisilta.
Entä mistäs muslimi sitten sen omanarvon tunteensa saa, jos työ ei ole arvostettua?
Vastaus: uskonnostaan ja ylipäätään omasta perinteestään.
Tää on mun mielestäni koko maahanmuuttaja-ongeman ydin, eli jos et saa isäntämaassasi arvostusta siitä, mitä olet tai mitä teet, niin oma uskontosi/kulttuurinen traditiosi sitä sinulle kyllä antaa.
(Muistettakoon, että maahanmuuttajat ovat monesti ennenkaikkea poliittisia pakolaisia, eivät niinkään uskontonsa takia vainottuja.)
Mutta jos sekään ei riitä, niin sitten alkaa kivet ja pommit lentää...
Tämän vuoksi olisi ehkä syytä suhtautua muslimeihin varovaisen arvostavasti, sillä kuten Kemppinen blogissaan siteeraten totesi - viha, joka ranskalaisten ja muslimien välillä nykyään vallitsee, on kauhistuttavan voimakasta.
Ja kauhistuttavinta tässä on se, että kun viha kerran pääsee totaalisti syntymään (kuin syöpäkasvain), sitä on äärimmäisen vaikea kitkeä pois.
PS. Ehkä Tanska sittenkin töppäsi aika pahasti, koska ei heti syksyllä selvittänyt tuota pilapiirrosjupakkaa. Nyt - periaatteessa aika mitätön juttu on sitten saanut sellaiset mittasuhteet, että muslimien on helppo käyttää sitä poliittisena aseena!
Tule apuun Ahtisaari!
Lisäsin omaan kommentiini reilusti uutta höpinää.
*
Moca
Ei kuitenkaan pidä unohtaa näitä prinsiippejäni: Cuius regio, eius relegio. Kenen maa, sen uskonto.Kunkin tulee pyrkiä elämään elämänsä synnyinmaassaan sitä vaalien ja sen hedelmistä nauttien hiihaa.
RR
No mistäs ikääntyvät länsimaat saavat välttämättä! tarvittavan matalapalkka-prekariaattinsa vähän arvostettuihin töihin, kun yhä vaan eläköityvät eikä väkiluku kasva?
Vastaus: Eurooppa muslimeilta ja USA meksikolaisilta.
Entä mistäs muslimi sitten sen omanarvon tunteensa saa, jos työ ei ole arvostettua?
Vastaus: uskonnostaan ja ylipäätään omasta perinteestään.
Tää on mun mielestäni koko maahanmuuttaja-ongeman ydin, eli jos et saa isäntämaassasi arvostusta siitä, mitä olet tai mitä teet, niin oma uskontosi/kulttuurinen traditiosi sitä sinulle kyllä antaa.
(Muistettakoon, että maahanmuuttajat ovat monesti ennenkaikkea poliittisia pakolaisia, eivät niinkään uskontonsa takia vainottuja.)
Mutta jos sekään ei riitä, niin sitten alkaa kivet ja pommit lentää...
Tämän vuoksi olisi ehkä syytä suhtautua muslimeihin varovaisen arvostavasti, sillä kuten Kemppinen blogissaan siteeraten totesi - viha, joka ranskalaisten ja muslimien välillä nykyään vallitsee, on kauhistuttavan voimakasta.
Ja kauhistuttavinta tässä on se, että kun viha kerran pääsee totaalisti syntymään (kuin syöpäkasvain), sitä on äärimmäisen vaikea kitkeä pois.
PS. Ehkä Tanska sittenkin töppäsi aika pahasti, koska ei heti syksyllä selvittänyt tuota pilapiirrosjupakkaa. Nyt - periaatteessa aika mitätön juttu on sitten saanut sellaiset mittasuhteet, että muslimien on helppo käyttää sitä poliittisena aseena!
Tule apuun Ahtisaari!
Subscribe to:
Posts (Atom)