Filosofian (toivoton) perusongelma on löytää Arkhimedeen piste, josta näkee maailman/todellisuuden niinkuin "se on". Siten kyseessä ei ole yksittäinen perspektiivi vaan "se oikea 'other side'".
Filosofian (toivoton) perusongelma on löytää Arkhimedeen piste, josta näkee maailman/todellisuuden niinkuin "se on". 
2 comments:
Eikös Wittgenstein Tractatuksessa osoita jokseenkin epäämättömästi, että mitään tästä "toisesta puolesta" ei oikeastaan voi sanoa. Tai ei voi sanoa ainakaan sen puitteissa, mitä me sanomme tieteeksi tai logiikaksi. Emme voi siis asettua tai päästä sellaiseen asemaan, että voisimme sanoa että asiat ovat niin tai näin, koska silloin olisimme olevan ulkopuolella. On siis hyväksyttävä maailma sellaisenaan (lopullista varmuutta ei asoiden laidasta tai olemuksesta ole) ja/tai hyväksyttävä se, että maailmasta saa tietoa (oikeaa tai väärää...) myös välittömän kokemuksen kautta tai esimerkiksi Jumalallisen ilmoituksen kautta. Kuulostaa sekavalta mutta on hyvinkin selvää.
Todella osuva kommentti.
Olen taipuvainen hyväksymään tämän Wittgensteinin kannan, jonka kyllä tunnen.
Onhan se sitäpaitsi Kantin tietoteorian ydinongelma.
Ajattelun rajojen määrittely on pirullinen tehtävä.
Ei nimittäin voi ajatella - ainakaan kovin selkeästi - ilman rajoja, vaikka samalla on selvää, ettei se, joka ajattelee pysty niitä määrittelemään, koska hän aina jo on (ja pysyy) ajattelun rajojen sisäpuolella.
Toisin sanoen - hänen tapansa (kielipelinsä eli traditionsa, elämänmuotonsa, epistemensä, paradigmansa jne.) käyttää kieltä määrää hänen ajattelunsa rajat.
Sitäpaitsi - pystyäksemme määrittelemään jonkin abstraktin rajan, meidän pitäisi samalla kyetä katsomaan sitä yhtä aikaa "objektiivisesti", "reaalisesti" jne. rajan molemmilta puolilta (eli myös rajan "ulkopuolelta"(#)), mutta tällainen ei liene mahdollista kuin kvanttifyysikolle (hehheh).
Mitä tulee välittömään kokemukseen tai jumalalliseen ilmoitukseen, niin suhtaudun asiaan skeptisesti joskaan en kielteisesti...
En ole naivi realisti mutten myöskään ateisti.
Olen agnostikko - hiukan samaan tapaan kuin Sokrates, Kant tai Wittgenstein.
(#) Kaikkein paradoksaalisinta lienee se, että rajan olemassaolon todentaminen vaatii nimenomaan tämän molemminpuolisen (sisä- ja ulkopuolisen) perspektiivin (raja on siis se "oikea toinen puoli").
Muussa tapauksessa mitään (ajattelun) rajaa ei voi olla olemassakaan - paitsi tietenkin antinomiana!
Mutta onko kausaliteetti antinomia?
Kant yritti todistaa vastoin Humen skeptisimiä, ettei se ole, mutta onnistuiko hän siinä?
(Siirrän tämän myös omaksi päreekseen)
Post a Comment