Postia Leevi Lehdolle

HEI

(päivitys 10.4)

Käväisin läpi 9.4 tehtyä lisäystä "blogiisi"...ja tsekkasin Karri Kokon 50. vuotis-päivän kunniaksi esittelemiäsi KK:n blogeja.
(Onnea vaan Agricolan päivänä - jotkut tosin sanovat, että ei olisi lainkaan pitänyt täyttää 50:ntä...hmm...olen aina joskus hieman samaa mieltä...Tähän saumaan voisi siteerata vaikka Santayanaa vapaasti muisteltuna/suomennettuna: "Syntyminen ei ole hyvä ennuste kuoleman kannalta.")

Mitä huomaankaan Leevi!? - Sinunkin sivustosi alkaa ainakin näyttää blogimaiselta jos ei nyt suoranaisesti blogilta. Sanovat toisaalta ihan oikein, että "eihän blogi ole muuta" kuin nykyteknologian luoma/mahdollistama, uusin tapa, saada ääntään kuuluviin - tai jos ei välttämättä kuuluviin niin ainakin näkyviin.
(Kohta sekin vapaus - kuten kaikki vapaudet sitä ennen - verolle pannaan tai kapitalisti alkaa tehdä sillä rahaa.)

Mutta vaikka "me bloggerit" (kavahda laillinen valta: perustamme puolueen!) saisimmekin (sitä toki haluamme: olemmehan paatuneita narsisteja!) ääntämme kuuluviin ja ajatuksiamme sekä tekstejämme nähtäväksi, niin toisten ymmärrystä/ymmärtämystä älkäämme edes havitelko (kuin unissammme)...Se niin harvinaista herkkua, ettei sitä sovikaan saada ylettömästi elämänsä aikana. Tulee pian "veltoksi ja laiskaksi!"
Arveluttavimmassa tapauksessa alkaa pitää itseään niin pätevänä, että hakeutuu töihin Hesarin kulttuuritoimitukseen...

*
Sitten viestini varsinainen "sisältö/sanoma" (???)

En tosin ymmärrä juuri mitään alla olevasta sitaatista, mutta intuitioni sanoo, että siitä löytyy aineksia "totuuteen."

"Kaikkein mielipuolisinta, kaikkein uskoahorjuttavinta tässä on se, että se joka tuntee salaisuuden, jota me edes itse emme tunne, salaisuuden joka on kätketty kaikilta muilta, on se, joka meidät kavaltaa."
(Sven Laakso yhdessä lennokkaista Parsifal-blogeistaan - Käymälä, 5.4, bongattu Karri Kokon Other blogs listalta)

Muistuu taas mieleeni tietäjän sanat Oidipukselle: "En aio valaista tietämättömyyttäsi, joka suojelee sinua."
Mutta Oidipuksen tietämättömyys paljastui lopulta hänelle itselleenkin, ja tietäjä itse asiassa valehteli (ellei suoranaisesti kavaltanut.)

Tämä assosiaationi perustuu lähinnä kielelliskäsitteelliseen analogiaan - olenhan irrottanut Sven Laaksonkin kommentin asiayhteydestään - ei asiantuntevan syvälliseen Sofokles ja/tai Wagner-tuntemukseen (*).

Minulle tärkeintä näissä sitaateissa on ollut oivaltaa, että ainoa todella syvällinen asia maailmassa on meidän tietämättömyytemme.

Se on niin syvää ja pyhää, että sen vuoksi kannattaa jopa elää - ehkä jopa kuolla! Ja niinhän meille aina käy...
Sitäpaitsi - eihän mikään ole niin ikävystyttävää kuin loputtomasta informaatiotulvasta kompiloitu "tieto", joka kuitenkin täytyy "päivittää" jatkuvasti ja säännöllisesti.
Mitä sellainen tieto oikeastaan on? Vastaus: ei yhtään mitään: pelkkää luulottelua, arvausta ja ennakkoluuloa, mahdollisesti "kohtalokas tyhmyys" (Nietzsche) - sanalla sanoen loputonta tietämättömyyttä, joka on itse asiassa vain naamioitu tiedoksi legitimoitujen tarinoitten (tieteen eli magian ja "loitsujen") avulla.

Se, joka haluaa nähdä asioitten ytimeen, ei anna politiikan tai tieteen besserwissereitten pettää itseään "tiedon" suhteen, sillä tieto on valtaideologia siinä missä mikä tahansa usko auktoriteettiin. Ja sitä me tietämättömyyden rakastajat epäilemme!

t. rr

(*) Huomattakoon sisällöllisesti kuitenkin sen verran, että tieto itsestä ja maailmasta ei lisännyt Oidipuksen eikä Parsifalin onnellisuutta, vaan päinvastoin ajoi heidät tuhon partaalle...(not to speak of Hamlet or Nietzsche!).

PS. Paradoksaalista kyllä - tietämättömyys on siis meidän ainoa varma tietomme - ja sekin tuhoaa meidät. Tässä lienee ainakin evoluutiobiologeille selityksen paikka...

PPS. Sosiaalipsykologi Serge Moscovici on todennut oivallisesti joskin toki hieman arvoituksellisesti, että "siellä missä ei ole salaisuuksia, ei ole myöskään sisäistä elämää."

Lisäisin tähän - tunnustaen väittämäni paradoksaalisuuden ja aporeettisuuden (jotka eivät kuitenkaan ole samaa kuin muodollisen päättelyn virheestä johtuva ristiriita vaan jotain, mitä dialektinen järkemme ei yksinkertaisesti kykene yksiselitteisesti ymmärtämään ja selittämään), että siellä missä kaikkein rationaalisin ihminen tunnustaa tietämättömyytensä kuten Sokrates aikoinaan - salaisuutta kunnioittaen, vain siellä ihminen voi vielä lumoutua maailmasta, elämästä ja todellisuudesta - ja sen vuoksi - vain siellä ihminen voi kokea vielä myös pyhän olemassaolon.

Ja vain sieltä, missä on jotain pyhää (ei epäjumalia eli idoleita!), voi löytyä oikeamielistä, kestävää ja hyveellistä moraalia, koska myös moraali vaatii syntyäkseen ja kehittyäkseen otollisen "maaperän, jota viljellä ja kasvattaa" - sananmukaisesti ja kirjaimellisesti - kulttuurin.

Mutta me elämme - olemme eläneet jo lähes sata vuotta sivilisaatioitten - ei kulttuurin aikaa...

Kulttuuri ei kuitenkaan ole kuollut, mutta se elää jossain marginaalissa - valtavirran ulkopuolella, hiljaisuudessa, yksinäisyydessäkin - ikäänkuin esoteerisessa ajassa ja tilassa, jota eivät tunne kuin harvat - ja jotka on tähän kulttuurin "viljely - ja vartiotehtävään" ehkä jopa "valittu", mikäli saan viedä retoriikkani lähes absurdin runolliseen päätepisteeseensä.