EHDOTUS POSTMODERNIN SYNTYSANOIKSI
"...jos me toipuvat yleensä vielä tarvitsemme taidetta, niin se taide on toisenlainen –ivallinen, kevyt, hetkellinen, jumalaisen häritsemätön, jumalaisen taiteellinen taide, joka leimuaa kirkkaan liekin lailla kohti pilvetöntä taivasta! Ennen kaikkea: taide taiteilijoita, vain taiteilijoita varten!
Me ymmärrämme jälkeenpäin paremmin sitä, mitä siihen tarvitaan, hilpeyttä, kaikkea hilpeyttä, ystäväni! Myös taiteilijoina -: tahtoisin sen todistaa. Me tiedämme eräitä asioita liian hyvin, me tietävät: oi kuinka me nyttemmin opimmekaan hyvin unohtamaan, olemaan hyvin tietämättä, taiteilijoina!
Ja mitä tulevaisuuteemme tulee: meitä tuskin enää tavataan niiden egyptiläisten nuorukaisten poluilta, jotka öiseen aikaan häiritsevät temppelien rauhaa, syleilevät kuvapatsaita ja tahtovat välttämättä paljastaa, tuoda ilmi, asettaa kirkkaaseen valoon kaiken, mitä hyvillä syillä pidetään peitettynä.
Ei, tämä huono maku, tämä totuuden tahto, ”totuuden millä hinnalla hyvänsä”, tämä nuorukaisen-hulluus rakkaudessa totuuteen – on tullut meille vastenmieliseksi: siihen me olemme liian kokeneita, liian vakavia, liian iloisia, liian palaneita, liian syviä...Me emme enää usko, että totuus pysyy totuutena, jos sen huntu vedetään pois: olemme eläneet kylliksi sitä uskoaksemme.
Nykyisin me pidämme sopivaisuuteen kuuluvana, ettei tahdota nähdä kaikkea alastomana, olla läsnä kaikessa, ymmärtää ja ”tietää” kaikkea.
”Onko totta, että hyvä Jumala on läsnä kaikkialla?” kysyi pieni tyttö äidiltään: ”Mutta minä pidän sitä sopimattomana” – vihje filosofeille!
Olisi pidettävä suuremmassa kunniassa sitä häveliäisyyttä, jolla luonto on piiloutunut arvoitusten ja kirjavien epävarmuuksien taakse. Ehkä totuus on nainen, jolla perusteita olla näyttämättä perusteitaan? Ehkä sen nimi on kreikkalaisittain, Baubo?...
Oi näitä kreikkalaisia! He osasivat elää: siihen vaaditaan, että pysähtyy urhoollisesti pintaan, poimuun, ihoon, palvoo silmänlumetta, uskoo muotoihin, säveliin, sanoihin, silmänlumeen koko Olympokseen!
Nämä kreikkalaiset olivat pintapuolisia – koska he olivat syviä!
Ja emmekö me tule takaisin juuri siihen, me hengen uskalikot, me, jotka olemme kiivenneet nykyisen ajatuksen korkeimmalle ja vaarallisimmalle huipulle ja olemme sieltä katsoneet ympärillemme, olemme sieltä katsoneet alas?
Emmekö ole juuri siinä – kreikkalaisia? Muotojen, sävelten, sanojen palvojia? Juuri siksi – taiteilijoita?"
Ruta, lähellä Genovaa
Syksyllä vuonna 1886
ILOINEN TIEDE (1882) 2. painoksen (1887) esipuheen loppu (käännös J. A. Hollo)
No comments:
Post a Comment