July 6, 2014

Tietoisuus on pullon henki

Anonyymi kysyi edellisen päreeni kommentissaan: ‘Oletko lukenut Ken Wilberiä?’
.
No en todellakaan. Nimi on tullut jossain vastaan, mutta mikäli ensivaikutelmiini ja wikipedian tietoihin on luottaminen, en tule koskaan lukemaankaan. Lähestymistapani on täysin käsitteellinen eikä pyri sekoittamaan päättelyyn mitään empiristis-kognitiivisia [huuhaa-]oletuksia minän mystisestä evoluutiosta. Tietenkin myös minän evoluutiota on tapahtunut, mutta Wilberin lähestymistapa tähän asiaan on minulle jos ei nyt vastenmielinen niin ainakin vieras ja outo. Korostan vielä, että ‘pelaan’ tässä filosofista käsitepeliä, enkä pyri todistamaan yhtään mitään, en ainakaan käsitteiden ‘ulkopuoliseen’ todellisuuteen vetoamalla.
.
En pyri tietoisesti ‘nondualismiin’, vaikka kieltämättä tästä tekstistä sellainen vaikutelma saattaa jäädä, eikä se toki ole ihan väärin päätelty. Monismin ja dualismin ongelma on perustava myös tietoisuutta käsittelevässä ajattelussa. Mutta kuten olen viime aikoina enemmän kuin useasti pyrkinyt korostamaan [myös ja etenkin hylomorfismi-kritiikissäni], tietoisuus on peruuttamattomasti vieraantunut fysikaalisesta. Emme pääse ‘takaisin’ fysikaaliseen elävinä, tietoisina olioina, vaikka miten nerokkaasti havainnoisimme maailmaa. Tässä mielessä ontologinen dualismi on ihmisen kohtalo. Kaikki puhe kuolemattomasta sielusta, sielunvaelluksesta tai jälleensyntymästä ja mystisistä kokemuksista ovat minulle huuhaata. Kokemuksia ja tunteita toki on kaikensorttisia, mutta jopa tunneäly on minun mielestäni pikemminkin kategorinen väärinkäsitys kuin todella olemassa olevaa ei-käsitteellistä todellisuutta. Itse asiassa mitään ei-käsitteellistä todellisuutta ei ihmiselle ole olemassakaan, ei ainakaan niin kauan kuin hän on tietoinen olio.
.
Ihminen on maksanut tietoisuudestaan todella kovan hinnan. Evoluution ‘jumala karkotti’ hänet lopullisesti vaistojen ‘paratiisista’ tottelemattomuuden eli hyvän ja pahan omavaltaisen ‘haltuun ottamisen’ jälkeen käsitteellisen tiedon helvettiin. Oliko tottelemattomuudessa kyseessä ihmisen prometheusmaisesta hybriksestä vai oidipusmaisesta hamartiasta, jääköön tällä erää pohtimatta. Ulospääsy tietoisuuskuplasta on kuitenkin mahdotonta. Olemme kuin kärpäsiä tietoisuus-pullossamme. Luulemme pääsevämme sieltä joskus pois järkemme säilyttäen ja jopa älyllisesti parempina kuin ennen. Ei onnistu, ellei sitten pysty ‘valehtelemaan’ itselleen [ja muille] todella taitavasti.
.
Sorry Platon [sinä, joka olet edelleen yksi kaikkein suurimmista], minä en usko siihen luolan [pullon] ulkopuoliseen, häikäisevään totuuden valoon, en vaikka olettaisimme, että pullo [luola] on läpinäkyvä. Itse asiassa juuri pullon läpinäkyvyys osoittaa lopullisesti yrityksemme mahdottomuuden. Me kyllä näemme ja koemme todellisuuden sellaisenaan, tosin yhä suuremmassa määrin vain mittalaitteiden kautta. Tajuamme samalla myös erillisyytemme ja irrallisuutemme todellisuudesta, joka ei koskaan avaudu meille singulaareina olioina universaalisti vaan pala palalta, perspektiivi perspektiiviltä, mutta ei koskaan kokonaisuutena – paitsi teorioissa, mutta teoriat ovat pelkkiä symboleita, eivät todellisuutta. Todellisuudessa ei ole symboleita. Siellä on vain ‘puhdasta’ olemista, joka ei eroa olemattomuudesta. Meidän pitäisikin lähes ‘itsestään selvästi’ ymmärtää, että tämä ‘irrallisuus’ myös ja nimenomaan johtuu tietoisuudesta eli se, mikä mahdollistaa todellisuuden yhä tarkemman havainnoinnin [tietoisuus], erottaa meidät siitä.
.
Yritys päästä ‘ulos’ tietoisuuden vankilasta sekoittamalla päätään esim. meditaatiolla tai muulla huumeella ei auta, koska minkään päihteen vaikutus ei kestä loputtomiin. Nirvana tässä elämässä on harhaa. ‘Jossain muussa’ elämässä sitä ei tarvitse edes miettiä, mutta siitä elämästä emme voi tietää muuta kuin sen, minkä mielikuvituksemme taikoo esiin. Eikä se tietenkään välttämättä ole vähän. Nähtävästi myös Ken Wilber kuuluu näihin fantasia-jengiläisiin. Suhtaudun heihin kuin filosofinen mutta kolonialistinen antropologi täysin vieraaseen kulttuuriin [kaikki antropologit ovat väistämättä jonkinlaisia kolonialisteja]. En kuitenkaan edes teeskentele suvaitsevaisuutta vaan yritän pelkästään sietää ja joskus jopa ymmärtää.
.
Kärjistäen ja metaforisesti sanottuna Jumala on minulle se pullo, jonka läpi kärpänen katselee. Pullo ‘aiheuttaa’ tietoisuuden syntymisen. Kärpänen eli tietoisuus on tuon pullon vangittu henki [tämän enempää en anna periksi gnostilaisuudelle]. Pullon ulkopuolella on jotain, mistä emme [huolimatta nerokkaista ajattelujärjestelmistämme ja mittauslaitteistamme sekä juuri niiden takia] voi lopulta tietää mitään muuta kuin, että se on kaikki eikä mitään eikä senkään vuoksi voi ‘sijaita’ meidän representatiivisten ajattelujärjestelmiemme ulottuvuudessa.
.
Mikään ei ole niin mieletöntä kuin sanoa, että tieto ja tiede lähestyy totuutta. Metaforisesti, narratiivin puitteissa ilmaistuna vain kokemus voi päästä totuuden ‘läheisyyteen’, mutta edes kokemus ei voi sitä saavuttaa – tuhoutumatta: Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.’ [2. Moos. 33:17-23].
*

11 comments:

dudivie said...

tarvitaanko ideologioita no joo kyll tarvitaan ..sotia?

Anonymous said...

Ei Wilber mistään kuolemattomasta sielusta, sielunvaelluksesta ja jälleensyntymästä kirjoita. Hän suhtautuu kriittisesti new age höpinöihin, vaikka hänet itsensä siihen joukkoon usein luetaan, koska Wilber kuitenkin viittaa paljon näihin ns. itämaisiin viisausperinteisiin. Mystisistä kokemuksista kirjoittaa jonkin verran toki. Siis lähinnä meditaatiosta ja "ykseyden" kokemisesta. Eli tuosta mihin sinäkin viittaat. Dualistinen (itsensä muusta maailmasta erottava) minä tuhoutuu läsnäolevan ykseyden kokemuksessa, jonka voi (kuulemma) saavuttaa meditaatiolla tai huippukokemuksella (peak experience), josta mm. Maslow kirjoittanut.

Ihan rationaalisia argumentteja hän esittää. Toki yhdistelee länsimaisia filosofeja ja psykologeja itämaisiin ajattelijoihin ja kritisoi länsimaista "toinen silmä kiinni" harjoitettavaa tiedettä ja filosofiaa. Wilber pyrkii holistiseen ajatteluun. Kierkegaardihan myös muistaakseni naureskeli Hegelille, jonka ajattelu syleili maailmoita, mutta oli unohtanut oman olemisensa.

Tuon minän evoluution mihin viittaat voi nähdä ihan puhtaasti etiikkana ja psykologiana. Ihminen "kehittyy", kun pääsee eroon psykologisista traumoistaan ja tulee tietoisemmaksi itsestään ja ympäristöstään. Näin hän alkaa tekemään eettisempiä valintoja, jotka ei perustu vain heimon etuun (nationalismi jne.).

Minusta et pohjimmiltasi ole kovinkaan paljon eri linjoilla Wilberin kanssa monissa kohdin. Ainakin itse olen mieltynyt hänen kirjoituksiinsa, vaikken enkeleihin ja jälleensyntymään uskokaan muussa kuin jossain metaforisessa mielessä.

Rauno Rasanen said...

1
‘Dualistinen (itsensä muusta maailmasta erottava) minä tuhoutuu läsnäolevan ykseyden kokemuksessa, jonka voi (kuulemma) saavuttaa meditaatiolla tai huippukokemuksella (peak experience), josta mm. Maslow kirjoittanut.’

Vai niin. Minun mielestäni orgasmeja [‘huippukokemuksia’] toki voi olla monenlaisia ja kuolema on niistä varmaankin kaikkein ‘tärisyttävin’. Orgasmiahan on nimitetty ‘pieneksi kuolemaksi’. Entä mitä eroa niin sanotulla esteettisellä kauneuden kokemuksella ja meditaation avulla saavutettavalla niin sanotulla ‘mystisellä’ kokemuksella tai peak experiencellä lopultakaan on? Ei ymmärtääkseni mitään. Itse asiassa mitään pakoa minuudesta johonkin toiseen tietoisuuden ‘olomuotoon’ ei ole. Se ‘muu olomuoto’ on aina jo tässä ja nyt. Kännin voi toki ottaa jokainen, jos haluaa. Siinäpä huippukokemusta kerrakseen.

2
‘Tuon minän evoluution mihin viittaat voi nähdä ihan puhtaasti etiikkana ja psykologiana. Ihminen "kehittyy", kun pääsee eroon psykologisista traumoistaan ja tulee tietoisemmaksi itsestään ja ympäristöstään. Näin hän alkaa tekemään eettisempiä valintoja, jotka ei perustu vain heimon etuun (nationalismi jne.).’

Kirjoitin sen peräti epäselvän ‘minän evoluution’ tuonne tavallaan myös syötiksi ja siihen sinä sitten tartuitkin. Oikeastaan ei ole tapahtunut kuin yksi ‘minän’ evoluutio ja se toistuu tai kertautuu historiassa yhä uudestaan hieman erilaisesta näkökulmasta. Mitään varsinaista edistystä ei etiikassa sitten antiikin päivien ole tapahtunut. Kaikki etiikan perustavat alkulähtökohdat löytyvät jo sieltä. Tosin eipä meillä ole kirjoitettua historiaa tai filosofiaakaan varhaisantiikkia edeltäviltä ajoilta. Ellei nyt sitten joku bioevoluutio-arkeologi keksi löytäneensä esim. ontologisen jumalatodistuksen varhaisinta ‘naturalistista’[!?] versiota jostain kalliomaalauksesta. Ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen kerta. Mutta ilmeisesti naiivi empiristinen jälkiviisaus on sitä suurinta viisautta.
*
Taidat olla aika nuori kaveri. Annas kun menee 25-30 vuotta, niin katsotaan, oletko ‘minän evoluution’ suhteen vielä samaa mieltä kun nyt.

3
‘Kierkegaardihan myös muistaakseni naureskeli Hegelille, jonka ajattelu syleili maailmoita, mutta oli unohtanut oman olemisensa.’

Mutta juuri Hegel oli holistinen dialektikko, ei Kierkegaard. Itse kuitenkin sijoitun Kierkegaardin ‘leiriin’. Katson maailmaa vain omasta perspektiivistäni, en mistään maailmanhengen evoluutiosta käsin kuten Hegel. Tosin niin teki myös Hegel, mutta laajensi perspektiivinsä universaalille makrotasolle. Näinhän kaikki ‘profeetat’ ovat aina tehneet. Maailmaa ei kuitenkaan voi tarkastella vain maailmasta käsin. Se on yksinkertaisesti mahdotonta fenomenologisesti. Silti pystymme tajuamaan oman subjektiivisen rajoittuneisuutemme ja ikään kuin ylittämään sen symbolien tasolla. Oleellista tässä on ikään kuin – as if.

Mutta okei – kyllähän minä juuri holismi-problematiikan kanssa pelailen. Singulaarin ja universaalin, osan ja kokonaisuuden mahdoton suhde: siihen palautuu kaikki pohdinta loogisesti. Muutoksesta sen sijaan en tiedä mitään, en edes vai pitäisikö sanoa varsinkaan loogisesti. Muutosta tietysti tapahtuu joka hetki, mutta en tiedä, mitä se on. Sitä paitsi se meni jo. Muutos on aina jo tapahtunut, kun yritän sitä pohtia.

Mitä kokemisen mahdollisuuteen tulee, se jättää meidät aina ja ikuisesti tyhjän eteen ja tyhjän päälle. Silti on mahdollista saada jonkinlainen ‘aavistus’ transsendenssista. Enempään kokemus ei pysty. Se voi viedä meidät vain kauhistuttavaan ja joskus jopa ihastuttavaan tyhjyyden kuiluun. Ei enempään tai pitemmälle, mutta aivan varmasti siihen asti. Tästä tyhjyydestä ‘syntyy Jumala’.

Anonymous said...

Ovatko arvoitukset osa tietoisuuttamme?

Anonymous said...

Tarkennan vielä: ratkaisemattomat arvoitukset.

Anonymous said...

En ymmärrä tuota känniläppääsi. Ihan kuin käsitepeleistä ja subjekti-objekti/minä-muut -jaotteluista luopuminen edes hetkellisesti, vaikka pöntöllä istuessaan, olisi jotain moraalisesti arveluttavaa.

Ei minulla ole muuten mitään ekstaasikokemuksia, mutta pystyn kyllä ihan intuitiivisella ja miksei rationaalisellakin tasolla ymmärtämään, että minuus on keinotekoinen konstruktio ja asiat ovat ikään kuin yhtä muussakin kuin jossain hetkellisen huumauksen mielessä.

Ajattelin tuota moraalista evoluutiota lähinnä yksilötasolla. Wilberillä on kyllä teorioita siitä yleisellä, historiallisellakin tasolla, mutta tuosta ykseyden ajatuksesta hänen etiikkansa tulee. Siitähän eettinen ajattelu kai aika pitkälle kumpuaa, että ymmärretään, että muutkin ihmiset ovat ikään kuin samassa veneessä ja voisi miettiä asioita heidänkin kantiltaan.

Eihän mikään ajattelun kehitys ole tietenkään annettua. Voihan ihminen taantuakin, tulla entistä tyhmemmäksi ja vittumaisemmaksi. Ei sitä mikään kosminen laki ohjaa kohti parempaa.

Hegel oli holistinen dialektikko, joka unohti itsensä yksilönä teorioistaan. Kartanpiirtäjä, joka ei muistanut piirtää itseään mukaan karttaan. Jotenkin näin tulkitsen Kierkegaardin kritiikin ja tästä Wilberkin kirjoittaa ja näytät olevan itsekin tätä mieltä. Melko itsestäänselväähän se on.

Mistään transsendentin tuonpuoleisen tavoittelusta ei ole kyse, vaan sille silmien avaamisesta mikä on jo tässä läsnä.

Anonymous said...

Ja mitä tuohon yksilöä laajempaan eettiseen evoluutioon tulee, niin Wilberillä se menee niin, että ihmiskunta on laajentanut samaistuskohteitaan jatkuvasti heimosta kansakuntaan kansakunnasta koko maapalloon ja lopulta mystissävytteisesti koko maailmankaikkeuteen ja moraalikäsitykset syntyy tältä pohjalta. Evoluutio tässä on siis sitä, että koko ajan on vähemmän erottelua (heimo vs. muut heimot, kansakunnat vs muut kansakunnat). Esim. huomio ekologisiin kysymyksiin ja niihin liittyviin eettisiin valintoihin on jotain sellaista, mikä on muuttunut aiemmilta vuosisadoilta tai kymmeniltä. Kehityssuunta on siis kohti sitä, että kaikki on pohjimmiltaan yhtä. Kyse ei ole kuitenkaan mistään sellaisesta kehitysoptimismista, jossa joku mystinen maailmanhenki johdattaisi ihmiskunnan kohti suurempaa vapautta ja onnea. Kaikki voidaan vielä ryssiä, mutta tästä laajemmasta näkökulmasta hahmottuu selkeämmin monet tämän päivän ongelmat liittyen vaikkapa ääri-islamiin, rasismiin jne.

Rauno Rasanen said...

‘Ovatko arvoitukset osa tietoisuuttamme?’ - - ‘Tarkennan vielä: ratkaisemattomat arvoitukset.’

Kas vain, sinä ilmeisesti osaat lukea ajatuksiani. Juuri arvoituksen ja mysteerin kysymisen erilaisuudesta olen toissapäivänä kirjoittanut päreluonnoksen.

Rauno Rasanen said...

‘En ymmärrä tuota känniläppääsi. Ihan kuin käsitepeleistä ja subjekti-objekti/minä-muut -jaotteluista luopuminen edes hetkellisesti, vaikka pöntöllä istuessaan, olisi jotain moraalisesti arveluttavaa.’

Ei siinä mitään moraalisesti arveluttavaa ole, ei lainkaan. Halusin vain painottaa, etteivät huippukokemukset ole lopulta mitään muuta kuin täysin ‘luonnollisia huumauksia’.

Rauno Rasanen said...

Korjaus muistivirheeseen/lapsukseeen.

'Oliko tottelemattomuudessa kyseessä ihmisen prometheusmaisesta hybriksestä vai oidipusmaisesta hamartiasta, jääköön tällä erää pohtimatta.'

Pitää siis olla 'oidipusmainen hamartia' eikä 'akrasia', joka viittaa tahdon heikkouteen, ja josta Oidipuksen tapauksessa ei ole kyse. Oidipus tietää, mitä pitää vättää ja hänellä on myös tahtoa välttää se, mutta joutuu tavallaan olosuhteitten uhriksi, koska sattuma pimittää häneltä asioitten todellisen tilan. Myös akraattinen ihminen toimii oikeiden periaatteitten mukaisesti, mutta ei pysty kohdistamaan tahdonvoimaansa oikealla tavalla ko. periaatteiden noudattamiseksi. Oidipuksen tapauksessa ei ole kyse tahdon eikä järjen heikkoudesta vaan traagisista yhteensattumista, joita yksinkertaisesti ei voi välttää, vaikka miten yrittäisi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Hamartia

http://en.wikipedia.org/wiki/Akrasia

Anonymous said...

ai. ihminen maksyumieheksi