1
Anonyymi kirjoitti edellisen päreeni kommentissaan:
‘Kehityssuunta on siis kohti sitä, että kaikki on pohjimmiltaan
yhtä’.
.
En jatka tässä yhteydessä metafyysisen käsitekielipelin
puitteissa vaan kysyn: mitä tuo kaikkeuden pohjimmainen ‘ykseys’ merkitsee ja
tarkoittaa käytännössä eli miten se sopii paitsi biodiversiteetin ideaan myös ja
etenkin arvopluralismiin, jota kohti ‘demokraattinen’ vapauden ja tasa-arvon
markkinatalous muka on matkalla? Suhtaudun skeptisesti moiseen ‘ykseyteen’.
Minun mielestäni kapitalismi tekee arvoista ja identiteeteistä [ylipäätään
ihmisistä] ikään kuin ‘ykseyttä’ ohentamalla niiden sisällön
pelkäksi markkinatavaraksi.
.
Jo monet antiikin filosofeista [Platon, Aristoteles] ja
historioitsijoista [Thukydides, Polybios] osoittivat, että demokraattinen
järjestelmä implikoi tyrannian [ks. esim. MacIntyre: ‘Whose justice? Which
rationality?’]. Toki meidän parlamentaarinen demokratiamme eroaa proseduuriltaan
jossain määrin antiikin suorasta [mutta epätasa-arvoisesta ellei jopa
rasistis-elitistisestä] kansanvallasta, mutta sen käytännöllisen järjen
perusperiaate on sama.
.
Demokraatti-poliitikko ei nimittäin vetoa niinkään tiettyyn
arvoperusteiseen hyvään, jota vahva rationaalinen argumentaatio tukee vaan
pyrkii kätkemään piilevät arvonsa [tai pikemminkin niiden puutteen] retoriseen
manipulaatioon, mikä merkitsee viime kädessä, että demokraattisen järjestelmän
oikeuttama retoriikka implikoi ennemminkin [sekä aatteettoman, opportunistisen
että ‘egoistisen’] voima- kunnia- ja hyötypolitiikan [vrt. demokraatti Perikles]
kuin kampanjoi tiettyjen kollektiivisten [yleensä konservatiivisten]
perusarvojen puolesta.
.
Toki Platon asettui vastustamaan niin demokratiaa kuin
tyranniaa ja oligarkiaa vedoten rationaalisen hyvän periaatteeseen. Toisin
sanoen, jos oikeudenmukaisuutta ylipäätään voi olla olemassa, se täytyy voida ja
kyetä perustelemaan rationaalisesti täysin pätevällä ja siten uskottavalla
tavalla – ei pelkästään voimaan, hyötyyn ja tietyn ihmisryhmän intresseihin
vetoamalla. Onnistuuko tällainen projekti muuten kuin poliittis-totalitaarisesti
ja/tai [laki]uskonnollisena käytäntönä. Toisin sanoen romahtaako Platonin valtio
käytännössä takaisin vielä rankempaan enemmistö-, voima-, ja hyötypolitiikkaan
kuin ne poliittiset strategiat ja proseduurit, joita hän vastusti, on tietenkin
kyseenalaista [Platon itse kirjoitti Valtio-dialogin osittain parodiaksi,
osittain täysin vakavissaan].
.
Strategi Perikleen yhtä kenraalia, Thukydidestä, sen sijaan
voinee pitää varhaisena hobbes’laisena, jolle voimapolitiikka on
oikeudenmukaisuuden viimeinen tae. Platonin Valtio mitä ilmeisimmin on kommentti
myös Tukydideen Peloponnesolaisotaa käsittelevään teokseen. Skeptikko Polybios
sitten aiempaa havainnollisemmin ja historiallisesti systemaattisemmin osoitti,
millainen on poliittisten järjestelmien sykli tai kierto. Polybiokselle
ihmiskunnan edistys oli eräänlaista ‘näköharhaa’, joka toistuu eri muodoissaan historian kuluessa.
.
Polybioksen lähtökohdista menneisyyttä katsellen
auringon alla ei ole tapahtunut mitään uutta [ei ainakaan
ihmisen perusluonteen suhteen] yli 2500-3000 vuoteen eli koko ihmisen
kirjallisesti tunnetun historian aikana. Tätä mieltä olivat myös ‘Saarnaaja’
sekä Sinuhe.
.
2
Jos ja kun minuuden [ennen muuta tietoisuutena] kehitystä
tapahtuu, niin se tapahtuu [sen jälkeen kun ihminen on tietyn
olemassaolotietoisuuden tason ensin kulttuurissaan saavuttanut] perimmältään
aina vain yksilössä, yksilön maailmakokemuksessa. Massojen kehitysvaiheet
toistavat itseään loputtomiin hieman erilaisin tavoin [etenkin teknologian
tasosta riippuen], kunnes tapahtuu jonkinlainen, ei välttämättä nopea vaan
eliot’laisittain hieman ‘kitisevä’ loppu/romahdus [ihminen on joka tapauksessa
osa biologisten eliöiden evoluutiota].
.
Tosin yksilönkin kehitys on tietoisuuden
suhteen aina samankaltaista jokaisessa ihmisessä, mutta koska se on vain
yksilökohtaisesti koettavissa, se on myös ainutlaatuista ja siten tavallaan
aitoa kehitystä/edistystä. Onko tämä ‘edistys/kehitys’ mahdollista kuvata
positiivisesti, on kuitenkin enemmän kuin epäselvää. Pikemminkin voisi sanoa,
mitä se ei ole. Tämä on yksi perustavimpia lähtökohtiani: negatiivinen päättely
[vrt. apofaattinen l. negatiivinen teologia; deduktiivisen argumentaation
negatiivinen käyttö: Sokrateen elenchos].
.
Käyttääkseni mitä ilmeisintä oxymoronia, toistan silti
edelleen kuuluvani Kierkegaardin ‘heimoon’, en Hegelin totaalin ‘maailmanhengen
kaikkeuteen’, vaikka mikrokosmoksena olenkin väistämättä osa makrokosmosta.
Singulaarinen tietoisuuteni sekä erottaa minut makrokosmoksesta että yhdistää
minut siihen. Onko tällainen asiaintila paradoksi [logiikan rajat ylittävä
‘ihme’] vai dialektisen päättelyn seuraus [hegeliläisessä merkityksessä:
teesi-antiteesi-synteesi]? Sen pohtiminen jääköön toiseen kertaan.
.
Lisättäköön kuitenkin, että sanoa tietoisuuden olevan
biologisen evoluution tulos, on yhtä selventävää kuin väittää kemiallisen
molekyylikaavan, esim. vesi-nimisen kemiallisen yhdisteen H2O olevan
johdettavissa suoraan vedystä ja hapesta, ja että tietoisuuden tällä tavoin
naturalistisesti kuvattuamme/selitettyämme tulimme kaiken lisäksi ymmärtäneeksi
siitä jotain muutakin kuin sen, mikä on itsestään selvää
[triviaalia].
.
PS. Muistin juuri, että olen tainnut väittää jossain aiemmassa
päreessä ja kommentissa hapen olevan H2O. No, juuri tällaista on tietoisuus. Se
tekee enemmän tai vähemmän tahattomia virheitä ja itse asiassa se itsessään on
nimenomaan eräänlainen virhe luonnonlakien kausaalisessa ketjussa, anomalia,
jota ei voi johtaa suoraan ‘aineellisesta’ perustastaan – ellei sitten tyydy ns.
H2O-selitykseen, ikään kuin mikään kemiallinen kaava [tai kaava ylipäätään]
selittäisi mitään olennaista tietoisuuden ‘ei-ulottuvaisuudesta’.
*
No comments:
Post a Comment