Flatbush Waltz

Itzhak Perlman & Andy Statman Klezmer Orchestra - Flatbush Waltz

*

http://www.youtube.com/watch?v=jUOkNfjsL78

http://en.wikipedia.org/wiki/Andy_Statman

http://en.wikipedia.org/wiki/Itzhak_Perlman

http://en.wikipedia.org/wiki/Klezmer

http://fi.wikipedia.org/wiki/Klezmer

Viime aikojen elämänohjeeni

Hymyile! Huomisesta tulee vielä pahempi.

*

http://www.allthelikes.com/application.php?app=181537

Sienet III [Kuukuset]

Ylva Hubatsa: Saako sienistä kysyä?

*

http://www.youtube.com/watch?v=twRQg0jlQq4

http://fi.wikipedia.org/wiki/Y%C3%B6my%C3%B6h%C3%A4

Munat I

Vihta Raappana soittaa munista: Kenen munat oli?

*

http://www.youtube.com/watch?v=6IAKGf_Fu4A

http://fi.wikipedia.org/wiki/Y%C3%B6my%C3%B6h%C3%A4

Jeesus – juutalainen ‘universalisti’?

John chapter 4 tells the story of Jesus meeting the Samaritan woman at the well. It just so happens I’ve written on this passage before. This post describes everything “weird” about the conversation Jesus had with her, namely that a religious leader, or any Jewish man for that matter, would not have been talking to such a person. John chapter 8 recounts the story of the woman caught in adultery. In this situation the woman is clearly guilty of a sin punishable by death. When she is left with no accusers (“Let he that is without sin…”) Jesus tells her that he will not condemn her either. She is told to go, and sin no more. How can he not condemn her, having been caught in the very act of adultery? Jesus explains himself in John 12:47:

“If anyone hears my words and does not keep them, I do not judge him; for I did not come to judge the world but to save the world.”

He did not come to judge. He will come back someday and judge, but in 33 A.D. he was on earth to save the world. When accused of being a sinner himself, by sitting at the table with tax collectors, he said it is the sick who need a physician. When the disciples were eating without washing their hands, Jesus explained it is not what goes into the body that defiles it, but what comes out. (He means the stuff that comes out of our mouths. The same mouth does not issue blessings and cursing.)
In short, Jesus was accused of being a friend of sinners. Jesus was a friend of sinners. In Luke 18, Jesus describes two men who went into the temple to pray. The Pharisee was full of self-righteousness, which the Bible says before God is as filthy rags. The tax collector confessed he was a sinner and begged for mercy. That’s the man Jesus said went home righteous. Jesus was, is and will be the friend of sinners, and it’s a good thing. He’s the only hope we’ve got.

.

II

Kolmanneksi Jumalan hallinnan toteutumisen uudelleenkootussa Jumalan kansassa voidaan nähdä ilmenevän myös siinä, että tämä kansa eläisi liittosuhteessa Jumalaan, suhteessa, joka ohittaisi muut uskonnollisuus- ja kuuliaisuusvelvoitteet. Jeesus ei siis irtautunut juutalaisuuden ytimessä olevasta liittoajattelusta, mutta tulkitsi sen uudelta pohjalta. Uusi liittokansa, Aabrahamin jälkeläiset [jos ajatellaan Jeesuksenkin käyttäneen tätä Johannes Kastajan hyödyntämää juutalaista käsitettä] koostuisivatkin hänen opetuslapsistaan. Pelastaminen perustuisi tähän kansaan kuulumiseen. Sen rajojen ulkopuolella ei olisi oikeaa jumalayhteyttä. Toisaalta sama määritelmä tuntui uhmaavan koko ‘raja’-käsitettä. Jeesus hyväksyi yhteyteensä kaikenlaisia ihmisiä sosiaalisesta tai uskonnollisesta statuksesta riippumatta. Hän ei säästellyt kutsuessaan heitä Jumalan valtakuntaan. Vertaukset pyrkivät selittämään, mitä suurenmoista Jumalan valtakunta voisi itse kullekin tarkoittaa. Ihmeet todistivat sen ylimaallisesta voimasta. Mukaan pääseminen oli yksinkertaista: ‘Seuraa minua!’ Aivan kuin rajoja ei olisi ollutkaan eikä kukaan olisi sijoittunut kansan ulkopuolelle. Kuitenkin Jeesuksen hyväksynnästä huolimatta hänen yhteyteensä tulivat lopultakin vain ne, jotka myös omasta puolestaan hyväksyivät hänet. Ihmiset siis itse määrittelivät ‘raja’- ja ‘ulkopuolella’-käsitteet itselleen sen mukaan, miten he suhtautuivat Jeesukseen.

.

- Näin tulee pohdittavaksi, kuinka Jumalan kuninkuuden ja hallinnan toteutuminen opetuslapsissa sekä Jeesuksen oma rooli nivoutuivat toisiinsa. Yksinkertaisimmin tästä saa kuvan palaamalla hetkeksi kahteen jo mainittuun teemaan. Jeesus katsoi eskatologisen puhtauden ja vanhurskauden alkavan toteutua omassa toiminnassaan. Puhtaus ja pyhyys voittivat alaa, saastaisuus ja synti olivat katoamassa. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut sulkemalla epäpuhtaat, kuten sairaat tai eri tavoin vammaiset, ulos pyhien yhteydestä vaan Jeesuksen parantavan ym. toiminnan kautta, jossa saastaisista tuli puhtaita. Samoin  syntiset parannettiin ja heidän syntinsä poistettiin sen sijaan, että heidät olisi poistettu kansan keskuudesta. Mm. juuri näistä syistä Jeesus saattoi kutsua kaikenlaisia ihmisiä pelastuksen piiriin. Tällä tavoin siis Jeesuksen toiminta elimellisesti loi sitä muottia, johon uudelleen koottu Jumalan kansa valettiin! Muottiin kuului erottamattomasti myös kysymys Jeesukseen itseensä suhtautumisesta, se ettei Jeesuksen julistusta, hänen toimintaansa tai häntä itseään tullut torjua tai kyseenalaistaa. Lyhyesti sanoen Jumalan kuninkaallinen valta kansaansa nähden toteutui Jeesuksessa.

*

Sitaatti kirjasta Tom Holmén: Jeesus [s. 223-224]

*

http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510313022

http://fi.wikipedia.org/wiki/Universalismi

http://themasterstable.wordpress.com/2009/02/22/jesus-friend-of-sinners/

Kolme aforismia perjantaille

Elämään sopeutumiseni salaisuus? – Olen vaihtanut epätoivoa kuin paitaa.

.

Idea kärsii, kun sitä syvennetään: niin siltä riistetään viehätysvoima, elämä…

.

Sinä hetkenä, kun uskomme ymmärtäneemme kaiken, alamme muistuttaa murhaajaa.

.
E. M. Cioran
*

http://aforismi.vuodatus.net/lue/2007/10/e-m-cioran-katkeruuden-syllogismeja

http://en.wikipedia.org/wiki/Emil_Cioran

http://fi.wikipedia.org/wiki/Emil_Cioran

Joskus sitä saa, mitä tilaa

Jyri Häkämies sihisee raivoissaan hampaidensa välistä: ‘Prrrkele, miten palkansaajat osaavatkin olla kiittämättömiä ja yritysvastaisia, vaikka saavat elää liikemiesten ja porvarien kustantamassa hyvinvointivaltiossa!'
.
SAK kritisoi EK:n Häkämiestä: ‘Joskus sitä saa, mitä tilaa.’
.
HS.fi., Johanna Sjöholm
.
SAK:n järjestöjohtaja Matti Huutola pitää Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen kritiikkiä SAK:ta kohtaan perusteettomana.
Häkämies arvosteli tänään Helsingin Sanomissa keskusjärjestö SAK:ta kyvyttömyydestä "pitää joukkonsa kurissa". Häkämies ihmetteli, miksei SAK huolehtinut siitä, ettei ateriapalveluiden sopimuskiistassa mentäisi "äärimmäisen rajuun ketjuttamiseen ja painostukseen".
Häkämies viittaa maanantaina viime hetkellä syntyneeseen sopuun ateriapalveluiden kiistassa, joka meinasi tukilakkojen takia lamauttaa koko Suomen vientiliikenteen ja satamat.
SAK:n Huutolan mukaan EK:n pitäisi katsoa itse peiliin.
"Joskus sitä saa, mitä tilaa. EK:n näkemys on kovin yksipuolinen. Se itse ei tehnyt mitään sen eteen, että ilmailuala olisi tullut mukaan työllisyys- ja kasvusopimukseen."
Työmarkkinajärjestöt sopivat 25. lokakuuta työllisyys- ja kasvusopimuksesta eli keskitetystä tuloratkaisusta. Yli 90 prosenttia palkansaajista on mukana tupossa, mutta ilmailuala jättäytyi sen ulkopuolelle.
"Elinkeinoelämän keskusliitolla oli kahdeksan viikkoa aikaa patistaa Finnairia, että ilmailuala olisi jo tuolloin tullut mukaan sopimukseen. SAK:laisten liitojen tavoitteena on kaiken aikaa ollut – ei enempää eikä vähempää kuin – tulopoliittinen ratkaisu", Huutola sanoo.
EK:n Häkämiehen mielestä tukilakkojen ja laittomien lakkojen ajan pitäisi jo olla ohi. Matti Huutola huomauttaa, että tukilakot ovat laillinen keino työtaisteluissa.
"Kuljetusliitoilla on iänikuisesti ollut se periaate, ettei heikompaa tai pienempää jätetä pulaan. Liitot neuvottelevat sopimukset poolina."
Huutolan mielestä tukilakoista ei pitäisi luopua.
"Lakoille on oltava suoja ja oikeus. Lakko on tarkoitettu viimesijaiseksi keinoksi, ja niin se tässäkin tapauksessa oli."
*
http://www.hs.fi/talous/SAK+kritisoi+EKn+H%C3%A4k%C3%A4miest%C3%A4+Joskus+sit%C3%A4+saa+mit%C3%A4+tilaa/a1384753223736
http://www.hs.fi/talous/EKn+H%C3%A4k%C3%A4mies+SAK+ei+osaa+pit%C3%A4%C3%A4+joukkojaan+kurissa/a1384743823531

Totuus

Totuus meille [ymmärrettynä semantiikaksi, jolla on eettisesti ja metafyysisesti normatiivinen ‘arvo’] on mahdollista autenttisesti vain performaationa.

 

Totuus itsessään [ymmärrettynä syiden ja seurausten kalkyloituina ketjuina ja riippuvuuksina: säännöllisyyksien ‘syntaksina’] on matemaattinen kaava.

 

Totuus itsessään on ‘kalkyloiva deskriptio’ ~ informaatiojärjestelmä ~ kone.

 

Totuus meille on dramaturgia ~ ‘liturgia’ ~ näytelmä.

 

Kaavaa ei voi muuntaa semanttiseksi totuudeksi eikä semanttista totuutta kaavaksi ilman, että kumpikin menettäisi oman totuuspuheensa kategorisen pätevyyden.

Kysymys utilitaristeille ja evoluutiobiologeille

Jos ihmisen elämän perimmäinen tarkoitus on pyrkiä aina lisäämään mielihyvää, niin silloin kai oikeudenmukaisuudenkin pitäisi tuntua aina hyvältä. Onko näin? Tuntuuko oikeudenmukaisuus aina hyvältä? Jos tuntuu, niin silloin onnen maksimointiin pyrkivä yhteiskunta todellakin on aina myös oikeudenmukainen yhteiskunta.

Demokratioista ja niiden toimivuudesta

IDA kirjoitti ‘Politiikkapäreeni’ kommentissaan: En usko, että Ateenan mallia ihannoidaan suoraan sellaisenaan, vaan sen ideaa kaikkien suorasta osallistumisesta. - - Toisaalta on tietenkin selvää, että mikäli demokratia on orgaanisesti paikallista se rajoittaa ulkopaikkakuntalaisten (ulkopuolisten) päätäntävalta. Sen voi nähdä rasismina. Mutta kuitenkaan suhteen ulkopuolisiin ei ole pakko olla mikään omistajan ja orjan suhde. Ongelmallinen se tietysti on, mutta mikä ei olisi?’

.

1

Mahdollisimman laaja [globaali] suora demokratia on anarkistis-ideologisena projektina vaarallinen illuusio, jonka seuraukset ovat aina [ennemmin tai myöhemmin] kontrafinaalisia [enemmistö äänestää itselleen tyrannin], elleivät ne jo lähtökohdissaan ole rasistisia kuten Ateenassa.

.

Lokaali suora demokratia esim. modernin minivaltio-Sveitsin mallin mukaan on asia erikseen. Valtion/maan koko, sijainti ja/eli geopoliittinen historia sekä perustuslaillinen äänioikeus- ja osallistumisperinne ratkaisevat soveltuuko sinne suora demokratia.

.

Dunbarin luku [ks. linkit] saattaisi kuitenkin toimia suoran demokratian mahdollisuutta merkittävästi rajoittavana ‘faktana’. Miten esim. yli 250 hengen joukko voi päättää ‘kansan tahdon mukaisesti’ yhteisistä asioista, jos/kun jokaisen ryhmän jäsenen tulisi tuntea toisensa ja pystyä keskustelemaan keskenään ennen päätöksentekoa?

.

Tässä joudutaan väistämättä turvautumaan ainakin väliaikaisesti edustuksellisuuteen eikä näin ollen voida välttää sekä representatiivisuuteen sinänsä [miten kukaan voi edustaa minua minun omassa asiassani?; vrt. pappeuden oikeutus ihmisen ja Jumalan ‘välissä/välittäjänä’ ja kummankin ‘edustajana’] että vaalijärjestelmän reliabiliteettiin ja [etenkin] validiteettiin liittyviä ongelmia. Validiteetin (laadullisen pätevyyden) dilemma ei tietenkään voi ratketa pelkällä matematiikalla, koska kansan tahto tai ylipäätään minkä tahansa tahdon päätös ei ole redusoitavissa laskutoimitukseksi, ellei sitten viime käden turvautuminen kolikonheittoon ole matemaattinen ‘päätös’, jonka kaiken lisäksi matematiikka ‘itse’ tekee (hehheh)].

.

2

Konservatiivisen [myös benoist’laisen] orgaanisen demokratian [joka ei siis ole synonyymi suoralle demokratialle] laatukriteerit nousevat aina hyve-eettisistä lähtökohdista, olivatpa nuo hyveet sitten homeerisia, aristoteelisia, kristillisiä tai ylipäätään ideaalis-yhteisöllisiä. Hyveellisyys orgaanisessa demokratiassa ei ole niinkään ‘välittömän inhimillisen tarpeen’ kartoitukseen perustuvaa arviointia [kuten ‘valistuneesti’ ajatteleva ‘tiedekansalainen’ ilmeisesti toivoisi] kuin valmiutta tietyn ‘ihanteellisen ihmisyyden’ ja sen mahdollistavan yhteiskunnan perustamiseen ja säilyttämiseen [Hegelin ‘orgaanisesta demokratiasta’ ei tosiaankaan näin (yksinkertaisesti) ajateltuna ole pitkä matka fasismiin ja totalitarismiin].

.

3

Kansalaistottelemattomuutta en kuitenkaan pidä ‘ideologisena’ anarkismina vaan päätöksenteossaan jälkeenjääneen ja ‘dementoituneen’ parlamentaarisen demokratian [etenkin sen lainsäädäntöproseduurien] autenttisimpana kritiikkinä, jota pelkkä asioita kaaoksen asti hölöttävä sosiaalinen tai ‘virallinen’ valtamedia ei pysty artikuloimaan kuin enintään poleemisesti ja viihteellisesti puhumattakaan siitä että tuo kritiikki organisoituisi muutosvoimaksi [joko valtio tai yksityinen finanssi-bisnes omistaa median: miten siitä kahleet jalassa voisikaan tulla poliittinen muutosvoima].

.

Sosiaalinen media ei synnytä useimmiten kuin pelkkää massavouhotusta vailla pitkälle harkittua sitoutumista mihinkään asiaan, kun taas virallinen media jää lopultakin Pressi-klubin viihde-tasolle: senkin vuoksi, ettei asiallista poliittista kritiikkiä pystytä siirtämään tehokkaasti eduskuntatasolle kuin äänestyksissä, jos niissäkään. Intiimit tekstiviestit ja muu poliittisesti lopultakin täysin epäolennainen kyllä nostetaan tikun nokkaan [no – juuri sehän näyttäisi olevan tuo mystinen ‘perussuomalaisen kansan oman tahto’: kaunainen herraviha ja sensaatioista elävä moraalipilkunviilaus (;)].

.

Myös sos.-viihde-media-hömpän takia aidosti sitoutunut kansalaistottelemattomuus on suorastaan välttämätöntä. Virallinen lainsäätäjä on joka tapauksessa sekä päätösbyrokratiaan että edustukselliseen vallankäyttöön sisältyvän ‘tyhjäkäynnin’ ja puoluepoliittisen pelin [~ edustuksellisen demokratian ‘rakenteellinen korruptio’] takia aina jonkin verran myöhässä ja varmistamassa valtaeliitin de facto privilegioita [mm. pääomaverotusta laskemalla].  

.

4

‘Kansan tahto’/’yleistahto’ on ‘melkein’ pelkkä illuusio sekin. Ajatus kansan yhteisestä tahdosta on yhtä häilyväinen, manipuloitavissa oleva, muuttuva ja epämääräinen demokratian lähtökohta kuin säälin ja sympatian [altruistisesti itsekkäät eli ihmiseen liittyen jopa narsistisen tekopyhät] tunteet oikeudenmukaisuuden perustana moraalifilosofiassa. Fasistien ja kommunistien on ollut kirjaimellisesti vaarallisen helppoa käyttää hyväkseen ihmisten psykologista labiiliutta ja siten heidän manipuloitavuuttaan vetoamalla poliittisissa vaatimuksissaan kansan tahtoon.

.

Markkinatalousdemokratioissa liberaali poliittinen kapitalismi sen sijaan lobbaa itse itseään jatkuvasti miltei joka paikkaan tunkeutuvan mainosten virran myötä ja lopulta Pekka Himasen kaltaisten konsulttien jargonilla [entinen anarko-tekno- ja nykyinen bisnes-marxisti Manuel Castells & Poika konsultoivat oikeistoa tuottamaan voittoa ihmisarvoisemmalla tavalla, positiivisen hengen vallassa, iloisesti, ilman huonoa omaatuntoa eli ilman omien motiiviensa jatkuvan ja perusteellisen reflektoinnin vaatimusta = sietämättömän tekopyhää pelagiolaisuutta].

.

5

Kapitalismin kannalta on suorastaan hyödyllistä vedota tunteisiin pyrittäessä järjestämään kaikentyyppinen sosiaali- ja kriisiapu vapaaehtoisen hyväntekeväisyyden pohjalle, koska siihen ei kapitalistin tarvitse ottaa verotuksellisestikaan osaa, mutta josta se kuitenkin voi hyötyä uusia markkina-alueita etsiessään. Sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita ei kuitenkaan voi rakentaa vain hyväntekeväisyyden muttei myöskään yksityisen yrittämisen ja omistuksen varaan, koska miten se, joka on kiinnostunut vain omasta edustaan eli voitosta, voisi olla aidosti kiinnostunut ihmisten terveydestä tai ylipäätään minkäänlaisesta hyvinvoinnista [jos ja kun vain ‘sairaus’ tuottaa voittoa], ellei sitten ihmisiä ajatella karjana, jota pitää ruokkia [uusilla taudeilla, uusilla diagnooseilla, uusilla lääkkeillä], jotta se lypsäisi kapitalistille koko ajan enemmän hyötyä/voittoa. Paljon maninostettu yksityisten palvelujen suurempi tehokkuus julkisiin nähden osoittautuu ainakin peruspalvelujen järjestämisen suhteen pelkäksi markkina-liberalistien laskelmoiduksi valheeksi, jonka sekä empiiriset että normatiiviset tosiasiat kumoavat mennen tullen.

.

6

En ota tässä yhteydessä kantaa IDAn kommentin ehkä hankalimpaan osaan [jos nyt oikeastaan mihinkään osaan], joka koskee ‘ulkoryhmiin’ luokiteltujen oikeuksien suhdetta sisäryhmäläisten oikeuksiin sisäryhmän sisällä - toisin sanoen kansalaisoikeuksien ja ihmisoikeuksien välistä suhdetta. Liberalistisen perinteen piirissä nämä oikeudet eivät voi/saa periaatteellisesti olla ristiriidassa toistensa kanssa, mutta ymmärtääkseni kiistaa käydään liberalismissakin yhä siitä, pitääkö kansalaisoikeuksien olla alisteisia ihmisoikeuksille vai päinvastoin, mikä vaikuttaa melko absurdilta keskustelulta: voivatko kansalaisoikeudet muka [edes teoriassa] olla ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa [paitsi ehkä orgaanisissa demokratioissa]?

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/11/politiikkapareessa-vihaillaan-ensin.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Dunbarin_luku

http://en.wikipedia.org/wiki/Dunbar%27s_number

Kommentti edelliseen päreeseen

Miten mitata 'orgaanisen demokratian' (*) laadullinen pätevyys? 

.

Eikö tässä ole esitetty täysin ‘väärä' kysymys, sillä 'orgaaninen demokratia' [Benoist, Leskinen] ilmenee [tai sen ymmärtääkseni pitäisi ilmetä] aina kansan tahdon välittömänä vaikutuksena, jota ei minkäänlaisilla ‘edustuksellisilla’ välittäjillä ja/eli mittareilla tule vieraannuttaa siitä [siis kansasta] itsestään? Näin tapahtuu nimenomaan liberaali-demokraattisissa edustuksellisissa demokratioissa.

.

Miten orgaaninen demokratia legitimoi itsensä tai legitimoituu itsessään? Edessämme on uusi kierros Habermasin, Foucault’n ja Carl Schmittin [vain nämä kolme mainitakseni (**)] kommunikatiivisen toiminnan, strategis-diskursiivisen pelin ja poliittisen teologian kysymyksenasettelujen/ratkaisuyritysten parissa.

.

Onko laatu [semantiikkana] ylipäätään mitattavissa? Onko semantiikka [laatuna] ylipäätään kalkyloitavissa tai edes jotenkin objektiivisesti ilmaistavissa? Ei ole. Semantiikka ja matematiikka kuuluvat ontologisesti eri kategorioihin, jopa toisensa poissulkeviin kategorioihin. Laatu ja semantiikka ovat yhtä aikaa sekä universaalisia ‘mahdottomuuksia’ [‘Jumala ei ilmesty maailmassa’/Wittgenstein Tractatuksessa] että sosiaalisia konstruktioita [‘kielipelejä’, ‘käsitteen merkitys (semantiikka) on sen käyttö’/Wittgenstein Filosofisissa tutkimuksissa].

.

Näistä semanttisista ja metodisista lähtökohdista on laatua pyrittävä ymmärtämään. Fysikaalinen matematiikka voi paljastaa vain maailman ‘määrälliset’ lainalaisuudet, mutta ei sen ‘laadullista merkitystä’, koska sellaista ei ole edes olemassa kuin ‘mahdottomuutena’ [Jumalana], joka sisältyy matemaattiseen kaavaan sitä vähemmän, mitä eksaktimmin tuo kaava maailmaa kuvaa.

.

Semantiikka on ihmisen tietoisuuden ‘virhe’, epätäydellisen representaation ‘tuote’, konstruktio, joka katoaa ihmisen olemassaolon myötä. Kaikki semantiikka on siten ikään kuin itsestään selvää uskoa vallitsevan käytännön mukaiseen elämänmuotoon aivan samassa mielessä kuin kaikki puhe Jumalasta on ihmisen puhetta [olipa se uskovaa puhetta tai ei].

.

Analogisesti ajatellen laadun varmennus esim. orgaanisen demokratian suhteen voi tapahtua vain eräänlaisena itselegitimaationa, joka ei tarvitse tiedollista oikeutusta tai määrällistä evidenssiä, koska a] formaali oikeutus ja b] kalkyloiva evidenssi päätyvät aina a’] loogisen umpikujaan [regressio, ristiriita, kehä ja siihen verrattavat tautologia, auktoriteetti ja lopulta trivia] tai b’]  joko fallibilismiin [evidenssi ei riitä – vielä?] tai täydelliseen eksaktiuteen [joka ilmaisee luonnonlain, jonka ainut ‘merkitys’ on sen kausaalisen tapahtumisen eli säännönmukaisuuksien ja liikelakien kuvaus, josta on poistettu ‘subjektiivinen intressi’ niin suuressa määrin kuin se vain havainnoivalle subjektille on mahdollista [ilman että subjekti tekee itsemurhan saavuttaakseen objektiivisuuden ;\].

.

Koska itselegitimaatio ei voi tapahtua oikeutuksen/evidenssin pohjalta kadottamatta/menettämättä ‘varmuuttaan’ joko sitä arvioivan metodin/kriteerin puutteeseen [muodollinen kriteeri ei pysty arvioimaan sisällöllistä merkitystä, koska sellaista kriteeriä joko ei ole tai se väistämättä kadottaa merkityksen mahduttaessaan sen Prokrusteen vuoteeseensa] tai tuohon kriteeriin itseensä sisältyvälle määrällisen vertailun ja/tai laskusäännön vaatimukselle [enemmistöpäätös Prokrusteen vuotena], täytyy itselegitimaation osoittaa ‘varmuutensa’ strategis-hegemonisin keinoin [vallankumous, suora toiminta, kansalaistottelemattomuus] eikä loputtoman kommunikatiivisen toiminnan määräenemmistöehtoon sidottuna [kyseinen määräenemmistöehto ei nimittäin mittaa laatua vaan - - ‘määrää’ ;\].

.

Kyynisesti [foucault’laisesti] ajatellen voisi väittää, että habermasilainen ideaali eli konsensus on käytännössä yhtä kuin väliaikainen kompromissi ja kompromissi taas on pelkkä modus vivendi, joka muutetaan ja muuttuu, kun osapuolille tulee otollisempi hetki strategisesti toisenlaisen [paremman] kompromissin saavuttamiselle. Niinpä myös orgaanisen demokratian itselegitimaatio, ellei se tapahdu suoran toiminnan kautta, voi onnistua vain kompromissipelinä, joka tähtää hegemoniaan [Hitler onnistui tässä pelissä vallan erinomaisesti 1933-34].

.

[jatkan tästä myöhemmin jossain vaiheessa]

.

(*) Authoritarian democracy has also been called organic democracy by some proponents) http://en.wikipedia.org/wiki/Authoritarian_democracy

.

(**) Koska en vieläkään ymmärrä, mitä Zizek ‘haluaa’ [;\], pidän häntä ‘vain’ loistavana ideologia-kriitikkona [frankfurtilaisen koulukunnan lacanilais-hegeliläisenä ‘ilmestyksenä’], mutten mitenkään uutta luovana poliittisena ajattelijana.
*

Miksi fasismi lumoaa?

http://areena.yle.fi/radio/2031689

http://yle.fi/radio1/asia/kalle_haatanen/miksi_fasismi_lumoaa_43162.html

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/11/politiikkapareessa-vihaillaan-ensin.html 

http://netn.fi/398/398_netn_witt8.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Modus_vivendi

Politiikkapäreessä [v]ihaillaan ensin sarastusta ja ennustetaan lopuksi tuleva sota.

Constitution of the Athenians, 4th century BC.

*

Onko liberaalisten parlamentaaristen demokratioidemme edustuksellisen valtaeliitin perimmäinen pyrkimys varjella kansaa siltä itseltään, jotta valtaeliitti voisi samalla varjella itseään kansalta?

.

1

Ongelmallinen demokratia: Demokratian kriisistä kohti orgaanista demokratiaa [osat I ja II, Rami Leskinen]

.

http://sarastuslehti.com/2013/09/13/ongelmallinen-demokratia-osa-i-antiikin-alkulahteelta-liberalismin-harhapoluille/

http://sarastuslehti.com/2013/11/06/ongelmallinen-demokratia-osa-ii-demokratian-kriisista-kohti-orgaanista-demokratiaa

.
2

Tämä on parasta poliittisen filosofian analyysia, mitä Sarastuksen eli Suomen konservatiivi-älykköjen verkkolehdessä toistaiseksi on julkaistu [etenkin osa II].

.

Mitä Leskisen referoimaan Alain de Benoist’n esittämään poliittisen liberalismin ja edustuksellisen demokratian kritiikkiin tulee, pidän sitä monilta osiltaan [en siis kaikilta] kohdallisena ja pätevänä.

.

Samalla Benoist’in liberaalin demokratian tilalle tarjoama melko hatara joskin perusteiltaan hahmotettavissa oleva orgaanisen demokratian malli näyttäytyy minulle kuitenkin utopiana, joka tulee väistämättä päätymään ulkoryhmiin kohdistuvaan rasismiin ja fasismiin, koska se ei ole toteutettavissa kuin väestöltään erittäin pienissä yksiköissä, joiden jäsenillä ei ole keskenään perustavia erimielisyyksiä kannattamistaan vahvoista arvoista ja maailmankatsomuksiaan koskevista uskomuksista, mutta jotka tästä seuraten eivät myöskään voi sallia arvoistaan ja uskomuksistaan selvästi eroavien ihmisten saada vaikutusvaltaa yhteisössään.

.

Näin vahvan yhtenäisyyden vaatimuksen toteutumiseksi ja ylläpitämiseksi tarvittavat sanktiot eli sananvapauden poliittisesti legitimoitu kontrolli [suora kansanäänestys ei ratkaise tätä dilemmaa, koska siinä kansan pitäisi kyetä asettumaan jopa perusarvojaan vastaan, mikä hajottaisi koko järjestelmän koheesion], sensuuri, kansalaisoikeuksien rajoittaminen ja viimein jopa yhteisöstä karkotus, ovat minun ‘semanttisen’ ymmärrykseni mukaan kaikkea muuta kuin demokraattiseksi luokiteltavan poliittisen järjestelmän tunnusmerkkejä.

.

Liian vahvassa orgaanisen demokratian mallissa [johtuen itse mallin toteutumisen mahdollistavista ehdoista/kriteereistä] ei siis ole kyse demokratiasta lainkaan vaan totalitaaris-uskonnollisesta yksimielisyydestä, jossa asioista ei tarvitse [tai pikemminkin: ei voi] äänestää lainkaan, sillä jo erimielisyys itsessään ilmentäisi epäluuloa ja kritiikkiä itse yhteisön perusarvomaailmaa kohtaan, joka kuitenkin koko yhteisön olemassaolon ehto, perusta ja tarkoitus.

.

Benoist tosin pystyy vakuuttavasti osoittamaan, miten liberalistis-edustuksellinen parlamentarismi on nihiloinut [tyhjentänyt sisällöllisestä merkityksestään] sekä sananvapauden että äänioikeuden pelkästään muodollisiksi oikeuksiksi, jotka muistuttavat pikemminkin tyhjänpäiväistä ja vaikutukseltaan joko kuoliaaksi vaiettua [tai lopulta vaiennettua] satiiria ja näennäisen tärkeillä asioilla mässäilevää viihdettä kuin toimivat kansan tahdon [*] uskottavana ilmaisuna ja siirtämisenä/siirtymisenä valtasuhteiden uudelleen järjestämiseksi tarvittavan, poliittisen legitimaation omaavan, hallituksen muodostamisen määrällisenä sekä laadullisena kriteerinä.

.

[*] Tätä oletettua ‘kansan tahtoa’ manipuloidaan taitavasti puolue- ja vaalipoliittisilla järjestelyillä sekä poliittisen valta- että finanssi-eliitin hallinnoimassa mediassa.

.

3

Mitä sitten sekä konservatismin kanssa flirttailevan Benoist’in että anarko-marxistien vahvasti ihannoimaan antiikin Kreikan suoran demokratian malliin tulee, pitää asian selventämiseksi muistaa seuraava historiallinen tosiasia [tai ainakin sellaisena yleisesti pidetty], joka paljastaa molempien utopioiden todellisen luonteen.

.

‘Ateenan demokratia oli ‘välitön’ sikäli, että kaikki noin 40 000 mieskansalaista saattoivat periaatteessa ottaa osaa päätöksentekoon. Kansankokouksen valamiehistön vähimmäismääräksi oli kuitenkin asetettu 6000 kansalaista, joista kansantuomioistuimeen valittiin kerralla tavallisesti 501. Kun tähän lasketaan mukaa vapaat ei-kansalaiset [naiset, lapset, ei-kreikkalaiset], saadaan vapaiden ateenalaisten määräksi noin 200 000. Kun tähän lisätään orjat, lähestytään puolta miljoonaa. Ateenan demokratia oli siis loppujen lopuksi melko aristokraattinen hallintojärjestelmä: noin kymmenesosa koko väestöstä saattoi periaatteessa edustaa itse itseään, ja muilla ei ollut mitään sanan sijaa.’ [Riku Juti: Tiedon filosofia, antiikista nykyaikaan [s. 46, alaviite].

.

Jos tätä mallia siis pidetään suoran, välittömän demokratian  paradigmana, puhutaan pikemminkin harvainvallasta kuin siitä järjestelmästä, jonka olemme Ranskan vallankumouksen alulle paneman poliittisen kehityksen myötä demokratiaksi käsittäneet ja säätäneet.

.

En yhtään ihmettele, että konservatiivit kokevat kyseisen mallin houkuttelevaksi, koska se de facto perustuu käytännössä ilmiselvään rasismiin - tosin ‘luonnolliseen’ ja siten hyväksyttyyn rasismiin. Rasismihan merkitsee aina ihmisten välisten ‘luonnollisten’ statussuhteitten ‘luonnollista’ hierarkiaa, jolla legitimoidaan yhteisöllisen organisaation toiminnallinen perusta.

.

Mitään statussuhteiden hierarkiaa [Platonin Valtion-mallin mukaista sotilasleiriä tai teknokraattis-meritokraattista valtaeliittiä] ei kuitenkaan ole olemassa ‘luonnollisesti’ eli ikuisesti/jumalallisesti annettuna yhteisöllisenä rakenteena, vaan se muodostetaan aina hegemonisen vallan ja sanelun pohjalta, eikä hegemonia koskaan ole luonnollista siinä mielessä, että se toteuttaisi kaikkia ihmisiä koskevan oikeudenmukaisuuden kriteerit. Tämä normatiivinen fakta pätee myös siihen tilanteeseen ja niihin edellytyksiin, jotka mahdollistivat antiikin Ateenan vapaitten kansalaisten suoraan/välittömään päätöksentekoon pyrkineen ja melko nopeasti omaan mahdottomuuteensa [manipulaatioon ja korruptioon] kaatuneen demokratia-kokeilun [Sveitsin suora demokratia perustuu aivan toisenlaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja äänestysteknologiaan kuin Ateenan malli].

.

Miksi anarko-kommunistit sitten suosivat tätä mallia? Heidänhän pitäisi ihmisarvon suhteen ainakin periaatteessa olla liberaaleja universalisteja, joille miten tahansa perusteltu sisä- ja ulkoryhmien välinen fundamentaalinen erottelu on porvarillisen luokkavallan pystyttämä hegemoninen muuri, jonka ainut tarkoitus on legitimoida hallitsevan luokan arvo- sekä ansaintalogiikka ja sen seurauksena syntyneet privilegiot. Mitään ‘luonnollisia arvo- ja statushierarkioita’ ei siten myöskään ole olemassa kuin enemmän tai vähemmän rasistisia motiiveja implikoivina ennakkoluuloina.

.

En ole keksinyt muuta vastausta tähän anarkistien antiikin suoran/välittömän mutta oligarkkisen demokratian hypetykseen kuin, että ‘pseudototuudestaan’ huumautuneina he ilmeisesti onnistuvat tosiasioista täysin piittaamatta valehtelemaan itselleen ja tovereilleen niin merkillisen taitavasti [itse asiassa konservatiivit ovat heitä rehellisempiä, koska toimivat johdonmukaisesti piilorasististen arvojensa pohjalta], että kääntävät vaikka mustan valkoiseksi, kunhan vain pääsevät itsetarkoituksellisesti muuttamaan maailmaa eli barrikadeille mesoamaan ja jopa pommeja heittelemään. Teorian suhteen anarkistit kuitenkin elävät turvallisesti ‘älyllisessä [ikään kuin mystisessä] pimeydessä’, jota tosin [päinvastoin kuin uskonnollis-mystisessä kokemuksessa] kirkkainkaan jumalallinen valo ei pysty läpäisemään silloin, kun he tuohon dogmaattiseen pimeyteensä kaikkein ‘akuuteimman totuuskiimansa’ vallassa uskovat. - - Jos heidän pimeytensä olisi valoa, itse aurinkokin kalpenisi sen rinnalla.

.

4

Väitän, että 1] siinä missä anarko-kommunistit ovat kyvyttömiä tiedostamaan ja ymmärtämään omaa ‘perverssiä kaipuutaan’ totalitarismiin, siinä 2] konservatiivit eivät suin surminkaan halua tunnustaa, että heidän [de re/de dicto] ‘luonnollisiin statuksiin’ perustuva yhteiskunnan ‘luonnollinen hierarkisointinsa’ ei [de facto] ole lopultakaan muuta kuin tietyn yksittäisen sisäryhmän hegemoniaa ulkoryhmiin nähden: sisäryhmän, jonka jäsenet kuuluvat samaan uskonlahkoon, samaan kansaan tai ainakin samaan heimoon, joilla on sama kieli ja jotka ylipäätään jakavat samantyyppiset arvotraditiot ja kulttuuriset tavat.

.

Jokainen, joka vähänkin tuntee 1900-luvun eurooppalaista historiaa, oivaltaa heti, että juuri ne yhteiskunnat, jotka perustivat yhteiskunnallisen hallinnan tällaisten aatteellis-asenteellisten lähtökohtien varaan, olivat taipuvaisimpia ajautumaan de facto rasismiin [Italia, Espanja, Saksa]. Mikä ei tarkoita, etteikö myös anarko-totalitaristinen valtio olisi viime kädessä rasistinen, koska koko sen olemassaolo perustuu pakotettuun yksimielisyyteen [universalismi kun ei voi toteutua ilman maailmanhallitusta eli jonkin asteen totaalia pakkoa], joka/mikä johtaa aina vainoharhaiseen hallinto-alamaisjärjestelmään. Totalitarismissa itse asiassa kaikki ihmiset vainoavat toisiaan ja tätä sitten kutsutaan todelliseksi vapaudeksi ja demokratiaksi[?!]

.

Konservatiivinen ‘rasismi’ on siinä mielessä ‘luonnollisempaa’ kuin pakotettu liberaali universaalisuus [joka ikään kuin universalismin ‘perversiona’ ilmenee totalitaarisena kontrollina etenkin teknologisen kehityksen myötä], että se ainakin alunperin on elämänmuodoltaan ja etnisyydeltään määrätyn/rajatun väestöryhmän aidosti vapaaehtoinen yhteenliittymä.

.

Aidosta vapaaehtoisuudesta huolimatta tai oikeastaan juuri sen takia konservatiivien oletus siitä, että arvoiltaan ja elämänmuodoltaan toisistaan poikkeavat sisäryhmät voisivat elää rauhanomaista rinnakkaiseloa on sekä psykologisesti, poliittisesti että historiallisesti kehno ja jopa paikkansapitämätön utopia. Israelin valtio ja ylipäätään juutalais-islamilaisten kulttuurien [ainakin hourupäisimmät] perilliset käyköön esimerkkinä tästä mahdottomuudesta. Mistä muusta ‘Länsirannalla’ on kiistelty kuin juuri kahden tai useamman sisäryhmän mahdollisuudesta/mahdottomuudesta elää keskenään rauhanomaisesti - jo yli 2500 vuotta!

. 

Kahden tai useamman konservatiivisen yhteisön välillä vallitseva rauhanomainen ‘pluralismi’ on lähes yhtä mahdoton utopia kuin Lev Trotskin haikailema kommunistinen maailmanvallankumous. Konservatiivisten yhteisöjen välinen kommunikaatio/suhde on kuitenkin huomattavasti toimivampi ja rauhallisempi perustuslailtaan liberaalin emovaltion sisällä [esim. USAssa] kuin yksittäisten konservatiivisten valtioiden/kansojen/yhteisöjen välillä [esim. Lähi-Itä]. Muun muassa tämä tosiasia tekee nimimerkki Valkean uskonnollisen pienyhteisöhypetyksen jokseenkin ongelmalliseksi.

.

Miten mikään vakaumuksellinen ryhmä voi modernissa maailmassa eristäytyä kulttuurisesti omiin oloihinsa ja turvata samalla yhteisönsä jäsenten toimeentulon sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ilman, että kyseisen sisäryhmien jäsenet saisivat, väistämättömässä kontaktissa ulkoryhmien tapojen ja organisaatioiden/instituutioiden kanssa, vaikutteita, jotka ‘maallistavat’ ja vieraannuttavat heitä omasta sisäryhmästään? Vasta ja vain taivaassa kun voi ymmärtääkseni elää pelkästään eettisesti sekä hengellisesti ‘pelastettujen ja puhtaitten’ ihmisten kanssa.

.

Trotski oli jopa Marxia utooppisempi juutalaisen millenialismin ja messianismin perinteen sekoittama [kommunistivallankumouksellisten ehkä lahjakkain] höyrypää. Ernst Bloch ateistisessa ‘Toivon teologiassaan’ on  sentään fenomenologisesti paljon kiinnostavampi millenialisti kun vallankumoukselliset etno-sukulaisensa Marx ja Trotski.

.

Eurooppalaisen fasismin, rasismin ja totalitarismin siemenet ovat joka tapauksessa jo alunperinkin muhineet Lähi-idässä ja nimenomaan seemiläisen Aabrahamin kiveksissä. Muhammedia sen sijaan pidän juutalaisuuden kehnona jäljittelijänä, jonka ratkaisu paimentolaisheimojen koheesion ja integraation ylläpitämiseksi/säilyttämiseksi oli ratkaisevasti primitiivisempi ja ‘vaarallisempi’ [ekspansiivinen lakiuskonnollisuus] kuin Aabrahamin ja hänen verisukulaistensa ‘lokaali etnoversio’, josta sittemmin siis muodostui etno- ja uskontotyyppisen rasismin paradigmaattinen esikuva [Jumala on valinnut pelastettavaksi ja/eli tehnyt liiton vain Israelin kansan – ei muiden – kanssa: näin syntyi rasismi vanhatestamentillisen Jumalan tahdosta].

.

5

Aleksanteri Suuren sotien jälkeen antiikin välimerellisen maailman kulttuurinen turbulenssi [hellenismi] alkoi horjuttaa alueen vanhojen yhtenäiskulttuurien arvomaailmaa ja elämänmuotoja. Kreikan klassisella kaudella luodut yhteiskunnallis-filosofiset systeemit [Platon, Aristoteles] joutuivat uusien tulkintojen ja sovellutusten kohteeksi väestön liikkuessa Rooman imperiumin samanaikaisesti laajetessa Välimeren alueella yhä lisääntyvässä määrin.

.

Näin sekä kulttuuris-sivistyksellinen muutos että sen ajan tunnetun maailman sisällä tapahtuvan liikkuvuuden lisäys saivat aikaan kulttuurien sisäisen moniarvoistumisen eli aikansa globalisaatio-pluralisaatio-ilmiön, jonka/minkä eräänä seurauksena Kreikassa syntyi ensin kosmopoliittis-stoalainen [elämän]filosofia ja sittemmin Israelissa lakiuskonnollista yhteisöetiikka radikaalisti uudistava Jeesus Nasaretilainen sekä Kristus-uskoon kääntynyt fariseus-Paavali, joka muokkasi Jeesuksen opetuksista mm. stoalaisen universalismin kosmopoliittisista periaatteista vaikutteita ottaneen uuden uskonnon.

.

Ihmiskunnan aatteellinen historia on antiikin ajan tapahtumien jälkeen ollut yhtä ja samaa universalistis-nihilistisen kehityksen eli kristinuskon, valistuksen, liberaalin demokratian ja sosialismin hajoamiseen päätyvää kriisiä, jonka lopussa odottaa liberaali-universalistien ja konservatiivi-lokalistien välillä käytävä, tällä kertaa informaatioteknologinen, sota.

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_de_Benoist

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alain_de_Benoist

http://sarastuslehti.com/

http://en.wikipedia.org/wiki/Athenian_democracy

700000 eurolla kyseenalaisia itsestäänselvyyksiä [itsestäänselviä kyseenalaisuuksia]: Bisnes-Marx inc. & Poika lobbaamassa ihmisarvoista kapitalismia.

On epäselvää, mitä Himanen tarkkaan ottaen teki elääkseen. Hän ei varsinaisesti työskennellyt, mutta hän tuskin kuitenkaan pystyi jättämään sukunsa käsityöläistaustaa kokonaan taakseen. Joidenkin lähteiden mukaan hän olisi tehnyt veistoksia muun muassa Kallioon. Satiirikko Räsänen kuvaa Himasen pitämässä sofistista koulua ystävänsä Saarisen kanssa ja opettamassa maksua vastaan. Manuel Castellsin kirjoittamassa puolustuspuheessa ja Ollilan Muistelmissa Himanen sen sijaan nimenomaisesti kieltää ottavansa oppilailtaan rahaa. On mahdollista, että Himanen sai nauttia varakkaiden ja vaikutusvaltaisten ystäviensä taloudellisesta suosiosta. Hänen on myös ajateltu eläneen perinnön ja Suomen valtion kansalaisilleen jakamien avustusten turvin [pääministeri Kataisen aloitteesta]. [lähde: räsäpedia/wikipedia]

 .

Kestävän kasvun malli [kirjoittajat: Pekka Himanen, Manuel Castells ja tutkijaryhmä].

.

 HS.fi, 8.11, Pertti Alasuutari
.
Himasen kirja pitäisi aloittaa siitä, mihin se nyt päättyy, kirjoittaa Pertti Alasuutari.
*
Manuel Castellsin ja Pekka Himasen toimittama teos Kestävän kasvun malli on esipuhetta ja Himasen kirjoittamaa Suomea koskevaa johtopäätöslukua lukuun ottamatta käännös Oxford University Pressin kirjasta, joka julkaistaan ensi vuonna.
.
Se nojaa vahvasti Castellsin ja Himasen kirjoittamiin johdanto- ja päätäntäosiin. Tätä ydintä on täydennetty keskiosan luvuilla, jotka käsittelevät tapausesimerkkejä. Teos on enemmän luonteeltaan poliittinen ohjelmajulistus kuin tapausanalyysi.
.
Kirjan heikkotasoisin luku on päätösosan ensimmäisenä oleva Fernando Calderó´nin teksti nimeltä Inhimillisen kehityksen uudelleenarviointia. Se on tekstinä jokseenkin jäsentymätön, ja jotkut sen lauseet vaikuttavat puppugeneraattorin suoltamilta.
.
Kaiken kaikkiaan kirja on aika hajanainen. Tapausanalyysien valinta on huonosti perusteltavissa, ja ne ovat luonteeltaan ja tasoltaan aika vaihtelevia. Tietokone- ja viestintäteknologia saa erityisesti Castellsin, Isidora Chacó´nin ja Himasen artikkelissa suhteettoman huomion osakseen.
Kirjan ydin on Himasen idea siitä, että yhteiskuntien kehittämisen päämääräksi tulee asettaa arvokas elämä (dignity). Tällä hän tarkoittaa, että kaikkia ihmisiä kohdellaan kunnioittavasti, heidän kehitystään tuetaan ja heidän itsemääräämisoikeutensa tunnustetaan.
.
Himanen osoittaa, että kyseinen päämäärä on myös kaikkien maailmanuskontojen ydinsanoma. Tästä päämäärästä voi Himasen mukaan johtaa kaiken hyvinvointiyhteiskunnasta ympäristönsuojeluun saakka.
.
Kyseinen Amartya Senin ajatuksiin pohjaava kehitelmä on sinänsä kiinnostava tieteellinen keksintö. Kiinnostava on myös kirjassa sen pohjalta rakennettu dignity-indeksi.
.
Vaikka raportin pohjana olevan toimitetun kirjan julkaisee tunnustettu tiedekustantaja, se on lajityypiltään lähempänä tietokirjallisuutta kuin tiedekirjaa.
.
Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että teoksessa olevat tapausanalyysit eri maista ja alueista ovat esseitä, joissa asiantuntija kertoo näkemyksensä kyseisestä maasta ja perustelee sitä aikaisemmalla tutkimuksella tai tilastotiedolla. Mikään niistä tuskin kelpaisi tieteelliseen lehteen artikkeliksi, koska niissä ei esitetä olennaisesti uutta teoriaa tai tulkintaa, jota testattaisiin empiirisellä analyysillä.
.
Tätä kirjaa voi pitää esimerkkinä ilmiöstä, jota olemme tutkimusryhmässäni kuvanneet termillä episteeminen hallinta. Jotta hallitukset keksisivät, miten ne saisivat ohjelmalleen riittävän poliittisen kannatuksen, ne kääntyvät tieteen ja asiantuntijoiden puoleen. 

Toisaalta ihmistieteiden edustajat pyrkivät tekemään yhteiskunnallisesti relevanttia tutkimusta ja sitä kautta vaikuttamaan politiikkaan. Jos tässä tieteen ja politiikan leikkauskohdassa syntyy jaettu käsitys siitä, millainen todellisuus on ja mitä nykytilanteessa on järkevää tehdä, syntynyt konsensus antaa politiikalle vahvan tuen. 

Yksiselitteistä vastausta siihen, millainen maailma on ja millä ohjelmalla siitä tehdään entistä parempi, ei saa suoraan tutkimuksista. Poliitikot kääntyvät usein konsulttien ja ajatushautomoiden puoleen, koska ne pelkistävät ristiriitaiset ja kiistanalaiset tilastot yksinkertaisiksi ohjelmiksi. Niitä perustellaan tieteen auktoriteetilla. 
 
Jotta tämä kirja toimisi varsinaisena tutkimuksena, se tulisi aloittaa siitä, mihin se nyt päättyy. Tulisi alkaa lopussa esitellystä dignity-indeksistä ja esimerkkimaiden vertailusta. Indeksin oikeutus tulisi lunastaa osoittamalla, miten se selittää maiden välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä sekä eri tekijöiden välisiä kausaalisuhteita paremmin kuin aikaisemmat indeksit.
.
Kirjoittaja on akatemiaprofessori Tampereen yliopistossa.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Alasuutari

http://www.hs.fi/kotimaa/Professori+Himasen+teos+ei+ole+tutkimusta/a1383806296936

http://www.hs.fi/kotimaa/Castells+on+tutkimusryhm%C3%A4n+tunnetuin+j%C3%A4sen/a1383805812569 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Himanen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Manuel_Castells

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sokrates

http://longplay.fi/himasen_etiikka/

Maksuton vinkki peli-innovaattoreille ja mainosmiehille

‘The Wall of Jericho: As the army completed its seventh circuit around the city, the trumpets broke forth in a blast, and the massive walls of solid stone crashed down to the earth.’

.

1

Modernit mainosmiehet ovat peräti alkeellisia verrattuna 1400-luvun paavillisen kirkon pelastus-lobbareihin, joiden mielikuvituksen määrä ja laatu, vaikka olikin raamitettu ja rajattu Raamatun tuoteohjeitten katalogiin, sai mittasuhteet, joiden rinnalla nykyajan angry-birds-nörttien mielikuvitus vaikuttaa auttamattoman kapea-alaiselta.

.

Vaikka siis kapitalistinen tuotanto- myynti- ja ansaintalogiikka on informaatioteknologian vallankumouksen myötä muuttumassa lopullisesti fiktiivisten turhakkeiden varaan rakennetuksi uskomusjärjestelmäksi, eivät teknohärpäke-innovaattorit näytä olevan tietoisia siitä, että katolinen kirkko jo kauan sitten osasi myydä suorastaan fantastisia fantasia-tuotteita ja kaiken lisäksi sellaisin porkkanoin eli tarjouksin, joista ei edes voinut kieltäytyä joutumatta varmasti helvettiin niin että paukahti.

.

Nykyajan sosiaalidarwinistinen kapitalismi myy vain maallista mukavuutta ja statusta [status on kuitenkin stoalaisittain ajattelevalle täysin yhdentekevää eli ISMO (‘ihan sama mulle oikeesti’; tuo pissisten lahja suomenkielelle] eikä näin ollen pysty vakuuttamaan ja vaikuttamaan lainkaan samalla teholla kuin kirkon muinainen ‘ane-insentiivi’, jonka suosio siis perustui yhtä paljon kiristykseen eli helvetillä uhkaamiseen kuin ‘pelastuskaupallisen option’ luontaiseen houkuttavuuteen. Mutta koska kateus ja ahneus ovat paholaisen hallitseman maallisen maailmamme tärkeimpiä alkuperäisiä tuotantovoimia [joilla katolinen kirkkokin itse asiassa pelon ja vihan ohella manipuloi aneitten myyntiään], on kapitalismillakin vielä mahdollisuus saavuttaa fiktio-teollisuuden vallankumouksen myötä niin valtavat markkinat, että jopa fantasiateollisuutta monopolisoinut ‘Pyhä Henki inc.’ saattaa joutua antamaan erittäin vakavan tulosvaroituksen ja ajautua YT-neuvotteluihin itse perus-brändinsä Jumalan palkkiovaatimuksista [ainakin ‘summum bonumksia’ on pakko vähentää].

.

2

Luvun kolme sitaatin haluan omistaa kaikille markkinatori-maailmamme eli kapitalistisen talouskasvun [siis itse asiassa julkisen sektorin, lisäisi J. Käteinen] turvaamisen takaaville, näille yhä uudenlaisia turhake-vempaimia eli riippuvuutta aiheuttavia ja luovaa ajattelua surkastuttavia pelejä kehittäville nörtti-friikeille seuraavin [väärinkäsityksen uhallakin] perimmältään innostaviksi tarkoitetuin sanoin:

.

Pelastakaa maailma ajattelun köyhyydeltä ja ihminen oman sielunsa mitätöinniltä! Keksikää ja myykää mieluummin Hoorebin Tuulta ja Jerikon Huutoa kuin jotain älyllisesti ja sivistyksellisesti täysin latteaa ja ala-arvoista teknoaivohuumetta, joka in the long run vaikuttaa ihmisen luovaan kykyyn samalla tavalla kuin liima imppaajan aivosoluihin tekemällä käyttäjästään loppuiäkseen '+, - ja 0, 1-idiootin!’

. 

3

‘Ajan myötä aneoppi kehittyi myös siten, että aneita oli mahdollista ostaa itsensä lisäksi myös muille, kuten kuolleille sukulaisille, joiden epäili olevan kiirastulessa. Lisäksi oli mahdollista hankkia ns. täydet aneet, mikä takasi vapauden kaikista hyvitysteoista. Aneiden hankkiminen suoritettiin alun perin vierailemalla pyhäinjäännösten luona, käymällä pyhiinvaelluksella tai ristiretkellä. Lopulta aneita voitiin hankkia rahalla.

.

Esimerkiksi Wittenbergin pyhäinjäännöskokoelmiin kuului yhteensä 19000 esinettä, joita ihailemalla sielu sai vapautuksen jopa 127 799 vuodesta kiirastulessa. Tunnetuimpia pyhäinjäännöksiä olivat pala Mooseksen palavasta pensaasta, Neitsyt Marian hiustuppo sekä maitoa Neitsyt Marian rinnasta. Wittenbergin kaupunki sai huomattavia tuloja pyhiinvaeltajavirrasta, joka saapui ihailemaan pyhäinjäännöskokoelmia kiirastulesta vapautumisen toivossa.

.

Kaiken keskellä kirkon kontrolli oli päässyt pettämään pahan kerran ja myöhäiskeskiajan reliikkikokoelmat saivat myös varsin mielikuvituksellisia täydennyksiä. Rankimmasta päästä olivat kaksi Pyhän Hengen höyhentä ja muna, palanen lippua [varustettuna itse Perkeleen partakarvoilla], joilla Kristus oli julistanut helvetin voitetuksi, puolikas arkkienkeli Gabrielin siipeä, Jerikon muurit murtanut huuto [ääni?/rr] [Joos.6:20] ja puolisen kiloa tuulta, joka oli puhaltanut Elian päälle Hoorebin vuorella [1.Kun. 19:11].’

.

Sitaatti kirjasta Olli-Pekka Vaino: Luther [s.33-34]

*

http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510319185

http://www.koivuniemi.com/raamattu/?viite=jos+6%3A20

http://www.ellenwhite.info/books/ellen-g-white-book-patriarchs-and-prophets-pp-45.htm

Kommentteja Nietzschestä 4

Zarathustran ‘Onnellisten saarilla’ lukua [aiemmin mainitussa Ironmistressin päreessä] referoinut anonyymi esittää varsin pätevää kommentointia Nietzschestä. En kuitenkaan ole ihan yksi yhteen samaa mieltä kuin tuo Zarathustra-sitaatin Nietzsche [tai miten anonyymi häntä tulkitsee], joka nimenomaan pakeni unelmiinsa, koska hänen oma elämänsä oli psykofyysisesti ajoittain täyttä helvettiä [vaikeaa migreenityyppistä päänsärkyä hänellä oli ollut jo varhaisesta nuoruudesta lähtien, joten kuppa (mikäli Nietzsche todella sairasti sitä) on ollut joko perinnöllistä tai vasta myöhemmin hankittua], eikä hänen oloaan taatusti helpottanut se, että etenkin kristityt ja poliittiset nationalistit, joita hän monesti ympärillään näki [nationalisteja yhä lisääntyvässä määrin], näyttäytyivät hänelle kaikessa hyvyydessään, oikeamielisyydessään ja paatoksessaan liian usein tekopyhinä, kaunaisina ja valheellisina.

. 

Nietzschellä oli erittäin herkkä vaisto ressentimentille, joten vaikka hän klassisten kielten professorin sivistyksellä hallitsikin seurapiireihin ‘tarvittavan’ small talkin ja roolileikittelyn [jossa hän kuulemma oli erinomainen], hänen sisällään asui kuitenkin samalla, kuten niin monissa ‘asperger-tyyppisissä’ ajattelijoissa [‘luovissa, ironisissa narsisteissa’ (jos on lupa käyttää epämääräistä ja ristiriitaista psykologisointia) sietämätön tosikko - - [vrt. esim. Sokrates, Kierkegaard ja Dostojevski; nuori Wittgenstein jopa kieltäytyi kerran varsin kovaäänisesti keskustelemasta sanaakaan puutarhassa näkemiensä upeitten kukkien muka ‘objektiivisesta’ kauneudesta erään korkea-arvoisen ladyn kanssa, jonka sai tällä tavoin kerrassaan järkyttymään; eikö kauneutta muka oikeasti ollut olemassa?].

. 

Nietzsche siis unelmoi elämästä ja maailmasta, jossa ihmiset olisivat yksilöinä rehellisiä, aitoja, vapaita, vahvoja, spontaaneja ja iloisia omia itsejään eivätkä pelkästään tekopyhää, kaunaista, valheellisen paatoksellista, manipuloitavissa ja johdettavissa olevaa massaa - ei kuitenkaan jotain naivia ja mahdotonta utopiaa varten eläen, kuten anarkistit ajattelivat, vaan antiikin homeeris-sankarilliseen hyve-etiikkaan pohjautuen, mikä tietysti oli melko mahdoton fantasia modernissa maailmassa sekin: lukuun ottamatta poliittisten ääriliikkeiden ja kaupallisen viihdekulttuurin ‘sankareita’, jollaisiksi Nietzsche ei kuitenkaan yli-ihmistään taatusti tarkoittanut, vaikkemme aina voikaan välttyä tältä samanaikaisesti tahattoman koomiselta että ikävältä mielikuvalta.

. 

Unelmat ovat kuitenkin aina vain unelmia eli jonkin syvästi koetun puutteen ja kärsimyksen kompensoimista projisoimalla kompensaatio fantasiatasolle ja ‘lunastamalla’ se siellä eli käsittelemällä sitä ikään kuin ‘virtuaalisesti totena’, olipa sitten kyseessä uskonto tai epikurolaistyyppinen ‘mielihyväresepti’, jota toki pyritään kokeilemaan myös elävässä elämässä [mistä seuraa yleensä jonkinasteinen addiktio].

.

Tämä mielessä pitäen on opettavaista valaista Nietzschen kannanottoihin sisätyvien ristiriitaisuuksien [jotka olivat sekä tarkoin harkittuja että tiedostamattomia] psykologisia lähtökohtia parin vapaamuotoisen sitaatin puitteissa.

. 

1] Imre Kertez kirjoittaa Kaleeripäiväkirjassaan Nietzschen vihanneen lapsuuttaan ja pitäneen nuoruuttaan sairautena [alkuperäistä Nietzsche-lähdettä ei mainita]. 2] Rodgers & Thompson kirjoittavat [Huonosti käyttäytyvät filosofit]: “Herooisen yli-ihmisasenteen takana osa hänestä pysyi ikuisesti kirkkoherran poikana. Hyökätessään varhaiskristittyjä vastaan näiden ‘kohtuuttomasta paastoamisesta, jatkuvasta seksuaalisesta pidättäytymisestä, vetäytymisestä erämaahan tai kiipeämisestä vuorille tai pylvään päähän [...] miettimään määrätietoisesti ei-mitään, paitsi asioita, jotka provosoivat hurmiota ja henkistä häiriintyneisyyttä’, hän [Nietzsche] miltei kuvaili itsensä, joskin tahattomasti.”

.....

‘I have a dream’, julisti Martin Luther King. Myös Nietzschellä oli unelma. ‘Valitettavasti’ vain [toisin kuin Mr. Kingillä] se sijaitsi elämäksi kutsutussa labyrintissa, jossa samoiltuaan kukaan ei välttämättä löydä enää ‘takaisin lähtöpisteeseen’. Murhatun Kingin sen sijaan ei tarvinnut enää palata ‘lähtöpisteeseen’, koska hän ilmeisesti pääsi ‘perille’. Niinpä kukaan ole myöskään palannut kertomaan, josko hän löysi unelmansa eli onnen, etsipä hän sitä sitten elämän labyrintista vai tavoitteliko hän sitä ‘tuonpuoleisesta’. Kaikkein vähiten Nietzsche, joka halusi uskoa elämään.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/11/kommentti-nietzschesta.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/11/leopold-ja-loeb-eli-yli-ihmisen.html

Kommentteja Nietzschestä 3

‘Tiedemies’ kirjoitti aiemmin mainitun Ironmistressin päreen kommentissaan: ‘Itse en kyllä pidä Nietzscheä sen kummemmin erityisen nerokkaana kuin mitenkään erityisen "pahana" tyyppinä. Kirjoitukset ovat pitkälti melko sekavia ja julistavia. Russell taas arvosti selkeyttä.’

.

1 

Selkeä formaali argumentaatio ja tieteen metodikriteerit täyttävä asiateksti on harvoin kirjallisesti kovin tyylikästä luettavaa [mikä ei tietysti ole sen perimmäinen tarkoituskaan], kun taas jo retorinen ilmaisu itsessään sisältää aina argumentatiivisia ‘aineksia’ ja ‘aspekteja’.

. 

Retorisessa ilmaisussa formaali argumentti konstituoituu siten myös tyylissä ja tyylinä, metaforisesti, analogioina. Esimerkiksi uskonnollista kirjallisuutta ja runoutta on lähes mahdotonta ymmärtää pelkästään formaalina puheena. Myös Nietzschen aforistinen tyyli on sellaista puhetta, jonka tulkitsemiseen tarvitaan pikemminkin vahvasti hermeneuttista [filologis-historiallis-tulkinnallista] lukutapaa kuin jonkin formaalin sääntöparadigman seuraamisesta loogis-kausaalisesti johdettua teknistä mallia [niinpä myös Deleuzen tapa ‘mallintaa/strukturoida’ Nietzsche on yksi ranskalaisen käsitefilosofiarunouden väkisin väännetyimpiä ilmentymiä, vaikka siitä voi halutessaan ja hyvällä tahdolla jotain oppiakin].

. 

Kieltämättä retorinen teksti-ilmaisu saattaa vaikuttaa sekavalta varsinkin, jos siitä etsitään monomaanisesti vain eksplisiittistä argumenttia, mutta asiahan nyt kerta kaikkiaan on niin, että Nietzsche juuri aforistis-kirjallisella tyylillään pystyi konstituoimaan ja hahmottamaan esim. todella vaikeasti ilmaistavissa olevaa ‘ajan ja tulevaisuuden eetosta/henkeä’ tavalla, joka olisi ollut esimerkiksi Russellille hänen tavoitteittensa, lahjakkuutensa ja älyllisen mentaliteettinsa tavoittamattomissa.

.

2

Siitä, miten Nietzscheä sittemmin tulkittiin esim. sotapsykoosin lietsojana, voidaan syyttää alunperin hänen ‘tyhmäksi hanheksi’ nimittämäänsä vallanhaluista, nationalismia sekä sittemmin jopa Hitleriä ihannoinutta, sisartaan, joka [filosofian suhteen lähes idioottina: edes Rudolf Steiner ei kyennyt Elisabethia opettamaan vaan erosi tehtävästään] johti hänen kirjallisen jäämistönsä toimittamista. Nietzsche itse ei siis koskaan kirjoittanut ‘Tahto valtaan’ nimisiä ‘muistelmia’ eli otsikko on journalistisesti provosoiva ja kaupallisia tarkoituksia varten keksitty.

.

Tahtoa valtaan sivuavia tekstejä Nietzschen kirjoituksista ja muistiinpanoista toki löytyy, mutta yhdessäkään niistä hän ei [esim. anarkistikommunistien tai äärioikeistofasistien tapaan] kirjaimellisesti kehota ihmisiä ryhtymään terroristeiksi vaan pikemminkin Herakleitoksen, Thukydideen ja Machiavellin [miksei myös Baselin kollegansa Burkchardtin/’Italian renessanssin sivistys’] hengessä kuvailee ihmisen vääjäämätöntä taipumusta agoniin ja pyrkimystä saavuttaa sisäryhmälleen poliittinen sekä kulttuurinen valtahegemonia.

.

Se, että Nietzsche sitten periaatteessa hyväksyi tämän taipumuksen ihmisluonnolle väistämättömänä ja jopa hieman naurettavasti [ja kieltämättä arveluttavasti] preferoi sitä homeerisen sankaruuden ihannoinnissaan, uusia arvoja asettavan yli-ihmisen hahmossa, on mielestäni täysin hänen oman luovan ajattelunsa vallassa. Vai pitäisikö meidän muka kritisoida esim. Shakespearea siitä, että hänen tragedioissaan tapetaan lähes sietämättömän paljon ihmisiä – ikään kuin vähemmällä murhamäärällä olisi saatu aikaiseksi ‘parempaa’ taidetta?

.

Tiedostan kyllä, että Nietzscheä puolustavaa ‘väistöliikettäni’ voidaan arvostella väittämällä, että Nietzschen perimmäinen intentio yli-ihmisen suhteen oli mentaalisesti ja ihmiskäsityksen suhteen hyvinkin erilainen kuin Shakespearen ‘dramaturgisen syvyyden ja tehon’ tavoite, mutta kukapa meistä lopulta voi sanoa, mitä nuo intentiot ja tavoitteet tarkkaan ottaen olivat: me saamme niistä vain vaikutelmia, jotka tulkitsemme omien ennakkoluulojemme, mieltymystemme ja järkemme mukaisesti. 

.

Tämän tiedostaen meidän pitäisi kuitenkin entistä paremmin tajuta ja tunnustaa, että sen jälkeen, kun varsinkin Shakespeare ja Nietzsche [myös Dostojevski ym.] ovat kirjoittaneet, me emme voi enää paeta oman oikeamielisyytemme taakse kuin ’viattomat’ lampaat tai ‘nenäpäivä-moralistit’, jotka ovat paljasta... - anteeksi 'naamioineet' tehottomasti ja kyseenalaisesti organisoidun hyväntekeväisyytensä hatarat ja häilyväiset motiivit naiiviuteen ja huumoriin [tällainen kampanja on kapitalismiin saumattomasti kytkeytyvän moraatunneteorian altruistis-kaupallisin ilmentymä ja autettavien olosuhteiden muuttamisen kannalta pelkkää tyhjäkäyntiä - olkoonkin että siinä ihmiskunnan kärsimystä lievennetään hetkellisesti about 0, 0001% (mutta onhan meillä kaikilla toki varaa ostaa hyvä omantunto; aiheesta lisää myöhemmin)].

.

3

Sekava tai ei - Marxin ja Freudin ohella Nietzschestä on joka tapauksessa melko nopeasti kehkeytynyt tietyn aatehistoriallisesti tulkitun, ‘epäilyn hermeneutiikaksi’ [Ricoeur, Foucault] nimetyn epookin ja episteemin [Foucault] kiteyttävä ‘ihmiskäsite’, samassa mielessä kuin Jeesuksesta ja Sokrateesta on tullut käsitteitä oman vaikutushistoriansa esimerkkeinä. 

.

4

Nuorempi Russell oli nero matematiikan ja logiikan filosofiassa, muttei mitenkään omaperäinen ‘yleisfilosofi’. Wittgenstein sanoi, että Principia Mathematica pitäisi julistaa pakolliseksi luettavaksi, kun taas Russellin myöhempi tuotanto on kelvotonta [no - Ludwig W. nyt oli joskus aika paha suustaan].

. 

Russellia luetaan ja kunnioitetaan, koska [Principia Mathematican ohella] etenkin hänen varhainen ‘On Denoting-tekstinsä on edelleenkin yksi analyyttisen filosofian nerokkaimpia [ja samalla arvoituksellisimpia sekä kiistellyimpiä] ajatussukelluksia. Esimerkiksi Wittgensteinin Tractatus on saanut ensimmäisen virikkeensä juuri tästä paperista.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/11/kommentti-nietzschesta.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/11/leopold-ja-loeb-eli-yli-ihmisen.html

http://en.wikipedia.org/wiki/On_Denoting

Kommentteja Nietzschestä 2

Ironmistress kirjoitti aiemmin mainitun päreensä kommentissa: Bertrand Russell ei oikein käsittele Nietzscheä silkkihansikkain kirjassaan "Länsimaisen filosofian historia". Itse asiassa hän repii Nietzschen kappaleiksi. Täsmälleen samoista syistä (joskin eri sanankääntein) kuin ruukinmatruunakin.

* 

Bertrand Russell oli merkittävä analyyttinen filosofi, mutta en menisi häntä mitenkään erityisesti glorifioimaan, vaikka hän suuri ‘analyyttisen älyn sankari’ olikin. Ellei sitten lähimpien ihmisten puolisadistinen manipulointi ole suurikin hyve [esim. D. H. Lawrencen arvio Russellin luonteesta on murskaava]: olihan kyseessä tyypillisen tekopyhä englantilainen aristokraatti, joka vanhoilla päivillään ‘dementoitui’ omahyväiseksi pasifisti-guruksi. 

.

Mitä osittain kieli poskessa ja rahankin takia kirjoitettuun filosofian historiaan ja siihen sisältyviin, etenkin Nietzscheen kohdistuviin ad hominem-syytteisiin tulee, ei Russellia kannata niin kovin kovalla kädellä arvostella, sillä vaikkei kyseessä olekaan pelkkä filosofian popularisointi, tekstiä voi pitää sentään ihan luettavana, mikä on perin harvinaista herkkua ammattifilosofian niin perin teknisellä alueella, jossa aate- ja oppihistoriallista metsää ei edes haluta nähdä 'yksilöolioitten' puilta - -  [positiiviselta poikkeukselta vaikuttaisi Riku Jutin (teor. fil. dos., maanviljelijä) aivan äskettäin ilmestynyt ‘Tiedon filosofia, antiikista nykyaikaan’, jota olen muutaman muun kirjan ohella paraikaa lukemassa; suosittelen sitä ‘sydämellisesti irvistäen’ Ironmistressille: näin kehittyi länsimaisen luonnontieteenkin taustalla vaikuttanut analyyttinen ajattelu (Nietzscheen ja Schopenhaueriin ei analyyttinen filosofi tuhlaa riviäkään, sillä kirja keskittyy tiedon analyysin eikä tiedon nihiloinnin historiaan ;\].

.

Russell oli alunperin nuoruudessaan vaikuttunut ja innostunutkin Nietzschestä, mutta tuli vuosien mittaan toisiin aatoksiin, mitä mielenmuutosta en ihmettele, koska itselleni kävi viimeisten 15 vuoden aikana osittain samalla tavalla, joskin lievemmässä muodossa ja eri syistä - silläkin erotuksella, että olen taas viime aikoina kyennyt sijoittamaan Nietzschen aatehistoriallisesti perustellummalla tavalla eurooppalaisen ‘mielen’ perinteeseen. Yksipuolinen tuomitseminen ei Nietzschen vaikutusta ja hänen ‘tehoaan’ poista tai mitätöi. Pikemminkin päinvastoin.

.

Sekä eurooppalaisen valistuksen, filosofian että '[‘individualistisen’] konservatismin perusjuonne kulkee väistämättä Nietzschen kautta, vaikka joku teknisen tutkinnon suorittanut buddhalainen[?!] ‘Lady Macbeth’ miten fanaattisesti haluaisikin derivoida hänet olemattomiin.

.

Nietzsche itse oli ad hominem-argumentoinnin mestari, mutta paljon syvällisempi ja terävämpi kuin psykologisesti häilyvää ja moraalisesti alkeellista ‘nenäpäivä-tunneteoriaa’ kompannut Russell, joka olisi nykyään luultavasti kampanjoinut lasten ympärileikkauksia vastaan, kuten IM. Nietzschelle uskonnollis-kulttuuriset erot sen sijaan olivat kunkin kulttuurin sisäinen asia ja Nietzschehän oli painokkaasti juuri eurooppalainen kulttuurikonservatiivi, joskin ei-poliittinen ja ‘radikaalisti aristokraattinen’ [Georg Brandesin antama ja Nietzschen itsensä hyväksymä kuvaus]. Nietzsche on siis piikki myös taulapäisimpien nationalisti-konservatiivien lihassa ja hyvä niin.

.

Mutta okei: ei Russell toki Nietzschen suhteen ihan väärässäkään ole vaan häntä vain erittäin yksipuolisesti lukeva. Muistutan vielä, miten David Bentley Hart [joka arvostaa Nietzschen retorisen moraalikritiikin osuvuutta] lukee, ymmärtää ja kritisoi Nietzscheä sanoessaan, että ‘Nietzsche ja hänen kamala makunsa on laulettava suohon’. Sillä vain ja pelkästään analyyttis-rationaalisin perustein teologiaa, filosofiaa ja historiaa tulkiten me emme pysty Nietzscheä ymmärtämään, kuten emme kristinuskoakaan. Herramoraalin ja orjamoraalin välinen ero kun ei lopultakaan ole mikään analyyttisen järjen asia: siinä on kyseessä heikkojen ja vahvojen välisestä arvokiistasta, joka ei ratkea edes stoalaisella universalismilla. Valitettavasti. Kyseessä on läpi ihmisen historian jatkuva taistelu ‘moraalisesta hegemoniasta’. Tämä oli herramoraalin puolelle asettuneen Nietzschen moraalifilosofian ydinajatus, ja jos se kuulostaa samankaltaiselta kuin erään ‘orjamoraaliteoreetikon’ eli Marxin näkemys, niin aivan oikein havaittu.

.

Herramoraali ja orjamoraali tietenkin sekoittuvat toisiinsa ja sitä monimutkaisemmin mitä liberaalimpiin demokratioihin on päädytty. Yksi on kuitenkin selvää: nykypäivän Nietzsche joutuisi [olisi ‘pakotettu’] ottamaan selkeämmän kannan pseudoliberalistiseen ‘aarresaari- eli finanssikapitalismiin’, joka on nykypäivän herramoraalin ilmentymä par excellence, mutta joka saa ainakin muodollisen legitimaationsa orjamoraalista periytyvältä parlamentaariselta demokratialta. Kas siinä pulma, jonka suhteen Nietzsche ‘suuressa politiikassaan’ oli poliittista demokratiaa vastustavana sekä aivan liian välinpitämätön [vaikka (etenkin) englantilaista bisnes-utilitarismia halveksikin] että jopa tietämätön [Thomas Mannin mukaan Nietzsche ymmärsi tuskin lainkaan aikansa kapitalismin imperialistisen kehityksen luonnetta (kuin ehkä myyttisesti: herakleitosmais-machiavellistisenä valtapelinä)].

*

Ironmistressille vielä kerran seuraava muistutus. Eräs natsifilosofi totesi [eikä luultavasti ilman (itse)ironiaa]: ‘Lukuun ottamatta sitä, että Nietzsche ei ollut sosialisti, nationalisti eikä antisemitisti, hänestä olisi varmaankin tullut hyvä natsi’ [lainaus Safranski, 2000]. Märehdi tuota, IM, jos aivosi osaavat prosessoida/murskata muutakin kuin metallia ja muhamettilaisia.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/11/kommentti-nietzschesta.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/11/leopold-ja-loeb-eli-yli-ihmisen.html

http://www.gaudeamus.fi/juti-tiedon-filosofia-antiikista-nykyaikaan/