Kommentteja Nietzschestä 4

Zarathustran ‘Onnellisten saarilla’ lukua [aiemmin mainitussa Ironmistressin päreessä] referoinut anonyymi esittää varsin pätevää kommentointia Nietzschestä. En kuitenkaan ole ihan yksi yhteen samaa mieltä kuin tuo Zarathustra-sitaatin Nietzsche [tai miten anonyymi häntä tulkitsee], joka nimenomaan pakeni unelmiinsa, koska hänen oma elämänsä oli psykofyysisesti ajoittain täyttä helvettiä [vaikeaa migreenityyppistä päänsärkyä hänellä oli ollut jo varhaisesta nuoruudesta lähtien, joten kuppa (mikäli Nietzsche todella sairasti sitä) on ollut joko perinnöllistä tai vasta myöhemmin hankittua], eikä hänen oloaan taatusti helpottanut se, että etenkin kristityt ja poliittiset nationalistit, joita hän monesti ympärillään näki [nationalisteja yhä lisääntyvässä määrin], näyttäytyivät hänelle kaikessa hyvyydessään, oikeamielisyydessään ja paatoksessaan liian usein tekopyhinä, kaunaisina ja valheellisina.

. 

Nietzschellä oli erittäin herkkä vaisto ressentimentille, joten vaikka hän klassisten kielten professorin sivistyksellä hallitsikin seurapiireihin ‘tarvittavan’ small talkin ja roolileikittelyn [jossa hän kuulemma oli erinomainen], hänen sisällään asui kuitenkin samalla, kuten niin monissa ‘asperger-tyyppisissä’ ajattelijoissa [‘luovissa, ironisissa narsisteissa’ (jos on lupa käyttää epämääräistä ja ristiriitaista psykologisointia) sietämätön tosikko - - [vrt. esim. Sokrates, Kierkegaard ja Dostojevski; nuori Wittgenstein jopa kieltäytyi kerran varsin kovaäänisesti keskustelemasta sanaakaan puutarhassa näkemiensä upeitten kukkien muka ‘objektiivisesta’ kauneudesta erään korkea-arvoisen ladyn kanssa, jonka sai tällä tavoin kerrassaan järkyttymään; eikö kauneutta muka oikeasti ollut olemassa?].

. 

Nietzsche siis unelmoi elämästä ja maailmasta, jossa ihmiset olisivat yksilöinä rehellisiä, aitoja, vapaita, vahvoja, spontaaneja ja iloisia omia itsejään eivätkä pelkästään tekopyhää, kaunaista, valheellisen paatoksellista, manipuloitavissa ja johdettavissa olevaa massaa - ei kuitenkaan jotain naivia ja mahdotonta utopiaa varten eläen, kuten anarkistit ajattelivat, vaan antiikin homeeris-sankarilliseen hyve-etiikkaan pohjautuen, mikä tietysti oli melko mahdoton fantasia modernissa maailmassa sekin: lukuun ottamatta poliittisten ääriliikkeiden ja kaupallisen viihdekulttuurin ‘sankareita’, jollaisiksi Nietzsche ei kuitenkaan yli-ihmistään taatusti tarkoittanut, vaikkemme aina voikaan välttyä tältä samanaikaisesti tahattoman koomiselta että ikävältä mielikuvalta.

. 

Unelmat ovat kuitenkin aina vain unelmia eli jonkin syvästi koetun puutteen ja kärsimyksen kompensoimista projisoimalla kompensaatio fantasiatasolle ja ‘lunastamalla’ se siellä eli käsittelemällä sitä ikään kuin ‘virtuaalisesti totena’, olipa sitten kyseessä uskonto tai epikurolaistyyppinen ‘mielihyväresepti’, jota toki pyritään kokeilemaan myös elävässä elämässä [mistä seuraa yleensä jonkinasteinen addiktio].

.

Tämä mielessä pitäen on opettavaista valaista Nietzschen kannanottoihin sisätyvien ristiriitaisuuksien [jotka olivat sekä tarkoin harkittuja että tiedostamattomia] psykologisia lähtökohtia parin vapaamuotoisen sitaatin puitteissa.

. 

1] Imre Kertez kirjoittaa Kaleeripäiväkirjassaan Nietzschen vihanneen lapsuuttaan ja pitäneen nuoruuttaan sairautena [alkuperäistä Nietzsche-lähdettä ei mainita]. 2] Rodgers & Thompson kirjoittavat [Huonosti käyttäytyvät filosofit]: “Herooisen yli-ihmisasenteen takana osa hänestä pysyi ikuisesti kirkkoherran poikana. Hyökätessään varhaiskristittyjä vastaan näiden ‘kohtuuttomasta paastoamisesta, jatkuvasta seksuaalisesta pidättäytymisestä, vetäytymisestä erämaahan tai kiipeämisestä vuorille tai pylvään päähän [...] miettimään määrätietoisesti ei-mitään, paitsi asioita, jotka provosoivat hurmiota ja henkistä häiriintyneisyyttä’, hän [Nietzsche] miltei kuvaili itsensä, joskin tahattomasti.”

.....

‘I have a dream’, julisti Martin Luther King. Myös Nietzschellä oli unelma. ‘Valitettavasti’ vain [toisin kuin Mr. Kingillä] se sijaitsi elämäksi kutsutussa labyrintissa, jossa samoiltuaan kukaan ei välttämättä löydä enää ‘takaisin lähtöpisteeseen’. Murhatun Kingin sen sijaan ei tarvinnut enää palata ‘lähtöpisteeseen’, koska hän ilmeisesti pääsi ‘perille’. Niinpä kukaan ole myöskään palannut kertomaan, josko hän löysi unelmansa eli onnen, etsipä hän sitä sitten elämän labyrintista vai tavoitteliko hän sitä ‘tuonpuoleisesta’. Kaikkein vähiten Nietzsche, joka halusi uskoa elämään.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/11/kommentti-nietzschesta.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/11/leopold-ja-loeb-eli-yli-ihmisen.html