Ironmistress kirjoitti aiemmin mainitun päreensä kommentissa: Bertrand
Russell ei oikein käsittele Nietzscheä silkkihansikkain kirjassaan "Länsimaisen
filosofian historia". Itse asiassa hän repii Nietzschen kappaleiksi. Täsmälleen
samoista syistä (joskin eri sanankääntein) kuin
ruukinmatruunakin.
*
Bertrand Russell oli merkittävä analyyttinen
filosofi, mutta en menisi häntä mitenkään erityisesti glorifioimaan, vaikka hän
suuri ‘analyyttisen älyn sankari’ olikin. Ellei sitten lähimpien ihmisten
puolisadistinen manipulointi ole suurikin hyve [esim. D. H. Lawrencen arvio
Russellin luonteesta on murskaava]: olihan kyseessä tyypillisen tekopyhä
englantilainen aristokraatti, joka vanhoilla päivillään ‘dementoitui’
omahyväiseksi pasifisti-guruksi.
.
Mitä osittain kieli poskessa ja rahankin takia
kirjoitettuun filosofian historiaan ja siihen sisältyviin, etenkin Nietzscheen
kohdistuviin ad hominem-syytteisiin tulee, ei Russellia kannata niin kovin
kovalla kädellä arvostella, sillä vaikkei kyseessä olekaan pelkkä filosofian
popularisointi, tekstiä voi pitää sentään ihan luettavana, mikä on perin
harvinaista herkkua ammattifilosofian niin perin teknisellä alueella, jossa
aate- ja oppihistoriallista metsää ei edes haluta nähdä 'yksilöolioitten' puilta - -
[positiiviselta poikkeukselta vaikuttaisi Riku Jutin (teor. fil. dos.,
maanviljelijä) aivan äskettäin ilmestynyt ‘Tiedon filosofia, antiikista
nykyaikaan’, jota olen muutaman muun kirjan ohella paraikaa lukemassa;
suosittelen sitä ‘sydämellisesti irvistäen’ Ironmistressille: näin kehittyi
länsimaisen luonnontieteenkin taustalla vaikuttanut analyyttinen ajattelu
(Nietzscheen ja Schopenhaueriin ei analyyttinen filosofi tuhlaa riviäkään, sillä
kirja keskittyy tiedon analyysin eikä tiedon nihiloinnin historiaan ;\].
.
Russell oli alunperin nuoruudessaan vaikuttunut
ja innostunutkin Nietzschestä, mutta tuli vuosien mittaan toisiin aatoksiin,
mitä mielenmuutosta en ihmettele, koska itselleni kävi viimeisten 15 vuoden
aikana osittain samalla tavalla, joskin lievemmässä muodossa ja eri syistä -
silläkin erotuksella, että olen taas viime aikoina kyennyt sijoittamaan
Nietzschen aatehistoriallisesti perustellummalla tavalla eurooppalaisen ‘mielen’
perinteeseen. Yksipuolinen tuomitseminen ei Nietzschen vaikutusta ja hänen
‘tehoaan’ poista tai mitätöi. Pikemminkin päinvastoin.
.
Sekä eurooppalaisen valistuksen, filosofian että
'[‘individualistisen’] konservatismin perusjuonne kulkee väistämättä Nietzschen
kautta, vaikka joku teknisen tutkinnon suorittanut buddhalainen[?!] ‘Lady
Macbeth’ miten fanaattisesti haluaisikin derivoida hänet
olemattomiin.
.
Nietzsche itse oli ad hominem-argumentoinnin
mestari, mutta paljon syvällisempi ja terävämpi kuin psykologisesti häilyvää ja
moraalisesti alkeellista ‘nenäpäivä-tunneteoriaa’ kompannut Russell, joka olisi
nykyään luultavasti kampanjoinut lasten ympärileikkauksia vastaan, kuten IM. Nietzschelle uskonnollis-kulttuuriset erot sen sijaan olivat
kunkin kulttuurin sisäinen asia ja Nietzschehän oli painokkaasti juuri
eurooppalainen kulttuurikonservatiivi, joskin ei-poliittinen ja ‘radikaalisti
aristokraattinen’ [Georg Brandesin antama ja Nietzschen itsensä hyväksymä
kuvaus]. Nietzsche on siis piikki myös taulapäisimpien
nationalisti-konservatiivien lihassa ja hyvä niin.
.
Mutta okei: ei Russell toki Nietzschen suhteen
ihan väärässäkään ole vaan häntä vain erittäin yksipuolisesti lukeva. Muistutan
vielä, miten David Bentley Hart [joka arvostaa Nietzschen retorisen moraalikritiikin osuvuutta] lukee, ymmärtää ja kritisoi Nietzscheä sanoessaan, että
‘Nietzsche ja hänen kamala makunsa on laulettava suohon’. Sillä vain ja
pelkästään analyyttis-rationaalisin perustein teologiaa, filosofiaa ja historiaa
tulkiten me emme pysty Nietzscheä ymmärtämään, kuten emme kristinuskoakaan.
Herramoraalin ja orjamoraalin välinen ero kun
ei lopultakaan ole mikään analyyttisen järjen asia: siinä on kyseessä heikkojen
ja vahvojen välisestä arvokiistasta, joka ei ratkea edes stoalaisella
universalismilla. Valitettavasti. Kyseessä on läpi ihmisen historian jatkuva
taistelu ‘moraalisesta hegemoniasta’. Tämä oli herramoraalin puolelle asettuneen
Nietzschen moraalifilosofian ydinajatus, ja jos se kuulostaa samankaltaiselta
kuin erään ‘orjamoraaliteoreetikon’ eli Marxin näkemys, niin aivan oikein
havaittu.
.
Herramoraali ja orjamoraali tietenkin sekoittuvat
toisiinsa ja sitä monimutkaisemmin mitä liberaalimpiin demokratioihin on
päädytty. Yksi on kuitenkin selvää: nykypäivän Nietzsche joutuisi [olisi
‘pakotettu’] ottamaan selkeämmän kannan pseudoliberalistiseen ‘aarresaari- eli
finanssikapitalismiin’, joka on nykypäivän herramoraalin ilmentymä par
excellence, mutta joka saa ainakin muodollisen legitimaationsa orjamoraalista
periytyvältä parlamentaariselta demokratialta. Kas siinä pulma, jonka suhteen
Nietzsche ‘suuressa politiikassaan’ oli poliittista demokratiaa vastustavana
sekä aivan liian välinpitämätön [vaikka (etenkin) englantilaista
bisnes-utilitarismia halveksikin] että jopa tietämätön [Thomas Mannin mukaan
Nietzsche ymmärsi tuskin lainkaan aikansa kapitalismin imperialistisen
kehityksen luonnetta (kuin ehkä myyttisesti: herakleitosmais-machiavellistisenä
valtapelinä)].
*
Ironmistressille vielä kerran seuraava muistutus.
Eräs natsifilosofi totesi [eikä luultavasti ilman (itse)ironiaa]: ‘Lukuun
ottamatta sitä, että Nietzsche ei ollut sosialisti, nationalisti eikä
antisemitisti, hänestä olisi varmaankin tullut hyvä natsi’ [lainaus Safranski,
2000]. Märehdi tuota, IM, jos aivosi osaavat prosessoida/murskata muutakin kuin
metallia ja muhamettilaisia.
*
No comments:
Post a Comment