Kommentteja Nietzschestä 3

‘Tiedemies’ kirjoitti aiemmin mainitun Ironmistressin päreen kommentissaan: ‘Itse en kyllä pidä Nietzscheä sen kummemmin erityisen nerokkaana kuin mitenkään erityisen "pahana" tyyppinä. Kirjoitukset ovat pitkälti melko sekavia ja julistavia. Russell taas arvosti selkeyttä.’

.

1 

Selkeä formaali argumentaatio ja tieteen metodikriteerit täyttävä asiateksti on harvoin kirjallisesti kovin tyylikästä luettavaa [mikä ei tietysti ole sen perimmäinen tarkoituskaan], kun taas jo retorinen ilmaisu itsessään sisältää aina argumentatiivisia ‘aineksia’ ja ‘aspekteja’.

. 

Retorisessa ilmaisussa formaali argumentti konstituoituu siten myös tyylissä ja tyylinä, metaforisesti, analogioina. Esimerkiksi uskonnollista kirjallisuutta ja runoutta on lähes mahdotonta ymmärtää pelkästään formaalina puheena. Myös Nietzschen aforistinen tyyli on sellaista puhetta, jonka tulkitsemiseen tarvitaan pikemminkin vahvasti hermeneuttista [filologis-historiallis-tulkinnallista] lukutapaa kuin jonkin formaalin sääntöparadigman seuraamisesta loogis-kausaalisesti johdettua teknistä mallia [niinpä myös Deleuzen tapa ‘mallintaa/strukturoida’ Nietzsche on yksi ranskalaisen käsitefilosofiarunouden väkisin väännetyimpiä ilmentymiä, vaikka siitä voi halutessaan ja hyvällä tahdolla jotain oppiakin].

. 

Kieltämättä retorinen teksti-ilmaisu saattaa vaikuttaa sekavalta varsinkin, jos siitä etsitään monomaanisesti vain eksplisiittistä argumenttia, mutta asiahan nyt kerta kaikkiaan on niin, että Nietzsche juuri aforistis-kirjallisella tyylillään pystyi konstituoimaan ja hahmottamaan esim. todella vaikeasti ilmaistavissa olevaa ‘ajan ja tulevaisuuden eetosta/henkeä’ tavalla, joka olisi ollut esimerkiksi Russellille hänen tavoitteittensa, lahjakkuutensa ja älyllisen mentaliteettinsa tavoittamattomissa.

.

2

Siitä, miten Nietzscheä sittemmin tulkittiin esim. sotapsykoosin lietsojana, voidaan syyttää alunperin hänen ‘tyhmäksi hanheksi’ nimittämäänsä vallanhaluista, nationalismia sekä sittemmin jopa Hitleriä ihannoinutta, sisartaan, joka [filosofian suhteen lähes idioottina: edes Rudolf Steiner ei kyennyt Elisabethia opettamaan vaan erosi tehtävästään] johti hänen kirjallisen jäämistönsä toimittamista. Nietzsche itse ei siis koskaan kirjoittanut ‘Tahto valtaan’ nimisiä ‘muistelmia’ eli otsikko on journalistisesti provosoiva ja kaupallisia tarkoituksia varten keksitty.

.

Tahtoa valtaan sivuavia tekstejä Nietzschen kirjoituksista ja muistiinpanoista toki löytyy, mutta yhdessäkään niistä hän ei [esim. anarkistikommunistien tai äärioikeistofasistien tapaan] kirjaimellisesti kehota ihmisiä ryhtymään terroristeiksi vaan pikemminkin Herakleitoksen, Thukydideen ja Machiavellin [miksei myös Baselin kollegansa Burkchardtin/’Italian renessanssin sivistys’] hengessä kuvailee ihmisen vääjäämätöntä taipumusta agoniin ja pyrkimystä saavuttaa sisäryhmälleen poliittinen sekä kulttuurinen valtahegemonia.

.

Se, että Nietzsche sitten periaatteessa hyväksyi tämän taipumuksen ihmisluonnolle väistämättömänä ja jopa hieman naurettavasti [ja kieltämättä arveluttavasti] preferoi sitä homeerisen sankaruuden ihannoinnissaan, uusia arvoja asettavan yli-ihmisen hahmossa, on mielestäni täysin hänen oman luovan ajattelunsa vallassa. Vai pitäisikö meidän muka kritisoida esim. Shakespearea siitä, että hänen tragedioissaan tapetaan lähes sietämättömän paljon ihmisiä – ikään kuin vähemmällä murhamäärällä olisi saatu aikaiseksi ‘parempaa’ taidetta?

.

Tiedostan kyllä, että Nietzscheä puolustavaa ‘väistöliikettäni’ voidaan arvostella väittämällä, että Nietzschen perimmäinen intentio yli-ihmisen suhteen oli mentaalisesti ja ihmiskäsityksen suhteen hyvinkin erilainen kuin Shakespearen ‘dramaturgisen syvyyden ja tehon’ tavoite, mutta kukapa meistä lopulta voi sanoa, mitä nuo intentiot ja tavoitteet tarkkaan ottaen olivat: me saamme niistä vain vaikutelmia, jotka tulkitsemme omien ennakkoluulojemme, mieltymystemme ja järkemme mukaisesti. 

.

Tämän tiedostaen meidän pitäisi kuitenkin entistä paremmin tajuta ja tunnustaa, että sen jälkeen, kun varsinkin Shakespeare ja Nietzsche [myös Dostojevski ym.] ovat kirjoittaneet, me emme voi enää paeta oman oikeamielisyytemme taakse kuin ’viattomat’ lampaat tai ‘nenäpäivä-moralistit’, jotka ovat paljasta... - anteeksi 'naamioineet' tehottomasti ja kyseenalaisesti organisoidun hyväntekeväisyytensä hatarat ja häilyväiset motiivit naiiviuteen ja huumoriin [tällainen kampanja on kapitalismiin saumattomasti kytkeytyvän moraatunneteorian altruistis-kaupallisin ilmentymä ja autettavien olosuhteiden muuttamisen kannalta pelkkää tyhjäkäyntiä - olkoonkin että siinä ihmiskunnan kärsimystä lievennetään hetkellisesti about 0, 0001% (mutta onhan meillä kaikilla toki varaa ostaa hyvä omantunto; aiheesta lisää myöhemmin)].

.

3

Sekava tai ei - Marxin ja Freudin ohella Nietzschestä on joka tapauksessa melko nopeasti kehkeytynyt tietyn aatehistoriallisesti tulkitun, ‘epäilyn hermeneutiikaksi’ [Ricoeur, Foucault] nimetyn epookin ja episteemin [Foucault] kiteyttävä ‘ihmiskäsite’, samassa mielessä kuin Jeesuksesta ja Sokrateesta on tullut käsitteitä oman vaikutushistoriansa esimerkkeinä. 

.

4

Nuorempi Russell oli nero matematiikan ja logiikan filosofiassa, muttei mitenkään omaperäinen ‘yleisfilosofi’. Wittgenstein sanoi, että Principia Mathematica pitäisi julistaa pakolliseksi luettavaksi, kun taas Russellin myöhempi tuotanto on kelvotonta [no - Ludwig W. nyt oli joskus aika paha suustaan].

. 

Russellia luetaan ja kunnioitetaan, koska [Principia Mathematican ohella] etenkin hänen varhainen ‘On Denoting-tekstinsä on edelleenkin yksi analyyttisen filosofian nerokkaimpia [ja samalla arvoituksellisimpia sekä kiistellyimpiä] ajatussukelluksia. Esimerkiksi Wittgensteinin Tractatus on saanut ensimmäisen virikkeensä juuri tästä paperista.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/11/kommentti-nietzschesta.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/11/leopold-ja-loeb-eli-yli-ihmisen.html

http://en.wikipedia.org/wiki/On_Denoting