Merkityksellisyyksiä ja merkityksettömyyksiä 2

Pärekommentti Kullervon kommenttiin edellisessä päreessäni.

.

1

Kantin ongelma Jumalan suhteen on puhtaasti tiedollinen: miten meidän on mahdollista oikeuttaa tietomme Jumalasta? Kantille sellainen oikeuttaminen ei ole tiedon rajoissa mahdollista. Ajattelun mahdollisuudella on aina ehtonsa ja järjellä rajansa. Niitä hän kartoittaa ja niistä hän myös pitää kiinni, mitä tulee mahdollisuuteen ‘tietämällä’ tietää mitään koskien myös ‘olevaa itseään’ [olio sinänsä] ja Jumalaa [‘tietämällä’ tietää = oikeuttaa tieto; muita varmuuden lajeja toki on olemassa, mutta tietoa ne eivät ole (ks. luku 3)].

.

Jumala on Kantille moraalin transsendenttinen tuki [mikä EI ole sama asia kuin tiedon transsendentaalinen ehto], mutta ei moraalin perusta, joka on aina järjen asia. Tästä teistit ovat [eikä ilman perusteltua syytä] jyrkästikin eri mieltä: universaalia ja ehdotonta moraalia ei voi olla olemassa ilman jumalallista ilmoitusta ja käskyjä, sillä ihmisen järki ei voi olla moraalin suhteen yhtä aikaa sekä autonominen että ‘jumalallinen’, kuten Kant joutuu epäsuorasti implikoimaan ainakin moraalifilosofiassaan, jonka mukaan autonominen järki tottelee kategorista imperatiivia ‘vapauden kausaliteetin’ periaatteella? Eikö järki nimittäin joudu tässä moraalisen lain omaksuakseen/sisäistääkseen ylittämään omat rajansa, mikä merkitsee, etteivät vapauden kausaliteetti ja ‘uskomalla’ uskominen praktisesti ja psykologisesti eroa oleellisesti toisistaan, vaikka niiden käsitteellinen konstituutio johdettaisiin/rakennettaisiin aivan erilaisista lähtökohdista, jotka molemmat ovat viime kädessä ‘perustattomia’, joskin [etenkin naturalistiselta] järjeltä puuttuu jopa transsendenttinen ‘Ilmoitus’, johon usko aina perustuu/vetoaa.

.

Autonominen järki on kuin näyttelijä, joka astuu näyttämön ‘tyhjään tilaan’ yrittäen esittää roolia, jota kukaan ei ole sille/hänelle etukäteen kirjoittanut. Ymmärrät kai nyt, miksi Shakespearen ohella sympatiseeraan etenkin Samuel Beckettiä [‘Huomenna hän tulee’ (ei siis koskaan)]. 

.

Kant ei ehkä niinkään ‘pelasta’ Jumalaa valistukselta [valistus kun tuhoaa tai lähtökohtaisen antimetafyysisyytensä (joka itsessään on metafyysinen kanta, vaikka/koska se johdetaan ei-mistään) nimissä sen pitäisi lopulta tuhota jopa oma utooppis-emansipatoris-optimistinen perustansa metafysiikkana ja Kant kyllä ymmärsi tämän] kuin ‘varaa Jumalalle paikan’, mistä Jumalaa ei enää voi ainakaan tiedon nimissä karkottaa, koska tiedolla ei ole asiaa transsendenssin ‘puolelle’ [kuten sanottu: olio sinänsä ja Jumala ovat Kantille tuntemattomia (vrt. fideismi)].

.

2

Modernin fysiikan on sanottu romuttaneen koko Kantin tietoteoreettisen projektin. Näin väittävät esim. Deleuze ja etenkin Rorty. Jos Rortyn antirepresentationalismin voikin osittain hyväksyä Kantin historiattomien ja formaalisti ‘jäykkien’ kategorioiden kritiikkinä, niin eliminativistisessa materialismissaan hän niin väärässä kuin vanha trotskilainen anarkisti-utopisti voi vain olla. Deleuze taas on vitalistis-materialistinen käsiterunoilija, ei filosofi. Nietzschekin oli ‘hämärästä’ filosofoinnistaan huolimatta sentään suuri esseetyylitaituri/taiteilija, mutta Deleuze ‘vain’ loogisesti hyvinkin teräväpäinen anarkisti-estetisti-hörhö.

.

Eliminativismissa Rorty de facto ajaa itsensä kaiken tiedollisen diskurssin ulkopuolelle. Olisi sitten älynnyt vaieta lopullisesti tai muuttaa käsityksiään selvästi antirealistisen kontekstualismin eli ‘säännön seuraamisen’ suuntaan kuten Wittgenstein muutti Tractatuksessa esittämäänsä ‘metodis-monistista’ kantaansa myöhemmässä kielipeli-filosofiassaan. Mutta sen sijaan Rorty, kadottaessaan tiedon oikeuttamisen mahdollisuuden, ryhtyykin a] paitsi lisäämään ‘semanttisesti tyhjän puheen [myös ‘tieteellisen’] pragmaattista informaatiosaastetta’ [hyväksymänsä Tarskin semanttisesti triviaalin ja tautologisen = ‘tyhjän’ totuusteorian ‘hengessä’], b] bongaamaan ‘harvinaisia’ lintuja [ikään kuin vain ne olisivat todellisia eli kaikesta representaatiosta ‘eliminoituja’ oliota ja c] käymään ‘valistuneitten herrojen’ klubilla keskustelemassa ‘pragmaattisesti vallankumouksesta’ [tässä trotskilainen vapaus-utopisti paljastaa perimmältään elitistisen luontonsa, sillä myös trotskilainen globaali emansipaatio synnyttää aina vain uusia hierarkioita luovan ääriliberalismin: trotskilaisuus onkin de facto laissez fairen anarko-libertaristinen versio].

.

No – tuohon modernin fysiikan ja Kantin väliseen suhteeseen löytyy kyllä moniakin syitä palata [esim. Deleuzen immanentin fysikaalisen vitalismin vuoksi]. Moderni fysiikka ei Kantin epistemologista projektia kuitenkaan kaada [esim. Kantin Antropologian toisena filosofian lopputyönään kääntänyt ja esitellyt nominalisti-positivisti Foucault ei koskaan hylännyt Kantia lopullisesti], mutta se kyllä ‘relativoi’ Kantin [‘newtonilaisen’] epistemologian, kun siirrytään sellaiseen modernin teknologian mahdollistamaan havainnointiin, joka ei perustu ‘tuttuun’ aistihavaintoon vaan ylittää newtonilaisen maailmankuvan ‘ulottuvuudet’ aina niin pitkälle, että vain matemaattinen kalkylointi voi mallintaa ääretöntä havaintoa virtuaalisesti [matemaattinen mallinnus on virtuaalinen kuva, joka ei ole tietoa, mutta joka mahdollistaa (muttei tietenkään oikeuta) ‘maailman hallinnan’].

.

3

Esimerkkejä ‘ei-tiedollisesta varmuudesta’ ovat uskonnollinen tai idealistinen metafysiikka, probabilistis-tilastollinen fallibilismi [skeptinen empirismi] ja common sense [itsestään selvyys ‘tuttuutena’].

. 

Myöskään matemaattinen päättely ole tietoa [E=mc2 ei ole tietoa vaan triviaa luonnonlain ja ‘epäsuoran tuttuuden’ kautta (esim. H2O tärkeimpänä osana sitä ilmaa, jota hengitämme)] eikä oikeastaan edes ajattelua vaan ‘puhdasta laskemista’, sillä eihän se muuten edes olisi matematiikkaa vaan a] logiikkaa [Russell kuitenkin epäonnistui Principia Mathematicassa rakentamaan matematiikalle pitävän/pätevän loogis-aksiomaattisen perustan, jota jo Wittgenstein kritisoi viiltävästi, ja jonka Gödel ‘tuhosi’ lopullisesti] tai b] astrologiaa [esim. new age-hömppä].

.

Yhtälöiden ja kaavojen käsitteellis-teoreettinen selittäminen on jo sitten toinen juttu. Siihen tarvitaan käsitteellistä järkeä ja järjellisellä selittämisellä on ehtonsa ollakseen järjellistä selittämistä. - - Viimeistään tässä yhteydessä on syytä oivaltaa, että vahvaa tiedon oikeuttamista vaativalle tietoteoreetikolle [skeptiselle rationalistille] ‘tieto’ on monessa mielessä [niin loogisesti kuin psykologisestikin] lähellä ‘dogmaattista uskoa’.

.

Joihinkin kvanttimatemaatikoihin [esim. Penroseen] joskus liitetty lukumystiikka [joka on aina jonkinlaista science fictionia ja/tai astrologiaa] ei myöskään/tietenkään ole tiedollisesti perusteltavissa, vaikka se laskennallisesti ‘toimisi’ rikkomatta laskennallisuuden sääntöjä. Olen itse ollut paikalla filosofian seminaaritöiden vaiheessa erään keski-ikäisen matemaatikon yrittäessä todistaa seminaarityössään lukujen ja yhtälöiden avulla maailmankaikkeuden universaalin jumalallisen totuuden [hindulaista mystiikkaa?]. Ei mennyt se ‘todistus’ läpi silloisen Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun kurssivastaavan, yhden matematiikan opettajan ja seminaariohjaaja Sami Pihlströmin seulasta. Ainakaan tieteen ja/tai tiedon filosofiasta siinä ei ollut kyse. Eivätkä sitä kyllä opiskelijatkaan ymmärtäneet. Sellaista oli/on metafyysinen ‘tosi usko’ myös fysiikkaan nuorempana erikoistuneelle Kantille. Ehkä sen psykologiaa ja aatehistoriallisia lähtökohtia pystyy ymmärtämään hermeneuttisessa kontekstissa, mutta ei oikeuttamaan tiedollisesti.

.

Todellisuutta kuvaaville matemaatikoille, kuten sanottu, kaikki on kuitenkin tavallaan mahdollista, koska todellisuus [kuten numerosarjatkin] on loputon ja ääretön. Semanttisesti 'syvällisiä' etenkään ‘täydelliset’ matemaatikot eivät käsitteellis-filosofisessa mielessä ole [koska he pidättyvät, kuten pitääkin, vain tiukan matemaattisessa todistamisessa], sillä luotettava matematiikka on [koska se ei muuta edes voi olla] aina ‘todellisuuden kausaalista pintaa’ vailla semanttista eli tietoisuuden fenomenologista ulottuvuutta [todellisuutta ‘meille’], joka taas on aina havainnoitsijan ‘kontingentti/subjektiivinen virhe/anomalia’ todellisuuden deterministisessä rakenteessa’. Todellisuus ‘itsessään’ on siis ‘mykkä ja tyhjä ääretön’ vailla muuta 'hahmoa/muotoa', kuin minkä matemaattinen ‘pinta’ eksakteimmin voi tuosta äärettömyydestä leikata/kuvata [ei selittää tai ymmärtää]. Tämä ‘formaalisen pinnan/syntaksin ja luonnollisen sisällön/semanttisen 'syvyyden' välinen dilemma on myös universaalisuutta tavoittelevan kantilaisen epistemologian umpikuja.

*

Eliminativismi
Jotain seikkaa koskeva näkemys, jonka mukaan tätä seikkaa ei ole olemassa ja siitä puhuminen pitäisi lopettaa. Esim. eliminativismi mielen suhteen on kanta, jonka mukaan mieleen liittyvillä (ts. mentaalisilla) käsitteillä ei ole alaa, ne eivät viitaa mihinkään (ts. mieltä ei ole olemassa).

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/10/merkityksellisyyksia-ja.html

https://wiki.helsinki.fi/display/yhtietfil/Sanastoa