1] Onko evoluutiolla muuta 'päämäärää' kuin hallitsematon amok informaation deterministisen kopioitumisen prosessina? - - 1 a] Onko ihmisen evolutiivinen kohtalo analogisessa mielessä samankaltainen kuin kuningas Oidipuksen?
*
Kielimafia tarkistelee ja lisäilee [7 ja 11] - klo: 23.00.
*
Harhaileva kommenttipäreeni on kirjoitettu alunperin tajunnanvirralla vailla mitään etukäteisideaa tai -suunnitelmaa. Se alkaa huomautuksella Ironmistressille, sivuaa ehkä liiankin läheltä omaa psykohistoriaani ottaakseen ihmistä koskevalla evoluutiopohdinnalla epäsuorasti kantaa myös M.T.:n syytöksiin nihilistisestä pessimismistäni.
1
Lievennän yleistyksiäni, mitä tulee Lloyd deMauseen, mutta sille en voi mitään, että psykohistoria ei ole kolahtanut minuun kovinkaan hyvin, vaikka olen suuresti vaikuttuneena lukenut aikoinaan esim. Alice Millerin 'Lahjakkaan lapsen tragedian'.
Olen myös yrittänyt sisäistää Juha Siltalan kautta psykohistorian metodia, mutta kun ei niin ei. En pysty ottamaan ajatusjärjestelmälliseksi lähtökohdakseni psykoanalyysin terapeuttis-tulkinnallisia periaatteita, vaikka ne minua merkittävästi kiinnostavat ja inspiroivatkin.
Mutta ehkä minä epäilevä Tuomas juuri epäilyni vuoksi olen psykoanalyysin ['freudilais-gnostilaisen vapautusriitin'] tarpeessa? Näin kai sanoisivat psykoanalyytikot heti valmiina luonnetyypitykseen. Valitettavasti nuo kallonkutistaja-poppamiehet ovat myös minun suhteeni auttamattomasti myöhässä.
2
Jos minulla kuitenkin olisi ollut valta ja mahdollisuus, niin tuskin olisin valinnut äidikseni sitä ajoittain luonnehäiriöistä ihmistä, joka minut synnytti. Kiitos vaan kaikesta Saini. Et ollut välttämättä huono äiti etkä ihan tyhmäkään, mutta olit psyykkisesti liian vaikea ihminen.
Äitiä kohtaan tuntemani ajoittain lähes jatkuva ahdistus ja jopa pelko ovat jossain määrin muovanneet minuuttani, eivätkä tuon lapsuudessa, nuoruudessa ja osin aikuisuudessakin kestäneen piinan aiheuttamat haavat arpeudu koskaan täydellisesti, sillä anteeksianto ei ikävä kyllä pysty ulottumaan kaikkein syvimpiin emotionaalisiin haavoihin asti puhumattakaan siitä, että se voisi jopa vapauttaa minut ahdistavasta kokemushistoriastani.
3
On kuitenkin olemassa sanonta, jonka mukaan anteeksianto vihaamilleen ihmisille on mahdollista, jos pystyy ensin antamaan anteeksi itselleen.
Tässä lienee vinha perä, sillä kokemamme vihaksi muuttunut ahdistus kalvaa nimenomaan meitä itseämme. Vihasta on tullut osa omaa luontoamme, jota vastaan emme yleensä edes osaa taistella - pikemminkin päinvastoin: osaamme vain ruokkia vihaa kuin käenpoikaa, joka syö sielustamme rauhan sitä ahneemmin mitä enemmän sitä ruokimme.
4
Viha vaatii meiltä asioita ja tekoja, joita emme tee täysin omasta halustamme vaan osoittaaksemme pakkomielteisesti muille ja etenkin itsellemme, että kelpaamme tähän maailmaaan ja etenkin niille ihmisille, jotka meitä vaativilla katseillaan ympäröivät.
Tällaisesta piinapenkistä, joka ei ole sama joskin etäistä sukua Camus'n piinakopille, voi kyllä päästä pois elämänsä aikana, mutta se vaatii tiettyjä uhrauksia oman statuksen tavoittelun ja näyttämisen pakon suhteen. Sanalla sanoen se vaatii askelta ulos jatkuvan kasvun oravanpyörästä ja tarpeettomista ihmïssuhteista - kohti eräänlaista askeesia.
5
Askeesi ei ole köyhää elämää. Eikä pessimististä. Päinvastoin. Tätä on kuitenkin erittäin vaikea oivaltaa nuorempana, jolloin psyykkisesti kokemattomina ja malttamattomina mutta fyysisesti huippuvireessä elämme kerskuen ja korskuen siinä luulossa ja odotuksessa, että elämä voi, kun vain tarpeeksi yrittää ja tavoittelee, antaa jotain todellista ja kestävää.
Mutta eiväthän edes omat lapset ole mitään kestävää vaan pelkkiä biokuplia, jotka vuorollaan puhkeavat jättääksen jälkeensä omat kuplapuhkunsa ad inf.
Pitää siis kyetä siunaamaan singulaari katoavuus kosmis-universaalissa ikuisuudessa - niin oma kuin muiden, sillä ikuisuus, jonne me katoamme ei itse katoa.
'Sillä minä rakastan sinua, oi Iäisyys', huudahti Nietzsche Zarathustran suulla - [ehkä hieman kyseenalaisessa mielentilassa, jota kutsutaan joko esteettiseksi tai megalomaaniseksi riippuen siitä, onko arvion tekevä ihminen taiteilija vai psykologi-tiedemies].
6
Tällainen performaatio tuntuu monesta varmaankin säälittävän irvokkaalta teennäisyydeltä, mutta pikemminkin se on absurdin ylevää parodiaa eli 'ikuisuuden dramaturgiaa' elämän tarkoituksen löytämiseksi ja ylläpitämiseksi.
Näytelkäämme siis mieluummin universaalissa teatterissa sen sijaan, että antautuisimme orjamaisesti arkisen turruttavaan [ja stressaavaan = vakavan todelliseen] kulutusnautintoon eli kapitalistisen raha- ja tavaratuotannon lupaaman onnen tavoitteluun jossain loputtomasti uusiutuvien muotien eli identiteetti-tekniikoiden futuuri-harhassa.
7
Pyhä huolettomuus [vrt. Fransiscus Assisilainen] on kosmis-optimistisen nihlistin syvällisin ideologia. Kyse ei ole kyynisyydestä vaan kapitalistisen yhteiskunnan sisäisen anomian, sokean kilpailun, vastuuttomuuden ja välinpitämättömän ylenkatseen voittamisesta, koska juuri nämä lähtökohdat antavat kaikkein härskeimmälle kyynikolle hänen 'oikeutuksensa'.
Pyhä huolettomuus sen sijaan ohittaa kyynikot kuin he olisivat pelkkää ilmaa. Pyhä huolettomuus ei piittaa vakavissaan mistään maallisesta. Se on suorassa suhteessa ja kosketuksessa ei-mihinkään, joka on kaiken alku ja loppu. Siinä välissä tapahtuu jotain epäolennaista. Something but nothing. Forget it and disappear. For good.
8
M.T. [ehkä myös Sammalkieli] tosin saattaisi kutsua tällaista olotilaa [narsistis-pikkuporvarillisen] pessimismin ohella jopa dementiaksi, mutta jos ymmärrämme dementian metaforis-idiomaattisesti irtiotoksi ja irtipääsyksi idioottimaisen pörssimaailman biologisista, psyykkisistä, sosiaalisista ja älyllisistä kahleista, niin olkoon sitten dementiaa.
Tulkoon dementia! Olen valmis astumaan ulos tästä paholaisen bonus-oravanpyörästä - lopullisesti.
[Hitto - edellinenhän kuulosti miltei buddhalaiselta - - ?! ].
9
Mitä olemassaolon taisteluun ja darwinistiseen kulttuurievoluutioon tulee, niin minulla on sille vain yksi viesti: 'Tuhoudu omaan ahneuteesi!' Ja sen se vielä kerran tekeekin, kuten biologinen evoluutio niin monesti aiemmin monien muiden populaatioden kohdalla on tehnyt.
Niin musertavan tehokas, kaikkialle tunkeutuva ja monipuolinen kuin evoluutio onkin, siltä näyttää jääneen keksimättä yksi ratkaisevan tärkeä ominaisuus:
jarru. - - Mutta ehkä juuri
makro-kehitys-jarrun puuttuminen on aivan välttämätöntä itse evoluution etenemisen kannalta? Näin väittää etenkin laissez faire-kapitalisti. Vai onko 'tarkoitus', että ihminen sellaisen jarrun vielä keksii ottaakseen samalla kaoottisen ja suuntaa vailla olevan evoluution hallintaansa?
Ensin mainittu jarruton vaihtoehto johtaa ihmislajin tuhoutumiseen tai ainakin romahdukseen väestöräjähdyksestä ja tehoteknologiasta aiheutuvan biosfääri-muutoksen seurauksena. Tämän uhkan voimme kaikkien todennäköisyyksien mukaan päätellä muiden lajipopulaatioiden evoluutio-historiaa tutkimalla.
Toinen vaihtoehto ei ole yhtään sen tuskattomampi siinä mielessä, että ihminen joutuisi tällöin tekemään nautintonsa ja niin sanotun onnensa kannalta ehkä ylivoimaisia uhrauksia, joista kaikkein merkittävin on väestönkasvun pakollinen rajoittaminen [vrt. Kiina]. Tällöin myös abortti tulisi täysin vapaaksi; samoin aktiivinen eutanasia.
Kumpi vaihtoehto tuntuu miellyttävämmältä? Totaali täystuho vai hyvin organisoitu, tehokas mutta monien mielestä julma lajinsäilytys-projekti?
10
Kun nyt varsinkin ekologit ja sosialistit pohtivat heille läheisempää jarruvaihtoehtoa, niin ovatko he valmiita hyväksymään sen pitäessään kirkkaasti ja selkeästi mielessään ne mahdolliset/todennäköiset seuraukset, joita tällaisilla toimenpiteillä on a] ihmisten onnen tavoitteluun b] heidän moraalitajuunsa ja siten c] heidän käsitykseensä yhteiskunnasta ja ihmisten keskinäisistä suhteista?
Ylipäätään tässä tilanteessa pitää kysyä, valitsevatko ihmiset evoluutiopaineen [selkokielellä: lisääntymisnautinnon] takia mieluummin välitöntä nautintoa ja onnea tavoittelevan mutta todennäköiseen täystuhoon johtavan elämäntavan vai nautintoa rajoittavan mutta globaalia elämää säilyttävän vaihtoehdon?
Hyvin ongelmallista lienee se, ettei kumpikaan vaihtoehto sulje pois eugeniikkaa - siis ihmisen rodunjalostusta eli rasistiselle yhteiskunnalle ominaisia teknologisia projekteja, bioeettisiä käytäntöjä ja hallinta-organisaatioita.
11
Tähän kohtaan sopinee lopetukseksi Sofokleen tragediasta tietäjä Teiresiaksen kuningas Oidipukselle lausuma arvoituksellinen kommentti.
'En aio valaista sitä pimeyttä, joka sinua suojelee.'
Kuulostaa siltä kuin jokin tuntematon ja hieman sadistinen jumala tai itse evoluutio tietäisi ennalta, mikä on Oidipuksen kohtalo, jolle tämä ei voi mitään ja jonka hän tulee toteuttaneeksi yrittäessään nimenomaan välttää jo aiemmin kuulemansa ennustuksen toteen käymisen.
Teiresias haluaa suojella Oidipusta totuudelta, koska se on hänen mielestään liian julma, mutta lopulta Oidipus saa tietäjän kertomaan sen, mitä on ennustettu uhkaamalla tämän henkeä. Teiresiaan paljastuksen jälkeen Oidipus yrittää epätoivoisesti etsiä isänsä murhaajaa, kunnes tajuaa, että juuri hän itse on syyllinen, ja että hän yhtä lailla tietämättään on nainut äitinsä, jota ei tunnistanut ja joka ei myöskään voinut tunnistaa jo vastasyntyneenä hylättyä poikaansa.
Teoistaan tietoiseksi tullut ja äärimmäisen kauhistunut Oidipus sokaisee itsensä tuntemansa [kollektiivisen] häpeän vuoksi. Tällä tavoin Oidipus pakenee alkuperäisen, 'suojelevan' tietämättömyytensä pimeyden valaistumista itse aiheutetun sokeutensa pimeyteen, johon liian raskas tieto totuudesta hänet vääjäämättä johti.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Tiresias
http://en.wikipedia.org/wiki/Oedipus_the_King
http://www.jyu.fi/taiku/aikajana/kirjallisuus/ki_an_oidipus.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Running_amok
http://fi.wikipedia.org/wiki/Amok
http://chelseavose.wordpress.com/2012/01/26/is-evolution-real/
http://zaozzie.blogspot.com/2012/02/evolution-of-modern-man.html
