March 25, 2012

Tyhjyys ja reikä

Kuvassa S. Albert Kivisen astrologiset syntymäkoordinaatit.
*
[K-mafia tarkensi lausetta parissa kohtaa - klo: 14.10]
*
Kirjoitettu kommentiksi Sammalkielen päreeseen Oppia ikä kaikki.

1
Sammalkieli kirjoitti referoiden S.Albert Kivisen luentoa:

'Siis kun analyysi kerran on analysandumin ja analysanssin välinen ekvivalenssisuhde, niin jos analysandumin esittävällä kielellisellä ilmauksella on sama merkitys kuin analysanssin esittävällä kielellisellä ilmauksella, niin silloin analyysi ilmaisee pelkän identiteetin ja on siten triviaali. Mutta jos näiden kahden ilmauksen merkitys ei ole sama, niin analyysi on väärä. Siis analyysi on oikea jos ja vain jos se on triviaali. Tässä on analyysin paradoksi. - - Onko todella niin, että veli [analysandum] = veli [analysans] on parasta mitä pystymme sanomaan?'

2
Mielestäni edellä kuvattu yritys päätyy väistämättä joko triviaan tai epätotuuteen riippuen siitä, missä määrin uskomme kielen 'mielelliseen kykyyn' transformoida ja ilmaista kielen suhteen eri ontologista tasoa olevan kohteen/havainnon semantiikka, johon kieli kuvaamalla viittaa. Koska kuvaus itsessään ei takaa semanttisen välityksen varmuutta, tarvitaan analyysia.

Kieli tai ylipäätään mikään merkkijärjestelmä ei kuitenkaan voi ilmentää havaintoa/todellisuutta tavalla, joka ei aina jo olisi kategorisesti/ontologisesti niin vieraantunut havainnosta, että se kykenisi yhtä aikaa sekä syntaktiseen [loogisia suhteita koskevaan] että semanttiseen [sisällölliseen] välitykseen. Niinpä trivia, epätotuus ja kehä ovat hinta, jonka maksamme analyyttisesta tietoisuudestamme.

Matematiikka on asia erikseen, mutta siinä ei ontologisesti ole kyse tiedosta vaan laskennallisesta ajattelusta ja jopa lukumystiikasta, joka täytyy erikseen koodata teoreettiseksi tiedoksi, jolloin törmätään samoihin dilemmoihin kuin logiikassa ja ylipäätään kielen semanttisen ilmaisukyvyn suhteen.

3
Tietoisuus samuudesta tai sen mahdollisuudesta syntyy väistämättä eron tekemisen kautta, mikä merkitsee perimmältään, että kaikki todellisuutta hahmottavat käsitteet ja analyysit [tietoisuus kielellisinä operaatioina] ovat mahdollisia vain havainnon ja sitä ilmaisevan sanan/käsitteen välisenä erona.

Tietoisuus operationalisoi havainnon kielellisinä representaatioina [edustuksina] propositioitten ['sisältömerkitysten'] avulla. Lähtökohtana on, että propositiot tai ylipäätään merkit performoivat [esittävät] havaintoa, josta ne pyrkivät olemaan edustus-ehdotuksia, isomorfisesti ja isotooppisesti [rakenneyhtäläisyyden ja topologisen toisiinsa palautuvuuden periaatteella].

Propositioita [ylipäätään kieltä] ei ymmärrys-kokemusta vakavasti rajoittamatta ja reifikoimatta voi kuitenkaan ymmärtäää yksinomaan pragmaattiseksi 'edustus-välineeksi' vaan heideggerilaisittain 'olemisen kodiksi' ja siten olemisen avautumisen mahdollisuuden 'näköalaksi'. Todellisuus ei ole malli todellisuudesta. [ks. (*)].
.....
Tietoisuus vieraantuu kokonaisuudesta kyetäkseen hahmottamaan kokonaisuuden [eroina]. Kokonaisuuden [samuuden/eron] hahmottamisprosessi [tietoisuus] ajautuu tällä tavoin väistämättömään paradoksiin. Tietoisuuus imaginaarisena itseidenttisyytenä [jota ei reaalisesti/sisällöllisesti ole olemassa] syntyy, kun havainto on asettamassa itsensä samanaikaisesti sekä kokonaisuuteen sisältyväksi että kokonaisuudesta erilliseksi osaksi - [esim. Russellin paradoksi].

Samuuden 'todistaminen' [empiirisesti tai loogisesti] on mahdollista [eli mahdotonta] vain ennen tietoisuuden asettumista kielenä ja/tai tietoisuuden käsitteellisten hierarkisointien jälkeen, mikä merkitsee, ettei reflektoimaton/käsitteellistämätön samuus voi olla edes triviaalia vaan vähemmän kuin tarpeetonta.

Täysin ei-kielellinen 'samuus/ero' on mahdottomuus, vaikka sitä miten analysoitaisiin ja konstruoitaisiin. Sitä ei voi esittää tai edes hämärästi [?] tiedostaa. Se on tyhjyyttä ja täyteyttä, ykseyttä ja moninaisuutta samanaikaisesti.

Epätotuus ja triviaalisuus ovat käsitteellisen eli hierarkisoidusta olevasta lähtevän käsitehierarkisoinnin ja käsiterinnastuksen kaksi väistämätöntä lopputulosta, joilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä itse olemisen mielen kanssa. Niinpä analyyttinen metafysiikka on logiikan [dialektisen tietoisuuden] rajoitusten seiniin törmäilevä kielipeli - ei enempää eikä vähempää.

(*) - Matematiikka on jälleen asia erikseen, sillä matematiikassa ei käsitellä merkityksiä kuten filosofisessa hermeneutiikassa vaan tiukasti lainalaisia sääntöjä ja suhteita [materia ymmärretään kvantitatiiviseksi voimasuhdeverkostoksi]. - - huom./- Filosofiset merkitykset ovat yhtä aikaa sekä kokemuksellisia [mielellisiä ja sen vuoksi ei-operationaalisia] että strukturaalis-deskriptiivisiä [muodollisia ja mitattavia/operationaalisia].

4
Heidegger meni Aristotelesta syvemmälle eikä jäänyt pelaamaan OLEVALLA [käsitehierarkioina], koska tahtoi avata näkökulman OLEMISEEN [mielenä], joka on läsnä aina jo kaikkialla ennen ainuttakaan erontekoa käsiteellisestä analyysista puhumattakaan. Heidegger halusi nimenomaan avata näkymän olemiseen, ei todistaa tai edes oivaltaa sitä ja hän 'melkein' onnistui tässä yrityksessään, jossa ei voi onnistua täysin, ellei tietoisuus subjektisidonnaisuutena samanaikaisesti häviä ja laajene.

Wittgenstein ratkaisi olevalle/olemiselle analogisen ongelman Tracatuksessa vaikenemalla. Siitä, mistä ei voi puhua, ei yksinkertaisesti voi puhua. Myöhäisfilosofiassaan W. kuitenkin hykäsi monistisen verifikationismin hyväksymällä kielipelien pluralismin, mikä ainakin kielen merkityksen korostuksessaan on lähempänä Heideggeria kuin Tractatus, ellei sitten Heideggerin Gelanssenheit'ia [Silleenjättäminen] voi pitää mutatis mutandis analogisena Tractatuksen vaikenemisen kanssa.

5
S. Albert Kivinen on klassisten metafyysikkojen ja epistemologien tavoin marginaalinen ellei nykyään peräti museaalinen hahmo. Kyseessä on huipputason ammattimies mutta filosofina [filosofi laajasti ymmärrettynä] epäinnovatiivinen ja tyhjä tapaus, joka on jäänyt kelaamaan 'yhtä ja samaa' - ikäänkuin filosofian tehtävä olisi olla jokin dialektinen luonnontiede, joka todistaa = tuottaa uutta ja parempaa tietoa.

Kivisestä voi toki olla [ja on] paljonkin hyötyä filosofian opiskelijalle oman loogisen päättely- ja analyysikykynsä treenaamisessa, mutta jämähtäminen aristoteelis-skolastisen analyysi-saivartelun metodiin eli pelkkien teknisten siirtojen rajattuun kehään kuolettaa filosofisen ajattelun luovuuden takuuvarmasti.

Ranskalainen postmoderni ajattelu sen sijaan pyrkii analyyttisen filosofian turhauttavan teknisistä ja dialektisesti rajoittavista dikotomioista irti päästäkseen korvamaan kehää kiertävän analyyttisen tarkkuuden esteettisellä poiesiksella, jota on tietenkin pakko perusteellisesti tulkita ennen kuin siitä voi tulla filosofisen tarkastelun analyyttinen kohde - vrt. aforismeihin sisältyvän argumentaation ymmärtäminen [aforismien 'märehtemisen' tärkeyttä ja vaikeutta korosti etenkin Nietzsche].

Kuitenkin juuri esteettinen poiesis on sisällöllisesti luovaa [luonnontieteen 'sisältö' sen sijaan on triviaalia], kun taas analyyttisestä metodista on Kantin ja Hegelin jälkeen tullut pelkkää kielifilosofista hienosäätöä [mikä toki on välttämätöntä, jottemme alkaisi pitää puheliaita tv-kokkeja filosofeina - ;\].

6
Minulle on jäänyt mm. G.H. von Wrightin kommenteista se vaikutelma, että analyyttinen filosofia on tullut tiensä päähän ja voi vain toistaa itseään erilaisissa konteksteissa. Näin ollen S. Albert Kivinen edustaa teknistä filosofiaa, joka sammumisensa tilassakin yhä haluaa toimia eräänlaisena filosofisen 'uskottavuuden luottoluokittajana'. Mutta kuka tuollaisesta perin keinotekoisesta auktoreteetista enää piittaisi?

Sitäpaitsi flosofia on perimmältään toimintaa, joka ei kasaa pääomaa eli tietoa. Filosofia ei siis lähesty totuutta, ellei totuus sitten ymmärretä tyhjyydeksi. Mutta miten jokin 'objektiivinen' epistemologinen kriteeri voisi arvioida sitä, kuka on analyyttisesti tarkimmin onnistunut ilmaisemaan ei-minkään?

Tietäen kuitenkin S. A. Kivisen kyvykkyyden sekä metafysiikan asiassa että kauhufiktion logiikassa, saattaisin hyväksyä hänelle aseman em. luottoluokituslaitoksen johtajana. Pannaan sen nimeksi vaikka 'Tyhjyys ja reikä - filosofisen uskottavuuden arviointiyhtiö'.

Mutta vaikka voimmekin yleisellä tasolla ja karkeasti arvioida, mikä filosofointi on ollut tasokkaampaa kuin jokin toinen filosofoinniksi luokiteltu ilmaisu, niin siitä huolimatta [ja ennenkaikkea suhteessa ei-mihinkään] on paitsi täysin viitekehyssidonnaista myös perimmältään typerää väittää, että jokin suuri filosofia olisi saavuttanut objektiivisesti ottaen suuremman syvällisyyden kuin jokin toinen [esim. Wittgensteinin ja Heideggerin asettaminen paremmuusjärjestykseen] niin hokuttelevaa kuin se olisikin [myös minulle].

Näin ollen eri filosofioiden 'luottoluokittaminen' jollain objektiivisella kriteerillä eli totuudeksi korotetulla paradigmalla on aina akateemisen auktoriteetin ja hybriksen rakentama Prokrusteen vuode - looginen metodi ja malli, josta voimme oppia paljon, mutta johon takertuminen merkitsee ajan mittaan oman luovuuden estymistä, tukahtumista ja taantumista.

Ehkä S. Albert Kivinen kuitenkin on niin ammattitaitoinen metafyysikko, ettei hänen tarvitse edes ajatella omia paradigmaattisia sitoumuksiaan, jotka hänen itseymmärrystään ja järjen käyttöään rajaavat. Silloin hän tulee asennoituneeksi sekä itseensä että filosofointiin eri tavalla kuin vanhempi Heidegger, joka erään seminaarinsa alussa totesi opiskelijoille: Minä en voi nähdä omia rajoituksiani. Teidän tehtävänne on nähdä ne.

7
S. Albert Kivinen on tutkinut ontologiaa, muun muassa universaalien ongelmaa. Hän asettuu realistiselle kannalle ja kannattaa ”onttista kommunismia”, jonka hän tiivistää sanoin: ”Maailmassa on monia yksilöitä. Näillä yksilöillä on erilaisia yhteisiä (ja erottavia) piirteitä.” Kivisen mukaan onttinen kommunismi on terveen järjen universaaliteoria, eikä sillä ole mitään tekemistä poliittisen kommunismin kanssa. [wiki]
.....
Nihilistinä Kivisen realismi on minulle epämääräisyydessään 'siedettävää' [samantekevää], mitä oleviin tulee, mutta olemisen mieli ei ole mikään abstrakti yksilö, käsitteellinen ominaisuus, kuva, symboli tai loogis-matemaattinen merkki. Tästä seuraa ilmeisesti, ettei olemisen ajattelu ole Kivisen mukaan filosofiaa lainkaan. Sopii minulle. Jätän vanhan käsiteanalyytikon näpräämään aristoteelis-skolastisten leikkikalujensa kanssa ja häivyn omille teilleni. Unohdan epätotuuden [totuuden] ja triviaalisuuden [tautologian].

Nihilisti ei tarvitse metafysiikkaa välineeksi johonkin [jonkin ajattelujärjestelmän totuuteen], koska hän elää metafysiikkaa tässä ja nyt - toisin sanoen ikuisuudessa, josta löytyy yhtä vähän keinotekoisia abstraktioita kuin matematiikasta olemisen mieltä. Nihilismi on ainoa todellinen uskonto, sillä se 'palvoo' kirjaimellisesti ja konkreettisesti Ei-mitään uskontunnustuksenaan: Alussa oli tyhjyys. Lopussa on tyhjyys. Näitten 'kahden tyhjyyden' välillä ilmenee jotain näennäistä [kuten S. Albert Kivinen tai RR].
*
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/03/oppia-ika-kaikki.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/S._Albert_Kivinen
http://www.astro.com/astro-databank/Kivinen,_S._Albert
http://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#Gelassenheit
http://en.wikipedia.org/wiki/Poiesis
http://www.thefreedictionary.com/isotopic

6 comments:

Sammalkieli said...

Tämä menee nyt jo ihan uunoiluksi, mutta laitetaan silti.

Meillä on siis analysandum ['arvo'] ja analysans ['yhteiskunnallisesti välttämätön työaika'], ja tästä saamme synteettisesti [eli tavallaan informaatiota lisäävästi eli ei-triviaalisti?] mutta samalla tietysti a priori 'lisäarvon' ja vieläpä 'voiton suhdeluvun laskutendenssin' käsitteet*, joista jälkimmäisestä meillä totisesti on vain hyvin obscurantti käsitys :|

Voimme siis turvallisin mielin todeta, että myös Marxin "oikeassa-oleminen" riippuu pitkälti siitä kontingentista seikasta, onko olemassa kapitalismia, josta hän voisi olla oikeassa.

*En muuten uskaltaisi käyttää termiä käsite puolta mailia lähempänä Albert S. Kivisestä.

Rauno Rasanen said...

Lisäyksiä - viimeksi klo: 15.10.

1
Minulla ei ole tarpeeksi tietoa koskien S. Albert Kivisen analyyttisen kielipelin sääntöjä, mutta mikä oleellisinta eipä minulla ole edes halua lähteä noita pelejä pelaamaan.

Analyyttinen filosofia pyörii kehässä. Haluaisin murtaa sen kehän toisaalta vaikenemalla, toisaalta siirtymällä heideggerilaisen kielen 'kirkkaaseen oscurantismiin' - esteettiseen poiesikseen taideteoksena.

Jos Kivisen analyysi ei käytä lainkaan filosofisia käsitteitä eli termejä, joilla on analyyttisessä kielipelissä etukäteen tiukasti määritelty metafyysinen ekstensio ja intensio, niin siinä tapauksessa Kivistä voisi tietysti kutsua hänen omaa teoria-asennettaankin mukailemalla trivialiteettien kehässä pyöriväksi common sense-metafyysikoksi.

Kaksi muuta metafyysisesti ei-käsitteellisen reflektion vaihtoehtoa olisivat matematiikka ja Heideggerin [sekä Nietzschen] paluu esisokraattiseen olemisen ihmettelyyn, joka mielletään vahvasti antiikin tragedian kautta, kun taas jo Platonista [universaalien hierarkisointi/priorisointi] mutta etenkin Aristoteleesta [syllogistinen metafysiikka/entelekheia] lähtevä perinne seuraa eräänlaista pelin logiikkaa.

Maailma voidaan ymmärtää joko teatterina tai pelinä.

Teatteri ja ylipäätään taide on valhe, joka kertoo totuuden.

Peli on säännön seuraamista kohti tavoiteltua voittoa eli virheetöntä [kaiken] teoriaa - [esim. probabilistinen approksimaatio = tieto lähestyy Totuutta (miksei yhtä hyvin Valhetta?); kyseessä on skientistinen uskomus].

Lopulta kaikki pelaajat häviävät pelinsä aina [kosmisessa 'Pelissä' voi vain hävitä].

Näyttelijä sen sijaan jatkaa unennäköään niin kauan kuin elämää riittää.

Totuus on näyttelijälle/taiteilijalle unta, joka voidaan esittää ja tulkita, mutta jota ei voi todistaa analyyttis-tieteellisenä kielipelinä/ssä, ellei sitten tyhjyys ole 'verifioitavissa' [matemaattinen kehäisyys ja itseensä viittaavuus poissulkien] muutenkin kuin Plotinoksen 'Yhden' avulla - [tämä on minun nihilismini 'itämainen' perusta].

2
Kaikki työ ei ole yhteismitallista. Marx erehtyi. Mutta niin erehtyvät myös kapitalistit ja varsinkin uusliberaalit finansialistit yhteismitallistaessaan niin työn kuin energiantuotannonkin [mikä kasvattaa jälleen eriarvoisuutta etenkin rikkaan lännen/pohjoisen ja köyhän etelän välillä].

Marxistit ja kapitalistit erehtyvät työn/töitten yhteismitallistamisessa tietenkin hieman eri syistä ja motiiveista.

Jussi Vähämäellä on tästäkin marxilaisuuden ongelmasta mielenkiintoista sanottavaa, vaikken koekaan pseudo-pluralistista [epäkoherenttia eli sekavaa] deleuzeläisyyttä [jatkuvan muutoksen analogisointia virtuaalina] kovin läheiseksi - [Foucault'n valta-analytiikka sen sijaan on tietyin varauksin jo hiukan eri juttu].

3
Mutta enhän minä toki luokkataistelua hylkää, vaikka marxilainen luokka-analyysi ei sekään sovellu enää nyky-yhteiskuntiin ilman radikaalia revisiota - olkoonkin, että työn ja pääoman ristiriita säilyy aina.

Pääoman ja työvoiman välillä ei ole olemassa ideaalista refleksiivistä tasapainoa. On vain ikuinen konflikti eli valtataistelu.

Sammalkieli said...

"Kaikki työ ei ole yhteismitallista. Marx erehtyi."

Mitä oikeastaan tarkoitat työn yhteismitattomuudella?

Rauno Rasanen said...

Missä olen väittänyt, että työ on yhteismitatonta? Sanoin vain, ettei kaikki työ/työt ole yhteismitallista.

Tsekkaas tuo - viimeistään 3.15 eteenpäin.

http://www.youtube.com/watch?v=58vSxipLuos

Sammalkieli said...

Tsekkasin. Kommenttikin on kehitteillä, mutta en usko että tämä ratkeaa kovin helposti. Palaan asiaan varmaan oman blogini puolella.

Tällä hetkellä aikani on harmillisen rajallista, kun yritän tosissani saada alemman tutkinnon valmiiksi. Muutaman opintopisteen laajuinen ruotsin kurssi osoittautui oikeastaan kovemmaksi palaksi kuin pari ylimääräistä lyhyttä sivuainetta.

Tuntuu vähän siltä kuin olisi joutunut uudelleen peruskouluun.

Se olisi nyt oikeastaan tästä kiinni, ja sitten yhdestä "valinnaisesta" atk -kurssista. Tälle keväälle tarjontaa näyttää olevan enää vain englanninkielisen tilasto -atk:n verran.

Oli tarkemmin ajateltuna vähän hölmöä jättää kaikkein ikävimmät jutut näin myöhäiseen vaiheeseen.

Rauno Rasanen said...

1
'Oli tarkemmin ajateltuna vähän hölmöä jättää kaikkein ikävimmät jutut näin myöhäiseen vaiheeseen.'

Niinpä. Mutta jahkas pääset pakollisista roikkumaan jääneistä 'hanttiaineista', niin jo alkaa helpottaa myös siltä osin, että voit alkaa lukea enemmän sitä, mikä aidosti kiinnostaa.

On ihan mukavaa havaita, että edistyt. Älä kuitenkaan takerru liiaksi mihinkään sinänsä välttämättömään teoriaan. Teoria on pelkkä tienviitta jonnekin, mitä emme koskaan täysin tunne emmekä voi tuntea. Juuri nykyisyys [läsnäolo, presence] on meille teoreettisesti kaikkein tuntemattominta.

2
By the way - minulle ruotsin kieli on rakenteellisesti helpommin omaksuttavaa kuin englanti. Samoin tietysti saksa, vaikka en osaa kohtuullisesti muuta ulkomaan kieltä kuin englantia, koska ilman sitä ei kerta kaikkiaan pärjää, jos aikoo vähänkään laajemmin tutustua mihin tahansa asiaan.

3
Mitä työn yhteismitallisuuteen ja yhteismitattomuuteen tulee, niin siinä olemme tekemisissä todellisen arvoparadoksin ja ehkä jopa vakavan talouspoliittisen arvodilemman kanssa - olipa sitten kyseessä Marxin arvoteoria tai uusliberalismin valheelliset eli epätasa-arvoa lisäävät hyöty- ja hyödyke-kalkyylit.
.....
Pitäisköhän lukea tämä:

http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2011/numero-6/kummituksen-paluu

Perinnöttömien perinnettä eli Marxia ilman marxismia taustoittaa rahinoista ja kolinoista huolimatta ajatuksia herättävällä tavalla tämä:

http://bambuser.com/v/2275978
.....
En kuitenkaan ole deleuzeläinen autonomisti-anarkisti [mutta miksi ihmeessä en ole: kas siinä pulma nihilisti-individualistille ;\] vaan pitäydyn edelleen institutionaalisen ja kurinalaisen muutoksen välttämättömyyteen luokkateorian lähtökohdista, vaikka totta kai pidänkin Vähämäen teoreettista 'purkulinjaus-asennetta' erinomaisen mielenkiintoisena. Tästä pitää keskustella niin vasemmalla kuin vähemmän vasemmalla.

PS.
Zizekin mielestä 'Difference et repetition' on filosofi-Deleuzea parhaimmillaan [virtuaalin logiikka], mutta Deleuzen Guattarin kanssa julkaisemat 'perversiivis-anarkistiset' metafora-runoelmat [RR:n kuvaus] Anti-Oidipus 1 ja 2 pitäisi polttaa [haha].